1000 resultados para Jantz, Liza: Semiotiikka vasta-alkajille ja edistyville


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani käsittelee Chrétien de Troyes’n Lancelot, Yvain ja Perceval -romanssien nimikkosymboleita. Tutkin miten hän rakentaa symboleiden avulla kuvaa ihanteellisesta ritarista 1100-luvun loppupuolen kulttuurisessa kontekstissa. Lähdeaineistona olen käyttänyt P BnF fr. 794 -käsikirjoituksen pohjalta laadittuja transkriptioita. Tutkin kontekstia, jossa nimikkosymbolit tulevat esille, sillä symbolit eivät toimi yksinään, vaan saavat merkityksensä vasta suhteessa muihin symboleihin. Havaitsin, että symboleiden konteksti määrittää ja ennakoi symboleiden välittämää viestiä. Muut symbolit voivat toimia vastakohtana nimikkosymbolille tai tukea sen merkitystä. Nimikkosymbolit sijoittuvat eri kohtiin juonessa. Lancelotissa kärryt suuntaavat heti alussa romanssin juonta tiettyyn suuntaan, kun taas Yvainissä leijona tulee esille vasta teoksen puolessa välissä ohjaten juonta uudelleen. Percevalissa Graalin kulkue taas on sankarin initiaatiopolun kulminaatiopiste. Havaitsin nimikkosymbolien viestivän ihanteellisen ritariuteen liittyviä uskonnollisia arvoja ja hyveitä. Lancelotin kärryt vertautuivat Kristuksen ristiin tehden Lancelotista nöyryyden esikuvan. Yvainissä leijona symboloi ritariutta ja sen hyveitä, kuten rohkeutta, hyvyyttä ja jaloutta, jotka Yvain valitsee itsekkyyden asemasta. Percevalissa Graalin kulkueessa kannettu verta valuva keihäs tarkoittaa Percevalin syyllisyyttä, jota hän ritarina ja väkivallan ammattilaisena kantaa. Graalin maljan tulkitsen tarkoittavan jumalallista armoa, anteeksiantoa ja lähimmäisenrakkautta, jotka hillitsevät väkivaltaa. Chrétien de Troyes asettaa Kristuksen kaltaisuuden ja hyveet ritareiden päämääräksi. Kärryjen häpeä varjostaa Lancelotia, mutta hän osoittaa olevansa täydellinen, nöyrä ritari. Lancelot asetetaan Kristuksen kaltaisena pelastajana esikuvaksi ritareille. Leijona symboloi Yvainin loppuosan taisteluissa Jumalan apua oikeuden puolesta taistelevalle ritarille, mutta myös täydellistä ritariutta, johon Yvain pyrkii. Graalin salaisuus aukeaa Percevalissa tarkoituksellisesti hitaasti. Näin lukija joutuu pohtimaan sen mysteeriä ja käymään Percevalin kanssa saman matkan tietämättömyydestä ymmärrykseen. Vasta tarinan lopussa paljastuu, että Graal on hengellinen esine. Tulkitsen Graalin ja verta valuvan keihään symboloivan hengellistä todellisuutta. Chrétien de Troyes asettaa siis kaikissa kolmessa romanssissa aikansa ritareille hengellisen päämäärän ja ihanteen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

TURUN YLIOPISTO Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos / Humanistinen tiedekunta SYRJÄLÄ, HELI: Tarinat ja elämä. Rättäkitti Tepon talossa 1800–1900-luvuilla Pro gradu -tutkielma, 110 sivua, 3 liitesivua Kulttuurihistoria Kesäkuu 2015 Rättäkitti-noidasta kerrottuja tarinoita on talletettu arkistoihin yli sadan vuoden ajan. Rättäkitin on monissa tarinoissa kerrottu olevan Ypäjällä sijaitsevan Mannisten kylän Tepon talon emäntä. Tarkastelen tässä tutkielmassa Rättäkitistä kerrottujen tarinoiden liittymistä Tepon talon arkiseen elämään ja asukkaisiin sekä pohdin syitä, mistä nämä liitokset voivat johtua. Tutkimuksen kohteena ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistosta sekä muista lähteistä löytyneet Rättäkitistä kertovat tarinat ja tulkinnat. Toisen suuren lähdeaineistoryhmän muodostavat kirkonkirjat, joista olen etsinyt tietoa Tepon talon asukkaista sekä heidän sosiaalisista suhteistaan. Lisäksi olen tehnyt tutkimusta varten haastatteluja. Tutkimuksen tarkoituksena on lähdeaineistojen avulla kartoittaa elämää Tepon talossa Rättäkitti-tarinoiden taustalla sekä tulkita tarinoita uudesta näkökulmasta historiallista todellisuutta vasten. Vastausten löytämiseksi olen käsitellyt aineistoa useilla eri tavoilla. Tarinoiden tulkin- taan olen käyttänyt sekä tilastollisia menetelmiä että lähilukua ja vertailua. Tepon talon asukkaisiin ja elämään olen tutustunut niin muistitietohistorian, sukututkimuksen kuin kartta-aineiston tulkinnan avulla. Rättäkitin hahmoa ja tarinoiden taustoja olen selvittä- nyt eri katsantokannoista hyödyntämällä mikrohistoriaa sekä mentaliteettien, mielen- maiseman ja kansanomaisen maailmankuvan käsitteitä. Rättäkitistä kertovien uskomustarinoiden taustalta on löydettävissä yhteyksiä todellisiin, historiallisiin tapahtumiin. Maailman modernisoituminen, arkisen elinpiirin muuttumi- nen sekä monet ajatusmaailmaa koskevat muutokset vaikuttivat siihen, että tarinat syn- tyivät. Tepon taloon ne liitettiin mahdollisesti siellä tapahtuneiden ikävien asioiden seu- rauksena ja lisäksi talosta löytyi henkilö tai henkilöitä, joihin tarinoiden tapahtumat oli helppo yhdistää. Kansainvälisistä vaellustarinoista muodostuneet Rättäkitti-tarinat sisäl- tävät paljon viittauksia 1800-luvun tapahtumiin, joten ne lienee liitetty Loimaan seudul- la eläneeseen henkilöön vasta silloin. Varmuutta Rättäkitin oikeasta henkilöstä ei lähdeaineistosta ole löydettävissä, mutta tekstissäni ehdotan yhtä henkilöä tarinoiden alkulähteeksi. Rättäkitti oli mahdollisesti henkilön lisä- tai lempinimi, jota ei koskaan kirjattu virallisiin asiakirjoihin. Tarinoiden taustalta löytyy mielenkiintoisia yhtymäkohtia kansanuskomuksiin, noituuteen ja arjen mielenmaisemaan. Historia ja tarinat kohtaavat, vaikka yliluonnollisiin tarinoihin pitää välillä vain uskoa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Suomalaisten yritysten vastuullisuudella on pitkät perinteet, mutta vasta viime vuosina se on kehittynyt monialaiseksi ja kattavaksi osaksi yritysten kaikkea toimintaa. Ihannetilanteessa vastuullisuus on osa myös yritysten kasvun tavoittelua erilaisissa laajenemisstrategioissa kuten yritysostoissa ja fuusioissa. Yritysten kasvua koskevat teoriat yleisesti ennustavat yritysostojen ja fuusioiden tuovan synergioita, mutta silti suurin osa yritysten sulautumisista epäonnistuu. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan kvantitatiivisin menetelmin, voisiko vastuullisuuden huomiotta jättäminen due diligence -tarkasteluissa, ja täten mahdolliset yhteensopimattomuudet yritysvastuun hoidossa ja tasossa, olla syy yritysostojen ja fuusioiden epäonnistumisiin. Tutkielman tarkoituksena on myös muodostaa käsitys vastuullisuudesta suomalaisena instituutiona. Tutkimusongelmat johdettiin institutionaalista talousmaantiedettä, vastuullista liiketoimintaa sekä yritysostoja ja fuusioita tarkastelevien tieteenalojen teorioista ja aiemmasta tutkimuksesta. Aineisto kerättiin 18.3.–27.3.2015 sähköpostitse lähetetyllä Webropol-kyselyllä suomalaisten pörssiyhtiöiden yritysvastuun asiantuntijoilta. Vastausprosentiksi muodostui 24,6 %. Tämän vuoksi saatu aineisto analysoitiin pääasiassa kuvailevin menetelmin SPSS-tilasto-ohjelmalla sekä Excel-taulukkolaskentaohjelmalla. Tutkimus antoi suuntaa-antavan käsityksen siitä, miten due diligence -tarkasteluita ja etenkin vastuullisuusasioita hoidetaan tällä hetkellä suomalaisissa pörssiyrityksissä. Selkeitä tuloksia siitä, että vastuullisuuden osa-alueiden huomiotta jättäminen due diligence -tarkasteluissa johtaisi yritysoston tai fuusion epäonnistumiseen, ei vielä tällä tutkimuksella saatu. Yllättävintä tuloksissa oli, että kaikkien vastanneiden yrityksissä olivat yritysostot ja fuusiot sujuneet tilastojen vastaisesti hyvin. Onkin kiinnostavaa, että vastuullisuuden osa-alueiden vastattiin olevan jo nyt osa due diligence -tarkasteluita osassa yrityksiä, ja kaikkien vastaajien mielestä näin pitäisi aina olla. Tulosten perusteella vastuullisuus onkin yksi suomalaisiin pörssiyrityksiin vaikuttavista instituutioista. Tämä tukee institutionalisoitumisen tutkimuksen koulukuntaa, jonka mukaan käytännöt ja arvot voivat kehittyä säännönmukaisuuksiksi agenttien toimesta. Vastaajien yhtenevien mielipiteiden vuoksi voidaankin olettaa, että vastuullisuuden huomiointi yritysostojen ja fuusioiden yhteydessä yleistyy tulevaisuudessa. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan tämän tutkimuksen tulosten varmistamiseksi ja yleistettävyyden selvittämiseksi.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Synonyymisillä kodoneilla tarkoitetaan kodoneja, jotka ovat erilaisia, mutta koodaavat samaa aminohappoa. Synonyymisten mutaatioiden, eli kodonin vaihtaminen samaa aminohappoa koodaavaan toiseen kodoniin, on pitkään ajateltu olevan yhdentekeviä, mutta synonyymit muutokset DNA-sekvenssissä voivat kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi proteiinin laskostumiseen ja proteiinin toimintaan solussa. Eri organismit käyttävät synonyymisiä kodoneja eri frekvensseillä. Tätä ilmiötä kutsutaan kodonikäytön poikkeamaksi. Kodonikäytön poikkeamien on osoitettu olevan tärkein yksittäinen prokaryoottien geeniekspressioon vaikuttava tekijä, ja usein proteiineja on hankala tuottaa vieraassa isännässä, jos kodonikäytön poikkeamat ovat liian suuria. Erilaisia kodonioptimointistrategioita on kehitetty näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Kodonikäyttöä optimoitaessa on otettava huomioon lisäksi erilaiset paikalliset muuttujat, jotka lisäävät optimoinnin monimutkaisuutta. Työn lähtökohtana oli synteettinen ihmisen vasta-aineen Fab-fragmentin geeni. Geeni oli optimoitu kahdella eri strategialla, jotka tuottivat eri DNA-sekvenssit, mutta saman aminohapposekvenssin. Toinen varianteista tuotti aktiivista Fab-fragmenttia, toinen ei. DNA-sekvenssin vaikutuksen tutkimiseksi, toimivan geenin osia korvattiin toimimattoman variantin vastaavalla osalla. Kaikkiaan seitsemän geenivariantin kykyä ilmentää Fab-fragmenttia sekä liukoisena proteiinina että filamenttifaagin pinnalla vertailtiin. Lisäksi tutkittiin varianttien vaikutusta isäntäsolun kasvukinetiikkaan. Muunneltuja variantteja verrattiin alkuperäiseen toimivaan varianttiin. Faagituotossa havaittiin Fab-fragmentin kevyen ketjun DNA-sekvenssin synonyymisten muutosten vaikuttavan faagien immunoreaktiivisuuteen. Erityisen olennainen oli kevyen ketjun vakioisen alueen muuttaminen, joka myös aiheutti 45 % laskun faagien kokonaismäärässä ja 54 % laskun faagien immunoreaktiivisuudessa. Liukoista proteiinia tuotettaessa kevyen ketjun vakioisen alueen muutos laski Fab-määrän tasolle, jota ei voitu mitata. Tämän lisäksi, avoimen lukukehyksen alun kodonien synonyymiset mutaatiot aiheuttivat 48-kertaisen laskun aktiivisen liukoisen proteiinin määrässä verrattuna alkuperäiseen toimivaan varianttiin.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Upkonvertoivat nanopartikkelit (engl. upconverting nanoparticle, UCNP) ovat lantanidi-ioneja sisältäviä epäorgaanisia fluoroforeja, jotka muuttavat virityksessä käytettävän lähi-infrapunavalon korkeampienergiseksi emissiovaloksi. Tämän ominaisuuden ansiosta autofluoresenssi ei häiritse upkonversio-luminesenssin mittausta biologisissa sovelluksissa. Koska sovellukset edellyttävät vesiympäristöä, pinnoitteen tulee suojata UCNP:eita riittävästi veden aiheuttamalta upkonversioluminesenssin sammutukselta. Tutkielman kirjallisessa osassa esitetään erilaisia UCNP:ien pinnan muokkausmenetelmiä, ja käsitellään niiden vaikutuksia UCNP:ien stabiilisuuteen ja luminesenssi-ominaisuuksiin. Sydänperäinen troponiini I (engl. cardiac troponin I, cTnI) on sydäninfarktiin yhdistetty merkkiaine, jonka havaitseminen immunomäärityksellä auttaa sydäninfarktin diagnosointia. Tutkielman kokeellisen osan tarkoituksena oli kehittää UCNP-leimaan perustuva herkkä cTnI-immunomääritys, jossa voidaan käyttää yksinkertaista mittalaitetta. Tutkimus sisälsi kolme vaihetta, jotka olivat UCNP:ien pinnoitus hydrofiilisiksi, cTnI:tä tunnistavan vasta-aineen konjugoiti kovalenttisesti UCNP:ien pintaan ja heterogeeninen UCNP-leimaa käyttävä kaksipuolinen cTnI-immunomääritys. Eri vaiheissa käytettyjä menetelmiä optimoitiin UCNP-leiman epäspesifisen sitoutumisen vähentämiseksi ja cTnI-immunomäärityksen analyyttisen herkkyyden parantamiseksi. Immunomäärityksen toimivuutta testattiin, ja menetelmää muokattiin, jotta sillä voitaisiin määrittää myös tunnetut cTnI-pitoisuudet terveiden henkilöiden plasmanäytteistä. Poly(akryylihapolla) pinnoitetulla UCNP-leimalla määritettiin parempi analyyttinen herkkyys kuin silikalla pinnoitetulla UCNP-leimalla. Muokatun cTnI-immunomäärityksen analyyttinen herkkyys oli 2,2 ng/l. Tutkimus osoitti, että UCNP-leimalla on mahdollista havaita erittäin alhaisia cTnI-pitoisuuksia. Plasmanäytteiden cTnI-saannoissa oli eroja valituilla määritysolosuhteilla, joten toimiva immunomääritys vaatii vielä olosuhteiden lisäoptimointia.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tanniinit ovat kasvien tuottamiin sekundaarimetaboliitteihin kuuluva polyfenolinen yhdisteryhmä. Maakasvit tuottavat aineenvaihdunnaassaan kahdenlaisia tanniineja: hydrolysoituvia tanniineja sekä kondensoituneita tanniineja eli proantosyanidiineja. Tanniinien on jo satojen vuosien ajan tiedetty saostavan proteiineja, mutta vasta nykyaikaisilla analyysitekniikoilla on onnistuttu tutkimaan saostureaktion aikana vallitsevia vuorovaikutuksia ja sidoksen muodostusta. Merkittävimpiä analyysitekniikoita tanniini‒proteiini -kompleksien tutkimuksessa ovat isoterminen titrauskalorimetria, massaspektrometria, turbidimetriset menetelmät sekä elektroforeettiset menetelmät. Tanniini‒proteiini -kompleksit muodostuvat olosuhteista riippuen joko kovalenttisesti tai ei-kovalenttisesti. Kovalenttiset kompleksit muodostuvat alkaalisissa ja hapettavissa olosuhteissa ja ne pysyvät todennäköisesti liukoisessa muodossa. Neutraaleissa tai heikosti happamissa olosuhteissa syntyy ei-kovalenttisia tanniini‒proteiini -komplekseja, jotka ovat herkästi saostuvia. Merkittävimipiä ei-kovalenttisia vuorovaikutuksia kompleksinmuodostuksessa ovat vetysitoutuminen ja hydrofobiset vuorovaikutukset. Liukoisten ja liukenemattomien kompleksien tutkimuksessa on usein turvauduttava eri analyysimenetelmiin, koska vain harva kokeellinen menetelmä soveltuu sekä liukoisille että saostuville analyyteille. Tämän tutkielman kirjallisessa osassa käsitellään lyhyesti tämänhetkinen käsitys ei-kovalenttisesta ja kovalenttisesta tanniini‒proteiini -kompleksinmuodostuksesta. Kirjallisessa osassa keskitytään niiden analyysimenetelmien käsittelyyn, joita on käytetty tanniini‒proteiini -vuorovaikutusten tutkimuksessa. Kokeellisessa osassa kehitettiin uusia menetelmiä tanniini‒proteiini -kompleksien tutkimiseen sekä yksi menetelmä proteiiniaffiniteettisten yhdisteiden tunnistamiseen kasviuutteesta. Ensimmäisessä kehitetyssä menetelmässä tanniini‒proteiini -komplekseja sekä reagoimatonta proteiinia analysoitiin UHPLC- ja HPLC-DAD-MS/MS-laitteistojen avulla, jolloin voitiin tarkkailla proteiinin massaspektrin muutoksia sekä eluutiokäyttäytymistä käänteisfaasiolosuhteissa ennen ja jälkeen kompleksin muodostuksen. Toisessa uudessa menetelmässä proteiiniin sitoutuneiden tanniinien osuus määritettiin käänteisesti kokonaisfenolipitoisuuden mittaukseen tarkoitetulla spektrofotometrisella menetelmällä. Lopuksi määritettiin kasviuutteen proteiiniin sitoutuvat yhdisteet vertaamalla alkuperäisen uutteen yhdistekoostumusta sellaisen uutteen yhdistekoostumukseen, josta proteiineihin sitoutuvat yhdisteet oli poistettu. Yhdisteiden määritykseen käytettiin UHPLC-DAD-MS/MS-laitteistoa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä asiat vaikuttavat ohjaajan selviytymiseen pelastautumistilanteessa sekä mitä eroja Hornet- ja Gripen-hävittäjien pelastautumisvarustuksessa on. Hornetin pelastautumisvarustusta on verrattu aikaisemmin Viggen-hävittäjän pelastautumisvarustukseen. Tutkielman tavoitteena oli saada vertailukohde Hornetin pelastautumisvarustukselle, ja tätä kautta mahdollisia kehitysideoita kyseiseen varustukseen. Tutkimus on tapaustutkimus, jossa vertaillaan Hornet-hävittäjän ja Gripen-hävittäjän pelastautumisvarusteita. Lähdeaineistona on käytetty aiempia pelastautumisvarusteisiin ja pelastautumiskoulutukseen liittyviä tutkielmia sekä Suomen ja Ruotsin ilmavoimien materiaalilaitoksilta saatua materiaalia. Tutkielmassa esitellään molemmissa hävittäjissä käytetyt pelastautumisvarusteet, joita tutkielman lopussa verrataan keskenään. Tutkielman tuloksena todetaan, että pelastautumisvarusteet näiden kahden konetyypin välillä ovat joiltakin osin samankaltaiset. Gripenin paineliivissä on huomattavan paljon enemmän taskuja pelastautumisvarusteille verrattaessa Hornetin paineliivin taskujen määrään. Gripenin pelastautumisvarustuksessa on kuitenkin muutamia tarvikkeita useampi kuin yksi, minkä vuoksi pelastautumispakkauksen sisällön suunnitteluun pitäisi tutkijan mielestä kiinnittää enemmän huomiota. Gripenin pelastautumisvarustuksessa on ravintoa sekä nestettä enemmän kuin Hornetin pelastautumisvarustuksessa. Varusteissa on joitakin työkaluja, joita on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen ilman käytännön vertailua. Tutkielmassa havaittiin, että ohjaaja kokee pelastautumistilanteessa useita erilaisia haasteita. Osa haasteista on psykologisia, kuten pelkotila, kun taas osa on selvästi enemmän fyysisen suorituskyvyn ylläpitämiseen liittyviä haasteita. Pelastautuminen ei lopu heittoistuinhypyn jälkeiseen maahantuloon, vaan vasta pelastushenkilöstön saapumiseen pelastettavan luokse. Maassa ohjaaja pystyy ylläpitämään vuodenajasta riippuen omaa taktista toimintakykyään pelastautumispakkauksen sisällön avulla. Taktista toimintakykyä ylläpitävistä pelastautumisvarusteista esille nousee tässä tutkielmassa molempia pelastautumisvarusteita huomioiden ensiapupakkaus, ensiside, kuivat sekä lämpimät vaatteet, kaikki ravinto, mitä pakkauksissa on, sekä Gripenin pelastautumispakkauksessa oleva käyttöohje.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä diplomityö analysoi ja vertaa puolustusvoimien johtamiskäsitystä poliisin ja pelastustoimen johtamiskäsityksiin. Työ on johtamisen näkökulmasta tehty laadullinen tutkimus. Tutkimus on perustutkimus, jolla kuvataan keskeisten yhteistyöviranomaisten näkemyksiä johtamisesta sekä johtamisen koulutusta kullakin viranomaisalalla. Diplomityö on tehty puolustusvoimien kontekstissa, jota verrataan poliisitoimen ja pelastustoimen konteksteihin. Tutkimuksessa ei ole tarkoitus asettaa verrattuja viranomaisia järjestykseen paremmuuden perusteella, vaan osoittaa eri alojen suhtautumista johtamiseen ja kuinka se opetuksen muodossa ilmenee. Puolustusvoimat on ollut vahva johtajakouluttaja Suomessa ja johtamisoppeja on välitetty myös muualle yhteiskuntaan erityisesti asevelvollisten johtajakoulutuksen kautta. Toimintaympäristön muutoksessa puolustusvoimat on mukauttanut käsitystä johtamisesta ja huomioinut entistä voimakkaammin toimintaympäristöjen erilaisuuden keskeisenä osana johtamista. Tämä tuo joustavuutta perinteisesti kankeana ja hierarkkisena pidetyn organisaation johtamiseen. Samalla se luo haasteita johtajien osaamiselle ja myös alaisten asennoitumiselle eri toimintaympäristöjen vaatimuksiin. Poliisitoimi ja pelastustoimi ovat kohdanneet historiansa aikana samankaltaiset haasteet kuin puolustusvoimatkin. Tämän hetkinen toimintaympäristö vaatii johtajilta entistä enemmän tilannetajua ja joustavuutta. Poliisin koulutusjärjestelmä tuottaa henkilöstöä esimiestehtäviin vasta ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen ja pelastustoimi ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen. Tämä näkyy hieman alhaisempana määränä johtamiskoulutuksen määrässä verrattuna upseerin urallaan saamaan johtamiskoulutukseen. Upseerit valmistuvat esimies- ja johtajatehtäviin heti ensimmäisen koulutusasteen jälkeen. Opetuksellisten sisältöjen sekä johtamiskäsitystä muokkaavien teorioiden osalta ei viranomaisten välillä ole havaittavissa suuria eroja. Tämä osin selittynee sillä, että kaikilla tutkimukseen nyt valituilla viranomaisilla on kaksijakoinen toimintaympäristö. Toisaalta hallinto ja henkilöstöjohtaminen näyttelee merkittävää roolia päivittäisessä työssä, toisaalta nopea tilannejohtaminen vaatii erilaista kyvykkyyttä reagoida nopeasti muuttuvaan tilanteeseen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä tutkittiin Pirkanmaalla tapahtuvia pumppaamoylivuotoja ja puhdistamo-ohituksia sekä arvioitiin niiden aiheuttamia ympäristöriskejä ja hallintamahdollisuuksia. Lisäksi tutkittiin kyseisten jätevesipäästöjen raportointikäytäntöjä sekä paikkatietoanalyysin hyödyntämismahdollisuuksia päästöjen vaikutusten arvioinnissa. Tietoa tarkasteltavista päästöistä kerättiin vuosilta 2002–2014 puhdistamoiden vuosiraporteista ja VAHTI-järjestelmästä (Valvonta- ja kuormitustietojärjestelmä), kyselytutkimuksen avulla sekä puhdistamovierailuiden yhteydessä suoritetuilla teemahaastatteluilla. Puhdistamovierailut tehtiin esimerkkikunniksi valittujen Lempäälän, Parkanon ja Sastamalan puhdistamoille. Ympäristöriskianalyysi toteutettiin ryhmäanalyysina. Tutkimuksen perusteella Pirkanmaalla purkautuu ympäristöön jätevesiä pumppaamoylivuotoina ja puhdistamo-ohituksina enemmän kuin niitä raportoidaan viranomaiselle. Raportointikäytäntöjä kannattaisi yhtenäistää ja yksinkertaistaa. Päästöjen määrä ei ole yleisesti poikkeavan suuri verrattuna muiden maakuntien puhdistamoilta raportoituihin päästöihin. Tarkastellulla ajanjaksolla kyseisiä päästöjä on raportoitu koko Pirkanmaalta useana vuonna noin 150 000 m3, mikä on käytettyjen tietojen mukaan noin 0,3 % käsiteltäväksi tarkoitetusta jätevedestä. Päästöjen osuus puhdistamoiden ympäristökuormituksesta on merkittävä, jopa kymmeniä prosentteja, vaihdellen vuosittain ja puhdistamoittain. Lukuihin on kuitenkin syytä suhtautua varauksella datan epätarkan luonteen vuoksi. Esimerkkikunnista löytyi pumppaamoylivuotojen ja puhdistamo-ohitusten aiheuttamia ympäristöriskejä, joten todennäköisesti ympäristöriskejä aiheutuu monien muidenkin kuntien pumppaamoylivuodoista ja/tai puhdistamo-ohituksista. Jätevesipäästöjen arvioitiin mahdollisesti aiheuttavan ekologisia vaikutuksia vesieliöille, terveysvaikutuksia suolisto- ja ihoinfektioina, vaikutuksia ympäristön virkistyskäyttöön sekä vaikutuksia vesihuoltolaitosten toimintakykyyn haitallisen julkisuuden myötä. Kuitenkin vasta tarkemmat tutkimukset paljastaisivat todelliset vaikutukset. Paikkatietoanalyysin avulla selvitettiin päästöjen suuntautuminen suhteessa herkkiin ympäristöihin, mikä voi auttaa riskien arvioinnissa ja toimenpiteiden priorisoinnissa. Toteutetulla ympäristöriskianalyysilla saadaan karkea, mutta hyödyllinen, arvio päästöistä aiheutuvista ympäristöriskeistä. Epäkohdat prosesseissa tai käytännöissä paljastuvat. Tulosten perusteella vesihuoltolaitosten suositellaan toteuttavan ympäristöriskianalyysi pumppaamoylivuotojen ja puhdistamo-ohitusten syiden löytämiseksi ja toimenpiteiden kohdentamiseksi. Vuotovesien ollessa yleinen ja merkittävä syy puhdistamo-ohituksille, yhteinen päästöjä ehkäisevä ja välttämätön toimenpide on viemäriverkostojen saneeraus. Tämä kannattaisi toteuttaa tehostetusti ja nopeasti, jotta voidaan säästää kokonaiskustannuksissa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkielma liittyy Turun yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen projektiin. Projektin tarkoituksena on tuottaa sähköinen matematiikan oppikirja uuden opetussuunnitelman 2015 mukaisesti. Projektilla on kaksi ohjaajaa yliopistosta. Opetusmateriaali on tarkoitettu lukion matematiikan ensimmäiselle kurssille, jonka koodi on MAY1. Uuden kurssin aihealueena on luvut ja lukujonot. Valmis oppikirja on tarkoitus julkaista verkkosivulla http://www.avoinoppikirja.fi, kun kaikki sen osat ovat valmiita. Tässä tutkielmassa käsitellään osa lukujonoista; aritmeettinen lukujono ja summa, lukujonot, jotka eivät ole aritmeettisia tai geometrisia, sekä rekursiivisesti määritelty lukujono. Luvut ja toinen osa lukujonoista käsitellään muiden projektiin osallistuneiden kirjoittamissa tutkielmissa. Uusi kurssi on jatkossa kaikille lukion opiskelijoille yhteinen. Valinta pitkän ja lyhyen matematiikan oppimäärän välillä on tarkoitus tehdä vasta ensimmäisen kurssin jälkeen, koska opetushallitus haluaa antaa opiskelijoille mahdollisuuden tehdä harkitumman valinnan matematiikan oppimäärän suhteen. Opetusmateriaalia suunnitellessani otin huomioon uudessa opetussuunnitelmassa mainitut matematiikan opiskelun oppimistavoitteet sekä kyseiselle kurssille annetut opetussisällöt. Tutkin myös olemassa olevia lukion matematiikan oppikirjoja lukujonojen osalta, sekä tutustuin matematiikan opettamiseen, oppimiseen ja oppimisvaikeuksiin liittyvään kirjallisuuteen. Tekemäni opetusmateriaali tehtävineen on osa tätä tutkielmaa. Opettajan oppaassa esittelen lyhyesti kappaleiden sisällöt ja pohdintojen käsittelyn. Sähköinen oppikirja on tarkoitettu opiskelijalle, mutta myös tiennäyttäjäksi opettajalle uudenlaisen kurssisisällön aiheiden käsittelyyn annetun tuntimäärän puitteissa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkielma liittyy Turun yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen projektiin. Projektin tarkoituksena on tuottaa sähköinen matematiikanoppikirja uuden opetussuunnitelman 2015 mukaisesti. Projektilla on kaksi ohjaajaa yliopistosta. Opetusmateriaali on tarkoitettu lukion matematiikan ensimmäiselle kurssille, jonka koodi on MAY1. Uuden kurssin aihealueena on luvut ja lukujonot. Valmis oppikirja on tarkoitus julkaista verkkosivulla http://www.avoinoppikirja.fi, kun kaikkisen osat ovat valmiita. Tässä tutkielmassa käsitellään osa lukujonoista; aritmeettinen lukujono ja summa,lukujonot, jotka eivät ole aritmeettisia tai geometrisia, sekä rekursiivisesti määritelty lukujono. Luvut ja toinen osa lukujonoista käsitellään muiden projektiin osallistuneiden kirjoittamissa tutkielmissa. Uusi kurssi on jatkossa kaikille lukion opiskelijoille yhteinen. Valinta pitkän jalyhyen matematiikan oppimäärän välillä on tarkoitus tehdä vasta ensimmäisen kurssin jälkeen, koska opetushallitus haluaa antaa opiskelijoille mahdollisuuden tehdä harkitumman valinnan matematiikan oppimäärän suhteen. Opetusmateriaalia suunnitellessani otin huomioon uudessa opetussuunnitelmassa mainitut matematiikan opiskelun oppimistavoitteet sekä kyseiselle kurssille annetut opetussisällöt. Tutkin myös olemassa olevia lukion matematiikan oppikirjoja lukujonojen osalta, sekä tutustuin matematiikan opettamiseen, oppimiseen ja oppimisvaikeuksiin liittyvään kirjallisuuteen. Tekemäni opetusmateriaali tehtävineen on osa tätä tutkielmaa. Opettajan oppaassa esittelen lyhyesti kappaleiden sisällöt ja pohdintojen käsittelyn. Sähköinen oppikirja on tarkoitettu opiskelijalle, mutta myös tiennäyttäjäksi opettajalle uudenlaisen kurssisisällön aiheiden käsittelyyn annetun tuntimäärän puitteissa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Morfologialla tarkoitetaan sanojen taivuttamista ja muodostamista kielikohtaisten sääntöjen mukaisesti. Näiden sääntöjen hallinta korostuu lapsen omaksuessa suomea taivutusjärjestelmän laajuuden ja morfologisten piirteiden tärkeän semanttisen tehtävän vuoksi. Morfologian keskeisyydestä huolimatta on sen omaksumisesta tutkimusta logopedian alalta niukasti vasta viime vuosilta. Morfologian kehityksessä ilmenevien poikkeavuuksien tunnistaminen edellyttää morfologian tyypillisen kehityksen ja kunkin ikätason keskimääräisen morfologian hallinnan hyvää tuntemusta. Tämän pro gradu tutkielman tarkoituksena oli kuvata lapsen normaalia morfologian kehitystä ja morfologisia taitoja ikäpisteissä 2;0 ja 3;6 sekä tarkastella näiden ikäpisteiden välillä ilmeneviä mahdollisia yhteyksiä morfologian kehityksessä ja morfologian ja kielellisen kokonaistason välillä. Tutkielman aineisto koostui Varhaisen kielen kehityksen arviointimenetelmän lyhyen version normitutkimuksessa mukana olleiden perheiden 9/2010 – 1/2011 syntyneestä 26 lapsesta. Lasten morfologisia taitoja arvioitiin 2;0 vuoden iässä Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmän avulla ja 3;6 vuoden iässä Morfologiatestillä. Lasten kielellisiä taitoja 3;6 vuoden iässä arvioitiin Reynellin kielellisen kehityksen testillä. Lasten todettiin hallitsevan 2;0 vuoden iässä parhaiten nominintaivutusmuodoista genetiivin, partitiivin ja illatiivin käytön, kun taas vähiten lapset olivat tähän ikään mennessä ottaneet käyttöön elatiivia ja ablatiivia. Verbintaivutusmuodoista lapset hallitsivat parhaiten imperatiivin, kieltomuotojen, yksikön kolmannen persoonan preesensin ja imperfektin käytön ja vastaavasti heikoiten liittotempusten käytön. Tutkielman tulokset tukevat aiempia havaintoja lasten taivutusmuotojen yhdenmukaisesta omaksumisjärjestyksestä. Ikäpisteessä 3;6 lapset hallitsivat parhaiten nomineista elatiivin taivutusta, kun taas adjektiivien vertailu oli vielä verrattain hankalaa. Lasten preesens- ja imperfektimuotoisten verbimuotojen hallinta 3;6 vuoden iässä oli keskenään lähes saman tasoista. Aiemmin ei suomen kielessä ole tutkittu morfologisten taitojen yhteyttä tämän tutkielman tavoin ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä, joten tutkielma antaa uutta tietoa morfologisten taitojen kehityksessä ilmenevistä yhteyksistä. Tutkielman tulosten mukaan lasten morfologian kehityksessä ilmeni ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä yhteyksiä sija- ja preesenstaivutuksessa sekä morfologiaa kokonaisuutena tarkasteltaessa. Myös morfologisten ja kielellisten kokonaistaitojen välillä ilmeni yhteyksiä 3;6 vuoden iässä. Sen sijaan varhaisten morfologisten taitojen ja kielellisen kokonaistason välillä ei ilmennyt yhteyttä.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kirjallisuuskatsauksen on tarkoitus tarkastella raskauden ja lapsivuoteen aikaisia unihäiriöitä. Erityisesti mielenkiinnon kohteena ovat unettomuus, levottomat jalat –oireyhtymä, masennus ja muutokset unen arkkitehtuurissa. Unihäiriöistä kyseisenä aikana on tieteellisessä maailmassa kiinnostuttu vasta viime vuosina, jonka takia tutkimustietoa on vielä rajallisesti. Lisäksi puuttuvat yhtenevät diagnostiikka- ja hoitosuositukset. Tavoitteena on selvittää mitä julkaistua tietoa aiheesta on tällä hetkellä. Artikkelit on haettu PubMedista. Raskauden ja lapsivuoteen aikana esiintyy runsaasti unihäiriöitä. Oireina ja löydöksinä on muun muassa lyhentynyt yöuni, vaikeus saada ja ylläpitää unta, lisääntynyt kuorsaus ja päiväaikainen väsymys. Erityisesti kärsii unen tehokkuus. Oireiden esiintyvyydellä ja vaikeusasteella on tapana pahentua raskauden edetessä. Lisäksi voi ilmetä spesifisiä unihäiriöitä, kuten levottomat jalat –oireyhtymää. Raskauden aikaisilla unihäiriöillä on todettu monia haitallisia vaikutuksia sekä odottavaan äitiin että syntyvään lapseen. Tästä syystä unihäiriöitä tulisi seuloa ja hoitaa aiempaa paremmin. Ensisijaisesti tulisi suosia lääkkeettömiä hoitoja. Tämä kirjallinen työ on osa syventäviä opintojani. Toinen osa koostui FinnBrain-tutkimukseen tehdystä tutkimusdatan tallennuksesta.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmani käsittelee kotimaisen nykykirjallisuuden lyyristä kerrontaa. Työssäni olen kehitellyt uutta lyyrisen kertojan käsitettä kirjallisuusanalyysin avuksi. Lyyrinen kertoja rakentaa ja välittää lyyristä kerrontaa. Luen lyyrisen kerronnan piirteitä ja lyyrisen kertojan toimintaa esiin teoksista Auringon asema (2002), valoa valoa valoa (2011) ja Teemestarin kirja (2012). Lyyrisyyden ja kerronnallisuuden sekoituksista syntyviä tekstejä ovat aiemmin tutkineet muun muassa Nil Korkut, James Phelan ja Heather Dubrow. Kotimaisessa kirjallisuudentutkimuksessa lyyristä proosaa ja lyyristä kerrontaa on tarkasteltu vasta vain vähän. Tuon tutkielmallani narratologian piiriin kokonaan uuden käsitteen, lyyrinen kertoja. Lyyrisen kertojan avulla voidaan lyyristä proosaa tarkastella monitasoisesti keskittymällä sekä teosten sisältöön että kielen materiaalisiin ulottuvuuksiin, esimerkiksi rytmiin, äänteellisyyteen ja metafiktioon. Tutkielmassani vaikuttaa uusmaterialistinen ja posthumanistinen filosofia eli tekstin ja maailman sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen yhdessäajattelu. Työssäni on myös läsnä ekokritiikki ja materiaalinen ekokritiikki, joka huomioi ei-inhimillisten toimijoiden vaikutukset maailmassamme. Käytän Karen Baradin intra-aktion käsitettä ja Lawrence Buellin määrittämää toksista diskurssia. Ajattelen tutkielmani kaunokirjallisia teoksia aktiivisina toimijoina. Teostoimijoilla on vaikutusta siihen, miten ymmärrämme maailmaa. Auringon asema käsittelee transnationalisuutta ja laajentaa käsitystä suomalaisuudesta. valoa valoa valoa -teos ja Teemestarin kirja haastavat lukijat ajattelemaan maapallon tulevaisuutta ja kyseenalaistamaan ihmisen ympäristöjä tuhoavan toiminnan. Tutkielmani teostoimijat vaikuttavat lukijoihin lyyrisesti kertoen, jolloin niiden sanoman vaikuttavuus voimistuu. Niiden kerronnan lyyrisyydessä vaikuttavat ei-inhimilliset toimijat, kuten valo ja vesi. Tutkielmani osoittaa, että lyyrisen kertojan käsite mahdollistaa lyyrisen proosan sisällön, tyylin, muodon ja aiheiden yhteisvaikutusten tarkastelun monitasoisesti.