Paarmuskoista koulutettuihin kätilöihin. Kunnankätilön työ sekä raskauden seurannan ja synnytyksen medikalisoituminen Pohjois-Suomessa vuosina 1900–1960

Pro gradu –tutkielmani aiheena ovat kunnankätilöt ja heidän työnsä Pohjois-Suomessa 1900-luvun alusta 1960-luvun alkuun. Naiset synnyttivät varsinkin maaseudulla yleensä kotona lähes 1900-luvun puoliväliin asti. Vuosisadan alusta lähtien kuntiin alettiin palkata koulutettuja kätilöitä, mutta Pohjois-Suomen kunnissa itseoppineet kätilöt hoitivat synnytyksiä koulutettujen kätilöiden rinnalla vielä usean vuosikymmenen ajan. Minua kiinnosti, miten siirtymävaihe paarmuskoiden hoitamista kotisynnytyksistä kätilöiden hoitamiin yleensä sujui. Lisäksi keskityn kätilöiden työskentelyolosuhteisiin, jotka olivat usein vaikeat huonojen kulkuyhteyksien sekä kotien köyhyyden takia. Kotisynnytysten ohella kätilöiden työhön kuului äitiys- ja ehkäisyneuvonta, joka useilla paikkakunnilla alkoi 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Tutkielmani toinen teema on raskauden ja synnytyksen medikalisoituminen. Oppi hygieniasta ja muu siisteysvalistus olivat keskeisiä synnytyksen medikalisoitumisessa; perinteinen synnytyksen jälkeinen puhdistautumisperinne, kirkottaminen, alkoi hiipua samoihin aikoihin, kun kätilöt alkoivat huolehtia äidin puhdistamisesta synnytyksen jälkeen. Lääketieteellistyminen näkyi myös käytettävien lääkkeiden ja välineiden määrän lisääntymisessä. Kouluttamattomilla synnytysavustajilla ei yleensä ollut käytettävissään lääkkeitä eikä saksia parempia instrumentteja, kun taas kätilöt pystyivät seuraamaan äidin vointia esimerkiksi virtsanäyttein. Myös synnytyksen kulkuun voitiin vaikuttaa käyttämällä esimerkiksi pihtejä tai kohdun supistuksiin vaikuttavia lääkkeitä. Kotisynnytyksiä hoitavien kätilöiden työolosuhteet olivat kuitenkin huomattavasti alkeellisemmat kuin samaan aikaan heidän sairaaloissa työskentelevillä kollegoillaan. Kätilöt eivät useinkaan olleet vain kodeissa synnytyksiä hoitavia henkilöitä, vaan tarvittaessa he olivat myös perheistä huolehtivia sosiaalityöntekijöitä, talonmiehiä ja jopa eläinlääkäreitä. Aineistona olen käyttänyt Museoviraston vuonna 1978 järjestämän ”Lääkintää ja potilaita” -kirjoituskeruun vastauksia. Näiden lisäksi kätilöiden kirjoittamat muistelmat ja Kätilölehden artikkelit ovat olleet tärkeitä. Vastaukset ovat Pohjois-Suomesta, joka tässä työssä tarkoittaa Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntia.

Finanssikriisi ja finanssiyrityksien vakavaraisuuden- ja riskienhallinta

Työssä tarkastellaan finanssijärjestelmää, sen toimijoita ja sääntelyä sekä vuonna 2007 alkanutta finanssikriisiä. Työ alkaa tutustumisella alan peruskäsitteisiin, jotka luovat pohjan kahden seuraavan luvun ymmärtämiselle. Työssä esitellään Suomen finanssivalvonnan (Fiva) määräykset liittyen finanssiyrityksien sääntelyyn. Fivan määräykset perustuvat Baselin säädöskokoelmaan, joka säätelee koko Euroopan finanssisektoria. Työssä on tarkoitus pohtia, ovatko säädökset riittävän tiukat, sillä ne eivät ole pystyneet estämään Irlannin kaltaisia kriisejä. Työssä myös pohditaan valvonnan ja moraalikadon merkitystä finanssisektorilla. Työssä tarkastellaan Kreikan, Irlannin ja Islannin ongelmia. Nämä kolme tarkasteltavaa maata ovat kärsineet pahiten Euroopassa tapahtuneesta finanssikriisistä. Maiden ongelmana on ollut holtiton velanotto, joka päättyi lamaan. Islannissa pankkisektori pelasi uhkarohkeaa peliä lainaamalla suuria summia ulkomaan valuutassa ja yrittämällä valloittaa Eurooppaa. Tämä toiminta päättyi Islannin kannalta kuitenkin lähes katastrofaalisesti. Kreikassa ei ole noudatettu EU:n vakaussopimusta ja valtion budjetti on ollut alijäämäinen useana vuonna. Irlannissa talous kasvoi vahvasti vuoteen 2008, jonka jälkeen asuntokupla puhkesi ja maa ajautui suuriin ongelmiin. Lisäksi tarkastellaan Sofia Pankin tapausta. Sofia Pankki oli ainoa suomalainen pankki, joka meni konkurssiin finanssikriisin aikana. Baselin sopimukset ovat muuttuneet kriisin aikana ja tulevat muuttumaan tulevaisuudessakin. Pankinjohtajien huimat palkkiot ovat saaneet osakseen suurta kritiikkiä. Niiden taustalla on kannustus riskienottamiseen, jotka johtivat finanssikriisiin.

Determinação do tamanho ótimo da parcela experimental pelos métodos da máxima curvatura modificado, do coeficiente de correlação intraclasse e da análise visual em testes clonais de eucalipto

O objetivo deste trabalho foi determinar o tamanho ótimo da parcela experimental em testes clonais de eucalipto, por meio dos métodos da máxima curvatura modificado, do coeficiente de correlação intraclasse e da análise visual, com base nas características de crescimento em altura, dap e volume. A partir de quatro testes clonais, dispostos no delineamento em blocos ao acaso, com quatro repetições e parcela experimental quadrada de 25 plantas (5 x 5), foram simulados diferentes tamanhos de parcela com 2, 3, 4, 5, 9, 10, 15, 20 e 25 plantas, visando determinar o tamanho ótimo da parcela pelos métodos de máxima curvatura modificado, do coeficiente de correlação intraclasse e da análise visual. Pôde-se concluir que em programas iniciais para seleção de clones parcelas de cinco a dez plantas proporcionam boa precisão experimental, sendo recomendadas, principalmente, em situação com limitações de mudas, teste de grande número de clones e avaliações de cunho preliminar e em idades precoces.

Determinação do tempo ótimo do enraizamento de miniestacas de clones de Eucalyptus spp.

Foi feita uma análise temporal da curva de enraizamento de dois clones híbridos de eucalipto (C1 - E. grandis x E. urophylla; C2 - E. grandis x E. saligna), visando determinar o tempo ótimo de permanência dos propágulos vegetativos na casa de enraizamento, sob o ponto de vista técnico e do risco de incidência de doenças. Constatou-se que o tempo ótimo necessário para induzir a rizogênese depende do clone de eucalipto e que o conhecimento do modelo temporal pode fornecer subsídios ao gerenciamento de viveiros florestais. Além disso, foram estabelecidos dois critérios úteis para determinar o tempo ótimo de indução do enraizamento, sendo estes o intercepto da curva de incremento corrente diário (ICD) e incremento médio diário (IMD) e o tempo em que ocorre o máximo valor da velocidade de enraizamento. Para os clones 1 e 2, pelo critério do intercepto das curvas de ICD e IMD, 20 e 30 dias foram definidos como tempo ótimo, enquanto pelo critério de máxima velocidade de enraizamento os valores foram de 15 e 22 dias, respectivamente, sendo este último critério o mais indicado, levando-se em consideração o custo das instalações e o risco de incidência de doenças na propagação clonal do eucalipto.

Ciclo de corte econômico ótimo em floresta ombrófila densa de terra firme sob manelo florestal sustentável, Amazônia Oriental

Este estudo teve como objetivo estimar o ciclo de corte e o estoque de colheita ótimo, no qual a taxa anual do crescimento da floresta se iguala à taxa anual de juros oferecida pelo mercado de capital. A pesquisa foi conduzida na Unidade de Manejo Florestal (UMF) da Fazenda Tracajás (02º35'53"S e 47º47'10"W), empresa Nova Era Agroflorestal, município de Paragominas, Estado do Pará, Brasil. A unidade de manejo florestal foi estratificada em classes I, II e III de estoques volumétricos, empregando-se análises de agrupamento e discriminante. Em cada classe de estoque foram instaladas aleatoriamente cinco parcelas de 100 x 100 m (1,0 ha), para medição dos indivíduos com dap > 15 cm. No centro de cada parcela foi instalada uma subparcela de 10 x 100 m (0,1 ha), para medição dos indivíduos com 5 cm < dap < 15 cm. Na classe I de estoque, os ciclos econômicos ótimos foram de 13, 12 e 8 anos; na classe II, de 18, 12 e 12 anos; e na classe III, de 22, 12 e 14 anos, a um incremento médio anual de 3,0 m³/ha/ano. Verificaram-se maiores taxas de remuneração do capital investido no manejo nos menores ciclos de corte, independentemente dos níveis de colheita do estoque comercial. Maiores incrementos anuais em volume resultaram em maiores taxas de valoração da floresta. Maiores volumes colhidos implicaram ciclos de corte mais longos numa mesma taxa de crescimento da floresta. Contudo, dentro de certos limites, maiores volumes colhidos podem resultar biologicamente em maiores taxas de crescimento do estoque remanescente. Isso ocorre, sobretudo, quando se aplicam tratamentos silviculturais.