”Kaikkialla tarvitaan humanisteja, kunhan vain oikea näkökulma löytyy!” Tutkielma Specia ry:n humanistijäsenten työhön sijoittumisesta ja työelämävahvuuksista

Humanistien työllistymistä on tutkittu aiemmin muun muassa erilaisten yliopiston seurantatutkimusten muodossa. Tämä käsillä oleva tutkielma on toteutettu tilaustyönä ammattiliitto Specia ry:lle. Tutkielmassa tarkastellaan Specia ry:n humanistisilta aloilta valmistuneiden FM-jäsenien työhönsijoittumista, jonka lisäksi kartoitetaan heidän käsityksiään tulevaisuudessa tarvittavista työelämävahvuuksista sekä FM-tutkinnon mukanaan tuomista työelämävahvuuksista. Aineisto kerättiin helmikuussa 2016 sähköisellä Webropol kyselylomakkeella, johon vastasi yhteensä 666 Specia ry:n FM jäsentä. Koska tutkimuksen kohderyhmänä olivat generalisti-humanistit, rajattiin analyysin ulkopuolelle opettajien pedagogiset suorittaneet, luonnontieteitä pääaineinaan lukeneet sekä tohtorin tai lisensiaatin tutkinnon suorittaneet vastaajat. Rajausten jälkeen tarkasteluun jäi 507 vastaajaa, joka oli 22 prosenttia mahdollisesta vastaajajoukosta. Aineistoa analysoitiin sekä kvantitatiivisesti että laadullisella sisällönanalyysilla. Tulokset teemoiteltiin ja luokiteltiin aineistosta löytyneiden yhdenmukaisuuksien perusteella ja niitä peilattiin yleisiin työelämätaitoihin sekä 2000-luvun taitoihin. Pääosin naisista koostunut vastaajajoukko oli keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkeihin. He olivat työllistyneet melko hyvin, useimmiten ylemmiksi toimihenkilöiksi yksityiselle sektorille. Tärkeimmät tulevaisuuden työelämävahvuuksina nähtiin joustavuus, halu ja kyky jatkuvaan oppimiseen sekä vuorovaikutustaidot. Tutkinnon tarjoamista vahvuuksista tärkeimmät olivat kyky kriittiseen ja laaja-alaiseen ajatteluun sekä kokonaisuuksien hallintaan, kieli-, viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä kulttuurientuntemus. Humanistien laaja-alaisuutta ja moninaisuusosaamista tulisi hyödyntää uskaliaammin työelämässä ja humanistien tulisi myös itse oppia arvostamaan omaa monipuolisuuttaan.

Mobiililaboratorio -oppimiskokonaisuus: oppiaineiden integraation sekä tieto- ja viestintäteknologian näkökulmista

Suomessa otetaan vaiheittain syksystä 2016 lähtien käyttöön uusi valtakunnallinen perusopetuksen opetussuunnitelma, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 (POPS 2014), joka sisältää monia muutoksia opetuksen toteuttamiseen ja oppilaiden oppimiseen liittyen. Uudessa opetussuunnitelmassa pyritään kehittämään oppilaan osaamista entistä laaja-alaisemmaksi, jolla tarkoitetaan oppilaan tietojen, taitojen, arvojen ja asenteiden muodostamaa kokonaisuutta. Monialaiset oppimiskokonaisuudet, joissa integroidaan eri oppiaineille tyypillisiä sisältöjä jonkin ilmiön tai teeman tutkimiseen, on yksi tapa kehittää oppilaan laaja-alaista osaamista. Mobiililaboratorio on monialainen oppimiskokonaisuus, jossa korostuvat eri oppiaineiden välinen integraatio, tieto- ja viestintäteknologian käyttö sekä monipuoliset oppimisympäristöt ja työtavat. Tutkimuksessa keskitytään Mobiililaboratorion kahteen pilotointijaksoon, jotka toteutettiin toukokuussa 2015. Tapaustutkimuksessa tutkittiin oppiaineiden välisen integraation, tieto- ja viestintäteknologian käytön sekä toiminnallisten työtapojen onnistumista oppimiskokonaisuuden pilotoinneissa. Koulujen, opettajien sekä oppilaiden valmiuksia hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa osana tavallista koulutyötä pyriittiin selvittämään yleisellä tasolla, jonka lisäksi tutkittiin opettajien mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa itse oppiaineita integroivia oppimiskokonaisuuksia. Tutkielman aineisto kerättiin pilotointien yhteydessä haastattelemalla pilotointeihin osallistuneita opettajia ja oppilaita sekä havainnoimalla pilotointituntien kulkua. Aineistot analysoitiin sisällönanalyysilla tutkimuskysymyksistä johdettujen tutkimusteemojen avulla. Mobiililaboratorio -oppimiskokonaisuuden pilotointi osoitti, että monipuoliset työtavat ja oppimisympäristöt sekä tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävä työskentely motivoivat oppilaita. Opetuksen sitominen oppilaan oman lähiympäristön tutkimiseen eri oppiaineiden näkökulmasta onnistui hyvin. Sen sijaan opettajien ja koulujen valmiudet hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa opetuksessa olivat puutteellisia. Erityisesti opettajat tarvitsevat tukea tietotekniikan pedagogisesti tehokkaaseen hyödyntämiseen. Oppiaineiden välisen integraation kannalta ongelmallisia asioita ovat opetus- ja oppimateriaalien heikko saatavuus sekä nykyisen koulujärjestelmän rakenteet. Tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää Mobiililaboratorion kaltaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tuloksia on mahdollista käyttää hyväksi myös yleisemmin parannettaessa opettajien, oppilaiden ja koulujen valmiuksia ottaa tieto- ja viestintäteknologiaa sekä oppiaineita integroivaa opetusta vahvemmin osaksi tavallista kouluarkea.

Luokanopettajakoulutusta kehittämässä. Noviisiopettajien kokemuksia luokanopettajakoulutuksesta.

Tutkielmassa selvitettiin kahdentoista noviisiopettajan kokemuksia heidän työuransa alkutaipaleelta ja siitä, millaiset valmiudet luokanopettajakoulutus on heidän mielestään työelämään antanut. Tämän tutkielman myötä pyrittiin selvittämään luokanopettajakoulutuksen puutteita, mutta toisaalta myös sen parhaat osa-alueet ja yritettiin löytää potentiaalisia kehitysideoita luokanopettajakoulutuksen kehittämiseksi tulevaisuudessa. Tutkimusaineistoa kerättiin Turun yliopiston luokanopettajakoulutuksen Turun yksiköstä (N=6) ja Itä-Suomen yliopistosta, Savonlinnan kampuksen luokanopettajakoulutuksesta (N=6) valmistuneilta noviisiopettajilta (yht. N=12). Aineisto kerättiin kaksitoista kysymystä sisältävän strukturoidun haastattelulomakkeen avulla sähköpostitse. Tutkielman mukaan noviisiopettajat olivat luokanopettajakoulutuksessa tyytyväisimpiä opetusharjoitteluihin ja sivuaineopintoihin. Tyytymättömyyttä herättivät luento-opetus, kasvatustieteen opinnot ja luokanopettajakoulutuksen heikko vastaavuus luokanopettajan ammattiin. Noviisiopettajat kehittäisivät luokanopettajakoulutusta esimerkiksi erityispedagogiikan, tieto- ja viestintäteknologian ja opetussuunnitelman sisältöjen kautta. Kahden eri luokanopettajakoulutusyksikön vastaajien kokemusten välillä ei juurikaan ilmennyt muita eroja kuin Turun Normaalikoululla opetusharjoitteluita tehneiden noviisiopettajien tyytymättömyys harjoittelun ohjauksen laatuun. Tulokset osoittavat, että kansainvälisesti arvostetun suomalaisen luokanopettajakoulutuksen on kehityttävä jatkuvasti. Vaikka luokanopettajakoulutus on arvostettu ja suosittu, se saa toistuvasti samansuuntaista kritiikkiä, ja moni jättää opettajan työn jo uran alkuvaiheessa. Luokanopettajakoulutuksen tulisi tehdä tehokkaammin yhteistyötä yli tieteen- ja ainerajojen sekä kunnallisesti, jotta koulutuksen vastaavuutta luokanopettajan ammattiin saataisiin kehitettyä. Tulokset osoittavat myös, että luokanopettajakoulutus on maantieteellisestä sijainnista, yliopistosta tai yksikön koosta riippumatta tasalaatuista, vaikka tämän tutkielman tutkimusjoukon koon perusteella ei voidakaan tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä.

Yliopisto-opettajien pedagoginen koulutus, aktivoivien opetusmenetelmien käyttö ja näkemykset tieteellisestä ajattelusta

Tutkimuksessa selvitettiin millaisia ovat yliopisto-opettajien näkemykset tieteellisestä ajattelusta ja opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymisestä. Lisäksi selvitettiin, onko yliopisto-opettajien mahdollisilla pedagogisilla opinnoilla yhteyttä aktivoivien opetusmenetelmien käyttöön. Tutkimuksessa selvitettiin myös, onko aktivoivien opetusmenetelmien käyttö yhteydessä opettajien näkemyksiin tutkimuksesta ja opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymisestä. Tutkimusjoukko (N = 101) koostui Turun yliopiston opettajista, jotka edustivat neljää tiedekuntaa. 43,9 % vastaajista (n = 43) ilmoitti suorittaneensa pedagogisia opintoja. 56,1 % vastaajista (n = 55) ilmoitti, että ei ole suorittanut mitään pedagogisia opintoja. Pedagogisiksi opinnoiksi laskettiin tässä tutkielmassa yliopistopedagogiset, pedagogiset ja muut kasvatustieteelliset opinnot. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella ja käsiteltiin tilastollisin menetelmin. Tässä tutkimuksessa opettajien näkemykset tieteellisestä ajattelusta ja opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymistä voitiin jakaa tilastollisten testien perusteella viiteen ulottuvuuteen, jotka nimettiin seuraavasti: (1) Joustava ja laaja-alainen, (2) Mekaaninen ja varma, (3) Objektiivinen ja perusteleva, (4) Päättelykyky ja tiedon kumuloituminen ja (5) Opiskelutaidot ja asiantuntijuus. Tulosten perusteella pedagogisilla opinnoilla ja aktivoivien opetusmenetelmien runsaammalla käytöllä näyttäisi olevan yhteys ja yhteys on tilastollisesti erittäin merkitsevä. Lisäksi voidaan todeta, että ne opettajat, jotka kertoivat käyttävänsä opetuksessaan paljon aktivoivia opetusmenetelmiä, näkevät päättelytaitojen omaksumisen ja kyvyn yhdistää uutta tietoa jo olemassa olevaan tärkeämpänä kuin ne opettajat, jotka kertoivat käyttävänsä aktivoiva menetelmiä vähemmän. He myös näkevät opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymisen joustavampana ja laaja-alaisempana. Ne opettajat, jotka kertoivat käyttävänsä opetuksessaan vähemmän aktivoivia opetusmenetelmiä, puolestaan näkevät opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymisen varmaan tietoon perustuvana ja mekaanisempana kuin opettajat, jotka kertoivat käyttävänsä näitä menetelmiä paljon. Tulosten perusteella voidaan todeta, että yliopisto-opettajien hankkima pedagoginen koulutus on tärkeää, sillä opiskelijat hyötyvät monipuolisten aktivoivien opetusmenetelmien käytöstä. Opettajat, jotka kertoivat käyttävänsä aktivoivia opetusmenetelmiä runsaasti, näkivät tiedon joustavana ja laaja-alaisena. Opettajien näkemykset voivat heijastua opiskelijoiden näkemyksiin tiedosta ja näin ollen tukea opiskelijoiden episteemisen ajattelun kehittymistä.

USKONNONOPETUS UUDEN EDESSÄ? Evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen toteutuminen turkulaisissa alakouluissa

Monikulttuurisuuden kasvu ja maallistuminen ovat tuoneet haasteita uskonnonopetuksen järjestämiseen viime vuosikymmenten aikana. Uskonnonopetus järjestetään Suomessa erillisissä ryhmissä oppilaan uskonnollisen taustan mukaan. Oppilaiden jaottelu, opetuksen järjestämisen ylimääräiset kulut ja uskonnonopetuksen yksinäkökulmaisuus ovat aiheuttaneet kiivasta keskustelua mediassa. Katsomusaineiden opetussuunnitelmat, moninäkökulmainen opetus ja uskonnonvapauslaki eivät välttämättä toteudu sellaisenaan koulujen katsomusaineiden oppitunneilla. Hull (2002) on määritellyt uskonnonopetuksen pedagogiset lähestymistavat oppia uskonto, oppia uskontoa ja oppia uskonnosta. Perusopetuksen muiden uskontojen opetussuunnitelmien perusteissa (2006) määritellään kaikille uskontosidonnaisille ryhmille yhteiset tavoitteet. Kaikille uskontosidonnaisille ryhmille sopivan uskonnonopetuksen määritellään tässä tutkimuksessa olevan lähestymistavaltaan oppia uskontoa tai oppia uskonnosta sekä yhteisiä tavoitteita noudattavaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää havainnoimalla opettajien (N = 29) uskonnonopetuksen toteutumista turkulaisissa alakouluissa vuosiluokilla 4 ja 5. Oppitunneilla tehdyt havainnot luokiteltiin edellä mainittujen uskontopedagogisten lähestymistapojen ja opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti, ja luokitteluja vertailtiin taustatekijöiden mukaan muodostettujen opettajaryhmien välillä. Noin 89,6 prosenttia kaikista havainnoiduista minuuteista kuului pedagogiselta lähestymistavaltaan kaikille uskontosidonnaisille ryhmille sopivaan kategoriaan. Kaikki oppitunneilla havainnoitu uskontoon liittyvä toiminta voitiin sisällyttää opetussuunnitelmassa määriteltyihin eri uskontojen yhteisiin tavoitteisiin. Noin 67,5 prosenttia uskontoon liittyvästä opetuksesta keskittyi yksinomaan suomalaiseen evankelis-luterilaiseen uskontoon. Uskontosidonnaiseen ryhmään kuulumattomien opettajien opetuksessa havaittiin poikkeuksellisen paljon, noin 30,4 prosenttia, lähestymistapaa oppia uskonnosta. Uskonnonopetuksen järjestämisen haasteisiin on esitetty vastaukseksi muun muassa eri uskontosidonnaisten ryhmien uskonnonopetuksen yhdistämistä kokonaan tai osittain yhdeksi yhteiseksi katsomusaineeksi. Tämä tutkimus antaa tietoa evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen oppituntien sopivuudesta myös evankelis-luterilaiseen uskontosidonnaiseen ryhmään kuulumattomille. Tulokset tukivat uskonnonopetuksen yhdistämisen mahdollisuutta turkulaisissa alakouluissa.