Ei tuulipuvussa kaupungille : ympäristö, imago ja kuntalaisten identiteetti Haapaveden kaupungistumisprosessissa 1995-1996

Tutkielman aiheena on vuosina 1995–1996 Haapaveden kuntamuodon muutos kunnasta kaupungiksi. Muutos aiheutti vilkasta keskustelua paikallislehdistössä ja kunnanhallituksessa sekä -valtuustossa. Tutkimuksessa kuntamuodon muutosvaikutuksia asukkaisiin lähestytään lukemalla ja analysoimalla paikallislehtien uutisia ja lukijain palstoja sekä kunnanhallituksen ja -valtuuston pöytäkirjoja liitteineen. Tutkielmassa tarkastellaan aihetta kolmen pääteeman kautta, jotka ovat identiteetti, kaupungistuminen ja imago. Ensimmäinen teema käsittelee kuntalaisen identiteetin muutosta kaupunkilaisidentiteetiksi. Identiteetti-käsitteen avaamiseen käytetään kuntalaisten omia pohdintoja ja kannanottoja paikallislehtien yleisöpalstoilla. Toinen teema koskee kaupungistumista ja kyläympäristön muovaamista kaupunkitaajamaksi kaavoituksen ja rakentamisen avulla. Tutkimusalue käsittelee syntyvän kaupungin taajamaa jättäen sivukylät tutkimuksen ulkopuolelle. Kaupungistumiseen liittyy vahvasti vallan käyttö ja sen aiheuttamat eri näkökulmat varsinkin kunta/kaupunkimuutoksessa. Tutkimuksessa otetaan vallankäytöstä esimerkiksi kaupungistumisjuhlat, niiden suunnittelu ja viettäminen sekä juhlien jälkeiset mielipiteet paikallislehtien palstoilla. Myös kunnan/kaupungin päättäjien rooli valtaapitävänä elimenä näyttäytyy tutkimuksessa. Kolmas teema tarkastelee kaupungin imagon luomista, imagoon liittyviä puheita ja kannanottoja sekä markkinoinnin esitteitä. Johtopäätöksenä ovat yllä mainittujen teemojen vähittäiset muutokset vuosien 1995–96 aikana. Tutkimuksessa havaitaan, että paikallisen asukkaan identiteetin muutos kuntalaisesta kaupunkilaiseksi tapahtuu vähitellen eikä täysin kivutta. Asukkaat saattavat kokea myös jäävänsä prosessissa paitsioon. Kaupungiksi muuttuminen näkyy konkreettisessa ympäristössä muun muassa taajamarakentamisen kaavoituksessa ja tiemuutoksissa. Kaupungin imagoa pyritään yleensä parantamaan markkinoinnin keinoin, kuten Haapavesikin teki. Haapavedellä markkinoinnin tulokset jäivät laihoiksi.

Enhancing the development of military capabilities by a systems approach

The political environment of security and defence has changed radically in the Western industrialised world since the Cold War. As a response to these changes, since the beginning of the twenty-first century, most Western countries have adopted a ‘capabilities-based approach’ to developing and operating their armed forces. More responsive and versatile military capabilities must be developed to meet the contemporary challenges. The systems approach is seen as a beneficial means of overcoming traps in resolving complex real -world issues by conventional thinking. The main objectives of this dissertation are to explore and assess the means to enhance the development of military capabilities both in concept development and experimentation (CD&E) and in national defence materiel collaboration issues. This research provides a unique perspective, a systems approach, to the development areas of concern in resolving complex real-world issues. This dissertation seeks to increase the understanding of the military capability concept both as a whole and with in its life cycle. The dissertation follows the generic functionalist systems methodology by Jackson. The methodology applies a comprehensive set of constitutive rules to examine the research objectives. This dissertation makes contribution to current studies about military capability. It presents two interdepen dent conceptual capability models: the comprehensive capability meta-model (CCMM) and the holistic capability life cycle model (HCLCM). These models holistically and systematically complement the existing, but still evolving, understanding of military capability and its life cycle. In addition, this dissertation contributes to the scientific discussion of defence procurement in its broad meaning by introducing the holistic model about the national defence materiel collaboration between the defence forces, defence industry and academia. The model connects the key collaborative mechanisms, which currently work in isolation from each other, and take into consideration the unique needs of each partner. This dissertation contributes empirical evidence regarding the benefits of enterprise architectures (EA) to CD&E. The EA approach may add value to traditional concept development by increasing the clarity, consistency and completeness of the concept. The most important use considered for EA in CD&E is that it enables further utilisation of the concept created in the case project.

Kotiseudun ympäristö Lapuanjokivarressa : Opetuspaketti kouluille

Kotiseudun ympäristö Lapuanjokivarressa -opetuspaketti kouluille on laadittu alun perin Euroopan Unionin aluekehitysrahaston tukemien Kuortaneenjärvi-hankkeiden (2003–2005) ja Lapuanjoen yläosan kehittämishankkeen (2002–2004) yhteistyönä. Paketin kokosi Susanna Alakarhu ja se julkaistiin vuonna 2004. Opetuspaketti päivitettiin osana EU:n Life+ 2009 -osarahoitteista Välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan – GisBloom -hanketta (2010–2013). Hanke sai Lapuanjoen pilottialueen osalta rahoitusta myös Lapuanjokirahastosta. Päivitystyön tarkoitus oli saattaa opetuspaketti uudelleen Lapuanjoen vesistöalueen koulujen saataville ja käyttöön. Päivitystyössä hyödynnettiin myös Härmänmaan kouluille suunnattua Kotiseudulla Härmänmaalla -ympäristökasvatuspakettia (Susanna Alakarhu 2002), joka on tehty osana Lapuanjoen lakeuden ympäristön kehittämishanketta (2001–2003). Opetuspaketti on suunniteltu etenkin peruskoulun opettajien käyttöön ja se sisältää perustietoa Lapuanjoen vesistöalueen luonnosta ja ympäristöstä ja niissä tapahtuneista muutoksista, painopisteenä vesi- ja maaseutuluonto. Valtakunnalliseen opetusmateriaaliin sisältyvät yleiset ympäristöteemat on jätetty paketista pois. Päivitetty opetuspaketti on pääosin Susanna Alakarhun alkuperäistä tekstiä, mutta siihen on tehty myös joitakin muutoksia. Opetuspakettiin on tuotu mukaan kokonaan uutena aiheena happamat sulfaattimaat (kappale 3.4., kirjoittanut Merja Mäensivu).

Paimionjokilaakson Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Paimionjokilaakson Natura-alue (FI0200103) sijaitsee Paimion kaupungin alueella. Natura-alueeseen kuuluu noin seitsemän kilometriä pitkä osuus Paimionjokea vesialueineen ja rantoineen, joka ulottuu Paimion Oinilasta Juntolan vesivoimalaitokselle saakka. Kokonaisuudessaan Paimionjoki on 110 km pitkä, suuri savimaiden joki. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 -suojeluverkostoon luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance). Paimionjokilaakson Natura-alueen pinta-ala on156 ha. Paimionjokilaakson tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella tavattaviin elinympäristö- ja luontotyyppeihin sekä vuollejokisimpukkaan. Paimionjokilaakson luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena ovat vesiluonnon ja ranta-alueiden rehevöityminen sekä umpeenkasvukehitys. Laidunnuksen ja niittojen epäsäännöllisyys tai loppuminen sekä yleinen rehevöityminen ovat vähentäneet alueen tärkeitä elinympäristötyyppejä tai heikentäneet niiden laatua. Jokilaakso on luokiteltu myös valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistö-alueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Asiasanaston muuttaminen ontologiaksi : Yleinen suomalainen ontologia esimerkkinä FinnONTO-hankkeen mallista

Tämän raportin tavoitteena on edistää tätä työtä kiteyttämällä ja dokumentoimalla suomen kielellä niitä periaatteita, joita FinnONTO-hankkeessa kehitettiin suomalaisten asiasanastojen muuttamisesta semanttisen webin ontologioiksi, sekä tästä työstä saatuja kokemuksia. Esimerkkinä periaatteiden soveltamisesta käytäntöön, esitellään tapaustutkimuksena Yleisen Suomalaisen Asiasanaston YSA muunnosprosessia Yleiseksi Suomalaiseksi Ontologiaksi YSO, joka muodostaa KOKO-ontologian ylärakenteen ja tärkeimmän komponentin.

Lehmijärven valuma-alueen happamuus sekä alumiini- ja rikkipitoisuus

Lehmijärvi on 63 ha laajuinen kirkasvetinen ja vähähumuksinen latvajärvi Salossa. Lehmijärven suojeluyhdistys pyysi Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Suomen metsäkeskukselta apua järvivedessä havaittujen korkeiden alumiinipitoisuuksien ja happamuuspiikkien sekä mahdollisten metsätaloustoimenpiteiden haittojen ehkäisemiseen valuma-alueella. Suomen metsäkeskuksen ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä selvitettiin maanäytteiden avulla maaperän happamuutta ja alumiinipitoisuutta Lehmijärven valuma-alueella. Tulokset ja johtopäätökset on esitetty tässä raportissa. Tulosten perusteella näyttää siltä, että Lehmijärven happamuuspiikit (pH:n jyrkät laskut vedessä) johtuvat pääosin happamista lumensulamisvesistä, johon on jo aiemmissakin selvityksissä viitattu eikä alunamaa ongelmasta valuma-alueella. Myös ojitettujen soiden suuri osuus valuma-alueesta ja turvemaiden yleinen happamuus lisäävät osaltaan valuma-alueelta virtaavien vesien happamuutta varsinkin tulva-aikoina. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka läpi pääosa pohjoispuolen valumavesistä virtaa, voi kuitenkin esiintyä ohuen turpeen alla pienialaisesti alunamaata. Vertailtaessa tämän aineiston liukoisen alumiinin määriä turpeessa aikaisempien tutkimusten vertailulukuihin, voidaan sanoa Lehmijärven valuma-alueen ojitetuilla soilla olevan keskimääräistä korkeampia alumiinipitoisuuksia. Paikoin liukoiset alumiinipitoisuudet olivat jopa erittäin korkeita. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka kautta vedet suurelta osin virtaavat, alumiinipitoisuus oli korkeimmillaan 11 267 mg/kg ja Miilussuolla 7 044 mg/kg, kun Niemisen ja Jarvan (1996) tutkimuksessa alumiinipitoisuuden maksimiarvo oli 5 577 mg/kg. Alumiinin ajoittain korkeat pitoisuudet Lehmijärvessä johtuvat tämän raportin tulosten perusteella todennäköisesti pääosin valuma-alueen soiden turpeen korkeista alumiinipitoisuuksista. Voimakas maanmuokkaus kivennäismailla lisää alumiinin liukoisuutta ja samalla alumiinin huuhtoutumisriskiä vesistöihin. Lehmijärven valuma-alueella on suositeltavaa käyttää metsänuudistamisessa kevyitä maanmuokkausmenetelmiä (laikutus, kääntömätästys ja laikkumätästys) ja välttää ojitusmätästystä. Luontainen uudistaminen (erityisesti alikasvosten hyödyntäminen) pitäisi olla ensisijainen uudistamismenetelmä Lehmijärven valuma-alueella. Kunnostusojituksia toteutettaessa pitäisi ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaat vesiensuojelutoimet. On muistettava, että korkeat alumiinipitoisuudet Lehmijärvellä eivät ole pelkästään negatiivinen asia, koska alumiini sitoo tehokkaasti fosforia ja pahasti rehevöityneitä järviä (esim. Köyliön Ilmijärvi) on yritetty kunnostaa alumiinisulfaatti käsittelyllä. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, onko Lehmijärven veden alumiinipitoisuus ajoittain jo niin korkea, että siitä on haittaa kalakannalle tai, että se jopa estää rapukannan palauttamisen istuttamalla järveen.

Yleinen liikennekartta 1921-1922 Allmän kommunikationskarta 1921-1922

1 kartta kahdessa osassa :, vär. ;, 130 x 80 cm, Mittakaavaa ei määritelty