Das Landgut Monrepos in Finnland. 1804 / von Ludwig Heinrich von Nicolay.

Front.: port. of L. H. v. Nicolay by Auguste Maurin. -- Plates by J. Jacottet illustrating Monrepos and surroundings. -- Ornamented pages. -- Paperback.

Den 6 Maj Festkantat till Johann Ludwig Runebergs minne [Partituuri]

Soitinnus: sekakuoro, orkesteri.

Pode Deus determinar o valor de pi? (Ou, pensar na objetividade depois de Hegel e Wittgenstein)

O trabalho discute alguns elementos comuns nas argumentações de Hegel e Wittgenstein contra a idéia de que objetividade deriva de uma pura receptividade. Discuto o impacto das observações de Wittgenstein sobre o que torna uma maneira de seguir regras correta para a maneira como pensamos em correção, contato com o mundo e verdade. Considero essas observações à luz do modo como Hegel faz uso de algumas idéias de Kant e como este uso ilumina o modo como podemos pensar no contato do nosso pensamento com o mundo. Entram na discussão algumas posições recomendadas contemporaneamente por filósofos como McDowell, Hornsby e Brandom. Termino sugerindo uma maneira de pensar na verdade que não invoca a imagem da adequatio intellectus ad rem e na objetividade que procura levar em conta os argumentos de Hegel e Wittgenstein contra a possibilidade de acesso ao mundo sem a interferência de práticas conceituais.

Escaping the flybottle: solipsism and method in Wittgenstein's Philosophical Remarks

The paper supports a dialectical interpretation of Wittgenstein's method focusing on the analysis of the conditions of experience presented in his Philosophical Remarks. By means of a close reading of some key passages dealing with solipsism I will try to lay bare their self-subverting character: the fact that they amount to miniature dialectical exercises offering specific directions to pass from particular pieces of disguised nonsense to corresponding pieces of patent nonsense. Yet, in order to follow those directions one needs to allow oneself to become simultaneously tempted by and suspicious of their all-too-evident "metaphysical tone" - a tone which, as we shall see, is particularly manifest in those claims purporting to state what can or cannot be the case, and, still more particularly, those purporting to state what can or cannot be done in language or thought, thus leading to the view that there are some (determinate) things which are ineffable or unthinkable. I conclude by suggesting that in writing those remarks Wittgenstein was still moved by an ethical project, which gets conspicuously displayed in these reiterations of his attempts to cure the readers (and himself) from some of the temptations expressed by solipsism.

Ludwig Feuerbach

Kirjallisuusarvostelu

Johan Ludwig Runeberg

Tekijä lopusta: V. Ö.

Johan Ludwig Runeberg

Tekijä lopusta: A. O. W.

Christlich-religiöse Textwelt als translatorisch-hermeneutischer Gegenstand Gegenstandsbeschreibung und Herangehensweisen

Tämä teorialähtöinen, hermeneuttinen tutkimus sijoittuu käännöstieteen sekä uskonnon- ja kielifilosofian rajapintaan. Tutkimuksessa kuvataan kristinuskon tekstimaailmaa relevantin tulkintakehyksen kautta sekä esitetään tekstimaailman tulkintaan soveltuva lähestymistapa ammattikääntäjän eli välittävän vastaanottajan näkökulmasta. Tutkimus pureutuu käännösprosessin hermeneutiikkaan eli lähdetekstin ja sen maailman tulkintaan, ymmärtämiseen ja selittämiseen liittyviin aspekteihin. Tutkimuksessa ei esitetä käännösratkaisuja. Tutkimus nostaa esiin filosofisen ja teologisen hermeneutiikan peruskysymyksiä. Niitä ovat Raamatun tekstien vaikutushistoria, erilaiset todellisuus- ja kielikäsitykset, kirkon oppi, teologian pääsuuntaukset, uskonnolliset yhteisöt ja niiden perinteet, inhimillinen kulttuuri ja aika. Ne ovat ulottuvuuksia, jotka vaikuttavat kääntäjän tekstin- ja maailmantulkintaan ja vaativat laajojen kontekstien huomioonottamista sekä lähestymistä monista eri näkökulmista. Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofiaan liittyvän kielipelin idea tarjoaa ajatusmallin, jonka avulla uskonnon käsite-, merkki- ja tekstimaailmalle voidaan luoda moninäkökulmainen tulkintakehys. Kielipelin käsitettä käytetään tässä tutkimuksessa tekstien samankaltaisuutta ja erilaisuutta kokoavana järjestelmänä, joka toimii intratekstuaalisesti eli sillä on omat pelisääntönsä, tulkinnan lähteensä sekä tunnistettava identiteetti. Järjestelmän keskiössä ovat uskonnon konstituioivat käsitteet ja kertomukset, jotka ovat muiden tulkintojen eli metatekstien lähde. Kääntäjän varsinaisina tulkintakohteina ovat metatekstit, eivät raamatunkääntämiseen liittyvät kysymykset suoranaisesti. Tutkimuksessa luodaan kuitenkin tulkintamalli, jonka mukaan metatekstejä ja raamatun tekstejä luetaan rinnakkain. Ymmärtäminen ja ongelmanratkaisu rakentuvat tekstuaalisen kommunikaation pohjalta. Tekstejä luetaan sekä sääntöteorian että narratiivisen teorian valossa. Kertomus puhuttelee vastaanottajaa eri tavalla kuin sääntö. Tulkintamallissa yhdistyvät sekä analyyttinen että luovan mielikuvituksen sallima lukutapa. Molemmat toimivat yhdessä kääntäjän tekstin- merkin- ja maailmantulkinnan apuna. Tutkimuksessa pohditaan myös tekstiteorettisia kysymyksiä, tekstin ja merkin käsitteitä sekä niiden toimintadynamiikkaa. Tulkinnan mekanismi esitetään semioosin käsitteen avulla. Teksti määritellään heuristiseksi ja eksemplaariseksi kuvaukseksi maailmasta, ja se edustaa vain osaa tulkintakokonaisuudesta. Kääntäjän hermeneuttinen kenttä ulotetaan tekstinulkoiseen maailmaan, käytäntöön ja elämänmuotoon.

Standing before a sentence : Moore’s paradox and a perspective from within language

Med avstamp i ett satsbegrepp som inspirerats av Ludwig Wittgenstein, där sats och kontext betraktas som internt förbundna och där den verkliga användningen av en sats är central för dess mening, visar avhandlingen hur filosofers olika uppfattning om den filosofiska terminologins roll och möjligheter har följder för deras sätt att uppfatta och behandla filosofiska frågeställningar. Moores paradox fungerar som testfall. Denna kända filosofiska frågeställning har diskuterats sedan 1940-talet och kretsar kring hävdandet av satsen ”Jag tror att det regnar och det regnar inte”. Problemet är att det vore märkligt för en talare att hävda satsen om sig själv: det verkar finnas ett logiskt hinder för att hävda en sats även om den är välformad, kunde vara sann och inte på ett entydigt sätt innehåller en kontradiktion. Moores paradox behandlas genom att granska några lösningsförslag (framförda av bl.a. G.E. Moore, J. L. Austin, J. Searle) och de uppfattningar om språket som de förutsätter. Genom att kontrastera dessa med ett användarperspektiv där språkets användning i meningsfulla sammanhang förväntas spela en central roll i behandlingen av paradoxen visar författaren hur också den intellektuella kontext inom vilken en filosof betraktar paradoxen spelar en avgörande roll för vilka mått som krävs för att upplösa den. Istället för att föreslå en egen lösning presenteras en behandling av paradoxen genom en diskussion och utredning av de grundvillkor som leder till att den uppstår. Här intar satsbegreppet en central plats. Avhandlingen är författad inom traditionen efter den senare Wittgenstein (närmare bestämt den gren som ansluter sig till en s.k. terapeutisk filosofisyn) men går i dialog med filosofiskt arbete som ligger utanför traditionen. Författaren strävar både till att medla mellan, sammanföra och särskilja olika temata som behandlats på ett sätt inom traditionen och på andra sätt utanför den och använder sig här av metaforen att filosofera inifrån i kontrast till utanför språket. Avhandlingens huvudsakliga bidrag är till metafilosofin genom dess fokus på filosofins metod. ------------------------------------------------------------ Mooren paradoksi on tunnettu filosofinen ongelma, josta on keskusteltu 1940-luvulta alkaen. Paradoksin keskeisenä osana esiintyy väitelause ”Uskon, että ulkona sataa, mutta ulkona ei sada”. Ongelman lähtökohta on, että olisi merkillistä jos puhuja esittäisi lauseen itseään koskevana väitteenä: väite näyttää olevan loogisesti mahdoton esittää, vaikka se on hyvinmuodostettu, mahdollisesti tosi, eikä yksiselitteisellä tavalla sisällä kontradiktiota. Tässä väitöskirjassa Mooren paradoksi esiintyy esimerkkinä filosofisesta ongelmasta, jossa mm. lausekäsitteellä on keskeinen rooli ja jonka avulla voidaan muodostella ns. kielensisäinen filosofinen näkökulma. Mooren paradoksia käsitellään tarkastelemalla muutamia ratkaisuehdotuksia (mm. G.E. Mooren, J.L. Austinin, J. Searlen esittämät) ja niitä kielikäsityksiä joita nämä ratkaisuehdotukset edellyttävät. Asettamalla vastakkain ratkaisuehdotukset ja käyttäjänäkymä, jossa kielenkäyttö mielekkäissä konteksteissa asetetaan keskeiseen asemaan paradoksin käsittelyssä, kirjoittaja osoittaa miten myös paradoksin filosofisen tarkastelun intellektuaalinen konteksti on hyväksyttävien toimenpiteiden löytämisen kannalta ratkaisevaa. Uuden ratkaisun sijaan kirjoittaja ehdottaa paradoksin terapeuttista käsittelyä: keskustelua ja selontekoa niistä perusehdoista, jotka johtavat sen syntyyn. Tässä käsittelyssä lausekäsite on keskipisteenä – erityisesti Ludwig Wittgensteinin inspiroima lausekäsitys, jossa lauseen mielekkyyden kannalta sen todellinen käyttö mielekkäässä kontekstissa on ratkaiseva tekijä. Väitöskirja liittyy myöhäisiwittgensteinilaiseen perinteeseen, johon kuuluu ns. terapeuttinen filosofiankäsitys, mutta teos keskustelee myös tradition ulkopuolisten ajattelijoiden kanssa yrittäen yhdistää, sovitella ja myös eritellä teemoja, joita käsitellään yhdellä tavalla tradition sisällä ja toisella tavalla sen ulkopuolella. Väitöskirjan pääasiallinen panos sijoittuu metafilosofiaan, koska sen mielenkiinnon kohteena ovat erityisesti filosofian menetelmät.

Über die Bildung zur Poësie und Beredsamkeit auf Schulen. Nebst Probearbeiten der Gymnasiasten zu Wiburg. Bei Gelegenheit des öffentlichen Examens am Kaiserl. Gymnasium zu Wiburg 1807. Verfasst und herausgegeben von Ludwig Purgold, Oberlehrer am Kaiserlichen Gymnasium zu Wiburg

Imprimatur: Mit Bewilligung der Censur.

Über die Bildung zur Poësie und Beredsamkeit auf Schulen. Nebst Probearbeiten der Gymnasiasten zu Wiburg. Bei Gelegenheit des öffentlichen Examens am Kaiserl. Gymnasium zu Wiburg 1807. Verfasst und herausgegeben von Ludwig Purgold, Oberlehrer am Kaiserlichen Gymnasium zu Wiburg

Imprimatur: Mit Bewilligung der Censur.

Über die Bildung zur Poësie und Beredsamkeit auf Schulen. Nebst Probearbeiten der Gymnasiasten zu Wiburg. Bei Gelegenheit des öffentlichen Examens am Kaiserl. Gymnasium zu Wiburg 1807. Verfasst und herausgegeben von Ludwig Purgold, Oberlehrer am Kaiserlichen Gymnasium zu Wiburg

Imprimatur: Mit Bewilligung der Censur.

Persuasão antes que convencimento: apontamentos sobre Wittgenstein e a psicanálise

As relações que Wittgenstein mantém com o pensamento de Freud, como atestaram vários estudiosos, são marcadamente ambíguas: existe, por um lado, uma crítica acerba do caráter pseudocientífico com que a psicanálise apresenta supostas "descobertas empíricas", e do fascínio exercido por este modo de proceder; mas há, por outro lado, evidências da sua admiração pelo efeito dissolvente do uso de metáforas e interpretações, chegando mesmo Wittgenstein a incorporar essa estratégia ao seu próprio método de investigação lógica dos conceitos filosóficos. Neste trabalho pretendo retirar de uma reflexão acerca do método incorporado às Investigações Filosóficas, comparável em muitos aspectos à clínica de uma psicanálise lingüística dessubstancializada, alguns pontos positivos que se poderiam acrescentar à crítica da concepção de linguagem de Lacan.