324 resultados para Rautio, Katri,
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, millainen pääomajärjestelmä vastaisi parhaiten markkinoiden tämän hetken vaatimuksiin yritysten välisessä kilpailussa. Tutkimuksessa selvitetään, millaisen sääntelyn puitteissa nykyinen osakeyhtiömuoto ilmenee ja miten osakeyhtiölaillinen sääntely ja osakeyhtiö toimijana esiintyvät tutkimuksellisesti. Lisäksi tarkastellaan, mitkä tekijät ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että yritysten tulisi uudistaa pääomajärjestelmäänsä, jotta ne voisivat järjestää toimintansa mahdollisimman tehokkaasti. Tämän tutkielman luonne on puhtaasti teoreettinen. Tutkimus on suoritettu teoreettisesta näkökulmasta pohtien osakeyhtiöiden toiminnan sääntelyä ja millainen pääomajärjestelmä vastaisi nykyisiin liiketoiminnan vaatimuksiin parhaiten. Teorian avulla pyritään lisäämään ymmärtämystä, miksi tarvitaan uutta pääomajärjestelmää ja mitkä tekijät ovat muuttuneet niin, että nykyinen osakeyhtiölain sääntely ei ole enää tehokasta. Lopputuloksena voidaan todeta, että nimellisarvoton pääomajärjestelmä haastaa vahvasti perinteisen pääomarakenteen, sillä sen voisi katsoa vastaavan parhaiten kansainvälistymisen ja rahoitusmarkkinoiden tuomiin tämän hetken vaatimuksiin. Nimellisarvoton pääomajärjestelmä muuttaa osakeyhtiön merkityksellisesti vapaan ja sidotun oman pääoman erien suhdetta tuoden uusia mahdollisuuksia varainhankintaan ja rakenneratkaisuihin.
Resumo:
Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, millaiset liiketoimintamallit soveltuvat mobiilin internet-liiketoiminnan harjoittamiseen kehittyvillä markkinoilla. Tavoitteena oli myös selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat mobiilin internetin diffuusioon. Tutkimus tehtiin käyttäen sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Klusterianalyysin avulla 40 Euroopan maasta muodostettiin sisäisesti homogeenisiä maaklustereita. Näiden klustereiden avulla oli mahdollista suunnitella erityyppisille markkinoille soveltuvat liiketoimintamallit. Haastatteluissa selvitettiin asiantuntijoiden näkemyksiä tekijöistä, jotka vaikuttavat mobiilin internetin diffuusioon kehittyvillä markkinoilla. Tutkimuksessa saatiin selville, että tärkeimmät liiketoimintamallin elementit kehittyvillä markkinoilla ovat hinnoittelu, arvotarjooma ja arvoverkko. Puutteellisen kiinteän verkon todettiin olevan yksi tärkeimmistä mobiilin internetin diffuusiota edistävistä tekijöistä kehittyvillä markkinoilla.
Resumo:
Abstract
Resumo:
The main objective of the study is to form a framework that provides tools to recognise and classify items whose demand is not smooth but varies highly on size and/or frequency. The framework will then be combined with two other classification methods in order to form a three-dimensional classification model. Forecasting and inventory control of these abnormal demand items is difficult. Therefore another object of this study is to find out which statistical forecasting method is most suitable for forecasting of abnormal demand items. The accuracy of different methods is measured by comparing the forecast to the actual demand. Moreover, the study also aims at finding proper alternatives to the inventory control of abnormal demand items. The study is quantitative and the methodology is a case study. The research methods consist of theory, numerical data, current state analysis and testing of the framework in case company. The results of the study show that the framework makes it possible to recognise and classify the abnormal demand items. It is also noticed that the inventory performance of abnormal demand items differs significantly from the performance of smoothly demanded items. This makes the recognition of abnormal demand items very important.
Resumo:
Opinnäytetyömme on osa suun terveydenhoidon kehittämishanketta Palvelutalon asukkaan hyvä suunhoito. Hanke toteutettiin yhteistyössä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian sekä Helsingin kaupungin sosiaaliviraston vanhushuollon kanssa. Sen tavoitteena oli palvelutaloissa asuvien vanhusten toimintakyvyn kohentaminen suun terveyttä edistämällä. Hanke toteutettiin toiminnallisena opinnäytetyönä pitämällä palvelutalojen ja ryhmäkotien hoitohenkilöstölle koulutustilaisuuksia. Myös palvelutalojen asukkaat olivat tervetulleita tilaisuuksiin. Tietopohjan koulutustilaisuuksiin keräsi ryhmä SD05K1, joka jakautui 6 eri substanssiryhmään. Jokaisen tiimin tuli myös hallita koko hankkeen tietopohja. Ryhmien substanssivastuualueina olivat ikääntyminen, suun sairaudet, suun terveyden ja yleissairauksien vastavuoroinen yhteys, ravitsemus, päivittäinen suunhoito sekä hammashoitopalvelut ja niiden saatavuus. Meidän tiimin tietopohjan aiheena oli palvelutalon asukkaan päivittäinen suunhoito. Käsittelimme työssämme päivittäisen suunhoidon merkitystä, puhdistusta, kuivan suun hoitoa, hampaiden vastustuskyvyn lisäämistä, erilaisia proteettisia vaihtoehtoja sekä niihin liittyviä haasteita ja puhdistusta, hoitajan osuutta vanhuksen suunhoidossa sekä moniammatillisuutta. Suun terveydenhoidonryhmä SD05K1 piti koulutustilaisuuksia yhteensä 13 palvelutalossa, joissa on vakinaista henkilökuntaa yhteensä 451. Tilaisuuksien runkona oli luokan yhdessä kokoama PowerPoint-esitys, josta ilmeni koko hankkeen tietopohja.Tilaisuudet kestivät kerrallaan noin 45 minuuttia, jonka jälkeen hoitohenkilöstöllä oli mahdollisuus tutustua suunhoitotuotteiden näyttelyyn. Palvelutalojen henkilökunta sai koulutustilaisuuksista uutta tietoa ja lisävalmiuksia palvelutalon asukkaan päivittäiseen suun terveydenhoitoon. Palvelutalojen asukkaat saivat uutta tietoa ja motivoituivat huolehtimaan omasta päivittäisestä suun hoidosta. Projekti lisäsi asiantuntijuuttamme suun terveydenhuollon ammattilaisina. Opimme myös suunnittelemaan ja toteuttamaan koulutustilaisuuksia.
Resumo:
Tässä opinnäytetyössä kuvaamme suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden kokemuksia yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittymisestä tiimityön avulla, sekä tiimityötä edistäviä ja estäviä tekijöitä. Opinnäytetyömme on osa syksyllä 2004 käynnistettyä Terveyskeskeisen työn organisointimalli suun terveydenhuoltoon -hanketta. Hankkeen tarkoituksena on luoda suun terveydenhuoltoon terveyskeskeinen työn organisointimalli ja kehittää suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden uudenlaista yhteistyötä koulutuksen aikana. Tämä opinnäytetyö on tehty kvalitatiivisella menetelmällä. Aineisto kerättiin haastattelemalla tiimityökokemuksia omaavia suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoita (n=12) sekä kirjallisesti kyselylomakkeeseen vastanneilta opiskelijoilta (n=12). Aineistonkeruumenetelmänä oli teemahaastattelu ja aineisto analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Opinnäytetyön teoreettisina lähtökohtina ovat aiheesta aiemmin tehdyt tutkimukset, jotka liittyvät tiimityöhön ja yhteisölliseen asiantuntijuuteen muun muassa Hannanin, Normanin ja Redfernin (2001) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen perusteella tuottama malli. Aineiston analyysirunkona käytettiin Hannanin ym. mallista suun terveydenhuoltoon sovellettua mallia, joista haastattelujen tuloksena nousi esiin kaksi pääluokkaa: työn organisointi ja henkilöstön hyvinvointitekijät. Sisällönanalyysiä jatkettiin kvantifioimalla tuloksia. Tuloksista ilmeni, että opiskelijat kokivat tiimityön organisoinnin epäselväksi. Ohjaavilta opettajilta saatu tuki ja ohjaus helpotti tiimityön aloitusta. Ohjaavia opettajia toivottiin olevan määrällisesti enemmän ja heiltä toivottiin enemmän ohjausta sekä palautetta. Tiimityö koettiin yhteisöllistä asiantuntijuutta kehittäväksi ja yhdessä tehty potilaan hoitosuunnitelma helpotti työjakoa tiimissä. Aikataulujen yhteensovittaminen oli ongelmallista ja vaikeutti työhön sitoutumista ja aiheutti turhautumista. Tiimityö koettiin haastavaksi, mutta suurin osa tiedonantajista piti sitä kuitenkin mielekkäänä kokemuksena jota voi hyödyntää työelämässä. Sen koettiin edistävän vuorovaikutustaitoja, toisen profession tuntemista sekä kehittävän ammatillista viestintää. Motivaatiolla oli vaikutusta tiimityön onnistumiseen.
Tyypin I diabetesta sairastavan nuoren ohjausmenetelmät ja niiden vaikuttavuus : kirjallisuuskatsaus
Resumo:
Diabeetikkojen määrä on lisääntynyt viime vuosina ja sairastuvuus on edelleen nousussa. Ohjaus on tämän päivän hoitotyössä yksi sairaanhoitajan tärkeimmistä taidoista. Tätä aihetta on siis ajankohtaista käsitellä. Työ kuuluu osana Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektia. Tarkoituksena on ollut selvittää mitä eri ohjausmenetelmiä on käytössä kun ohjataan tyypin I diabetekseen sairastunutta nuorta ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet nuorten voimaantumiseen ja omahoitoon sitoutumiseen. Työ on rajattu käsittelemään 13-18 vuotiaiden nuorten ohjausta. Työ on tehty soveltaen systemaattista kirjallisuuskatsausta. Kirjallisuushaut tehtiin Helka, Kurre, Ovid (CINAHL ja MEDLINE) sekä Medic tietokannoista. Työhön on koottu mahdollisimman kattavasti aihetta käsitteleviä tieteellisiä julkaisuja. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 17 tieteellisestä artikkelista, pro graduista ja väitöskirjoista. Kirjallisuuden mukaan tyypin I diabeteksen ohjausmenetelmiä ovat: yksilö- ja ryhmäohjaus, suullinen ja kirjallinen ohjaus, diabetesleirit ja sopeutumisvalmennuskurssit, puhelin- ja sähköpostiohjaus, demonstraatio ja käytännönharjoittelu, audiovisuaalinen ohjaus, ongelmaperustainen oppiminen eli PBL (problem based learning) sekä empowerment-ajattelutapaan perustuva viiden askeleen ohjausmalli. Tutkimusten mukaan potilaat arvostavat enemmän yksilöohjausta. Sairauden hyväksymisen ja sopeutumisen kannalta erityisen tärkeää nuorille on ryhmältä saatu tuki, jota on mahdollista saada muun muassa sopeutumisvalmennuskursseilla. Kirjallisen ohjausmateriaalin on todettu olevan vaikuttava ja taloudellinen menetelmä, kun se on tukemassa suullista ohjausta. Puhelinohjaus on varteenotettava tapa antaa ohjausta diabeetikoille, varsinkin niille jotka eivät ole lähellä terveyspalveluita. Tutkimuksista tuli myös esille, että potilaat halusivat ohjausmateriaalia myös videoina, koska se auttaa heitä havainnollistamisessa. Verrattaessa PBL-ohjausta saaneita nuoria yksilöohjausta saaneisiin diabeetikoihin, oli PBL-ohjauksessa olevat nuoret sitoutuneempia hoitoon. Nuorten hoitoon sitoutumiseen vaikuttaa myös perheeltä ja kavereilta saatu tuki sekä hoitohenkilökunnalta saatu tuki. Diabetesohjausta voidaan toteuttaa monella eri menetelmällä. Ohjausmenetelmistä löytyy vaihtelevasti syventävää tietoa. Tutkimuksellista tietoa tarvitaan lisää ohjausmenetelmien käytännön toteutuksesta ja niiden vaikutuksesta nuoren omahoitoon sitoutumiseen.
Resumo:
Seloste artikkelista: Luostarinen, K. 2007. The effect of annual ring orientation and drying method on deformations, casehardening and colour of silver birch (Betula pendula) boards. Silva Fennica 41 (4) : 717-730