De Borea-Fennia

Invocatio: In nomine Jesu.

Vuosi 1918 ruohonjuuritasolla

Kirjallisuusarvostelu

Pyhät äidit veistoksina

Artikkelissa teoksen nimi virheellisesti: Ruumiillinen suku, materiaalinen esine.

Vain radioleikkiä? Podcastaus suomenkielisen harrastajan näkökulmasta

Pro graduni käsittelee digitaalisen kulttuurin piiriin kuuluvaa noin 10-vuotiasta harrastusta, jossa julkaistaan ja levitetään radio-ohjelmien kaltaisia äänitiedostoja Internetissä. Tämän harrastuksen nimi on podcastaus. Tutkimukseni tarkoituksena on ollut selvittää, millaista ja mitä podcastaus on käytännössä sen suomenkielisten harrastajien keskuudessa. Mahdollisimman kattavien tulosten saavuttamiseksi olen tehnyt tutkielmaani soveltavan osion, jossa olen toteuttanut kohteenani ollutta harrastusta itse. Oman kokemuspohjani kautta tutkielmaani on muodostunut osittain autoetnografinen ote. Olen analysoinut pro graduni kirjallisessa osassa rinnakkain muiden alan harrastajien sekä itseni luomaa aineistoa ensi sijassa kvalitatiivisin analyysitavoin, kuten suunnitteluanalyysin, media-analyysin ja jossain määrin myös toimintoanalyysin kautta. Podcastaus-harrastusta harjoittaa suomeksi hyvin pieni ja melko järjestäytymätön joukko. Tämän joukon sisällä havaitsin ristiriitaisia päämääriä ja tavoitteita, jotka kytkeytyvät sekä harrastajien omiin että podcastien yleisön odotuksiin. Koska kyseessä on nimenomaan vapaa-ajan huvi, sen tekemiseen ei välttämättä haluta tai voida käyttää samalla tavalla resursseja kuin työhön. Toisaalta yleisö suhtautuu positiivisemmin podcasteihin, joita on toteutettu ammattimaisesti. Harrastajan omaksi valinnaksi jää, miten paljon hän haluaa tavoitella yleisöä ja vastata sen toiveisiin. Podcast-harrastaminen voi tekijän paneutumisesta riippuen olla hyvin rikasta, mutta harrastukseen liittyvä yhteisöllisyys ei suomeksi toimittaessa välttämättä toteudu kovin helposti. Tutkimustulosteni perusteella päättelin, että suomenkielistä harrastajapodcastausta saattaisi auttaa, jos sen tekijät järjestäytyisivät ja yrittäisivät löytää itselleen yhteisiä tavoitteita, joilla alan toimintaan liittyviä resurssipaineita ja muita ongelmia voisi olla mahdollista vähentää. Jatkotutkimuksen kannalta huomautan juuri suomenkielisten podcastaajien yhteistyön parantamiseen tai suomenkielisten podcastien tunnetuksi tekemiseen liittyvän työn olevan tarpeellista.

Aatehistoria romaanin käyttövoimana

Kirjallisuusarvostelu

Koulukäsityö vuosina 1866–2003. Kodin hyvinvointiin kasvattavista tavoitteista kohti elämänhallinnan taitoja

Suomalaisessa koulussa on erotettu tyttöjen ja poikien koulukäsityö erillisiksi oppiaineiksi ennen peruskoulun tuloa. Kansakouluasetuksessa (1866) oppiaineesta käytettiin nimityksiä nais- ja mieskäsityöt. Käsityökomitean mietinnön jälkeen (1912) oppiaineen virallisina niminä olivat tyttöjen käsityöt ja poikain käsityöt. Peruskouluun siirtymisen jälkeen oppiaineesta on käytetty nimityksiä tekstiilityö ja tekninen työ. Tämän tutkimuksen keskeinen tehtävä oli selittää, miten ja miksi tytöille suunnattu koulukäsityö on muuttunut vuosien 1866–2003 välisenä aikana. Tutkimuksessa pyrittiin selittämään myös, millaisia naiseksi kasvattamiseen liittyviä tehtäviä koulukäsityöllä on ollut. Tutkimuksen keskeisiä lähdeaineistoja ovat olleet komiteamietinnöt, oppikirjat, opettajan oppaat sekä ammattilehti, jota julkaistiin ensin nimellä Käsityönopettaja, sittemmin nimellä Tekstiiliopettaja. Muutoksen selittämisessä on perehdytty koulukäsityön tavoitteisiin. Näkökulma tavoitteiden tarkasteluun oli koulukäsityön kaksinainen kasvatuksellinen ja käytännöllinen tehtävä, joihin jo Cygnaeus viittasi 1800-luvulla kansakoulua perustettaessa. Koulukäsityön tavoitteiden lisäksi muutoksen selittämisessä on tarkasteltu koulukäsityön oppisisältöjä. Tutkimuksessa perehdyttiin oppikirjoissa ja opettajanoppaissa valmistettavaksi ehdotettuihin tuotteisiin sekä niiden valmistamisessa käytettyihin käsityötekniikoihin, työvälineisiin ja materiaaleihin. Tutkimusaineistosta nousi viisi historiallista jaksoa, jotka osoittavat koulukäsityössä tapahtuneet keskeiset muutokset. Alkavan kansakoulun käsityönopetus (1866–1911) valjastettiin kodin hyvinvointia palveleviin tehtäviin, vaikka tavoitteissa koulukäsityön kasvatuksellinen arvo nostettiin esille. Valmistetut tuotteet, niiden valmistamisessa käytetyt käsityötekniikat, materiaalit ja työvälineet osoittivat, että koulukäsityössä keskityttiin naisten arjessa tarvittavien taitojen ja tarve-esineiden valmistamiseen. Käsityökomitean mietinnön (1912) myötä tavoitteiden painopistettä pyrittiin siirtämään kansalaisyhteiskuntaan kasvattavien tavoitteiden suuntaan. Opetuksen tavoitteita uudistettiin kasvatuksellisempaan suuntaan, vaikka tehdyt tuotteet olivat edelleen pääasiassa kodissa tarvittavia tarve-esineitä. Nukke ja sen vaatteet osoittivat kuitenkin uutta kasvatuksellista ajattelua, joka viittasi tyttöjen lapsuuden ja leikin korostamiseen. Varsinaisen kansakoulun (1946–1969) tavoitteista oli taas havaittavissa selvemmin tarve tehdä hyödyllisiä tuotteita. Olihan kyse sotien jälkeisestä kansakoulusta, jossa käsityönopetuksen keskeinen tavoite oli opettaa tuleville kansannaisille arkielämän kätevyyttä. Peruskoulun opetussuunnitelmien myötä (1970–1993) arkielämän taitojen harjoittaminen menetti merkitystään. Tavoitteena ei ollut enää jäljentävä vaan luovaa ajattelua kehittävä koulukäsityö, jolloin produktin merkitys muuttui prosessia korostavaksi. Peruskoulun myötä myös oppiaineen vahvaa sukupuolittuneisuutta pyrittiin kadottamaan muun muassa muuttamalla oppiaineen nimi tytöille suunnatusta oppiaineesta tekstiilityöksi, joka viittaa oppiaineessa käytettyihin materiaaleihin. Vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen tekstiilityön tehtävän hahmottaminen oli huomattavasti vaikeampaa, koska valtakunnallisesta opetussuunnitelmien normiohjauksesta sekä koulujen ja oppikirjojen tarkastustoiminnasta luovuttiin. Opetussuunnitelma tarjosi näin ollen ainoastaan raamit koulutyön suunnittelua varten. Paluuta käsityöteknistä osaamista ja tuotekeskeisyyttä kohti oli kuitenkin havaittavissa 1990-luvun oppikirjojen perusteella, vaikkakin peruskoulun tasa-arvotavoitteita tarkennettiin ja korostettiin edelleen 1990-luvulla. Tutkimus osoittaa, että koulukäsityön kasvatuksellinen arvo on myönnetty koko sen historian ajan. Kouluopetuksen avulla hankittu tekemisen taito ja koulussa valmistettujen tuotteiden käytännöllinen arvo nousivat kuitenkin ajoittain merkittävämmiksi muun muassa käsitöiden taloudellisen hyödyn vuoksi. Kasvatukselliset tavoitteet korostivat usein käsityöprosessia, kun taas käytännölliset tavoitteet korostivat koulukäsityön avulla saatujen tuotteiden merkitystä. Koulukäsityön merkitys muuttui tutkimuksen ajanjaksona prosessipainotteiseen suuntaan. Koulukäsityön tavoitteista ja sisällöistä oli löydettävissä myös kunkin tutkimusaikakauden naiseuden ihanteita ja niiden muuttumista. Naisen elämänpiirin laajenemisen myötä naisen rooli kodin tekstiilien valmistajasta laajeni globaaliksi naiskansalaiseksi. Samaan aikaan tarvittava osaaminen muuttui tekstiilituotteiden valmistamisesta teknologian käyttötaitoja ja tekstiilitietoutta korostaviksi.

Grand : Ohjelma = Program : 1.3. – 31.3.1939

Ravintolan viihdeohjelma. Sama nimi mutta eri sisältö kuin URN:NBN:fi-fe201211129708:ssa

Grand : Ohjelma = Program : 1.3. – 31.3.1939

Ravintolan viihdeohjelma. Sama nimi mutta eri sisältö kuin URN:NBN:fi-fe201211129707:ssa

Ruokalista

Ravintolan nimi ei käy ilmi

Programme : Under the management of N. Shmakoff : Wiborg, February 28, 1922

Ravintolan nimi ei käy ilmi

Suomalaisten veneiden nimet ja nimenantoperusteet

Tämä tutkielma käsittelee suomalaisten vapaa-ajanveneiden nimiä. Aineistossa on purjeveneiden ja matkamoottoriveneiden nimiä sekä muiden moottoriveneiden, purjejollien ja erilaisten apuveneiden nimiä. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia nimiä veneille annetaan ja millaiset nimenantoperusteet ovat veneiden nimistössä vallitsevia. Myös nimien säilytysperusteita ja syitä nimien vaihtoon tarkastellaan. Tutkimuksessa selvitetään myös, missä määrin veneilijöiden perinteiset uskomukset nimen feminiinisyydestä ja nimen säilyttämisestä vaikuttavat nimikäytäntöön. Nimiä tutkitaan sekä yhdessä että venetyypeittäin erikseen. Tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeen avulla veneilijöiltä. Vastauksista on kerätty 361 nimeä, joista 309 on matkaveneiden nimiä ja 52 muiden veneiden nimiä. Eniten aineistossa on purjeveneiden ja matkamoottoriveneiden nimiä. Edelliseltä omistajalta periytyneitä nimiä on 95. Nimenantoperusteet ovat tiedossa 284 nimestä. Aineiston nimistä suurin osa (181 nimeä) on henkilönnimiä, erityisesti naisten nimiä (163 nimeä). Meriaiheisia tai merenkulkuun liittyviä nimiä on 104. Selvästi veneeseen liittyviä nimiä on 54. Muuhun ilmaukseen perustuvia nimiä on 78. Muut nimiryhmät ovat pienempiä. Ilman tietoa nimenantoperusteista hämäriksi jäisi 14 nimeä. Merkittävin nimenantoperuste on nimen liittyminen veneeseen itseensä (104 nimeä). Toiseksi yleisin nimenantoperuste on sukulaisten tai tuttavien mukaan nimeäminen (81 nimeä). Yleisimmät esikuvat nimelle ovat puoliso tai tyttäret. Myös useamman kerran saman omistajan veneille annetut kiertonimet ja muiden veneiden nimien vaikutus ovat merkittäviä nimenantoperusteita (68 nimeä). Nimenanto perustuu kulttuurimaailmaan (todellisiin tai fiktiivisiin henkilöihin tai hahmoihin, mytologiaan tai musiikkiin) 62 tapauksessa. Nimen sisällön merkitystä painotetaan 52 nimessä. Perinteiden mukaisesti feminiinisen nimen veneelleen on valinnut 42 veneilijää. Venekunnan jäseniin liittyviä nimiä aineistossa on 24. Lisäksi voidaan erottaa harvinaisempia nimenantoperusteita ja lisäperusteita sekä joitakin satunnaisia nimilähteitä. Nimiä ei ole aikaisemmin tutkittu venetyypeittäin, ja näkökulma antoi tärkeitä tutkimustuloksia. Naisten nimiä suositaan enimmäkseen matkaveneillä. Mytologisten henkilöiden nimiä ja taivaankappaleiden nimiä on pelkästään purjekulkuisilla veneillä. Vaikka perinteisinä veneiden niminä pidetään 3-tavuisia ja a-loppuisia naisten nimiä, on niitä naisten nimistä vain 23,3 %. 2-tavuisia ja a-loppuisia nimiä on 23,9 %. Tärkein perinteisyyden kriteeri on aineiston valossa naisen nimen a-loppuisuus (57,7 %). Eniten perinteitä tuntuvat kunnioittavan matkamoottoriveneilijät, jotka myös säilyttävät nimiä eniten. Suurempi aineisto ja selkeämmin ilmaistut nimenantoperusteet antaisivat vielä kattavamman kuvan suomalaisten veneiden nimistöstä.

”Se-sana oli liian vaatimaton, kun ilmeni sielun löytyminen kulkimesta.”Citröen 2CV mallisten ajoneuvojen nimet ja nimenantoperusteet

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää Citröen 2CV mallisten ajoneuvojen nimiä ja nimenantoperusteita. Nimenantoperusteiden lisäksi tarkastelen sitä, kuka nimen on antanut ja missä yhteydessä sekä kenen kanssa ja millaisissa yhteyksissä 2CV:n nimeä käytetään. Välitin tutkimuspyyntöni Suomen 2CVKilta ry:n keskustelufoorumille ja killan jaosten yhteyshenkilöille. Lisäksi lähetin pyyntöni jäsenlehti Nyytisten toukokuun 2011 numeroon. Vastauksen sain 57 henkilöltä. Vastausten pituudet vaihtelivat muutamista sanoista pitkiin kertomuksiin kyseisen 2CV:n historiasta. Suurin osa informanteista kertoi omistavansa useamman kuin yhden 2CV:n, joten nimitietoja kertyi yhteensä 175 ajoneuvosta (yhteensä 187 nimeä). Eniten vastauksia sain koskien nimenantoperusteita, jotka jaottelin 13 kategoriaan. Suurin osa vastaajista osasi tarkasti kuvata, mihin 2CV:n nimi perustuu. Myös nimenantajaja nimenkäyttötilannetta koskeviin kysymyksiin tuli paljon vastauksia. Kuvaukset nimenantoprosessin kestosta tai monimutkaisuudesta ovat osaltaan osoitus siitä, että 2CV on omistajalleen tärkeä, aivan kuin perheenjäsen, jollaiseksi usea vastaaja ajoneuvoaan myös nimittää. Tutkimukseni paikantuu nimistöntutkimuksen alaan. Janne Seppälä (2008) on tutkinut autojen kansanomaisia nimityksiä. Tutkimusaiheellani on kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä lemmikkien nimiä tarkastelevien tutkimuksien kanssa. Heidi Laineen (1997, 73) tutkimuksessa suosituin valintaperuste kissannimelle on usein jokin nimenantajalle tärkeä esikuva. Esikuva on myös 2CV:n kohdalla useimmin mainittu nimenantoperuste. Sekä Laine että koirien nimiä tutkinut AnnaStiina Tuomisto (1992) ovat tehneet kanssani saman huomion, että epävirallisen luonteensa takia nimet antavat nimenantajalle mahdollisuuden humoristisuuteen ja leikkimielisyyteen. 2CV:n nimen vaihtamiseen vastaajat suhtautuvat sekä puolesta että vastaan. Hajontaa esiintyy myös nimenantamisen ajankohdassa: osa nimesi 2CV:n heti sen hankittuaan, kun taas toisilla nimeäminen oli pitkäkestoinen prosessi. Aineistoni perusteella 2CV:n nimesi useimmiten sen omistaja. Myös muut perheenjäsenet toimivat usein nimenantajana. Osa vastaajista kertoo käyttävänsä 2CV:n nimeä kaikissa tilanteissa, kun taas osa rajoittaa nimen käytön vain ystäväja perhepiiriin. Yhteistä kaikille vastaajille on, että he pitävät 2CV:tä nimeämisen arvoisena. 2CVharrastajille rättisitikka ei ole vain ajoneuvo – se on perheenjäsen.

Suomalais-venäläisten lasten etunimet : valintaperusteet ja rakenne

Tutkimus käsittelee lasten etunimien valintaperusteita ja rakennetta Suomessa asuvissa perheissä, joissa toinen vanhemmista on syntyperäinen suomalainen ja toinen venäläinen maahanmuuttaja. Tutkimuksessa käytetty nimiaineisto koostuu 376 etunimestä, jotka on saatu pääosin 2000-luvulla syntyneiltä 184 lapselta. Analyysiin on otettu ensimmäiset, toiset ja kolmannet etunimet. Tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeella ja haastatteluilla kesällä 2012. Aineistoni lapsista 13 prosentilla on vain yksi etunimi. Tutkimuksessa käytetään sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista menetelmää. Aineiston analyysissa käytän myös omaa natiivin venäjän kielen puhujan kielitajuani. Tässä tutkielmassa nimenvalintaperusteiden luokittelu perustuu Eero Kiviniemen luokitteluun, jonka olen muokannut tutkimukseeni sopivammaksi. Luokittelen nimenvalintaperusteet yhteentoista kategoriaan ja esittelen ne yleisyysjärjestyksessä yleisimmästä harvinaisimpaan. Tulokset osoittavat, että suomalais-venäläisten lasten nimenvalintaperusteista kolme yleisintä ovat käytännöllisyys, mieltymys nimeen ja nimen periytyminen suvusta. Nimen kansainvälisyys on neljänneksi yleisin nimenvalintaperuste. Eniten nimenvalinnassa painottuvat käytännölliset seikat eli nimen toimivuus kummankin vanhemman äidinkielellä. Nimenvalinnassa otetaan huomioon myös nimen semanttinen sisältö niin, ettei nimi synnyttäisi epämiellyttäviä mielikuvia suomen tai venäjän kielellä. Aineistoni harvinaisin nimenvalintaperuste on Venäjän käytännön mukainen patronyymi eli isännimi. Patronyymeja on aineistossani kolme, ja ne on annettu lasten jälkimmäiseksi etunimeksi. Tutkimustulokset osoittavat, että vanhemmat eivät halua antaa lapselleen täysin suomalaista tai venäläistä etunimeä. Syinä siihen ovat sekä nimen lausumisen vaikeus että kiusaamispelko sekä se, ettei nimi kuulosta hyvältä. Nimien äänteellisten ja rakenteellisten piirteiden analyysi osoittaa, että suomalais-venäläisten lasten etunimet eivät paljonkaan eroa täysin suomalaisten lasten etunimistä. Aineistoni nimet ovat pääosin kaksitavuisia ja vokaaliloppuisia. Nimissä on jonkin verran vierasperäisiä äänteitä, mutta niiden osuus ei ole suuri. Monet etunimet ovat muualla maailmassa tunnettuja nimiä, jotka on annettu suomalaisessa kirjoitusasussa.

Georgian sodan tarkastelu strategisen iskun toteutusperiaatteiden ja torjunnan näkökulmasta

Georgian sota elokuussa 2008 oli Venäjän ja Georgian välinen sotatoimi, jossa Venäjän joukot kukistivat Georgian armeijan nopealla hyökkäyksellä ja tulenkäytöllä. Strateginen isku, suomalainen uhkamalli, on yllätykseen pyrkivä, vahvennetuilla normaaliolojen joukoilla toteutettava sotatoimi, jolla pyritään pakottamaan valtakunnan johto haluttuihin ratkaisuihin. Tutkimuksen tavoitteena oli suomalaisen uhkamallin analysointi Georgian sodan ja siitä saatujen oppien perusteella. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena. Tapauksena käsiteltiin Georgian sotaa ja tutkimuksen kohteina taistelutilassa esiintyviä ilmiöitä. Ilmiöitä ja niiden toteutumista tutkittiin strategisen iskun toteutuksen ja torjunnan näkökulmasta. Venäjän operaatiolla ja suomalaisen strategisen iskun uhkamallin teorialla on paljon yhtäläisyyksiä. Kuvaavampi nimi Venäjän asevoimien operaatiolle uhkamallina olisi ”välittömästi alkava ajallisesti synkronoitu operaatio”. Operaatio aloitettaisiin korkean valmiuden joukoilla ilman vaatimusten esittämistä kohdemaalle. Tällä saavutettaisiin yllätysmomentti ja maksimoitaisiin iskun strateginen vaikutus. Georgian sodan oppien perusteella hyökkäysoperaation menestystekijöitä ovat joukkojen koulutustason ja valmiuden kehittäminen, tilannekuvan muodostaminen ja kohteiden maalittaminen, kyberulottuvuuden hyödyntäminen operaation kaikissa vaiheissa, ajallinen ja alueellinen ilmanherruus, kahden operaatiosuunnan hyökkäys, voiman nopea kasvattaminen taistelutilassa sekä operaatiotempo, jolla kyetään hyökkäämään puolustajan suunnitelmia vastaan. Puolustussuunnittelun tulee perustua realistisille uhka-arvioille. Suunnittelussa on varauduttava myös suunnitellusta poikkeavaan tilannekehitykseen. Epäedullisessa tilanteessa vastustaja on vallannut alueita Suomen valtakunnanrajan sisältä jo siinä vaiheessa, kun joukkoja aletaan ryhmittää puolustukseen. Hyökkäyksen torjunnan menestystekijöitä ovat ennakkovaroitus tulevasta hyökkäyksestä, realistinen arvio siihen käytettävästä voimasta, joukkojen perustaminen ja koulutus, puolustusvalmistelut keskeisillä alueilla, hyökkääjän pysäyttäminen ja kuluttaminen, reservien operatiivinen liikkuvuus ja oikea-aikainen käyttö, merenherruuden ja ilmanherruuden kiistäminen sekä kyky turvata oma toiminta ja vaikuttaa vastustajan toimintaan myös kyberulottuvuudessa. Merkittäviksi tekijöiksi voidaan nostaa myös vihollisen ja omien suorituskykyjen tunteminen, ylimmän sotilaallisen ja poliittisen johdon harjoittelu sekä suurien joukkokokonaisuuksien johtamisen harjoittelu. Tämä tutkimus on hyödynnettävissä sotataidon opetuksessa käsiteltäessä nykyaikaisen sodan ja taistelun kuvaa, taistelutilan ilmiöitä sekä puolustussuunnittelussa käytettäviä uhkamalleja. Johtopäätöksiä hyödynnettäessä on huomioitava, että tutkimuksessa laadittu tarkastelu perustuu erilaisissa olosuhteissa toimeenpantuun operaatioon.

Polykarpus, Saima ja Minea – nimet vuosien 1900,1929 ja 2010 suomen- ja ruotsinkielisissä nimipäiväkalentereissa

Tämä tutkielman aiheena ovat etunimet suomalaisten almanakkojen nimipäiväkalentereissa. Aineisto muodostuu vuosien 1900, 1929 ja 2010 suomen- ja ruotsinkielisten nimipäiväkalentereiden nimistä. Tavoitteena on selvittää, miten suomen- ja ruotsinkielisten nimipäiväkalenterien nimet eroavat toisistaan ja miten nimistöt ovat muuttuneet vuosien 1900 ja 2010 välisenä aikana. Aineisto luokitellaan neljään eri ryhmään: omaperäisiin suomalaisiin, kirjoitusasultaan suomalaistettuihin, rakenteeltaan suomalaistettuihin ja vierasasuisiin nimiin. Osa nimistä on monitulkintaisia, eli ne voidaan sijoittaa useampaan kuin yhteen ryhmään, ja osa nimistä jää alkuperänsä epäselvyyden vuoksi kokonaan ryhmien ulkopuolelle. Luokittelu tapahtuu nimien etymologiasta kertovien teosten avulla.Tärkeimmät lähteet ovat Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön (2007), Etunimet (2005), Suuri etunimikirja (2004), Förnamn i Sverige. Kortfattad namnlexikon (2004), Dagens namn (2000) ja Svenska förnamn. Kortfattat namnlexikon (1979). Tulokset osoittavat, että nimiryhmien suhteet vaihtelevat ajankohdan ja nimipäiväkalenterin kielen mukaan. Vuoden 1900 suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa on vielä runsaasti vanhoja, vierasasuisia nimiä, mutta toisaalta suuri määrä suomalaistettuja nimiä erottaa suomenkielisen nimipäiväkalenterin ruotsinkielisestä. Tämän vuoden nimipäiväkalentereissa on kuitenkin eniten samassa asussa olevia nimiä. Vuoden 1929 suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa suurin osa vierasasuisista nimistä korvautuu suomalaistetuilla ja omaperäisillä nimillä. Ruotsinkielisen nimipäiväkalenterin nimistä muutamat ovat omaperäisiä suomalaisia tai suomalaistettuja, mutta suurin osa on vierasasuisia, koska myös suosituiksi tulleet skandinaaviset nimet kuuluvat vierasasuisten ryhmään. Nimipäiväkalenterien nimet eroavat toisistaan huomattavasti enemmän kuin vuonna 1900. Vuoden 2010 suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa vierasasuisten nimien osuus kasvaa, mutta on kuitenkin pienempi kuin omaperäisten suomalaisten nimien osuus ja suurimmaksi ryhmäksi yltävän rakenteeltaan suomalaistettujen nimien osuus. Myös monitulkintaisten nimien määrä kasvaa. Nimipäiväkalentereiden erot tasoittuvat hieman, mutta samassa asussa olevia nimiä on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin vuonna 1900. Suomen- ja ruotsinkielisten nimipäiväkalenterien laajimmat nimiperheet pohjautuvat paljolti samoihin nimiin, jotka ovat vanhoja ja yleisiä pyhimysnimiä. Nimiperheet kasvavat voimakkaasti tarkasteltuna ajanjaksona. Ruotsinkielisen nimipäiväkalenterin nimiperheet ovat kuitenkin suppeampia kuin suomenkielisen nimipäiväkalenterin nimiperheet. Suomenkielisen nimipäiväkalenterin nimiperheissä on paljon rakenteeltaan suomalaistettuja ja vierasasuisia jäseniä. Tulokset vahvistavat, että suomalaisten nimipäiväkalenterien nimissä heijastuvat eri aikakausien arvot ja aatteet, kuten kristillisyys, kansallisuusaate ja kansainvälisyyden sekä yksilöllisyyden arvostus.