949 resultados para Lyubomirsky, Sonja
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Henkilökuljetusten ja joukkoliikenteen järjestämistapasuunnitelman tavoitteena oli antaa kunnille ja ELY-keskukselle työkalu, jonka avulla voidaan jatkossa varmistaa henkilökuljetusten järjestämisen yhteistyöprosessointi mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla ja sitä kautta tarjonnan säilyminen riittävän laadukkaana ja tehokkaana tulevaisuudessa. Työn aikana selvitettiin kattavasti suunnittelualueen kuntien joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten nykytila. Lisäksi käytiin keskustelua siitä, mitä liikennettä ja millaisin sopimuskausin hankintaan ja millaiset valmiudet kunnilla on yhteishankintoihin ja yhteistyön kehittämiseen. Työn kehittämistoimenpiteinä alueen joukkoliikennevuorot luokiteltiin kannattavuuden perusteella neljään eri luokkaan. Luokittelu toimi työkaluna vuorojen merkittävyyden tunnistamisessa ja hankintojen suunnittelussa. Kuntien ja ELY-keskuksen liikenteiden hankinnalle määriteltiin etenemispolku vuosille 2015–2019. Kehittämistoimenpiteinä on pohdittu myös joukkoliikennesuunnittelun organisoinnin kehittämistä.
Resumo:
Planeringen av hur person- och kollektivtrafiken skall ordnas på området påbörjades i mars 2015. Planen var klar i september 2015. Arbetet syftade till att ge kommunerna och NTM-centralen ett verktyg varmed de i fortsättningen ska kunna säkerställa att planeringen av persontrafiken gemensamt processeras på ett så ändamålsenligt sätt som möjligt så att man därmed kan se till att utbudet är tillräckligt högklassigt och effektivt i framtiden. Under arbetet utreddes nuläget för kollektiv- och persontrafiken inom planeringsområdet genomgående. Dessutom diskuterades kommunernas beredskap för gemensam anskaffning av olika trafiktyper och olika långa avtalsperioder samt utveckling av samarbetet .Kollektivtrafiksexpert Anders Pulkkis på NTM-centralen i Södra Österbotten har deltagit i styrgruppsarbetet. Som utvecklingsåtgärder i arbetet klassificerades kollektivtrafikens turer i fyra klasser enligt lönsamhet. Klassificeringen användes som verktyg i identifieringen av turernas betydelse och planeringen av anskaffningarna. För kommunernas och NTM-centralens anskaffning av trafik fastställdes ett förlopp för åren 2015–2019. Som utvecklingsåtgärder har man även begrundat utveckling av organiseringen av kollektivtrafikplaneringen till exempel genom en regionlogistiker som är gemensam för kommunerna.
Resumo:
Suuren osan hampaiston ja suun limakalvopintojen anaerobimikrobistosta muodostaa gram- negatiiviset Prevotella-suvun lajit. Viime vuosina Prevotella-ryhmässä on tapahtunut laajoja taksonomisia muutoksia ja Prevotella-sukuun on liitetty useita uusia lajeja. Näiden lisäksi on kantoja, jotka eivät asetu mihinkään jo tunnistettuun lajiin (Mario ym., 2011). Tässä tutkimuksessa käytimme materiaalina kahdesta eri väitösaineistosta peräisin olevia bakteeri-isolaatteja (Könönen 1994, Gürsoy 2012). Suun bakteeri-isolaatit oli eristetty synnyttäneiltä naisilta. Tutkimuksen päätavoitteena oli aiemmin biokemiallisesti tunnistettujen Prevotel/a-isolaattien lajitason tunnistus nykyaikaisin tunnistusmenetelmin. Tämän lisäksi tavoitteena oli vertailla niiden esiintyvyyttä äitien sylki- ja plakkinäytteissä. Fenotyyppisen tunnistuksen luotettavuuden arvioimiseksi tunnistusmenetelmänä käytettiin 16S rRNA osasekvenointia (n. 500 emäsparia) valikoiduille bakteeri-isolaateille pigmentoivien Prevotel/a-Iajien sekä mahdollisesti kokonaan uusien aiemmin tunnistamattomien lajien identifiointiin.
Resumo:
Kiina on yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista ja tärkeä markkina-alue monelle globaalille yritykselle. Maassa työskentelee myös lukuisia suomalaisia ekspatriaatteja ulkomaankomennuksella. Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten suomalaiset ekspatriaatit sopeutuvat Kiinaan ulkomaankomennuksen aikana. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja empiirinen aineisto kerättiin asiantuntijahaastatteluiden avulla. Tutkimukseen haastateltiin kuutta Shanghaissa, Pekingissä ja Hong Kongissa ulkomaankomennuksella ollutta henkilöä. Aineisto analysoitiin sosiokulttuurisen ja psykologisen sopeutumisen viitekehystä sekä Hofsteden kansallisen kulttuurin ulottuvuuksia apuna käyttäen. Tutkimustuloksista selvisi, että kaikki tähän tutkimukseen osallistuneet ekspatriaatit sopeutuivat hyvin ulkomaankomennukselle Kiinaan. Sosiokulttuurisen sopeutumisen dimensioista työhön sopeutuminen nähtiin varsin helppona, vaikka päivät olivat usein pitkiä. Ekspatriaattien vapaa-aika oli jopa aktiivisempaa kuin Suomessa. Tärkeimpänä sopeutumiseen negatiivisesti vaikuttavana tekijänä nähtiin saasteet. Kommunikointi paikallisten ihmisten kanssa oli välillä haastavaa johtuen kielitaidottomuudesta sekä erilaisesta kommunikointikulttuurista. Silti voidaan todeta, että Kiinassa ulkomaankomennuksella pärjää kielitaidottomuudesta huolimatta. Jokaisella haastateltavista oli oma, uniikki ulkomaankomennus Kiinassa ja he määrittivät sopeutumisen uuteen kulttuuriin hyvinkin eri tavoin. Osa haastateltavista koki kulttuurishokin ja osa ei, mutta jokainen heistä muisteli komennusta lämpimästi ja kertoi ulkomaankomennuksen olleen mahtava kokemus.
Resumo:
The objective of this study is to understand why virtual knowledge workers conduct autonomous tasks and interdependent problem solving tasks on virtual platforms. The study is qualitative case study including three case organizations that tap the knowledge of expert networks, and utilize virtual platforms in the work processes. Research data includes 15 interviews, that is, five experts from each case company. According to the findings there are some specific characteristics in motivation to work on tasks on online platforms. Autonomy, self-improvement, meaningful tasks, knowledge sharing, time management, variety of contacts, and variety of tasks, and projects motivate virtual knowledge workers. Factors that may enhance individuals’ engagement to work on tasks are trust, security of continuous task flow and income, feedback, meaningful tasks and tasks that contribute to self-improvement, flexibility and effectiveness in time management, and virtual tools that support social interaction. The results also indicate that there are some differences in individuals’ motivation based on the tasks’ nature. That is, knowledge sharing and variety of contacts motivated experts who worked on interdependent problem solving tasks. Then again, autonomy and variety of tasks motivated experts who worked on autonomous tasks.
Resumo:
Puunjalostusteollisuus keskittyy tällä hetkellä lähinnä sellun ja paperin tuotantoon. Sellun tuotannossa käytetään puun komponenteista vain selluloosa. Puun muita pääkomponentteja ovat hemiselluloosa ja ligniini. Nämä yhdisteet ovat mahdollisia tulevaisuuden biomateriaalien lähtöaineita, mutta tähän mennessä ne on jätetty käyttämättä hyödyksi. Paineistettu kuumavesiuutto on menetelmä, jolla hemiselluloosat ja ligniinit olisi mahdollista erottaa puumateriaalista ennen sellunkeittoa, ja sen jälkeen fraktioida uutteesta erilleen jatkojalostusta varten. Fraktioinnista on tehty tutkimusta monella erilaisella menetelmällä ja eri menetelmiä yhdistelemällä. Tämä kandidaatin työ on kirjallinen työ, jossa käsitellään paineistettua kuumavesiuuttoa, sekä eri yksikköoperaatioita ja niiden mahdollisuuksia hemiselluloosan erotukseen puu-uutteista. Membraanisuodatus on menetelmä, jolla puu-uutteesta saadaan erotettua konsentroitu hemiselluloosafraktio. Membraanisuodatuksessa on kuitenkin puu-uutteiden tapauksessa havaittu ongelmia muun muassa kalvon likaantumisen kanssa. Yhdistämällä muutamia eri yksikköoperaatioita, saadaan parannettua membraanisuodatuksen tehoa, sekä hemiselluloosan puhtautta ja saantoa. Näitä mahdollisia yksikköoperaatioita ovat adsorptio, hapetus, saostus, kromatografiset menetelmät ja neste-nesteuutto.