Spiritual Gifts according to C. Peter Wagner

Nådegåvorna eller de andliga gåvorna är en betydande drivkraft hos en del kristna församlingar. Lekmän attraheras till församlingar i ökande grad av nådegåvornas dragkraft och detta är en global trend. C. Peter Wagner som tidigare arbetat som professor vid Fuller Theological Seminary har skrivit ovanligt många publikationer, både akademiska och allmänna, som behandlar nådegåvor. Han representerar den neokarismatiska kristendomen och den så kallade nya apostoliska reformationen. Jag har undersökt strukturer och grundläggande principer i Wagners tänkande. En central fråga i avhandlingen är att dryfta vilka styrkor och svagheter som kan påvisas i hans uppfattning om församlingslivet. En ytterligare målsättning är att hitta länkar mellan nådegåvorna och församlingens tillväxt. Vidare har jag undersökt förhållandet mellan den neokarismatiska kristendomen och den nya apostoliska reformationen till tidigare karismatiska rörelser, till exempel till neopentekostalismen och den klassiska pentekostalismen? I denna avhandling kommer dessa frågor och några andra att diskuteras. Kännetecknande för Wagners församlingslära är att han kombinerar metoder och element från businessvärlden och kristliga tron. Avhandlingen presenterar de centrala elementen i Wagners teologi. Wagner har tidigare karakteriserats av klart evangelikalt tänkande. Hans teologi har dock under senare år utvecklats i karismatisk riktning. Hans senare produktion tar upp bl.a. sådana teman som postmillennial eskatologi. Wagner uppskattar grunderna i den klassiska pentekostalismen men vidareutvecklar många läror. Hans tänkande skiljer sig från den klassiska pentekostalismen bl.a. i det att han ser likheter mellan nådegåvorna och de naturliga begåvningarna. Den kraftiga betoningen av apostelns funktion och den hierarki som detta medför i församlingen har väckt anstöt hos somliga ledare i den klassiska pingströrelsen. Wagern anser, i motsats till den klassiska pingströrelsens syn, att en kristen människa kan vara besatt av onda andar. Wagner indelar nådegåvorna i två olika viktiga kategorier. Till de för församlingen centrala nådegåvorna hör de apostoliska och profetiska nådegåvorna som tillsammans utgör de grundläggande gåvorna. Vidare betonar han betydelsen av ledarskap och trons nådegåva samt den så kallade "power evangelism", som omfattar övertygande evangelisation, helande och under. Vidare betonar Wagner vikten av de nådegåvor som behövs vid andlig krigföring: förmågan att skilja mellan olika andar, frigöring från unda andar och förbön. De nådegåvor som har med tjänande och själavård att göra får en mer perifer plats i hans tänkande. De andliga gåvor som befrämjar församlingens tillväxt och förkristnande av samhället betraktas som de viktigaste. Wagners teologi nyanseras ytterligare av kopplingar till postmillenial rekonstruktivism, den så kallade "Kingdom Now" teologin och rörelsen Word of Faith. Wagerns postmilleniala syn förpliktar de kristina att anta en aktiv roll vid förverkligandet av Guds rike på jorden före parusi. Wagner har fått kritik för det att han ger kristendomen marknadsekonomiska drag. Dessa element kommer till synes i bl.a. i hans tanke om att Gud belönar de kristna med förmögenhet som tas från de icke-kristna. Wagners ställning som teolog är omdiskuterad. Han förbinder sig vid den kristna tronbekännelsen och är på sitt sätt bibeltrogen, men de animistiska dragen och kapitalismens inflytande i hans teologi gör honom till en omstridd person.

Ei tiäl kiännet eikä viännet. Ensi tavun ää-vokaalin difongiutuminen Hollolan murreryhmän vanhoissa pitäjänmurteissa

Olen tutkimuksessani Ei tiäl kiännet eikä viännet selvittänyt kaakkoishämäläiseen Hollolan murreryhmään kuuluvien vanhojen pitäjänmurteiden (Hollolan, Nastolan, Heinolan, Asikkalan, Lammin, entisen Koski Hl:n, Kärkölän ja Padasjoen) pääpainollisen ensi tavun pitkän ä-vokaalin (ää) diftongiutumiseen liittyvää problematiikkaa. Päällimmäiseksi on noussut ää:stä muodostuneen diftongin jälkikomponentin kvaliteetin määrittäminen: iä vai ie vai jotakin siltä väliltä? Olen selvittänyt kvaliteetin fysikaalisesti akustisen fonetiikan keinoilla sekä auditiivisella kokeella. Tutkimus on siis poikkitieteellinen. Kvaliteetin määrittämiseen olen saanut tukea myös selvittämällä jälkitavuihin syntyneiden pitkien vokaalien (ää, ee, öö ja oo) diftongiutumista. Olen käsitellyt myös ää-vokaalin diftongiutumisen syntyä. On nimittäin esitetty, että ää:stä muodostunut diftongi olisi alkujaan ollut ie, joka olisi kehittynyt iä:ksi sen jälkeen, kun diftongit ie, yö ja uo olivat alkaneet avartua Hollolan murreryhmässä, esimerkiksi mies > miäs, työ > tyä, huone > huane. Kun etuvokaalinen diftongi ie oli avartumassa muotoon iä (mies > miäs), se olisi muka ”tartuttanut” avartumisen myös ää:stä syntyneeseen ie-diftongiin, joka siis vasta tässä vaiheessa olisi muuttunut iä:ksi. Tällöin ennen avartumista esimerkiksi sanojen pieni (adj.) ja pieni ´pääni´ (subst. pää) foneettiset toteumat olisivat olleet identtiset ja sanojen ääntämykset olisivat sekaantuneet toisiinsa. Avartumisen jälkeen ääntämykset olisivat taas sekaantuneet toisiinsa: piäni ´pieni´(adj.) – piäni ´pääni´ (subst.). Olen osoittanut tutkimuksessani, että ää:n muuttuminen iä:ksi on Hollolan murreryhmän omintakeisen äännekehityksen tulos – eikä siis johdu murreryhmän avartumiskehityksestä – eikä se myöskään ole savolaista lainaa, kuten toisaalta on arveltu. Tähän tulokseen olen päätynyt tutkimalla murreryhmän labiaalista ja illabiaalista vokaalijärjestelmää. Tutkimustulokset perustuvat itse äänittämiini murretallenteisiin, jotka olen nauhoittanut vanhoilta kansanihmisiltä, joiden puheessa ää-vokaali on esiintynyt diftongiutuneena, esimerkiksi kiäntää. Akustista mittaamista varten olen suunnitellut erityisen koejärjestelyn, koska on ollut välttämätöntä selvittää erikseen jokaisen haastateltavan omintakeinen vokaalijärjestelmä, ennen kuin olen voinut mitata eri äänteiden kvaliteetin. Äänitteistä olen valmistanut yli 500 spektrogrammia eli puheen akustista kuvaa. Niistä olen mitannut kunkin haastatellun informantin pitkät vokaalit, joiden perusteella olen piirtänyt heidän yksilölliset vokaalidiagramminsa. Lisäksi olen mitannut kultakin informantilta tarkasteltavana olevien diftongien molemmat komponentit. Akustisten kvaliteetinmääritysten tuloksia olen vielä tarkistanut auditiivisella kokeella, jossa ryhmä suomen kielen tutkijoita on määrittänyt kuulemansa perusteella eri diftongien kvaliteetin. Keskeisiä tuloksia on se, että ää-vokaalista muodostunut diftongi on iä – ei siis ie – ja se, ettei tämä kvaliteetti ole diftongien avartumistendenssin aiheuttama. Edelleen on käynyt selväksi, etteivät ää:stä ja ee:stä muodostuneiden diftongien foneettiset toteumat ole menneet päällekkäin, jolloin ei myöskään ole ollut vaaraa sanojen merkitysten sekaantumisesta. Tutkimus osoittaa myös pääpainollisen tavun ja jälkitavujen pitkien vokaalien diftongiutumisen paralleelisuuden. Kiintoisaa on myös ollut havaita, että lähisukukielissä parilla karjalais- ja vatjalaisalueella sekä muutamissa viron murteissa ää-vokaali on edustunut samalla tavalla kuin Hollolan ryhmässä. Jälkitavuissa iä on pitänyt puoliaan kauemmin kuin pääpainollisessa ensi tavussa. Haastateltavien puheessa esiintyy hyvinkin usein vielä iä jälkitavuissa, vaikka he jo osittain olisivatkin korvanneet sen pääpainollisessa tavussa ää:llä. Tämän tutkimuksen mukaan syynä tähän on ollut pääpainollisen tavun diftongien avartuminen: kun ie on avartunut iä:ksi, se on työntänyt edeltään iä:n, joka on muuttunut takaisin ää:ksi, etteivät sanojen ääntämykset olisi sekaantuneet toisiinsa. Tutkimuksen aikana on käynyt aiheelliseksi pohtia myös sitä problematiikkaa, joka liittyy Hollolan murreryhmän aa-vokaalin diftongiutumattomuuteen. Olen selvittänyt sitä murteiden labiaalisen ja illabiaalisen vokaalisysteemin avulla. Tutkimukseni kohteena on ollut myös Hollolan Herralan seudun ää-vokaalista kehittyneen diftongin eä:n syntyhistoria. Olen osoittanut diftongin vieraslähtöiseksi. Lähdemateriaalina tässä ovat olleet Hollolan kunnankirjastosta löytämäni vanhat käsikirjoitteet ja asutushistoriaan liittyvät selvitykset. Keskeisiksi henkilöiksi tässä ovat nousseet herralalaiset opettaja ja murteenkerääjä Emil Keskitalo sekä suutari Juho Mäkäräinen eli Heikan Jussi, jotka olivat kirjoituksissaan kiinnittäneet huomionsa muusta hollolaisesta puheenparresta poikkeavaan eä-ääntämykseen. Tutkimukseen liittyvää äänitemateriaalia säilytetään Turun yliopiston kieli- ja käänös-tieteiden laitoksen suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen arkistossa.

Kirjastojen ikkuna ulos maailmalle : Scandinavian Library Quarterly

Teema: Kansainvälisyys.

Atlas of equine ultrasonography

Kirjallisuusarvostelu

Puheenomaisuuden tyylipiirteitä neljässä ranskalaisessa romaanissa ja niiden suomennoksissa

Tämän pro gradu tutkielman aiheena on puhutun kielen tyylipiirteiden esiintyminen kaunokirjallisuudessa ja puheenomaisuuden kääntäminen. Tarkoituksena on selvittää, millaisilla keinoilla voidaan luoda puheen vaikutelma kirjoitettuun kieleen ranskan ja suomen kielissä. Tutkimuksen aineistona on käytetty neljää ranskankielistä romaania sekä niiden käännöksiä. Romaanit ovat Virginie Despentesin teokset Les Jolies Choses (1998) (Kauniita asioita 2000, suom. Kristina Haataja) ja Teen Spirit (2002) (Teen Spirit 2005, suom. Einari Aaltonen), Faïza Guènen Kiffe kiffe demain (2004) (Hällä väliä huomisella 2005, suom. Reita Lounatvuori) ja Ludovic Roubaudin Les Baltringues (2002) (Sirkuksen miehiä 2005, suom. Lotta Toivanen). Aineistoa analysoidaan pääasiassa kvantitatiivisen vertailun avulla. Analyysiin on valittu alkuteksteistä 13 kielenpiirrettä ja käännöksistä 15 kielenpiirrettä, jotka on jaoteltu edelleen foneettisiin, morfo-syntaktisiin ja leksikaalisiin piirteisiin. Lisäksi suomennoksia tarkastellaan käännösstrategioiden näkökulmasta. Tutkimustulokset eivät tukeneet aiempien tutkijoiden havaintoja siitä, että käännöksissä tapahtuisi puhekielisten piirteiden vähentymistä verrattuna alkuteoksiin. Samoin kumoutui oletus siitä, että suomennoksissa esiintyisi pääasiassa leksikaalisia puheen piirteitä ja että muilla kielen tasoilla esiintyviä puhekielisyyksiä välteltäisiin. Käännöksissä suosituin keino tuoda puheenomaisuutta kirjoitettuun kieleen oli puheen morfologisten ja syntaktisten piirteiden käyttäminen. Pääpaino oli molemmissa kielissä esiintyvissä morfo-syntaktisissa ja sanastollisissa puhekielisyyksissä sekä suomen puhekielen persoonapronominien käytössä. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että puhekielen käyttö kaunokirjallisuuden suomennoksissa olisi vapautumassa ja tämän vuoksi myös kääntäjät uskaltavat käyttää runsaammin puhekielen piirteitä teoksissaan.

The cardiovascular hemodynamic responses to various levels of orthostatic stress in children

The ability of the cardiovascular system to quickly and efficiently adapt to an orthostatic stress is vital for the human body to function on earth. The way in which the various aspects of the cardiovascular system work together to counteract an orthostatic stress has been previously quantified in the adult population. However, there are still many unknowns surrounding the topic of how the cardiovascular system functions to cope with this same stress in children. The purpose of this study was to describe the cardiovascular hemodynamic adaptations to various levels of orthostatic stress induced using a lower body negative pressure (LBNP) chamber in pre-pubertal boys. A secondary purpose was to determine indices of baroreceptor sensitivity (BRS) at both rest and during low levels of LBNP in this same pediatric sample. Finally, this study aimed to compare the relative responses to LBNP between the children and adults. To complete the study 20 healthy pre-pubertal boys and adult males (9.3 ± 1.1 and 23 ± 1.8 years of age respectively) were recruited and randomly exposed to three levels of LBNP (15, 20 and 25 mmHg). At rest and during the application of the LBNP heart rate (HR), manual and bcat-by-beat systolic (SBP), diastolic (DBP) and mean arterial blood pressure (MAP) were monitored continuously. Aortic diameter was measured at rest and peak aortic blood velocity (PV) was recorded continuously for at least I minute during each baseline and LBNP condition. From the raw data HR, stroke volume (SV), cardiac output (Q), total peripheral resistance (TPR), low frequency baroreceptor sensitivity (LF BRS), high frequency baroreceptor sensitivity (HF BRS) and LFIIIF ratio were calculated. At rest, llR wa'i higher and SBP, SV, Q and LF/HF ratio were lower in the children compared to the adult males (pgJ.05). In response to the increasing LEN!> IIR and TPR increased, and LF BRS. SV and Q decreased in the adult group (pSf).05). while the same levels of LBNP caused an increase in TPR and a decrease in SBP, SV and Q in the children (pSf).05). Although not significant, the LF/HF ratio in the adult group showed an increasing trend in response to increased negative pressure (p=O.088). As for resting BRS, there were no significant differences in LF or HF BRS between the children and the adults despite a tendency for both measures to be 18% lower in the children. Also the LF/HF ratio was almost significantly greater in the adults compared to the children (p=O.057). In addition, a comparison between the relative adult and child responses to LBNP yielded no significant group by level interactions. This result should be taken with caution though, as the low sample size and high measurement variability generated very low statistical power for this analysis. In conclusion, the results of this study suggest that the hemodynamic adaptations to an orthostatic stress were less pronounced in the prepubertal males, most likely due to an underdeveloped autonomic system. These results need to be strengthened by further research before any implications can be derived for health care purposes.

Synthesis of chiral homoallylic alcohols and phthalans through the asymmetric allylation of carbonyl compounds /

The implementation of chiral centres within biologically active compounds has been a perplexing yet motivational force in chemistry. This work presents the attempted formation of a concurrent or sequential tandem catalyzed methodology of enantioselective nucleophilic addition and electrophilic cyclization. The 2'- arylalkynyl- aldehyde, ketone, and imine substrates used within were adeptly chosen with a dually activated structure; 1) for nucleophilic addition to the electrophilic substituents; and 2) for carbophilic activation of the alkyne substituent to undergo cyclization. To accomplish the nucleophilic addition, two distinct allylation methodologies were pursued: (/?)-BINOL catalyzed-allylboration and (5)- BINAP-AgF catalyzed-allylsilylation. BINAP catalyzed enantioselective allylation of 2'-arylalkynyl-aldehydes, to form chiral homoallylic alcohols, was successful. Homoallylic alcohols were isolated with high enantio-purity (>80%), which then underwent sequential cyclization to form chiral allylic phthalans, in moderate yields. An application of this methodology towards the construction of biologically active compounds was included with the partial synthesis of the natural product and H. pylori inhibitor, (+)-Spirolaxine methyl ether.

Training distribution and the acquisition of maximal isometric elbow flexion strength

Twenty-six sedentary, college-aged females were matched and randomly assigned to one of two groups. The massed group (n=13) completed 15 maximal isometric elbow flexion strength trials in one session, while the distributed group (n=13) performed five such contractions on three successive days. After a two-week and three month rest interval, both groups returned to perfonn another five maximal isometric elbow flexion strength trials to assess retention of any potential strength gains. Elbow flexion torque and surface electromyography (SEMG) of the biceps and triceps were monitored concurrently. There was a significant (P < 0.05) increase in strength in both groups from block one (first five contractions) to block four (first retest) and from block one to block five (second retest). Both groups exhibited a similar linear increasing (P < 0.05) trend in biceps root-mean-square (RMS) SEMG amplitude. A significant (P < 0.05) decrease in triceps RMS SEMG amplitude was found between block one and block four for the distributed group. However, a significant (P < 0.05) increase was then found between block one and five for the massed group, and between blocks four and five for distributed group. These results suggest that there is flexibility in resistive exercise schedules. An increase in neural drive to the agonist muscle continued throughout testing. This was accompanied by a reduction in antagonist co activation that was a short-tenn (two weeks) training effect, dissipated over the longer rest interval (three months).

Effect of levodopa on cortico-striatal and cortico-cerebellar circuits in Parkinson's disease

La maladie de Parkinson (MP) est la deuxième maladie neurodégénérative la plus commune. Les symptômes principalement observés chez les patients atteints de la MP sont la rigidité, les tremblements, la bradykinésie et une instabilité posturale. Leur sévérité est souvent asymétrique. La cause principale de ces symptômes moteurs est la dégénérescence du circuit dopaminergique nigro-striatal qui mène à un débalancement d’activité du circuit cortico-striatal. Ce débalancement de circuits est le point essentiel de cette thèse. Dans les protocoles de recherche décrits ici, des patients atteints de la MP (avant et après une dose de levodopa) et des participants contrôles sains ont effectué des mouvements auto-initiés ou en réponse à des stimulis externes pendant que l’on mesurait leur activité cérébrale en imagerie par résonance magnétique fonctionnelle (IRMf). Dans cette thèse, nous abordons et mettons en évidence quatre (4) points principaux. En première partie (chapitre 2), nous présentons un recensement de la littérature sur les cicruits cortico-striataux et cortico-cérébelleux dans la MP. En utilisant des méthodes de neuroimagerie, des changements d’activité cérébrale et cérébelleuse ont été observés chez les patients atteints de la MP comparés aux participants sains. Même si les augmentations d’activité du cervelet ont souvent été attribuées à des mécanismes compensatoires, nos résultats suggèrent qu’elles sont plus probablement liées aux changements pathophysiologiques de la MP et à la perturbation du circuit cortico-cérébelleux. En général, nous suggérons (1) que le circuit cortico-cérébelleux est perturbé chez les patients atteints de la MP, et que les changements d’activité du cervelet sont liés à la pathophysiologie de la MP plutôt qu’à des mécanismes compensatoires. En deuxième partie (chapitre 3), nous discutons des effets de la levodopa sur les hausses et baisses d’activité observés chez les patients atteints de la MP, ainsi que sur l’activité du putamen pendant les mouvements d’origine interne et externe. De nombreuses études en neuroimagerie ont montré une baisse d’activité (hypo-activité) préfrontale liée à la déplétion de dopamine. En revanche, l’utilisation de tâches cognitives a montré des augmentations d’activité (hyper-activité) corticale chez les patients atteints de la MP comparés aux participants sains. Nous avons suggéré précédemment que ces hypo- et hyper-activités des régions préfrontales dépendent de l’implication du striatum. Dans cette thèse nous suggérons de plus (2) que la levodopa ne rétablit pas ces hyper-activations, mais plutôt qu’elles sont liées à la perturbation du circuit méso-cortical, et aussi possiblement associées à l’administration de médication dopaminergique à long terme. Nous montrons aussi (3) que la levodopa a un effet non-spécifique à la tâche sur l’activité du circuit cortico-striatal moteur, et qu’elle n’a pas d’effet sur l’activité du circuit cortico-striatal cognitif. Nous montrons enfin (chapitre 4) que la levodopa a un effet asymétrique sur les mouvements de la main droite et gauche. À peu près 50% des patients atteints de la MP démontrent une asymétrie des symptômes moteurs, et ceci persiste à travers la durée de la maladie. Nos résultats suggèrent (4) que la levodopa pourrait avoir un plus grand effet sur les patrons d’activations des mouvements de la main la plus affectée.