1000 resultados para Kalevalaisen runouden tutkimuksen metodiseminaari Turun yliopistossa


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä tarkastellaan yhteisötaiteen yhteyttä taideterapiaan ja taiteen hyvinvointi-vaikutuksia. Tutkimuksen kohteena on Turku 2011 –kulttuuripääkaupunkivuoden hanke 2000 & 11 OMAKUVAA ja sen tuottama kirjajulkaisu Omakuva on jokaisen kuva (2011). Työssä tarkastellaan hankkeessa esiintynyttä terapia-ajattelua ja hyvinvointia kulttuurista –ilmiötä. Lisäksi työssä tarkastellaan 2000 & 11 OMAKUVAA -hanketta julkisena taiteena ja sen sijoittumista yhteisötaiteen kentälle. Terapia- ja hyvinvointiajattelun ilmenemistä tarkastellaan erityisesti yhteisötaiteen ja 2000 & 11 OMAKUVAA –hankkeen yhteydessä esiintyneiden käsitteiden ja käsitteellis-tyksien kautta. Yhteisötaiteeseen liittyviä käsitteitä käsitellään nojautuen erityisesti tai-teen tohtori Lea Kantosen väitökseen Teltta. Kohtaamisia nuorten taidetyöpajoissa. Tärkeimpiä yhteisötaiteen taideterapiaan ja hyvinvointiin liittäviä käsitteitä ovat mm. identiteetti, voimaantuminen ja omaelämäkerrallisuus. Tutkimustuloksina esitetään, että 2000 & 11 OMAKUVAA –hankkeessa ja yhteisötai-teessa yleisesti esiintyy paljon taideterapiaan ja taiteen hyvinvointivaikutuksiin liitettä-vää käsitteistöä, ja että tämän käsitteistön tarkempi tutkiminen ja vakiinnuttaminen olisi tärkeää tulevaisuuden tutkimustyön kannalta. Lisäksi esitetään, että yhteisötaidetta joka pyrkii hyvinvointivaikutuksiin, tulisi toteuttaa mahdollisimman monialaisesti.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Sanotaan, että kun maailma jatkaa kaupungistumistaan tulevat myös kestävän kehityksen haasteet keskittymään yhä enemmän kaupunkialueisiin. Vastatakseen yhteiskunnan sosiaalisiin, taloudellisiin ja ympäristöllisiin haasteisiin ovat monet paikallishallinnot omaksuneet strategioita ja toimintaohjelmia entistä kestävämmän kaupunkitulevaisuuden saavuttamiseksi. Myös Turun kaupunki on uudessa kaupunkistrategiassaan asettanut kunnianhimoisen tulevaisuusvision vuodelle 2029. Yhtenä kaupunkistrategian tavoitteista mainitaan muun muassa hiilineutraalisuuden saavuttaminen vuoteen 2040 mennessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Turun kaupungin tulevaisuusvisiota ekologisesti kestävän kaupunkikehittämisen näkökulmasta ja rakentaa kolme vaihtoehtoista tulevaisuusskenaariota entistä kestävämmän Turun kaupungin saavuttamiseksi. Osana tutkimusta Turun kaupungin toimijoille ja sidosryhmille järjestettiin tulevaisuustyöpaja, jossa kaupungin tulevaisuutta lähdettiin visioimaan tulevaisuudentutkimuksen backcasting-menetelmän avulla, edeten halutusta tulevaisuudentilasta kohti nykypäivää. Tutkimuksen tavoitteena on osallistuvan havainnoinnin ja työpajaan osallistuneilta kerätyn palautteen avulla selvittää, miten backcasting-menetelmä soveltuu ekologisesti kestävän kaupunkikehittämisen apuvälineeksi, ja mitä mahdollisuuksia tai haasteita menetelmän hyödyntämiseen liittyy. Tämän lisäksi tutkimus tarkastelee tulevaisuustyöpajassa aikaansaatuja tulevaisuusskenaarioita ja pyrkii selvittämään, mitä hyötyä skenaariotyöskentelystä voi olla Turun tulevalle kaupunkikehittämiselle. Tutkimustulokset osoittavat, että backcasting-menetelmä voi auttaa kaupungin strategisessa suunnittelussa, kun kaupunki pyrkii määrittämään keinoja ja toimenpiteitä ekologisesti kestävämmän kaupunkitulevaisuuden saavuttamiseksi. Turun tulevaisuustyöpajassa backcasting-menetelmä auttoi työskentelyyn osallistuneita sidosryhmiä sisäistämään kaupunkistrategian tavoitteet ja pääsemään yhteisymmärrykseen strategian toteuttamiseksi vaadittavista toimenpiteistä. Menetelmään liittyvistä haasteista huolimatta backcasting toimii hyvänä esimerkkinä päätöksentekomallista, joka on entistä kommunikatiivisempi ja ottaa huomioon eri sidosryhmien omat intressit ja näkökulmat. Backcasting-menetelmällä aikaansaadut tulevaisuusskenaariot eivät ole ennustuksia Turun tulevasta kaupunkikehityksestä, vaan ne tarkastelevat keinoja kaupunkistrategian asettaman tulevaisuusvision saavuttamiseksi, erilaisten globaalien kehityskulkujen vallitessa. Tulevaisuusskenaarioiden tarkoituksena on herättää keskustelua Turun kaupunkikehittämisen strategisista linjauksista sekä vaadittavista toimenpiteistä kaupungin asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkimuksessa ohjauksella ymmärretään ammatillisen auttamisen menetelmää, ohjaajan ja ohjattavan avointa sokraattista ja kommunikatiivista dialogia, jonka filosofinen perusta on heideggeriläis-gadamerilaisessa eksistentialismissa. Gadamerilaisittain ymmärrän ohjauksen ”pelinä” ja ”merkityshorisonttien fuusioitumisena”. Se on seurausta kääntymisestä traditioon. Siinä negatiivisuus on produktiivista avaten uusia näkökulmia. Toimintana ohjausta ei pidetä kriittisen teoriaan viitaten neutraalina, koska sitä tehdään aina jostakin näkökulmasta, johon niin politiikalla kuin vallalla on vaikutusta. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata väitöskirjaprosessia, sen ohjausta ja kehittämistä sellaisena, kuin sen tekijät ovat ne kokeneet. Juuri fenomenologisessa tutkimuksessa korostuu väitöskirjantekijöiden oma elämismaailma, oleminen ja siitä tehdyt tulkinnat. Menetelmältään tutkimus on laadullinen ja empiirinen sekä teorialtaan abduktiivinen monitapaustutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu teemahaastattelun avulla. Kaikki haastateltavat edustavat ihmistieteitä. Haastatteluteemojen ja niiden kysymysten laadintaa on ohjannut tutkimuskirjallisuuden perusteella laadittu teoreettinen viitekehys, jossa ohjaus ymmärretään kokemusten fuusioistumisena. Tutkimuksen johtopäätökset täydentävät ja vahvistavat aikaisemman tutkimuksen tuloksia. Kaikki väitöskirjantekijät korostivat yhtäältä tekijän omaa henkilökohtaista vastuuta väitöskirjan tekemisessä. Kuitenkin ohjauksessa on tärkeintä ohjaajalta ohjauskeskustelussa annettu henkilökohtainen ohjaus, arviointi ja saatu palaute. Ohjauksessa arvostetaan eniten ohjaajan tieteellistä kompetenssia. Myös positiivisen, välittävän, mutta rakentavan kriittisen palautteen saaminen koetaan tärkeäksi. Sen sijaan vain negatiivista palautetta sisältävää ohjausta pidetään huonona. Kiteytetysti: kuitenkaan muulla ohjauksella ei ole merkitystä, jos ohjaajan tieteellinen osaaminen ei ole hyvää. Väitöskirjan tekijöiden näkemyksessä tulee esille huoli väitöskirjantekijöiden polarisoitumisesta monen kerroksen väkeen. Erityisesti yliopiston ulkopuolelta tulevat ja sivutyönään väitöskirjaa tekevät jatko-opiskelijat kokevat olevansa yksin, tiedeyhteisön ulkokehällä. Siellä tieteellinen infrastruktuuri on tohtorikoulutettaviin nähden heikompi ja juuri tämän tilanteen korjaamiseen tulisi tiedeyhteisön panostaa. Toiseksi kehittämisehdotuksissa nousi selkeästi esille, että nykyisiä ohjausrakenteita tulisi uudistaa. Vaikka henkilökohtainen ohjaus koetaan tärkeimmäksi ohjausmuodoksi, niin vertaisohjaus ja sen kehittämistä tukevat käytännöt tulisi saada huomattavasti paremmin hyödyttämään väitöskirjantekoa. Tarvitaan uusia ohjauskäytäntöjä, kuten professoreiden ohjausvastuun jakamista esimerkiksi dosenttitasoisille lehtoreille. Tarvitaan enemmän pienryhmäohjausta sekä verkostoihin tukeutuvan ohjauspotentiaaliin hyödyntämistä väitöskirjaohjauksessa. Kolmas parannusehdotus, joka tutkimuksesta nousee esille, on henkilökohtaisten opintosuunnitelmien tuominen tohtorikoulutuksen osaksi. Pelkkien tutkimussuunnitelmien varassa etenevä väitöskirjan tekeminen nähdään liian strukturoimattomaksi. Hopsit voisivat parantaa niin ohjausta kuin auttaa väitöskirjantekijää suunnistaman selkeämmin väitöskirjaprosessin monissa eri vaiheissa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan väitöskirjatutkijoiden elettyjä kokemuksia tutkimustyöstä uusliberaalissa yliopistossa. Suomalaisessa yliopistoa on viime vuosikymmeninä uudistettu, tavoitteena markkinasuuntautuneisuuden lisääminen sekä tuottavuuden ja tutkimusten sovellettavuuden parantaminen. Akateemiselle kapitalismille ominainen määrän korostuminen laadun kustannuksella on merkinnyt siirtymistä hyvinvointivaltion laajennuskauden sivistystä painottavasta yliopistosta kohti uusliberaalia yliopistoa. Tutkimus osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun suomalaisesta korkeakoulupolitiikasta tuottamalla tietoa siitä, millaisena yliopistollinen tutkimustyö ja yliopiston rakenteelliset uudistukset näyttäytyvät väitöskirjatutkijoiden arjessa sekä kokemuksissa ja valottaa sitä, mitä luokkaan ja sukupuoleen liittyviä merkityksiä näihin kokemuksiin nivoutuu. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: mitä lupauksia ja toiveita väitöskirjatutkijat liittävät tutkimustyöhön ja mitä ristiriitoja näihin sisältyy. Tutkimuksessa kysytään lisäksi, miten nuoret tutkijat neuvottelevat kysymystä mielekkyydestä ja sitoutumisesta epävarmuuden ja kilpailun määrittelemässä tilanteessa. Tutkimuksen aineisto koostuu 12 suomalaisen väitöskirjatutkijan haastattelusta ja sitä on tulkittu työn prekarisaation ja itsen hallintaa käsittelevien keskustelujen kautta. Tutkimus lisää tietoa siitä, miten nuoret tutkijat neuvottelevat sivistysyliopiston ja uusliberaalin yliopiston ristiriitaisia ihanteita. Tutkimus tuo näkökulmia nuorten väitöskirjatutkijoiden elettyihin kokemuksiin prekaarista työstä, ylikuormituksesta sekä yliopistollisen työn mielekkyydestä ja vetovoimasta. Yksilöllisten keinojen ja itsen hallinnan tekniikoiden korostuminen väitöskirjatutkijoiden toiminnan tapoina puolestaan osoittavat akuutin tarpeen työkaluille, joilla jäsentää ja kritisoida työn rakenteellisia ehtoja ja puhua vallasta sekä eriarvoisuudesta yliopistollisessa työssä.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Turku sijaitsee Lounais-Suomessa ja sen maaperän kerrostuminen on tapahtunut pää-asiassa viimeisen Veiksel-jäätiköitymisen loppuvaiheessa ja sen jälkeen. Jäätikön pe-rääntymisen jälkeen Yoldiameren, Ancylusjärven ja Litorinameren aikana kerrostui pak-suja savikoita, jotka ovat tasoittaneet maisemaa. Kerrostumiseen vaikuttivat jäätikön sulamisvedet, maankohoaminen, veden pinnan korkeusvaihtelut ja suolapitoisuuden vaihtelut. Savinen maaperä tuo haasteita niin rakennusten, väylien kuin yhdyskuntatekniikankin rakentamiseen. Tähän mennessä Turun maaperää on tutkittu tapauskohtaisesti mm. tiettyjen suunnittelu- tai kaavoitushankkeiden yhteydessä. Laajamittaisempi maaperä-kerrosten ja niiden ominaisuuksien tutkimus tältä alueelta on puuttunut. Pohjatutkimus-tietoa löytyy valtavasti. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina havaittiin, että saven paksuudet vaihtelevat erit-täin pienipiirteisesti, mikä saattaa johtua alla olevasta kallioperästä. Paksuimmat kohdat ovat nauhamaisia tai pistemäisiä. Savet ovat pääosin pehmeitä, vesipitoisia, humuspi-toisia ja sensitiivisiä. Suurin osa savesta on kerrostunut Yoldiameren ja Ancylusjärven aikana ja on rakeisuudeltaan lihavaa savea. Edellä mainittujen savien päällä esiintyy ohuempi humuspitoisemman saven kerros, joka on kerrostunut Litorinameren aikana. Sulfidisavien esiintyminen on myös todennäköistä. Yoldia/Ancylussavien sekä Litorina-savien välissä esiintyvä epäjatkuvuuspinta näyttää ulottuvan ainakin Myllysillalta Koroi-siiin saakka varsin samalla korkeudella ja on merkittävä tekijä savikerrostumien synty-historian määrittelyssä. Epäjatkuvuuspinnasta merkkinä ovat mm. samanlaiset ohuet hiekkakerrokset samoilla korkeuksilla. Maaperä on koostumukseltaan varsin kerroksel-lista, hienorakeiset ja karkeammat kerrokset vaihtelevat. Nämä edellä mainitut seikat ovat tärkeitä ottaa huomioon niin kaavoituksessa, suunnitteluvaiheessa kuin rakennet-taessa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat yhä suuremman kansanterveydellisen huomion kohteena. Näihin ongelmiin liittyvät suorat ja epäsuorat kustannukset ovat kansantaloudellisesti huomattavia. Mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään hajanaisessa palvelu¬järjestelmässä, mikä vaikeuttaa palveluihin pääsyä ja toisaalta edesauttaa putoamista pois hoidon piiristä. Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -projektin (PPPR) tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita vastaamaan paremmin palveluiden suur¬kuluttajien, erityisesti päihde- ja mielenterveysasiakkaiden tarpeita. Projektin yhtenä tavoitteena on luoda uusia palvelumalleja, jotka tarjoavat asiakkailla matalan kynnyksen palveluita moniammatillisena yhteistyönä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida ja analysoida mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluketjujen ongelmia ja selvittää, millä mekanismeilla projektissa luodut uudet palvelumallit voivat parantaa palveluketjujen kustannustehokkuutta ja -vaikuttavuutta. Tutkimuskysymykset ovat rajattu koskemaan vain PPPR-projektin kohderyhmän asiakkaita ja heidän palveluketjujaan. Tutkimuksen tulosten pohjalta voidaan kuitenkin tehdä joitain yleistyksiä myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden palveluketjujen ongelmista ja niiden syistä. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena ja aineistona käytettiin PPPR-projektissa luotuja oikeisiin asiakastapauksiin pohjautuvia esimerkkitapauksia. Aineisto analysoitiin tutkimuksessa esitellyn teoreettisen viitekehyksen avulla. Suurimpia havaittuja palveluketjun ongelmia olivat mm. henkilöstön kapea näkökulma, kannusteiden puute, standardoitujen menettelytapojen puute, yksikköjen välisen johtajuuden puute, asiakkaiden huono sitoutuminen hoitoon, asiakkaiden liian suuri vastuu oman hoitonsa etenemisestä sekä hoidon vaikuttavuuden ennustamattomuus ja palveluketjun suorituskyvyn mittaamisen moniselitteisyys. Tutkimuksen tulosten perusteella PPPR-projektin uudet palvelumallit korjaavat melko hyvin kohderyhmän asiakkaiden palveluketjuissa havaittuja ongelmia. Palvelumalleilla ei vaikuteta kaikkiin havaittuihin ongelmiin, mutta sillä on potentiaalia parantaa palveluketjujen kustannus¬tehokkuutta ja -vaikuttavuutta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. PPPR-projektin ongelmat liittyvät siihen, että se ei käytännössä vaikuta, eikä voikaan vaikuttaa ongelmien taustalla oleviin tekijöihin. Lisäksi se vaatii erityisen poikkihallinnollisen toimintatavan, jonka ylläpitäminen muuten funktionaalisesti organisoidussa palvelujärjestelmässä vaatii erityistä huomiota. Nämä ongelmat voivat aiheuttaa sen, että muutoksesta tulee lyhytkestoista. PPPR -projektissa luodut uudet palvelu¬mallit voidaan myös tulkita yritykseksi taivuttaa funktionaalinen palvelujärjestelmä suorittamaan sellaisia asioita, joita se ei luonnostaa tee hyvin.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat yhä suuremman kansanterveydellisen huomion kohteena. Näihin ongelmiin liittyvät suorat ja epäsuorat kustannukset ovat kansantaloudellisesti huomattavia. Mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään hajanaisessa palvelu¬järjestelmässä, mikä vaikeuttaa palveluihin pääsyä ja toisaalta edesauttaa putoamista pois hoidon piiristä. Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -projektin (PPPR) tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita vastaamaan paremmin palveluiden suur¬kuluttajien, erityisesti päihde- ja mielenterveysasiakkaiden tarpeita. Projektin yhtenä tavoitteena on luoda uusia palvelumalleja, jotka tarjoavat asiakkailla matalan kynnyksen palveluita moniammatillisena yhteistyönä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida ja analysoida mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluketjujen ongelmia ja selvittää, millä mekanismeilla projektissa luodut uudet palvelumallit voivat parantaa palveluketjujen kustannustehokkuutta ja -vaikuttavuutta. Tutkimuskysymykset ovat rajattu koskemaan vain PPPR-projektin kohderyhmän asiakkaita ja heidän palveluketjujaan. Tutkimuksen tulosten pohjalta voidaan kuitenkin tehdä joitain yleistyksiä myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden palveluketjujen ongelmista ja niiden syistä. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena ja aineistona käytettiin PPPR-projektissa luotuja oikeisiin asiakastapauksiin pohjautuvia esimerkkitapauksia. Aineisto analysoitiin tutkimuksessa esitellyn teoreettisen viitekehyksen avulla. Suurimpia havaittuja palveluketjun ongelmia olivat mm. henkilöstön kapea näkökulma, kannusteiden puute, standardoitujen menettelytapojen puute, yksikköjen välisen johtajuuden puute, asiakkaiden huono sitoutuminen hoitoon, asiakkaiden liian suuri vastuu oman hoitonsa etenemisestä sekä hoidon vaikuttavuuden ennustamattomuus ja palveluketjun suorituskyvyn mittaamisen moniselitteisyys. Tutkimuksen tulosten perusteella PPPR-projektin uudet palvelumallit korjaavat melko hyvin kohderyhmän asiakkaiden palveluketjuissa havaittuja ongelmia. Palvelumalleilla ei vaikuteta kaikkiin havaittuihin ongelmiin, mutta sillä on potentiaalia parantaa palveluketjujen kustannus¬tehokkuutta ja -vaikuttavuutta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. PPPR-projektin ongelmat liittyvät siihen, että se ei käytännössä vaikuta, eikä voikaan vaikuttaa ongelmien taustalla oleviin tekijöihin. Lisäksi se vaatii erityisen poikkihallinnollisen toimintatavan, jonka ylläpitäminen muuten funktionaalisesti organisoidussa palvelujärjestelmässä vaatii erityistä huomiota. Nämä ongelmat voivat aiheuttaa sen, että muutoksesta tulee lyhytkestoista. PPPR -projektissa luodut uudet palvelu¬mallit voidaan myös tulkita yritykseksi taivuttaa funktionaalinen palvelujärjestelmä suorittamaan sellaisia asioita, joita se ei luonnostaa tee hyvin.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda käytännönläheinen toimittajahallinnan viitekehys Turun kaupungin strategisten IT -toimittajasuhteiden hallinnoimiseen. Tutkimus noudattaa konstruktiivista tutkimusotetta, jossa akateemisten teorioiden avulla pyritään ratkaisemaan käytännönläheistä ongelmaa. Suhteellinen ja sopimuksellinen hallinta ovat akateemisessa kirjallisuudessa vakiintuneita toimittajahallinnan mekanismeja. Sopimuksellinen hallinta perustuu hierarkkiseen suhteeseen ja osapuolen suorituskyvyn ja toiminnan kontrolloimiseen. Suhteellisen hallinnan tehtävänä on tukea pitkiä toimittajasuhteita osa-alueilla, joilla sopimus ei päde. IT -toimialan nopean muutostahdin vuoksi sopimukset vanhenevat nopeasti. Uusien sopimusten työstäminen on hintavaa ja näin ollen pitkäaikaiselle suhteelle on edunmukaisempaa kehittää luottamuksellisutta ja yhteistyöllisyyttä. Sopimuksen rooli vaihdon määrittäjänä voi tällöin muuttua: osa-puolet voivat sopia vaihdosta myös sopimuksen ulkopuolella. Sopimuksellisten ja suhteellisten hallintamenetelmien synergia voi kehittää asiakas-toimittajasuhteen konfliktinratkaisukyvykkyyksiä, luottamusta sekä osapuolten keskinäistä riippuvuutta. Ostosalkkumatriisi on vakiintunut toimittajaluokittelun työkalu. Ostosalkkumatriisi jakaa toimittajat neljään luokkaan, joille asetetaan yksilölliset tavoitteet ja hallintaperiaatteet. Tässä tutkimuksessa ostosalkkuteorian ja toimittajahallinnan suhteellisten ja sopimuksellisten mekanismien yhteyteen liitettiin markkinamekanismit, joiden on suhteellisten ja sopimuksellisten tekijöiden ohella tunnistettu vaikuttavan toimittajasuhteen ja organisaatioiden välisten suhteiden tilaan. Lopullinen toimittajahallinnan viitekehys perustui näihin teoreettisiin osa-tekijöihin.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan saavutettavuuden merkitystä matkakohteelle. Ta-voitteena oli tutkia saavutettavuuden vaikutusta kohteen vetovoimaisuuteen, halpalentoliikenteen potentiaalia saavutettavuuden mahdollistajana Turun seudulla sekä kohdemarkkinoinnin mahdolli-suuksia kohteen saavutettavuuden ja vetovoimaisuuden edistäjänä. Teoreettisessa osuudessa esitellään vetovoimaisuuden käsitettä matkakohteen kannalta sekä pereh-dytään tarkemmin yhteen vetovoimaisuuden osatekijään, saavutettavuuteen. Saavutettavuus määrit-telee osaltaan kohteen vetovoimaisuutta ja on matkakohteen kilpailukyvyn kehittymisen kannalta tärkeä, ellei jopa avaintekijä. Lisäksi teoriaosuudessa läpikäydään paikan markkinointia vetovoimai-suuden viestijänä. Paikan markkinoinnin tarkastelussa keskitytään kohteen brändäykseen ja kohteen imagon rakentamiseen sekä kohteen markkinoinnin johtamiseen Tutkimuksen empiirinen osuus pyrkii vastaamaan asetettuun tutkimusongelmaan kartoittamalla asiantuntijahaastattelujen avulla viiden alueellisen vaikuttajan näkemyksiä tutkimusaiheesta. Haas-tateltavat kokivat Turun seudun saavutettavuuden erittäin tärkeäksi Turun alueen vetovoimaisuuden perustana saariston ja tapahtumien ohella. Lisäystä halpalentoyhteyksiin toivottiin, mutta vastaajien näkemykset halpalentoyhtiöiden tavoittelun tärkeydestä vaihtelivat haastateltavien kesken. Halpa-lentoyhtiöt nähtiin joko kaikista potentiaalisimpana henkilölentoliikenteen kasvun mahdollistajana tai halpalentoyhtiöt ja verkostolentoyhtiöt nähtiin molemmat kasvun mahdollistajina tai halpalento-yhtiöiden kasvu nähtiin ehdollisena, jolloin uusien yhteyksien tulisi palvella alueen omia intressejä. Haastateltavat kokivat Turun seudun imagon vastaavan viestittyä identiteettiä lähimarkkinoilla, mutta kansainvälisellä tasolla näkyvyyden saavuttaminen todettiin hyvin haastavaksi. Kohdemark-kinointia oli toistaiseksi tehty osassa Turusta operoitavissa halpalentokohteissa, mutta resurssipulan vuoksi toimia ei ollut kaikissa kohteissa tehty. Halpalentoyhtiöiden tavoittelu alueelle rajoittui konkreettisten toimien osalta tutkimushetkellä neuvotteluihin Norwegianin kanssa uusista kohteista. ohdittaessa lentoliikenteen kehittämistä Turun seudulla, tarvittaisiin kenties selkeä strateginen päätös siitä, millaisia yhteyksiä ja lentoyhtiöitä lähdettäisiin tavoittelemaan ja mihin suuntaan lentoliikennettä haluttaisiin alueella kehittää. Vasta sitten voitaisiin pyrkiä mahdollisuuksien mukaan lisäämään toimeliaisuutta ja kohdistamaan lisäresursseja kehitykseen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen pääasiallisina lähteinä toimivat Työelämän suhteiden neuvottelukunnan 1980-luvun alussa toteuttama haastattelututkimus ja siinä muotoutunut aineisto sekä Pernon telakan työntekijöiden ammattiyhdistystoiminnan sivutuotteena syntyneet pöytäkirjat, muu arkistoaineisto ja toteuttamani aikalaishaastattelut. Näiden lähdeaineistojen kautta on mahdollista eritellä ja verrata lakkotapahtumia ja seurata niiden kulkua vuosina 1976-1984. Pernon telakan lakkokulttuuri rakentui osittain Turun Aurajokisuun telakan lakkokulttuurin pohjalle, mutta se kehittyi omanlaisekseen telakan alkuaikojen lakkojen, erityisesti vuoden 1977 WTR-lakon, ja työntekijöiden keskuudessa vallinneiden erilaisten poliittisten voimasuhteiden vuoksi. Kamppailu WTR-palkkausjärjestelmästä ja sen muuttamisesta määritti Pernon telakan lakkokulttuuria koko tutkimusajankohdan ajan. WTR oli Wärtsilän telakoilla käytetyn osaurakkapalkkausjärjestelmän nimitys. Vuoden 1977 WTR-lakossa työntekijät hävisivät kamppailun työnantajan ajaman työnantajalle edullisemman urakkajärjestelmän käyttöönotosta. WTR-lakossa kärsityn tappion työntekijöiden piirissä aiheuttama katkeruus heijastui pitkälle 1980-luvulle työntekijöiden hidastaessa urakkavauhtiaan ja työnantaja menetti osan urakkajärjestelmän vaihdosta saavuttelemastaan hyödystä yleisen työn tuottavuuden kasvun hidastuessa. Pernon telakan lakot muuttuivat suurista koko telakan lakoista vuoden 1979 jälkeen pieniksi osastokohtaisiksi lakoiksi telakan luottamusmiesten päätöksellä. Samalla lakkojen kokonaismäärä kasvoi, mutta niihin osallistuneiden työntekijöiden määrä laski ja niissä menetettyjen työtuntien määrä laski. Suurin osa Pernon telakan lakoista johtui palkkauserimielisyyksistä. Lakkoja aiheutui myös työturvallisuussyistä, vastatoimina työnantajan toimenpiteille ja ajoittain telakan ulkopuolisista poliittisista syistä. Työnantajalla ja työntekijöillä oli täysin erilainen käsitys lakkojen syistä ja se näkyi heidän toimintatavoissaan, lausunnoissaan ja käyttäytymisessään.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää aikuispsykiatristen avohoitopotilaiden ja psykiatriassa työskentelevien lääkäreiden potilaiden sairautta ja sen hoitoa koskevan tiedon saamiseen ja antamiseen liittyviä kokemuksia ja käsityksiä ja verrata potilaiden ja lääkäreiden käsityksiä toisiinsa. Aineisto: Tutkimukseen osallistui 100 skitsofreniapotilasta ja verrokkeina 30 depressiopotilasta sekä 96 aikuispsykiatriassa työskentelevää lääkäriä. Potilaiden tausta-, sairaus- ja hoitotiedot vastasivat yleistä kuvaa depressio- ja skitsofreniapotilaista. Potilaat asuivat Etelä-Karjalassa ja lääkärit eri puolilla Suomea. Potilaat haastateltiin ja lääkäreiden vastaukset saatiin kirjekyselyllä. Tulokset: Lääkärien mielipiteet poikkesivat merkittävästi potilaiden mielipiteistä. Lääkäreiden mielestä potilaalle ei tule kertoa hänen psyykkisestä sairaudestaan niin paljon kuin potilaiden mielestä. Lääkärit suhtautuivat pidättyvämmin sairautta koskevan tiedon kertomiseen skitsofreniapotilaille kuin depressiopotilaille. Niin lääkärit kuin potilaatkin olivat havainneet sekä skitsofrenia- että depressiopotilaiden hyötyvän sairauttaan koskevasta tiedosta. Päätelmät: Psykiatriset potilaat kokevat, että he hyötyvät sairauttaan koskevasta tiedosta. He kokevat, että tieto vaikuttaa myönteisesti läheisten suhtautumiseen heitä kohtaan. Psykiatriset potilaat ovat sitä mieltä, että tietoa tulee antaa sekä sairautta epäiltäessä että useita kertoja sen jälkeen kun sairaus on todettu. Psykiatriset potilaat ovat sitä mieltä, että potilaille tulee kertoa: sairauden luonteesta ja hoidosta, sairauden kulkuun vaikuttavista tekijöistä, ennusteesta, sosiaalisista oikeuksista ja sairauden vaikutuksesta jokapäiväisistä toiminnoista selviytymiseen.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador: