Seksualiteetti ja valta

Kirjallisuusarvostelu

Ukrainan turvallisuusorientaatio idän ja lännen välissä

Ukrainan on itsenäistymisestään vuodesta 1991 lähtien ollut vaikea rakentaa pitkäjänteistä ulkopolitiikkaa. Maan ulko- ja turvallisuuspolitiikka on suuntautunut voimakkaammin milloin itään milloin länteen. Presidentti Janukovytšin aikana vuodesta 2010 lähtien Ukraina on menettänyt otettaan demokratiasta kohti autoritarismia. Janukovytš on keskittynyt lisäämään presidenttikautenaan omaa valtaansa Ukrainassa. Ulkopolitiikka Venäjää sekä Euroopan unionia kohtaan on ollut lähinnä ristiriitaista. Tavoitteena on ollut hyötyä molemmista osapuolista niin, ettei oma valta-asema kotimaassa kärsisi. Euroopan unioni on yrittänyt naapuruuspolitiikallaan levittää Ukrainaan oikeusvaltion periaatetta ja demokratiaa tavoitteena vakauden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen. EU:n vaikutusvalta ei ole ollut riittävä Ukrainan integroimiseen ja se on epäonnistunut tavoitteissaan. Venäjän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan periaatteet osana maan suurvaltasuvereniteetin puolustamista ohjaavat Venäjän toimintaa Ukrainaa kohtaan. Venäjän näkemys sille etuoikeutetuista intressipiireistä, omien kansalaisten suojelemisesta myös maan rajojen ulkopuolella sekä moninapaisen maailmanjärjestyksen luomisesta ovat periaatteet, jotka Venäjän mukaan oikeuttavat sen vaikuttamaan myös Ukrainan sisäisiin asioihin. Ukraina on kuitenkin pyrkinyt saavuttamaan vapauden ulkopoliittisissa valinnoissaan ja kyennyt käyttämään itsemääräämisoikeuttaan omien etujensa ajamiseen, mitä Venäjän on ollut vaikea hyväksyä. Tutkimuksessa tarkastellaan Ukrainan voimavaroja, Ukrainan ulko- ja turvallisuuspoliittisia dokumentteja ja toiminnan painotuksia sekä Ukrainan ulkopolitiikkaan vaikuttavien keskeisimpien tekijöiden eli EU:n, Venäjän ja Yhdysvaltojen tavoitteita Ukrainaa kohtaan. Tutkimuksessa huomioidaan myös Naton vaikutus. Tutkimuksessa aineistoa tarkastellaan poliittisen realismin ja osittain klassisen geopolitiikan kansainvälisten suhteiden teorian näkökulmasta. Tutkimus on tyypiltään kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Aineistona käytetään Ukrainan turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja, valtionjohdon puheita, Ukrainaa koskettavaa tutkimuskirjallisuutta ja lehdistöä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Ukrainan turvallisuusorientaation tulevaisuutta. Ukrainan turvallisuusorientaatiossa korostuu Ukrainan pyrkimys olla itsenäinen, muista riippumaton valtio ja oman turvallisuuden takaaja. Valtionjohdon sisäpolitiikan intressit painottuvat Ukrainan ulkopolitiikassa. Yhteistyön syventäminen EU:n ja yhteistyö Venäjän kanssa ovat tärkeitä, kunhan se ei ole eliitin etujen vastaista.

Venäjän federaatio ja kamppailu kansainvälisen terrorismin merkityksistä : uhkakuvan ja valtioidentiteetin rakentuminen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa diskurssissa

Tässä Pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan Venäjän osallistumista kansainvälisen terrorismin uhkakuvan ja terrorismin vastaisen taistelun ja sitä kautta oman identiteettinsä määrittelyyn. Valittu tutkimuskohde on tarkemmin Venäjän federaation ulko- ja turvallisuuspoliittinen diskurssi osana laajempaa kansainvälistä diskurssia vuosina 2001–2007. Terrorismin merkityksestä viime vuosina käyty kamppailu ja uhkakuvien määrittelyssä esiintyvä valta tekevät tutkimuskohteen valinnasta perustellun ja ajankohtaisen. Tutkimus perustuu konstruktivistiseen viitekehykseen, jonka pohjalta on laadittuaikaisempaan tutkimukseen nojautuen ulko- ja turval lisuuspolitiikan diskurssianalyyttinen teoria. Tämä teoria ohjaa työn tarkastelemaan uhkakuvien rakentumista valtioidenidentiteettien määrittelyyn liittyen ja suuntaa met odia analysoimaan merkitysrakenteita, jotka esiintyvät uhkakuvien representaatioiden takana. Asettamalla Venäjän diskurssi kansainvälisestä terrorismista järjestelmätasolla käydyn diskurssin kontekstiin kyetään tarkastelemaan niitä yhteisiä ymmärryksiä, mahdollisuuksia ja rajoituksia sekä ennen kaikkea kamppailua, joiden piirissä Venäjä osallistuu terrorismin uhkakuvan ja oman valtioidentiteettinsä rakentamiseen. Teoria ohjaa asettamaan tutkielman tarkemmiksi tutk imuskysymyksiksi, mitä ovat järjestelmätason diskurssin merkitysrakenteet ja ni iden vaikutus, miten Venäjä on ottanut osaa terrorismin määrittelyyn, mitä merkitysrakenteita on löydettävissä Venäjän diskurssista, mitä identiteettejä ja intressejä Venäjälle rakentuu näiden merkitysrakenteiden kautta ja mitä järjestelmätasolla käyty diskurssi kertoo kamppailusta terrorismin ja sen vastaisen taistelun merkityksestä. Järjestelmätason diskurssia sekä Venäjän osallistum ista siihen tarkastellaan yhdeksää eri terrorismiin liittyvää tapausta käsittelevien eri t oimijoiden selontekojen kautta. Tapaukset on valittu niiden merkittävyyden tai potentiaalisen merkittävyyden takia ja toimijat niiden ja terrorismin vastaisen sodan suhteen perusteella. USA nousee tutkielmassa tärkeimmäksi järjestelmätason toimijaksi tarkasteltaessa Venäjän diskurssille rakentuvia rajoja ja mahdollisuuksia. Venäjä osallistui 9.11.2001 tapahtumien jälkeen akt iivisesti kansainvälisen terrorismin uhkakuvan rakentamiseen aina vuosiin 2005 – 2007 saakka, jolloin sen ja Lännen suhteet heikkenivät osittain terrorismin vastaisen sodan käytäntöön liittyvistä syistä. Tämän jälkeen muut uhkakuvat ovat hallinneet Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittista diskurssia. Yksimielisestä alusta huolimatta Venäjän näkemys kansainvälisestä terrorismista kohtasi pian vastustusta Lännen taholta. Suurimmat näkemyserot perustuivat Irakin ja Tshetshenian sotaan. Kansainvälisen terrorismin uhkakuva ei kyen nyt ristiriitojen johdosta luomaan jaettua turvallisuuskäsitystä Venäjän ja Lännen välille, eikä näin ollen muodostamaan jaettuja identiteettejä tai intressejä. Tämä ilmiö tiivistyi Venäjän käyttämään kaksoisstandardien käsitteeseen. Venäjä siirtyi kamppailun tuloksena määrittelemään terrorismia Keski-Aasian ja Kaukasian piirissä. Kehitys vahvisti Venäjän suurvaltaidentiteettiä, joka oli ollut rakentamisen kohteena jo vuonna 2000. Analyysin tuloksena voidaan todeta, että kansainvälisen terrorismin diskurssin taustalla vaikutti useita merkitysrakenteita, joista jokainen määritteli terrorismin eri tavoin. Ajan kuluessa järjestelmätasolla voimakkaimpina olivat ns. sotadiskurssi sekä ihmisoikeusdiskurssi. Näitä vastustamaan rakentuivat Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikassa realistinen ja sivilisaatiodiskurssit. Diskurssien tarkastelun perusteella voidaan väittää kansainvälisen terrorismin ja sen v astaisen taistelun olleen voimakkaan kamppailun kohteena tarkasteltavana ajanjaksona. Kaksi tärkeää tekijää kamppailun takana on ollut Lännen (USA ja tapauksittain vaihteleva Eu rooppa) ja Venäjän pyrkimys määritellä toisiaan ja terrorismin vastaiseen sotaan liittyvän oikeutuksen määrittelyn hallinta. Tutkielman pohjalta ei voida esittää yhtenäistä määritelmää venäläisestä kansainvälisen terrorismin uhkakuvasta johtuen sen monista erilaisista tasoista ja muodoista. Terrorismi määrittyi Venäjälle kuitenkin voimakkaasti Tshetshenian sodan kautta, mistä johtuu sen korostunut poliittisuus. Tshetshenian sodan ja kansainvälisen terrorismin yhteiseen uhkakuvaan kuului voimakkaasti näkemys ulkopuolisen valloituksen pelosta. Tämä pelko siirtyi tarkastellun ajanjakson lopulla koskemaan myös ”unilateraalien suurvaltojen” toimintaa. Kansainvälisen terrorismin uhkakuva rakentui siis tukemaan vanhempia näkemyksiä maailmanjärjestelmän toiminnasta sekä Venäjän valtioidentiteetistä.

Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän kehittyminen ja niitä koskevat ennusteet poliittisen realismin näkökulmasta

Valtiollisten instituutioiden laatiman tulevaisuustutkimuksen tarkoituksena on palvella poliittisia päämääriä luomalla pohjaa hallinnon suunnitelmille tavoitteiden saavuttamiseksi. Tulevaisuudentutkimuksen taustalla on uskomus siihen, että tulevaisuustiedon muodostaminen ei ole arvovapaata ja tulevaisuustiedon tarkoituksena on toimia suunnitelmien tai strategioiden lähtökohtana. Kansainvälisen politiikan tutkimuksen kohteena olevat ilmiöt ovat sijoittuneet perinteisesti nykyhetkeen tai menneisyyteen. Tulevaisuussuuntautuneisuuden haasteena on pidetty metodologian heikkoutta. Tässä tutkimuksessa selvitetään integroivan kirjallisuuskatsauksen avulla, miten Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän kehitystä arvioidaan Yhdysvaltojen tiedustelun, Britannian puolustusministeriön, Venäjän tiedeakatemian ja Yhdistyneiden Kansakuntien laatimissa tulevaisuustutkimuksissa. Tutkimuksessa selvitetään, mitä keskeisiä eroja valtioiden kehityksestä esitettyjen ennusteiden välillä on löydettävissä, ja mistä erot voivat johtua. Samalla tutkimuksessa tiivistetään kyseisten valtioiden kehitystä koskevaa tietoa. Tutkimuksen analyysiä tukeva, sekundäärinen aineisto muodostuu valtiokohtaisista ennusteista, tieteellisistä artikkeleista ja julkaisuista. Tutkimuksen näkökulman muodostaa poliittisen realismin teoria. Tutkimukset tarkastelevat tulevaisuutta eri näkökulmista. Erilaisen näkökulman vuoksi niissä käytetään osin erilaisia tekijöitä muutoksen analyysin kohteina. Selkeimmin muista tutkimuksista eroaa Venäjän tiedeakatemian tutkimus. Myös YK:n tutkimus eroaa muista, varsinkin metodologian, mutta myös institutionaalisen taustansa vuoksi. Molempien edellä mainittujen tutkimuksellisia tausta olettamia voidaan pitää liberalistisina. Britannian puolustusministeriön tutkimus on toteutettu selkeimmin realismin perusolettamuksien näkökulmasta ja sen päämäärää voidaan pitää osin uhkien turvallistamiseen tähtäävänä. Yhdysvaltojen tiedustelun tutkimuksessa voidaan nähdä pyrkimys suunnan näyttämisestä kohti toivottua tulevaisuutta. Tutkimuksessa esitetään muille valtioille ikään kuin tulevaisuuskartta, jota seuraamalla kaikki voivat voittaa. Brasilian osalta suurvalta-aseman tavoittelussa haasteeksi voi muodostua poliittinen tahto sotilaallisen voiman kehittämiseen. Intialla on nopeasti kasvavan talouden ja väestön lisäksi myös haasteita. Intian kehityksessä on ehkä kohdevaltioista eniten sellaisia tekijöitä, joiden johdosta kehityksen arvioiminen on muita haasteellisempaa. Myös Venäjän tulevaisuus näyttäytyy haasteellisena. Erityisesti talouden uudistamiseen ja väestönkehitykseen liittyvät ongelmat korostuivat kaikissa tutkimuksissa Venäjän tiedeakatemiaa lukuun ottamatta, sen käsitellessä pääosin Venäjän tulevaisuutta poliittisesta näkökulmasta. Venäjästä muodostuu tutkimusten valossa kuva valtiona, jonka merkitystä globaalissa kehityksessä ei pidetä kovin suurena sen joutuessa keskittymään sisäisten ongelmiensa ratkaisemiseen. Kiinan tulevaisuutta käsiteltiin jokaisessa tutkimuksessa eniten. Kiinan tulevaisuus tuntuukin olevan koko kansainvälisen järjestelmän kannalta ratkaisevassa roolissa. Keskeisimpänä havaintona voidaan todeta, että tuloksien perusteella arviot Kiinan valta-aseman kasvusta vaihtelevat, mutta niitä voidaan pitää pääosin liian optimistisina.

Venäjän asevoimien maine ja rekrytointi

Tutkimuksessa tutkitaan, mikä on venäläisen nuoren tilanne Venäjän asevoimissa, haluaako nuori mennä varusmiespalvelukseen sekä miten Venäjän asevoimat rekrytoivat nuoria asepalvelukseen. Tutkimuksen keskipisteenä on kutsuntaikäinen, 18–27-vuotias venäläinen nuori, joka asuu Venäjällä ja on Venäjän kansalainen. Tutkimuksessa selvitetään, miksi Venäjällä asuva nuori ei halua tai haluaa mennä varusmiespalvelukseen ja mitä kanavia hyödyntäen asevoimat rekrytoivat nuoria varusmiespalvelukseen. Ajallisesti tutkimuksessa keskitytään 2000-luvun alusta tähän päivään. Tutkimus on rajattu tutkimaan syitä siihen miksi nuori menee tai ei mene armeijaan ja mitkä ovat asevoimien tärkeimpiä rekrytointikanavia. Rekrytointikanavia tutkitaan koska on saatava selitys siihen pyrkiikö Venäjän asevoimat nostattamaan kutsuntaiässä olevien nuorten halukkuutta sekä motivaatiota astua varusmiespalvelukseen. Tutkimuksessa ei oteta huomioon Venäjän eri läänejä, aselajeja tai sotilasalueita, vaan asiaa tutkitaan yleisellä tasolla. Venäläisen nuoren kiinnostusta varusmiespalvelusta kohtaan lähestytään eri lähteistä kootuilla tiedoilla. Päälähteenä käytetään internetiä ja aikaisempia tutkimuksia, pääosin venäjänkielistä aineistoa. Tutkimus on laadultaan kvalitatiivinen eli laadullinen. Haasteet, joita Venäjän asevoimat kohtaavat rekrytoinnin ja yleisen maineen näkökulmasta ovat asevelvollisten huonot olosuhteet, simputus, huono kohtelu, lahjonta, kiristäminen, sekä varusmiesten huono fyysinen kunto ja terveydentila. Kaikkialle levinnyt korruptio on ongelma Venäjän asevoimille ja samalla myös koko Venäjälle. Suurimpana haasteena Venäjän asevoimilla on luoda positiivinen kuva itsestään Venäjän kansalle ja varusmiespalvelukseen astuvalle nuorisolle. Haasteen positiivisen kuvan muodostamiselle asettaa asevoimissa esiintyvä vakava simputus, huono maine ja korruptio.

Venäjän ja Kiinan sotilaallinen yhteistyö kylmän sodan jälkeen

Kylmän sodan päättyminen muutti maailman poliittisia valta-asemia ja jätti Yhdysvallat ainoaksi suurvallaksi. Venäjä on pyrkinyt palauttamaan Neuvostoliiton aikaista vaikutusvaltaansa samalla, kun Kiina on talouskasvunsa siivittämänä noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista valtioista. Venäjän ja Kiinan välisellä sotilaallisella yhteistyöllä on globaalia merkitystä, eikä yhteistyö voi jäädä huomiotta. Tässä tutkimuksessa selvitetään maiden välisen sotilaallisen yhteistyön muotoja ja motiiveja. Päätutkimuskysymyksenä ja tutkimusongelmana on, ovatko maiden kylmän sodan jälkeiselle keskinäiselle sotilaalliselle yhteistyölle asettamat tavoitteet toteutuneet ja millä tavalla. Tutkimuksen teoreettisena näkökulmana on poliittinen realismi. Realistisen näkökulman perusteella Venäjän ja Kiinan toimintaa kansainvälisessä yhteisössä ohjaavat niiden omat tavoitteet ja vallan tavoittelu. Omien etujen ajaminen johtaa näkökulman perusteella samanhenkisten valtioiden yhteistyöhön, kuten myös etujen samanlaisuus tai toisiaan täydentävä luonne. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu tutkimuskirjallisuudesta. Lisäksi aineistona on käytetty muun muassa tutkimuslaitosten vuosikirjoja sekä Kiinan ja Venäjän valtioiden julkaisemia virallisia asiakirjoja. Maiden välinen sotilaallinen yhteistyö voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: sotatekniseen yhteistyöhön, sotilaallisiin harjoituksiin ja sotilaspoliittiseen yhteistyöhön. Venäjän tavoite maiden väliselle sotatekniselle yhteistyölle on ensisijaisesti ollut maan Neuvostoliiton jäljiltä massiivisen aseteollisuuden säilyminen toimintakykyisenä. Kiina on tavoitellut yhteistyöllä ensisijaisesti Kansan vapautusarmeijan kehittämistä. Sotilaallisten harjoitusten tavoitteena on ollut sotilaallisen suorituskyvyn kehittäminen, mutta myös sotilaspoliittisen signaalin antaminen ulospäin maiden yhteistyöstä ja suhteen tasosta. Sotilaspoliittisen yhteistyön tavoite on molemmilla ollut vastustaa Yhdysvaltojen johtamaa yksinapaista maailmaa ja korvata se moninapaisella maailmalla, jossa sekä Venäjä että Kiina näkevät itsensä yhtenä navoista. Johtopäätöksenä on, että Venäjä ja Kiina ovat pääosin saavuttaneet maiden väliselle yhteistyölle asettamansa tavoitteet. Vuosien 1992–2007 välisenä aikana Kiinan asetuonnista 85 prosenttia tapahtui Venäjältä, mikä käytännössä mahdollisti Kansan vapautusarmeijan kehittämisohjelman käynnistämisen. Samana ajanjaksona Kiinan osuus Venäjän kaikesta aseviennistä oli kolmannes, millä on ollut suuri merkitys sen aseteollisuudelle. Sotilaalliset harjoitukset ovat olleet Kiinalle suhteellisesti merkittävämpiä kuin Venäjälle, koska Kiina on vasta kehittämässä sotilaallista suorituskykyään tasolle, jolla Venäjä on ollut jo pitkään. Lisäksi Kiina on saanut Venäjän kautta ensimmäiset kokemukset monikansallisista sotaharjoituksista. Sotilaspoliittisesti maat ovat onnistuneet yhdessä vastustamaan Yhdysvaltoja, mutta maiden omat intressit ovat niille kuitenkin tärkeämpiä kuin sotilaspoliittinen yhteistyö, mikä laskee yhteistyön painoarvoa ja uskottavuutta.

Valta, väkivalta ja vagina : seksuaalinen vallankäyttö tieteen ja taiteen silmin

Kirjallisuusarvostelu

Ruhtinas ja runoilija : Paavo Haavikon Gagarin

Artikkeli pohjautuu Suomen Kielen Seurassa 16.2.2011 pidettyyn esitelmään.