Juhlavuonna tasa-arvon mallimaassa

Mervi Parviaisen väitöskirja Tasa-arvoa laskimella tarkastettiin Joensuun yliopistossa 9.6.2006.

Sitkeästi sukupuolittunut käsityönopetus

Artikkeli perustuu kirjoittajan väitöstutkimukseen Käsityöt tyttöjen kasvatuksessa naisiksi (Joensuun yliopisto 2007).

Paronit aikalaissilmin. Muistitietotutkimus Kankaisten kartanon viimeisistä vapaaherroista Claes ja Claes Fredrik Aminoffista

Kankaisten kartanon historia alkaa 1400-luvulta. Sitä ovat hallinneet vuosisatojen saatossa eri aatelissuvut, joista viimeisimpänä kartanon omisti Aminoffien-suku vuodesta 1846 vuoteen 1992. Claes Aminoff (1895 - 1982) sai kartanon sääntöperintötilana testamentin mukaan ja isännöi kartanoa vuodesta 1919 lähtien aina 1970-luvulle asti. Hänen ainoa poikansa Claes Fredrik Aminoff (1928- ) otti kartanon vähitellen haltuunsa isänsä ikääntyessä. Kartano ajautui taloudellisiin vaikeuksiin 1990-luvun alussa ja Aminoff-suvun viimeinen vapaaherra luovutti kartanon omistajuuden Åbo Akademin säätiölle vuonna 1992. Pro gradu –työssä tutkitaan Kankaisten viimeisiä vapaaherroja Claes ja Claes Fredrik Aminoffia ja Kankaisten kartanoa heidän aikanaan (1919-1992). Kirjallinen lähdeaineisto kyseiseltä ajalta on hyvin vähäistä. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla yhdeksää aikalaismuistelijaa, jotka ovat kertoneet omia muistojaan vapaaherroista ja kartanosta. Tarkoituksena on ollut kiinnittää huomio siihen, miten muistelijat näkevät vapaaherrat ja miksi sekä miten he tulkitsevat vapaaherrojen menneisyyttä tämän päivän lähtökohdista. Tutkimusmetodina on muistitietotutkimus, jossa pyritään rekonstruoimaan menneisyyttä silminnäkijähaastateltavien avulla. Kyseinen tutkimussuuntaus on vahvistunut viimeisen 30 vuoden aikana niin historian kuin folkloristiikan piirissä. Loppupäätelmissä todetaan, että muistelijoiden näkemykset ja tulkinnat vapaaherroista vaihtelevat osittain sen mukaan mistä yhteyksistä he tuntevat Claes ja Claes Fredrik Aminoffin. Osa haastateltavista on Kankaisten kartanon työntekijöitä, osa ystäviä ja sukulaisia ja loput heistä tuntevat paronit muista yhteyksistä. Claes Aminoffia eli vanhaa paronia pidetään erittäin hyväkäytöksisenä herrasmiehenä, mutta myös hyvin tarkkana ja pojalleen ankarana isänä. Hänestä ei luonnollisesti ole muistitietoa samalla tavalla kuin Claes Fredrik Aminoffista eli nuoresta paronista. Työntekijämuistelijat näkevät Claes Fredrik Aminoffin osittain tylynä ja kopeana sekä osittain leppoisana keksijänä. Heidän mielestään nuori paroni ei osannut pukeutua eikä käyttäytyä paronin tavoin. Muut muistelijat taas kokevat Claes Fredrik Aminoffin olleen hyvä seuramies, intellektuelli ja tutkija, joka piti monipuolisista keskusteluista ja väittelyistä. Kaikki muistelijat ovat yhtä mieltä siitä, että Claes Fredrik Aminoff ei ollut luonteeltaan maanviljelijä vaan tiedemies. Hän ei ollut kiinnostunut taloudesta, kuten hänen isänsä oli ollut. Vapaaherrojen aseman muuttuminen 1900-luvulla liittyy kartanotalouden yleiseen murrokseen.

Perustehtävälähtöinen kehittämisote koulun kehittämisen vaihtoehtona

Anu Korhosen väitöskirja Opettajien perustehtäväkäsitykset osana peruskoulun kehittämistä (Joensuun yliopisto 2008).

Irtolaisuus ja huono-osaisuus kontrollissa

Kirjallisuusarvostelu

Irtolaisuuden ja huono-osaisuuden kontrolli Itä-Suomessa 1860-1885

Lectio praecursoria 12.12.2009. Suomen historian väitöskirja "Epämääräisestä elämästä kruunun haltuun : irtolaisuuden ja huono-osaisuuden kontrolli Itä-Suomessa 1860-1885. Joensuun yliopisto.

Selim Jalmari Laurikkala : suomalainen pappi Inkerissä

Lectio praecursoria 4.10. 2008 Joensuun yliopiston kirkkohistorian väitöskirjaan Sanankuulijasta sananjulistajaksi: naisten asema Inkerin luterilaisissa maalaisseurakunnissa 1917-1939.

Kansallispuistojen matkailukäyttö on ajankohtainen aihe

Kirjallisuusarvostelu

Kontiolahden liikenneturvallisuussuunnitelma

Kontiolahden kunta on laatinut yhdessä Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa kunnan liikenneturvallisuussuunnitelman. Suunnitelma sisältää sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelman että liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelman. Liikenneympäristön parantamistoimenpiteiden suunnittelua ohjasivat osaltaan koko Joensuun seudulle määritellyt yhteiset liikenneturvallisuus- ja esteettömyysperiaatteet. Kunnan liikenneturvallisuusongelmia kartoitettiin syksyllä 2010 tehdyillä asukas- ja koululaiskyselyillä, haastatteluilla, vuosina 2005-2009 tapahtuneiden onnettomuuksien analyyseillä sekä maastokäynneillä. Lisäksi otettiin huomioon saadut liikenneturvallisuusaloitteet. Liikenneturvallisuusongelmien analysoinnin sekä valtakunnallisten ja Itä-Suomea koskevien liikenneturvallisuustavoitteiden pohjalta kuntaan määritettiin sekä määrälliset että toiminnalliset liikenneturvallisuustavoitteet. Määrälliseksi tavoitteeksi asetettiin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Liikenneympäristön parantamiseksi tehtiin toimenpide-esitykset yhteensä 52 kohteeseen. Toimenpiteet painottuivat kirkonkylän sekä Lehmon taajamien alueelle. Myös haja-alueen asutuskeskittymiin ja pääteille esitettiin sekä pieniä liikenteenohjauksen toimenpiteitä että suurempia väylä-, valaistus- ja liittymien parantamishankkeita. Toimenpiteet jaettiin pieniin pikatoimenpiteisiin sekä varsinaisiin liikenneturvallisuustoimenpiteisiin. Lisäksi eroteltiin suuremmat ns. erillishankkeet. Toimenpiteiden toteuttaminen vaiheistettiin pikatoimenpiteiden ohella kolmeen ohjeelliseen kiireellisyysluokkaan; vuosina 2011-2014 ja 2015-2018 sekä vuoden 2019 jälkeen toteutettavat toimenpiteet. Toimenpiteistä on esitetty raportissa lyhyet yleiskuvaukset sekä raportin liitteenä tarkemmat, helposti päivitettävissä olevat toimenpidekartat ja –taulukot. Toteuttamisohjelmaan sisältyvien toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 14,8 milj. € (sisältäen myös suuremmat erillishankkeet). Liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmassa määritettiin kunnan liikenneturvallisuustyötä organisoivan liikenneturvallisuustyöryhmän toimintamalli ja tehtävät sekä seurantavastuut. Työryhmään kuuluvat edustajat kaikista hallintokunnista sekä yhteistyökumppaneilta. Työn yhteydessä päivitettiin lisäksi edellisen liikenneturvallisuussuunnitelman yhteydessä laaditut hallintokuntakohtaiset toimintasuunnitelmat ja pyrittiin kehittämään poikkihallinnollista yhteistyötä jo suunnitelman laatimisen aikana. Tärkeää on, että kunnan liikenneturvallisuustyö sisällytetään osaksi kaikkien hallintokuntien jokapäiväistä työtä ja että työ on suunnitelmallista.

Pohjois-Karjalan maakunnan ilmanlaadun bioindikaattoriseuranta vuonna 2010

Ilmanlaatua on seurattu Pohjois-Karjalan alueen kunnissa 1980-luvulta lähtien käyttäen ilmentäjinä havupuita ja niiden rungoilla kasvavia jäkäliä. Vuonna 1998 seuranta toteutettiin ensimmäisen kerran koko maakunnan laajuisena. Vuonna 2010 ilmanlaatua arvioitiin männyn epifyyttijäkälien esiintymisen ja kunnon sekä sammalten ja neulasten alkuainepitoisuuksien perusteella koko Pohjois-Karjalan maakunnan alueella. Tutkimusalueen päästömäärät ovat laskeneet selvästi 1980- ja 1990-luvuilta 2000-luvulle tultaessa, mutta 2000-luvulla etenkin rikkidioksidien ja hiukkasten päästökehitys on ollut aaltomaista. Myös liikenteen rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt ovat vähentyneet selvästi tarkasteluajanjaksolla. Ilmasta mitattujen epäpuhtauksien pitoisuudet ovat pääasiassa laskeneet 2000-luvulle tultaessa verrattuna 1980- ja 1990-lukuihin. Tutkimusalueen suurimmat päästölähteet sijaitsevat Joensuussa, Lieksassa ja Kiteellä. Ilman epäpuhtauksien vaikutukset ilmanlaatua kuvaaviin jäkälämuuttujiin olivat koko Pohjois-Karjalan maakunnan mittakaavassa lieviä ja erityisesti taustaalueilla vaikutukset olivat hyvin vähäisiä. Päästölähteiden ympäristössä vaikutukset olivat selvempiä, mutta laajuudeltaan melko pieniä. Terveintä sormipaisukarvetta tutkimusalueella kasvoi Kesälahdella, paikoin Kiteellä, Joensuun kaupungin alueella Tuupovaarassa ja Kiihtelysvaarassa, Ilomantsissa sekä Valtimon ja Nurmeksen pohjoisosissa. Vaurioituneinta sormipaisukarve oli Joensuun keskustaajamasta Hammaslahteen ulottuvalla vyöhykkeellä, Juuan kunnan keskiosassa ja Nurmeksen keskustaajamasta Valtimon kunnan eteläosaan ulottuvalla vyöhykkeellä. Tutkimusalueen pohjoisosissa jäkälälajisto oli laajalti luonnontilaista ja etelä- ja keskiosassa lievästi köyhtynyttä. Monipuolisin ja luonnontilaisin jäkäläyhteisö tutkimusalueella oli Kesälahden, Kontiolahden ja Valtimon kuntien alueella ja köyhtynein puolestaan Joensuun, Kiteen ja Rääkkylän alueella. Korkeimmat sammalten alkuainepitoisuudet tutkimusalueella määritettiin päästölähteiden läheisyydestä. Tilastollisten analyysien perusteella tutkimusalueelta löydettiin merkittävimmät raskasmetallien ja muiden alkuaineiden päästölähteet, joita olivat lämpölaitokset sekä kaivokset ja kaivostuotteiden jatkojalostuslaitokset. Tulosten perusteella sammalten raskasmetallipitoisuudet Pohjois-Karjalassa edustavat suhteellisen puhtaan tausta-alueen pitoisuuksia. Kuusen harsuuntuminen oli Pohjois-Karjalassa tilastollisesti merkitsevästi vähäisempää kuin muualla maan eteläosissa. Männyn harsuuntuminen ei poikennut muun Etelä-Suomen arvoista. Erilaiset tuhot ja puiden ikä selittävät suuren osan havupuiden harsuuntumisen vaihtelusta. Neulasten rikkipitoisuuksissa ei ollut tapahtunut merkittävää muutosta tutkimusalueen merkittävimpien päästölähteiden läheisyydessä vuoden 1998 tutkimukseen verrattuna, kun otetaan huomioon neulashavaintoalojen toisistaan poikkeava sijoittelu eri tutkimusvuosina. Verrattuna vuonna 1998 toteutettuun tutkimukseen, sormipaisukarpeen vauriot olivat hieman kasvaneet, levä yleistynyt ja ilman epäpuhtauksille herkät lajit harvinaistuneet tutkimusalueella, mutta kokonaisuudessaan muutokset vuosien välillä olivat lieviä. Vaurioituneimman sormipaisukarpeen ja köyhtyneimmän lajiston vyöhykkeet sijoittuivat pääosin samoille alueille molempina tutkimusvuosina eli Joensuun-Hammaslahden väliselle alueelle, Uimaharjuun, Kiteelle ja Nurmeksen ja Lieksan keskusta-alueille, mutta vuonna 2010 köyhtyneimmän lajiston vyöhykkeet olivat hieman laajempia. Päästömäärien lievä kasvu 2000-luvun loppuvuosina on todennäköisesti vaikuttanut jäkäliin ja vaikutus näkyi vielä tässä tutkimuksessa, vaikka päästömäärät ovatkin 2000-luvulla olleet pienempiä kuin 1990-luvulla. Hajapäästöjä aiheuttavan toiminnan (esim. kaivostoiminta, turvetuotanto ja maatalous) lisääntyminen tutkimusalueella voi myös osittain selittää tutkimusvuosien välisiä lieviä muutoksia jäkälälajistossa ja jäkälien kunnossa tausta-alueilla.

"Kalevaisten" kansalliset pyöräilykilpailut Joensuussa Raviradalla syyskuun 3— 4 p.nä 1927

14 x 22 cm

Heikin ja Kallen keskustelu eläinsuojelusasiasta

11 x 18 cm

Jäämerelle Karjalan kautta!

kuv., 15 x 24 cm

Espoonkartanon sillat Sågbro ja Qvarnbro, Espoo : Hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Sågbron museosilta, siltanumero U-127, Espoonkartanon silta II, sijaitsee yhdystiellä 11310 Muuralassa Espoossa. Se ylittää Mankinjoen Espoonkartanon pihapiirissä historiallisella Suurella Rantatiellä. Joki haarautuu kahteen uomaan kartanon kohdalla. Läntisen uoman ylittää Sågbro, joka saanut nimensä jokiuomassa toimineen sahan mukaan. Itäisessä uomassa on mylly ja sen ylittää Qvarnbro. Espoonkartanon sillat ovat kylmäkivimuurina ladottuja kiviholvisiltoja. Niitä on yleisesti pidetty Suomen vanhimpina kiviholvisiltoina. Siltojen tai ainakin toisen niistä, todennäköisesti Qvarnbron, rakentaminen on aloitettu vuonna 1775, kun Ruotsin kuningas Kustaa III Eerikinretkellään osallistui sillan ja myllyn peruskivien laskemiseen. Siltojen historiasta on julkaistu useita, hieman ristiriitaisia tietoja. Suuri Rantatie tunnetaan 1300-luvulta alkaen. Espoonkartano on perustettu vuonna 1556, mutta sitä eikä kartanon siltoja mainita Jaakko Teitin tie- ja kuninkaankartanoluetteloissa. Syynä on pidetty sitä, että kartano päätettiin perustaa valitusluettelon laatimisen jälkeen, vaikkakin samana vuonna. Espoonkartano on ollut suuri karja- ja maanviljelytila, jolla on ollut myös teollista toimintaa vuosisatojen ajan. Rakennuskanta on noin sadan vuoden takaisessa asussa. Sillat ja Suuri Rantatie Espoonkartanon kohdalla ovat säästyneet autoliikenteen raskaimmalta kuormitukselta, kun kaukoliikenne on siirtynyt jo viime vuosisadan alkupuolella uusille väylille. Sillat ovat jatkuvasti paikallisen liikenteen käytössä ja niillä on painorajoitus 16 tonnia. Sågbron alkuperäinen rakenne on silmämääräisesti ehjä. Sama havainto voidaan tehdä myös Qvarnbrosta. Siltojen kantavuutta kuitenkaan ei ole voitu selvittää. Siltojen säilyneisyys on kärsinyt siitä, että tien tasausviivaa on nostettu tien päällystyksen ja sen korjauksien yhteydessä jopa 70 senttimetriä. Tasausta on nostettu myös sillan museokokoelmaan valinnan, vuoden 1982, jälkeen. Tämän seurauksena kivipylväskaiteita on liikenneturvallisuuden takia jouduttu korottamaan metallirakenteisilla kaiteilla. Tasauksen nosto ja melko vilkas liikenne aiheuttavat fyysisiä ja visuaalisia vaurioita sekä sillalle että sen lähiympäristölle, erityisesti myllyrakennukselle. Visuaalisesti kohde ei ole kovin edustavassa kunnossa. Sillan ja siltaympäristön Suomen oloissa poikkeuksellisen loistokas ilme ovat palautettavissa melko rajallisin toimenpitein. Espoonkartanon alue siltoineen kuuluu Museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) ja yleiskaavassa sillalla on suojelumerkintä. Espoonkartanon maita kaavoitetaan asuinalueeksi. Se lisää koko rakennetun kulttuuriympäristön kuormitusta, mutta ei välttämättä uhkaa museosillan säilymistä. Espoonkartanon Sågbro edustaa Liikenneviraston museokohdekokoelmassa ajanjaksoa: ”1600-1700-luvun tieverkon rakentaminen”, mihin olennaisesti liittyivät aikajakson lopulla kivisillat. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Sågbro todisteena valtakunnallisen maantieverkon kehittymisestä, erityisesti kustavilaiselle aikakaudelle tyypillisen kaupan, sotilaskuljetuksien ja hallinnon liikenneyhteyksien rakentamisesta. Samalla Sågbro on myös osana Suomessa poikkeuksellisen suuren ja edustavan kuninkaankartanon rakennettua kulttuuriympäristöä. Suunnitelmassa on tarkasteltu myös Qvarnbrota, jota on Såbron historiaselvityksen yhteydessä esitetty valittavaksi museosillaksi. Suunnitelmassa korostetaan sillan ja siltojen saavutettavuutta sekä Espoon kaupungin ulkoilu- ja virkistäytymiskohteena, mutta myös Espoonkartanon palveluiden osana. Sillan ja siltojen kohtuullisen hyvä kunto ja viime vuosikymmeninä alentunut säilyneisyys museointihetken asusta edellyttävät hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon siltakokonaisuuden liittyminen tiehen sekä näiden liittyminen ympäristöönsä ja poikkeuksellisen arvokkaaseen kartanomaisemaan. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan (kahden sillan muodostaman siltakokonaisuuden) ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi tienpitäjän, kunnan ja maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja mahdolliselle peruskorjaukselle.

Generaattorin suojauksen vaatimukset ja tarkasteleminen

Kandidaatintyön tavoitteena on tehdä suojausasettelu ja suojausfunktion valinta generaattorille kolmivaiheisessa oikosulussa. Työssä tutkitaan generaattorin suojaukselle asetettuja vaatimuksia, vikatyyppejä, suojausratkaisuja ja vikavirran laskentaa. Taustana työlle on olemassa olevat vaatimukset suojaukselle. Vaatimuksia esittävät kantaverkkoyhtiö, valmistaja, standardit ja vakuutusyhtiö. Lisäksi vikavirran laskennalle on oma standardi, jonka mukaan virta saadaan laskettua. Työssä käytetään Fortumin Joensuun voimalaitoksen tietoja, joiden avulla esimerkkilaskelma pystytään tekemään. Tutkimusta tehdään tutustuen dokumenttilähteisiin. Asiantuntijahaastattelujen avulla saadaan lisätietoa sekä käytännön näkemystä suojausasioihin.