Saint Louis medical and surgical journal.

Description based on: Vol. 3, no. 6 (Nov. 1845)

The works of Robert Louis Stevenson;

Half-title.

The works of Robert Louis Stevenson;

Half-title.

University of Michigan Football Team, 1946

Top row: Irv Wisniewski, Art Renner, Robert Mann, Norman Jackson, Robert Vernier, Alfred Sauer, Michael Yedinak, Richard Strauss, Frank Honigsbaum, Donald Kuick, Alan Fitch, James Morrish, Arthur DerDerian, Bruce Beatty

Fourth row: Charles Huebler, Ralph Kohl, Quentin Sickels, James Brieske, Robert Erben, J.T. White, Richard Rifenburg, Robert Wiese, Walter Keeler, Ralph Chubb, Donald Nichols, Len Ford, Robert Derleth, Michael Ulyshen, Jack Weisenburger

Third row: Harold Raymond, Jack Carpenter, Frank Kiser, Donovan Hershberger, Edward McNeill, Paul White, William Pritula, Henry Fonde, William Culligan, Stuart Wilkins, Dominic Tomasi, Chalmers Elliott, Howard Yerges, John Ghindia, Kurt Kampe

Second row: Gene Derricotte, Charles Lentz, Louis Brunsting, Anton Momsen, Elmer Phillips, Jack Harbaugh, Daniel Dworsky, Richard Brown, John Maturo, Edward Bahlow, Cecil Freihofer, Lloyd Heneveld, Peter Elliott

Front row: Robert Chappuis, George Burg, Joe Soboleski, Bruce Hilkene, Alan Traugott, Walter Freihofer, John Lintol, George Kraeger, James Holgate, Robert Ballou, Don Robinson

Michel Columb, le tailleur d'images; époque des arts et de la décadence: 1490, règnes de Charles VIII et de Louis XII

Mode of access: Internet.

Les maîtresses de Louis XV; d'après les mémoires, les rapports de police, les libelles, les pamphlets, les satires, chansons du temps

Author's pseud., Jean Hervez at head of title.

The faith of Robert Louis Stevenson /

Includes index.

Presentación : "La internacional de los buenos sentimientos", de Louis Althusser

Se trata de la presentación de la traducción de "Lai nternacional de los buenos sentimientos" el primer texto de Louis Althusser del que tengamos conocimiento (1946) que permaneció inédito hasta 1994. El texto es la intervención de un joven intelectual católico, ya en tránsito hacia el comunismo, frente al movimiento internacional promovido por diferentes intelectuales (Camus, Marcel, Mauriac, Malraux, Koestler y otros), conocido como "Frente humano", enfocado a enfrentar el riesgo de la aniquilación de la especie a través de la bomba atómica. La amenaza nuclear definiría así una condición existencial novedosa, verdaderamente universal, una suerte de "proletariado del miedo" construido por los nuevos "medios y relaciones de destrucción masiva". El escrito de Althusser devela en este movimiento, por un lado, la velada intención de promover un "socialismo sin lucha de clases" como barrera a la amenaza soviética. Pero lo más interesante es que Althusser consigue también cuestionar, en sus propios términos, la matriz presuntamente antitotalitaria que sustentalas posiciones del "Frente humano": la misma exigiría la posposición de todoreclamo sectorial debería ser pospuesto ya que las mismas sólo pueden tenerderivas totalitarias o apocalípticas. Reconociendo la matriz teológica de este discurso, Althusser desnuda que esta denuncia de los "falsos profetas" es en realidad herética, ya que se sustenta, sin reconocerlo, en una profecía sobre la inevitabilidad de la catástrofe que encubre que la misma no es un asunto del mañana, sino algo que está entre nosotros, desde anteayer. Su texto constituye, así, al decir de Montag, una crítica religiosa de la escatología. En nuestra presentación examinamos la concepción de la filosofía a lo largo dela oba de Althusser, recogemos la sugerencia de Warren Montag acerca de cómoeste texto sirve para cuestionar la ontologización del vacío presente en algunos escritos tardíos de Althusser y señalamos la vinculación de este texto con un campo ideológico constituido en Argentina en la época de la transición democrática (nos centramos en Carlos S. Nino y León Rozitchner), proseguido en una intensa polémica acaecida en el interior la izquierda argentina, el debate denominado "No matar", desatado por una carta del filósofo Oscar del Barco en 2004

El multilateralismo como intervencionismo. Estados Unidos y la Sociedad de Naciones en América Latina (1930-1946)

Este artículo analiza una dinámica de intervenciones de Estados Unidos en América Latina que no ha atraído suficientemente la atención de los historiadores. En los años treinta y cuarenta, cuando Europa se hundía en una nueva confrontación bélica, ciertos sectores del gobierno y del mundo empresarial norteamericano intentaron articular una nueva relación con los países del continente basada en una propuesta de multilateralismo que se había configurado dentro de la Sociedad de Naciones (SN). Estos estadounidenses intentaron establecer una dinámica de relaciones triangulares con los gobiernos latinoamericanos y los organismos técnicos de la SN. Gracias a ello, como se mostrará en este artículo para el caso del funcionamiento del Comité Fiscal de la Sociedad de Naciones, los latinoamericanos fueron capaces de influir en el tipo de políticas que debían emanar de esta relación triangular. La importancia de esta historia no es menor. La relación triangular entre Estados Unidos, América Latina y la SN sirvió de base para la reconstrucción de la gobernanza global liderada por los Estados Unidos tras la guerra.

Australia, Korea and the Korean Question in the United Nations, 1946-1991

One previously unrecognised feature of the history of the political relationship between Australia and Korea is the role played by Australia as a member of the United Nations Organization in respect to the so-called Korea Question. Drawing on source documents from UN Resolutions and Australian Archives this article examines the changing positions of Australia as the Korea Question developed in the UN General Assembly. This spanned a period from the beginnings of the UN Organization until the time when both Koreas were admitted as members in 1991. The article proposes the Australian positions as responses to changing domestic and international political contexts.

Louis Nowra, 'Radiance' (Sydney: Currency Press, 1993)

Louis Nowra wrote 'Radiance' especially for the three actors who performed it in the play’s premier season at Belvoir Street Theatre in September 1993. And the Currency Press playscript / programme produced for that season foregrounds these three performers – Rachael Maza, Lydia Miller and Rhoda Roberts – in such a way that the usual distinction between dramatis personae and the actors who play them is considerably diminished. Both the blurb on the back cover and Nowra’s introduction emphasise this special relationship between text and actors, but it is the front cover shot which particularly reflects the conjunction between the two. Rather than depicting a scene from performance, or a ‘graphic’ suggesting something of the play’s thematic content, the front cover of Radiance features the three actors in a posed promotional shot. Arms joined warmly, lovingly, about each other’s waist, bodies turned away from but faces towards the camera, it is the actors we see, not their characters. It’s a very joyful image; they’re positively beaming. Radiant. They look as if they could really be the three half-sisters they portray, except that such moments of blithe sorority are just about non-existent in the play.

'The black hole of our history' : a conversation with Louis Nowra

This is an edited version of an interview recorded for Canadian Theatre Review in 1992. By that time Nowra had established a reputation as one of Australia's foremost playwrights. Part of the generation which succeeded the New Wave of the late 1960s and early 1970s, Nowra became known for a stylistic inventiveness which placed him outside the tradition of realist playwriting in Australia. The international outlook in his early plays, and the fact that he was not exclusively preoccupied with Australian settings and subject matter, was often a focal point in critical accounts of his work. In this interview Nowra discusses his 'internationalism', and a range of topics including the playwriting process; the presence of landscape in his plays; and the autobiographical elements in his work.

Infertility in Australia circa 1980 : an historical population perspective on the uptake of fertility treatment by Australian women born in 1946-51

Objective: To estimate the prevalence of lifetime infertility in Australian women born in 1946-51 and examine their uptake of treatment. Methods: Participants in the Australian Longitudinal Study on Women's Health born in 1946-51 (n=13,715) completed up to four mailed surveys from 1996 to 2004. The odds of infertility were estimated using logistic regression with adjustment for socio-demographic and reproductive factors. Results: Among participants, 92.1% had been pregnant. For women who had been pregnant (n=12738): 56.5% had at least one birth but no pregnancy loss (miscarriage and/or termination); 39.9% experienced both birth and loss; and 3.6% had a loss only. The lifetime prevalence of infertility was 11.0%. Among women who reported infertility (n=1511), 41.7% used treatment. Women had higher odds of infertility when they had reproductive histories of losses only (OR range 9.0-43.5) or had never been pregnant (OR=15.7, 95%CI 11.8-20.8); and higher odds for treatment: losses only (OR range 2.5-9.8); or never pregnant (1.96, 1.28-3.00). Women who delayed their first birth until aged 30+ years had higher odds of treatment (OR range 3.2-4.3). Conclusions: About one in ten women experienced infertility and almost half used some form of treatment, especially those attempting pregnancy after 1980. Older first time mothers had an increased uptake of treatment as assisted reproductive technologies (ART) developed. Implications: This study provided evidence of the early uptake of treatment prior to 1979 when the national register of invasive ART was developed and later uptake prior to 1998 when data on non-invasive ART were first collected.

Häiritsevän erilaiset : Työnvieroksunta Helsingissä 1946 - 1948

Tutkielma käsittelee viime sotien jälkeisiä sosiaalisia ongelmia niin sanotun pinnarilain kautta. Laki työtä vieroksuvien henkilöiden määräämisestä työhön tai erikoistyölaitokseen oli voimassa 1946–1948. Tutkielma selvittää, miten viranomaiset sovelsivat pinnarilakia Helsingissä ja avaa työnvieroksunta-käsitteen sisältöä ja määrittelyä. Tutkielman näkökulma pohjautuu kontekstikonstruktivismiin. Erilaisuuden ja sosiaalisten ongelmien määrittely on jatkuvan keskustelun ja kiistelyn alainen aihepiiri, sillä kyseisissä ilmiöissä ja niiden hallinnassa törmäävät erilaiset intressit ja tavoitteet. Sosiaalisen ongelman määrittely on tulosta aktiivisesta kollektiivisesta määrittelyprosessista, johon osallistuu useita toimijoita. Koska itse laki määritteli työnvieroksunta-käsitteen ja rajasi lain soveltamisalan hyvin väljästi, paikalliset viranomaiset saivat laajat toimintavaltuudet. Tämän vuoksi on tärkeä tutkia, millaiset henkilöt koettiin ongelmallisiksi, ”häiritsevän erilaisiksi”. Tärkein lähdemateriaali työssä on kunnallisen työasiainlautakunnan laatimat henkilöaktit työnvieroksujina käsitellyistä henkilöistä. Henkilöaktit sisältävät lautakunnan omien merkintöjen lisäksi poliisin huolto-osaston, huoltolautakunnan ja lääkäreiden asiakirjoja. Systemaattisen otannan avulla akteista on koottu noin 350 henkilöaktin otos. Nämä henkilöt on jaettu neljään ryhmään sen perusteella, mitkä syyt ovat johtaneet henkilön päätymiseen pinnarikäsittelyyn. Näin muodostuneen neljän ryhmän nimet ovat rikolliset, alkoholiongelmaiset, irtolaisnaiset ja ”kunnon kansalaiset”. Ryhmiä analysoidaan vertailun ja tilastollisten menetelmien avulla. Pinnarilaki oli yhtä aikaa työmarkkina-, sosiaali- ja kontrollipolitiikkaa. Sen soveltamisessa tulivat ilmi valtion työvoimapoliittiset intressit jälleenrakentavassa ja työvoimapulasta kärsivässä maassa. Työnvieroksujien joukkoon päätyi niin yhteiskunnan syrjässä roikkuvia moniongelmaisia kuin työkyvyttömyydestä tai työn puutteesta kärsiviä tavallisia kansalaisia. Pinnarilaki sai sovellettaessa ”kaatoluokka”-luonteen: sen avulla viranomaisten kynnys puuttua epäilyttävinä pitämiensä henkilöiden elämään madaltui, sillä esimerkiksi alkoholisti- ja irtolaislainsäädännön soveltamisala oli rajatumpi. Sotatoimien päätyttyä viranomaiset kävivät taistoon yhteiskunnan sisäisiä vihollisia, kohonnutta rikollisuutta, muuttuneita moraalikäsityksiä ja lisääntynyttä päihteidenkäyttöä, vastaan. Tässä taistelussa pinnarilaki oli viranomaisten tärkein ase ja kontrollikeino.