Hämeenlinnan lääkäripiirin koulutetut kätilöt vallan rakenteissa 1879 - 1920

Tässä pro gradu -tutkimuksessa tutkin kätilötyön rakentumista Suomessa vuosina 1879 - 1920 Hämeenlinnan lääkäripiirin näkökulmasta. Analysoin vuoden 1879 kätilöohjesäännön tuomien muutosten sekä valtion organisaatioiden, lääkäreiden ja kunnallistason määräysten merkitystä kätilötoiminnalle ja kätilöille. Tutkimuksen ajallinen rajaus, 1879 - 1920, juontuu Keisarillisen Majesteetin vuonna 1879 antamasta kätilöohjesäännöstä, joka oli toimintaa ohjaavana lainsäädäntönä voimassa vuoteen 1920. Tutkin tässä työssä kätilötyötä kahdessa tasossa, mikrohistoriallisesti ja yleisellä tasolla. Tutkimusmenetelmänä sovellan kvalitatiivista ja kvantitatiivista menetelmää. Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä toimii soveltavin osin Michel Foucault'n teoria biovallasta. Kätilöiden puutteeseen maalaiskunnissa oli pyritty vaikuttamaan vuoden 1859 kätilöohjesäännöllä. Käytännön muutoksia ei tapahtunut ja vuonna 1879 hyväksyttiin uusi kätilöohjesääntö. Uusi ohjesääntö oli valtion hallinnon ja lääkäreiden yhteistoiminnan tulos. Sen sanoma oli ohjaavaa, mutta ei pakottavaa. Lakiuudistuksella pyrittiin vaikuttamaan kuntiin ja kuntien kautta kansalaisten toimintaan. Haluttiin muokata ihmisten käyttäytymistapoja normalisoimalla kätilöhoitoinen synnytys. Kätilöohjesäännön voimaantulo ja vuodet 1879 - 1920 voidaan nähdä käännekohtana kätilötyössä. Tutkimusperiodin aikana kätilötyö alkoi saada itsenäisen ammattikunnan piirteitä selvemmin. Rahan rooli oli monessa suhteessa merkittävä, sillä elatuksen lisäksi raha vaikutti kätilön asemaan ja arvostukseen. Kunnan päättäjät olivat merkittävässä valtaapitävässä asemassa, koska heillä oli päätösvalta kätilön palkkaamisessa ja työn ehdoissa. Kunnissa, joissa kätilöä arvostettiin, maksettiin paremmin ja kuntalaiset tukeutuivat koulutettuun apuun enemmän. Tutkimusaikana kätilöiden olosuhteet kunnissa olivat haasteelliset eikä laki rajoittanut synnytyksen avustajaa, joten kätilöhoitoisissa synnytyksissä tapahtunut kasvu oli kätilöiden melko pyytettömän työn tulosta. Haluttiin muutakin kun käyttää valtaa.

Kotitalouksien sisäinen resurssienjako, työmarkkinat ja sukupuolittuneet investoinnit lasten inhimilliseen pääomaan 1920-luvun Suomessa

Tutkimus käsittelee kotitalouksien sisäistä resurssienjakoa suomalaisissa kotitalouksissa 1920-luvulla. Kiinnostuksen kohteena ovat investoinnit tyttö- ja poikalasten inhimilliseen pääomaan: erityisesti koulutukseen, mutta myös terveydenhoitoon ja ravintoon. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, suosittiinko toista sukupuolta resurssienjaossa. Tutkimus lainaa menetelmiä ja kysymyksenasetteluja kehitystaloustieteestä, jossa kotitalouksien sisäinen toiminta on noussut keskeiseksi tutkimussuunnaksi ”kadonneiden naisten ongelman” myötä. Useat kehitystaloustieteelliset sekä talous- ja sosiaalihistorialliset tutkimukset ovat havainneet kotitalouksien syrjivän tyttöjä resurssienjaossa, minkä kumulatiiviset vaikutukset ovat johtaneet pahimmillaan naisten kuolleisuuden kasvuun. Useimmissa tapauksissa resurssienjaon on havaittu liittyvän lasten taloudelliseen arvostukseen. Vanhemmat panostavat niihin lapsiin, joiden tulevan ansiotason odotetaan olevan suurin. Tärkein tulevaan ansiotason vaikuttava tekijä ovat tavoitettavissa olevat työmarkkinat. Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona hyödynnetään vuonna 1928 Suomessa suoritetun elinkustannustutkimuksen vuosikortteja. Aineisto sisältää 954 kotitalouden kulutustiedot 15 kaupungista ja 14 teollisuuspaikkakunnalta. Aineistoa analysoidaan ekonometrisin menetelmin regressioanalyysin avulla. Engelin lain mukaan kotitalouden tulojen noustessa ruokamenojen osuus kulutuksesta pienenee. Erilaisten Engel-mallin variaatioiden avulla voidaan tutkia epäsuorasti, miten kotitalouden demografinen rakenne vaikuttaa erilaisten hyödykkeiden kulutukseen. Tässä tutkimuksessa sovelletaan Engel-malliin perustuvaa Working-mallia, jonka avulla on mahdollista tarkastella, miten eri sukupuoli-ikäryhmien läsnäolo vaikuttaa koulutus- terveydenhoito- ja ruokamenoihin aineiston kotitalouksissa. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten lapsiin kohdistuviin investointeihin vaikuttivat kotitalouksien sosiaaliluokka, asuinpaikan perifeerisyys, paikalliset työmarkkinat ja vanhempien inhimillisen pääoman määrä. Tutkimustulokset paljastavat, että lapsiin kohdistuvia investointeja aineisto kotitalouksissa selitti ensisijaisesti näiden reagoiminen taloudellisiin kannustimiin. Sosiaaliryhmien käyttäytymismalleissa oli kuitenkin eroja: työläisperheissä panostettiin tyttölasten koulutukseen, mutta toimenhaltijaperheissä suosittiin poikia. Tässä tutkimuksessa selityksiä epätasaiselle resurssienjaolle etsitään koulutuksen tuotosta. Vaikuttaa siltä, että vuosi oppikoulussa oli työläistytöille kannattavampaa kuin työläispojille, joille sosiaalisesti hyväksyttyjä ja riittävän hyvin palkattuja töitä löytyi myös ilman muodollista koulutusta. Toimenhaltijaperheissä kouluttautuminen oli puolestaan kannattavampaa pojille, sillä työelämän lasikatot ja sosiaaliset normit rajoittivat tyttöjen mahdollisuuksia työelämässä. Vaikka tutkimustulokset viittaavat siihen, että kotitaloudet pyrkivät tekemään taloudellisesti rationaalisia valintoja, vaikuttivat näihin valintoihin yhteiskunnan sukupuolihierarkiat. Koska tyttöjen ja poikien ”mahdolliset tulevaisuudet” olivat erilaiset, kannatti heidän inhimilliseen pääomaansa investoida eri tavoin. Tutkimuksen johtopäätökset antavat tukea useissa empiirisissä tutkimuksissa esiintyneelle havainnolle siitä, että lapsen asemaan perheen sisällä vaikuttaa hänen ansiomahdollisuutensa kodin ulkopuolella. Tutkimus pohtii myös koulutuksen vaikutusta laajemmassa rakennemuutoksessa. Koulutuksen voi perustellusti olettaa parantaneen työläistyttöjen sosiaalista liikkuvuutta työläispoikiin nähden. Koska naisten on todistettu siirtävän inhimillistä pääomaa lapsilleen miehiä tehokkaammin, oli tällä myös todennäköisesti ylisukupolvisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansainvälisessä kehitystaloustieteellisessä tutkimuksessa naisten koulutuksen on todettu liittyvän positiivisesti talouskasvuun ja koko yhteiskunnan sosiaaliseen hyvinvointiin. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrotaloushistoriallisesti kotitalouksien käyttäytymistä, osallistuu se myös tähän koulutuksen laajempia vaikutuksia käsittelevään keskusteluun.

The first teresomatan caecilian (Amphibia: Gymnophiona) from the Eastern Ghats of India-a new species of Gegeneophis Peters, 1880

A new species of caecilian amphibian, Gegeneophis orientalis sp. nov., is described based on a series of nine specimens from high elevation (ca. 1,200 m) habitats in the Eastern Ghats in the states of Andhra Pradesh and Odisha, India. This species differs from all other congeners in having only bicuspid teeth in the outer as well as inner rows. The new species is the first caecilian reported from the state of Odisha, the first teresomatan caecilian from the Eastern Ghats, and is the only Indian indotyphlid known from outside the Western Ghats region.

Entre gauchos y gringos. Costumbres nacionales y extranjeras en Santa Fe (1880-1900)

La política de fomento inmigratorio impulsada en la Argentina a partir de mediados del siglo XIX incluyó, entre sus objetivos, el de generar un cambio de costumbres en la población nativa. En este artículo, además de describirse la realidad resultante como consecuencia de la incorporación de pautas culturales foráneas, se analizan –desde un recorte espacial santafesino centrado en las dos últimas décadas del siglo XIX– comportamientos puestos de manifiesto por las élites políticas e intelectuales de la provincia con respecto a las costumbres nacionales y extranjeras. Lo que se busca es evaluar si dichos comportamientos pudieron encontrarse condicionados por las diferentes adscripciones político-ideológicas y/o por las variantes circunstancias históricas.

La influencia de Diego Abad de Santillán en la conformación de una red intelectual libertaria latinoamericana, 1920-1930

Resumen: El anarquismo encontró en el internacionalismo un elemento esencial para la unión del movimiento libertario, pues consideraba que una alianza universal se lograría sólo atravesando las fronteras. Fueron numerosos los pensadores ácratas que buscaron cumplir este objetivo y que, desde su papel de teóricos-militantes, no sólo contribuyeron a la conformación del universo intelectual anarquista en Buenos Aires en las primeras décadas del siglo XX sino que, a través de su rol de agentes activos en el proceso de gestación, recepción y circulación de ideas, intentaron relacionar el anarquismo local con el latinoamericano y el europeo. Dentro de este grupo se destacó, entre los años 1920 y 1930, Diego Abad de Santillán quien, tanto en su papel de teórico como de militante, periodista, escritor, editor y traductor, constituyó una pieza fundamental para el engranaje intelectual libertario desplegado entre Europa y América Latina, e integró el conjunto de pensadores que lideraron el anarquismo argentino. Al cruzar ambos movimientos, no sólo actuó como nexo sino que también buscó representar, y dar respuestas, a los múltiples y variados intereses de la clase trabajadora.

Collecção das Leis do Imperio do Brazil de 1880

Parte 1 - Atos do Poder Legislativo

Collecção das Leis da República dos Estados Unidos do Brazil de 1920

Parte 1 - Atos do Poder Legislativo.

Development of kelp rockfish, Sebastes atrovirens (Jordan and Gilbert 1880), and brown rockfish, S. auriculatus (Girard 1854), from birth to pelagic juvenile stage, with notes on early larval development of black-and-yellow rockfish, S. chrysomelas (Jordan and Gilbert 1880), reared in the laboratory (Pisces: Sebastidae).

Larval kelp (Sebastes atrovirens), brown (S. auriculatus), and blackand-yellow (S. chrysomelas) rockfish were reared from known adults, to preflexion stage, nine days after birth for S. chrysomelas, to late postflexion stage for S. atrovirens, and to pelagic juvenile stage for S. auriculatus. Larval S. atrovirens and S. chrysomelas were about 4.6 mm body length (BL) and S. auriculatus about 5.2 mm BL at birth. Both S. atrovirens and S. auriculatus underwent notochord flexion at about 6–9 mm BL. Sebastes atrovirens transform to the pelagic juvenile stage at about 14–16 mm BL and S. auriculatus transformed at ca. 25 mm BL. Early larvae of all three species were characterized by melanistic pigment dorsally on the head, on the gut, on most of the ventral margin of the tail, and in a long series on the dorsal margin of the tail. Larval S. atrovirens and S. auriculatus developed a posterior bar on the tail during the flexion or postflexion stage. In S. atrovirens xanthic pigment resembled the melanistic pattern throughout larval development. Larval S. auriculatus lacked xanthophores except on the head until late preflexion stage, when a pattern much like the melanophore pattern gradually developed. Larval S. chrysomelas had extensive xanthic pigmentation dorsally, but none ventrally, in preflexion stage. All members of the Sebastes subgenus Pteropodus (S. atrovirens, S. auriculatus, S. carnatus, S. caurinus, S. chrysomelas, S. dalli, S. maliger, S. nebulosus, S. rastrelliger) are morphologically similar and all share the basic melanistic pigment pattern described here. Although the three species reared in this study can be distinguished on the basis of xanthic pigmentation, it seems unlikely that it will be possible to reliably identify field-collected larvae to species using traditional morphological and melanistic pigmentation characters. (PDF file contains 36 pages.)

Relatorio e synopse dos trabalhos da Camara dos Srs. Deputados : nas sessões do anno de 1880 : acompanhada de differentes documentos, quadros estatisticos e informações : organizados na Secretaria da Camara dos Deputados

Sinopse dos trabalhos da Câmara dos Deputados, em 1880.

Synopse dos trabalhos da Camara dos Srs. Deputados : relativos ao anno de 1920 : acompanhados de differentes documentos : organizada na Secretaria da mesma Camara

Sinopse dos trabalhos da Câmara dos Deputados, em 1920.

Legal dimensions of the Chinese experience in Los Angeles, 1860-1880

On October 24, 1871, a massacre of eighteen Chinese in Los Angeles brought the small southern California settlement into the national spotlight. Within a few days, news of this “night of horrors” was reported in newspapers across the country. This massacre has been cited in Asian American narratives as the first documented outbreak of ethnic violence against a Chinese community in the United States. This is ironic because Los Angeles’ small population has generally placed it on the periphery in historical studies of the California anti-Chinese movement. Because the massacre predated Los Angeles’ organized Chinese exclusion movements of the late 1870s, it has often been erroneously dismissed as an aberration in the history of the city.

The violence of 1871 was an outburst highlighting existing community tensions that would become part of public debate by decade’s close. The purpose of this study is to insert the massacre into a broader context of anti-Chinese sentiments, legal discrimination, and dehumanization in nineteenth century Los Angeles. While a second incident of widespread anti-Chinese violence never occurred, brutal attacks directed at Chinese small businessmen and others highlighted continued community conflict. Similarly, economic rivalries and concerns over Chinese prostitution that underlay the 1871 massacre were manifest in later campaigns of economic discrimination and vice suppression that sought to minimize Chinese influence within municipal limits. An analysis of the massacre in terms of anti-Chinese legal, social and economic strategies in nineteenth-century Los Angeles will elucidate these important continuities.

1920. hamarkadan Erronkari Ibarrean jaio eta bizitako emakumeen bizimodua: denboraren kudeaketa eta honetan genero-sistemak duen eragina

Oso ohikoa da landa eremuko emakumeen bizitzaren imaginarioa negatiboa izatea, eta are gehiago, aurreko mendean jaiotakoena emakumeena, egungo belaunaldi zaharrenarena alegia. Esklabizatutako emakumetzat ditu gaur egungo gizarteak, baina ikerketa honen bitartez frogatu nahi da euren bizimodua gaur egungo bizimoduaren ezberdina besterik ez dela, ez hobeagoa ezta okerragoa ere, soilik, beste modu batekoa. Honetarako, emakume hauen denboraren inguruko bizipenei eta ulermenari erreparatuko diogu.

Modos de ser poeta brasileiro nos anos 1920: uma leitura do diálogo epistolar de Carlos & Mário

Esta tese tem como proposta uma leitura de aspiração ensaística da correspondência entre os escritores Carlos Drummond de Andrade e Mário de Andrade durante o Modernismo, entre 1924 e 1929, com destaque para a afirmação da identidade do poeta brasileiro em sua relação com o nacionalismo. A correspondência, abordada como diálogo epistolar, é analisada cronologicamente, relacionando os temas propostos à produção artística dos escritores. A troca de opinião sobre originais dos próprios autores é um dos focos da análise do texto, em especial as cartas que envolvem a gênese do livro Alguma poesia, publicado por Carlos Drummond de Andrade em 1930. As cartas têm como antecedente o cuidado de si, oriundo da cultura greco-romana, exercido pelos antigos filósofos como um exercício espiritual e de reflexão sobre o cotidiano. Desse modo, a partir do convite epistolar de devotar-se ao Brasil feito por Mário, Carlos elabora poemas como respostas, em um diálogo que ganha permanência poética

Congregação da Escola Normal: da legitimidade outorgada à legitimidade (re) conquistada (1880-1910)

Investigar a forma como a Congregação da Escola Normal se legitimou no cenário político-educacional nos últimos anos do século XIX e nos primeiros anos do século XX é o objetivo de meu estudo. Surgida no Regulamento de criação da Escola Normal a Congregação, era composta pelos professores da instituição que ministravam aulas no curso de formação de professores para as escolas públicas primárias da cidade do Rio de Janeiro. Estes professores eram intelectuais de procedências diversas, com experiência educacional, que se reuniam em sessões, sob a presidência e convite do Diretor da Escola Normal. A legitimação da Congregação foi conquistada pelo Regulamento de 1880, outorgado pelo Governo Imperial e, face ao trabalho e experiência dos congregados à frente desta instituição durante todo um ano, foi-lhes conferido ainda mais poder político, pela elaboração de um novo Regulamento para a Escola Normal, criando-se, então, um grupo diferenciado formado no campo intelectual, pelo conhecimento da formação de professores primários. A Congregação foi extinta em 1888. (Re) conquistando a legitimidade foi criado o Regulamento de 1890, elaborado por Benjamin Constant Botelho de Magalhães, ex- congregado, ex- presidente da Congregação por cinco anos consecutivos e na República ocupando o cargo de Ministro da Instrução Pública, Correios e Telégrafos. Esta pesquisa foi instigada por alguns documentos, ainda não investigados, do Centro de Memória Institucional do Instituto Superior de Educação do Rio de Janeiro, que possibilitaram conhecer a ação política- educacional desses intelectuais da Congregação. Tais fontes, confrontadas com outras de várias instituições de guarda de memória, possibilitaram uma visão não só da ação dos congregados, como de sua rede de sociabilidade dentro e fora da Escola Normal, assim como sua procedência, as estratégias utilizadas como instrumento político e o papel de Benjamin Constant Botelho de Magalhães, líder mais antigo deste grupo. A intervenção política da Congregação, advinda do trabalho realizado na Escola Normal, possibilitou que criassem uma autoimagem de executores do processo civilizador em curso no final do Império e início da República. Os embates travados por este grupo mostram a defesa intransigente da legitimação e o uso de instrumentos próprios da intelectualidade para não perdê-la outra vez.