Jöns Budde och hans skrifter – yngre fornsvenskt textmaterial och mannen bakom det

Tutkielman aiheena on kieli ja tyyli Jöns Budden latinasta muinaisruotsiksi kääntämissä teksteissä. Tarkoituksena on tutkia, millaisia tekstejä Budde käänsi ja missä tarkoituksessa. Lisäksi tutkin kielikontakteja latinaan ja saksaan sekä Buddea henkilönä hänen tuotantonsa valossa. Arvioin myös aiempien Buddeen liittyvien hypoteesien paikkansapitävyyttä. Materiaali käsittää kaikki tekstit, joiden yleisesti oletetaan olevan Budden kääntämiä. Osa on anonyymejä, mutta niiden yhteys Buddeen on erittäin todennäköinen. Aineisto käsittää noin 1350 sivua painetuissa editioissa. Tutkimus on materiaalilähtöistä: tarkan tekstinluvun ja teksti-interpretaation kautta olen kiinnittänyt huomioni erilaisiin etupäässä tyylillisiin seikkoihin, joita kommentoin ottaen huomioon kulttuurihistoriallisen kontekstin. Tutkimus kohdistuu kielenkäyttöön tietyssä konkreettisessa materiaalissa eli tarkastelun kohteina ovat parole ja synkronia ensisijaisemmin kuin diakronia ja langue eli kieli systeeminä ja resurssina. Metodina on siten filologinen teksti-interpretaatio, ja tutkimus on kommentaari Budden teksteihin. Keskeinen tulos on, että Budde on tietoinen stilisti, joka käyttää kieliopin ja stilistiikan keinoja sisällöllisten asioiden painottamiseen ja dramatisointiin. Budden tyyli-ihanteilla on suureksi osaksi esikuvia latinassa, mutta Budde ei noudata niitä orjallisen sokeasti, vaan on itsenäinen alkuteksteihin nähden. Toinen merkittävä tulos liittyy Budden kääntämien Raamatun kirjojen tarkoitukseen. Käsitykseni mukaan niitä ei ole tarkoitettu luettaviksi sellaisenaan, vaan apuvälineiksi luettaessa varsinaista pyhää kirjaa eli Vulgataa latinaksi. Tekstien tekijyyteen liittyvät aiemmat hypoteesit saavat tukea tutkimuksestani, kun taas Budden aristokraattisiin yhteyksiin ja hänen mahdollisiin opintoihinsa Saksassa liittyvät hypoteesit osoittautuvat liian rohkeiksi ottaen huomioon säilyneiden lähteiden niukkuuden.

Raaseporin seutukunnan aluekuvat Seudun kuntien esiintyminen Etelä-Uusimaa –lehden uutisoinnissa vuonna 2010

Paikallisen lehdistön tutkimus on ollut suomalaisessa maantieteessä hyvin vähäistä. Maantieteen näkökulmasta painettua mediaa on lähestytty lähinnä maakuntalehdistöön ja sen uutisointiin keskittyvän tutkimuksen kautta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Raa-seporin seutukunnan kunnista muodostuvia aluekuvia, jotka syntyvät paikallisen ilmais-jakelulehden Etelä-Uusimaan uutiskirjoituksissa. Kirjallisuuskatsauksen perusteella tätä työtä vastaavaa tutkimusasetelmaa ei ole paikallista lehdistöä aineistona käyttäen aikai-semmin toteutettu. Tutkielmassa seurataan konstruktionistista metodologiaa, jossa ymmärretään, että to-dellisuus rakentuu sosiaalisissa käytänteissä ja syntyvä maailmankuva representoi reaa-limaailman todellisuutta. Lisäksi konstruktionismissä uskotaan, että sosiaalisesti raken-tunut todellisuus myös itsessään luo ja uusintaa reaalimaailman todellisuutta. Tutkimusaineistona oli kaksi kertaa viikossa ilmestyvä Etelä-Uusimaa –lehti, jonka ja-kelualue on Hanko, Inkoo ja Raasepori. Aineisto rajattiin koskemaan vain Etelä-Uusimaa –lehden uutisarkistoa, jolloin tutkimuksen ulkopuolelle jäivät lehden urheilu- ja tapahtumauutisointi sekä mielipideosio. Aineisto koostui 34 lehdestä, joista analysoitiin 413 uutista. Tutkielmassa sovellettiin sisällönanalyyttisia tutkimusmetodeja. Etelä-Uusimaa –lehden uutisointia tarkasteltiin sekä määrällisellä että laadullisella tutkimusotteella. Aineiston uutiset ryhmiteltiin 11 luokkaan aiheensa mukaan. Ryhmittelyn lisäksi uutiset luokiteltiin sen mukaan, millaisen sävyn ne antavat kohdealueensa aluekuvalle. Nämä yhdistämällä saatiin Hangolle, Inkoolle ja Raaseporille omat profiilipohjat, joista aluekuvat muodostettiin. Uutisten alueellista jakaumaa tarkasteltiin kuntatasolla. Keskeisimpinä tutkimustuloksina havaittiin, että Etelä-Uusimaa –lehden uutisointi ei jakaudu tasapuolisesti Raaseporin seutukunnan kuntien kesken. Ylivoimaisesti suurin osa uutisista käsitteli Raaseporia. Hanko ja Inkoo esiintyivät uutisissa lähes yhtä usein suhteessa toisiinsa. Etelä-Uusimaa –lehden tapa kirjoittaa uutisensa on pääsääntöisesti hyvin neutraali. Analyysin perusteella syntyneissä aluekuvissa ei ollut kovinkaan suuria eroja kuntien välillä. Kunnat näyttäytyivät pääosin positiivisen uutisoinnin valossa. Tästä huolimatta seutukunnan tasolla aluekuva osoitti alueen olevan taantuvan kehityksen tiellä.

Suomalaisen yhtymän ylimenokyky jatkosodassa ja kehittäminen sodan jälkeisellä vuosikymmenellä

Ylimenokaluston uusimiselle ilmeni tarve lähes välittömästi sotien jälkeen, sillä ne eivät enää täyttäneet sodanajan teknisiä ja taktisia vaatimuksia. Sodan palvellut ylimenokalusto oli rappeutunut ja kulunut loppuun. Valtakunnan raja oli siirtynyt, puolustuksen syvyys vähentynyt ja mahdollisen operaatioalueen vesistöjen määrä oli moninkertaistunut. Arvioitiin, ettei vihollisen hyökkäystä kyettäisi pysäyttämään valtakunnan rajalla, vaan taisteluita tultaisiin käymään syvyydessä. Operatiivisen ja taktisen liikkumatilan laajentamiseksi katsottiin puolustajalle välttämättömäksi hankkia merkittävä vesistöjen ylittämiskyky. Tutkimustehtävänä on tarkastella millainen oli suomalaisen yhtymän ylimenokyky jatkosodassa ja miten ylimenokykyä lähdettiin muuttuneiden vaatimusten ja olosuhteiden vuoksi kehittämään sotien jälkeisenä vuosikymmenenä. Tutkimustehtävän avulla selvitetään miten suomalaiset yhtymätason ylimenohyökkäykset toteutettiin jatkosodassa, miten olosuhteet ja uhkakuvat vaikuttivat ylimenokyvyn kehittämiseen ja ylimenokalustolle asetettuihin laatu- ja määrävaatimuksiin sekä miten ylimenokykyä lähdettiin kehittämään sotien jälkeen. Tutkimus on asiakirjatutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisältöanalyysi. Pääaineistona ovat suomalaiset arkistoasiakirjat, sodanjälkeiset Sotakorkeakoulun diplomityöt ja ohjesääntökirjallisuus. Tärkeimmät asiakirjat ovat Vesistöjen ylimenokalustotoimikunnan ja Pääesikunnan pioneeriosaston asiakirjat. Ohjesääntökirjallisuudesta hyödyllisimpänä ovat kenttäohjesäännöt, pioneeriohjesäännöt ja käsikirjat. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin kirjallisuuslähteitä. Jatkosodassa suomalaisten yhtymien kyky ylimenohyökkäyksiin oli niin johdon kuin joukkojen tottumattomuuden sekä ylimenokaluston vähäisyyden takia varsin rajallinen. Suomelle asetettiin Pariisin rauhansopimuksen nojalla rajoituksia, jotka vaikuttivat rajoittavasti puolustuksen suunnitteluun. Suomen asema oli kahden sotilasliittouman välissä hankala. Tästä johtuen arvioitiin, että mahdollinen tuleva sota saattaisi alkaa yllättäen missä osassa maata tahansa. Lisäksi vihollinen tulisi olemaan merkittävästi ylivoimainen. Puolustussuunnittelussa tulikin ottaa huomioon suomalaiset erityisolosuhteet, erityisesti vesistöjen osalta. Ainoa keino vastata vihollisen ylivoimaan oli luoda taktiikka, jolla olosuhteita hyväksikäyttäen voitaisiin tasata voimasuhteita. Suomessa alettiin kehittää vesistötaistelutaktiikkaa. Sillä nostettiin teoreettisia sotataidollisia valmiuksia, mutta ylimenokalustojen hankintamäärät jäivät vähäisiksi eikä yhtymien todellinen kyky vesistöillä operointiin parantunut.