1000 resultados para Pokela, Hannu: Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö kilpailuoikeudessa
Resumo:
Tuottavuuden parantamistoimenpiteillä ja työtyytyväisyydellä on useita suotuisia vaikutuksia eri aloilla toimivien yritysten toimintaan. Katsastusalalla tuottavuutta ja työtyytyväisyyttä on mahdollista parantaa samanaikaisesti asemien suunnittelun ja laitevalintojen avulla. Nopeammat ja varmatoimisemmat laitteet yhdessä sujuvan toiminnan mahdollistavien tilaratkaisujen kanssa antavat mahdollisuuden tehokkaampaan katsastamiseen. Tuottavuuden parantuminen yhdessä kasvaneesta suoritemäärästä palkitsevan palkkausjärjestelmän avulla voi luoda edellytykset paremmalle henkilöstön työtyytyväisyydelle. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat katsastusaseman tuottavuuteen ja henkilöstön työtyytyväisyyteen sekä vaihtuvuuteen. Näiden perusteella laadittiin toimintamalli, jonka avulla asemien laitehankintoja ja tilasuunnittelua voidaan johtaa siten, että henkilöstön vaihtuvuutta kasvattavat tekijät voidaan minimoida ja aseman toiminta on mahdollisimman tehokasta. Tutkimuksen teoria-aineiston perusteella pyrittiin hahmottamaan tekijöitä, jotka yleisesti vaikuttavat työtyytyväisyyteen ja suorituskyvyn johtamiseen. Näitä tekijöitä sovellettiin toimintamallissa. On huomionarvoista, että autoalalta ja erityisesti katsastusalalta on erittäin vähän toimialakohtaista materiaalia, joiden pohjalta voisi tehdä etukäteisolettamuksia. Teoria-aineisto perustuu siten lähes yksinomaan muilta toimialoilta saatuihin tutkimustuloksiin. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin analysoimalla erään suomalaisen katsastusyrityksen 16 eri katsastusasemaa ja 48 työntekijää. Asemat on rakennettu eri tarkoitusta varten suunniteltuihin tiloihin ja useat niistä ovat päätyneet yritykselle yritysostojen kautta. Täten mukana oli runsaasti toisistaan erottuvia tiloja, ratkaisuja ja henkilökohtaisia mielipiteitä, joiden pohjalta selvitettiin toimivimmat ratkaisut.
Resumo:
Planläggning är en central metod för att påverka buller- och vibrationsbekämpning. Genom planläggningen kan man förhindra eller bidra till uppkomsten av buller- och vibrationsproblem. Närings-, trafikoch miljöcentralen i Nyland har tagit fram ett redskap av typen ”Best practise guide”, en kunskapskälla med rekommendationer om hur buller och vibrationer ska beaktas när markanvändningen planeras. Publikationen baserar sig på den praxis som utvecklats inom ELY-centralens planstyrning. Utkastet till guide sändes på remiss till Miljöministeriet, planläggnings- och miljövårdsenheterna i 22 kommuner, andra ELY-centraler, Nylands förbund samt tre ledande konsultbyråer i branschen. Texten kompletterades och sågs över utifrån kommentarerna. Praktiska spelregler för bullerkämpning underlättar arbetet och minskar behovet av prövning i enskilda fall. I guiden har man försökt hitta spelregler för sådana frågor som återkommit i överläggningarna om planer. Dessutom innehåller den grunder för buller- och vibrationsbekämpning vid planering av markanvändningen samt en sammanställning av de planbeteckningar som gäller saken. Publikationen innehåller kapitel om - lagar och föreskrifter på lägre nivå om saken, - bullerutredningar, - allmänna principer för beaktande av buller vid planering av markanvändningen i detaljerad anvisningar för olika delområden, - beteckningar och bestämmelser för buller samt - vibrationer och stomljud. Guiden jämte anvisningar är avsedd att underlätta skötseln av buller- och vibrationsfrågor i samband med planering av markanvändningen.
Resumo:
Tässä työssä tarkastellaan voimalaitoskattilan membraaniseinämän lämmönsiirtoa erityisesti johtumisen osalta. Osana tätä työtä tehtiin MATLAB-ohjelmalle skriptikokoelma, jolla voidaan mallintaa ja laskea halutuilla lähtöarvoilla membraaniseinän läpi johtuva lämpöteho sekä seinämän lämpövastus. Samalla saadaan selville rakenteen lämpötilajakauma, jota voidaan käyttää hyödyksi edistyneemmässä mallinnuksessa. Työn alkuosassa tehdään katsaus lämmönsiirron teoriaan ja voimalaitoskattiloihin. Tämän jälkeen esitellään mallinnustyökalun toiminta ja laskennan matemaattinen pohja. Lopuksi tarkastellaan laskentatyökalulla saatuja tuloksia ennalta määritetyissä laskentatapauksissa. Lopulliset tulokset ovat työn liitteissä.
Resumo:
This dissertation critically reviews the idea of meritocracy from both a theoretical and an empirical perspective. Based on a discussion of classical texts of social philosophy and sociology, it is argued that meritocracy as a concept for social stratification is best compatible with the sociological tradition of status attainment research: both frame social inequality in primarily individualistic terms, centring on the role of ascribed (e.g., gender, social background) and achieved (e.g., educational qualifications) characteristics for determining individuals’ socioeconomic rewards. This theoretical argument introduces the research problem at the core of this dissertation: to what extent can the individualistic conception of social stratification be maintained empirically? Fields of study and their interaction with educational attainment levels play a prominent role in the analysis of this question. Drawing on sociological versions of segmented labour market theory, it is assumed that fields of study may channel individuals into heterogeneous political-economic contexts on the labour market, which potentially modify the socioeconomic benefit individuals derive from their qualification levels. The focus on fields of study may also highlight economic differentials between men and women that derive from the persisting segregation of men’s and women’s occupational and educational specializations rather than direct gender discrimination on the labour market. The quantitative analyses in this dissertation consist of three research articles, which are based primarily on Finnish data, but occasionally extend the view to other European countries. The data sources include register-based macro- and microdata as well as survey data. Article I examines the extent and the patterns of gender segregation within the Finnish educational system between 1981 and 2005. The results show that differences between men’s and women’s field specializations have for the most part remained stable during this period, with particularly high levels of gender segregation observed at lower educational levels. The focus in Article II rests on the effects of gender-segregated fields of study on higher education graduates’ occupational status. It is shown that fields of study matter for accessing professional jobs and avoiding low-skilled positions in Finland: at the early career stage, particularly polytechnic graduates from female-dominated fields are less likely to work in professional positions. Finnish university graduates from male-dominated fields were more likely than their peers with different specializations to work as professionals, yet they also faced a greater risk of being sorted into lowskilled jobs if they failed to make use of this advantage. Article III proceeded to analyse the joint impact of educational qualification levels and fields of study on young adults’ median earnings in Finland between 1985 and 2005. The results show that qualification levels do not confer a consistent benefit in the process of earnings stratification. Advanced qualifications raise median earnings most clearly among individuals specializing in the same field of study. When comparing individuals with different field specializations, on the other hand, higher-level qualifications do not necessarily lead to higher median earnings. Overall, the findings of this dissertation reveal a heterogeneous effect of education for achieving social positions, which challenges individual-centred, meritocratic accounts of social stratification and underlines the problematic lack of structural and institutional dimensions in the dominant account of social status attainment.
Resumo:
Kaukolämpöliiketoiminnan kehittämistarve korostuu jatkuvasti alan rakennemuutosten ja markkinoiden muutoksien seurauksena. Turku Energian tavoitteena on uudistaa ja kehittää kaukolämmön hinnoitteluaan vastaamaan energian tuotannon, jakelun, loppukäytön ja muihin alan muutoksiin. Tässä opinnäytetyössä tutkitaan kaukolämmön hinnoittelun optimointi ja kehittämistä nykyisessä sekä tulevaisuuden markkina- ja tuotantorakenteessa. Nykyisen hinnoittelumallin lisäksi tutkitaan vaihtoehtoisia tapoja hinnoitella myytävä kaukolämpöenergia, kuten vuodenaikojen mukaan määriteltävä muuttuva energianhinta. Työn kirjallisuusosassa esitellään kaukolämmön tuotanto, siirto ja jakelu sekä liiketoiminta Suomessa ja Turun seudulla. Tutkittavat hinnoittelumallit perustuvat todellisiin ja arvioituihin liiketoiminnan kustannuksiin, sekä esitettyihin laskentaperiaatteisiin. Turku Energian nykyistä perusmaksun hintatasoa tulee korottaa, jotta se vastaa lämmönhankinnan kiinteitä kustannuksia tarkemmin ja minimoi liiketoiminnan markkinariskiä. Nykyisen hinnoittelun verokomponentin kehittämisellä lisätään hinnoittelun läpinäkyvyyttä. Kausihinnoittelun avulla energianhinta noudattaa tuotannon kustannuksia vuoden aikana ja ohjaa asiakkaiden lämmönkulutusta nykyistä tarkemmin. Uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua kaukolämpöä voidaan myydä erillisillä tuotteilla, joiden avulla liiketoiminnalle saadaan lisäarvoa.
Resumo:
Organisaatiot toimivat yhä nopeammin muuttuvassa liiketoimintaympäristössä, jolloin myös päätöksenteon taustalla vaikuttavan tiedon on oltava kokonaisvaltaista ja joustavaa. Myös toimivan strategian merkitys nykyaikaisessa liiketoiminnassa on korostunut entisestään, ja strategia on kyettävä nopeasti mukauttamaan olosuhteiden muuttuessa. Robert S. Kaplanin ja David Nortonin kehittämä Balanced Scorecard -mittaristo on saavuttanut merkittävän aseman erilaisten organisaatioiden toiminnanohjauksen suorituskykymittaristona, jonka avulla strategia pyritään muuttamaan käytännön toiminnaksi jokaisella organisaatiotasolla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tuloskortin käyttöönoton taustalla vaikuttavia syitä ja kriteerejä, joiden on täytyttävä, jotta Balanced Scorecard toimii ja palvelee organisaatioita toiminnan mittaamisessa ja strategian viestimisessä. Tavoitteena on tutkia kohdeyrityksen tuloskortin käyttöönottoprosessia, sen onnistumista ja sen vaikutuksia. Lisäksi tutkimuksessa tuodaan esille ongelmia ja kriittisiä kohtia, joita tasapainotetun tuloskortin käyttöönottamiseen ja käyttöön liittyy. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen, toiminta-analyyttinen case-tutkimus. Kohdeyrityksestä teemahaastattelujen, aineiston tarkastelun ja havainnoinnin kautta kerättyä dataa analysoidaan jo olemassa olevan teoreettisen viitekehyksen avulla. Tutkimustuloksissa korostuu erityisesti johdon sitoutumisen merkitys BSC-projektin ja sen käytön aikana. Balanced Scorecardin katsotaan tuoneen organisaatioon kaivattuja hyötyjä: yhtenäisempää, tiiviimpää, tasapainoisempaa ja hierarkkisempaa mittaamista. Kuitenkin, mittariston hyödyntäminen näyttää jääneen vajaaksi, ja johdon taholta kaivataan enemmän seurantaa ja mittareiden kehittämiseen puuttumista. Mittaristoon kaivataan myös enemmän tasapainoa ja näkyvyyttä. Kohdeyrityksessä tasapainotetun mittariston kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen voidaan siis katsoa olevan vielä matkaa. Johdon sitoutumisella ja esimerkillä on suuri merkitys tasapainotettua mittaristoa implementoitaessa ja käytettäessä. Mittariston yhtenäisyyteen ja strategian mukaisuuteen tulee panostaa riittävästi niin mittariston käyttöönottovaiheessa kuin myöhemminkin. Yhteistyö ja kokemusten ja näkemysten vaihtaminen ovat tärkeitä tuloskorttiprosessin osatekijöitä. Tuloskortin käyttäjien erilaiset taustat tulee ottaa huomioon etenkin perehdytys- ja opastusvaiheessa. Motivaatio tuloskortin hyödyntämiseen syntyy ennen kaikkea johdon kiinnostuksen ja seurannan kautta, minkä on hyvä olla näkyvää ja jatkuvaa. Tuloskorttiprojekti jatkuu myös varsinaisen käyttöönoton jälkeen mittariston kehittämisen ja sen käyttämiseen kannustamisen ja opastamisen muodossa.
Resumo:
Omistajanvaihdoksista on totuttu Suomessa keskustelemaan lähinnä yrittäjien ikääntymisen yhteydessä. On pohdittu ikääntyvien yrittäjien liiketoiminnan jatkuvuutta ja työpaikkojen säilyttämistä. Keskustelu on jäänyt jälkeen eurooppalaisesta valtavirrasta, jossa omistajanvaihdokset nähdään jo enemmän yrityskentän dynamiikan asiana kuin yrittäjien eläköitymisestä johtuvana ongelmana, joka pitää ratkaista. Omistajanvaihdosten on aika arkipäiväistyä ja omistajanvaihdospalvelujen aika vakiintua. Omistajanvaihdosten tarvitsemat asiantuntijapalvelut poikkeavat esimerkiksi alkavien yrittäjien ja kasvuyritysten palveluista. Näiden palvelujen kehittyminen ja aseman vahvistaminen on olennainen osa omistajanvaihdosten edistämistä. Lisäksi omistajanvaihdosten edistäminen on jatkossa nähtävä entistä enemmän osana yrittäjyyden edistämistä ja kasvuyrittäjyyden edistämistä. Uusi omistaja, joka panostaa yrityksen kehittämiseen, on piristysruiske yritykselle. Yritys- ja liiketoimintakaupoilla mahdollistetaan yritysten kasvuhyppäyksiä, joita kansantalous kipeästi tarvitsee. Yrityskauppamarkkinoiden on oltava toimivat, jotta omistajanvaihdosten potentiaali elinkeinoelämän dynamiikan edistämisessä saadaan täysin käyttöön. Tässä selvityksessä päivitetään valtakunnallinen ja alueellinen tilanne omistajanvaihdospalvelujen osalta sekä arvioidaan, missä määrin edellisen evaluoinnin yhteydessä annetut suositukset on otettu eri alueilla käyttöön. Tämän selvityksen tulosten pohjalta voidaan todeta, että yritysten omistajanvaihdospalvelujen kehittyminen ELY-keskusalueilla vuosina 2010–2014 on ollut vaihtelevaa. Suurella osalla alueita kehittyminen on ollut vähäistä, joskin myös lähtötilanteet ovat olleet erilaisia palvelujen tason suhteen. Myös kokemusta omistajanvaihdosilmiöstä on näinä vuosina kertynyt kaikilla alueilla. Kenties nyt ollaan valmiimpia ottamaan rohkeitakin askeleita eteenpäin kohti ammattimaisesti ja ajoissa toteutettuja omistajanvaihdoksia. Yrityskauppamarkkinoiden kehittäminen ja omistajanvaihdosten edistäminen alueilla edellyttää, että valtakunnan tasolla tunnistetaan ja tiedostetaan omistajanvaihdosten potentiaali liiketoimintaympäristön dynamiikan parantamiseen. Keskeisten toimijoiden yhteistyön lisääminen niin valtakunnan tasolla kuin alueillakin on yksi toteutettavissa oleva toimenpide, jonka seurauksena omistajanvaihdosten asema osana yritysten kehittämisstrategioita vahvistuu. Lisäksi tärkeää on online-kauppapalvelujen kehittäminen, matalan kynnyksen neuvontapalvelujen järjestäminen, omistajanvaihdosten säännöllinen medianäkyvyys ja jatkuvat herättelyvaiheen toimenpiteet.
Resumo:
Hannu Jokirannan esitys FinELibin Aineistopäivässä Helsingissä 15.5.2014.