1000 resultados para Hiljaisen tiedon siirtäminen
Tuotannon- ja materiaalinsuunnittelu ja sen ennustaminen Metsä Wood:n Suolahden koivuvaneritehtaalla
Resumo:
Tässä diplomityössä tutkitaan Metsä Woodin Suolahden koivuvaneritehtaan toimitustarkkuuteen negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä. Tarkoituksena on löytää ne ongelmakohdat, mitkä heijastuvat toimitusten myöhästymisenä sekä muutostekijät, mitkä vaikuttavat toimitusviikon myöntämiseen. Lisäksi työssä kartoitetaan kuinka hyvin tietoa ja informaatiota on tarjolla sitä tarvitseville henkilöstötahoille. Teoriaosuudessa tarkastellaan tuotannonsuunnitteluun liittyviä teorioita sekä tiedon liikkumista organisaation sisällä. Työssä kuvataan Suolahden koivuvaneritehtaan nykyinen vanerin valmistusprosessi ja tuotannonsuunnittelu. Varsinainen tutkimustyö suoritetaan laadullisia tutkimusmenetelmiä hyväksikäyttäen. Tulosten tarkastelussa käsitellään työn aikana tapahtuneita muutoksia ja ongelmakohtia sekä analysoidaan kyselytutkimuksen tuloksia ja tulosten luotettavuutta. Yhteenvedossa esitetään pääongelmakohdat ja niiden ratkaisut ja esitetään uusia mielenkiintoisia jatkotutkimusaiheita.
Resumo:
Tehokas työvoiman hallinta on elintärkeää erityisesti palvelualan yrityksille, joiden liiketoimintamalli perustuu täysin henkilöstön panokseen ja liiketoiminnan suurin kuluerä muodostuu palkoista. Yritykset ovat pyrkineet automatisoimaan työvoiman hallintaansa jo vuosikymmeniä, ja liike-elämä pyrkii tarjoamaan jatkuvasti uusia tapoja organisoida ja hallita työvoimaa. Tämä tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka työvoiman hallintajärjestelmän käyttöönotto on vaikuttanut sen pääasiallisten käyttäjien liiketoimintatiedon hallintaan. Tutkimuksen kohdeyrityksenä on kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys, joka tarjoaa erilaisia tukipalveluita, joista suurin osa kiinteistön ylläpito- ja siivouspalveluina. Kohdeyrityksessä on otettu käyttöön uusi työvoiman hallintajärjestelmä, joka on muuttanut siivouspalveluiden esimiesten työskentelytapoja olennaisesti. Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan ja analysoimaan siivouspalveluiden esimiesten työn muutoksia. Teoreettisena lähestymistapana on käytetty työvoiman hallinnan ja liiketoimintatiedon hallinnan teorioita. Tutkimuksen toteutuksessa on hyödynnetty sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmetodeja. Aluksi on haastateltu kohdeyrityksen esimiehiä, jonka jälkeen kaikille esimiehille, jotka käyttävät järjestelmää, on lähetetty kyselylomake. Reilu kaksi kolmasosaa vastaajista koki saaneensa toiminnan organisoimisen kannalta hyödynnettävää tietoa, mutta melkein puolet vastaajista ei ollut tehnyt minkäänlaisia muutoksia alueensa kohteisiin ja työmääräyksiin. Esimiehistä enemmistö koki järjestelmän käyttöönoton parantaneen asiakastyytyväisyyttä sekä reklamaatioiden vähentyneen, mikä on merkittävä parannus entiseen toimintatapaan verrattuna. Voidaan sanoa, että vastaajat ovat jakaantuneet kahteen leiriin; osa on ottanut järjestelmän onnistuneesti omaan ja alaistensa käyttöön ja kokee siitä saatavan paljonkin hyötyä. Toinen osa ei koe hyötyvänsä järjestelmästä tarpeeksi sen työmäärään nähden, tai sitten hyötyä ei koeta ollenkaan. Tutkimuskysymyksenä oli, miten työvoiman hallintajärjestelmän käyttöönotto on vaikuttanut liiketoimintatiedon hallintaan. Vastauksena on, että järjestelmä on lisännyt niiden esimiesten tiedon määrää, jotka ovat onnistuneesti ottaneet järjestelmän osaksi omaa toimintaansa ja kokevat saavansa hyötyä järjestelmästä. Osa esimiehistä on myös hyödyntänyt saamaansa tietoa päätöksenteossaan. Selkeää on, että vaikutukset eivät koske kaikkia esimiehiä samalla tavoin. Esimiesten työn prosesseja, kuten työajanseurantaa ja työvuorosuunnittelua, järjestelmä on osittain muuttanut radikaalistikin. Työvuorosuunnittelu ei kokenut samanlaista muutosta kuin työajanseuranta, joka muuttui olennaisesti järjestelmän käyttöönoton myötä. Järjestelmä on tuonut mitattavia hyötyjä, mutta kaikkia esimiehiä nämä hyödyt eivät koske. Voidaan siis sanoa, että potentiaalia on, mutta ongelmaksi muodostuu, miten hyödyt saadaan koskettamaan kaikkia järjestelmän tämänhetkisiä ja myös tulevia käyttäjiä.
Resumo:
Kuluttajat käyttävät sisältöpohjaisia digitaalisia palveluita jatkuvasti saadakseen lisää tietoa terveydestään. Samalla he arvioivat käyttämiensä palveluiden laatua. Jotta yritykset voisivat suunnitella ja tarjota parhaita mahdollisia digitaalisia palveluita kuluttajille, yritysten tulisi tunnistaa ja analysoida kuluttajien kokemuksia ja käyttötarkoituksia heidän palveluissaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla kuluttajien näkemyksiä Masennusinfo.fi:stä, joka on sisältöpohjainen digitaalinen palvelu, ja joka tarjoaa käyttäjilleen tietoa masennuksesta. Päämääränä on selvittää, kuinka kuluttajat kokevat lääkeyrityksen tarjoaman palvelun laadun ja mihin tarkoituksiin sitä käytetään. Tutkimuksen tarkoitus voidaan jakaa kolmeen osa-ongelmaan: • Mihin tarkoituksiin kuluttajat käyttävät sisältöpohjaisia digitaalisia palveluita? • Miten kuluttajat kokevat näiden palveluiden laadun? • Kuinka käyttötarkoitus ja koettu laatu eroavat eri käyttäjäryhmissä? Tutkimus toteutetaan web-pohjaisella kyselytutkimuksella. Mittarit tehdään teoreettisen viitekehyksen pohjalta, joka perustuu aikaisempaan tutkimukseen. Tutkimuksen empiirinen osuus suoritetaan pop-up tutkimuksella, joka sijoitetaan tutkittavalle sivustolle antaen näin kaikille palvelun käyttäjille mahdollisuuden vastata kyselyyn. Tulokset osoittavat, että palvelua käyttävät suurimmaksi osaksi naiset, suhteellisen nuoret 16−29-vuotiaat, tai yli keski-ikäiset 50−65-vuotiaat henkilöt, jotka ovat joko työssäkäyviä tai opiskelijoita ja korkeasti koulutettuja. Masennusinfo.fi nähdään laadukkaana palveluna kaikissa käyttäjäryhmissä sekä sen käytettävyyden että sisällön perusteella. Käyttötarkoituksetkin ovat jokseenkin samankaltaisia eri käyttäjäryhmissä. Yleensä palvelua käytetään tiedon hakemiseen sairauden alkuvaiheessa. Löydöksien perusteella esitetään, että palvelua muokataan vastaamaan yhä paremmin sen käyttötarkoituksia ja tyypillistä käyttäjäprofiilia. Koska muutamia pieniä eroja käyttäjäryhmien näkemyksissä havaittiin, palveluiden tuottaja päättää, minkä ryhmän mieltymyksiä se noudattaa.
Aivoverenvuodon (aSAV) sairastaneiden henkilöiden voimaantuminen ja siihen yhteydessä olevat tekijät
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata aSAV:n sairastaneiden henkilöiden voimaantumista ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimuksen tavoitteena oli saadun tiedon avulla mahdollistaa aSAV:n sairastaneille henkilöille tarjottavan ohjauksen kehittäminen voimaantumisen näkökulmasta. Tutkimuksessa vastattiin tutkimuskysymyksiin: minkälaiseksi aSAV:n sairastaneet henkilöt arvioivat voimaantumiseen yhteydessä olevat tekijät ja miten aSAV:n sairastaneet henkilöt arvioivat voimaantumiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimus on kuvaileva poikkileikkaustutkimus. Tutkimuksen kohdejoukkona oli aSAV:n sairastaneet henkilöt. Otoksen muodosti eräässä yliopistosairaalassa vuosina 2012 - 2014 hoidetut aSAV:n sairastaneet henkilöt (n=102). Aineiston keruun ajankohta oli elo-lokakuu 2015. Aineisto kerättiin kahden strukturoidun mittarin avulla, Sairaalapotilaan tiedon saanti (SPTS Leino-Kilpi, Salanterä, Hölttä 2003) ja EQ-5D-3L (EuroQuol Group EQ-5D) -mittari. Tutkimusaineistot analysoitiin tilastollisin menetelmin, hyödyntäen IBM:n SPSS version 23 -tilasto-ohjelmaa. Voimaantuminen kuvailtiin voimaantumiseen yhteydessä olevien tekijoiden (voimaantumista edistävä tieto, sairauteen liittyvät tunteet ja oireet, elämänlaatu ja hoitoon tyytyväisyys) avulla käyttäen frekvenssejä, prosentteja ja keskiarvoja tai mediaaneja. Sosiodemografisten tekijöiden (ryhmäohjaukseen osallistuminen, sukupuoli ja ikä) merkitystä voimaantumiseen yhteydessä oleville tekijöille tarkasteltiin kahden ryhmän t-testin ja yksisuuntaisen varianssianalyysin avulla. Voimaantumista edistävän tiedon saannin yhteyttä elämänlaatuun ja hoitoon tyytyväisyyteen tarkasteltiin Pearsonin korrelaatiokertoimen ja Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimen avulla. Tutkimukseen osallistuneet aSAV:n sairastaneet henkilöt kokivat vähän sairauteen liittyviä oireita ja tunteita tutkimushetkellä. Voimaantuminen biofysiologisella ja toiminnallisella ulottuvuudella koettiin jokseenkin hyväksi. Kokemuksellisella, eettisellä, sosiaalisella ja taloudellisella ulottuvuudella voimaantumista kaivattiin lisää. Voimaantumisen puutteesta huolimatta tutkimukseen osallistuneet aSAV:n sairastaneet henkilöt kokivat elämänlaatunsa suhteellisen hyväksi ja olivat tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Naisten ja 50 - 59 vuotiaiden henkilöiden voimaantumiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Voimaantumista edistävä tiedon saanti on tilastollisesti merkitsevästi positiivisesti yhteydessä aSAV:n sairastaneiden henkilöiden elämänlaatuun ja hoitoon tyytyväisyyteen. ASAV:n sairastaneiden henkilöiden potilasohjausta tulisi kehittää voimaantuminen näkökulmasta. ASAV:n sairastaneiden henkilöiden elämänlaatua ja hoitoon tyytyväisyyttä voidaan parantaa voimaantumista edistävän tiedon avulla.
Resumo:
Suuri osa käytössä olevista lääkeaineista on kiraalisia yhdisteitä. Lääkevalmisteet sisältävät yhdisteen enantiomeerien ominaisuuksista riippuen joko yksittäistä enantiomeeria tai näiden seosta. Antitromboottisiin eli veren hyytymistä estäviin lääkeaineisiin kuuluvat varfariini ja rivaroksabaani ovat kiraalisia yhdisteitä, joiden enantiomeerien ominaisuudet poikkeavat antitromboottisen vaikutuksen voimakkuuden suhteen. Varfariinia käytetään kliinisesti enantiomeeriensa raseemisena seoksena, kun taas rivaroksabaani on käytössä lääkevalmisteena puhtaana S-enantiomeerinaan. Lääkeaineen enantiomeerien erottaminen toisistaan on tärkeää esimerkiksi enantiomeerien puhdistamiseksi, lääkevalmisteen oikean koostumuksen varmistamiseksi tai yksittäisten enantiomeerien käyttäytymisen arvioimiseksi elimistössä. Tässä kirjallisuustyössä käsiteltiin nestekromatografian käyttöä antitromboottisiin lääkeaineisiin kuuluvien antikoagulanttien enantiomeerien fraktioinnissa. Kirjallisuudesta saadun tiedon perusteella arvioitiin, millä erotusmateriaaleilla ja millaisissa koeolosuhteissa varfariinin sekä rivaroksabaanin enantiomeerit tulisi erottaa toisistaan. Varfariinin enantiomeerien erotukseen parhaiten sopivaksi erotusmateriaaliksi todettiin kirjallisuuden perusteella kiraalinen vankomysiinipohjainen stationaarifaasi (Chirobiotic V) metanolin, etikkahapon ja veden seoksen toimiessa eluenttina. Eluentin virtausnopeudella 0,3 mL/min ja pienellä injektiotilavuudella varfariinin enantiomeerit saatiin erottumaan täydellisesti ja nopeasti toisistaan. Kirjallisuuden perusteella rivaroksabaanin enantiomeerien erotuksessa erotusmateriaalina toimii parhaiten kiraalinen selluloosapohjainen stationaarifaasi (Chiralcel OD-RH), kun eluenttina käytetään n-heksaanin ja isopropanolin seosta virtausnopeudella 1 mL/min. Varfariinin ja rivaroksabaanin enantiomeerien fraktiointiin parhaiten sopivia menetelmiä voidaan käyttää eri tilanteissa, kuten lääkevalmisteiden laadunvarmistuksessa tai enantiomeerien erotuksessa niiden synteesin jälkeen.
Resumo:
Yliopisto-opintojen tavoitteena on tieteellisen ajattelutavan oppiminen ja tieteellisen tiedon luonteen ymmärtäminen. Tässä tutkimuksessa tieteellistä ajattelua ja asiantuntijuuden kehittymistä tutkittiin tarkastelemalla luokanopettajaopiskelijoiden episteemisiä uskomuksia ja heidän käsityksiään tutkimuksesta ja teoriasta. Tavoitteena oli tutkia, millaisia episteemisiä uskomuksia sekä käsityksiä tutkimuksesta ja teoriasta luokanopettajaopiskelijoilla on ja miten opintoja aloittavien ja valmistumassa olevien opiskelijoiden käsitykset eroavat toisistaan. Tutkimuksen tavoitteena oli luoda katsaus siihen, miten episteemiset uskomukset ja käsitykset tutkimuksesta ja teoriasta ovat yhteydessä toisiinsa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella Turun yliopiston ensimmäisen vuoden ja maisterivaiheen luokanopettajaopiskelijoilta. Tulosten mukaan eri opiskeluvaiheissa olevien opiskelijoiden välillä oli eroja sekä episeemisissä uskomuksissa että käsityksissä tutkimuksesta ja teoriasta. Ensimmäisen vuoden opiskelijoilla ilmeni maisterivaiheessa olevia opiskelijoita enemmän uskomuksia tiedon rakentumisesta faktoista ja siitä, että tieto on auktoriteettien hallussa. Heillä oli myös enemmän käsityksiä tutkimuksesta totuuden etsintänä ja käsityksiä teoriasta faktana tai ikuisena totuutena. Maisterivaiheessa olevilla opiskelijoilla puolestaan oli enemmän käsityksiä teoriasta mallina tai tutkimuksen avulla tuotettuna. Tutkimuksen mukaan episteemisillä uskomuksilla sekä käsityksillä tutkimuksesta ja teoriasta on yhteyksiä toisiinsa ja tulosten perusteella muodostettiin kolme tieteellistä ajattelua kuvaavaa mallia. Auktoriteettiuskoon perustuvassa tieteellisen ajattelun mallissa uskomukset siitä, että tieto perustuu faktoihin ja on auktoriteettien hallussa, olivat yhteydessä käsityksiin tutkimuksesta totuuden etsintänä ja virhekäsityksiin teoriasta. Pragmatistisessa tieteellisen ajattelun mallissa uskomukset synnynnäiseen kyvykkyyteen ja virhekäsitykset tutkimuksesta ovat yhteydessä käsityksiin teoriasta käytännön selittäjänä. Staattisessa tieteellisen ajattelun mallissa uskomukset siitä, että tieto on varmaa ja käsitykset tutkimuksesta ongelmanratkaisuna ovat yhteydessä käsityksiin teoriasta faktana tai ikuisena totuutena.
Resumo:
Yliopisto-opintojen tavoitteena on tieteellisen ajattelutavan oppiminen ja tieteellisen tiedon luonteen ymmärtäminen. Tässä tutkimuksessa tieteellistä ajattelua ja asiantuntijuuden kehittymistä tutkittiin tarkastelemalla luokanopettajaopiskelijoiden episteemisiä uskomuksia ja heidän käsityksiään tutkimuksesta ja teoriasta. Tavoitteena oli tutkia, millaisia episteemisiä uskomuksia sekä käsityksiä tutkimuksesta ja teoriasta luokanopettajaopiskelijoilla on ja miten opintoja aloittavien ja valmistumassa olevien opiskelijoiden käsitykset eroavat toisistaan. Tutkimuksen tavoitteena oli luoda katsaus siihen, miten episteemiset uskomukset ja käsitykset tutkimuksesta ja teoriasta ovat yhteydessä toisiinsa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella Turun yliopiston ensimmäisen vuoden ja maisterivaiheen luokanopettajaopiskelijoilta. Tulosten mukaan eri opiskeluvaiheissa olevien opiskelijoiden välillä oli eroja sekä episeemisissä uskomuksissa että käsityksissä tutkimuksesta ja teoriasta. Ensimmäisen vuoden opiskelijoilla ilmeni maisterivaiheessa olevia opiskelijoita enemmän uskomuksia tiedon rakentumisesta faktoista ja siitä, että tieto on auktoriteettien hallussa. Heillä oli myös enemmän käsityksiä tutkimuksesta totuuden etsintänä ja käsityksiä teoriasta faktana tai ikuisena totuutena. Maisterivaiheessa olevilla opiskelijoilla puolestaan oli enemmän käsityksiä teoriasta mallina tai tutkimuksen avulla tuotettuna. Tutkimuksen mukaan episteemisillä uskomuksilla sekä käsityksillä tutkimuksesta ja teoriasta on yhteyksiä toisiinsa ja tulosten perusteella muodostettiin kolme tieteellistä ajattelua kuvaavaa mallia. Auktoriteettiuskoon perustuvassa tieteellisen ajattelun mallissa uskomukset siitä, että tieto perustuu faktoihin ja on auktoriteettien hallussa, olivat yhteydessä käsityksiin tutkimuksesta totuuden etsintänä ja virhekäsityksiin teoriasta. Pragmatistisessa tieteellisen ajattelun mallissa uskomukset synnynnäiseen kyvykkyyteen ja virhekäsitykset tutkimuksesta ovat yhteydessä käsityksiin teoriasta käytännön selittäjänä. Staattisessa tieteellisen ajattelun mallissa uskomukset siitä, että tieto on varmaa ja käsitykset tutkimuksesta ongelmanratkaisuna ovat yhteydessä käsityksiin teoriasta faktana tai ikuisena totuutena.
Resumo:
This study examines a new kind of public reporting, called integrated reporting as a form of a firm’s interaction with stakeholders. The study concerned issues such as how the studied organization defined its stakeholders and how this definition evolved during the transition period from 2009 to 2013, how has the integrated reporting of the organization evolved as an instrument of interaction with stakeholders over the transition period, and how the organization reported its value creation according to the international integrated reporting framework in the final, full-featured report. In examining the theory, the study used a qualitative analysis method that allowed deriving conceptual tools necessary to carry out the study. This study is based on the material of the five integrated reports written in Russian from a subsidiary of a Russian public company. The subsidiary carried out the transition to an integrated reporting for the five years from 2009 to 2013. A comparative qualitative method was used in reviewing the empirical material. During the research, an active cooperation of the organization with key stakeholders was revealed, which occurred during the whole period of development of integrated reporting. As a result, integrated reports were produced in cooperation with various key stakeholders, allowing balancing the financial and non-financial information in the reports. The study found that during the transition period, integrated reports gradually changed in the direction of greater clarity and ease of access to perception, consistency of presentation and materiality. The integrated reporting of the organization began reflect the basic requirements of the international integrated reporting framework regarding the content elements and guiding principles. Thus, the organization’s reports began including features of financial and non-financial reporting and connecting the three aspects of the organization's activities: economic, environmental and social. This study reveals the importance of identifying key stakeholders and their influence on the creation of organizational value. The new form of reporting suits better the requirements of modern organizations to interact with their stakeholder groups. The integrated reporting, which reflects the principles of the international integrated reporting framework, is an active resource for companies to communicate with stakeholders and a platform of transmission the necessary information on the creation of value in the long term.
Resumo:
Tämän Pro gradu –tutkielman tavoitteena oli selvittää startup-yrityksen osaamisen johtamisen nykytilaa, tulevaisuutta sekä haasteita. Tutkimuksen kohteena oli esimiesten rooli sekä käytössä ollut keinovalikoima kohdeyrityksessä. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisin menetelmin haastattelemalla kohdeyrityksen esimiehiä teemahaastatteluin. Tutkimuksen valossa osaamisen johtamiseen ei kohdeyrityksessä vielä ollut panostettu riittävästi. Käytetty keinovalikoima oli suppea ja tiedon välittämisessä oli parantamisen varaa. Kiire ja rajalliset resurssit hankaloittivat osaamisen johtamista. / The aim of this Master’s thesis was to examine how competence management was implemented in a startup company at the moment, what was expected in the future and what problems were noticed. The focuses were on managers and used tools in the target company. The research was executed by qualitative methods and it consists of theme interviews of the management. The results of the research show that target company has not taken competence management enough into account. Used tools were narrow and communication in the company did not work efficiently enough. Haste and limited resources made competence management difficult.
Resumo:
Kaupan palveluverkkoselvitykset tuottavat tietoa maankäytön suunnitteluun ja kaupan alalla toimiville. Selvitykset ovat perustuneet asiantuntijoiden käyttämiin menetelmiin, toimintatapoihin ja näkemyksiin, jotka ovat osittain vakiintumattomia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan palveluverkkoselvityksissä käytettyjä menetelmiä ja toimintatapoja sekä pohditaan ja arvioidaan niiden kehittämismahdollisuuksia. Tutkimuksen pääongelmana on tarkastella ja arvioida skenaariotyöskentelyn ja strategisen maankäytön suunnittelun mahdollisuuksia osana kaupan palveluverkkoselvitystä. Tutkimuksen teoriatausta koostuu yleisesti palveluverkkoselvityksissä käytettyjen menetelmien kuvaamisesta sekä uusien menetelmien ja toimintatapojen esittelemisestä. Tutkimuksessa hyödynnettiin sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista lähestymistapaa. Keskeisimpiä menetelmiä olivat tilasto- ja paikkatietomenetelmät, haastattelut (19 kpl), tulevaisuustaulukkomenetelmä osana skenaariotyöskentelyä, työpaja sekä strategisen maankäytön suunnittelun menetelmät. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin osana Vantaan kaupan palveluverkkoselvitystä ja -suunnitelmaa. Tutkimuksessa osoitettiin, kuinka skenaariotyöskentelyn menetelmillä voidaan tuottaa mahdollisia kaupan palveluverkkorakennetta kuvaavia tulevaisuuskuvia ja niistä johdettuja maankäytöllisiä skenaarioita. Näitä tuotettiin viisi kappaletta, joista työpaja valitsi skenaarion "monipuolinen rakenne" Vantaan kaupan palveluverkon kehittämisen lähtökohdaksi. Skenaariolle tuotettiin maankäytölliset ohjeistukset, aluekohtaiset suunnitelmat ja sanalliset kehityskuvaukset strategisen maankäytön suunnittelun menetelmin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että skenaariotyöskentely ja strateginen maankäytön suunnittelu ovat yhdistettävissä onnistuneesti kaupan palveluverkkoselvitysprosessiin ja niitä voidaan hyödyntää yhdessä yleisesti käytettyjen menetelmien kanssa. Menetelmien keskeisimmät hyödyt kohdentuvat yhteistyön syventämisen mahdollisuuksiin, valmiiksi analysoidun tiedon tarjoamiseen, oppimisprosessillisiin ja kommunikationaalisiin hyötyihin sekä selvitysprosessin synteesitiedon esittämiseen maankäytöllisen suunnitelman muodossa. Menetelmien haasteiksi arvioitiin skenaariotyöskentelyn subjektiivinen lähestymistapa sekä skenaarioiden tuottamisen vaativuus ja paljon aikaa vievä muodostaminen. Tutkimus ehdottaa uusien menetelmien hyödyntämistä osana laaja-alaisia kaupan palveluverkkoselvityksiä. Tällöin palveluverkkoselvityksistä on mahdollista kehittää tulevaisuus paremmin ennakoiva ja toimijoiden yhteiset intressit huomioon ottava kokonaisuus, palveluverkkosuunnitelma.