Elektroniset päätelaitteet lentoteknillisessä opetuksessa

Ilmasotakoulussa annetaan lentoteknillisen alan koulutusta useille eri oppilasryhmille, kuten Hornet F/A-18 tyyppikurssilla ja varusmiespalvelustaan aliupseerikurssilla suorittaville henkilöille. Kaikille kursseille yhteistä ovat ne menetelmät, joita opetuksessa käytetään. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nykyisin käytössä olevia opetusmenetelmiä ja pohtia sitä, miten uusien teknologioiden voidaan katsoa sopivan lentoteknillisen alan opetukseen. Nykyaikaisina teknologioina voidaan pitää taulutietokoneita ja kannettavia tietokoneita. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja siinä käytetään menetelminä kirjallisuustutkimusta, vaatimusmäärittelyä ja teemahaastattelua. Tutkimuksen teoreettinen tausta tuotettiin kirjallisuustutkimuksen avulla ja lentoteknilliseen toimialaan sekä siihen liittyvään oppimisympäristöön asettuvat vaatimukset selvitettiin vaatimusmäärittelyn työkalujen avulla. Tutkimuksen pääkysymykseen ”Millaisia vaatimuksia elektronisia päätelaitteita hyödyntävässä opetus- ja oppimisympäristössä esiintyy lentoteknillisellä toimialalla?” vastattiin vaatimusmäärittelyn työkaluina käytettävien konseptin, skenaarioiden ja haastatteluiden kautta. Keskeisimpinä tuloksina tutkimuksessa esitetään muun muassa tietoturvaan ja laitteiden teknisiin ominaisuuksiin liittyviä vaatimuksia. Tutkimuksen toisena keskeisenä tuloksena todetaan, että lentoteknillisen alan opetus ei ole niin poikkeuksellista, että se eroaisi muiden alojen opetuksesta sellaisella merkittävällä tavalla joka estäisi teknologian hyödyntämistä opetuksen tukena. Lisäksi yhtenä merkittävänä tekijänä todetaan, että erilaisia elektronisia päätelaitteita on testattava käytännössä, jotta saadaan selvitettyä laitteiden käyttökokemukset oppilaiden ja opettajien osalta. Oleellinen osa teknologiaa hyödyntävässä oppimisympäristössä on opiskelun tehostaminen ja opetuksen suunnitteluun ja järjestämiseen liittyvän työkuorman keventäminen. Työssä ei tuotettu vaatimusmäärittelyn perusteella vaatimusdokumenttia, vaan esille tulleet vaatimukset esitetään tutkimusosiossa taulukoituna. Vaatimukset ovat hyvin yleisellä tasolla ja selvittämättömien vaatimusten esille tuominen edellyttää elektronisten päätelaitteiden kokeilukäyttöä.

Panssarihälytys : hyökkäysvaunukokeiluosaston ajokokeet Karjalan kannaksella

Panssariaseen synty ensimmäisessä maailmansodassa oli tuonut uuden operatiivisesti merkittävän toimijan taistelukentille. Suomessa kehitys otettiin huomioon perustamalla omat panssarivaunujoukot vuonna 1919. Seuraavan vuosikymmenen alussa Karjalan kannaksella tutkittiin panssarivaunujen käyttömahdollisuuksia ja päädyttiin siihen, että vaunuja voitaisiin käyttää siellä rajoitetusti ainoastaan muutamilla alueilla. Tästä johtuen Suomeen jäi vallalle yleinen ajatus siitä, ettei panssarivaunuja voida käyttää maan peitteisessä ja pinnanmuodostukseltaan epätasaisessa maastossa. Tultaessa 1930-luvulle Suomessa herättiin Neuvostoliitossa tapahtuneeseen kehitykseen panssariaseen osalta. Mahdollisessa sodassa olisi enemmän kuin todennäköistä, että Neuvostoliitto hyökkäisi panssaroiduilla joukoilla myös Suomelle ominaisessa peitteisessä maastossa. Panssarivaunujen mahdollisen käytön testaamiseksi käynnistettiin laajat ajokokeilut Karjalan kannaksella. Kokeilut suoritettiin maaliskuussa ja elo-syyskuussa 1934. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää panssarivaunuilla tehtyjen ajokokeiden aloittamiseen johtaneet syyt, miten kokeet toteutettiin sekä niiden vaikutukset panssariaselajiin ja panssarintorjuntaan, erityisesti toimintatapoihin ja välineistöön. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdekritiikkiin perustuvaa sisällönanalyysiä. Tutkimus etenee kronologisessa järjestyksessä, muodostaen näin havaittavan kehityskaaren, ja nostaen syyt ja seurannaisvaikutukset esille. Lähdeaineisto perustuu tärkeimmiltä osiltaan kansallisarkistossa säilytettävään julkaisemattomaan alkuperäismateriaaliin, joka jakautuu virallisiin asiakirjoihin ja epävirallisiin eri henkilöiden muistioihin ja muistiinpanoihin. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty yleisesikuntaupseerikurssien diplomitöitä sekä sotilasammattilehdissä julkaistuja aikalaiskirjoituksia. Lehtiartikkelit antavat kuvan kyseisen ajan taktisesta ajattelusta ja sotateknisestä kehityksestä. Vuonna 1934 suoritetut ajokokeet, todistivat oikeiksi uhkakuvat panssarivaunujen käyttömahdollisuuksista Suomen maaperällä ja torjuntavälineiden, -henkilöstön ja koulutuksen välttämättömyyden. Kokeiluiden tulokset poistivat lopullisesti 1920-luvulta periytyneen olettamuksen, ettei maastomme mahdollista panssarivaunujen käyttöä. Reilussa kymmenessä vuodessa tapahtunut panssarivaunujen tekninen kehitys oli muuttanut maaston luoman estearvon paljon luultua pienemmäksi. Ajokokeita seurannut koulutus- ja kokeilutoiminta paransi suomalaisten joukkojen ymmärrystä ja osaamista panssarivaunuista ja niiden torjunnasta. Karjalan kannaksella aloitettiin linnoitustyöt ja maastoa muokattiin siellä panssarintorjuntaan soveltuvaksi. Myös kalustohankinnat käynnistyivät sekä panssarintorjunta-aseistuksen osalta, että uusien panssarivaunujen osalta. Kokeilut edesauttoivat suomalaisen panssarintorjuntajärjestelmän syntymistä, joka ei kuitenkaan ehtinyt muodostua teoriasta käytäntöön ennen talvisodan alkua.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Sotilaan sananvapaus Suomessa

Sananvapaus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Tuon vapauden mukaan jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään muun siihen puuttumatta. Sananvapaus, jota pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, kuuluu myös sotilaille. Uusien teknologioiden myötä ihmisille on tarjolla yhä moninaisempia mahdollisuuksia toteuttaa sananvapautta. Nykyisessä viestintäviidakossa seikkaileminen onluonut omat haasteensa myös sotilaille. Tutkielma on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla toteutettu kuvaus sotilaan sananvapaudesta Suomessa ja Puolustusvoimissa. Sananvapauden ja siihen läheisesti liittyvän yksityisyyden suojan lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu myös julkisen ja yksityisen rajanvetoa. Tutkimusaihetta lähestytään oikeustieteissä harjaantumattoman sotilaan näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että sotilaan ilmaisunvapaus on yhtä avoin oikeus, kuin se on tavallisella kansalaisellakin. Tästä huolimatta virkamiestä sitovat monenlaiset normit, joista osa koskettaa läheisesti sananvapautta ja yksityiselämää. Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille on asetettu asiallisuuden ja asianmukaisuuden sekä lojaliteettivelvoitteen ja virkavelvollisuuden muodossa. Sotilaan sananvapauden ongelmallisuus perustuu juuri velvollisuuksiin, jotka saavat sisältönsä ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tasoisista hallintonormiasiakirjoista. Sotilas vastaa itse kaikista kirjoittamistaan ja antamistaan lausunnoista, jonka vuoksi yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Kun tähän liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta Puolustusvoimia kohtaan, korostuu sotilaan harkintakyky sananvapauden ja lojaliteettivelvoitteen välillä. Julkinen keskustelu on taitolaji, jonka avuksi tutkimus esittää kymmenenkohtaisen ”sotilaan netiketin”, jossa käydään läpi tutkimuksen tärkeimmät huomiot oikeudellisten lähteiden ja viestinnän osalta.

Maavoimien taistelu 2015 : uudistetun taistelutavan johtaminen joukkueen- ja ryhmänjohtajatasolla

Tutkimuksessa tarkasteltiin johtamista maavoimien uudistetun taistelutavan periaatteiden mukaisessa toimintaympäristössä ryhmä- ja joukkuetasolla. Keskeistä tutkimuksessa oli tuoda esille varusmiesjohtajien ja varusmieskoulutusta antavan henkilökunnan ajatuksia ja mielipiteitä uudistetusta taistelutavasta, ja siihen liittyvästä johtamisesta ryhmä- ja joukkuetasolla. Aiheeseen liittyvien aikaisempien tutkimusten määrä on vielä toistaiseksi vähäinen. Tutkimus toteutettiin määrällisenä survey-tutkimuksena, jota tuettiin laadullisen tutkimuksen elementtien, kuten teemoittelun avulla. Tutkimusongelma oli: millaisena varusmiesjohtajat ja henkilökuntaan kuuluvat kouluttajat kokevat johtamisen ryhmän- ja joukkueenjohtajatasolla maavoimien taistelu 2015 mallin mukaisessa uudistetussa taistelutavassa? Tutkimusongel-maan vastattiin seuraavilla tutkimuskysymyksillä: 1) Millaisena toimintaympäristönä varusmiesjohtajat ja henkilökuntaan kuuluvat kouluttajat kokevat uudistetun taistelutavan johtamisen näkökulmasta? 2) Mitkä ovat uudistetun taistelutavan keskeiset haasteet johtamisen näkökulmasta varusmiesjohtajien ja henkilökuntaan kuuluvien kouluttajien mielestä? 3) Korostaako uudistettu taistelutapa varusmiesjohtajien ja henkilökuntaan kuuluvien kouluttajien mielestä jotain johtajan valmiuksien tai johtamiskäyttäytymisen osa-aluetta, verrattuna perinteiseen kootun ryhmityksen taisteluun? 4) Mitkä ovat keskeiset kehittämiskohteet uudistetun taistelutavan johtamisen kouluttamisessa varusmiesjohtajien ja henkilökuntaan kuuluvien kouluttajien mielestä? Määrällistä ja laadullista aineistoa kerättiin kyselyn avulla kolmesta eri joukko-osastosta syksyn 2014 aikana. Tutkimuksen määrällinen aineiston analysoitiin SPSS -ohjelman avulla, ja laadullinen aineisto teemoiteltiin aihepiireittäin selittämään määrällisen aineiston tuloksia. Tutkimustulosten perusteella varusmiesjohtajat ja kouluttava henkilökunta pitivät johtamista uudistetussa taistelutavassa haastavana. Keskeisiä haasteita vastaajien mielestä johtamiselle muodostui esimerkiksi toiminnan itsenäisyyteen, tilannekuvan muodostumiseen ja johta-misyhteyksien ylläpitoon liittyvistä tekijöistä. Kehittämiskohteina tutkimukseen osallistuneet vastaajat näkivät luovuuden kehittymisen huomioimisen koulutuksessa, aselajien välisen yhteistyön ja johtamisjärjestelmien käytön hallinnan.

Käsityksiä työmotivaatioon vaikuttavista tekijöistä : tapaustutkimus Tohmajärven rajavartioaseman rajojen valvonnan työtehtävissä työskentelevistä rajavartijoista

Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tavoitteena oli tutkia rajojen valvonnan työtehtävien parissa työskentelevien koirattomien rajavartijoiden käsityksiä työmotivaatioon liittyvistä tekijöistä työn sisällöllisten sekä työympäristön ominaisuuksien kautta. Tutkimuksen tarkoi-tuksena oli vastata siihen asetettuun päätutkimuskysymykseen ”Millaisia työmotivaatioon liittyviä tekijöitä ilmenee rajavartijoiden käsityksissä omasta työstään?” Tutkimuksen tavoit-teena oli tutkia henkilöstön työmotivaatiota myös itsemääräämisteoriaan peilaten työssä koe-tun itsenäisyyden ja vastuun sekä työilmapiirin osalta. Tässä kohtaa tutkittiin erityisesti sitä, motivoivatko mahdollisesti toteutuessaan työssä koetut yksilön psykologiset perustarpeet, itsenäisyyden, pätevyyden sekä yhteenkuuluvuuden tunteet työntekijöitä. Tutkimusjoukoksi valikoitui 10 koiratonta rajavartijaa Pohjois-Karjalan rajavartioston Tohmajärven rajavartioasemalta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin tutkimusaineiston tiedonkeruun ensimmäisessä vaiheessa Webropolin avulla toteutetulla avoimella kyselylo-makkeella. Tutkimusaineiston tiedonkeruun toisessa vaiheessa toteutettiin teemahaastattelut kyselylomakkeen kautta tehtyjen havaintojen perusteella. Sekä kyselyyn että haastatteluun osallistui molempiin sama, tutkimukseen valittu 10 koirattoman rajavartijan joukko. Tutkimusaineisto analysoitiin teoriasidonnaista sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimustuloksien mukaan työn sisällöllisistä ominaisuuksista tärkeimmät, työmotivaatiota selittävät tekijät olivat työssä koettu vastuullisuus sekä itsenäisyys, työn mielekkyys ja siinä koettu vaihtelevuus sekä työstä saatu palaute ja tunnustus. Työympäristöön liittyvistä tekijöistä motivaation rakentumista keskeisimmin selittävinä tekijöinä toimivat kokonaisuudessaan työn järjestelyt, työilmapiiri sekä esimiehen johtamistapa. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että itsemääräämisteorian mukainen työntekijän sisäinen motivoituminen mahdollistui työssä koetun itsenäisyyden ja vastuun sekä yhteenkuuluvuuden tunteiden ko-kemisen myötä. Sopeuttamistoimien vaikutukset nousivat huomattavaan osaan ja resurssien vähenemisen vaikutukset työmotivaatioon olivat pääosin negatiiviset muun muassa työtä kohtaan osoitetun arvostuksen vähenemisenä, työn yksipuolistumisen sekä vähentyneen esi-miesten ja alaisten välisen sosiaalisen kanssakäymisen osalta. Rajavartioaseman esimiestasan toimenpiteillä voitiin kuitenkin vaikuttaa huomattavan moneen asiaan henkilöstön työmotivaatiota positiivisesti rakentavalla tavalla; jokaisessa tämän tutkimusraportin teemassa tuli esimiehen johtamistapa jollakin tapaa esille. Tämä olisikin syytä huomioida rajavartioaseman esimiestasolla, sillä rajavartijoiden työmotivaatioon negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä voidaan kompensoida huomattavissa määrin esimiehen toimenpiteillä.

Alokkaiden käsityksiä motivaatiosta : fenomenografinen tutkimus motivaatioon vaikuttavista tekijöistä peruskoulutuskaudella

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varusmiesten käsityksiä motivaatioon vaikuttavista tekijöistä peruskoulutuskaudella. Motivaatiota on tutkittu paljon puolustusvoimissa, mutta siihen on liitetty usein jokin yksittäinen tekijä, kuten kouluttaja. Tutkimuksessa halusin saada varusmiesten mielipiteet esiin löytääkseni motivaatioon vaikuttavien tekijöiden kokonaiskuvan. Päätutkimustehtävä tutkimuksessa oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat varusmiesten motivaatioon peruskoulutuskaudella joko positiivisesti tai negatiivisesti. Vastauksen tutkimustehtävään pyrin saavuttamaan kvalitatiivisella eli laadullisella tutkimuksella, jonka tein fenomenografisella tutkimusotteella. Keräsin aineiston käyttämällä passiivista eläytymismenetelmää. Tutkimukseen osallistui 100 alokasta Panssariprikaatin yhdestä perusyksiköstä, jotka saivat vapaasti kirjoittaa jatkon lyhyelle kehyskertomukselle. Kehyskertomuksia oli kaksi, joista toinen kuvasi motivaatioon positiivisesti vaikuttanutta tapahtumaa ja toinen motivaatioon negatiivisesti vaikuttanutta tapahtumaa sekä niihin liittyviä tekijöitä. Alokkaat olivat vastanneet annettuun tehtävään onnistuneesti. Vastauksista ilmeni useita eri tekijöitä, joiden koettiin vaikuttavan motivaatioon. Näitä tekijöitä olivat muun muassa palkkiot, näyttämisen- ja menestymisen halu, tavoitteet, kouluttajan toiminta ja ympäristö sekä kilpailuhenkisyys. Tuloksista käy ilmi, että ulkoisella palkkiolla on merkittävä vaikutus alokkaiden motivaatioon. Alokkaat kokivat, että pelkästään ulkoinen palkkio riitti motivoi-maan heitä, mutta sen koettiin myös vahvistavan sisäistä motivaatiota. Ulkoisen palkkion odotus saattoi kuitenkin lisätä jännitystä suorituksen tekemiseen. Kouluttajalla on keskeinen rooli alokkaiden motivaatioon vaikuttavana tekijänä. Tämä asia tuli esille niin negatiivisissa kuin positiivisissa tarinoissa. Kouluttajan käyttäytyminen koet-tiin motivaatiota kohottavana tekijänä silloin, kun kouluttaja antoi kehuja ja positiivista sekä rakentavaa palautetta. Negatiivisesti vaikuttavana tekijänä kouluttaja koettiin silloin, kun kouluttaja antoi ristiriitaisia ohjeita tai käskyjä, haukkui suorituksia tai antoi huonoksi koettua palautetta.

"Päälliköitä tulee ja menee" : työntekijöiden kokemuksia esimiehen vaihtumisesta

Työelämässä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, joihin työntekijöiden tulee sopeutua. Puolustusvoimien henkilöstöstrategiassa todetaan tehtäväkierron varmistavan henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon kehittymisen. Tehtäväkierron tarkoituksena on henkilöstön ammattitaidon syventäminen erilaisissa tehtävissä toimimalla. Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten työntekijät kokevat esimiehen vaihtumisen. Tutkimustehtävää lähdettiin selvittämään alakysymysten avulla, joita olivat: "Minkälaisia myönteisiä/kielteisiä kokemuksia alaisilla on esimiehen vaihtumisesta?" ja "Miten esimiehen vaihtuminen on vaikuttanut työntekijöiden urakehitykseen, työpaikan ilmapiiriin, kehityskeskustelujen käymiseen ja työskentelyyn yleensä?" Tutkimus painottui laadulliseen ja kokemuksen tutkimukseen. Tutkimuksen teoria rakentuu työntekijän kokemusmaailman eri elementeistä, joihin tutkijan käsityksen mukaan esimiehen vaihtumisella voi olla vaikutuksia. Tutkimus tehtiin alaisen näkökulmasta. Tutkimusaineisto kerättiin webropol-kyselyohjelman avulla. Tutkittaviksi yksiköiksi Ilmavoimista valittiin Karjalan lennoston 7.pääjohtokeskus ja lentokonekorjaamo sekä Ilmasotakoulun koulutuskeskus ja tukikohtakomppania. Kyselyyn vastasi yhteensä 71 henkilöä ja vastausprosentiksi muodostui 23,6. Avoimet vastaukset teemoitettiin viiteen ryhmään (urakehitys ja lisäkoulutus, työpaikan ilmapiiri, kehityskeskustelu, työskentely ja henkilöstö) ja "muut vastaukset"-ryhmään. Tutkimuksen alatutkimuskysymyksiin etsittiin vastauksia näistä teemoista käsin. Vastanneista lähes kuusi kymmenestä arvioi yksikön päällikkönä toimineen esimiehen vaihtumistahdin nopeaksi tai aivan liian nopeaksi. Tutkimustuloksista ilmeni, että esimiehen vaihtumisella on vaikutuksia alaisten urakehitykseen, kehityskeskusteluihin, työskentelyyn ja työpaikan ilmapiiriin. Vaikutusten voimakkuus vaihtelee alaisesta ja hänen kokemuksestaan riippuen. Työntekijät väsyvät jatkuvaan muutokseen ja vaihtuviin esimiehiin, joilla kaikilla voi olla eriävät johtamistyylit ja tavoitteet työnteolle. Esimiesten vaihtuminen koskettaa aina koko työyhteisöä. Vaikka työntekijä itse ei kokisi esimiehen vaihtumisen vaikuttavan merkittävästi, työyhteisö hänen ympärillään saattaa kokea tilanteen täysin eri tavoin. Myös esimiehen on hyvä tiedostaa, että esimiehen vaihtuminen vaikuttaa työntekijöihin ja työyhteisöön monella tavalla.

Puolustusvoimat 2030-luvun Suomessa

Tässä tutkielmassa on selvitetty suomalaisen yhteiskunnan tilaa vuonna 2030 ja pyritty löytämään tekijöitä, jotka vaikuttavat myös Puolustusvoimien toimintaan tavalla tai toisella. Työ on valittu sotatekniikan aihepankista ja sen on sinne esittänyt Maavoimien esikunta. Tutkimusta on mahdollista käyttää strategisen suunnittelun taustamateriaalina. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Millainen on Suomi vuonna 2030?” Tutkimuksessa on käytetty PESTE -analyysia, joka tekee tutkimuksesta poikkitieteellisen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty toimintaympäristön muutosten tarkastelua, joka on yksi tulevaisuudentutkimuksen menetelmistä. Tämä on toteutettu asiakirjatutkimuksena, sekä poimimalla uutisvirrasta tarkasteltavien asioiden kehityksistä kertovia artikkeleita. Tutkimuksen ensimmäisessä pääluvussa esitetään Puolustusvoimat tarkastellen sille laissa määritettyjä tehtäviä. Luvut 3-7 ovat PESTE -analyysin alalukuja, joissa siis käsitellään poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia, teknologisia ja ekologisia muutosvoimia. Johtopäätöksissä pohditaan tulevaisuuden kehitysnäkymiä sekä pohditaan jatkotutkimusaiheita. Johtopäätöksissä ei tutkimuksen pääkysymyksestä huolimatta vastata suoraan, millainen Suomi on vuonna 2030, koska olisi suoranainen ihme, mikäli vastaus olisi oikea. Sen sijaan johtopäätöksissä kuvataan selkeiltä näyttäviä kehityskulkuja ja pohditaan kuinka Puolustusvoimat voi näihin varautua. Selkeimpiä tulevaisuuden näkymiä Puolustusvoimien näkökulmasta on kybervaikuttamisen lisääntyminen ja siihen liittyvien teknologioiden käyttöönotto. Myös informaation hallinta nousee jatkossa entistä merkittävämpään rooliin. Kotimaassa tuotettavien polttoaineiden käytöllä voitaisiin parantaa huoltovarmuutta, sekä tukea kotimaista teollisuutta. Valtion heikko taloustilanne ei juuri tällä hetkellä vaikuta merkittävästi Puolustusvoimien rahoitukseen, mutta pidemmällä aikavälillä se voi aiheuttaa ongelmia. Yhteiskunnan rakenne ja arvomaailma ovat muutoksessa, mikä heijastuu mahdollisesti yhteiskunnan kriisinsietokykyyn. Arktisen alueen merkitys kasvaa ja vaikuttaa moniin tekijöihin, ja siinä piilee niin uhkia kuin mahdollisuuksia. Poliittisista tekijöistä ehkä keskeisin on Suomen liittoutumiskysymys. Lisäksi monet poliittiset muutosvoimat voivat vaikuttaa tulevaisuuteen merkittävästi, mutta niiden vaikutuksia ei tässä tutkimuksessa arvioitu.

Aseellinen voima Yhdysvaltojen strategisena instrumenttina 2000-luvulla

Tutkimuksen kohteena on Yhdysvaltojen aseellinen voimankäyttö 2000-luvulla. Tavoitteena on ymmärtää miten Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön merkitys kansallisten etujen tavoittelussa on muuttunut George W. Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana. Muutos liittyy myös laajempaan sodankuvan muutokseen länsimaissa kylmän sodan jälkeisellä ajanjaksolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu modernin konstruktivismin ja tieteellisen realismin varaan. Analyysissa tarkastellaan sekä Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön tilanteita ja tapoja että virallisia puheita ja lausuntoja, joissa Yhdysvallat on toimiaan perustellut. Teoreettisen viitekehyksen mukaisesti Yhdysvaltojen presidenttien puheiden katsotaan liittyvän yhdysvaltalaisiin käsityksiin aseellisesta voimankäytöstä ja samalla yhdessä aseellisen voimankäytön kanssa muokkaavan edelleen näitä käsityksiä. Ajallisesti tutkimus rajattiin presidenttien George W. Bush ja Barack Obama hallintokausille aikavälille 20.01.2001‒4.3.2014. Aseelliseen voimaan ja sen käyttöön liittyviä käsityksiä etsittiin presidenttien puheista ja empiirisen analyysin kohteiksi valittiin tilanteet, joissa Yhdysvallat oli käyttänyt aseellista voimaa tai aseellisen voiman käyttämättä jättäminen oli aiheuttanut keskustelua. Aseellisen voimankäytön merkityksen muuttuminen kansallisten intressien tavoittelussa ilmenee tarkastelulla ajanjaksolla monella tavalla. Tarkastelujakson alussa Yhdysvalloilla oli yleisen, 1990-luvun kuluessa vakiintuneen käsityksen mukaan ennen kaikkea teknologisen etumatkansa vuoksi maailman tehokkaimmat asevoimat, mutta käsitykset sodasta eivät muodostaneet koherenttia kokonaisuutta. Vuoden 2001 jälkeen terrorisminvastaisesta sodasta muodostui tärkein Yhdysvaltojen johtaja-asemaa ja aseellisen voiman käyttöä kansainvälisessä järjestelmässä selittävä viitekehys. Sotilaalliset takaiskut ja liittolaisten painostaminen kuitenkin kuluttivat voimavaroja ja heikensivät sodan oikeutusta kansainvälisessä järjestelmän piirissä. Obama pyrki esiintymään vaihtoehtona Bushin politiikalle erityisesti suhtautumisellaan aseellisen voiman käyttöön ja terrorismin muodostamaan uhkaan. Yhdysvaltojen toiminta perustuu kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön ja kynnys aseellisen voiman käyttöön on kasvanut. Vaikka konkreettinen voimankäyttö on vähentynyt Obaman kausilla, monet sotaan ja aseelliseen voimaan liittyvät käsitykset ovat kuitenkin pysyneet miltei muuttumattomina verrattuna Bushin kausiin. Yhdysvaltojen tapa käyttää voimaa Obaman kausilla osoittaa että käsitykset aseellisesta voimasta perustuvat edelleen vahvasti teknologian tuottamaan suorituskykyyn. Mikäli Yhdysvallat käyttää aseellista voimaansa lähitulevaisuudessa, perustuvat toimintaa ohjaavat periaatteet yhteistyöhön alueellisten toimijoiden kanssa ja teknologiakeskeiseen sodankäyntiin.