Oppilaan interkulttuurisuus ja asennoituminen englannin kielen opiskeluun kaksikielisellä luokalla

The purpose of this research was to study the bilingual class students attitudes toward schoolwork, studying in English and their attitudes toward ethnic diversity. Bilingualism has been shown to promote a person s cultural knowledge and to increase one s cultural tolerance. Also, it has been proven that young people are among the most receptive toward ethnic diversity. Students in bilingual classes have often lived abroad, travelled extensively, or have had contacts with different cultures through their parents work. This thesis seeks to clarify whether bilingualism has an effect on lower and upper graders intercultural competence. Also, it seeks to determine what the students think about their English language skills and what their abilities are to tolerate cultural differences. The research was carried out in one of Espoo Finland schools grades 4 to 9 in December 2008. One hundred fourteen (114) students participated in the research. Students answered the questions on a form where they were asked to submit their background information and answer which language they prefer in studying the school subjects. Students were also asked to choose from 18 pictures with ethnically different persons, telling which ones could be their friends and which ones they wished not to meet, as well as stating the reasons why. Also, the students answered to Likert-scale questions concerning their English studies and interculturalism. The data has been processed with qualitative and quantitative methods. The results show that the study language is not significant. Most of the students experienced studying in a bilingual class as a positive thing, and thought highly about their English skills. The students positive attitudes toward ethnic diversity and intercultural sensitivity were present in their answers. Tolerance and intercultural competence was especially noticeable in the written explanations by the older students.

Paimen vailla hiippakuntaa : Kenttäpiispan viran synty ja vaikutus sotilaspapiston asemaan Suomen puolustusvoimissa ja kirkossa vuosina 1939 - 1944

The main purpose of this research is to shed light on the factors that gave rise to the office of Field Bishop in the years 1939-1944. How did military bishophood affect the status of the head of military pastoral care and military clergy during these years? The main sources of my research are the collections in the Finnish National Archives, and I use a historical-qualitative method. The position of the military clergy was debated within both the Church and the Defence Forces before 1939. At that stage, Church law did not yet recognize the office of the leading military priest, the Field Dean. There had been a motion in 1932 to introduce the office of a military bishop, but the bishops' synod blocked it. The concept of Field Bishop appeared for the first time in 1927 in a Finnish military document, which dealt with pastoral care in the Polish military. The Field Dean in Finland had regularly proposed improvements to the salary of the military clergy before the Winter War. After the Winter War, arguments were made for strengthening the position of the military clergy: these arguments were based on the increased respect shown towards this clergy, especially due to their role in the care of the fallen, which had become their task during the war. Younger members of the military clergy in particular supported the demands to improve their position within the Church and the army. The creation of a Field Bishop was perceived as strengthening the whole military clergy, as the Field Bishop was envisioned as a bishop within the Church and a general within the Defence Forces. During that time the Field Dean was still without any military rank. The idea of a Field Bishop was recommended to Mannerheim in June 1940, after which the Defence Forces lent their support to the cause. The status of the military clergy, in Church law, made it to the agenda of the Church council in January 1941, thanks largely to the younger priests' group influence and Mannerheim's leverage. The bishops opposed the notion of a Field Bishop mostly on theological grounds but were ready to concede that the position the Field Dean in Church law required further defining. The creation of the office of Field Bishop was blocked in the Church law committee report issued close to the beginning of the Continuation War. The onset of that war, however, changed the course of events, as the President of the Republic appointed Field Dean Johannes Björklund as Field Bishop. Speculation has abounded about Mannerheim's role in the appointment, but the truth of the matter is not clear. The title of Field Bishop was used to put pressure on the Church, and, at the same time, Mannerheim could remain detached from the matter. Later, in September 1941, the Church council approved the use of the Field Bishop title to denote the head of military pastoral care in Church law, and Field Bishops were assigned some of the duties formerly pertaining to bishops. Despite all expectations and hopes, the new office of Field Bishop did not affect the status of the military clergy within the Defence Forces, as no ranks were established for them, and their salary did not improve. However the office of the Field Bishop within Army HQ was transformed from a bureau into a department in the summer of 1942. At the beginning of the Continuation War, the Field Bishop was criticized by certain military and Church clergy for favouring Russian Orthodox Christians in Eastern Karelia. Björklund agreed in principle with most of the Lutheran clergy on the necessity of Lutheranizing East Karelia but had to take into account the realities at Army HQ. As well, at the same time the majority of the younger clergy were serving in the army, and there was a lack of parish priests on the home front. Bishop Lehtonen had actually expressed the wish that more priests could have been released from the front to serve in local parishes. In his notes Lehtonen accused Björklund of trying to achieve the position of Field Bishop by all possible means. However, research has revealed a varied group of people behind the creation of the office of Field Bishop, including in particular younger clergy and the Defence Forces.

Kansainväliset sanktiot – kauniita sanoja vai harkittuja tekoja? Miksi kansainväliset sanktiot eivät toimi - esimerkkimaina Rhodesia, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe.

Tutkin Pro Gradu – tutkielmassani kansainvälisen yhteisön toimeenpanemien sanktioiden ongelmallisuutta, niiden toimivuuden näkökulmasta. Aiempien tapausten valossa, sanktioiden suurimpana kärsijänä on usein nähty olevan siviiliväestö. Sanktioista huolimatta ne henkilöt ja ryhmät joiden katsotaan ollen vastuussa tilanteesta, ovat kuitenkin kyenneet jatkamaan toimintaansa. Sanktio-keskustelua onkin jakanut suhtautuminen sanktioiden hyödyllisyyteen, ennen kaikkea siihen miksi niitä käytetään kun ne eivät toimi. Pyrin työlläni osallistumaan kyseiseen keskusteluun kansainvälisten suhteiden tutkimuksen näkökulmasta. Aikaisemmin akateemista keskustelua on käyty pitkälti oikeudellisesta sekä taloudellisesta näkökulmasta. Työ on teoriasidonnainen tutkimus, jossa vertailevan tapaustutkimuksen keinoin haetaan teorioista tukea esimerkkitapausten käsittelyyn sekä johtopäätöksien tulkintaan. Tutkimuskysymystä lähestytään ensiksi aihepiirin teoreettisen sisällön esittelyllä, jonka jälkeen sitä sovelletaan kolmeen esimerkkitapaukseen. Esimerkkitapaukset ovat Rhodesia, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe. Maat on valittu niiden sanktioihin johtaneiden olosuhteiden samankaltaisuuden vuoksi. Zimbabwe on lisäksi esimerkki sanktioissa ja niiden käytössä tapahtuneesta muutoksesta. Muutos on ollut siirtyminen kokonaisvaltaisista sanktioista kohdennettuihin sanktioihin. Teoreettisena viitekehyksenä työssä on toimijoiden rationaalinen toiminta, jonka lähtökohtana ovat heidät omat intressit. Kyseinen toiminta myötävaikuttaa osaltaan sanktioiden toimimattomuuteen, toimijoiden suhteuttaessa aina oman toimintansa muiden toimintaan. Sanktiokeskustelun sijoittumista tieteellisessä keskustelussa selvennän regiimiteorian avulla. Sanktioiden eri osapuolten toimintaa pyrin vuorostaan tuomaan esille rationaalisen valinnan teorian, eritoten peliteorian, avulla. Mainitun lisäksi tuon esille myös poliittisen päätöksenteon epävarmuuden, sekä sen vaikutukset osapuolten toimintamalleihin. Hypoteesina tutkimukselle on, että sanktioita lähettävien maiden keskinäisen yhteistyön heikkous sekä niiden omat kansalliset intressit vaikeuttavat sanktioiden toimintaa. Lähteinä työssä on käytetty julkisia lähteitä, jotka käsittelevät aihepiirin yleistä sekä teoreettista keskustelua. Esimerkkitapauksissa on käytetty myös julkisia lähteitä, sekä aikalaiskirjoituksia. Viimeksi mainitun taustalla on kahden esimerkkitapauksen, Rhodesian ja Etelä-Afrikan, historiallinen näkökulma. Kolmen esimerkkitapauksen kautta, tutkielmassani vahvistuu siinä esitetty hypoteesi. Tämän mukaan sanktioiden toimintaa vaikeuttavat sanktiota lähettävien maiden keskinäisen yhteistyön puute sekä niiden kansalliset intressit. Yhtä lailla sanktioitavat maat ovat sanktioprosessien hitaudesta johtuen kyenneet ennakoimaan ja varautumaan tuleviin muutoksiin. Esimerkkitapauksista Rhodesian ja Etelä-Afrikan kohdalla halutun muutoksen taustalla voidaan katsoa olleen pääasiallisesti muut tekijät kuin sanktiot. Zimbabwen osalta voidaan vuorostaan todeta, että siinä missä kokonaisvaltaiset sanktiot eivät toimineet Etelä-Afrikan ja Rhodesian tapauksissa halutulla tavalla, kohdennetut sanktiot ovat olleet yhtä lailla ongelmallisia. Esimerkkitapausten tuloksista ei voida vetää vedenpitäviä johtopäätöksiä joilla kyettäisiin arvioimaan tai ennustamaan sanktioiden toimivuutta kokonaisvaltaisemmin. Syynä on kansainvälisten sanktio-tapausten yksilöllisyys sekä sanktioiden käytön kiistanalaisuus kansainvälisessä politiikassa.

Lasten ja nuorten kokemuksia lastensuojelun alkuvaiheen arvioinnista

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvailla lasten ja nuorten kokemuksia heidän osallistuttuaan perheineen lastensuojelun alkuvaiheen arviointiin eli lastensuojelutarpeen selvitykseen. Tarkastelen tutkielmassa lasten ja nuorten kokemuksia osallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on, että tämä tutkielma kertoisi lastensuojelutarpeen selvityksestä työkäytäntönä ja lisäisi tietoa siitä, miten lastensuojelu on onnistunut tavoitteessaan lisätä lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja lapsilähtöisyyttä lastensuojelun työkäytäntöihin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheen selvitystyöhön. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on saatu haastattelemalla yhdeksää 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat osallistuneet lastensuojelutarpeen selvitykseen vuosien 2009–2010 aikana. Lastensuojeluasiakkuus oli päättynyt arvioinnin jälkeen neljän nuoren osalta ja viiden nuoren kohdalla oli päädytty jatkamaan asiakkuutta lastensuojelun avohuollossa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytin temaattista sisällönanalyysiä. Thomasin malli osallisuuden ulottuvuuksista auttoi jäsentämään osallisuuden käsitettä ja lasten ja nuorten puhetta. Tutkimusaineistossa osallisuuden kokemuksen osa-alueiksi muodostuivat 1) tiedon saaminen asiakkuuden alkuvaiheesta ja syistä, jotka johtivat lastensuojelutarpeen selvitykseen, 2) kuulluksi tuleminen ja 3) vaikuttamisen mahdollisuus selvitystyön aikana. Useimmat lapset ja nuoret antoivat kiitettävän arvosanan tiedon saannistaan. Kuulluksi tuleminen edellytti mahdollisuutta itsensä ilmaisemiseen ja tuen saamista siihen. Lastensuojeluun kehitetyt osallistavat menetelmät olivat auttaneet oman mielipiteen kertomisessa. Vaikuttamisen mahdollisuus tarkentui mahdollisuudeksi vaikuttaa siihen, ketkä osallistuivat selvitykseen sekä mahdollisuudeksi vaikuttaa selvityksen sisältöön. Vaikuttamisen mahdollisuuteen sisältyi lisäksi mahdollisuus olla osallistumatta. Osallisuuden kokemukseen vaikuttivat myös se, näkyikö nuoren oma mielipide yhteenvetotekstissä ja se, oliko nuori selvillä asiakassuunnitelman tavoitteista. Kuulluksi tuleminen oli vaikuttanut nuorten käsityksiin lastensuojelusta ja muuttanut niitä positiivisemmiksi. Kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen seurauksena nuoret kokivat pääsääntöisesti hyötyneensä alkuvaiheen interventiosta. Eniten nuoret mainitsivat emotionaalisesti merkittäviä muutoksia, kuten luottamuksen ja yhteisen keskustelun lisääntymisen perheenjäsenten välillä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Selvitykseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen sekä lasten ja nuorten omaan käyttäytymiseen että vanhempien asennoitumiseen positiivisella tavalla. Tärkeimmät lähteet: Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2004): Kohtaavaa lastensuojelua. Möller (2005): Arviosta sanoisin – Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta. Oranen, Mikko (2008): Mitä mieltä? Mitä mieltä? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä.

Kuntien vaikuttavuustavoitteet lasten ja nuorten hyvinvointityössä

Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee kuntien itselleen asettamia vaikuttavuustavoitteita lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, mitä tulos- ja tavoiteohjaus, tuloksellisuus ja vaikuttavuus tarkoittavat kuntien lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Julkishallinnon New Public Management-reformin pohjalta syntynyt kuntalaki painottaa organisaatioiden tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Tuloksellisuudella tarkoitetaan toimintojen taloudellisuutta ja vaikuttavuutta. Tällaiseen tulos- ja tavoiteohjaukseen siirtyminen on edellyttänyt arvioinnin kehittämistä. Keskeisiä käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat: toiminta-ajatus, päämäärä, tavoite, vaikuttavuus, vaikuttavuustavoite, vaikutus ja arviointi. Teoreettista kirjallisuutta konkretisoidaan lasten ja nuorten hyvinvointityön arkipäivään liittyvin sovelluksin ja esimerkein. Tutkielman aineistona on 12 kuntien tuottamaa, vuoden 2008 alussa lakisääteiseksi tullutta lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa, joiden tehtävänä on toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnissa. Aineiston kvalitatiivisen eli laadullisen analyysin menetelmänä käytetään teemoittelua. Tarkastelu paljastaa, että kunnat ovat asettaneet varsin vähän konkreettisia ja mitattavissa olevia vaikuttavuustavoitteita laatiessaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmia. Kuntien asettamat tavoitteet voidaan jakaa seuraaviin teemoihin: määrälliset ja ”joko tai” –tavoitteet, ehdotusmuotoiset tavoitteet, ”kehitetään, edistetään, panostetaan, vahvistetaan” –tavoitteet, tavoitteet jatkuvana resurssitaisteluna sekä ”oikein vai väärin” –tyyppiset tavoitteet. Edellä esitetyt tavoitetyypit voidaan jakaa vielä karkeasti kahdenlaisiin kategorioihin: kunnallisen lasten ja nuorten palvelujärjestelmän kehittämiseen keskittyvät tavoitteet ja oikeaa ja väärää kuvaavat, moraalis-eettiset tavoitteet. Koko aineiston kattavana havaintona esitetään, että kunnat tuntuvat välttelevän täsmällisten, konkreettisten ja mitattavissa olevien tavoitteiden esittämistä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja ilmaisevan tavoitteiden sijaan mielellään palvelujärjestelmää kuvaavia ja kehittäviä päämääriä.

Taajuushuutokaupan tehokkuus - Toteutuminen Suomen ja Ruotsin 2,6 GHz:n huutokaupoissa

Tutkielmassa arvioidaan taajuushuutokauppojen taloudellista tehokkuutta. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti huutokaupan allokatiivista tehokkuutta ja sen toteutumista kahdessa huutokauppatapauksessa. Työn metodeina on historiallinen tarkastelu taajuushuutokauppojen kehityshistoriasta, toimialatarkastelu teletoimialasta, peliteoreettinen analyysi monen kohteen huutokaupan taloudellisesta tehokkuudesta sekä huutokaupassa asetettujen huutojen suuruuksien sekä määrien analysointi Suomen ja Ruotsin 2,6 GHz:n huutokauppojen osalta. Historiallisen tarkastelun tuloksena esitetään, että huutokaupat ovat taloudellisesti tehokkaampi menetelmä kuin muut taajuusjakomenetelmät: arpajaiset, hallinnollinen arviointi tai ns. ”first come first serve” –menetelmä. Matemaattisen analyysin avulla määritellään tarkasti huutokaupan tehokkuus monen kohteen huutokaupassa ja miten huutokauppamekanismilla voidaan ohjata huutokauppa tehokkaaseen lopputulemaan. 2,6 GHz:n Suomen ja Ruotsin huutokauppojen osalta johtopäätöksinä esitetään, että Ruotsin huutokaupassa todennäköisesti saavutettiin tehokas lopputulema. Suomen huutokaupan osalta esitetään, että huutokaupan taloudelliset mekanismit eivät välttämättä ohjanneet huutokauppaa tehokkaaseen lopputulemaan. Suurimpana syynä Suomen huutokaupan mahdollisesti tehottomaan lopputulemaan voitaneen pitää huutokaupassa ilmennyttä, osittain mekanismista johtunutta, vähäistä kysyntää.

Kansalaisjärjestöt paikallistason ihmisoikeuspolitiikan määrittelykamppailussa. Tapaustutkimus lähisuhde- ja perheväkivallan vastaisen ohjelman valmistelusta Espoossa.

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kansalaisjärjestöjen vaikutus ja osallisuus ihmisoikeuksia koskevassa määrittelykamppailussa paikallistasolla. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kohteena on Espoon kaupungin perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaisen Puhu – älä lyö! -toimintaohjelman valmisteluprosessi. Tutkimuksen aineistona on kymmenen ohjelman valmisteluun osallistuneen henkilön haastattelua sekä ohjelmasta tuotettuja versioita ja muita materiaaleja. Tutkimuksen ote on kehysanalyyttinen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista politiikkaa Espoossa tarkastellaan ihmisoikeuspolitiikan ja siten naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen politiikan näkökulmasta. Ihmisoikeussopimuksissa naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty tasa-arvokysymykseksi. Koska naisjärjestöt ovat tutkimusten mukaan olleet merkittäviä tekijöitä tasa-arvopolitiikan kehittämisessä niin Suomessa kuin ulkomailla, on järjestöjen vaikutus Espoossa valmisteltuun perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen ohjelmaan otettu tämän tutkimuksen kohteeksi. Johtuen väkivallan erilaisten määritelmien vaikutuksista siihen, kuinka ongelmaa pyritään hoitamaan, kiinnitetään tutkimuksessa erityistä huomiota niihin kehystämisen tapoihin, joita ohjelman valmistelussa on esiintynyt ja kysytään kuinka järjestöt ovat vaikuttaneet ongelman määritelmään Espoossa. Etenkin konstruktivistiset teoriat ihmisoikeussopimusten vaikutuksesta kansallisiin politiikkoihin väittävät, että kansalaisjärjestöillä on merkittävät vaikutus eri valtiollisten toimijoiden painostamisessa muuttamaan politiikkojaan ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan. Valtionhallinnossa järjestöjä taas on pyritty osallistamaan enemmän päätöksentekoon, mitä on perusteltu osallistuvan demokratian näkökulmasta. Puhu - älä lyö! -ohjelman kehys lähisuhde- ja perheväkivallasta paljastui analyysin ensimmäisessä osassa venytetyksi ja taivutetuksi. Ohjelmassa ei siis ole kyse nimenomaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, niin kuin monet järjestöt olisivat toivoneet. Järjestöjen osallistaminen tapahtui kaupungin ehdoilla. Kaupunki rajoitti valmisteluryhmän sisäisten palveluntuottajajärjestöjen mahdollisuutta tuoda esille väkivallan sukupuolittunutta luonnetta, mikä heikensi niiden mahdollisuutta politisoida koko naisiin kohdistuvasta väkivallasta käytyä keskustelua sukupuolten erilaisten valtasuhteiden näkökulmasta. Kaupungista riippumattomien järjestöjen poliittiset kannanotot taas valjastettiin valmistelun osana viranhaltijoiden omien poliittisten päämäärien tueksi ja legitimoimaan itse ongelmaa. Määrittelykampailussa kansalaisjärjestöt eivät onnistuneet Espoossa määrittelemään toimintaohjelmaprosessissa kehystä, joka olisi ollut sekä paikalliseen sukupuolten välistä konfliktia välttelevään kulttuuriin sopiva, että tarpeeksi radikaali haastaakseen niitä väkivallan sukupuolineutraaliin käsittelytapaan liittyviä uskomuksia, jotka estävät puuttumasta sukupuolten erilaisiin valtasuhteisiin yhteiskunnassa.

OP-Pohjola-ryhmän sidosryhmät : laadullinen tutkimus sidosryhmävalinnasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää mitkä ovat OP -Pohjola-ryhmän tärkeimmät sidosryhmät, millä perusteella sidosryhmät erottuvat muista organisaation ympäristössä toimivista tahoista, sekä millaisten ominaisuuksien perusteella sidosryhmien tärkeyttä arvioidaan OPPohjola- ryhmän näkökulmasta. Sidosryhmät ovat yrityksen ympäristössä toimivia ryhmiä tai tahoja, joiden asema sidosryhmänä perustuu yleensä niiden kykyyn vaikuttaa yrityksen menestykseen (esimerkiksi asiakkaat) tai oikeutettuun asemaan yrityksessä (esimerkiksi omistajat ja henkilökunta). Viimeaikaisissa sidosryhmiin keskittyvässä tutkimuksessa on tunnustettu sidosryhmien merkitys yritysten menestymisen kannalta. Toisaalta kaikkien sidosryhmien huomioimiseen perustuvalla liikkeenjohtamisella on myös eettisiä perusteita. Yleistyneen käsityksen mukaan yrityksellä on vastuuta myös muita tahoja, kuin omistajiaan kohtaan. Sidosryhmien laaja-alainen huomiointi on siis osa vastuullista liiketoimintaa ja sitä kautta yritysten yhteiskuntavastuun lähtökohta. Sidosryhmiä on pyritty määrittelemään lukuisilla eri tavoilla eri tutkijoiden toimesta. Erilaiset määritelmät ovat hämärtäneet sidosryhmän käsitettä jopa niin, että käytännössä kaikki yrityksen ympäristössä toimivat tahot voidaan nähdä yrityksen sidosryhmiksi. Yrityksen on kuitenkin hyödyllistä tunnistaa sen tärkeimmät sidosryhmät, jotta se voi toteuttaa suunnitelmallista sidosryhmäpolitiikka näihin tahoihin päin. Tämä tutkimus pyrkii luomaan yleiskuvan siitä, mitkä ovat OP-Pohjola-ryhmälle sen keskeiset sidosryhmät ja miksi. Tutkimus perustuu OP-Pohjola-ryhmässä työskentelevien henkilöiden teemahaastatteluihin. Haastattelumateriaalia on analysoitu käyttäen apuna sisällönanalyysiä ja sisällön erittelyä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Mitchellin, Anglen ja Woodin ns. sidosryhmien identifikaation malli, jonka mukaan sidosryhmän tärkeys yrityksen näkökulmasta perustuu siihen, onko sidosryhmällä valtaa, legitiimi asema tai kiireellisiä vaateita suhteessa yritykseen. Sidosryhmien identifikaation mallin mukainen analyysi osoitti, että OP-Pohjola- ryhmän tärkeimmät sidosryhmät ovat asiakkaat sekä lainsäätäjät ja viranomaiset. Muita OP-Pohjola- ryhmän sidosryhmiä ovat omistajat, hallinto, media, henkilökunta, kansalaisjärjestöt ja palkansaajajärjestöt. Sidosryhmän tärkeyteen OP-Pohjola- ryhmän näkökulmasta näytti vaikuttavan eniten sidosryhmän kyky vaikuttaa organisaation menestykseen. Tämä kyky saattoi perustua joko välilliseen tai välittömään valtaa tai esimerkiksi asiantuntemukseen finanssialasta. Se, kuinka ”äänekäs” sidosryhmä on, ei yksistään vaikuta sidosryhmän tärkeyteen yrityksen näkökulmasta. Tutkimuksessa käytettiin lähteinä enimmäkseen 2000- luvulla tehtyjä sidosryhmätutkimuksia sekä teoreettista kirjallisuutta sidosryhmiin ja yritysten vastuullisuuteen liittyen.

Uskonto, luonto ja talous Yhdysvaltain uudestisyntyneiden ilmastonmuutoskeskustelussa

Tutkielmani tarkastelee Yhdysvaltain uudestisyntyneitä protestantteja ja heidän suhtautumistaan ilmastonmuutokseen. Heidän käymässään keskustelussa uskonto määrittää yksilön suhtautumisen talouteen sekä luontoon. Tarkoituksenani on selvittää ja tehdä ymmärrettäväksi näiden asioiden keskinäisiä suhteita ja yhtyeenkietoutuneisuutta. Uudestisyntyneen uskon eräs keskeinen tekijä on uskonnollisen narratiivisen tradition omaksuminen, jolle uskova vapaaehtoisesti alistaa menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Narratiivisen tradition keskeisyyden vuoksi kehittelen tutkielmani teoreettiseksi viitekehykseksi narratiivisen rationaalisuuden näkökulmaa, joka pohjautuu Max Weberin, Jerome Brunerin, uskontososiologian uuden paradigman sekä narratiivisen tutkimuksen käsitteistöön. Narratiivisessa rationaalisuudessa uskonto näyttäytyy Robert Bellahin sanoin todellisuutena sui generis, joka muodostaa uskovan elämän fokuksen. Ninian Smartin määritelmän mukaisesti fokuksen käsite mahdollistaa uskonnon tutkimisen siten, että vain uskomisella on totuusarvoa, ei uskomisen kohteella. Tutkimusaineistoni koostin internetistä uudestisyntyneiden ylläpitämistä blogeista. Blogien käyttäminen aineistolähteinä mahdollistaa analyysin kohdentamisen uudestisyntyneiden keskenään käymään keskusteluun eikä tutkijalla ole riskiä joutua käännytyspuheen kohteeksi. Lisäksi blogit ovat aineistoa, joka on syntynyt ilman tutkijan tai tutkimusintressin vaikutusta. Tutkimusaineistoni muodostavat 15 blogilta haetut ilmastonmuutokseen liittyvät kirjoitukset. Aineistoni jäsennyksen suoritan sisällönanalyyttisin perustein käyttäen apunani akateemisia ja teologisia keskusteluja. Keskeisimpiä näistä ovat Max Weberin Protestanttinen etiikka, Colin Campbellin Romanttinen etiikka, Robert Bellahin kansalaisuskonto sekä kristillisen tilanhoitajuuden käsite. Pääasiallinen analyysimetodini on narratiivinen analyysi, jolla haen aineistostani niitä kansanomaisen ajattelun malleja, joiden valossa uudestisyntyneiden käymä ilmastonmuutoskeskustelu on sisäisesti johdonmukaista ja ulkopuolisille ymmärrettävää. Uudestisyntyneiden ilmastonmuutoskeskustelua jäsentää amerikkalaisen unelman ja sekulaarin humanismin kansanomaisen ajattelun mallit. Yhdessä nämä mallit muodostavat kokonaisuuden, joka tekee keskustelusta sisäisesti johdonmukaista ja ymmärrettävää ja jonka uudestisyntyneet ovat omaksuneet. Molemmilla malleilla on kristilliset juuret, vaikka amerikkalainen unelma on niistä jo etääntynyt. Amerikkalaisen unelman voi lisäksi nähdä Weberin Protestanttisen etiikan sekä Campbellin Romanttisen etiikan yhdysvaltalaisena synteesinä.

Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959

Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.