998 resultados para kuali ole
Resumo:
Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.
Resumo:
In this thesis a closer look at ZigBee wireless network protocol was made and a ZigBee evaluation device was designed and built for testing it. ZigBee is a digital wireless network technology published in 2004, which was developed for wireless control and automation systems. It is based on the IEEE 802.15.4-2003 standard, and its aim was to create a reliable wireless networking protocol with secure data transmissions, low power consumption and low manufacturing costs. The low power consumption requirement has also led to a slow data rate and a short range, but in a ZigBee network individual network devices can route messages to each other, so short range is not a problem. In automation and control systems a fast data rate is not usually an important requirement either. ZigBee network can form automatically and one ZigBee network can theoretically include thousands of devices, all of which can communicate with each other. ZigBee network is also self-healing, so an individual device dropping out of the network, like breaking down, does not affect functionality of the network. Evaluation device was designed and implemented in four different versions, which were tested with six different antenna designs. All antennas were tested at a range of 100 meters in an open terrain using two different frequencies and transmission powers. Also a range test was performed for selected antennas using transmission power of 4,5 dBm, which was maximum power of the ZigBee chip used in the evaluation device. Range test resulted in a measured range of several hundred meters, which can be considered as a good result for a short-range technology.
Resumo:
Kansainliiton tilastojulkaisujen kokoelmaan kuuluu Kansainliiton julkaisemia tilastosarjoja ja vähäisessä määrin muita julkaisuja vuosilta 1920-1946. Tilastojen aiheina ovat mm. maailmankauppa, maksutase ja valuuttakysymykset. Kokoelmaan kuuluvia sarjoja ovat esimerkiksi Statistical year-book of the League of Nations, Review of world trade ja Memorandum on balance of payments and foreign trade balances. Kokoelmaan kuuluvat sarjat eivät ole täydellisiä. Kansainliitto (engl. League of Nations, ransk. Société des Nations) perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtävänään aseistariisunta ja valtioiden välisen yhteistyön edistäminen. Kansainliitto lopetti toimintansa 1946, jolloin sen tehtävät siirtyivät juuri perustetulle YK:lle.
Resumo:
Työssä käytiin läpi Porvoon jalostamon haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästömääritysmenetelmiä ja arvioitiin nykyisin käytössä olevien sekä uusien menetelmien soveltuvuutta Porvoon jalostamon päästömääritykseen. Nykyisten menetelmien arviointia tehtiin käymällä läpi eri alueiden 2000-luvun päästömäärät sekä vertaamalla päästömääriä muiden jalostamojen vastaaviin päästömääriin. Haihtuvista orgaanisista yhdisteistä puhuttaessa jätetään yleisesti metaani määritelmän ulkopuolelle ja käytetään termiä NMVOC-yhdisteet. Työssä laskettiin arvio Porvoon jalostamon metaanin päästömäärälle ja arvioitiin sen vaikutusta NMVOC-kokonaispäästömäärään. Metaanin kokonaispäästömäärien havaittiin olevan noin kymmenen kertaa haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästömääriä pienempiä, ja näin ollen niiden lisäämisellä NMVOC-päästöihin ei ole juuri vaikutusta. Myös menetelmien investointi- ja käyttökustannuksia, sekä pidemmän aikavälin kustannuksia arvioitiin. Kustannuksiltaan tällä hetkellä Porvoon jalostamolla käytössä olevat menetelmät ovat kustannustehokkaita. Uusista menetelmistä DIAL, SOF ja OGI ovat kustannuksiltaan huomattavasti kalliimpia, myös pitkän aikavälin vertailulla. Nykyisten menetelmien vuosittaiset kustannukset aiheutuvat mittausten vaatimista henkilötyötunneista. Uusista menetelmistä SOF ja DIAL vaativat ulkopuolisten mittaajien käyttämistä. Massavirran määrityksen suhteen vielä kehitysvaiheessa olevalla OGI-kameralla mitatessa voidaan käyttää mittaajina omaa henkilökuntaa. Toisin kuin DIAL- ja SOF-menetelmien laitteistot, OGI-kamera ostetaan omaksi ja näin ollen sitä voidaan käyttää tarpeen vaatiessa vuoden ympäri esimerkiksi suurien vuotajien paikallistamiseen ja LDAR-kiristysohjelman tukena. Tarkastelun perusteella olisi suositeltavaa tarkastaa nykyisin käytettävistä laskentamenetelmistä erityisesti prosessi- ja säiliöalueen sekä jätevesijärjestelmä päästömäärät käyttäen tarkempia DIAL-, SOF- tai myöhemmin OGI-menetelmiä ja muokata laskentamenetelmiä vastamaan näillä määritettyjä päästömääriä.
Resumo:
Tämän poliittisen historian tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä oli Kansallisen Kokoomuksen järjestötoiminnan ja siitä ponnistavan vaalityön kehitys sotien jälkeisinä vuosina 1944 - 1979. Aineiston perusteella kiteytyi keskeiseksi pitkäksi linjaksi alkutilanteen varsin heikon ja väljän vaaliorganisaation kehittyminen vähitellen tiukasti johdetuksi, politiikkaa kaikilla tasoilla tekeväksi puolueeksi. Kokoomuksen jäsenmäärä kohosi nopeasti vuosina 1946 - 1948 noin 14.000 jäsenen määrästä yli 50.000 jäseneen. Puolueen keskustoimistoon palkattiin nopeasti lisää resursseja, ja vaalityön ote oli yllättävänkin ammattimainen jo vuoden 1948 eduskuntavaaleissa. Jäsenmäärä saavutti huippunsa jo 1960-luvulla, kun koko puolueyhteisöön kuului yli 90.000 jäsentä. Jäsentilastoissa oli kuitenkin koko ajan puutteita, mikä johtui monista tekijöistä. Yksi tärkeimpiä oli kokoomuksen sääntömuutos vuoden 1951 alusta lukien, minkä mukaan sama henkilö saattoi olla jäsenenä sekä emopuolueessa että nais- tai nuorisojärjestössä, ts. kyseessä oli ns. kaksoisjäsenyys. Tilastoinnin ongelmia oli myös käytännössä lähtien perusyhdistyksistä: jäsenmaksuvelvoitteen laiminlyöneitä ei niin vain erotettu jäsenyydestä, tilannetta saatettiin katsoa ”läpi käsien” useita vuosiakin. Näin koko jäsentilasto vuoti monella tavalla, eikä tilanne paljon parantunut, vaikka puoluetoimisto 1970-luvun alusta lähtien pyrkikin tarttumaan ongelmiin mm. kaksoisjäsenyyden poistamisella. Puolueella oli jäsentilasto-ongelmien lisäksi kaksi muuta järjestötoiminnan kehittämistä vaikeuttavaa tekijää. Näistä ensimmäinen oli ainainen rahapula, joka johtui ennen kaikkea kokoomuslaisen perusjäsenistön perin nihkeästä suhtautumisesta jäsenmaksujen maksamiseen. Vasta 1960-luvun puoluetuen myötä taloudellinen tilanne parani jossain määrin, mutta kun samaan aikaan puolueen keskustoimiston henkilökunnan määrää lisättiin voimakkaasti, ei velkakierteestä päästy kokonaan eroon. Taloudelliset ongelmat näkyivät kaikilla tasoilla. Puolueen kehittämistä vaikeuttivat myös kokoomuslaisen asennoituminen ns. politiikan tekoon sekä toisaalta järjestötoimintaan osallistumiseen. Vaikka oltiinkin puolueen jäseniä, vielä 1960-luvulla katsottiin, että tämä ei ole ”politiikkaa”, vaan osallistumista järjestötoimintaan, joka myös oli heikkoa. ”Epäpoliittinen” suhtautuminen näkyi ennen kaikkea puolueen tunnusten käytössä vaaleissa. Vasta 1970-luvulla keskustoimisto sai läpi sen, että ehdokkaiden oli pakko allekirjoittaa ehdokassitoumus, joka ei sallinut enää sooloilua. Erityisen tiukasti ehdokassitoumusta vahdittiin vuoden 1978 presidentin valitsijamiesvaaleissa, jolloin myös kokoomus oli UKK-rintamassa. Kokoomus puoluejärjestönä ei sen sijaan koko tutkimuskaudella kehittynyt laajaksi joukkopuolueeksi, vaikka puolueen johto sitä tavoittelikin sitä pitkään. Tutkimuksessa käytetyn Myllyn teoreettisen viitekehyksen mukaan kokoomuksessa olikin 1970-luvulle saakka kulttuurisina malleina kitsaus jäsenmaksujen maksamiseen, heikko osallistuminen järjestötoimintaan sekä ”epäpoliittinen” asennoituminen. Näiden lisäksi tärkeä malli oli kommunismin vastustaminen, joka muuttui edellä mainitulla vuosikymmenellä sosialismin vastustamiseksi. Kokoomuksen järjestötoimintaan tuli 1970-luvulla mukaan ”uloin kehä”, mikä tarkoitti mm. sivistys-ja raittiusjärjestöjen perustamista ja niiden liittämistä puolueyhteisöön, sekä viimein menemistä mukaan ay-toimintaan ja erityisesti kuntapolitiikkaan kaikilla tasoilla. Puolueen kampanjointi vaaleissa kehittyi puoluejärjestön kasvun myötä vaaleista toiseen. Aineiston perusteella voidaan sanoa, että jo vuoden 1951 eduskuntavaaleista lähtien yleistyi ehdokkaiden oma kampanjointi sanomalehdistössä. Luonnollisesti samalla kampanjoinnin kustannukset kasvoivat. 1970-luvulla otettiin käyttöön ehdokkaiden henkilökohtaiset tukiryhmät, jotka olivat huomattavasti laajempia kuin vanha tukimiesorganisaatio. Puolueen äänimäärä kasvoi 1940-ja 50-lukujen vaalien noin 300.000 äänestäjästä 1970-luvun yli 500.000 äänestäjään. Vain vuoden 1966 vaaleissa tuli roima tappio varsinkin sosialidemokraattien rynnistäessä voimakkaasti yleisen vasemmistoaallon myötä. Jo vuoden 1970 ns. ”nuorisovaalit” olivatkin sitten taas kokoomukselle menestys. Tämä ei kuitenkaan johtanut pääsyyn maan hallituksiin, mikä johtui monista tekijöistä: Neuvostoliitosta, presidentti Kekkosesta ja muista puolueista. Tutkimuksessa tarkastelun kohteena olleet kokoomuksen äänenkannattajat, Aamulehti, Uusi Suomi, Karjalainen ja Nykypäivä, olivat selvästi kokoomuksen vaalikampanjointia tukemassa, yhtä hyvin pääkirjoituksissa, pakinoissa, artikkeleissa kuin itse vaalimainonnan osalta. Uuden Suomen tekstiaineisto kuitenkin muuttui lehden uuden riippumattoman aseman myötä vuodesta 1976 lähtien. Myllyn teorian ohella tutkimuksessa käytettiin viitekehyksenä johtopäätösosassa Panebiancon organisaatioiden institutionalisoitumisteoriaa. Aineiston mukaan voitiin todeta, että Kansallisen Kokoomuksen kehitys noudatti monilta osin viimeksi mainittua käsitteistöä.
Resumo:
Tässä tutkielmassa tarkastellaan joidenkin kvanttimekaniikan perusjoukkojen, tila-, efekti- ja etenkin suurejoukon, konveksia rakennetta ja ääripisteitä. Myös operaatioja instrumenttijoukkojen rakennetta käsitellään lyhyesti. Näiden konveksien rakenteiden ja niiden ääripisteiden fysikaalista merkitystä on pyritty valottamaan. Erityisesti tutkielma keskittyy kovarianttien suureiden problematiikkaan ja kovarianssirakenteiden ääripisteiden karakterisointiin. Keskeiset tulokset liittyvät lokaalisti kompaktien Abelin ryhmien määräämien kovarianssirakenteiden analyysiin ja ääripisteisiin. Tästä käsitellään esimerkkeinä kovariantteja paikka- ja vaihesuureita ja paikkaerosuureita. Tila- ja efektijoukkojen ääripisteet on tunnettu jo pitkään, mutta äärisuureiden problematiikka on yleisellä tasolla ollut vielä viime aikoihin asti hämärän peitossa. Äärioperaatioiden ja -instrumenttien tyhjentävää karakterisointia ei vielä ole, mutta tutkielmassa esitellään joitakin erityistuloksia tästäkin aiheesta.
Resumo:
Asiakkaiden vaatimusten täyttäminen käytössä olevilla resursseilla edellyttää yrityksiltä usein varastojen pitämistä. Varastot aiheuttavat kuluja ja niihin sitoutuu pääomaa, joten niiden hallinta on yritysten mielenkiinnon kohde. Diplomityön tavoitteena on tutkia Peikko Finland Oy:n Teräsosatehtaan varastonohjausmallin toimivuutta sekä luoda ylläpitokelpoinen tapa tuotannonohjausmuodon ja varastoparametrien päivittämiseen. Yritysten käytössä olevien resurssien ollessa rajallisia tulee tärkeiden tuotteiden hallintaan keskittyä. Vähäpätöisempiä nimikkeitäkin on ohjattava, mutta yksinkertaisempien mallien avulla kuin tärkeitä tuotteita. Tuotannon- ja varastonohjauksen tavoitteena on löytää tasapaino pääoman sitoutumisen, asiakkaiden palvelun sekä kapasiteetin käytön väliltä. Niihin vaikuttavat tekijät tulee huomioida mahdollisimman kattavasti tuotannonohjausta ja varastonhallintaa suunniteltaessa, jolloin päästään koko yritystä hyödyttävään lopputulokseen. Yrityksen toimintaympäristö kehittyy jatkuvasti, joten kerran määritetyt tekijä eivät ole relevantteja loputtomiin vaan jatkuvan kehittämisen ja tietojen päivittämisen tulee olla osa yrityksen jokapäiväistä toimintaa. Työssä kehitettiin helposti päivitettävä malli, jonka avulla kohdeyritys pystyy päivittämään nimikkeiden tuotannonohjausmuodot ja varastonohjauksen parametrit.
Resumo:
This thesis is a study of articles published in scientific journals about working capital management using bibliometric methods. The study was restricted to articles published in 1990–2010 that deal with the whole working capital management topic not a single sub-area of it. Working capital is defined as current assets minus current liabilities; sometimes also a definition of inventory plus accounts receivable minus accounts payable is used. The data was retrieved from the databases ISI Web of Science and Sciverse Scopus. Articles about working capital management were found 23. Content analysis, statistical analysis and citation analysis was performed to the articles. The most cited articles found in citation analysis were also analyzed by nearly same methods. This study found that scientific research of working capital management seems not to be concentrated to specific persons, organizations or journals. The originality and novelty in many articles is low. Many articles studied relation between working capital management and profitability in firms or working capital management practices of firms using statistical analyses. Data in articles was firms of all sizes, except in developing economies only big firms were used. Interesting areas for future research could be surveys made about working capital management practices in firms, finding of best practices, tools for working capital management, inventing or improving alternative views to working capital management like process-oriented view and firm or industry specific studies.
Resumo:
Tutkielma on kulttuurintutkimuksellinen analyysi kansallisista merkityksistä Johanna Venhon (s.1971) runoelmassa Yhtä juhlaa (2006). Runoelman kansallisia aspekteja ei ole juuri huomioitu sen vastaanotossa. Haen tutkimuksessani vastausta siihen, miten Yhtä juhlaa esittää suomalaisuutta ja mihin se tarvitsee tässä esityksessä edeltäjiään kansallisessa traditiossa. Tutkimukseni nationalistisen teorian viitekehyksenä toimii Benedict Andersonin ajatus kansakuntien kuvitellusta luonteesta sekä Michael Billigin käsite arkinen nationalismi. Kulttuurintutkimuksellinen analyysi pitää sisällään kansallisten merkitysten sukupuolittumisen, kulttuuristen merkitysten rakentumisen lyyrisen perinteen ja kielen muodostamina kulttuurikoodauksina sekä ekologisen näkökulman. Suomalaisuuden esittäminen ilmenee ensinnäkin Yhtä juhlaa -runoelman viitekehyksenä toimivasta kansanrunon traditiosta, joka kulkee mukana 2000-luvun runominän arjessa. Runoelma esittää suomalaisuutta myös muina kulttuurikoodauksina sekä arkisina käytäntöinä. Yhtä juhlaa antaa äidille/naiselle aktiivisen toimijan roolin suomalaisuuden kuvastossa, joka näkyy esimerkiksi runojen minän arjesta selviytymisen keinoina, kieltäytymisenä vahvan naisen retoriikkaan liitetystä vaikenemisesta, ekologisena diskurssina ja lyyrisen hiihtokuvauksen uudistumisena. Tutkimuksessani hahmottuu arjen merkitys kansallisen kuvan muuttumiselle. Suomalaisuutta ei kuvata Yhtä juhlaa -runoelmassa ihaillen ja kaukaa juhlakäyttöön vaan suomalaisen äidin arjessa tehtyjen huomioiden pohjalta. Arjesta nähty kuva on retusoimaton esitys siitä, millaisia piirteitä suomalaisuuteen tänä päivänä liitetään. Yhtä juhlaa -runoelman voi nähdä jonkinlaisena muutoksen osoituksena, koska se tuo eksplisiittisesti kansallisen tradition uudelleen arvioitavaksi arjen kautta. Aiemmalle kuvastolle tyypillisen juhlavuuden poissaolo mahdollistaa jaetun kokemuksen, joka on toden tuntuisena kenties helpompi samastumiskohde tämän päivän suomalaiselle kuin kaukaa ja ihaillen toteutetut fantasiat siitä, mitä on olla suomalainen. Koska tutkimukseni koskee vain Yhtä juhlaa -runoelmaa, olisi esimerkiksi Venhon muun tuotannon tai muiden nykylyyrikoiden kansallisten piirteiden kartoittaminen tarpeellista laajempien kansallisten merkitysten analysoinnille.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitä uusia vaatimuksia kansainvälinen tilintarkastusstandardi ISA 570, tilintarkastajan toiminnan jatkuvuutta koskeva lausunto, tuo tilintarkastustyölle ja tilintarkastajan raportoinnille. Työssä käytiin läpi standardin syntymisen historiaa sekä tutkittiin kuinka erilaiset lainsäädännölliset toimintaympäristöt vaikuttavat standardin mahdolliseen toimivuuteen. Tutkimuksessa pyrittiin myös hahmottamaan niitä ajureita, jotka ohjaavat tilintarkastajan lausunnon antamista varsinkin toiminnallisissa epävarmuustilanteissa. Tutkimuksessa selvisi, että tilintarkastajat eivät ole halukkaita julkaisemaan yrityksen toiminnan jatkuvuutta koskevaa lausuntoa. Suurimpina syinä tähän vaikuttivat lainsäädännöllisesti löyhä kulttuuri ja asiakkaanmenettämisen pelko.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuuden suomalaisen käsityönopettajan arvoja tutkimalla heidän suhtautumistaan koulukäsityön opetuksen perustekijöihin sekä heidän oppimiskäsityksiään. Mielenkiinnon kohteena oli myös se, miten opettajien opiskelemat käsityön eri taustatieteet näkyvät heidän ajattelussaan. Taustatieteitä ovat käsityökasvatus, käsityötiede ja teknologiakasvatus, joka ei ole itsenäinen tieteenala, vaan näkökulma koulukäsityöhön. Opetuksen perustekijät jaettiin Kansasen (2004) sekä Dupuis’n ja Gordonin (1997) määritelmien mukaan. Oppimiskäsityksiä ovat behaviorismi, kognitivismi, konstruktivismi ja realismi. Opettajien näkemyksiä tarkasteltiin tutkimuksen teoriaosassa esiteltyjen opetuksen perustekijöitä ja oppimista koskevien yleisten mallien perusteella. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmä oli teemahaastattelun ja avoimen haastattelun välimuoto. Koska opettajien näkemysten lisäksi tutkittiin taustatieteiden merkitystä heidän ajattelulleen, taustatieteitä käsittelevää kirjallisuutta tutkittiin teoreettisesti opetuksen perustekijöiden ja oppimiskäsitysten valossa ennen opettajien haastattelemista. Tutkimusaiheen valintaan on vaikuttanut käsityönopettajien arvoja koskevan tiedon vähäisyys, sekä toisaalta tekijöiden omat pohdiskelut siitä, millaista on hyvä opetus. Tutkimuksen luonteen vuoksi siihen ei sisälly käsityökasvatuksen pro gradu-töihin perinteisesti kuuluvaa materiaalista tuotetta, vaan tuotteena voidaan pitää Peltosen (1988) määritelmän tietotuotteen käsitteen mukaisesti tutkimuksen avulla tuotettua tietoa siitä, miten kuusi suomalaista käsityönopettajaa suhtautuu koulukäsityön opetuksen perustekijöihin ja millainen oppimiskäsitys heillä on. Haastatellut käsityönopettajat suhtautuvat vaihtelevasti opetuksen perustekijöihin ja heidän oppimiskäsityksensä ovat erilaisia. Kaikki opettajat kuitenkin pitävät hyvän käsityönopetuksen kriteereinä oppilaskeskeisyyttä ja oppilaan hyvän elämän edistämistä. Hyvän käsityönopetuksen katsotaan antavan oppilaalle sellaisia valmiuksia, että he selviävät arkipäivän teknologisista haasteista. Opetuksen tärkeimpänä tavoitteena opettajat pitävät oppilaan yksilöllistä kehitystä, eivät oppilaan sopeuttamista johonkin yhteiskunnalliseen rooliin. Hyvänä opettajan toimintana haastatellut opettajat pitävät sellaista, joka edistää näitä tavoitteita. Opettajien vaihtelevan suhtautumisen opetuksen perustekijöihin voidaan katsoa johtuvan siitä, että opettajien näkemys parhaasta tavasta edistää oppilaan hyvää vaihtelee. Sillä, mitä käsityön taustatiedettä opettajat ovat opiskelleet, ei ole välitöntä merkitystä heidän ajattelulleen.
Resumo:
Yritysten toimintaympäristöjen muuttuminen, organisaatioiden rajojen hämärtyminen ja aineettoman pääoman merkityksen korostuminen vaikeuttavat sekä onnistuneen strategian luontia, että sen toteuttamista. Strategisten mittausjärjestelmien avulla pyritään kehittämään ja varmistamaan strategian toteutuminen liiketoiminnassa. Parhaimmillaan hyvä mittaristo kertoo mitkä ovat yrityksen strategiset tavoitteet ja mihin yritys tulevaisuudessa haluaa panostaa. Suorituskyvyn mittaamisessa on perinteisesti keskitytty taloudellisiin mittareihin. Taloudelliset luvut ovat usein menneeseen viittaavia seuraustekijöitä, ei tulevaisuuteen katsovia mittareita. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli projektiliiketoimintaa harjoittavan yrityksen projektinhallintaprosessin suorituskykymittariston kehittäminen. Tavoitteena oli rakentaa projektinhallintaprosessille tasapainoinen suorituskykymittaristo, joka ottaa huomioon myös aineettoman pääoman. Tutkimuksen tutkimusote oli toimintaanalyyttinen, jonka lisäksi tutkimus sisältää konstruktiivisen ja kvalitatiivisen tutkimusotteen piirteitä. Tutkimuksen tuloksia arvioitaessa havaitaan, että valitut mittarit ovat kiinteästi sidoksissa projektinhallintaprosessin kriittisiin menestystekijöihin. Kriittiset menestystekijät puolestaan valittiin tunnistetuista menestystekijöistä, jotka määriteltiin yrityksen strategiaan ja visioon perustuen. Mittariston tasapainoisuus näkyy aineettoman ja aineellisen pääoman mittareiden välillä kattaen samalla tasapainon ennakoivien ja seurausmittareiden kesken. Haasteellisinta oli projektinhallintaprosessin aineettoman pääoman mittaaminen, jota ei aikaisemmin ole mitattu. Aineettoman pääoman mittaaminen tasapainoisen mittariston viitekehyksessä on mahdollista, mutta vaatii organisaation ymmärryksen miksi aineetonta pääomaa mitataan ja miten se vaikuttaa kokonaisvaltaiseen suorituskykyyn.
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä tutkitaan Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun voimalaitoksen tiivistehöyryn lämmöntalteenoton tehostamisvaihtoehtoja. Tiivistehöyryä syntyy pääasiassa höyryturbiinin labyrinttitiivisteiden läpi virtaavana höyrynä, joka lasketaan turbiinista poistuvaksi lämpöenergiaksi. Tiivistehöyryn kiertoprosesseja on olemassa useita erilaisia, mutta tässä työssä keskitytään erityisesti Joensuun voimalaitoksen tiivistehöyryn kiertoprosessiin ja sen tehostamiseen. Joensuun voimalaitos on tyypiltään vastapainehöyryvoimalaitos, joka on varustettu turbiinin lauhdutusosalla. Työssä esitellään voimalaitoksen tiivistehöyryjärjestelmän nykytilanne sekä eri mahdollisuuksia hyödyntää tiivistehöyryn sisältämä lämpöenergia tehokkaammin ja näin tehostaa voimalaitoksen energiantuotantoa ja -käyttöä. Työssä keskitytään tarkastelemaan ainoastaan tiivistehöyryn lämmöntalteenoton tehostamista, muut energia-analyysin sisältämät kohteet on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle. Energia on olennainen osa nykyistä yhteiskuntaa. Pyrittäessä yhä kustannustehokkaampaan liiketoimintaan, nousee energiatehokkuus usein mielenkiinnon kohteeksi. Nykyisessä tilanteessa Joensuun voimalaitoksen vastapaineajon aikana tiivistehöyryn sisältämä lämpöenergia hukataan pääasiassa lähellä virtaavaan Pielisjokeen. Tarvittavat putkistot tiivistehöyryn lämmöntalteenottamiseksi kaukolämpökiertoon on olemassa, mutta systeemistä ei ole saatu toimivaa. Talvella suurimman kaukolämpökuorman aikana tiivistehöyrystä saatava ylimääräinen lämpöteho vähentäisi biokattilan tehontarvetta ja näin syntyisi konkreettisia säästöjä. Tutkimuksen tärkein tavoite on tutkia voidaanko tiivistehöyryn lämmöntalteenottoa tehostaa, ja jos voidaan, niin mitkä ovat vaihtoehdot, mahdolliset riskit ja investointikustannukset. Vaihtoehtoja kartoitettiin työssä sekä nykyisin olemassa olevan laitteiston pohjalta, kuin myös uusien vaihtoehtojen pohjalta.
Resumo:
Komposiitit ovat yhdistelmämateriaaleja, jotka koostuvat kahdesta tai useammasta eri materiaalista. Komposiitit ovat kiinnostavia tämän päivän koneenrakennukselle niiden korkean vahvuuden ja jäykkyyden suhteesta niiden kevyeeseen painoon nähden. Kuitulujitteisten komposiittien ja laminaattien valmistukseen on monia eri menetelmiä ja ne eroavat toisistaan lähinnä hartsin levittämistapojen sekä kuitujen asettelutapojen perusteella. Komposiittien työstäminen on vaikeaa, mikä johtuu niiden epähomogeenisesta ja anistrooppisesta laadusta ja komposiittien sisältävien lujitteiden korkeasta abrasiivisesta vaikutuksesta. Tavanomaisia työstömenetelmiä, kuten sorvausta, porausta ja jyrsimistä käytetään komposiittien työstämiseen. Kuitujen suuntaus komposiiteissa vaikuttaa paljon niiden työstämiseen. Ultraäänisen tärinän käyttäminen kuitulujitteisia komposiitteja sorvattaessa parantaa työstetyn kappaleen pinnanlaatua. Komposiittimateriaalien kiinnittäminen metalleihin eroaa selvästi muiden materiaalien kiinnittämisestä. Komposiittien yhdistämisen yhteydessä on otettava huomioon monia eri asioita, kiinnitysreikien valmistuksesta käytettäviin kiinnikkeisiin. Komposiittien kierrätys ja hävittäminen on tärkeä osa niiden elinkaarta, eikä niiden kierrätykseen ole tällä hetkellä hyviä ja kustannustehokkaita kierrätysmenetelmiä. Tällä hetkellä kierrättäminen tuleekin kalliimmaksi, kuin käytettyjen komposiittien vieminen kaatopaikalle.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää suorituskyvyn mittaamisjärjestelmä lämmitysjärjestelmiin keskittyneelle pkt-yritykselle. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin mitä kehitystarpeita on yrityksellä, missä ei ole käytössä suorituskyvyn mittaamisjärjestelmää ja kuinka yritys voi kehittää toimintaa suorituskyvyn mittaamisjärjestelmän suunnittelu- ja implementointiprosessin aikana. Tutkimuksen teoreettisessa osassa käsiteltiin suorituskykyä, sen mittaamista, eri suorituskyvyn mittausjärjestelmiä sekä niiden suunnitteluprosesseja ja käyttöä. Teoriaosuudessa on myös käsitelty suorituskyvyn mittaamisen hyötyjä ja suorituskyvyn mittaamista pk-yrityksissä sekä lämmitysjärjestelmiin keskittyneen yrityksen erityispiirteitä suorituskyvyn mittaamisen kannalta. Tutkimuksen empiirinen osa käsittää case yrityksen esittelyn, sekä yritykseen suunnitellun suorituskyvyn mittausjärjestelmän implementointiprosessin. Suorituskyvyn mittaamisjärjestelmän suunnittelu- ja käyttöönottoprosessi suunniteltiin lämmitysjärjestelmiin keskittyneen pkt-yrityksen erityispiirteet huomioiden. Tutkimuksen tuloksena syntyi suorituskyvyn mittausjärjestelmä joka ottaa huomioon lämmitysjärjestelmiin keskittyvän sekä nopeasti kasvavan pkt-yrityksen erityistarpeet. Tutkimuksessa havaittiin että suorituskyvyn mittaamisjärjestelmän suunnitteluprosessin aikana yrityksen johdon liiketoimintatiedon käyttäminen lisääntyi sekä liiketoimintatiedon hyödyntäminen helpottui valmiiden prosessien myötä.