Hiljaisen tiedon siirtyminen pääjohtokeskuksen torjuntakeskuksen organisaatiossa

Tutkimuksessa pyritään kuvaamaan hiljaisen tiedon luonnetta ja merkitystä osana ilmavoimien pääjohtokeskuksiin kuuluvien torjuntakeskusten toimintaa sekä selvittämään niitä seikkoja jotka vaikuttavat tiedon siirtymiseen kyseisessä organisaatiossa. Lisäksi tutkittiin, onko organisaatio kyennyt siirtämään osia hiljaisesta tiedostaan formaaliin, eksplisiittiseen muotoon. Tutkimus sijoittuu ajankohtaan jolloin torjuntakeskusten henkilöstöä on siirtymässä muihin tehtäviin osana puolustusvoimauudistusta. Lisäksi henkilöstörakenne uusiutuu opistoupseerien tehtävien siirtyessä aliupseeristolle opistoupseerien eläkkeelle siirtymisen myötä. Tässä ympäristössä tiedon tehokas siirtyminen organisaation sisällä on entistä tärkeämpää organisaation tehokkaan toiminnan kannalta. Poistuvan henkilöstön omaama henkinen pääoma tulee pystyä hyödyntämään. Tutkimuksessa haastateltiin 5. ja 7. pääjohtokeskusten henkilöstöä kyselytutkimuksella, joka sisälsi sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä. Kyselyä ei kohdistettu tiettyyn henkilöstöryhmään, vaan se jaettiin tarkoituksellisesti koko torjuntakeskusten henkilöstölle. Kyselytutkimuksella saadun aineiston käsittelyssä käytettiin hyväksi fenomenologista reduktiota. Tämän metodin avulla tutkimusaineisto jaettiin kahdeksaan sisältöalueeseen, joiden merkityssuhteiden teemoja käsiteltiin Michael Polanyin hiljaisen tiedon teorian kannalta. Tutkimustuloksissa havaittiin, että torjuntakeskusten henkilöstö havaitsee työtehtäviinsä liittyvän hiljaista tietoa, ja pitää sen osuutta tärkeänä hyvän työsuorituksen kannalta. Tiedon siirtymisessä havaittiin selkeä ero eksplisiittisen ja hiljaisen tiedon välillä. Eksplisiittisen tiedon koettiin välittyvän hyvin, ja sen siirtymisen kannalta tärkeimpänä pidettiin tehokasta tiedon jakelukanavaa ja virallisia menetelmiä, kuten koulutustapahtumia ja dokumenttien hallintaa. Hiljaisen tiedon siirtymisen todettiin olevan selkeästi heikommalla tasolla, ja sen tehokkaimpana siirtymismuotona pidettiin työyhteisön jäsenten epävirallisia vuorovaikutustilanteita. Epävirallisten vuorovaikutustilanteiden syntyyn vaikuttaa eniten työyhteisön työilmapiiri. Yleisesti työilmapiiri koettiin melko hyväksi, mutta sen ei kuitenkaan todettu kannustavan työntekijöitä tuomaan omaa asiantuntijuuttaan esille. Suurimmaksi esteeksi tiedon siirtymisessä todettiin yksittäisten työntekijöiden kokema arvostuksen puute. Organisaation todettiin kyenneen siirtämään osan hiljaisesta tiedosta eksplisiittiseen muotoon, mutta materiaalin käytettävyys ei ole vielä optimaalisella tasolla. Tutkimuksen mukaan torjuntakeskusten tulee kiinnittää huomiota avoimen ja vuorovaikutuksellisen työilmapiirin kehittämiseen ja ylläpitoon, jotta kaikkien työntekijöiden osaaminen saadaan maksimaalisesti hyödynnettyä. Myös mentoritoimintaa tulisi kehittää suunnitelmallisemmaksi pidemmän aikavälin toiminnaksi.

Merivoimien viranomaisyhteistyö aluskemikaalivahingontorjunnassa

Yhteiskunnan turvallisuus strategiassa on asetettu ministeriöille ja niiden hallinnonaloille varautumisvelvoitteita ja tehtäviä uhkien torjumiseksi. Tavoitteena on välttää päällekkäisten voimavarojen kehittäminen. Muiden viranomaisten tukeminen on aikaisempaa selkeämmin yksi puolustusvoimien tehtävistä. Suorituskykyjä kehitetään tukemaan muuta yhteiskuntaa yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaisesti. Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaista viranomaisyhteistyötä voidaan kehittää lisäämällä aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisten tietoisuutta merivoimien suorituskyvyn käytettävyydestä. Tutkimus rakentuu öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan suorituskyvyn muodostaman viranomaisyhteistyön ympärille. Tutkimusmenetelmänä käytetään asiakirja-analyysiä ja sitä täydennetään asiantuntijakyselyllä. Tutkimuksessa analysoidaan eri torjuntaviranomaisten aluskemikaalivahinkojen torjuntasuunnitelmista suorituskykyjä, joita torjuntatoimiin osallistuvat torjuntaviranomaiset merivoimilta odottavat. Tutkimusmateriaalin sisällön analyysillä saaduista tulkinnoista muodostuu merivoimiin kohdistetut odotukset kolmeen vaiheeseen jaettuna. Vaiheet ovat suunnittelu ja varautuminen, tilanteen aikainen toiminta ja paluu normaalitilaan. Ympäristöviranomaisten suunnitelmat aluskemikaalivahinkojen torjunnassa perustuvat öljyntorjuntasuunnitelmiin. Rajavartiolaitoksen ja pelastuslaitosten suunnitelmat perustuvat lähtökohtaisesti yhdessä sovittujen resurssien käytettävyyteen eikä merivoimille suunniteltuja tehtäviä ole. Merivoimien suorituskykyjen tunnistamattomuus ja käytettävyyden haaste on osaltaan estänyt suorituskykyjen suunnittelemisen. Monitoimialus Louhen soveltuvuus kemikaalitorjuntaan on hyvä. Taistelualusten suorituskyvyt mahdollistavat johtamistoiminnan tukemisen, vedenalaisen monitoroinnin sekä alueen eristämisen. Viranomaisyhteistyöllä laadittava valmiussuunnitelma edellyttää merivoimien asiantuntemuksen kohdentamista alusten käytettävyyden, koulutuksen, harjoitustoiminnan ja alusten valmiussuunnitelmien, yhteensovittamiseksi suunnittelu ja varautumisvaiheessa. Tilanteen aikaisessa vaiheessa merivoimat tukevat johtavaa torjuntaviranomaista torjuntatoimilla vahinkotilanteen vakauttamiseksi meritoiminnanjohtajan johdolla sekä toteuttamalla tukitoimet muille viranomaisille merikuljetuksin, erikoiskalustolla ja paikalliset johtamisedellytykset luomalla. Paluu normaalitilaan edellyttää merivoimien omia toimenpiteitä kontaminoituneiden alusten puhdistamiseksi. Aluskemikaalivahinkojen torjunnan suunnitelmien perustuessa merivoimien öljyntorjuntaalusten käyttöön torjuntatehtävässä viranomaisyhteistyön käytänteitä voidaan pitää toimivina. Kemikaalitoimintaan kykenevien viranomaisten alusten määrän ollessa merkittävästi pienempi kuin öljyntorjuntatoimiin kykenevien alusten määrä, merivoimien taistelualusten käytettävyys on mahdollisuus jonka tunnistaminen mahdollistaa torjuntatehtäviin soveltuvien alusten tarkoituksen mukaisen käytön. Merivoimat on aluskemikaalitorjuntaa tukeva suorituskyky.

Verkkopelitapahtuman johtaminen projektinhallinnan keinoin - Case: Insomnia

Verkkopelitapahtumat ovat jatkuvasti kasvava ja kehittyvä viihdetapahtumiin lukeutuva elämysta-pahtumien muoto. Verkkopelitapahtumien järjestäminen on alkanut 90-luvulla ja niistä on tullut massatapahtumia, joita voidaan verrata moniin urheilutapahtumiin sekä erilaisiin elämystapahtu-miin. Tapahtuman järjestäjien organisaatiot kasvavat tapahtumien kasvaessa ja vaatimukset laadusta sekä tavoitteiden toteutuksesta kiristyvät. Tämä tutkimus pyrkii selvittämään sitä, miten projekti-johtamisen standardimalleilla voitaisiin kehittää ja edesauttaa tutkimuksen case-organisaatio In-somnia-tapahtuman hallintaa ja auttaa osaltaan muita elämystapahtumien järjestäjiä kehittämään tapahtumansa hallintakäytäntöjä tehokkaammiksi. Tämä tutkimus on laadullinen case-tutkimus, jossa haastattelut toteutettiin teemapohjaisilla puolistrukturoiduilla henkilö- puhelin- ja tietokonehaastatteluilla. Case-organisaatioksi valikoitui Insomnia-tapahtuman organisaatio Porista. Tapahtuma on verkkopelitapahtuma, joka järjestetään joka vuosi Porissa. Se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä suurimmista Suomessa järjestettävistä verkkopelitapahtumista. Tutkimuskysymyksenä esitettiin miten projektijohtamisella voidaan pa-rantaa case-organisaation järjestämän verkkopelitapahtuman hallintaa? Tutkimuksessa siis pyrit-tiin löytämään projektijohtamisen malleista apua verkkopelitapahtuman hallintaan. Tutkimuksessa vastausta etsittiin tutustumalla tapahtuman järjestämisen teoriaan, sekä käymällä läpi tutkimukseen valikoitujen projektijohtamisen standardimallien PMBOK ja ISO10006 hyödyntämistä verkkopeli-tapahtuman hallinnassa. Haastatteluiden perusteella voitiin todeta, että Insomnian verkkopelitapahtuman hallinta voisi todennäköisesti tehostua projektijohtamisen mallien ja ohjeiden implementoinnista tapahtuman hal-lintatapaan. Verkkopelitapahtumasta pystyttiin tunnistamaan projektiluontoisia osa-alueita. Tapah-tumaa hallittiin kuin projektia, oli selkeille ohjeistuksille ja hallintatyökaluille tapahtuman johdossa tarvetta. Projektinhallinnan hyödyntämiskohteiksi osoittautuivat varsinkin ajan, kommunikaation, henkilöstön ja riskienhallinnan osa-alueet. Nämä osa-alueet näyttäisivät olevan tämän tutkimuksen perusteella hyvin tärkeiltä tapahtumaprojektin onnistuneen läpiviennin kannalta. Näyttäisi myös siltä, että edellä mainitut osa-alueet linkittyvä tapahtumanhallissa vahvasti toisiinsa ja siksi kaikkien niiden hallintaan pitää panostaa samanaikaisesti. Case-organisaatiossa oli haastatteluiden perusteella myös selkeä halu kehittää ja viedä tapahtumaa yhä ammattimaisempaan suuntaan. Tämän tutkimuk-sen mukaan näyttäisi siltä, että projektinhallinnan tapahtumalle sopivia työkaluja hyödyntämällä voitaisiin parantaa case-tapahtuman hallintaa.

Yli 50-vuotiaiden näkemyksiä keinoista edistää työssä jaksamista ja jatkamista : Case: Tampereen Seudun Osuuspankki

Suomalaisen väestön vanheneminen on synnyttänyt yhteiskunnallisen tarpeen hallita hoiva- ja sosiaalimenojen kasvua. Keskeisenä tavoitteena on työurien pidentäminen. Ikääntyvä ikärakenne ja työurien pidentämisen tarve haastaa myös organisaatiot miettimään ikäsidonnaisia käytäntöjä työssä jatkamiseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaankin, miten organisaatio voi toimia proaktiivisesti yli 50-vuotiaiden työssä jatkamisessa ja siten pitää ihmiset aktiivisina, tuottavina ja työstänsä innostuneina vanhuuseläkeikään asti. Tutkimuksessa vastataan kysymykseen miten organisaatio voi ikäjohtamisen ja osaamisen johtamisen avulla tukea yli 50-vuotiaiden työskentelyä. Tutkielman toimeksiantaja Tampereen Seudun Osuuspankki tavoittelee työurien pidentämistä ja harkitsee ikäohjelman toteuttamista. Tutkimus tehtiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa tutkimusmetodina käytettiin ryhmähaastatteluja hyödyntäen teemoja, jotka olivat ikäjohtaminen ja henkilöstöstrategia, osaaminen ja hiljainen tieto sekä yli 50-vuotiaiden huomioiminen organisaatiossa ja ikäohjelma. Tutkimusaineisto kerättiin 5 ryhmähaastattelussa, jotka koostuivat yhteensä 20 eri ammattiryhmää, toimintoja ja konttoreita edustaneita haastatelluista. Analyysi tehtiin aineistolähtöisesti. Tutkimuksessa havaittiin, että kohdeorganisaatio oli jo suhteellisen ikäystävällinen. 50–67-vuotiaat kokivat, että heidän kokemustaan arvostettiin ja että heidän ikäryhmänsä nähtiin työyhteisössä voimavarana muiden ikäryhmien tapaan. Ikäohjelman nähtiin pääsääntöisesti keinona tasata työn kuormitusta ja motivoida jatkamaan työssä hieman alle 60-vuotiaasta lähtien. Kirjallisuuden mukaan ikäohjelma olisi hyvä kuitenkin kohdistaa koko henkilöstölle, joskin painotus olisi ikääntyneissä työkyvyn edistämisen takia. Haastateltavien mukaan mahdollisessa ikäohjelmassa keskeisiä keinoja olisivat terveyden edistäminen, urakehitys ja työn sisällön muokkaaminen, työaikajoustot sekä tavoitteiden sopeuttaminen. Alle 60-vuotiaat kaipasivat keskimäärin enemmän urakehitystä kun taas yli 60-vuotiaat vaikuttivat hakevan enemmän stabiiliutta työuran loppuvaiheille. Tärkeimmäksi yksittäiseksi keinoksi nousi ikään sidotut palkalliset vapaat, joilla haastatellut voisivat tasata työn kuormituksen piikkejä. Työaikajoustojen puolesta puhuivat myös haastateltujen positiiviset kokemukset osa-aikaeläkkeestä työstressin vähentäjänä. Näyttäisi siltä, että ikäohjelmaan olisi hyvä sisällyttää ikääntyneille kohdennetut kehityskeskustelut, joissa käydään läpi työssä jaksamista ja työssä jatkamisen edellytyksiä. Hiljaista tietoa kohdeorganisaatiossa siirtyi haastateltujen mukaan määrällisesti ja laadullisesti jo tarpeeksi. Hyviä oppimisen ja hiljaisen tiedon jakamisen käytäntöjä voitaisiin ottaa käyttöön laajemmin.

Lentokonepalo palotapahtumana ja Ilmavoimien pelastustoimi lentokonepalon sammuttamiseksi

Lentokoneiden sisältämä lentopolttoaine aiheuttaa riskin lentokonepalon syttymiselle onnet-tomuustilanteessa, kuten maahansyöksyssä. Tulipalo on yksi dynaamisimpia onnettomuus-tyyppejä, mikä tarkoittaa sitä, että tulipalo leviää hyvin nopeasti, ellei sitä yritetä sammuttaa. Tämän takia pelastustoimen pitää olla varautunut lento-onnettomuuteen lentotoiminnan aika-na. Pelastustoimen nopea toiminta onnettomuustilanteessa on avainasemassa henkilöstön ja omaisuuden pelastamiseksi. Tukikohtien pelastustoimen ydintehtävänä on ihmisten ja omai-suuden pelastaminen lento-onnettomuus- ja vauriotapauksissa. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Mitkä tekijät vaikuttavat tulipalon syttymi-seen ja sen kehittymiseen lentokoneessa? Mitä sammutteita käytetään lentokonepalon sam-muttamiseen ja millaisia ominaisuuksia niiltä vaaditaan? Kuinka Ilmavoimien pelastustoimi on toteutettu lentokonepalon sammuttamiseksi? Tutkielmassa tarkasteltiin palotapahtumaa ja sen sammuttamista kirjallisuustutkimuksen avulla ja siinä keskityttiin erityisesti palofysiik-kaan ja paloteknisiin ilmiöihin palamisen sekä palon sammuttamisen aikana. Tutkielmassa selvitettiin myös, kuinka Ilmavoimien pelastustoimi on toteutettu lentokonepalon sammutta-miseksi. Lentopolttoainepalo on liekehtivää palamista. Palamisen perusedellytyksiä ovat riittävä läm-pötila, happipitoisuus, polttoaine ja häiriintymätön kemiallinen reaktio. Nestepaloissa nes-teestä höyrystyy kaasuja, jotka palavat nestepinnan yläpuolella kaasuilmaseoksessa. Lento-polttoainepalon sammuttamiseksi tehokkaimmat sammutusmenetelmät ovat jäähdyttäminen ja tukahduttaminen, joiden avulla pienennetään tulipalon lämpötilaa ja happipitoisuutta. Te-hokkain sammute nestepalojen sammuttamiseksi on vaahto, joka jäähdyttää paloa ja estää nesteestä höyrystyvien kaasujen virtauksen palotapahtumaan. Ilmavoimien pelastustoimintaa ohjataan lakien, asetuksien ja normien avulla. Sotilasilmailun turvallisuudesta huolehtii Sotilasilmailun viranomaisyksikkö, joka määrää Ilmavoimien pe-lastustoimen järjestämisestä. Tukikohdassa on oltava riittävät pelastustoimen resurssit lento-toiminnan aikana. Nämä resurssit määräytyvät pelastustoimintaluokan ja pelastussuunnitel-man mukaisesti. Pelastustoimen on oltava valmiina lentotoiminnan aikana, koska onnetto-muustilanteessa seurausten minimointi edellyttää välittömiä toimenpiteitä. Tukikohdassa ei siis saa aloittaa lentotoimintaa ennen kuin pelastusorganisaation toimintavalmius on varmis-tettu. Pelastustoiminnan ohjeistuksen ja ylläpidon on oltava tarkasti suunniteltua ja toteutet-tua, jotta pelastustoimi kykenee todellisuudessa toteuttamaan sille annetut tehtävät. Pelastus-henkilöstön todelliset kokemukset pelastustoiminnasta ovat vähäisiä, koska onnettomuuksia tapahtuu harvoin. Tämän vuoksi pelastustoiminnan tietoja ja taitoja on ylläpidettävä vuosit-tain harjoittelemalla toimintaa todenmukaisissa harjoitustilanteissa.

Ryhmänjohtaja sosiaalisen ryhmäkiinteyden kehittäjänä

Ryhmäkiinteys on kaikkien ryhmien ominaisuus – riippumatta organisaatiosta tai ryhmän tehtävästä. Se voidaan nähdä voimana, joka pitää ryhmän koossa estäen sitä hajoamasta. Ryhmäkiinteys jakaantuu neljään eri tasoon: vertikaaliseen (johtajan ja alaisen väliseen), horisontaaliseen (vertaisten väliseen), organisatoriseen (rakenteelliseen) sekä institutionaaliseen (yhteiskunnalliseen). Nämä neljä tasoa jakaantuvat kukin kahteen tasoon: affektiiviseen (sosiaaliseen) sekä instrumentaaliseen (tehtäväsidonnaiseen). Näin ollen ryhmäkiinteys voidaan nähdä koostuvan kahdeksasta erillisestä osasta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista kirjallisuuskatsausta sekä sisällönanalyysiä. Aikaisemmin tehdyistä tutkimuksista on pyritty löytämään sosiaaliseen ryhmäkiinteyteen liittyviä tekijöitä. Tässä tutkielmassa käsitellään ryhmäkiinteyttä affektiivisesta näkökulmasta. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymyksiin: Mitä sosiaalinen ryhmäkiinteys on? Miten ryhmänjohtaja voi vaikuttaa sosiaaliseen ryhmäkiinteyteen? Miten sosiaalinen ryhmäkiinteys näyttäytyy siviilimaailmassa? Tutkimuksien lisäksi lähteinä on käytetty oppaita sekä ohjeita, Puolustusvoimista sekä siviilistä. Vaikka ryhmäkiinteys on ilmiönä ollut aina olemassa, on sitä aloitettu tutkimaan vasta toisesta maailmansodasta lähtien. Ensimmäiset tutkimukset käsittelivät lähes poikkeuksetta sosiaalista puolta ryhmäkiinteydestä. Vasta 1980-luvulla Carron, Zaccaro, Siebold ja Griffith osoittivat, että aikaisemmat tutkimukset ovat painottuneet liikaa sosiaalisen ryhmäkiinteyteen ja toivat sosiaalisen ryhmäkiinteyden rinnalle tehtäväsidonnaisen ryhmäkiinteyden. Sosiaalinen ryhmäkiinteys rakentuu ihmisten väliseen sitoumukseen, luottoon, lojaalisuuteen ja kiintymykseen. Sillä tarkoitetaan kansanomaisesti sitä, että ryhmän jäsenet nauttivat toistensa seurasta, luottavat toisiinsa, tulevat toimeen keskenään. Affektiivinen kiinteys on sama ilmiö riippumatta organisaatiosta. Sosiaalinen ryhmäkiinteys on yksilöiden välinen kiinteyden laji, joten on varsin selvää, ettei organisaatio vaikuta suuressa mittakaavassa sosiaalisen ryhmäkiinteyden kehittymiseen. Ryhmänjohtajalla on mahdollisuus omalla toiminnallaan vaikuttaa positiivisesti sosiaalisen ryhmäkiinteyden kehittymiseen. Koska sosiaalinen ryhmäkiinteys kehittyy parhaiten vapaa-ajalla, ryhmänjohtajan tulee kehittää ryhmälle mielekästä tekemistä niille hetkille, kun ryhmä ei toteuta varsinaista tehtäväänsä. Riittää, että ryhmän jäsenet viettävät aikaa yhdessä, keskustelevat ja tutustuvat toisiinsa kunnolla.

Aktiivinen omasuojajärjestelmä ja sitä vastaan toimiminen

Panssarialusta ja panssarintorjunta ovat kulkeneet kilpajuoksussa ensimmäisestä maailman-sodasta alkaen. Panssarivaunun suojausta on parannettu lisäämällä panssaroinnin paksuutta ja asentamalla lisäpanssarointia. Uusimpana trendinä on ollut kehittää aktiivisia omasuojajär-jestelmiä jotka pyrkivät estämään panssarintorjunta-aseen vaikuttamisen panssarivaunuun ennen kuin se ehtii osua kohteeseensa. Tutkielmassa selvitetään panssarintorjunta-asetta vastaan vasta-aseella toimivia hard-kill-omasuojajärjestelmiä vastaan toimimista jokaiselle jalkaväen sotilaalle koulutettavilla ker-tasingoilla. Tutkielma selvittää, miltä ampuma-etäisyyksiltä pitää toimia, jotta aktiivinen omasuojajärjestelmä ei ehdi reagoida sitä kohti tulevaan uhkaan. Tutkielma on tyyliltään kvalitatiivinen kirjallisuuskatsaus ja tutkielma on tyyliltään her-meneuttinen analyysi. Tilastollista menetelmää on käytetty verrattaessa aseiden ja aktiivisten omasuojajärjestelmien vuorovaikutusta. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että osaa järjestelmistä vastaan voidaan toimia niin, etteivät ne ehdi reagoida panssarintorjunta-aseeseen. Järjestelmiä jotka kykenevät toi-mimaan uhkaa vastaan, on käsitelty vaihtoehtoisia vaikuttamismenetelmiä.

Kyberaseiden vaikutus kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmiin

Työn tehtävänä on selvittää lähdemateriaalin avulla hyökkäys- ja puolustusmenetelmistä valtiolliseen kyberturvallisuuteen liittyvät keskeisimmät menetelmät ja niiden vaikutukset, tarkastelemalla niitä maailmalla tapahtuneiden kyberhyökkäyksien pohjalta. Tutkimuksella pyritään vastaamaan seuraaviin alakysymyksiin: minkä tyyppisiä kyberaseita käytetään kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmiä vastaan, mikä on niiden vaikutus ja millaisia kyberhyökkäyksiä valtioiden kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmiä vastaan maailmalla on toteutettu sekä miten ne kyetään suojaamaan näiltä kyberuhilta? Tavoitteena on, että tutkimuksella kasvatetaan lukijan tietämystä kyberavaruuden vaaroista ja kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmistä. Keskeiset lähderyhmät ovat aiemmat tutkimukset, kirjallisuus, uutisartikkelit ja erityisesti sähköiset lähteet. Tärkeimpiä yksittäisiä lähteitä ovat muun muassa Suomen valtioneuvoston tuottama Suomen kyberturvallisuustrategia-periaatepäätös (2012) ja Mika-Jan Pullisen tekemä opinnäytetyö Kriittisten tietojärjestelmien suojaaminen kyberuhilta (2012). Tutkimusmenetelmänä käytetään kirjallisuuskatsausta. Tietojärjestelmiin hyökätessä käytetään yhä ammattimaisempia välineitä. Hyökkäystarkoituksen pohjalta suunnitellut ja valmistetut hienostuneet ohjelmistot ovat usein kyberterroristien tai jopa valtiollisten toimijoiden suunnittelemia. Kyberhyökkäyksistä vain prosentti on ollut varsinaisia valtioiden tuottamia kyberaseita. Merkittävinä kyberhyökkäyksinä voidaan pitää muun muassa Stuxnet-tietokonematoa, Flame-vakoiluohjelmaa ja Shamoon-tietokonevirusta. Kyberhyökkäyksistä Stuxnet-tietokonemadolla kyettiin tuottamaan fyysistä vahinkoa tietojärjestelmiin kohdistuvan vaikutuksen lisäksi. Kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmien suojaamisessa käytetään samoja menetelmiä kuin muissa yleisissä tietojärjestelmissä. Suojaus muodostuu kattavasta tietoturvasta, joka pitää sisällään hallinnollisen, henkilöstö-, fyysisen ja tietoliikenneturvallisuuden. Kriittisten tietojärjestelmien suojaus voidaan toteuttaa virustorjuntaohjelmistoilla, eristämällä kriittiset tietojärjestelmät yleisestä verkosta kokonaan, käyttämällä palomuuria, identiteetin- ja pääsynhallinnalla, vahvoilla salausmenetelmillä ja tekemällä omaa tietojärjestelmää vastaan koehyökkäyksiä, joilla löydetään tietojärjestelmän haavoittuvuudet.

Älypuhelimien paikkatiedon merkitys operaatioturvallisuudelle

Ihmisten omistamien älypuhelimien määrä, jotka kykenevät paikantamaan itsensä, on kasvanut huomattavasti. Myös älypuhelimien määrä puolustusvoimissa palvelevilla henkilöillä on kasvanut samalla. Tutkielmassa on tutkittu, mikä merkitys älypuhelimien paikkatiedolla on operaatioturvallisuudelle. Älypuhelimet tuottavat paikkatietoa satelliittipaikanmääritysmenetelmillä ja puhelinverkkoon perustuvilla paikanmääritysmenetelmillä. Tutkimuskysymyksinä ovat: - Miten älypuhelinten paikkatieto vaikuttaa operaatioturvallisuuteen? - Mitä paikanmääritysmenetelmiä älypuhelimet käyttävät ja mihin tarkkuuteen niillä kyetään? - Miten ulkopuolinen ihminen voi saada haltuunsa älypuhelinten tuottamaa paikkatietoa ja miten tämä tieto voi uhata operaatioturvallisuutta? Tutkielman lähdeaineisto pohjautuu korkeakoulujen tutkimuksiin, kirjoihin ja eri lehtien internet-sivuihin. Älypuhelimien paikkatiedon merkityksestä operaatioturvallisuudelle ei ollut tehty aiempaa tutkimusta. Kuitenkin pitää huomioidan, että älypuhelimien paikkatietoa on hyödynnetty maalittamisessa. Tutkielmassa päädyttiin lopputulokseen, että älypuhelimien paikkatiedon merkitys operaatioturvallisuudelle jää pieneksi, sillä älypuhelimen käyttäjä kykenee helposti estämään paikkatiedon jakamisen.

Palvelunestohyökkäyksiltä suojautuminen ja niiden torjuminen

Kybersodankäynnin merkitys on kasvanut viime vuosina merkittävästi, ja yhtenä kyberso-dankäynnin välineenä voidaan käyttää palvelunestohyökkäyksiä. Tässä tutkimuksessa selvi-tän millä menetelmillä palvelunestohyökkäyksiltä voidaan suojautua ja miten niitä voidaan torjua. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: Millä menetelmillä voidaan suojautua palvelunes-tohyökkäyksien vaikutukselta? ja alakysymyksiä ovat: Mikä on palvelunestohyökkäys ja mi-ten se toimii? Mitä erilaisia palvelunestohyökkäyksiä on olemassa? Miten eri palvelunesto-hyökkäykset vaikuttavat? Miten palvelunestohyökkäys havaitaan? Tutkielman lähteinä on käytetty pääasiassa aihealuetta käsitteleviä ja sitä sivuuttavia tutkimuksia. Palvelunestohyökkäyksellä (Denial of Service, DoS) tarkoitetaan Internet-palveluun tai muu-hun tietotekniseen palveluun oikeutettujen käyttäjien palvelun käyttämisen estämistä tai huomattavaa hidastamista kuormittamalla joko tietoliikennettä tai itse kohdejärjestelmää. Palvelunestohyökkäykset ovat keskeytyshyökkäyksiä, joilla toisin kuin muilla kyberhyökkä-yksillä ei yleensä pyritä varastamaan tietoa tai asentamaan haittaohjelmia, vaan pelkästään es-tämään palvelun tai järjestelmän käyttö siihen oikeutetuilta käyttäjiltä. Tutkielman tuloksista selviää, että palvelunestohyökkäyksiä vastaan taisteleminen voidaan jakaa kolmeen osaan: hyökkäysten estämiseen, niiden havaitsemiseen sekä hyökkäyksen tor-jumiseen. Tärkeintä palvelunestohyökkäysten välttämisessä on niiden ennaltaehkäisy. Hyväk-si havaittu yleinen tapa ennaltaehkäistä hyökkäyksiä ja parantaa tietoturvallisuutta on pitää tietoverkko yksinkertaisena, hyvin organisoituna ja hyvin ylläpidettynä sekä päivitettynä. Jo-kaiseen eri palvelunestohyökkäystyyppiin löytyy kyllä suojautumis- ja torjuntakeinot, mutta niiden tehokkuutta hyökkäyksen pysähtymiselle ei voida taata. Vaikeimpia palvelunesto-hyökkäyksiä suojautumisen ja torjumisen suhteen ovat hajautetut palvelunestohyökkäykset, koska niitä ei voida suodattaa IP-osoitteen perusteella.

Ilmatyynyaluksen soveltuvuus operatiiviseen toimintaan Suomenlahdella kelirikkoajan olosuhteissa

Kelirikkoaika asettaa haasteita merivartioasemien kykyyn vaikuttaa operatiivisiin tehtäviin. Kalustolla tulee pystyä liikkumaan avovedessä sekä jäällä ja kyettävä läpi talven avoinna ole-vien merenkulkuväylien ylitykseen. Teknisten ominaisuuksien pitää mahdollistaa aluksen käyttämisen haastavissa keliolosuhteissa sekä Rajavartiolaitoksen lakisääteisissä tehtävissä. Suomenlahden merivartiostossa Helsingin ja Kotkan merivartioasemilla kelirikkokalustona käytetään ilmatyynyaluksia. Tämän tutkielman tarkoituksena on arvioida ilmatyynyaluksien soveltuvuutta kelirikkoajan toimintaan Suomenlahden merivartiostossa. Tarkoituksena on selvittää kelirikkoajan olosuhteet ja kesto Helsingin ja Kotkan edustalla, Suomenlahden me-rivartioston ilmatyynyaluksien tekniset ominaisuudet sekä miten ilmatyynyaluksia käytetään Suomenlahden merivartiostossa. Tutkimusaineisto kerättiin Ilmatieteen laitoksen jäätutkijaryhmän keräämästä datasta Suo-menlahdella kelirikkoaikana, ilmatyynyaluksen käyttömanuaalista, ohjeista, raporteista, py-syväisasiakirjoista, Helsingin ja Kotkan ilmatyynyaluksien kone- ja pursipäiväkirjoista sekä käyttäjien kautta saatujen käyttökokemusten perusteella tehdyistä haastatteluista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvalitatiivista kirjallisuusselvitystä ja haastatteluissa teemahaastattelua. Tutkimustulosten perusteella Helsingin ja Kotkan merivartioasemilla ilmatyynyalus soveltuu käytettäväksi operatiiviseen toimintaan hyvin. Alusta voidaan käyttää tehokkaasti merivartioston operatiivisissa tehtävissä laajalla alueella. Ilmatyynyaluksen tekniset ominaisuudet mahdollistavat sen käytön karikkoisessa saaristossa sekä vaihtelevissa jääolosuhteissa. Kotkassa aluksella on kunnollinen infrastruktuuri aluksen huoltamiseen, Helsingissä huollossa on haasteita ilman kunnollisia huoltotiloja.

Ad hoc -reititysprotokollien hyödyntämismahdollisuudet tulevaisuuden taistelukentällä

Tulevaisuuden taistelukenttä tulee asettamaan useita haasteita asevoimille. Joukot liikkuvat enemmän ja nopeammin sekä sijaitsevat hajaantuneemmin taistelualueilla. Tilannetietoa pystytään tuottamaan kehittyneillä järjestelmillä, jolloin niiden siirtämiseen käytettyjen viestijärjestelmien pitää pystyä toimittamaan tätä kasvanutta informaation määrää. Ad hoc ja Mobile Ad Hoc Network (MANET) -verkoilla voidaan siirtää suuria määriä informaatiota tai dataa joukkojen välillä. Verkoissa käytetyt reititysprotokollat määrittävät miten lähetetty tieto liikkuu verkossa. Oikealla reititysprotokollan valinnalla pystytään vaikuttamaan verkon ruuhkautumiseen, tiedon siirtymisen varmuuteen, tiedonsiirtonopeuksiin, kaluston toimintakykyyn sekä siirtotien toimivuuteen. Päätutkimuskysymykseni on: Mitä käyttömahdollisuuksia AD HOC -reititysprotokollilla on tulevaisuuden taistelukentällä? Tutkimusta tukevat alakysymykset: Mitä viestillisiä vaatimuksia tulevaisuuden taistelukenttä voi asettaa MANET-verkolle? Mitä eroja erilaisilla ad hoc -reititysprotokollilla on? Mitä vaikutuksia erilaisilla siirtoteillä on MANET-verkossa? Tutkimukseen käytetty aineisto on kerätty internet- sekä kirjallisuuslähteistä. Lähteisiin sisältyy aihepiirin kuuluvia tutkimuksia, artikkeleita, oppaita ja yritysten tuote-esitelmiä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että taistelukentän muuttujat määrittävät parhaan käytettävän reititysprotokollan. Olennaisena tekijänä on hahmottaa verkkoa käyttävän joukon tarve sekä minkälaista dataa verkossa liikkuu. Erilaiset reititysprotokollat soveltuvat paremmin erilaisille joukoille ja erilaiseen toimintaympäristöön. Reititysprotokollaa valittaessa tulee huomioida käytössä olevat siirtotiet, jotta tiedonsiirtokaistaa ei tuhlata ja tällä tavalla ruuhkauteta verkkoa.

Hornetin seuraajan mahdollisia valintaperusteita tulevaisuuden ilmaoperaation näkökulmasta

Suomen ilmavoimien F/A-18 Hornet -kalusto tulee elinkaarensa päähän 2020-luvun loppu-puolella. Suunnitelmat ja päätökset Hornetin seuraajan valinnasta tulevat asettumaan seuraa-van 10 vuoden sisään, joten tässä vaiheessa tulee perehtyä siihen, mitä seuraajalta vaaditaan. Tutkielman tarkoituksena oli miettiä Hornetin seuraajalle mahdollisia valintaperusteita tule-vaisuuden ilmaoperaation näkökulmasta. Tutkielmaa tehtäessä perehdyttiin siihen, minkälai-sessa toimintaympäristössä seuraajalla tullaan toimimaan ja minkälaisia tehtäviä sillä voidaan suorittaa. Tutkielman sisällön kannalta oli oleellista esitellä mahdollisen seuraajan ominai-suuksia, jotta nähdään, minkälaisia ominaisuuksia on saatavilla tulevaisuuden ilma-aluksiin. Päätutkimusmenetelmänä käytettiin kirjallisuuskatsausta. Laadullisiin tutkimusmenetelmiin kuuluvan kirjallisuuskatsauksen avulla tulkittiin ja analysoitiin jo olemassa olevia lähteitä. Tavoitteena oli pystyä pienemmistä teoriapalasista kasaamaan yhtenäisempi asiakokonaisuus. Tutkimuksen aineisto kerättiin avoimista lähteistä. Näitä olivat esimerkiksi artikkelit, aihee-seen liittyvä kirjallisuus sekä aiemmat tutkimukset. Tutkielmassa luotiin skenaario mahdollisesta tulevaisuuden ilmaoperaatiosta perustuen War-denin luomaan teoriaan. Skenaarion avulla tutkittiin, mitä mahdolliselta Hornetin seuraajalta operaatiossa vaadittaisiin. Tulevaisuuden ilmaoperaatiossa tehtäviksi määräytyivät kansain-välisessä kriisinhallintaoperaatiossa suoritettavat valvonta- ja tiedustelutehtävät, joita torjun-tahävittäjällä voidaan suorittaa. Hävittäjälle tarpeellisiksi ominaisuuksiksi kyseisissä tehtä-vissä tutkielmassa nostettiin koneiden edistykselliset navigointijärjestelmät, kehittynyt senso-ri- ja tutkatekniikkaa sekä uudenaikaiset nopeat ja luotettavat kommunikointiyhteydet. Tutkimuksen perusteella tutkielmassa tultiin johtopäätökseen, että Hornetin seuraajan valin-taperusteita mietittäessä ei tulisi keskittyä niinkään koneiden kalliisiin häiveratkaisuihin tai asejärjestelmiin. Pikemminkin tulisi keskittyä järjestelmiin, joita tulevaisuudessa ilmaoperaa-tion kaltaisissa tehtävissä tarvitaan entistä enemmän. Asejärjestelmiäkään ei tule unohtaa, sil-lä ne ovat oleellinen osa sotakalustoa, mutta asioita priorisoitaessa pitää miettiä, mikä on tar-peellista ja mikä ei.

Normien vaikutus kadettien liikuntakäyttäytymiseen Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaympäristössä

Kadettien on pidettävä yllä sotilaan perustaitoja ja kuntoa. Velvoite löytyy lainsäädännöstä että yhteiskunta olettaa upseerien puolustavan isänmaata kaikissa olosuhteissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kadettien liikuntakäyttäytymiseen vaikuttava normis-to. Vastausta etsittiin kysymyksiin, miten normit vaikuttavat kadettien liikuntakäyttäytymi-seen ja miten upseeriuden tuomat normit voidaan ymmärtää. Normit jaetaan oikeusnormeihin ja sosiaalisiin normeihin. Normit syntyvät ihmisten keski-näisestä vuorovaikutuksesta ja selittävät yksilön käyttäytymistä osana ryhmää. Sosiologian tutkimuksessa normit selittävät parhaiten ihmisen käyttäytymistä. Tutkielman aineisto kerättiin kirjallisuudesta ja aikaisempia tutkimuksia analysoimalla. Tut-kimuksen aineistoa analysoitiin kahdella eri menetelmällä. Tutkielman ensimmäisessä osassa normiteorian aineistosta aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla luotiin Kadetin normiston -malli, joka kuvasi upseeriuden tuomien normien nelitasoista kokonaisuutta. Teorialähtöisen sisällönanalyysin viitekehyksenä ja analyysin perustana käytettiin Kadetin normiston -mallia, jonka lopputuloksena syntyi Kadettien liikuntakäyttäytymisen normiston -malli, joka kuvaa normien vaikutusta liikuntakäyttäytymiseen. Tutkimuksen keskeisinä tuloksina selvisi, että normit vaikuttivat liikuntakäyttäytymiseen kolmen näkökulman kautta. 1) Kadetti näkökulma; normit vaikuttivat sisäistämisen kautta persoonallisten normien muutoksina. 2) Oikeusnormi näkökulma; normit loivat organisaation ja määrittivät sosiaalisten normien liikkumavaran. Kadetit sosialisoituivat organisaation kult-tuuriin samalla muuttaen persoonallisia normeja. 3) Sosiaalisen ympäristön näkökulma; nor-mit vaikuttivat kadetteihin toisten ihmisten kasvatuksen kautta. Keskeisimmät vaikuttajat olivat esimiehet ja johtajat. Näkökulmat vaikuttavat tiiviisti toisiinsa muodostaen toimin-taympäristön. Tutkimusta normien vaikutuksesta kadettien liikuntakäyttäytymiseen pitää syventää ilmiön ymmärtämiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Normeilla voidaan rajoittaa epätoivottua lii-kuntakäyttäytymistä. Johtajan rooli normien kehittäjänä on suuri.

Simulaattorilennonopettajan pedagoginen johtaminen HW1-tyyppikoulutuksessa

Ammattitaitoiset lentäjät muodostavat Ilmavoimien tärkeimmän resurssin nykyaikaisen kaluston ohella. Lentäjien koulutus muodostuu nykypäivänä oikealla lentokoneella lentämisen ja simulaattorilentämisen yhdistelmästä. Lentokoulutusprosessissa hyödynnetään yhä enemmän simulaattoreita, sillä ne ovat kustannustehokkaita ja tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia lentokoulutukselle verrattuna oikealla koneella lentämiseen. Simulaattorilentokoulutus on tärkeässä osassa lentokoulutusta, simulaattoreiden hyödyntämiseen tehokkaasti tarvitaan ammattitaitoisia simulaattorilennonopettajia. Tutkielmassa tarkastellaan miten simulaattorilennonopettajat johtavat HW1-tyyppikoulutuksen simulaattorilentopalvelusta pedagogisen johtamisen keinoin. Tutkielman tavoitteena on selvittää valittujen pedagogisen johtamisen työkalujen käyttöä tutkimalla HW1-tyyppikoulutuksen johtamiseen liittyviä asiakirjoja. Alatutkimusongelman avulla pyritään vastaamaan mahdollisesti löytyviin kehityskohteisiin simulaattorilentopalveluksen pedagogisessa johtamisessa. Löydytetyt kehitysideat, tuodaan esille tutkielman johtopäätöksissä simulaattorilentokoulutuksen sekä työyhteisön johtamisen kehittämiseksi. Simulaattorikoulutus tulee pitää ajantasaisena ja sen toimintaa kehittää kaikin mahdollisin keinoin. Pedagogisen johtamisen työkaluilla pyritään helpottamaan tätä kehitystyötä ja siksi niiden käyttäminen suunnitelmallisesti on tärkeää. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä, jolla tarkasteltiin olemassa olevaa teoriaa uudessa toimintaympäristössä, simulaattorilentopalveluksessa. Aineistonhankintamenetelmä pohjautui pääosin Maanpuolustuskorkeakoulun julkaiseman kirjallisuuden sekä puolustusvoimien ja Patria Aviation Oy:n asiakirjojen tarkasteluun. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että pedagogisen johtamisen työkalut ovat osittain käytössä simulaattorilentopalveluksen johtamisessa, mutta niiden toteuttamista ei ole kirjoitettu tai määritelty tämän tutkielman teoriaperustan mukaisesti riittävällä tavalla. Keskeisin johtopäätös on systemaattisen aikataulun hyödyntämisen puuttuminen simulaattorilentopalveluksen pedagogisessa johtamisessa. Simulaattorilentopalveluksen johtamisessa on paljon pedagogisen johtamisen työkaluja, mutta niiden toteuttamisesta puuttuu vakituinen aikataulu. Kyseiseen johtopäätökseen päästiin sisällönanalyysin ja matriisitaulukon tulkitsemisen kautta. Pedagogisen johtamisen työkalujen käyttö tulisi löytyä toimintaa ohjaavista asiakirjoista ja niiden toteuttamisajankohdat tulisi olla tarkoin määritellyt ainakin vuositasolla.