985 resultados para Mega-Marx : johdatus uuteen Marxiin
Resumo:
Kiina on yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista ja tärkeä markkina-alue monelle globaalille yritykselle. Maassa työskentelee myös lukuisia suomalaisia ekspatriaatteja ulkomaankomennuksella. Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten suomalaiset ekspatriaatit sopeutuvat Kiinaan ulkomaankomennuksen aikana. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja empiirinen aineisto kerättiin asiantuntijahaastatteluiden avulla. Tutkimukseen haastateltiin kuutta Shanghaissa, Pekingissä ja Hong Kongissa ulkomaankomennuksella ollutta henkilöä. Aineisto analysoitiin sosiokulttuurisen ja psykologisen sopeutumisen viitekehystä sekä Hofsteden kansallisen kulttuurin ulottuvuuksia apuna käyttäen. Tutkimustuloksista selvisi, että kaikki tähän tutkimukseen osallistuneet ekspatriaatit sopeutuivat hyvin ulkomaankomennukselle Kiinaan. Sosiokulttuurisen sopeutumisen dimensioista työhön sopeutuminen nähtiin varsin helppona, vaikka päivät olivat usein pitkiä. Ekspatriaattien vapaa-aika oli jopa aktiivisempaa kuin Suomessa. Tärkeimpänä sopeutumiseen negatiivisesti vaikuttavana tekijänä nähtiin saasteet. Kommunikointi paikallisten ihmisten kanssa oli välillä haastavaa johtuen kielitaidottomuudesta sekä erilaisesta kommunikointikulttuurista. Silti voidaan todeta, että Kiinassa ulkomaankomennuksella pärjää kielitaidottomuudesta huolimatta. Jokaisella haastateltavista oli oma, uniikki ulkomaankomennus Kiinassa ja he määrittivät sopeutumisen uuteen kulttuuriin hyvinkin eri tavoin. Osa haastateltavista koki kulttuurishokin ja osa ei, mutta jokainen heistä muisteli komennusta lämpimästi ja kertoi ulkomaankomennuksen olleen mahtava kokemus.
Resumo:
The purpose of this thesis is to find out how outbound logistics process can be improved by reducing unnecessary waste in a globally dispersed make-to-order (MTO) supply chain. The research problem was addressed by a multinational corporation that aims to find a solution for reducing unnecessary waste in their outbound logistics process. The focus is on customized products that are delivered via sea transportation. Theoretical framework for improving outbound logistics processes in globally dispersed MTO supply chain was created based on business process management, Porter’s value chain theory, value stream mapping and current reality tree. The empirical research was conducted by using constructive approach due to its ability to research a practical problem and to improve the existing practices. The data was collected from ten semi-structured interviews and three non-participant observations. By analysing the data and applying the theoretical framework, five types of waste were detected in the process that were seen to derive from six root causes. Practical solution was constructed to reduce the waste in the process by combining the existing literature with the ideas raising from empirical data. The results of this thesis suggest that a MNC with a globally dispersed MTO supply chain can improve its outbound logistics process by applying activities that enhance internal and external integration, collaboration and coordination, and increase predictability of the process. This research has practical relevance both for the case company as well as for other MNCs with globally dispersed MTO supply chains that aim to improve their outbound logistics processes. This research contributes to the BPM and CRA research by providing an evidence for their applicability in the new context.
Resumo:
Karl Popper versus Theodor Adorno: Lessons from a historical confrontation. In 1961, during the Congress of the German Society of Sociology, two great theoretical references of the XX century faced in a historical debate about the logic of the social sciences. In addition to methodological issues strict sense, the confrontation became known as a debate between positivism and dialectic. The article first deals with the theoretical trajectories of Popper and Adorno and the relation of their theories with their political and ideological certainties. On one hand, the trajectory of the Popperian epistemology is examined, its contributions and vigorous attacks on Marx in what he called 'poverty of historicism" and false predictive Marxist world, and, on the other hand, the role of Adorno in the Frankfurt School, his criticism of totalitarianism and the defense of a critical emancipatory reason. The article also deals with the confrontation itself, the exposure of Popper's twenty-seven theses that culminate with the situation logic and the method of the economy as exemplary for the social sciences and Adorno's critical perspective of sociology and society as non-separable objects. In conclusion we show how the articulation of theory with the weltanschauung of each author helps to clarify the terms of the debate and how the confrontation contributed unequivocally to the dynamics of scientific progress and for the critical history of the ideas.
Resumo:
Tämän päivän satamaympäristö on yhä kilpaillumpi ja toimijoilta vaaditaan jatkuvaa tehokkuuden parantamista. Satamien välinen kilpailu on kiristynyt, kun ne pyrkivät kasvattamaan houkuttelevuuttaan ja saavuttamaan mittakaavaetuja, jotka johtavat parantuneeseen kannattavuuteen ja kilpailukykyyn. Yksittäisten toimijoiden kyky saavuttaa mittakaavaetuja voi olla rajallista, joten satamat ovat alkaneet soveltaa yhteistyöstrategioita eri muodoissaan. Satamien välinen strateginen yhteistyö ja satamafuusiot ovat olleet kasvava trendi viime vuosikymmeninä, ja trendin voi odottaa kasvavan tulevaisuudessa edelleen. Tässä tutkielmassa käsiteltiin satamafuusioita selvittämällä, miten fuusio voi vahvistaa satamien markkina-asemaa. Aiheesta on tehty vasta verrattain vähän tieteellistä tutkimusta, mihin tämä tutkimus pyrkii tuomaan oman panoksensa ymmärryksen lisäämiseksi aiheesta. Aihetta on käsitelty teoreettisesti talousmaantieteen teorioiden, kuten polkuriippuvuus- ja instituutioteorioiden, satamatutkimuksessa vakiintuneiden sataman spatiaalisen kehityksen teorioiden, EU:n satamapolitiikan, satamien välisen kilpailun ja yhteistyön, sekä toimitusketjujen viitekehyksessä. Päätutkimusongelmaan liittyi neljä alatutkimusongelmaa, jotka käsittelivät fuusioon johtaneita tekijöitä, onnistumisen tekijöitä, tavoiteltuja hyötyjä, sekä fuusion asettamia haasteita. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisin menetelmin haastattelemalla kahden fuusioituneen sataman johtohenkilöstöä. Nämä satamat, HaminaKotka Satama Oy ja Kvarken Ports Ltd ovat ainoat Suomessa fuusioituneet satamat. Näin ollen niiden voidaan katsoa olevan satama-alan pioneereja Suomessa. Tutkitut tapaukset olivat hyvin erilaisia luonteeltaan, mikä on jo itsessään osoitus siitä, että satamafuusioita voidaan toteuttaa onnistuneesti monenlaisista lähtökohdista. Tutkimus osoitti, että saman kuljetuskäytävän satamien välinen fuusio sekä samalla rannikolla sijaitsevien, samoja takamaita palvelevien satamien välinen fuusio, on mahdollista toteuttaa onnistuneesti, jos institutionaaliset, poliittiset ja kulttuuriset seikat, sekä toimijoiden välinen luottamus ovat riittävän yhtenäisellä tasolla. Mahdollisia haasteita voi syntyä poliittisesta kateudesta tai epäluuloista, instituutioiden ja kulttuurien yhteensopimattomuudesta, sekä sisäisistä tekijöistä, kuten sisäisen kommunikoinnin heikkoudesta tai henkilöstön sitouttamisen puutteesta uuteen organisaatioon. Yksi keskeinen johtopäätös tutkimuksesta oli, että varsinkin pienet satamat voivat hyötyä yhteistyönsä tiivistämisestä ja fuusioista, sillä integroitumiskyvyn osoittaminen EU:lle voi toimia keinona saavuttaa rahoitusta tulevaisuuden projekteihin.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoitus on analysoida suomalaisen yrityksen vuonna 2014 kohtaamia riskejä Ukrainassa sekä tutkia sitä, miten niitä hallitaan ja miten ne vaikuttivat yrityksen liiketoimintaan. Ukraina ei ole merkittävä kauppakumppani Suomelle, mutta silti monet suomalaiset yritykset toimivat maassa ja vuoden 2014 kriisin jälkeen maahan on tullut uusia suomalaisia yrityksiä. Ukraina on kooltaan merkittävä markkina-alue, ja sen merkitys saattaa kasvaa kun se on aloittanut siirtymisen kohti EU:ta. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia millaisia riskejä Ukrainan liiketoimintaympäristössä esiintyi vuonna 2014 ja kuinka tutkittu yritys on hallinnut niitä. Tutkimusta varten on suoritettu laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastatteluiden sekä sähköpostivaihdon avulla. Tämän lisäksi on perehdytty aihetta käsitteleviin journaaleihin, aikakausilehtiin sekä Internet-sivustoihin relevantin ja monipuolisen tiedon hankkimista varten. Teoriapohjana on tutkimuksessa käytetty riskin määritelmää sekä COSO:n kokonaisvaltaista riskinhallintamallia. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella voidaan todeta, että tutkitun yrityksen riskinhallintatoimenpiteet eivät eronneet merkittävästi COSO:n mallissa esitetyistä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tutkittaessa suomalaisen yrityksen kohtaamia riskejä Ukrainassa vuonna 2014 huomattiin, että riskit jakautuvat viiteen eri kategoriaan: sosiaalisiin riskeihin, teknisiin riskeihin, henkilöstö riskeihin, poliittisiin riskeihin ja taloudellisiin riskeihin. Tutkimustuloksista huomattiin että yritys vastasi kolmeen eri riskikategoriaan poikkeavalla tavalla verrattuna malliin. Sosiaalisten-, teknisten- ja henkilöstö riskien osalta toimenpiteet erosivat mallissa esitetyistä. Yritys vastasi sosiaalisista riskeistä johtuviin boikotteihin vähentämällä niitä uudelleen brändäämällä tuotteitaan. Teknisiä riskejä hallittiin muuttamalla tuotteita ja tuotantoa uuteen toimintaympäristöön sopiviksi. Henkilöstöriskejä vältettiin olemalla käyttämättä tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvia henkilöitä. Tutkimuksessa ilmenneitä riskinhallintakeinoja, jotka poikkesivat COSO:n mallista, ei tullut esille aikaisemmissa akateemisissa tutkimuksissa.
Resumo:
This is a commentary to a well-known paper of Bresser-Pereira: The two methods and the hard core of economics. Therefore, it target a very suggestive article that seeks to examine the conceptions of man of classical political economy and Keynesian economics in contrast to the reductive conception of man found in positive economic theory, especially in neoclassical theory. It shows that both conceptions at large think with abstracts economic men. However, the first one reasons with individuals who are determined by the historical and social structures of the capitalistic economic system. The second one seeks to present them in a formal way, as if they were mere pieces of a large automaton, i.e., the mercantile system as a large and standardized mechanism. In the end, Marx is distinguished because he does not reflect based on a static anthropological foundation. For him, men are subjects that become because they can realize themselves only in the course of history.
Resumo:
The financialization of the Brazilian economy is often criticized as being responsible of the slowdown of capital accumulation in this country. Indeed, very high interest rates are maintained in order to finance the public debt, and this fosters capitalists to get more Treasury bonds rather than to invest in the productive area. Nevertheless, the evolution of the profit rate in this area also explains the particular relation existing between capitalists, finance and productive investment, as Marx showed it more than a century ago.
Resumo:
ABSTRACT In the nineteenth century, money appear primarily as gold. In the twenty-first century, it appears as strictly fiduciary money. It is known that Marx said very clearly that the golden money was the effective basis of the monetary and credit system. Had the historical development finally shown that his theory of value and money would be false? Marxists have struggled continually with this problem. This paper tries to show that exist a simple and good answer to this crucial question. It comes just developing a little the dialectics of commodities and money found on Marx's Capital.
Resumo:
ABSTRACT The paper discusses the dynamics of capital accumulation in Latin America economies. The hypothesis is that in these economies the role of the State is comparatively broader than in the economies of the centers of the capitalism by structural reasons. The argument is mainly based on Marx and Kalecki, besides historical elements of Latin America economies, particularly the Brazilian economy. Then the paper explores the dynamics consequences of this nature at the national levels, concluding that this condition gives a higher degree of instability.
Resumo:
"Habitualmente não se presta atenção ao fato de que a Primeira Parte da Ideologia Alemã ("Feuerbach") foi a última a ser redigida por Marx. O texto, tal como nos aparece hoje, encobre portanto a gênese da crítica ao Humanismo. Esta última, como este pequeno ensaio pretende indicar, só poderia brotar do contacto meticuloso com o texto do Único e sua Propriedade. Após a leitura de Stirner, Marx pôde se acreditar liberado deste último fantasma especulativo e ideológico: o Homem."