Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien sidosryhmätutkimus 2015

Tutkimuksen kohteena olivat sidosryhmien edustajat, joiden kanssa ELY-keskukset ovat tehneet yhteistyötä vuoden 2014 aikana. Tutkimus toteutettiin kahtena sähköisenä kyselynä: sidosryhmille sekä ohjaaville ministeriöille ja virastoille suunnattuna kyselynä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 2 429 henkilöä, ja vastausprosentiksi muodostui 40 %. Viranomaiskumppaneiden, muiden kumppaneiden ja palvelutuottajien antamat keskimääräiset kokonaistyytyväis-yysarvosanat ovat pysyneet käytännössä ennallaan vuoden 2013 tutkimuksen kanssa. Niiden vastaajien osuus, jotka kokevat ELY-keskusten toiminnan kehittyneen huonompaan suuntaan osuus on kuitenkin kasvanut (22% 2015/3% 2011). Taloudellisesti tiukat ajat näkyvät sidosryhmien vastauksissa. ELY-keskusten elinkeinopoliittiset tavoitteet korostuivat. Sidosryhmät toivovat käytännön yhteistyötä paikallisten yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Henkilötason yhteistyökynnystä tulisi alentaa. ELY-keskusten odotetaan jalkautuvan aikaisempaa paremmin paikallisten toimijoiden ja yritysten pariin. Toimintojen valtakunnallinen keskittäminen aiheuttaa huolta vastaajissa. Monet toivat esille huolestumisensa paikallistuntemuksen katoamisesta sekä alueellisen vaikutusvallan vähentymisestä. ELY-keskuksilta odotetaan aiempaa palveluhenkisempää otetta yhteistyöhön ja asiakastoimintaan. Lisäksi toivotaan kehitysmyönteisempää suhtautumista: rajoittamisesta ja sääntelystä tulisi siirtyä kohti yhteistä kehittämistä, ratkaisujen hakemista sekä ohjausta. Toiminnan yhtenäisyyteen ja yhdenmukaisuuteen sekä sisäisen yhteistyön toimivuuteen tulisi panostaa. Ohjaavien tahojen antama keskimääräinen kokonaistyytyväisyysarvosana on laskenut hivenen vuoden 2013 tutkimukseen nähden. Sen sijaan ohjaavien tahojen tyytyväisyys toiminnan eri osa-alueisiin on pääosin parantunut. Kehityskohteiden ohella sidosryhmät näkevät ELY-keskusten toiminnassa myös paljon hyvää ja kehityksen olleen oikean suuntaista resurssien vähenemisestä huolimatta. Asiantuntemus ja asiantuntijoiden toiminta saivat myös paljon kiitosta sidosryhmiltä.

Perusyhtymän viestijoukkojen suorituskyvyn kehittyminen jatkosodasta alueelliseen puolustukseen

Suomalaisen perusyhtymän kehityskaari on pääpiirteittäin tutkittua tietoa, mutta aselajien kehityksestä ei ole vielä tehty tarkempia tutkimuksia. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään perusyhtymän viestijoukkojen suorituskyvyn kehitystä tarkastelemalla kokoonpanojen, kaluston ja taktiikan muutoksia 1950-luvulta 1970-luvulle. Tutkielma on induktiiviseen päättelyyn perustuva tutkimus jossa on käytetty lähteinä pääasiassa kirjallisuutta ja arkistomateriaalia. Arkistomateriaalista suurin osa on Pääesikunnan Järjestely- ja Viestiosastojen salaisista arkistoista koottua. Divisioonat toimivat perusyhtyminä 1950-luvun alkuun saakka. Perusyhtymän viestitoiminnan ja -taktiikan kehittyminen pohjautui paljolti divisioonien viestipataljoonien saamiin kokemuksiin. Keskeisimpinä havaintoina sodista olivat kaapeliyhteyksien huono taistelunkestävyys, viestijärjestelmän heikkoudet toiminnan sitoutuessa kantaviestiverkkoon ja positiiviset kokemukset radioista liikkuvien sotatoimien aikana. Prikaatin kehityskaari perusyhtymänä alkoi vuonna 1951, kun uuden organisaation suunnittelu aloitettiin. Uudessa organisaatiossa perusyhtymän viestitoiminnasta vastasi erillisyksikkönä toiminut viestikomppania jossa oli runsaasti yhteyksien rakentamiseen tarvittavaa miesvoimaa, mutta ei kalustoa. Perusyhtymien viestikaluston uudistus alkoi samoihin aikoihin organisaation kehittämisen kanssa. Uudistus koski lähinnä radiokalustoa joka pyrittiin nykyaikaistamaan ja yhdenmukaistamaan 1950-luvun aikana. Tavoitetta ei kuitenkaan määrärahojen pienuuden vuoksi saavutettu. Päätös perusyhtymän organisaation muuttamisesta tehtiin 1950-luvun lopulla ja lopputuloksena syntyi prikaati 62. Viestiyksikkönä säilyi edelleen viestikomppania, mutta sen rakennetta muutettiin prikaatin esikunnan organisaation muutoksen vuoksi. Viestijoukkojen liikkuvuutta parannettiin osittaisella moottoroinnilla. Kaluston osalta ei tapahtunut merkittävää parannusta edelliseen vuosikymmeneen verrattuna. Puhelin- ja keskuskaluston vanheneminen ja radiokaluston puutteet alkoivat muodostaa todellisen ongelman perusyhtymän suorituskyvyn kannalta. Taistelunkuvan muuttuminen 1960-luvulla vaati perusyhtymän kokoonpanon tarkistamista. Erityisesti operatiivisen ja taktisen liikkuvuuden parantamiseen tähdänneen uudistuksen aikana suunniteltiin prikaati 70. Viestikomppanian osalta muutos pienensi yksikön vahvuutta ja jakoi sen aiempaa pienempiin osiin. Jaolla pyrittiin joustavoittamaan prikaatin, erityisesti esikunnan, tarvitsemien yhteyksien rakentamista. Kaapeliyhteyksien rakentamisvoiman karsiminen sitoi perusyhtymän johtamistoiminnan osittain kantaviestiverkon yhteyksiin. Kaluston puutteita yritettiin korvata hankkimalla välttämätön määrä jo valmiiksi teknisesti vanhentunutta materiaalia Neuvostoliitosta. 1950-luvulla suunnitellut radiot päätettiin hylätä ja lopulta 1973 siirryttiin länsimaisen radiokaluston käyttöön. Viestitoimintaan suunnattujen määrärahojen vähyyden vuoksi perusyhtymille ei saatu hankittua niiden tarvitsema viestikalustoa tutkittavalla aikakaudella. Viestimateriaalin puutteiden vuoksi perusyhtymät eivät olisi kyenneet toteuttamaan ohjesääntöjen ja oppaiden mukaista taktiikkaa.