Effective Rural and Urban Innovation Policies International Conference in Seinäjoki 5.–6.2.2009

The present collection of articles is based on international conference that was held in Seinäjoki, Finland in February 2009. The topic of the conference was Effective Rural and Urban Policies and it was organised in co-operation between University Consortium of Seinäjoki, Seinäjoki Technology Centre and City of Seinäjoki. The presented papers approached the drivers of regional development from several aspects and in different kind of regional contexts across various countries. As a whole the different contributions formed a comprehensive story of those factors that are shaping the development of both rural and urban regions in global economy. The role of local innovation environment and dynamic of social processes that are ‘oiling’ the interaction between individuals within networks inspired several scholars. Also development of physical infrastructure as well as the recent development of economical models that can predict the regional impacts of large scale investments was discussed in many presentations. Clear focus with cultural and disciplinary diversity formed a fruitful basis for the conference and it was easy to learn something new. On the behalf of all organisers I would like to thank all participants of the conference and especially our foreign colleges who had travelled from distances to spend some winter days in Seinäjoki. As we all know this kind of publication does not appear automatically. All authors have done great job by finding time for writing from their busy schedules. Terttu Poranen and Jaana Huhtala have taken care of the technical editing of this publication. Sari Soini was the main organiser of conference and she has also as a editor kept the required pressure to finalize this book. In addition to University of Helsinki, conference was financially supported by the University of Vaasa, City of Seinäjoki, Lähivakuutus and Regional Centre Programme. These contributions are highly appreciated.

Jatkuuko yrittäminen? Kartoitus Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus Dynamon asiakkaiden yritystoiminnasta

Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus Dynamo ry. on toiminut vuodesta 2001 lähtien. Sen toimesta on perustettu n. 750 uutta yritystä ja luotu liki 900 uutta työpaikkaa (tieto 30.6.2009). Dynamon toiminta on ollut seudun kannalta myönteistä ja merkittävää. Uusyrityskeskus Dynamon hallitus päätti syksyllä 2008 selvittää, mitä vuosina 2002–2006 perustetuille yrityksille ja yrittäjille kuuluu. Selvityksen on laatinut ja nyt julkaistavan raportin kirjoittanut YTM Riitta Kaipainen. Tutkijan tukena toimi ryhmä Ruralia-instituutin asiantuntijoita: tutkimusjohtaja, HT Torsti Hyyryläinen, tutkimusjohtaja, professori Tapani Köppä, kehittämispäällikkö FM Manu Rantanen ja Uusyrityskeskus Dynamon toimitusjohtaja, projektipäällikkö Pekka Teittinen. Tutkimusavustajina toimivat Saila Ukkonen, Sirpa Hämäläinen, Mirja Marttinen ja Raija Alatalo, kaikki Ruraliainstituutin henkilöstöä. Ruralia-instituutin puolesta kiitän tutkijaa perusteellisesta työstä, asiantuntijaryhmää hyvästä tuesta ja haastattelijoita ahkeruudesta. Tutkimus kuuluu osana Etelä-Savon TE-keskuksen Euroopan unionin sosiaalirahastosta rahoittamaan ja Ruralia-instituutin toteuttamaan Kohti yrittäjyysyhteiskuntaa -hankkeeseen, joka on samalla Uusyrityskeskus Dynamon päärahoittaja. Tutkimuksen tulokset palvelevat Dynamon toiminnan edelleen kehittämistä. Uskon, että nyt julkaistava raportti sisältää hyödyllistä tietoa kaikille yritystoiminnan kehittäjille.

Oppisopimus korkea-asteen koulutukseen Etelä-Savossa – ­alueellinen selvitys elinkeinoelämän valmiuksista korkea-asteen oppisopimuskoulutukseen

Selvityksen tavoitteena oli kartoittaa ensisijaisesti Etelä-Savon elinkeinoelämän valmiuksia sekä edellytyksiä ja tarpeita korkea-asteen oppisopimustyyppisen koulutuksen toteuttamiseksi. Oppisopimus on Suomessa korkea-asteella uusi koulutusväline, jonka käyttömuodot ja -ohjeet ovat vielä selkiytymättömiä. Tällä selvityksellä pyrittiin hahmottamaan, millaisena eteläsavolainen elinkeinoelämä haluaisi oppisopimuskoulutuksen alueen työnantajien ja korkeakoulutetun henkilöstön käyttöön. Hankkeessa haastateltiin 58 organisaation edustajia. Tulosten perusteella oppisopimuksen uskotaan soveltuvan korkea-asteella erityisesti täydennyskoulutukseen ja tutkinnon osien suorittamiseen, pätevöitymiseen ja kelpoisuuksien hankkimiseen sekä muuntokoulutukseen, mutta ei kokonaisten tutkintojen suorittamiseen. Tutkintoon johtavan koulutuksen osana oppisopimus lisäisi opiskelijoiden työelämätuntemusta sekä aktivoisi opiskelijoiden ja koulutusorganisaatioiden yhteistyötä elinkeino- ja muun työelämän kanssa keskieurooppalaiseen tapaan. Opetusministeriö on rajannut korkea-asteen oppisopimustyyppisen koulutuksen ainakin alkuvaiheessa erityispätevyyksiä tuottavaksi täydennyskoulutukseksi. Työelämän kannalta käyttöalueen olisi mielekästä olla laajempi. Oppisopimuskoulutuksen arvioidaan Etelä-Savossa soveltuvan ainakin seuraaville korkea-asteen koulutuksen sisältöalueille: markkinointi ja myynti, tutkimus ja tuotekehitys, esimiestyö, projektinhallinta sekä henkilöstöhallinto ja suunnittelu eri toimialoilla, laadunhallinta, ympäristö- ja turvallisuusasioiden hallinta johtamisjärjestelmineen, rahoitus- ja varainhoitopalvelut, tuotannonohjaus, laskenta, viestintä, kielenkäännöstyöt sekä alakohtaiset erityistehtävät mm. kirjasto- ja farmasia-alalla sekä julkishallinnossa. Koulutusmuotoina ajatellaan täydennys- tai muuntokoulutusta. Puolet haastatelluista pitää korkea-asteen oppisopimuskoulutusta kiinnostavana. Pilottikoulutuksen toteuttamiseen lähitulevaisuudessa suhtaudutaan melko varauksellisesti, mutta myös valmiuksia ilmenee. Kiinnostusta vähentävät järjestelmän selkiytymättömyys ja vallitseva taloudellinen taantuma, jonka vuoksi koulutettua työvoimaa on monilla aloilla tarjolla riittävästi. Toisaalta lama-aika nähdään otollisena koulutuksen järjestämiselle valmistauduttaessa tulevaan nousukauteen. Oppisopimuskoulutuksen työelämälähtöisyys ja joustavuus saavat kiitosta, mutta eräiltä osin järjestelmää ja käytäntöjä toivotaan kehitettävän. Kaivataan valtakunnallisia kriteerejä opiskelijoiden osaamisen varmistamiseksi, järjestelmän toimivuuden yhtenäistämiseksi ja vaikuttavuuden tehostamiseksi. Teoriaopintojen riittävään laaja-alaisuuteen toivotaan erityistä huomiota kauttaaltaan, mutta varsinkin korkeakoulutuksessa. Yhtäläisten ohjausresurssien mahdollistamiseksi toivotaan koulutusta ohjaajille ja suurempia rahallisia korvauksia. Myös opiskelijan palkan määrittelyyn kaivataan selkeyttä. Toivotaan koulutuksen järjestäjäosapuolten tiiviimpää yhteistyötä, jotta lopputulos voisi entistä paremmin vastata elinkeinoelämän tarpeisiin. Oppisopimuskoulutuksen koetaan nykyisessä muodossaan soveltuvan korkea-astetta paremmin toiselle asteelle, jolla se parhaimmillaan toimii hyvin. Opiskelijoiden, kouluttajien, ohjaajien, tutkijoiden ja päätöksentekijöiden monipuolisella yhteistyöllä oppisopimuksesta on mahdollista muovata myös korkea-asteelle varteenotettava soveltavaa osaamista edistävä koulutusväline, jonka käyttö ja kehittäminen hyödyttävät myös elinkeinoelämää.

Kuntien palvelutuotannon kehittäminen kustannushallinnan avulla Etelä-Pohjanmaalla

Tutkimusten mukaan kuntien palvelujen kustannuksissa on huomattavia eroja. Palvelujen kustannukset ja kustannuserot syntyvät prosessissa, jossa kuntalaiset käyttävät palveluja, joita kunnan palvelutuotannosta vastaavat yksiköt tarjoavat. Kunnan palvelutuotannon ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan riittävät taloudelliset resurssit. Maamme kunnissa parhaillaan meneillään olevan Paras-hankkeen puitteissa pyritään monin eri tavoin vahvistamaan kuntien kykyä tuottaa tai järjestää palvelut. Osana tähän sisältyy palvelurakenteiden uudistaminen, kunnan talouden perustan vahvistaminen ja talouden tasapainottaminen. Talouden tasapainottamisessa ja palvelujen kehittämisessä tarvitaan aiempaa täsmällisempää tietoa palvelujen kustannusrakenteesta ja konkreettisista tekijöistä, jotka aiheuttavat eroja kustannuksiin. Kuntien kannalta on erittäin tärkeää, että ne kykenevät aiempaa paremmin arvioimaan omien palvelujensa kustannuksia ja kohdentamaan mahdolliset toimenpiteet toiminnan ja talouden sopeuttamiseksi ja palvelurakenteen uudistamiseksi oikeisiin kohteisiin sekä kehittämään siten palvelutuotan-toaan. Tähän haasteeseen esillä olevassa projektissa pyritään vastaamaan. Projektin kohteena olevat palvelut ovat lasten päivähoito, perusopetus ja perusterveydenhuolto. Kohdekuntina ovat Alavus, Jalasjärvi, Kauhajoki, Kuortane ja Lappajärvi. Kun Alavuden ja Kuortaneen perusterveydenhuollon palvelut tuottaa Kuusiokuntien Terveyskuntayhtymä ja Lappajärven perusterveydenhuollon palvelut Kuntayhtymä Kaksineuvoinen, projekti sivuaa myös mainittujen kuntayhtymien palveluja. Projektin aineistona on käytetty pääosin tilastokeskuksen tilastoja, kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilastoja sekä kuntien omia tilinpäätöstietoja vuodelta 2007. Kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömäärää koskevat tiedot on saatu suoraan kunnista ja kuntayhtymistä. Rahoituksesta ovat vastanneet Etelä-Pohjanmaan Liitto, Alavuden, Jalasjärven, Kauhajoen, Kuortaneen ja Lappajärven kunnat sekä Ruralia-instituutin Seinäjoen yksikkö.

Pajala–Kolarin ja Soklin kaivosten rata-, satama- ja meriväyläinvestointien sekä kaivosten toiminnan vaikutukset valtion ja kuntien verotuloihin

Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Pajala–Kolarin ja Soklin kaivosten rata-, tie-, satama- ja meriväyläinvestointien sekä kaivosten toiminnan vaikutuksia valtion verojen ja veronluonteisten maksujen kertymiin. Lisäksi tarkasteltiin vaikutuksia Kolarin ja Pajalan kuntien sekä Soklin kaivoksen läheisten Itä- ja Pohjois-Lapin kuntaryhmien verokertymiin. Laskelmat suoritettiin yleisen tasapainon (CGE) RegFinDyn -aluemallilla vuosille 2008–2020. Pajala–Kolarin kaivos toisi valtiolle yhteensä 374,0 miljoonaa euroa verojen ja veronluonteisten maksujen lisäkertymää. Suomen osuus lisäkertymästä olisi 206,1 (55,1 %) ja Ruotsin 167,9 (44,9 %) miljoonaa euroa. Valtio saisi väyläinvestointiensa kokonaiskustannukset takaisin noin vuonna 2022 eli 15 vuodessa, vaikkei Ruotsi osallistuisi rahoitukseen. Kolarin kunnan verokertymä kasvaisi vuosina 2011–2014 yhteensä 66 %:lla ja vuodesta 2017 lähtien 12 %:lla vuoteen 2012 verrattuna. Pajalan kunnan verokertymä kasvaisi vastaavina vuosina yhteensä 97 %:lla ja vuodesta 2017 lähtien 15 %:lla vuoteen 2011 verrattuna. Soklin kaivos toisi valtiolle yhteensä 178,9 miljoonaa euroa verojen ja veronluonteisten maksujen lisäkertymää. Valtio saisi väyläinvestointiensa kokonaiskustannukset takaisin noin vuonna 2030 eli 21 vuodessa. Kaivoksen läheisen seitsemän kunnan ryhmän verokertymä kasvaisi vuosina 2011-2014 yhteensä 30 %:lla ja vuodesta 2019 lähtien 1 %:lla vuoteen 2007 verrattuna.

Maaseudun maahanmuuttajat. Kokemuksia työperäisestä maahanmuutosta Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen maaseudulla.

Suomen maahanmuuttajaväestö on keskittynyt kaupunkeihin, ja erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muihin suurimpiin kaupunkikeskuksiin. Samaten kansallinen maahanmuuttopolitiikka kohdistuu ensisijaisesti suurimmille kaupunkiseuduille. Väestön ikääntymisen ja työvoimatarpeen tyydyttämisen kysymykset koskettavat kuitenkin mitä suurimmassa määrin myös maaseutua. Uusimmissa maaseutupoliittisissa ohjelmissa maahanmuutto ja maaseudun kansainvälistymisen tematiikka on jo jossakin määrin näkyvissä. Politiikka ei kuitenkaan ole voinut tukeutua maahanmuuttoa koskevaan tutkimukseen, koska aikaisemmassa tutkimuksessa ei juuri ole käsitelty maaseutuympäristöstä aiheutuvia erityiskysymyksiä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella työperäisen maahanmuuton nykytilaa ja kehitysnäkymiä maaseudulla. Käytännöllisenä tarkoituksena oli tarjota tietoa ja toimenpidesuosituksia siitä, miten maahanmuuttopolitiikkaa voitaisiin maaseutumaisilla alueilla parhaiten toteuttaa. Tutkimuksen kohdealueiksi valittiin kaksi maahanmuuton ääripään maakuntaa: Varsinais-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa. Tutkimus koostui neljästä osasta: tilastotarkastelusta, kyläyhdistyksille ja -toimikunnille kohdistetusta kyselystä, kuntatyönantajille kohdistetusta kyselystä sekä maahanmuuttajien haastatteluista. Tulosten perusteella tutkimusalueet eroavat maakuntina toisistaan sekä maahanmuuttajien määrässä että rakenteessa. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajia on suhteessa väestöön Manner-Suomen maakunnista toiseksi eniten. Etelä-Pohjanmaalla sen sijaan ulkomaalaisten osuus väestöstä on maan alhaisin. Kummankin alueen kaksi suurinta vieraskielisen väestön kieliryhmää (poislukien ruotsi) ovat venäjä ja viro. Varsinais-Suomen vieraskielisten ryhmässä korostuu kuitenkin pakolaisten osuus. Etelä-Pohjanmaan vieraskieliset sen sijaan ovat pääosin naapurivaltioista kotoisin olevia työperäisiä maahanmuuttajia. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajat ovat asettuneet asumaan kaupunkeihin, Turkuun ja sen lähikuntiin sekä Saloon. Maaseutumaisissa kunnissa maahanmuuttajista asui vain kuusi prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla vieraskieliset jakaantuivat tasaisemmin. Noin kolmasosa heistä asui kaupungissa (Seinäjoki), reilu kolmasosa taajaan asutuissa kunnissa ja niukka kolmasosa maaseutumaisissa kunnissa. Vieraskielisten suhteellinen osuus kuntien väestöstä on kuitenkin suurempi Etelä-Pohjanmaan maaseutumaisissa kunnissa kuin Varsinais-Suomen vastaavilla alueilla. Tästä voitaneen vetää se johtopäätös, että vieraskielisten asema – esimerkiksi palveluiden, näkyvyyden, tarpeiden ja niiden tyydyttämisen suhteen – on Etelä-Pohjanmaan maaseudulla vahvempi kuin Varsinais-Suomen vastaavalla alueella. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajien alueellinen keskittyminen kaupunkeihin tukee huonosti maaseudun työvoiman tarjonnan kehitystä. Työperäisen maahanmuuton lisääminen maaseudulle siten, että näköpiirissä oleva työvoiman tarve tulisi katettua, tarvitsee erityisiä toimia. Maahanmuuttajien työllistymisen osalta tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen kokoamia tilastoaineistoja, joihin on koottu maassa vähintään vuoden oleskelleiden ulkomaan kansalaisten tietoja. Tulosten mukaan kolme neljästä ulkomaalaisesta sijoittui palveluammatteihin. Painopiste oli kaupan alalla, joka oli palveluammateissa työskentelevien naisten että miesten pääasiallinen toimiala. Maahanmuuttajien ryhmässä työvoiman osuus on kasvanut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien niin, että vuonna 2005 se oli jo miltei sama kuin kantaväestön keskuudessa. Samaan aikaan maahanmuuttajien työttömyysaste on laskenut, pysytellen kuitenkin yli kaksinkertaisena kantaväestöön verrattuna. Tosin eri kansallisuusryhmien väliset erot ovat suuret: Työministeriön vuotta 2006 koskevan arvion mukaan työttömyysaste vaihteli irakilaisten 66 prosentista kiinalaisten 8 prosenttiin. Maahanmuuttajaväestön asemaan työmarkkinoilla vaikuttaa voimakkaasti Suomeen saapumisen syy. Pakolaistaustaisten työllistyminen on vaikeampaa johtuen heidän yleisestä heikommasta koulutustaustastaan, kielitaidostaan sekä kulttuurisesta ja maantieteellisestä etäisyydestään. Työperäisesti maahan tulleet ovat puolestaan usein jo tullessaan koulutettuja ja työhönsä nähden kielitaitoisia. Kantaväestön ja ulkomaalaisten suurimmat erot työllistymisessä olivat siinä, että ulkomaalaisista reilu neljännes oli hakiessaan toimenpidetyöllistettyjä (kantaväestössä vain noin 14 prosenttia) ja toisaalta ulkomaalaisissa ei juuri ollut työttömyyseläkeläisiä, joita kantaväestön työnhakijoissa oli keskimäärin lähes viidennes. Maahanmuuttajat työllistyivät Etelä-Pohjanmaan maaseudulla paremmin ja keskenään tasaisemmin kuin Varsinais-Suomen maaseudulla. Etelä-Pohjanmaalla oli tutkimusajankohtana tarjolla pääasiassa venäläistä ja virolaista työvoimaa: miltei puolet (46,6 %) työttömistä työnhakijoista kuului näihin kahteen kansallisuuteen. Varsinais-Suomessa työvoiman tarjonta jakaantui tasaisemmin eri kansallisuuksien kesken. Varsinais-Suomen maahanmuuttajien pakolaistausta näkyy heikosti koulutetun väestön suhteellisessa suuruudessa. Samaan viittaisi sekin, että ammattitaidottomaksi luokitellun työvoiman osuus oli Varsinais-Suomessa korkeampi kuin Etelä-Pohjanmaalla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat eivät tällä hetkellä muodosta maaseudulla mitään erityistä työvoimareserviä. Tarvittaessa työvoimaa on hankittava joko kaupungeista tai suoraan maahanmuuton lähtöalueilta, mikä lisää paineita järjestää maaseutukuntiin toimivat maahanmuuttajien kotouttamispalvelut. Kansallisuuksista olisi luontevaa keskittyä venäläisiin ja virolaisiin, koska ne muodostavat jo tällä hetkellä vähäisen maahanmuuttajajoukon pääryhmät. Tällöin kotoutumispalvelujen järjestäminen olisi kaikkein helpointa. Lisäksi maahanmuuttajien työllistymisessä tulee erityisesti huomioida se, ovatko he pakolaisia vai muusta syystä maahan tulleita. Myös Etelä-Pohjanmaalla tulee varautua pakolaistaustaisten maahanmuuttajien määrän lisääntymiseen. Maaseutukuntien tilanne maahanmuuttajien työnantajina ja kotouttajina osoittautui tutkimuksessa varsin haasteelliseksi. Ensinnäkin tutkimuksen aikana tapahtui lukuisia kuntaliitoksia, jotka aiheuttivat sekaannusta kuntakentässä. Toiseksi kuntien työvoimatarve ei ilmeisesti ollut tutkimuksen tekohetkellä vielä niin akuutti kysymys kuin monilla muilla aloilla. Kunnat olivat kuitenkin työllistäneet ulkomaalaisia monipuolisesti eri tehtäviin ja monet vastaajat näkivät työvoimatarvetta erityisesti hoito- ja hoiva-aloilla. Kotouttamispalvelujen osalta yhteiseksi piirteeksi nousi palvelujen järjestäminen tarpeen ja tilanteen mukaan, koska maahanmuuttajamäärät ovat olleet varsin pieniä. Kokonaisuutena kuva maaseutukunnista työllistäjinä ja kotouttajina jäi suhteellisen epäselväksi. Taustalla saattaa olla edelleen maahanmuuton kytkeminen pakolaispolitiikkaan, jossa maaseutukunnat eivät juurikaan ole olleet aktiivisia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maaseutukuntien tulee laatia tai päivittää toimivat ja riittävän konkreettiset maahanmuuttopoliittiset ohjelmat, ja tiedottaa niistä tehokkaasti sekä omissa organisaatioissaan että sidosryhmien suuntaan. Ohjelmissa tulee selkeästi ottaa kantaa sekä pakolaisten vastaanoton että työperäisen maahanmuuton kysymyksiin. Ohjelmissa tulisi kotouttamispalvelujen järjestämisen lisäksi linjata myös kunnan rooli maahanmuuttajien työnantajina. Kolmanneksi ohjelmissa tulisi huomioida kolmannen sektorin toimijoiden merkitys maaseudun maahanmuuttajien lähimpänä kontaktipintana suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Virolaistaustaisten maahanmuuttajien erityistä kielitaitoa – viro, venäjä, suomi – voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää erityisesti venäläisten kotouttamisessa. Julkisen sektorin ohuus nostaa maaseutukunnissa esiin myös kolmannen sektorin merkityksen maahanmuuttajien kotoutumisen edistäjänä. Yhdistykset ovat melko hyvin tietoisia alueellaan asuvista ulkomaalaisista, mitä voidaan pitää hyvänä lähtökohtana. Yhdistykset ovat kuitenkin voimakkaasti jakautuneet kahteen eri ryhmään sen suhteen koskeeko maahanmuuttajakysymys niiden toimintaa. Maahanmuuttajia ei myöskään ole erityisesti tavoiteltu kyliin asumaan eivätkä yhdistykset ole järjestäneet erityistä kotoutumista edistävää toimintaa. Yhdistysten mielestä maahanmuuttajia voidaan sen sijaan kutsua mukaan normaaliin toimintaan aivan kuten muitakin kyläläisiä, mikä onkin maahanmuuttajien vähäisen määrän vuoksi varsin luonteva tapa toimia. Maaseudulle asettuneet maahanmuuttajat ovat haastattelujen mukaan suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Elämä rakentuu työn, ystävien ja perheen varaan, kuten kantaväestölläkin. Maaseudulla asumisessa on koettu myös haasteita, kuten nurkkakuntaisuus ja sosiaalisen elämän vähäisyys. Moni tunsi kuitenkin olleensa onnekas löydettyään hiljaisen, rauhallisen ja turvallisen asuinpaikan maasta, jossa on korkea elintaso ja toimivat hyvinvointipalvelut. Suomalainen maaseutu näyttäytyy silti tietynlaisena rajaseutuna, jonne ovat ehtineet ensimmäiset rohkeat tienraivaajat. Haastateltuja leimasi tietynlainen rohkeus ja pilottihenkisyys. Maahanmuuttajiin oli myös suhtauduttu yksilöinä ja heistä on oltu kiinnostuneita toisin kuin kaupungeissa. Keskeinen kysymys on, onko maaseutuyhteisöissä olemassa maahanmuuttajien suhteen jokin raja-arvo, minkä ylittäminen aiheuttaa vastareaktioiden käynnistymisen. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että joko tätä raja-arvoa ei ole tai sitten siitä ollaan vielä hyvin kaukana. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat ovat halukkaita ja valmiita toimimaan yhteisöjen hyväksi, ehkä jopa aktiivisemmin kuin kantaväestö. Kyläyhteisöjen kannattaisikin pyrkiä ottamaan maahanmuuttajat aktiivisesti mukaan osaksi kylän normaalia toimintaa. Maahanmuuttajat tarvitsevat kuitenkin kantaväestöä enemmän yhdistystoiminnan periaatteista tiedottamista. Lisäksi kyläyhteisöt voisivat olla aktiivisempia ulkomaalaistaustaisten asukkaiden hankinnassa. Yhdistysten tulisi myös olla tietoisia oman kunnan tai alueen maahanmuuttajille tarkoitetuista erityispalveluista, jotta he voivat ohjata maaseudulla usein yksittäin asuvat maahanmuuttajat niiden piiriin.

Eteläsavolaisten vapaa-ajan asukkaiden muuttuvat palvelutarpeet

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vapaa-ajan asukkaiden nykyistä ja tulevaa, yksityiseen sektoriin kohdistuvaa palvelukysyntää Etelä-Savossa. Samalla sivuttiin muuttuvan kesämökkikulttuurin muita ilmiöitä, kuten mökkeilyn ja mökkien sijainnin ekologisia vaikutuksia. Tutkimuksessa palvelut käsitetään laajasti. Tämän vuoksi keskityttiin selvittämään toisaalta elintarvikkeiden ja niihin liittyvien palveluiden, toisaalta mahdollisimman laajasti muiden palveluiden kysyntää. Mökkien määrän kasvun lisäksi monet vapaa-ajan asumisen muutostrendit vaikuttavat maaseudun tuotteiden käyttömääriin ja -tapoihin. Mökinomistajien ikärakenne vanhenee ja mökkejä käytetään yhä enemmän. Palveluiden käyttöön vaikuttavat mm. omistajien elämänvaihe ja palveluiden käytön kulttuuri; halutaanko, osataanko ja pystytäänkö asia tekemään itse vai ostetaanko se palveluna. Tutkimuksen keskeiset aineistot saatiin syksyllä 2008 tehdyn postikyselyn sekä postikyselyn suunnittelun pohjaksi tehtyjen haastattelujen avulla. Haastattelut tehtiin 2008 kesällä 40:lle Etelä-Savossa vapaa-ajan asunnon omistavalle henkilölle. Kyselylomake lähetettiin 2 000 satunnaisesti valitulle 18–65 -vuotiaalle henkilölle, jotka omistavat vapaa-ajan asunnon Etelä-Savossa ja asuvat vakituisesti muussa kunnassa. Tutkimuksessa pyrittiin tarkastelemaan mökkejä vapaa-ajan vieton tukikohtina. Kysymykset kohdistettiin siksi koko siihen ruokakuntaan, joka mökkiä käyttää. Lisäksi selvitettiin muiden kuin ruokakuntaan kuuluvien mökin käyttöä. Vapaa-ajan asukkaiden palveluiden käyttö tulee lisääntymään. Palveluiden käytön lisääntyminen johtuu ennen kaikkea siitä, että mökillä tullaan viettämään yhä enemmän aikaa tulevaisuudessa sekä kesäaikaan että muina aikoina. Ennen kaikkea tämä koskee eläkeläisiä, mutta myös työikäiset venyttävät mökillä viettämäänsä aikaa. Monien kohdalla tätä helpottaa etätyömahdollisuuksien nykyistä parempi hyödyntäminen. Jo nyt erilaiset kulttuuritapahtumat merkitsevät paljon eteläsavolaisille vapaa-ajan asukkaille, ja niillä tullaan viettämään aikaa lisääntyvästi. Muita palveluita, joiden käyttö tulee lisääntymään, ovat mm. lääkäripalvelut ja mökin varusteluun sekä huoltoon liittyvät palvelut. Paikallisia elintarvikkeita ja lähikauppoja arvostetaan yhä enemmän. Vapaa-ajanasukkaat haluavat tukea paikallisia yrityksiä käyttämällä niiden tuotteita ja palveluita. Elintarvikeostokset tehdäänkin pääasiassa mökkikunnan keskustan kaupoissa, joihin toivotaan laajempaa paikallisten tuotteiden valikoimaa. Elintarvikkeisiin liittyvien palvelujen käyttö, kuten pitopalvelutilaukset ja ravintoloissa ruokaileminen, lisääntyvät myös. Tarjonnan ja tiedottamisen merkitys korostuu vapaa-ajan asukkaiden palveluiden käytössä. Internetissä on paljon mahdollisuuksia sen vuoksi, että useimmat mökkiläiset viettävät tulevaisuudessakin valtaosan ajastaan kotipaikkakunnallaan. Internet helpottaa tiedon levittämistä mökkipaikkakunnan palveluista ja hyödykkeistä, jolloin niitä voidaan tarkastella kotoa käsin. Sukupolvenvaihdokset mökeillä voivat muuttaa palveluiden käytön kulttuuria. Monet mökinomistajat ovat huolestuneet tulevan sukupolven mökkeilyinnosta tai kyvystä huolehtia mökistä heidän jälkeensä. Palveluiden hankkimisen kynnys voi olla matalampi sillä sukupolvella, joka ei ole osallistunut mökin rakentamiseen tai sen huoltamiseen juurikaan omin käsin. Tutkimuksen toteutuksesta vastasi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa kehittämispäällikkö Manu Rantanen ja aineiston käsittelystä suunnittelija Vesa Rouhiainen. Elintarvikkeisiin liittyvän luvun toteuttivat kehittämispäällikkö Hanna-Maija Väisänen ja erikoissuunnittelija Marjo Särkkä-Tirkkonen. Tutkimuksen taustalla vaikutti monipuolista osaamista edustanut asiantuntijaryhmä.

Hirsitaloteollisuuden kehityshaasteet

Pientalobarometri 2/2008 ennustaa omakotitalorakentamisen jatkavan laskuaan rakentamiskustannusten kasvamisesta, kaavoituksesta, tonttitarjonnasta ja talouden tilasta johtuen. Kustannusten odotetaan edelleen nousevan mm. energia­tehokkuuden kohentumisen myötä. Työ- ja elinkeinoministeriön Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus –toimialaraportissa 2008 oletetaan myös, että lämmöneristysvaatimukset ovat saattaneet lisätä massiivihirsitalojen kysyntää, koska uusien määräysten voimaantulon jälkeen niitä ei mahdollisesti enää tehdä. Kehityksen voidaan olettaa johtavan rakennusten koon ja varustetason järkevöittämiseen. Oma­koti­talorakentamisen tarpeeksi pientalobarometri laskee 20 000 asuntoaloitusta, mutta toimialaraportissa määrän arvioidaan vuonna 2008 jäävän 12 500 oma­kotitalon aloitukseen. Avaimet käteen –rakentaminen on kasvusuunnassa ja talo­paketit ovat kehittymässä selvemmiksi rakennusosakokonaisuuksiksi. Pientalobarometri kertoo suomalaisten toivovan yksilöllisyyttä. Talotehtaiden toimituksista yksilöllisiä suunnitteluratkaisuja on kolmannes ja tyyppimuunnoksia puolet. Valmisosatalojen osuus asunnoista on noin 68 % ja teollisen hirren osuus valmisosatalojen markkinoista on nyt kutakuinkin samoissa 10 % lukemissa kuin 20 vuotta sitten. Korkeimmillaan teollisen hirren osuus valmisosataloista kävi 17 % tasolla kymmenen vuotta sitten, vuosina 1995 ja 1996. Siporex-, betoni,- tiili- ja harkkotalojen osuus on noussut kahdessakymmenessä vuodessa 4 %:sta 12 %:iin ja precut-talojen osuus 2 %:sta 16 %:iin, kun taas puuelementtien osuus on laskenut 85 %:sta 62 %:iin. Talopaketin keskimääräinen kuluttajahinta on Toimialaraportin mukaan noin 83 000 euroa ja niitä valmistuu vuodessa alle 10 000. Talopakettimarkkinat ovat Pientalobarometrin mukaan vuonna 2008 hieman laskeneet vuosien 2006 ja 2007 huippulukemista alle 800 miljoonan euron. Teollisten hirsivalmistajien liikevaihto laski myös vuodesta 2007 alle 350 miljoonan. Toimialaraportin mukaan puutalojen valmistus työllistää vajaa 4000 henkeä 251 toimipaikassa (2006). Alan liikevaihto vuonna 2006 oli 812 miljoonaa euroa ja viennin arvo 178 miljoonaa euroa. Viennin kasvun todettiin riippuvan hirsitaloteollisuudesta. Viennin kannalta tärkeitä alueita ovat Keski-Eurooppa, Venäjä, Japani ja Pohjoismaat. Puutalojen vienti on Toimialaraportin mukaan kohonnut 90-luvun alun noin 30 miljoonasta yli 200 miljoonaan euroon, josta hirsitalojen viennin arvo ylittää 160 miljoonaa. Tutkimus- ja kehittämiskuluiksi arvioidaan puutalon valmistajilla 0–2 % tuotannon arvosta. Puutalojen mediaanikäyttökate oli Toimialaraportin mukaan vuonna 2006 noin 6 % kun teollisuuden vastaava luku on 10 %. Finnveran tilastointi hirsitalojen kustannusrakenteesta ja kannattavuudesta ei poikkea tästä, vaan hirsitalojen käyttökatteeksi ilmoitetaan 6,4 % ja kokonaistulokseksi 3,4 % vuonna 2007. Toimialaraportin mukaan teollisuuden omavaraisuusaste on noin 43 % kun taas puutaloteollisuuden omavaraisuusaste jää 26,5 %:iin ja hirsitalojen Finnveran mukaan 27,7 %:iin. Hirsitaloja valmistaa Toimialaraportin mukaan noin 150 yritystä. Alan kahden suurimman yrityksen osuus on lähes puolet koko alan liikevaihdosta.

Pajala–Kolarin ja Soklin kaivoshankkeisiin liittyvien rautatie- ja tieinvestointien ja Kemin satamainvestointien aluetaloudelliset vaikutukset

Lappiin suunnitteilla olevat Pajala–Kolarin rauta- ja Soklin fosforikaivos ovat megaluokan hankkeita. Kaivosten rakentaminen ei voi kuitenkaan toteutua jos niiden tarvitsemia rautatie-, satama- ja tieinvestointeja ei voida toteuttaa. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida näiden väyläinvestointien aluetaloudellisia vaikutuksia. Tutkimus on jatkoa Ruraliassa juuri valmistuneelle yhdeksää Pohjois- ja Itä-Suomen kaivoshanketta koskevalle tutkimukselle, jossa keskitytään itse kaivosinvestointien vaikutuksiin. Tutkimuksen on rahoittanut Liikenne- ja viestintäministeriö yhdessä Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Työvälineenä oli Ruraliassa kehitetty RegFinDyn-aluemalli. Simuloinnit suoritettiin vuosille 2008–2030 ja raportoitiin Lapin seutukuntien tasolla. Tulosten mukaan kaikki, mutta erityisesti mittavat rautatieinvestoinnit olisivat merkittäviä seutukuntien taloudelliselle kasvulle. Äkäsjoki–Ajos radan rakentaminen auttaisi Tunturi-Lapin, Torniolaakson ja Kemi–Tornion seutukuntia taantuman yli. Taloudellinen kasvu voisi lisääntyä läntisen Lapin seutukunnissa yhteensä 0,6–2,2% vuoteen 2011 ja yhteensä 1,3–4,3% vuoteen 2016 mennessä. Tämä olisi keskimäärin 0,1–0,5% vuodessa. Soklin kaivoksen tapauksessa Kemijärvi–Kelloselkä–Sokli rautatien vaikutukset Itä- ja Pohjois-Lapin seutukuntiin olisivat merkittäviä. Investointien edetessä Itä-Lapin seutukunnan taloudellinen kasvu voisi vahvistua kumulatiivisesti tarkasteltuna 8,3% vuoteen 2013 mennessä. Vuosikeskiarvona tämä olisi 2,8%. Radan vaikutus Pohjois-Lapin taloudelliseen kasvuun olisi pienempi, vuoteen 2014 mennessä yhteensä 3% eli keskimäärin 0,8% vuodessa. Väyläinvestointien työllisyysvaikutukset olisivat myönteisiä. Pajala–Kolarin kaivoksen rautatieinvestoinnit toisivat läntiseen Lappiin uusia työpaikkoja vuoteen 2015 mennessä yhteensä 418. Tästä Tunturi-Lapin osuus olisi 147, Torniolaakson 114 ja Kemi–Tornion seutukunnan 157. Vastaavat vuosikeskiarvot olisivat 52, 18, 14 ja 20. Soklin kaivoksen rautatieinvestoinnit toisivat jonkun verran enemmän uusia työpaikkoja Pajala–Kolariin verrattuna koska investoinnit olisivat suuremmat. Radan rakentaminen voisi tuoda Itä-Lappiin yhteensä 506 uutta työpaikkaa vuoden 2013 loppuun mennessä. Pohjois-Lapin työllisyys voisi lisääntyä 153 uudella työpaikalla. Yhteensä voisi siten syntyä 660 uutta työpaikkaa. Vastaavat vuosikeskiarvot olisivat 169, 51, 220 uutta työpaikkaa. Kun kaivoksia tarkastellaan yhdessä, työllisyysvaikutukset olisivat suurimmat vuonna 2015, jonka loppuun mennessä väyläinvestoinnit voisivat luoda yhteensä 1288 uutta työpaikkaa. Vastaava vuosikeskiarvo olisi 161. Taloudellisen kasvun ohella työllisyystulokset korostavat analysoitujen väyläinvestointien myönteistä aluetaloudellista merkitystä. Ruralia-instituutin arvioinnin perusteella molempien kaivosten rautatie-, satama- ja tieinvestoinnit olisivat toteuttamiskelpoisia aluetaloudellisin perustein. Ne lisäisivät tuotantoa, työllisyyttä, tuloja, kulutusta ja verotuloja useissa Lapin seutukunnissa.

Suomen kaivosalan aluetaloudelliset vaikutukset elinkeinorakenteeseen ja työllisyyteen

Tutkimuksen kohteena oli Suomen kaivosala. Tavoitteena oli analysoida yhdeksän vasta käynnistyneen tai valmisteilla olevan kaivoksen aluetaloudelliset vaikutukset elinkeinorakenteeseen ja työllisyyteen. Tutkimukseen valitut kaivoshankkeet olivat Kevitsa, Kylylahti, Laivakangas, Länttä, Pajala–Kolari, Pampalo, Sokli, Suurikuusikko ja Talvivaara. Aluetaloudelliset vaikutukset laskettiin kaivosten vaatimiin investointeihin ja tulevaan liikevaihtoon perustuen. Laskelmat tehtiin Ruralia-instituutissa kehitetyllä CGE RegFinDyn -aluemallilla periodille 2007–2020. Tulokset sisältävät aluetalouden täyden sopeutumisen ja kerroinvaikutukset. Tutkimuksen rahoittaja on Työ- ja elinkeinoministeriö. Kaivoksen investointi- eli rakentamisvaihe on kiihkeä, mutta suhteellisen lyhytaikainen. Toimintavaihe on puolestaan vakaa ja pitkäaikainen riippuen metallien maailmanmarkkinahintojen kehityksestä. Vaiheet voivat olla limittäisiä kuten Pajala–Kolarin ja Talvivaaran tapauksessa tai peräkkäisiä kuten Soklissa. Tulosten mukaan limittäisyys on aluetaloudellisen vaikuttavuuden kannalta parempi vaihtoehto. Kaivoksen rakentaminen ja kasvava malmin tuotanto luovat työllisyyttä ja kulutusmahdollisuuksia yhtä aikaa, jolloin vaiheiden yhteinen aluetaloudellinen vaikutus muodostuu suuremmaksi. Peräkkäisessä tapauksessa uuden tulovirran muodostuminen on selvästi tasaisempaa. Molemmissa tapauksissa työtulot jäävät toimintavaiheessa omaan maakuntaan. Ongelmaksi alueen kannalta muodostuu, kuinka saada ainakin osa pääomatuloista jäämään aluetta hyödyttämään. Tulosten perusteella kaivoshankkeista erottuu selvästi kolme taloudellisen kasvun kannalta vaikuttavinta: Pajala–Kolari, Sokli ja Talvivaara. Näiden kumulatiivinen pitkän tähtäimen vaikutus talouskasvuun olisi 1–3 prosenttia yli sijaintimaakuntiensa ennakoidun normaalikehityksen. Toinen ryhmä olisi Kevitsa ja Kylylahti, joiden vaikuttavuus olisi tasoa 0.7 prosenttia. Pampalo, Suurikuusikko, Laivakangas ja Länttä lisäisivät talouskasvua pitkällä tähtäimellä kumulatiivisesti tarkasteltuna 0.1–0.3 prosenttia yli maakuntiensa ennakoidun normaalikehityksen. Kaivokset loisivat huomattavan määrän uusia työmahdollisuuksia. Pajala–Kolarin ja Soklin kaivoshankkeissa suurimman työvoimatarpeen aikana vuonna 2014 työllisyys olisi parantunut viiden vuoden aikana yhteensä 4600–6000 henkilötyövuodella normaalikehitykseen verrattuna. Talvivaaran kaivoksella työllisyysvaikutuksen huippuvuosi on jo 2010, jolloin kaivos olisi luonut neljän vuoden aikana yhteensä 6000 uutta työpaikkaa. Kevitsan, Kylylahden ja Suurikuusikon kohdalla vastaavat korkeimmat kumulatiiviset luvut olisivat 1300, 1000 ja 800. Muiden hankkeiden vastaava työllisyysvaikutus olisi pienempi ja vaihtelisi 60–250 henkilötyövuoden välillä. Vuositasolla työvoimatarpeet olisivat Pajala–Kolarin ja Soklin tapauksessa keskimäärin 900–1200 ja Talvivaarassa 1200. Kaivoshankkeiden vaikutus elinkeinorakenteeseen näkyisi eri toimialojen tuotannon muutosten kautta. Kaivoksilla olisi luonnollisesti suora ja suuri vaikutus mineraalien kaivuuseen. Myös rakentamisen toimialaan kaivosten vaikutus olisi erittäin merkittävä, mutta väliaikainen ja rajoittuisi investointivaiheeseen. Rakentamisen ja mineraalien kaivuun tuotannon kasvu heijastuisivat muille aloille. Tuotanto nousisi muun muassa ei-metallisten mineraalituotteiden valmistuksen, koneiden ja laitteiden valmistuksen ja kuljetuksen, varastoinnin ja tietoliikenteen toimialoilla. Yleinen elintaso nousisi, jolloin palvelutoimialoista koulutus ja terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut vahvistuisivat. Kaivosten vuoksi resursseja luovuttamaan joutuvia toimialoja olisi useita ja ne olisivat pääasiassa samoja kaivoksesta ja maakunnasta riippumatta. Pitkällä tähtäimellä tuotanto laskisi alkutuotannossa kuten myös metallien jalostuksen ja metallituotteiden, elintarvikkeiden, tekstiilien, massan ja paperin sekä puutavaran ja puutuotteiden valmistuksen toimialoilla. Kaivosalan voimakas kasvu Pohjois- ja Itä-Suomessa ei ratkaisisi kokonaan maakuntien taloudellisia ongelmia. Hankkeet tukisivat kuitenkin merkittävästi taantumasta nousua. Lisäksi suotuisa talouskehitys syntyisi käytännössä seutukunta- ja työssäkäyntialueilla eli maakuntaa pienemmissä aluetalouden yksiköissä, jolloin vaikutukset olisivat paljon vahvemmat. Kaivosalasta on mahdollisuus kehittyä pysyvä uusi toimiala tarkastelluissa viidessä maakunnassa, mikäli metallien hinnat eivät vaihtele liikaa.

Luonto- ja maisemapalvelujen nykytila

Luonto- ja maisemapalveluiden tarve kasvaa Luonnon monipuolinen käyttö ja samalla huoli luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on lisääntynyt. Umpeenkasvu uhkaa maaseudun maatalouskäytöstä poisjääneitä peltoalueita ja järvien rantojen perinnemaisemia. Hoidetulla maisemalla ja luonnolla virkistyspalveluineen on suuri merkitys maaseudun viihtyisyydelle, vetovoimaisuudelle ja elinkeinoille, erityisesti matkailulle. Suomi on lisäksi sitoutunut kansallisesti ja kansainvälisesti muun muassa biologisen monimuotoisuuden turvaamiseen sekä perinnemaisemien säilyttämiseen. Myös vesien osalta tavoitellaan pinta- ja pohjavesien hyvää tilaa. Luonnon ja maiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluja tarjoava yrittäjyys tuo uusia ratkaisuja alan tarpeisiin ja samalla lisää pää- ja sivutoimisia elinkeinomahdollisuuksia maaseudulle. Maaseutuyrittäjillä on usein hoitotöihin liittyvää osaamista ja koneita. Lisäksi yrityksillä on tarvetta monipuolistaa palvelujaan, jotta ne voisivat vahvistaa toimintansa ympärivuotisuutta. Julkisten palvelujen ja rahoituksen arvioidaan pysyvän suunnilleen nykytasollaan, mutta yksityisellä rahoituksella toteutettavien töiden osuuden odotetaan kasvavan. Ympäristöstä huolehtiminen ja erilaisiin luonnon- ja maisemanhoidon projekteihin osallistuminen ovat osa yritysten yhteiskuntavastuullisuutta. Myös ikääntyneet, kaupungistuneet tai omaa vapaa-aikaansa arvostavat ihmiset ja kotitaloudet ovat lähitulevaisuudessa nykyistä enemmän kiinnostuneita ostamaan luonto- ja maisemapalveluita. Monipuolista työtä ja palvelutoimintaa luonnon ja maiseman parissa Luonto- ja maisemapalveluilla tarkoitetaan luonnon ja kulttuurimaiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluita. Suojelu- ja monimuotoisuuskohteiden hoidon lisäksi palveluilla on merkitystä maisemanhoidossa, kulttuurikohteiden vaalimisessa, luonnon virkistyskäytössä ja luontomatkailussa. Luonto- ja maisemapalvelut voidaan jakaa luonnonhoitopalveluihin, maisemanhoitopalveluihin ja luonnon käyttöön liittyviin palveluihin. Luonnonhoitopalveluihin kuuluvat lähinnä perinnebiotooppien ja rakennettujen perinnemaisemien kunnostus- ja hoitotyöt, metsien ja soiden luonnonhoitotyöt, vesistöjen ja kalakantojen hoitotyöt, vesiensuojelutyöt sekä rantojen ja rantaniittyjen raivaustyöt, niitto ja laidunnus. Maisemanhoitopalveluihin kuuluvat muun muassa kuntien ja taajamien viheralueiden hoitotyöt, liikenneympäristöjen viheralueiden hoito, ranta-alueiden siivous ja näkymien avaaminen sekä maisemointityöt. Luonnon käyttöön liittyviä palveluja ovat muun muassa retkeily- ja virkistyskohteiden työt, liikuntapaikkojen perustaminen ja hoito, tieisännöinti ja yksityisteiden kunnossapitotyöt, kiinteistöjen ja tonttien huolto- ja kunnostustyöt, sähkölinjojen raivaus, puunkorjuu erityiskohteilla, energiapuun ja luonnonmateriaalien keruu sekä riistanhoitotyöt. Yrityspalveluiden kysyntä kasvussa Luonto- ja maisemapalveluita ostavia asiakkaita ovat pääasiassa kunnat ja seurakunnat, tiehallinto ja tiekunnat, voimayhtiöt, alueelliset ympäristökeskukset, Museovirasto, Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset, maanviljelijät ja metsänomistajat, yritykset, kyläyhdistykset ja muut maaseudun yhdistykset, yksityiset ihmiset sekä hankkeet. Palveluita tarjoavat luonto- ja maisemapalveluyritysten lisäksi muun muassa julkiset palvelun tuottajat kuten kunnat, alueelliset ympäristökeskukset ja Museovirasto sekä Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset ja muut yhdistykset. Kuntien tehtäviin ja palveluihin sisältyvät ympäristönhoitotyöt sekä liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut toteutetaan joko kuntien omana työnä tai ostamalla palveluja muilta palvelujen tuottajilta. Kustannussäästöjen takia tehtävä toiminnan ulkoistaminen lisää ammattitaitoisten palveluiden kysyntää. Tiehallinto tiepiireineen toimii liikenneympäristöjen hoidossa tilaajavirastona, jolla ei ole itsellään käytännön hoitotöihin kalustoa eikä työntekijöitä. Alueurakkakokonaisuuksille ostetaan urakoitsijalta sovitut laatuvaatimukset ja toimintaohjeet täyttävä teiden palvelutaso, jonka täyttämiseen liittyvistä laatuvaatimuksista urakoitsijalla on oltava selvitys. Urakkakoon kasvamisesta huolimatta maaseutuyrittäjillä on toimintaansa ja yhteistyötään kehittämällä mahdollisuuksia osallistua kokonaisurakoiden sekä mahdollisten erillisurakoiden toteutukseen. Palvelutehtäviä on myös yksityisteiden isännöinnissä, kunnossapidossa ja tiemaisemien hoidossa. Alueelliset ympäristökeskukset toteuttavat erilaisilla julkisilla rahoituksilla hankkeita, joissa työkohteet vaihtelevat vesiensuojelusta monimuotoisuuden hoitoon, viheralueiden hoidosta maisemien avaamiseen ja luontopolkujen kunnostamisesta rakennusten kunnostamiseen. Ympäristökeskuksilla ei ole merkittävästi omia henkilöresursseja hoitotöiden toteuttamiseen, joten töitä toteutetaan esimerkiksi työllisyystöinä tai ostamalla urakoitsijoilta. Ostopalveluiden kysyntä voi kasvaa luonnonhoidon tarpeiden kasvaessa. Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa pääosin budjettivaroin valtion maiden luonnonsuojelualueita, kansallis- ja luonnonpuistoja sekä erämaa- ja retkeilyalueita. Metsähallitus tekee muun muassa metsien ja soiden ennallistamista, erilaisia luonnonhoitotöitä ja luontokartoituksia, rakentaa alueiden opastus- ja palveluvarustusta sekä järjestää opastustoimintaa. Pääosan hoitotöistä Metsähallitus hoitaa omana työnä erityisesti alueilla, joilla on runsaasti valtionmaita, metsätaloutta ja omaa metsurityövoimaa. Toiminnan resursseja kiristävät valtionhallinnon tuottavuusohjelman aiheuttama oman henkilöstön väheneminen sekä Etelä-Suomen uusien suojeluohjelmien mukana Metsähallituksen hoidettavaksi siirtyvät luontoreitit. Hajallaan olevien pienien suojelualueiden sekä vastaavien retkeilykohteiden hoitotöiden toteuttamiseen hankitaan ostopalveluita. Metsäkeskukset toteuttavat metsänomistajien mailla luonnonhoitohankkeita. Näitä töitä toteutetaan omana työnä tai ostamalla palveluita yrityksiltä. Metsänhoitoyhdistykset puolestaan tarjoavat asiakkailleen maisema- ja luontopalveluja, joita toteutetaan joko omana työnä tai ostamalla osittain yrityksiltä. Töiden määrä on lisääntymässä. Maanomistajat voivat ostaa luonto- ja maisemapalveluita tilan ulkopuolelta, jos itsellä ei ole töihin aikaa, sopivaa konekantaa tai riittävää ammattitaitoa. Yrityksillä on muun muassa matkailualalla tarvetta palveluille. Ympäristöstä huolehtiminen on osa yritysten julkisuuskuvaa ja yhteiskuntavastuullisuutta, jonka arvioidaan saavan lisää merkitystä lähitulevaisuudessa. Myös yksityisten ihmisten ja kotitalouksien kysynnän odotetaan kasvavan esimerkiksi pihapiirin ja teiden hoidossa sekä virkistys- ja maisema-arvokaupan muodossa. Maaseudun erilaiset yhdistykset, kuten kyläyhdistykset ja kalastuskunnat, voivat toimia sekä kysynnän kokoajina että palveluiden toteuttajana ja organisoijana. Hanketoiminnasta on tullut merkittävä resurssi ja palvelujen ostaja luonto- ja maisemapalveluihin liittyvissä töissä. Rahoituksen lyhytkestoisuus ja työvoiman vaihtuvuus kuitenkin hankaloittavat säännöllisten hoitotoimien tekoa ja kokonaisuuksien aikaansaamista. Hankerahoitus mahdollistaa monien erilaisten toimijoiden osallistumisen luonnon- ja maisemanhoitoon, mutta käytännössä tarvitaan välittäjäorganisaatioita, jotka kokoavat rahoituksen, osaavat tekijät ja tekemättömät työt sekä organisoivat toteutuksen. Hankerahoituksia ovat muun muassa työllisyysrahoitus, Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen rahoitus sekä erilaiset EU-rahoitukset esimerkiksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ESR- ja EAKR-ohjelmat ja Life-rahoitus. Toimialan vahvistuminen vaatii koulutusta ja kehittämistoimia Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät työt monipuolisine ja lisääntyvine osaamisvaatimuksineen vaativat uuden ammattikunnan, ammattitaitoisen luonto- ja maisemapalveluyrittäjän. Alan tarpeisiin on jo osin syntynytkin palveluita tarjoavia yrityksiä. Toistaiseksi alan yrityskenttä on kuitenkin pääosin varsin hajanainen ja tilastoimaton. Alan yrittäjyyden kehittyminen omana toimialana nostaa myös maiseman- ja luonnonhoidon arvostusta. Työtehtävät tarjoavat päätoimisen yrittäjyyden lisäksi mahdollisuuksia monialayrittäjyyteen perinteisten maaseutuelinkeinojen rinnalla. Palvelujen tarjoajien määrän ja ammattitaidon lisäämiseksi tarvitaan ammatillista koulutusta sekä lyhytkestoista koulutusta alalla jo toimiville tai alalle aikoville. Luonto- ja maisemapalveluiden työtehtäviin liittyvää, tutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta on tarjolla varsin monipuolisesti perustutkinnoista ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät ammatilliset tutkinnot sisältyvät pääosin luonnonvara- ja ympäristöalaan. Lyhytkestoista koulutusta maaseutuyrittäjille ovat järjestäneet muun muassa ProAgrian maa- ja kotitalousnaiset maiseman- ja ympäristönhoidosta sekä Suomen Tieyhdistys tieisännöinnistä. Koulutusta tarvitaan esimerkiksi alan kustannusperusteista ja hinnoittelusta, erilaisten kohteiden hoitotöistä, hoidon laatuvaatimuksista sekä hoitotyössä tarvittavista koneista ja laitteista. Luontokohteiden töissä vaaditaan usein monialaosaamista, mikä korostuu varsinkin syrjäisillä ja pienillä työkohteilla. Luonto- ja maisemapalveluyrittäjyyden kehittyminen edellyttää kysynnän ja tarjonnan kohtaamista, luonto- ja maisemapalveluiden tunnettuuden lisäämistä sekä rahoituksen toimintamallien kehittämistä ja käyttöönottoa. Palvelujen tarjoajien verkottuminen tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaiden tarvitsemiin kokonaispalveluihin, erikoisosaamisen kehittämiseen sekä kustannussäästöihin. Asiakkaiden ja töiden toteuttajien yhteensaattamisessa, rahoituslähteiden kokoamisessa sekä alan neuvonnan ja koulutuksen järjestämisessä tarvitaan välittäjäorganisaatioita. Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä jatkaa tämän nykytilakatsauksen kokoamisen jälkeen toimialan vaatimien kehittämistoimien tarkastelua, johon sisältyvät täydennyskoulutuksen, tuotteistamisen sekä kysynnän ja tarjonnan kehittäminen.

Finnish cattle as reservoir of Campylobacter spp.

The reported incidence of human campylobacteriosis in Finland is higher than in most other European countries. A high annual percentage of sporadic infections is of foreign origin, although a notable proportion of summer infections is domestically acquired. While chickens appear to be a major source of campylobacters for humans in most countries, the prevalence of campylobacters is very low in chicken slaughter batches in Finland. Data on other potential animal reservoirs of human pathogenic campylobacters in Finland are scarce. Consequently, this study aimed to investigate the status of Finnish cattle as a potential source of thermophilic Campylobacter spp. and antibiotic-resistant Campylobacter jejuni for human sporadic campylobacter infections of domestic origin. A survey of the prevalence of thermophilic Campylobacter spp. in Finnish cattle studied bovine rectal faecal samples (n=952) and carcass surface samples (n=948) from twelve Finnish slaughterhouses from January to December 2003. The total prevalence of Campylobacter spp. in faecal samples was 31.1%, and in carcass samples 3.5%. Campylobacter jejuni, the most common species, was present in 19.5% of faecal samples and in 3.1% of carcasses. In addition to thermophilic Campylobacter spp., C. hyointestinalis ssp. hyointestinalis was present in bovine samples. The prevalence of campylobacters was higher among beef cattle than among dairy cattle. Using the enrichment method, the number of positive faecal samples was 7.5 times higher than that obtained by direct plating. The predominant serotypes of faecal C. jejuni, determined by serotyping with a set of 25 commercial antisera for heat-stable antigens (Penner), were Pen2 and Pen4-complex, which covered 52% of the samples. Genotyping with pulsed-field gel electrophoresis (PFGE) using SmaI restriction yielded a high diversity of C. jejuni subtypes in cattle. Determining the minimum inhibitory concentrations of ampicillin, enrofloxacin, erythromycin, gentamicin, nalidixic acid, and oxytetracycline among bovine C. jejuni isolates using a commercial broth microdilution method yielded 9% of isolates resistant to at least one of the antimicrobials examined. No multiresistant isolates were found among the bovine C. jejuni strains. The study of the shedding patterns of Campylobacter spp. among three Finnish dairy cattle herds included the examination of fresh faecal samples and tank milk samples taken five times, as well as samples from drinking troughs taken once during the one-year study. The semiquantitative enrichment method detected C. jejuni in 169 of the 340 faecal samples, mostly at low levels. In addition, C. jejuni was present in one drinking trough sample. The prevalence between herds and sampling occasions varied widely. PFGE, using SmaI as restriction enzyme, identified only a few subtypes in each herd. In two 2 of the herds, two subtypes persisted throughout the sampling. Individual animals presented various shedding patterns during the study. Comparison of C. jejuni isolates from humans, chickens and cattle included the design of primers for four new genetic markers selected from completely sequenced C. jejuni genomes 81-176, RM1221 and NCTC 11168, and the PCR examination of domestic human isolates from southern Finland in 1996, 2002 and 2003 (n=309), chicken isolates from 2003, 2006 and 2007 (n=205), and bovine isolates from 2003 (n=131). The results revealed that bovine isolates differed significantly from human and chicken isolates. In particular, the - glutamyl transpeptidase gene was uncommon among bovine isolates. The PFGE genotyping of C. jejuni isolates, using SmaI and KpnI restriction enzymes, included a geographically representative collection of isolates from domestic sporadic human infections, chicken slaughter batches, and cattle faeces and carcasses during the seasonal peak of campylobacteriosis in the summer of 2003. The study determined that 55.4% of human isolates were indistinguishable from those of chickens and cattle. Temporal association between isolates from humans and chickens was possible in 31.4% of human infections. Approximately 19% of the human infections may have been associated with cattle. However, isolates from bovine carcasses and human cases represented different PFGE subtypes. In conclusion, this study suggests that Finnish cattle is a notable reservoir of C. jejuni, the most important Campylobacter sp. in human enteric infections. Although the concentration of these organisms in bovine faeces appeared to be low, excretion can be persistent. The genetic diversity and presence or absence of marker genes support previous suggestions of host-adapted C. jejuni strains, and may indicate variations in virulence between strains from different hosts. In addition to chickens, Finnish cattle appeared to be an important reservoir and possible source of C. jejuni in domestic sporadic human infections. However, sources of campylobacters may differ between rural and urban areas in Finland, and in general, the transmission of C. jejuni of bovine origin probably occurs via other routes than food.

Kelan opintoetuustilasto 2009/10

Kelan opintoetuustilasto 2009/10 -julkaisu sisältää keskeiset tiedot Kelan maksamista opintotuista ja koulumatkatuista sekä Kelan myöntämästä aikuiskoulutustukeen liittyvästä opintolainan valtiontakauksesta. Julkaisu tarjoaa tilastoja näiden etuuksien saajista ja maksetuista euromääristä. Opintotuesta esitetään myös opintolainoja, korkeakouluopiskelijoiden ateriatukea ja opintolainavähennystä koskevia tietoja.

Starburst in the ultraluminous galaxy Arp 220: Constraints from observations of radio recombination lines and continuum

We present observations of radio recombination lines (RRL) from the starburst galaxy Arp 220 at 8.1 GHz (H92 alpha) and 1.4 GHz (H167 alpha and H165 alpha) and at 84 GHz (H42 alpha), 96 GHz (H40 alpha) and 207 GHz (H31 alpha) using the Very Large Array and the IRAM 30 m telescope, respectively. RRLs were detected at all the frequencies except 1.4 GHz, where a sensitive upper limit was obtained. We also present continuum flux measurements at these frequencies as well as at 327 MHz made with the VLA. The continuum spectrum, which has a spectral index alpha similar to -0.6 (S-nu proportional to nu(alpha)) between 5 and 10 GHz, shows a break near 1.5 GHz, a prominent turnover below 500 MHz, and a flatter spectral index above 50 GHz. We show that a model with three components of ionized gas with different densities and area covering factors can consistently explain both RRL and continuum data. The total mass of ionized gas in the three components is 3.2 x 10(7) M., requiring 3 x 10(5) O5 stars with a total Lyman continuum production rate N-Lyc similar to 1.3 x 10(55) photons s(-1). The ratio of the expected to observed Br alpha and Br gamma fluxes implies a dust extinction A(V) similar to 45 mag. The derived Lyman continuum photon production rate implies a continuous star formation rate (SFR) averaged over the lifetime of OB stars of similar to 240 M yr(-1). The Lyman continuum photon Production rate of similar to 3% associated with the high-density H II regions implies a similar SFR at recent epochs (t < 10(5) yr). An alternative model of high-density gas, which cannot be excluded on the basis of the available data, predicts 10 times higher SFR at recent epochs. If confirmed, this model implies that star formation in Arp 220 consists of multiple starbursts of very high SFR (few times 10(3) M. yr(-1)) and short duration (similar to 10(5) yr). The similarity of IR excess, L-IR/L-Ly alpha similar to 24, in Arp 220 to values observed in starburst galaxies shows that most of the high luminosity of Arp 220 is due to the ongoing starburst rather than to a hidden active galactic nucleus (AGN). A comparison of the IR excesses in Arp 220, the Galaxy, and M33 indicates that the starburst in Arp 220 has an initial mass function that is similar to that in normal galaxies and has a duration longer than 107 yr. If there was no infall of gas during this period, then the star formation efficiency (SFE) in Arp 220 is similar to 50%. The high SFR and SFE in Arp 220 is consistent with their known dependences on mass and density of gas in star-forming regions of normal galaxies.