Comparative pathogenicity of bovine herpesvirus 1 (BHV-1) subtypes 1 (BHV-1.1) and 2a (BHV-1.2a)

The study aimed to examine the capacity of two bovine herpesvirus type 1 (BHV-1) isolates of different subtypes (EVI 123/96, BHV-1.1; SV265/98, BHV-1.2a) to induce respiratory disease in calves. These two isolates are representative of the BHV-1 subtypes prevalent in Brazil. Viral subtypes were confirmed by monoclonal antibody analysis and by restriction enzyme digestion of viral genomes. The viruses were inoculated intranasally into seven 3 months old calves (four with BHV-1.1, three with BHV-1.2a). Three other calves of identical age and condition were kept as uninfected controls. In both groups of infected calves, the clinical signs observed were consistent with typical infectious bovine rhinothracheitis (IBR), including pyrexia, apathy, anorexia, nasal and ocular mucopurulent discharges, erosions on the nasal mucosa, conjunctivitis, lachrymation, redness of nasal mucosa, dyspnoea, coughing, tracheal stridor and enlargement of retropharingeal, submandibular and cervical lymphnodes. No significant differences were observed between the clinical scores attributed to both groups. Virus shedding in nasal and ocular secretions were also similar, apart from a significant difference in nasal virus shedding on day 1 to 3 post-inoculation, which was higher for BHV-1.1 than for BHV-1.2a. Following corticosteroid induced reactivation of the latent infection, recrudescence of clinical signs was also observed, with no significant differences on both groups. It was concluded that both subtypes BHV-1.1 and BHV-1.2a were able to induce clinically undistinguishable respiratory disease in calves, either subsequent to a primary infection or following reactivation.

Mä meen niille sanoon, et älkää puhuko höpöjä! Verbit ja lauserakenteet lapsen kielenkehityksen kuvaajina iässä 1;8–3;8

Tämän tutkimuksen aiheena on yhden lapsen kielenkehitys kahden vuoden tarkastelujakson aikana. Tutkimus on aloitettu lapsen ollessa vuoden ja kahdeksan kuukauden (1;8) ikäinen. Kielenkehitystä seurataan ikään kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta (3;8). Tutkimusaineisto jakautuu neljään eri tarkastelujaksoon (ikä 1;8–2;0, 2;6–2;7, 3;0–3;1 ja 3;7–3;8). Olen seurannut informanttini kielenkehitystä syntymästä alkaen ja havainnut, että lapsen kielessä voi tapahtua jo hyvin lyhyessäkin ajassa huomattavaa edistymistä. Toisaalta jotkin lapsenkielelle tyypilliset piirteet, kuten ongelmat astevaihtelussa (näkit ’näit’), voivat säilyä vielä pitkäänkin lapsen puheessa. Aineisto koostuu päiväkirjamerkinnöistä ja lapsen puheesta tehdyistä nauhoituksista, jotka on litteroitu. Työn tavoitteena on selvittää, miten lapsen verbit ja lauserakenteet kehittyvät. Lisäksi tuon esiin jokaisena tarkasteltavana ikäkautena joitakin kyseiselle iälle tyypillisiä kielen piirteitä, kuten murteellisuutta ja uudissanoja. Aineistoa analysoidaan sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Tutkimus kuuluu lapsenkielen tutkimuksen alaan. Tutkimustulokset osoittavat, että informanttini kielenkehitys noudattelee suomalaislapselle tyypillisiä kehityspolkuja. Informanttini ensimmäisinä omaksumat verbinmuodot esimerkiksi ovat yksikön 2. persoonan imperatiivi (iskä päisty ’väisty’) ja yksikön 3. persoonan indikatiivin preesens (Aada tottaa ’ottaa’). Persoona-, modus- ja tempuskategoriat monipuolistuvat iän karttuessa. Esimerkiksi iässä 2;6 informantti käyttää jo kaikkia muita moduksia paitsi potentiaalia. Iässä 3;0 lapsi on omaksunut kaikki persoonamuodot. Ikään 3;8 mennessä lapsi käyttää myös kaikkia tempuksia. Infinitiivejäkin puheessa esiintyy jo varhain (nykätä ’tykätä’, nukkumassa). Toisaalta variaatio voi olla samanikäistenkin lasten välillä varsin suurta, vaikka kehitys olisi täysin ikäkaudelle ominaista. Siksi jokainen lapsenkielen tutkimus antaa arvokasta tietoa kielenkehityksestä, joka on hyvin yksilöllistä. Tutkimustulokset tuovat esiin monia lapsenkielelle tyypillisiä piirteitä, kuten analogiamuotojen (hakes ’haki’) ja lapsenkielisten sanojen (sylkky ’syli’) esiintymistä puheessa. Toisaalta lapsen puheessa esiintyy alusta asti aikuiskielelle ominaisesti esimerkiksi niin konkreettisia verbejä (mennä, tulla), mentaalisia verbejä (haluta, puhua) kuin sekundaariverbejäkin (voida, täytyä). Toisaalta verbin vaatimat pakolliset täydennykset voivat toisinaan erityisesti tutkittavan ajanjakson alussa olla vielä puutteellisia. Esimerkiksi subjekti saattaa puuttua sitä edellyttävästä lauseesta (peekää tota ’Aada pelkää tuota’). Toisaalta aikuistenkin puhekielelle ovat ominaisia muun muassa yksisanaiset ilmaukset ja verbittömät lauseet. Puhekieli ja alueellinen variaatio tulisikin aina huomioida myös tutkittaessa lapsenkieltä. Nopeasti lapsen lauseet kuitenkin monipuolistuvat ja lauseissa alkaa täydennysten lisäksi esiintyä runsaasti vapaita määritteitä. Lapsen yhdyslauseet ja konjunktioiden käyttö lisääntyvät erityisesti iästä 2;6 alkaen. Lapsen lauserakenteet monipuolistuvat sanaston ja erilaisten verbilekseemien ja verbinmuotojen lisääntyessä.

Effect of selective angiotensin antagonists on the antidiuresis produced by angiotensin-(1-7) in water-loaded rats

In the present study we evaluated the nature of angiotensin receptors involved in the antidiuretic effect of angiotensin-(1-7) (Ang-(1-7)) in water-loaded rats. Water diuresis was induced in male Wistar rats weighing 280 to 320 g by water load (5 ml/100 g body weight by gavage). Immediately after water load the rats were treated subcutaneously with (doses are per 100 g body weight): 1) vehicle (0.05 ml 0.9% NaCl); 2) graded doses of 20, 40 or 80 pmol Ang-(1-7); 3) 200 nmol Losartan; 4) 200 nmol Losartan combined with 40 pmol Ang-(1-7); 5) 1.1 or 4.4 nmol A-779; 6) 1.1 nmol A-779 combined with graded doses of 20, 40 or 80 pmol Ang-(1-7); 7) 4.4 nmol A-779 combined with graded doses of 20, 40 or 80 pmol Ang-(1-7); 8) 95 nmol CGP 42112A, or 9) 95 nmol CGP 42112A combined with 40 pmol Ang-(1-7). The antidiuretic effect of Ang-(1-7) was associated with an increase in urinary Na+ concentration, an increase in urinary osmolality and a reduction in creatinine clearance (CCr: 0.65 ± 0.04 ml/min vs 1.45 ± 0.18 ml/min in vehicle-treated rats, P<0.05). A-779 and Losartan completely blocked the effect of Ang-(1-7) on water diuresis (2.93 ± 0.34 ml/60 min and 3.39 ± 0.58 ml/60 min, respectively). CGP 42112A, at the dose used, did not modify the antidiuretic effect of Ang-(1-7). The blockade produced by Losartan was associated with an increase in CCr and with an increase in sodium and water excretion as compared with Ang-(1-7)-treated rats. When Ang-(1-7) was combined with A-779 there was an increase in CCr and natriuresis and a reduction in urine osmolality compared with rats treated with Ang-(1-7) alone. The observation that both A-779, which does not bind to AT1 receptors, and Losartan blocked the effect of Ang-(1-7) suggests that the kidney effects of Ang-(1-7) are mediated by a non-AT1 angiotensin receptor that is recognized by Losartan.