Kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ja suomalainen kriisinhallintastrategia

Kylmän sodan jälkeisten vuosikymmenten aikana kriisinhallinnan toimintaympäristön globaali kehitys on tehnyt maailmastamme monimutkaisemman. Kriisinhallintaympäristössä vallitsevan turvallisuusjärjestelmän luonnetta ei ole ennalta määrätty, ja kansallinen kriisinhallintastrategia määrittyy jatkuvasti uudelleen kriisinhallinnan toimintaympäristön tapahtumien seurauksena. Laajentunut ja muuttunut kriisinhallintaympäristö kiihdyttää tarvetta näiden muutosten ymmärtämiseen ja analysoimiseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ilmenee suomalaisessa kriisinhallintastrategiassa. Tutkimuksen teoriaperusta muodostuu useamman kansainvälisen politiikan paradigmojen perusolettamuksista. Tutkimuksessa tukeudutaan teoriatriangulaatioon klassisen realismin, uusrealismin, konstruktivismin ja neoliberalismin pääteesejä hyödyntäen. Tutkimusmenetelmänä on laadulliseen tutkimukseen soveltuva teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksen tavoitteeseen päästään kolmen alatutkimuskysymyksen avulla, miten kansainvälinen toimintaympäristön ja kriisinhallinnan piirteet ovat muuttuneet kylmän sodan jälkeen, minkälaista sotilaallinen kriisinhallinta tulee olemaan lähitulevaisuudessa, ja onko kansallisessa kriisinhallintastrategiassa havaittavissa ristiriitaa tai puutteita. Tutkimuksen tärkeimpänä empiirisenä lähteenä on valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko (2012). Voimassaoleva valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko linjaa Suomen tavoitteeksi osallistua vaativaan kriisinhallintaan laaja-alaisesti YK:n, EU:n, Naton ja Etyjn operaatioissa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, ettei Suomen kriisinhallintatoiminta tänä päivänä täysin vastaa, mitä kansalliset strategiat kriisinhallinnasta linjaavat. Suomi osallistuu tällä hetkellä pääosin vain matalan profiilin kouluttamis-, konsultaatio- ja tukitoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on valmentaa muita toimijoita toimimaan kompleksisessa kriisinhallinnan toimintaympäristössä. Kriisinhallinnan muutokset mm. operaatioiden vaativuuden kasvaessa ovat vaikuttaneet Suomen kriisinhallintaosallistumiseen. Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan on sekä kriisinhallintahenkilöstön määrän että operaatioiden sotilaallisen vaativuuden osalta hyvin maltillista. Myös tosiasiallinen yhteistyö eri toimijoiden kanssa ilmenee vain muutaman sotilaallisen kriisinhallintaoperaation kautta. Suomen kriisinhallintaprofiilin voidaan todeta olevan tällä hetkellä jopa heikko.

Mitä se työpaikkaohjaaja tekee? : henkilökunnan näkemyksiä ja kokemuksia työpaikkaohjaajista ja heidän toiminnastaan osana nuorten työntekijöiden osaamisen kehittämistä perusyksikössä

Vuonna 2007 perustetun uusimuotoisen aliupseeriston osaamisen kehittämisen painopiste on työelämässä tapahtuvassa oppimisessa. Sen tueksi on kehitetty työpaikkaohjaajajärjestelmää, jossa nimetty kokeneempi työntekijä pyrkii auttamaan uusia työntekijöitä ammatillisissa haasteissa sekä mentorin että tuutorin roolissa. Koska ohjaajajärjestelmä on ollut nyt käytössä 2–4 vuotta riippuen joukko-osastosta, on ajankohtaista selvittää, mitä työpaikkaohjaajalta perusyksiköissä odotetaan, miten odotukset näkyvät ja ilmenevät toiminnassa, millainen on hyvä ohjaaja sekä mitkä ovat ohjaamisen keskeisimmät haasteet ja ongelmat. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Tutkimus on monitapaustutkimus, ja tutkimuksen kohteeksi valittiin Karjalan Jääkäripataljoonan ja Kainuun Tykistörykmentin esikunnan henkilöstöä, perusyksiköiden päälliköitä ja varapäälliköitä (n=11). Tutkittavilla on kokemusta valmistumisen jälkeen puolustusvoimien palveluksessa 3–25 vuotta, pääasiassa perusyksiköiden eri tehtävistä. Tutkimuksen aineisto muodostui avoimista lomakehaastatteluista ja teemahaastatteluista. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Perusyksiköiden kokeneen henkilöstön puute heijastui hieman tutkimustuloksiin. Tutkimustulosten mukaan perusyksiköissä on tarve työpaikkaohjaajille, jotka voivat tehdä tehtävää lähes täysipäiväisesti tai toimia ohessa joukkueen kouluttajana. Ohjaaminen ja ohjaamisen suunnitelmallisuus työpaikkaohjaajien hyvästä asenteesta huolimatta ei toteudu tällä hetkellä täysimääräisesti. Syynä on se, että kaikissa perusyksiköissä ei ole enää kouluttajatehtävissä kokeneita opistoupseereita, jotka voisivat toimia oman toimensa ohella työpaikkaohjaajina. Opistoupseereita on yksiköissä pääasiassa vääpelin tehtävissä, mutta tutkittavat henkilöt eivät nähneet vääpelin tehtävää soveltuvaksi työpaikkaohjaajalle. Syynä olivat vääpelin suhteellisen mittavat hallinnolliset työtehtävät. Tutkimuksen mukaan ohjaaminen tapahtuu pääasiassa noudattaen vanhoja olemassa olevia käytänteitä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että nykyisillä henkilöstöresursseilla ohjaamisen suunnitelmallisuus ja tavoitteen asettelu ovat haastavia ja mahdottomia tehdä, koska jo yhden henkilön poistuminen perusyksikön vahvuudesta saattaa romuttaa koko suunnitellun jakson. Ohjaajatoiminnassa tärkeimmäksi anniksi tutkittavat näkivät hiljaisen tiedon ja kokemusten kautta opittujen käytänteiden siirtämisen, samassa työympäristössä, esimerkin avulla nuoremmille. Lisäksi tutkimuksessa todettiin tärkeäksi ohjaajatoiminnan avulla perehdyttää uudet työntekijät laaja-alaisesti sotilaan ammattiin ja tukea heidän henkilökohtaista kasvuaan niin kouluttajana kuin ihmisenäkin.

Merivoimien tietoteknisten joukkojen joukkotuotannon asettamat osaamisvaatimukset kouluttajatehtävissä palveleville aliupseereille

Aliupseerit ovat merivoimissa saaneet tärkeän roolin kouluttajatehtävissä viime vuosien aikana. Aliupseeriksi on mahdollista päästä suoraan varusmiespalveluksen jälkeen, jolloin koulutustausta on melko heikko nuorella henkilöllä. Aliupseereiden saama koulutus työssäoloaikana nousee silloin tärkeään asemaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää tietotekniikka yksiköissä palveleville aliupseereille asetettuja osaamisvaatimuksia joukkotuotantoon liittyen. Käsittelen kursseilta saadun opin soveltuvuutta vaatimuksiin. Lisäksi tulen käsittelemään työpisteiden tämän hetkistä tilaa, sekä työpistekoulutusta. Lopullisena tavoitteena on selvittää millainen koulutuksen tulisi olla ja miten se tulisi toteuttaa, jotta lopputuloksena on ammattitaitoinen aliupseeristo. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jossa teen induktiivisia päätelmiä aineiston pohjalta ja pyrin tutkimuksen kautta tuomaan esille uutta tietoa. Metodina käytän sisällönanalyysia, joka mahdollistaa dokumenttien analysoinnin. Induktiivisella aineistolähtöisellä analyysillä pyrin kuvaamaan ilmiötä mahdollisimman tarkasti ja tuomaan sen sanalliseen muotoon. Pääaineiston tutkimukseen hankin teemahaastatteluitten avulla, jossa selvitän haastateltavien kokemuksia ja näkemyksiä tutkittavasta aiheesta. Tutkimukseen osallistuneet haastateltavat ovat töissä eri merivoimien tietotekniikkayksiköissä, jotka omalta osa-alueeltaan voivat antaa tietoa tutkittavasta kohteesta. Haastatteluiden tuottaman aineiston perustella, tuon esille tutkimuksen tulokset. Samoj kurssien aselajiopintojen soveltuvuutta arvioidessa tietotekniikkayksiköissä palveleville aliupseereille, voidaan todeta että kurssit eivät täysin vastaa niitä vaatimuksia mitä niille asetetaan. Suurimpana ongelmana pidetään yhteyden puuttumista koulutusta tarvitsevien ja tarjoavien välillä. Tällöin ei myöskään voida olettaa kurssien tarjonnan vastaavan odotuksiin. Kurssien kautta saatu oppi on kuitenkin vain pieni osa sitä kokonaisuutta jonka avulla aliupseerit rakentavat omaa osaamistaan. Suurin osa koulutuksesta ja oppimisesta tulee työpisteitten kautta. Työpistekoulutuksen tila on kuitenkin tällä hetkellä melko heikko, osaltaan johtuen viestiaselajia hallitsevan vanhemman henkilöstön puuttumisesta ja osaltaan siitä, että kouluttajaporras on tällä hetkellä saman ikäisiä ja tasoisia. Lisäksi esimiesportaan viestiaselajintuntemus on heikkoa, jolloin aliupseereille ei osata asettaa vaatimuksia ja koulutuksen suunnittelu ja johtaminen vaikeutuu. Lisähaasteen tuo uudet muuttuneet joukkotuotantovelvoitteet, jonka osalta on jouduttu hakemaan osaamista ulkoapäin. Ulkoapäin haetun koulutuksen tarkoituksena on ollut tehdä yksiköt omavaraisiksi koulutuksen suhteen, mutta tässä ei ole täysin onnistuttu työpisteiden tämän hetkisten henkilöstöresurssien takia. Toimivaa työpistekoulutusta selvittäessä ilmeni, että ensin on saatava koko työpiste sitoutettua työpistekoulutukseen ja sitä varten on löydyttävä myös riittävät henkilöstö. Avainasemassa on osaava esimiesporras joka kykenee asettamaan vaatimuksia sekä suunnitella, johtaa ja valvoa koulutusta. Toisena yhtä tärkeänä osana ovat kouluttajat, joita on oltava riittävästi. Työpistekoulutuksen toteutus tulisi olla suunnitelmallista, mutta työtehtävien ohessa tapahtuvaa oppimista, jossa vanhempi ohjeistaa nuorempaa. Kouluttajien erikoistumista työpisteiden sisällä, joka mahdollistaisi syventymisen tiettyyn osa-alueeseen, nähdään osana toimivan työpisteen rakentamista. Muutosten eteen on kuitenkin tehtävä paljon työtä. Suunnitelmallisesti on rakennettava ammattitaitoa ja osaamista yksiköissä, jotta niitä voidaan hyödyntää jatkossa.

Ase- ja ampumakouluttajaksi : maanpuolustuskorkeakoulun antamat valmiudet perusyksikön ase- ja ampumakouluttajaksi

Tutkimuksen aiheena oli sotatieteen kandidaateille Maanpuolustuskorkeakoulussa annettavan ase- ja ampumakoulutuksen riittävyyden tarkastelu. Tutkimuksella haluttiin selvittää kandidaattien saaman koulutuksen riittävyyttä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtäviin. Riittävyyttä tarkasteltiin kandidaattien ja varapäälliköinä toimivien upseerien käsityksien kautta. Tutkimuksen pääkysymykset olivat: 1. Onko sotatieteiden kandidaatin tutkintoon sisältynyt ase- ja ampumakoulutus koettu riittäväksi? 2. Miten riittävyyden kokemus muodostuu? - Miten riittävyyden osatekijät ovat yhteydessä toisiinsa? Tutkimuksessa hyödynnetään oppimiskäsityksen, motivaation, minäpystyvyyden sekä tiedon ja taidon käsitteitä. Näistä on rakennettu kokonaiskuva riittävyyden määrittelylle. Oppimiskäsitys mittaa henkilöiden uskomuksia siitä, mitä vaaditaan uusien asioiden oppimiseksi. Eli voidaan ajatella, että mitä paremmin henkilöt tiedostavat oppimiskäsityksen, sitä paremmin he kykenevät kehittämään itseään. Motivaatiota pidetään kaiken toiminnan alullepanijana. Mikäli henkilöt ovat kiinnostuneet tai kokevat opetettavan asian tärkeäksi, voidaan heidän katsoa olevan motivoituneita tekemään työtään, joka johtaa parempiin tuloksiin. Minäpystyvyyden termein tarkastellaan tutkittavien käsityksiä siitä, kuinka hyvin he kokevat selviytyvänsä ase- ja ampumakouluttajan tehtävistä. Aineisto kerättiin 93. – 95. kadettikurssien maasotalinjalta valmistuneilta sotatieteiden kandidaateilta. Kohderyhmän henkilöt palvelivat kaikissa Suomen varuskunnissa. Sotatieteiden kandidaattien virassaoloajat vaihtelivat puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Varapäälliköiden tehtävässä olon vaihteluväli oli alle vuodesta yli kahteen vuoteen. Aineisto tiivistettiin faktorianalyysillä. Tutkimusongelmiin haettiin vastauksia varianssi- ja regressioanalyysillä sekä T-testillä. Varianssianalyysillä selvitettiin eri kadettikurssien välisiä eroja sekä tehtävässä oloajan mukaisesti jaoteltujen varapäälliköiden välisiä eroja ase- ja ampumakoulutuksen riittävyydestä kouluttajan tehtävässä toimimiseen. T-testillä verrattiin muuttujien otoskeskiarvoja kyselyiden teoreettiseen keskiarvoon. Regressioanalyysillä selvitettiin kyselyistä muodostettujen summamuuttujien välisiä yhteyksiä. Riittävyyttä mitanneiden summamuuttujien asteikkoon peilaten varapäälliköiden keskiarvot eivät olleet kovin korkeita Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa opetusta kohtaan. Näin ollen voidaan ajatella, että varapäälliköt kokevat, että kandidaattien saama opetus on riittämätöntä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtävään. Kandidaattien osalta keskiarvot jäivät melko alhaisiksi kouluttamisen tiedoissa ja minäpystyvyydessä. Henkilökohtaiset taitonsa he kokivat keskimääräisiksi. Minäpystyvyyttä kyettiin selittämään parhaiten kouluttamisen tiedoilla ja mahdollistavilla, kun taas henkilökohtaisia taitoja selittivät parhaiten oppimiskäsitys ja mahdollistavat. Tutkimuksen perusteella Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa ase- ja ampumakoulutusta tulisi tarkastella kriittisesti ja sen kehittämisestä tulisi keskustella. Tulisi myös tarkastella, onko kadettien kompetenssissa joitain selkeitä puutteita, joihin tulee pyrkiä vaikuttamaan.

Johtajatehtävärata osana viestiaselajin johtajavalintoja

Puolustusvoimien johtajavalintamenetelmässä on valintakriteerejä, joiden soveltamisesta eri aselajien tarpeisiin ei ole julkaistua tutkimustietoa. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia, miten johtajatehtävärataa voitaisiin hyödyntää paremmin aliupseerikurssin I jakson aikana tehtävissä viestiaselajin reservin upseereiksi koulutettavien henkilöiden valinnoissa. Aikaisempien tutkimusten perusteella tutkimusongelmaksi muodostettiin: “Mitä johtajatehtäväradalla tulee mitata valittaessa koulutettavia viestiaselajin reserviupseerikurssille?” Tutkittavaa ilmiötä lähestyttiin fenomenografisella tutkimusotteella. Aluksi selvitettiin, millainen on nykyinen johtajavalintamenetelmä ja mitä ominaisuuksia se mittaa. Tarkastelun apuna käytettiin Vesa Nissisen diplomityön (1995) mukaista teknisen taistelunjohtajan kuvausta. Empiirisessä osuudessa tarkasteltiin kokeneiden viestiaselajin kouluttajien käsityksiä viestikeskusjoukkueen johtajan ominaisuuksista. Empiirisen osuuden analyysin perusteella saatiin kuvauskategoriajoukko, jota verrattiin johtajavalintamenetelmän mittaamiin ominaisuuksiin. Vertauksen perusteella havaittiin, että johtajatehtäväradalla tulee mitata nimenomaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin perustuvia kohteita: henkistä kestokykyä, itsenäisyyttä ja yleisiä johtamisominaisuuksia, sekä johtamistaitoa näiden ilmentymänä.

Liikekannallepanoryhmän osaamisen kehittäminen

Tutkimuksen lähtökohtana on tuottaa liikekannallepanoryhmän kertausharjoituskoulutukselle tavoitteelliset perusteet. Tutkimusmenetelmänä käytettiin deduktiivista sisällönanalyysia, jolloin aineiston ryhmittely perustui olemassa oleviin luokkiin. Nuo Luokat muodostuivat puolustusvoimien osaamisluettelon mukaisista osaamisalueista. Tutkimuksessa valittiin ilmiötä kuvaavaksi aineistoksi liikekannallepanoupseerin opas, joka on tarkoitettu käytettäväksi liikekannallepanoryhmän koulutuksessa. Opas soveltuu ilmiötä kuvaavaksi lähteeksi sen kattavan sisällön vuoksi. Kirja kuvaa yleisluonteisesti ne asiat, joista liikekannallepanoryhmän on suoriuduttava perustaessaan sodan ajan joukkoja perustamispaikalla Tutkimuksen pääongelma on: Millaiset osaamisalueet ja –sisällöt muodostavat liikekannallepanoryhmän koulutuksen perusteet? Osaongelmina ovat: 1. Miten liikekannallepanoupseerin opas yhdessä puolustusvoimien osaamisluettelon kanssa soveltuu liikekannallepanoryhmän osaamisalueiden ja – sisältöjen määrittämiseen? 2. Mitä oppimista tukevia teoreettisia keinoja tulisi huomioida liikekannallepanoryhmän koulutuksessa? . Tämän tutkimuksen perusteella liikekannallepanoryhmän osaamisen kehittämisessä tulisi huomioida mm seuraavat asiat: - ryhmällä tulee olla oppimisen motivoimiseksi selkeät osaamisalueet, joihin he oppimisensa kohdistavat harjoituksissa - ryhmällä tulee olla selkeä kuva kokonaistoiminnasta - liikekannallepanoupseerin roolina korostuu johtaminen ja yhteistoiminta - ryhmän jäsenien roolina tulee olla ammattiosaaja Reserviläiskoulutukseen on tuotava voimakkaammin esille yksilön oppimista tukevat menetelmät. Koulutuksen tulisi olla suunnitelmallista ja tavoitteellista, että kyetään tukemaan yksilön ja organisaation osaamisen kehittymistä. Kertausharjoituksissa myös oppimisella tulee olla tiedostetut tavoitteet, jotka kouluttavan joukko on suunnitelmallisesti tuottanut. Lähtökohtana voidaan pitää, että reserviläisten tulee tiedostaa oppimisen merkitys. Puolustusvoimien osaamisluettelon käyttö reserviläisorganisaation osaamisalueiden määrittämiseen näyttäisi soveltuvan varsin hyvin. Luettelo sisältää riittävän paljon eri osaamisalueita ja sieltä on löydettävissä yhtymäkohtia ainakin liikekannallepanoupseerin oppaaseen nähden. Osaamissisällön kuvauksien perusteella on löydettävissä liikekannallepanoryhmän tehtäviin soveltuvia termejä, joiden perusteella osaamisalueet on löydettävissä.

Rajaturvallisuus 2020

Tulevaisuuden ennakointi kuuluu olennaisena osana strategiseen päätöksentekoon ja on myös olennainen osa viranomaistoimintaa. Rajaturvallisuus muuttuvana käsitteenä on sidottu poliittiseen päätöksentekoon, turvallisuusympäristöön ja luotuihin uhkamalleihin. Tämän Pro gradu -tutkielman avulla pyrin luomaan käsitykseni mukaisen näkemyksen siitä, millaisena rajaturvallisuus nähdään vuonna 2020. Tutkimusongelma tutkimuksessa on: ”Miten rajaturvallisuus nähdään vuonna 2020?” Tämän lisäksi tutkimuksessa vastaan tutkimuskysymyksiin ”Miten rajaturvallisuus voidaan määritellä EU:n ja Yhdysvaltojen mallien kautta?, ”Miten toimintaympäristön tekijät vaikuttavat rajaturvallisuuteen?” ja ”Miten Rajavartiolaitos toimijana voi vaikuttaa tulevaisuuden rajaturvallisuuteen?” Tutkimuskysymysten avulla pyrin saamaan vastauksen tutkimusongelmaan. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa toimivat tulevaisuudentutkimuksen teoreettiset lähtökohdat. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytän tulevaisuudentutkimuksen metodeihin kuuluvaa skenaariomallinnusta, jossa mielestäni neljän mahdollisen tulevaisuuden skenaarion avulla pyrin vastaamaan tutkimusongelmaan. Skenaariomallinnus on valittu sen moni ulottuvaisuuden johdosta, ja sen avulla olen luonut neljä erilaista käsitystä siitä, mitä tulevaisuus voisi olla. Toimijana eli aktorina tutkimuksessa on Rajavartiolaitos. Tutkimuksessa rajaturvallisuuden käsitys perustuu Euroopan Unionin rajaturvallisuusmalliin. Nykytila nähdään optimaalisena tilana, jota kehitetään tulevaisuuden uhkakuvien, yhteiskunnan muutoksen ja yhdysvaltalaisen rajaturvallisuusnäkemyksen kautta. Tutkimusaineistona käytän julkisia lähteitä ja lähestyn asiaa strategian näkökulmasta. Tutkimuksessa selvisi, että rajaturvallisuuden määrittelemiseen liittyvät olennaisena osana toimintaympäristön tekijät. Näistä tekijöistä on nähtävissä kansainvälisten järjestöjen ja Puolustusministeriön tulevaisuudentutkimusten perusteella viitteitä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Rajaturvallisuus nähdäänkin toimintaympäristönsä tekijöiden kautta ja näkemys voi muuttua riippuen siitä, mikä on todennäköinen toimintaympäristö vuonna 2020. Rajaturvallisuuden käsitteeseen ja ilmiöön pitää myös suhtautua kriittisesti, koska kyseessä on nuori termi ja sen käytännöt ovat vielä muuttuvaisia. Määritetyt ja muuttuvat uhkat globaalissa maailmassa muuttavat myös rajaturvallisuutta ilmiönä. Vuonna 2020 rajaturvallisuuden voidaan todennäköisimmän skenaarion kautta nähdä olevan eurooppalaisessa käsityksessä samantyyppinen kuin nykymuodoltaan. Kuitenkin EU:n integraation kehityksen, uhkakuvien muuttumisen ja globalisoitumisen myötä rajaturvallisuus sopeutuu sisäisen turvallisuuden edellyttämällä tavalla. Vaikka tämänhetkisen näkemyksen mukaisesti todennäköisin skenaario on muuttumattoman kehityksen skenaario, tulee myös toisenlaisiin mahdollisiin maailmoihin varautua. Rajavartiolaitos voi omalla toiminnallaan tulevaisuudessa pyrkiä vaikuttamaan siihen, miten se reagoi skenaarioiden mukaisiin tulevaisuudenkuviin. Toiminnassaan sen on kuitenkin otettava huomioon mahdolliset yllättävät muutokset.

Asevoimista avustusjärjestö? : asevoimien ja humanitaaristen organisaatioiden välinen yhteistoiminta humanitaarisessa logistiikassa

Kylmän sodan päätyttyä humanitaarisesta avustuksesta on tullut miljardibisnestä. Humanitaaristen järjestöjen määrä on kasvanut samaan aikaan huomattavasti. Siviilien lisäksi myös asevoimien kiinnostus humanitaariseen toimintaan on lisääntynyt. Tämä aiheuttaa väistämättä haasteita asevoimien ja avustusjärjestöjen välil le. Tämä opinnäytetyö on luonteeltaan toiminnallinen. Opinnäytetyön tavoitteena oli kuvailla asevoimien ja humanitaaristen järjestöjen yhteistoimintaa humanitaarisessa logistiikassa. Tutkittavaa aihetta lähestyttiin logistiikan näkökulmasta. Tutkimusongelmana oli: mitä yhteistoimintaa asevoimat ja humanitaariset järjestöt harjoittavat humanitaarisessa logistiikassa? Tässä opinnäyte työssä tarkasteltiin asevoimien roolia humanitaarisessa logistiikassa, yhteistoiminnan lähtökohtia sekä yhteistoiminnan haittoja ja hyötyjä. Tutkimusaineistona käytettiin julkisia kirjallisia lähteitä sekä haastatteluja. Tutkimusmenetelmänä käytettiin hermeneutiikkaa ja aineiston analysoinnissa hermeneuttista kehää. Tällä menetelmällä subjektiivisesta tiedosta voidaan saada objektiivista. On huomioitava, että asevoimat ja avustusjärjestöt käsittelevät yhteistoimintaa eri näkökulmista. Opinnäytetyössä ilmeni, että asevoimien rooli humanitaarisessa logistiikassa ei ole yksiselitteinen. Lähtökohta kuitenkin on, että asevoimia ei ole tarkoitettu humanitaariseen toimintaan; vaarana on, että humanitaariseen toimintaan kytketään sotilaallisia ja poliittisia päämääriä vaarantaen humanitaariset periaatteet. Poikkeuksellisissa tilanteissa asevoimien logististen resurssien käyttö on edellytyksenä hätäavun toimittamisessa katastrofin uhreille. Tällaisissa tapauksissa asevoimien roolina on tukea humanitaarisia järjestöjä, jotka ovat humanitaarisen logistiikan ammattilaisia. On tärkeää muistaa, että avustusjärjestöillä ja asevoimilla on eriävät tehtävät ja mandaatit. Toimintaa ohjaavat erilaiset toimintatavat, tavoitteet ja intressit. Yhteistoiminnan lähtökohtiin vaikuttaa myös katastrofin laatu. Luonnon aiheuttamissa katastrofeissa yhteistoiminta on ongelmattomampaa kuin monitahoisissa kriiseissä. Asevoimien ja avustusjärjestöjen väliseen yhteistoimintaan liittyy sekä hyötyjä että haittoja. Asevoimien ja humanitaaristen järjestöjen välinen yhteistoiminta tulee nähdä mahdollisuute- na, jonka avulla katastrofin kokonaisvaltaisesta hoitamisesta saadaan tehokkaampaa. Varautumisen ja ennakkosuunnittelun merkitys korostuu, koska sillä on keskeinen merkitys katastrofin reagointivaiheen onnistumisella. Yhteistoiminnan kehittämisen puolesta puhuu myös se, että arvioiden mukaan katastrofit tulevat lisääntymään moninkertaisesti.

Vaikutukseen perustuvat operaatiot merellisessä kriisinhallinnassa

Tutkimustyön tavoitteena on muodostaa selkeä käsitys vaikutukseen perustuvien operaatioiden teoriasta ja tutkia merellisen kriisinhallintaoperaation kehittämisperiaatteita vaikutukseen perustuvien operaatioiden kontekstissa. Kriisinhallintaoperaatioita tarkastellaan Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan toimintaympäristössä ja merivoimakomponentin näkökulmasta. Vaikutusperusteisia operaatioita ei ole Suomessa systemaattisesti tutkittu. Euroopan turvallisuusympäristö on muuttumassa entistä haasteellisemmaksi. Uudet uhkat, joita Eurooppa kohtaa ovat entistä moninaisempia, näkymättömämpiä ja vaikeammin ennustettavissa. Merivoimilla on tulevaisuudessa keskeinen rooli ehkäistäessä levottomuuksien rantautuminen Eurooppaan. Asevoimien näkökulmasta tämän hetkinen kehitystrendi on vaikutukseen perustuvat operaatiot (Effects-Based Approach to Operations, EBAO) ja verkostokeskeinen sodankäynti (Network Centric Warfare, NCW). EBAO:n käytettävyyttä kriisinhallinnassa kehitetään voimakkaasti ja konsepti nähdään mahdollisena ratkaisuna moniin nykyaikaisen kriisinhallinnan haasteisiin ja ongelmiin. Virallisen määritelmän mukaan vaikutukseen perustuvat operaatiot ovat prosessi haluttujen strategisten vaikutusten tai lopputulosten tuottamiseksi vastustajassa. Se pitää sisällään täyden skaalan sotilaallisen voiman ja ei sotilaallisen voiman monipuolista ja kumulatiivista käyttöä taktisella, operatiivisella ja strategisella tasolla.1 Tutkimusongelmana on: Mitkä ovat vaikutusperusteisen operaatiomallin (Effects-Based Approach to Operations, EBAO) tarjoamat edut tai haitat EU:n merellisessä sotilaallisessa kriisinhallintaoperaatiossa? Tutkimusongelma ratkaistaan vastaamalla seuraaviin alaongelmiin: 1. Mikä on vaikutukseen perustuvien operaatioiden teorian sisältö sotilaallisen toiminnan näkökulmasta? 2. Mikä on vaikutukseen perustuvan operoinnin näkökulma monikansalliseen kriisinhallintaoperaatioon? 3. Mitä ovat (EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan) mukaiset merelliset kriisinhallintaoperaatiot ja mitkä ovat Suomen intressit EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaan? 4. Miten vaikutukseen perustuva toimintamalli ilmenee esimerkin mukaisessa merellisessä kriisinhallintaoperaatiossa? Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia sekä käsiteanalyysia. Vaikutukseen perustuvia operaatioita käsittelevä lähdeaineisto perustuu suurelta osin 2000-luvun alussa Yhdysvalloissa aloitettuun tutkimukseen ja siitä saatuun aineistoon. Kriisinhallintaa koskeva aineisto koostuu pääosin virallisista asiakirjoista sekä aiheeseen liittyvistä uusimmista julkaisuista ja tutkimuksista. Ajankohtaisten julkaisujen ja asiakirjojen tietoa on täydennetty lehtiartikkeleiden ja internetistä saatavilla olevien tietojen avulla. Tutkimusta lähestytään taktiikan näkökulmasta. Tutkielman johtopäätöksinä ilmeni, että keskeisiä EBAO:n etuja merellisessä sotilaallisessa kriisinhallintaoperaatiossa ovat nopea reagointikyky sekä EBAO:n mukainen laajempi näkökulma, jossa huomioidaan liittolaiset, puolueettomat toimijat ja mahdolliset vastustajat entistä paremmin. EBAO on kehitysasteella oleva konsepti, jonka suurimpana potentiaalina pidetään pyrkimystä sotilaiden ja siviilien saumattomaan yhteistyöhön kriisinhallinnan moninaisessa toimintaympäristössä. Konsepti pitää kuitenkin sisällään monta epävarmuustekijää, kuten vaikutusten ja operatiivisen ympäristön ennustamisen. Nykyisellään EBAO ei välttämättä muuttaisi operaatioiden toteutusta konkreettisesti. EU on Suomen kannalta tärkeä foorumi kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumiseksi. Kansainväliseen kriisinhallintaan osallistuminen on keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kansainvälisen ulottuvuuden kehittäminen palvelee myös kansallisen puolustuksen kehittämistä. Suomen puolustusvoimien näkökulmasta on syytä muistaa, että Yhdysvaltojen kaltaisen sotilasmahdin tarpeisiin ja resursseihin suunnitellun konseptin tarkastelussa tulee olla hyvin kriittinen ja realistinen.

Pioneeritaktiikka sotatieteellisenä käsitteenä : teoriaa seuraava tulkitseva käsiteanalyysi pioneeritaktiikan käsitteestä

Tutkimuksessa analyysin kohteena on pioneeritaktiikan käsite, jota ei ole aiemmin käsitetutkimuksella tutkittu. Käsitetutkimuksen on tarvetta korostaa kansainvälisesti yhteensopivien prosessien käyttöönotto. Pioneeritaktiikan käsitteen tutkimista voidaan perustella sekä sotatieteellisen tutkimuksen tiedonintresseillä että sotataidon soveltamiseen liittyvällä käytännön ongelmalla. Tutkimuksen päämääränä on rakentaa sotatieteellinen teoriapohja pioneeritaktiikan käsitteelle. Tätä teoreettista ymmärrystä, tutkimuksen tuloksia, voidaan hyödyntää vuosina 2013 – 2015 tuotettavan pioneeritaktiikan oppaan kirjoittamisessa. Tutkimusongelmana on selvittää ja kuvailla, mikä on pioneeritaktiikan käsitteen olemus suhteessa sotataidon käsitteisiin ja taistelun elementteihin. Tutkimusongelman lähtökohtana on yhtäältä sotatieteellinen intressi tutkia sotataidon peruskäsitteistöä sekä ottaa osaa sotataidon teorian rakentamiseen liittyvään tieteelliseen keskusteluun. Näkökulman tähän tutkimukseen muodostaa teoreettinen viitekehys, jonka kautta tutkimusaineistoa tulkitaan. Teoreettinen viitekehys on rakennettu analysoimalla sotataidon käsitteitä lähdeaineiston perusteella. Tutkimus on laadullinen, ei-empiirinen tutkimus, jossa käytetään tutkimusmenetelminä tulkitsevaa käsitetutkimusta sekä sisällönanalyysia. Tutkimusote noudattelee hermeneuttista ajattelua. Käsitetutkimus on tutkimusmenetelmä, jossa tutkimuksen kohteena ovat käsitteiden sisällöt ja merkitykset sekä käsitteiden suhteet muihin käsitteisiin. Tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty klassisista sotateoreetikoista Carl von Clausewitzia ja Antoine Henri Jominia sekä 1900-luvun teoreetikoista J.F.C. Fulleria. Merkittävänä lähteenä tutkimuksessa on myös Mika Huttusen Monimutkainen taktiikka. Lisäksi keskeisinä lähteinä ovat yhdysvaltalaiset, brittiläiset, suomalaiset sekä Naton ohjesäännöt ja normit. Raportin aluksi määritetään sotataidon ja sodankäynnin tasojen käsitteet. Tämän jälkeen käsitteistöön liitetään taistelun ulottuvuuksien ja elementtien käsitteet. Seuraavaksi käsitejärjestelmään liitetään pioneeritoiminnan käsite. Tämä muodostaa tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Neljännessä luvussa selvitetään, mitkä ovat pioneeritaktiikan ylä- ja rinnakkaiskäsitteet sekä keskeiset käsitepiirteet. Tämä asemoi pioneeritaktiikan käsitteen suhteessa sotataidon käsitteeseen ja erottaa sen muista samankaltaisista käsitteistä. Viidennessä luvussa selvitetään pioneeritaktiikan sisäisiä käsitteitä kuten vaikutus, resurssien käyttö, sekä tuotteet ja palvelut. Pioneeritaktiikan sisältöä tulkitaan taistelun elementtien tuli, liike, suoja, johtaminen, tiedustelu ja ylläpito kautta. Tutkimuksen tulosten perusteella pioneeritoiminnan käyttäminen sodankäynnin tukemiseen on oma käsitealueensa. Tämä käsitealue ilmenee strategisella, operatiivisella ja taktisella tasolla. Taktisella tasolla tätä taitoa voidaan kutsua termillä pioneeritaktiikka. Käsite voidaan ymmärtää sekä oppina että opin soveltamisena taistelun tukemiseksi. Toimintana pioneeritaktiikka tarkoittaa suunnittelua, toimeenpanoa, johtamista ja arviointia. Pioneeritaktiikan yläkäsitteinä ovat taito käyttää pioneeritoimintaa operatiivisen tason toiminnan tukemiseen sekä taktiikan käsite. Pioneeritaktiikan läheisimpiä rinnakkaiskäsitteitä ovat sellaiset ilmiöt, jotka esiintyvät kaikilla sodankäynnin tasoilla koskettaen kaikkia taisteluvoiman osatekijöitä. Tällaisia käsitteitä ovat esimerkiksi johtamisjärjestelmä-, huolto-, ja tiedustelutaktiikka. Pioneeritaktiikan alakäsitteinä voidaan pitää esimerkiksi pioneerijoukkojen taktiikkaa, liikkeenedistämis-, suluttamis-, suojelu ja linnoittamistaktiikkaa. Tutkimustuloksia arvioitaessa on huomattava, että tulkitsevassa tutkimuksessa ei voida välttää subjektiivisuutta. Tutkimus ei ole välttämättä toistettavissa samanlaisin lopputuloksin. Mikäli joku toinen tutkija toteuttaa tutkimuksen täsmälleen samalla menetelmällä, hän saattaa päätyä erilaisiin lopputuloksiin. Tutkimuksen merkitystä arvioitaessa on ymmärrettävä, että laadullisella tutkimuksella ei saada, eikä ole tarkoituskaan saada lopullisia vastauksia tutkimuksen kohteen olemuksesta. Tutkimuksen merkitys on ymmärryksen syventämisessä ja laajentamisessa tutkimuksen kohteesta. Tutkimuksen tavoitteena oli luoda teoriapohja pioneeritaktiikan oppaan kirjoittamiseksi. Tämä tutkimus kertoo mitä kokonaisuuksia pioneeritaktiikan oppaan tulee kattaa. Vastaukset niihin kysymyksiin, jotka koskevat pioneeritaktiikan soveltamista on ratkaistava jatkotutkimuksessa sekä oppaan kirjoitustyön yhteydessä.

Rajaturvallisuusriskien hallinta

Tässä tutkimuksessa rajaturvallisuus ja rajaturvallisuusriski määritellään käsitteinä sekä pohditaan miten kompleksisia rajaturvallisuusriskejä voidaan hallita. Tutkimus koostuu neljästä osasta. Johdannossa esitetään tutkimuksen taustatekijät. Ensimmäisessä luvussa määritellään tutkimusongelma ja rajaukset sekä tutkimusmetodologiset valinnat. Toisessa luvussa tehdään John Wilsonin analyysimallin mukainen rajaturvallisuusriskin käsiteanalyysi. Kolmannessa luvussa määritetään riskienhallinnan teoreettinen tausta ja etsitään keinoja rajaturvallisuusriskien hallinnalle. Tarkastelu tehdään kompleksisten riskien hallinnan näkökulmasta. Neljänteen osaan kootaan johtopäätökset sekä vastataan tutkimuskysymyksiin. Rajavartiolaitoksen kehittyminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Nuoren valtion rajavartiolaitoksen vaihe, kylmän sodan rajavartiolaitoksen vaihe ja verkottuneen rajavartiolaitoksen vaihe, jossa toimintaympäristön monimutkaistuminen ja rajatarkastukset uutena tehtävänä muuttivat Rajavartiolaitoksen toimintaa merkittävällä tavalla. Verkottuneen rajavartiolaitoksen vaiheessa sisäinen turvallisuus ja rajaturvallisuus siirtyivät kansalliselta tasolta kompleksisemmalle globaalille tasolle. Emergenssin myötä systeemien määrä lisääntyi ja syntyi kokonaan uusi Euroopan unionin sisäisen turvallisuuden ja rajaturvallisuuden taso. Uudella tasolla myös rajaturvallisuusriskeihin liittyviä systeemejä on enemmän ja niiden keskinäisriippuvuudet ovat monimutkaisempia. Kompleksisuus voidaan huomioida rajaturvallisuusriskien hallinnassa ymmärtämällä, että toisen vaiheen toimintatavat tai toimintaympäristökäsitys eivät toimi enää kolmannessa vaiheessa sellaisenaan. On tunnistettava kolmannen tason systeemit ja niiden toimintaperiaatteet, jotta omat toimenpiteet voidaan suunnata oikein. Yhdennetty rajaturvallisuus strategisena ratkaisuna ja operatiivisen kenttätoiminnan johtamisjärjestelmä taktisena ratkaisuna soveltuvat hyvin kompleksisten rajaturvallisuusriskien hallintaan. Rajavartiolaitosta voidaan kuitenkin kehittää edelleen resilientin organisaation suuntaan. Resilientiltä organisaatiolta vaaditaan kykyä ennakoida, havainnoida ja reagoida. Organisaatiolta vaaditaan kykyä ymmärtää, mitä voi tapahtua, tietoa siitä minne havainnointi pitää suunnata ja tietotaitoa reagoida oikealla tavalla olemassa olevan toimivallan puitteissa. Hallitakseen kompleksisia rajaturvallisuusriskejä Rajavartiolaitoksen tulee kiinnittää huomiota päätöksentekoon ja erityisesti päätöksen vaikutusten analysointiin. Heijastavan päätöksenteon mallissa huomioidaan päätöksen aiheuttamat välittömät, välilliset ja seurannaiset vaikutukset. Rajaturvallisuuden alalla tehdään päätöksiä jatkuvasti. Päätöksiä tekevät niin valtiolliset kuin eivaltiollisetkin toimijat sekä yksittäiset ihmiset. Päätökset luovat uusia tulevaisuuksia ja vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa. Kansallista rajaturvallisuutta ei ole olemassa ilman Euroopan unionin rajaturvallisuutta ja päinvastoin. Kansallisella ulkorajalla tehtävän rajavalvonnan lisäksi tulevaisuudessa on kiinnitettävä enemmän huomiota yhteistoimintaan Schengen -alueen ulkorajoilla sekä vapaan liikkuvuuden alueella tehtävään ulkomaalaisvalvontaan. Kansallisen rajavalvonnan merkitys vähenee, jos muilla ulkorajoilla valvonta ei toimi.

Itä-Suomen ESR-ohjelman 2007-2013 välikertomus

Raportti on välikatsaus Itä-Suomen ESR-toimintaan ohjelmakaudella 2007–2013 ja se on kirjoitettu alueella rahoitusta välittävien tahojen, ELY-keskusten ja maakuntien liittojen, yhteistyönä. Suomessa ESR-toimintaa ohjaava Manner-Suomen ESR-ohjelma 2007–2013 on jaettu neljään eri suuralueeseen. Yksi näistä on Itä-Suomen suuralue, joka muodostuu Etelä-Savon, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnista. Raportti keskittyy Itä-Suomen ohjelmakauden tuloksien tarkasteluun tuoden niitä esille hanke-esimerkkien sekä indikaattoritietojen kautta. Ohjelman kehittämis-toimet on jaettu neljään eri toimintalinjaan ja toimintalinjojen sisällä on määritelty erityisiä kehittämistavoitteita. Itä-Suomen suuralueen hankkeille on myönnetty 290 miljoonaa euroa ESR-rahoitusta. Lisäksi kunnat ja muut julkiset toimijat sekä yritykset ovat osallistuneet hankkeiden rahoitukseen 72 miljoonalla eurolla. Itä-Suomi on pysynyt kansallisessa vertailussa rahoituksen kohdistamisessa hankkeisiin hyvällä tasolla. Euroopan sosiaalirahaston rahoitus (ESR) on Itä-Suomessa merkittävä, muttei ainut, alueen elintasoa ja kilpailukykyä kohottava rahoitusväline. Muista rahoitusmuodoista Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) sekä maaseuturahastojen alueellinen merkitys korostuvat etenkin yritysten kilpailukyvyn ja maaseudun toimintaedellytysten kehittämisessä Itä-Suomessa. Vaikuttavuus on noussut keskeiseksi hanketyötä ohjaavaksi tekijäksi. Hankkeita ei toteuteta ohjelman vuoksi, vaan niillä täytyy olla aina alueellinen vaikuttavuusnäkökulma ja selkeä päämäärä. Mitä vahvempi hankeorganisaation ja toimijoiden sitoutuminen on, sitä parempia tuloksia saadaan aikaan. Erilaisten rahoitusvälineiden yhteensovitus, viestinnällinen osaaminen ja sitä kautta syntyvä tehokkuus korostuvat tuloksekkaiden hankkeiden toteutuksissa. Alueen mikro- ja pk-yritysten osaamisen kehittäminen, osaamistarpeisiin vastaaminen sekä yritysten kansainvälistyminen vahvistavat Itä-Suomen hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Indikaattoritiedot Itä-Suomen suuralueen ESR-ohjelman toteumasta puhuvat paljon puolestaan; 89 600 hankkeissa aloittanutta henkilöä, 343 000 lyhytkestoisissa toimenpiteissä ja tiedotustilaisuuksissa ollutta, lähes 18 000 hankkeisiin osallistunutta yritystä ja 5 600 muuta organisaatiota, 1 245 000 koulutus- ja henkilötyöpäivää. Uusia työpaikkoja on syntynyt noin 3 400 ja uusia yrityksiä lähes 2 600 kappaletta. Väliraportin indikaattoritietiedoissa ja hankelistauksissa on mukana projektipäätöksen saaneet hankkeet ohjelmakauden alusta vuoden 2012 loppuun. Tulosten tulkinnassa tulee huomioida erilaiset rahoitus- ja kehittämiskytkökset sekä alueelliset ESR-rahoituksen painotukset maakunnittain. Tarpeet ja alueelliset painotukset ovat vaihdelleet maakunnittain – on haluttu ja myös saatu erilaisia tuloksia. Hankkeilla on kehitetty yritysten henkilöstön osaamista eri toimialoilla ja erityisesti on haluttu kehittää maakuntien kannalta keskeisiä vahvuusaloja. Toimilla on pyritty edistämään työelämän kehittymistä joustavammaksi sekä parantamaan työssä jaksamista ja tuottavuuskehitystä, unohtamatta myöskään yrittäjyyden tukemista ja uusien yrityksien synnyttämistä. Rahoitusta on suunnattu toimiin, jotka parantavat alueen huoltosuhdetta ja pyrkivät korjaamaan rakennetyöttömyyttä. Ohjelma-asiakirjassa mainittuja tavoitteita on edistetty kehittämällä työmarkkinoiden toimintaa sekä erityisesti nuorten sijoittumista työelämään ja koulutukseen. Myös äkillisen rakennemuutoksen kouriin joutuneet alueet ovat saaneet merkittäviä resursseja muutosten hallintaan ja uusien työurien edistämiseen. Itä-Suomessa merkittävänä osa-alueena on myös elinkeinorakenteen uudistaminen ja kehittäminen, mikä on näkynyt panostuksina uusille osaamisalueille erityisesti korkeakoulujen yhteydessä. Myös ammatillisen koulutuksen työelämäyhteyksien kehittämistä on tuettu. Kehittämistoimien tavoitteena on lisäksi ollut kansainvälisyyden sekä työperäisen maahanmuuton edistäminen. Kesken ohjelmakauden tulleen taloudellisen taantuman vuoksi työperäistä maahanmuuttoa edistävät toimet ovat jääneet suunniteltua vähäisemmiksi.