1000 resultados para Helin, Heikki
Resumo:
Esitys Suomen yliopistokirjastojen neuvoston sisällönkuvailun asiantuntijaverkoston, Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston kirjaston järjestämässä sisällönkuvailuseminaarissa 20.11.2014.
Resumo:
Äyräpään–Vuosalmen torjuntataistelu käytiin 20.6.–18.7.1944. Taistelu voidaan jakaa kah-teen vaiheeseen. Taisteluja käytiin Äyräpäässä Vuoksen etelärannalla sekä Vuosalmella Vuoksen pohjoisrannalla, jossa Neuvostoliiton joukkojen hyökkäys pysäytettiin. Suomalaisia taisteluihin osallistui kolmesta divisioonasta ja yhdestä prikaatista. Neuvostojoukoilla oli käytössään kolmen armeijakunnan voimat. Kokonaisuudessaan neuvostojoukkojen käytössä oli siis yhteensä yhdeksän divisioonaa sekä suuri joukko vahvennuksia. Suomalaisten III Armeijakunnan alainen 2. Divisioona osallistui Äyräpään–Vuosalmen torjuntataisteluun tais-teluiden alkamisesta 20. kesäkuuta aina taisteluiden laantumiseen saakka heinäkuun 18. päi-vänä. Tutkimuksessa selvitetään jatkosodan aikana käytössä olleet tiedustelumenetelmät, Äyrä-pään–Vuosalmen torjuntataistelussa toteutettu 2. Divisioonaa koskeva tiedustelutoiminta sekä näiden tietojen käyttö taisteluiden aikana. Tutkimustehtävän vastausten sekä niiden toi-siinsa vertailun ja analysoinnin avulla arvioidaan tiedustelun merkitystä 2. Divisioonan tais-telulle Äyräpään–Vuosalmen torjuntataistelussa. Tutkimuksen päämenetelmänä on kvalitatiivinen analyysi. Pääaineistona tutkimuksessa ovat Kansallisarkiston arkistolähteet, jatkosotaan liittyvä tutkimuskirjallisuus sekä jatkosodan aikana voimassa olleet ohjesäännöt ja oppaat. Arkistolähteistä hyödyllisimpiä ovat 2. Divisi-oonan ja III Armeijakunnan esikuntien tiedustelupäiväkirjat, muut tiedustelua koskevat asia-kirjat sekä 2. Divisioonan ja sen alaisten joukkojen sotapäiväkirjat. Tutkimuskirjallisuusläh-teistä hyödyllisimpiä ovat tiedusteluun, viholliseen sekä 2. Divisioonaan liittyvät teokset. Jatkosodan aikana tiedustelussa käytettyjä päälajeja olivat maatähystys, liikkuva maatiedus-telu eli partiotiedustelu, ilmatiedustelu, vankien, yliloikkareiden ja paikallisten asukkaiden kuulustelu, viholliselta, vangeilta, yliloikkareilta, kaatuneilta, esikunnista ja muualta talteen otettujen asiakirjojen tutkiminen, kuuntelu ja suuntiminen, valon- ja äänenmittaus sekä salai-nen tiedustelu. Tiedustelumenetelmistä 2. Divisioonan kannalta merkityksellisimmiksi mene-telmiksi muodostuivat maatähystys, sotavankien kuulustelu sekä ilmatiedustelu. Muut toteu-tetut tiedustelumenetelmät tukivat ja antoivat oman lisänsä kokonaistiedustelulle. Oman merkittävän osansa tiedustelutoiminnassa muodosti tietojen vaihto. Parhaimpaan lopputulok-seen päästiin keinojen ja tietojen yhdistelemisellä, ja sitä kautta kattavalla tiedustelulla ja analysoinnilla. Selkeät puutteet 2. Divisioonan kokonaistiedusteluverkossa ovat löydettävissä vastustajan etulinjan taakse ulottuvasta tiedustelusta ja tiedustelutietojen käytöstä. Kokonais-tiedustelulla kyettiin luomaan riittävän selkeä kuva taistelualueella olevasta vihollisesta. Ny-kypäivän näkökulmasta katsottuna tiedustelulla ei kuitenkaan kyetty luomaan riittävää ana-lyysia ja arviota tiedustelutiedoista, jotta päätöksenteon tukena olisi ollut joka tilanteessa riittäviä ennakoivia arvioita vihollisen tulevasta toiminnasta.
Resumo:
Simulaattorikoulutus ja pelien käyttö opetukseen sotavoimissa on lisääntynyt huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Teknologian ja kaupallisten pelien kehitys on synnyttä-nyt uudenlaisia oppimisympäristöjä myös puolustusvoimien käyttöön, koska niiden realismi ja graafinen ulkoasu on saatu tyydyttävälle tasolle. Viimeisen neljän vuoden aikana niiden käyttömahdollisuuksia on alettu kartoittaa ja muutamat tehdyt tutkimukset sekä pilotointi tukevat niiden hyötykäyttöä varusmieskoulutuksessa. Nykysukupolvi on tottunut pelaamaan kaupallisia sotapelejä, joten se toimii valmiiksi luonnollisena ja miellyttävänä ympäristönä heille. Tutkimuksen kohteena oli RUK:n 1. komppanian 18 upseerioppilasta. Päätutkimuskysymyk-senä selvitettiin, miten upseerioppilas oppii perusteita virtuaalisen oppimisympäristön avulla. Tämän tueksi esitettiin kaksi alakysymystä. Ensimmäinen alakysymys on, miten pelien avul-la voi oppia. Toisena haettiin vastauksia siihen, miten koulutus tulisi järjestää oppilaan näkökulmasta. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa käytettiin lomakekyselyä sekä havainnointia. Vaikka lomakekyselyllä ei päästä niin syvälliseen lopputulokseen kuin haastattelulla, oli se järkevämpi vaihtoehto koska tällä tavoin saatiin useamman henkilön näkökulma aiheeseen. Havainnointia käytettiin selkeyttämään oppilaiden näkemyksiä koulutuksesta ja tuomaan laatua tutkimukselle tekemällä tarkkoja muistiinpanoja tutkittavasta harjoituksesta. Tuloksena oppilaiden mielestä simulaattorikoulutuksen selkeitä vahvuuksia ovat sen mielek-kyys, toiminnallisuus ja toiminnanvapaus, realistisuus sekä palautejärjestelmä. Heidän vas-tauksista tuli esille, miten pelien toiminnanvapaus auttaa kokemuksien kautta oppimaan asi-oita mitä ei välttämättä tavallisessa harjoituksessa tulisi opittua. Oppilaat olivat erittäin moti-voituneita koulutukseen mikä lisää oppimista. Palautteenannon havainnollisuus myös lisäsi heidän mielestään selkeästi oppimista. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että koulutuksen ajankohtaan ja suunnitteluun tulee kiinnit-tää huomiota. Harjoitus on tärkeä rakentaa niiden periaatteiden mukaisesti, mitkä toimivat parhaiten simulaatiopeli-koulutuksessa. Ainakin upseerioppilaiden koulutuksessa pelien käyttö on selkeästi oppimista tukeva koulutusmuoto.
Resumo:
Tässä oppaassa käsitellään viljelykierrolla saatavia hyötyjä. Viljelykierrolla on suotuisa vaikutus maan rakenteeseen ja se vähentää kasvitautien, rikkakasvien ja tuhoeläinten määrää kasvustoissa. Tarkastelussa kevätöljykasvit, syysviljat, kevätvehnä ja peruna ovat parhaita esikasveja muille viljelyskasveille. Näiden jälkeen viljeltävien kasvien hehtaarisadot nousivat parhaimmillaan yli 500 kg. Öljykasvi esikasvina saattaa parantaa kevätvehnän ja ohran laatua. Säästä johtuvien epävarmuustekijöiden takia on vaikeaa antaa yksiselitteistä ohjeistusta typpilannoituksen vähentämiseksi muiden kuin palkokasvien jälkeen. Tämä opas on osa TEHO Plus -hankkeen tuottamaa materiaalia viljelijöiden ja neuvojien käyttöön, mikä täydentää hankkeen laatimaa Maatilan ympäristökäsikirjaa.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
J. H. Erkko Juhana Heikki (Johan Henrik) Erkko f. 16.1.1849 i Orimattila d. 16.11.1906 i Helsingfors J.H. Erkko var en av den samtida nationella väckelsens centrala lyriker. Erkko utbildade sig till lärare vid seminariet i Jyväskylä och inledde sitt författarskap i en ljust idealistisk anda. Han skrev gracila dikter i folkvisestil, ideologiskt laddade av nationalitetsidén. Många av Erkkos fosterländska dikter har börjat leva sitt eget liv oberoende av sin författare, och så gott som förvandlats till allmän egendom. Till hans kändaste dikter hör ”Kansalaislaulu” (sv. Medborgarsång), ”Hämäläisen laulu” (sv. Tavastlänningens sång) och ”Jouluaatto” (sv. Julaftonen, populär finsk julsång som inleds ”No, onkos tullut kesä/nyt talven keskellen?”). I sina dramer behandlade Erkko även sin tids samhälleliga problem och sina religiösa uppfattningar.