Katumuspsalmit osana uskonnollisia jatkuvuuksia ja murroksia

Kirjallisuusarvostelu

[Kirja-arvostelu]

Kirjallisuusarvostelu

Sivistysjuna kulkee - kuka ohjaa?

Aktiivisen kansalaisuuden jäljillä - puheenvuoroja sivistystoimijoilta.

Teknologian tulevaisuuden näkymiä

Kirjallisuusarvostelu

Tärkeä tutkimus näkövammaisten historiasta

Kirjallisuusarvostelu

Viitekehyksen kehitys, kehykseen perustuvat tutkimukset ja niiden anti : case: Levers of Control

Tutkielmassa tarkastellaan yrityksen strategian ja ohjauksen yhdistävän Levers of Control -viitekehyksen syntymistä ja kehittymistä nykyiseen muotoonsa. Lisäksi tutkimus perehtyy viitekehystä hyödyntävien tieteellisten tutkimusten antiin strategian ja ohjausjärjestelmien ymmärtämisessä sekä näiden tutkimusten antia itse viitekehykselle. Tutkielma on luonteeltaan käsiteanalyyttinen, analysoiden aiheesta julkaistua aikaisempaa kirjallisuutta. Kirjallisuus on rajattu viitekehyksen kehittäjän Robert Simonsin aiheesta kirjoittamaan materiaaliin sekä eri journaaleista löytyvään viitekehystä hyödyntävään aineistoon. Vaikka viitekehys on luotu myös käytännön toimijoiden avuksi, on tähän liittyvä aineisto kuitenkin rajattu tässä tutkielmassa pois tarkastelusta. Viitekehyksen kehityksen havaitaan noudattavan hermeneuttisen kehän piirteitä, sillä kehityksessä voidaan nähdä neljä erilaista vaihetta: esiymmärrys, esikehys, idea viitekehyksestä ja varsinaisen viitekehyksen vaihe. Kutakin näistä kehistä analysoidaan erikseen ja kaikkia vielä yhdessä. Havaitaan myös, että viitekehyksestä käyty vähäinen diskurssi on pääosin positiivista tunnustaen viitekehyksen ansiot mutta myös ongelmat myönnetään. Viitekehysanalyysin jälkeen siirrytään tarkastelemaan viitekehystä hyödyntävää materiaalia. Huomataan, että nämä tutkimusartikkelit voidaan luokitella neljään pääkategoriaan: empiriapohjaisiin, viitekehystä teoreettisesti hyödyntäviin, viitekehystä kehittämään pyrkiviin sekä opetustarkoituksessa kirjoitettuihin artikkeleihin. Näitä pääkategorioita analysoidaan usein eri tavoin erillisinä sekä yhtenä kokonaisuutena. Eri tutkimusartikkeleiden tuloksia on hankala kuitenkin yhdistää viitekehyksessä olevan ongelman takia: useimpien käytännön pohjalta luotujen selitysmallien tapaan Levers of Control –viitekehyksen käsitteet eivät ole yksiselitteisiä ja sama ongelma on nähtävissä myös viitekehystä hyödyntäneissä tutkimuksissa. Joitakin suuntaa antavia tuloksia interaktiivisuuden roolista ja dynaamisesta jännitteestä voidaan kuitenkin tehdä. Tiedeyhteisö ei ole hyväksynyt Levers of Control –viitekehystä varsinaiseksi teoriaksi. Tutkielmassa todetaan, että teoria-statuksen saaminen ei ole mahdotonta, mutta teoriaksi nousemiseen viitekehyksellä on kuitenkin vielä reilusti matkaa. Ennen sitä on havaitut ongelmat kyettävä ratkaisemaan ja löydettävä hyödyntämisen rajat. Ensimmäisiä askeleita tähän suuntaan ovat viitekehystä hyödyntämään pyrkivät tutkimusartikkelit pyrkineet jo kuitenkin ottamaan. Tutkielmassa tullaan siihen loppupäätelmään, että viitekehys on tällä hetkellä kehityskaarensa toisessa vaiheessa, sillä viitekehystä koskeva kirjoittelu keskittyy perustutkimukseen, arvolatautuneen kriittisen tutkimuksen puuttuessa vielä kokonaan.

Kaksi tietä huipulle. Media ja puoluejohtajuus Suomessa naisten noususta populismin aaltoon

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisen puoluejohtajuuden ja suuren puolueen johtajaksi nousun murroskautta 1980-luvun lopulta 2010-luvulle median ja politiikan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Puolueiden johtaminen on myös Suomessa ollut miesten työtä, ja perinteisesti tehtävään on ollut yksi väylä: asettuminen ehdolle puheenjohtajavaalissa ja valituksi tulo puoluekokouksessa. Tarkastelujakson alkupuolella naisia oli Suomessa ensimmäistä kertaa ehdolla suurten puolueiden puheenjohtajavaaleissa. Kauden loppupuolella heitä myös valittiin tuohon tehtävään ja ensimmäiset naiset nousivat pääministeriksi. Tämä historiallinen murros päätti liki satavuotisen perinteen, jossa miehet ovat olleet Suomessa sekä suurten puolueiden että hallitustyön johtajia. Julkisessa keskustelussa kysymys tasa-arvosta jäi toissijaiseksi: naisia alettiin valita puoluejohtajiksi tilanteissa, joissa heidän valintansa nähtiin puolueille edulliseksi. Naisen valinta tulkittiin miehen valintaa merkittävämmäksi symboliseksi viestiksi, johon liitettiin ajatuksia uudistumisesta ja puolueen julkisuuskuvan parantamisesta. Merkille pantavaa on, että naisten ensimmäiset valinnat suurten puolueiden johtajiksi tapahtuivat vaiheessa, jossa puoluejohtajien valta-asema on vahvin kautta suomalaisen poliittisen historian. Tässä valossa näyttää siltä, että valta ei aina pakenekaan naisilta. Vaikka suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset naiset ovat monessa mielessä olleet edelläkävijöitä tasa-arvon suhteen, politiikan johtopaikkoja tavoitelleet naiset ovat meilläkin kohdanneet kansainvälisessä tutkimuksessa naisten haasteeksi osoitettuja lasikattoja, pyöröovia ja liukkaita jyrkänteitä. Tutkittavan ajanjakson aikana konkretisoitui myös toinen mahdollinen, joskin poikkeuksellinen reitti suuren puolueen johtajaksi: pienen puolueen nouseminen suurten joukkoon eduskuntavaaleissa. Tämä vaihtoehto toteutui vuonna 2011 perussuomalaisten eduskuntavaalivoiton myötä. Perussuomalaisten nousu eduskunnan pienimmästä puolueesta kolmanneksi suurimmaksi mursi perinteisen kolmen suuren puolueen asetelman. Puolueen menestyksen seuraukset ovat olleet kauaskantoisemmat kuin ehkä ensin ajateltiin: perussuomalaisten vaalivoiton sosiaalidemokraateille, keskustalle, ja kokoomukselle aiheuttama järkytys heijastui myöhemmin myös niiden johtajavaihdoksiin ja -valintoihin. Sekä naisten läpimurrossa että populismin voittokulussa median rooli oli monisyisempi kuin siihen perinteisesti liitetty tiedon välittäjän ja valtaa pitävien toimia kriittisesti seuraavan neljännen valtiomahdin tehtävänkuva. Tutkittavalla jaksolla tiedotusvälineet tekivät onnistuneen intervention politiikan osapuoleksi. Toimittajat ottivat kantaa valintoihin ja ohjeistivat puolueita, ja puolueet taas mukauttivat näkyvyyden maksimoidakseen käytäntöjään median tarpeisiin. 1980-luvun lopulta 2010-luvulle ulottuvalla jaksolla suuren puolueen puoluejohtajaksi valikoitumisen kriteerit muuttuivat, samalla kun median merkitys johtajavalinnoissa ja myös puoluejohtajan käytännön työssä kasvoi. Mediasta tuli aiempaa konkreettisemmin johtajavalintojen ja valtakamppailun areena, ja siihen liittyvät näkökohdat nousivat myös keskeisiksi johtajan taitoja arvioitaessa. Kuka ehdokkaista toisi näkyvyyttä, ”pärjäisi” median paineissa ja vakuuttaisi äänestäjät? Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa johtajavalinnat olivat pitkälti puolueorganisaatioiden hallinnoimia prosesseja, joista lehdistö raportoi askeleen jäljessä kulkien. Viimeistään 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puolueet omaksuivat ajatuksen median hyödyllisyydestä. Tämän strategisen muutoksen myötä puolueet tulivat samalla luovuttaneeksi määriteltyvaltaa oman organisaationsa ulkopuolelle. Kokoomuksen vuoden 2014 johtajavaalissa silmiinpistävää oli pyrkimys sekä hyötyä julkisuudesta että palauttaa valtaa takaisin puolueelle. Politiikan mediajulkisuuden alttius tarttua myyviin poliitikkopersooniin, ilmiöihin, ristiriitoihin ja draamaan sekä vastaavasti populistijohtaja Timo Soinin ja perussuomalaisten kyky tarjota kaikkia näitä auttoivat puolueen suurvoittoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Organisaatioltaan pieni ja johtajaansa henkilöityvä puolue sai selvästi poliittista painoarvoaan suuremman julkisuuden, koska kiinnostavuus määritti näkyvyyden ja puolueen nousevasta kannatuksesta tuli yksi vaalien pääaiheista. Median ja politiikan suhteessa tapahtuneet muutokset olivat vauhdittamassa niin naisten nousua suurten puolueiden johtajiksi kuin populistisen johtajuuden läpimurtoa ja perussuomalaisten menestystä. Koska suurten puolueiden johtajista valikoituvat myös pääministerit, näiden muutosten vaikutus ulottuu Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisimpaan tehtävään asti.

Ilmatyynyaluksen soveltuvuus operatiiviseen toimintaan Suomenlahdella kelirikkoajan olosuhteissa

Kelirikkoaika asettaa haasteita merivartioasemien kykyyn vaikuttaa operatiivisiin tehtäviin. Kalustolla tulee pystyä liikkumaan avovedessä sekä jäällä ja kyettävä läpi talven avoinna ole-vien merenkulkuväylien ylitykseen. Teknisten ominaisuuksien pitää mahdollistaa aluksen käyttämisen haastavissa keliolosuhteissa sekä Rajavartiolaitoksen lakisääteisissä tehtävissä. Suomenlahden merivartiostossa Helsingin ja Kotkan merivartioasemilla kelirikkokalustona käytetään ilmatyynyaluksia. Tämän tutkielman tarkoituksena on arvioida ilmatyynyaluksien soveltuvuutta kelirikkoajan toimintaan Suomenlahden merivartiostossa. Tarkoituksena on selvittää kelirikkoajan olosuhteet ja kesto Helsingin ja Kotkan edustalla, Suomenlahden me-rivartioston ilmatyynyaluksien tekniset ominaisuudet sekä miten ilmatyynyaluksia käytetään Suomenlahden merivartiostossa. Tutkimusaineisto kerättiin Ilmatieteen laitoksen jäätutkijaryhmän keräämästä datasta Suo-menlahdella kelirikkoaikana, ilmatyynyaluksen käyttömanuaalista, ohjeista, raporteista, py-syväisasiakirjoista, Helsingin ja Kotkan ilmatyynyaluksien kone- ja pursipäiväkirjoista sekä käyttäjien kautta saatujen käyttökokemusten perusteella tehdyistä haastatteluista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvalitatiivista kirjallisuusselvitystä ja haastatteluissa teemahaastattelua. Tutkimustulosten perusteella Helsingin ja Kotkan merivartioasemilla ilmatyynyalus soveltuu käytettäväksi operatiiviseen toimintaan hyvin. Alusta voidaan käyttää tehokkaasti merivartioston operatiivisissa tehtävissä laajalla alueella. Ilmatyynyaluksen tekniset ominaisuudet mahdollistavat sen käytön karikkoisessa saaristossa sekä vaihtelevissa jääolosuhteissa. Kotkassa aluksella on kunnollinen infrastruktuuri aluksen huoltamiseen, Helsingissä huollossa on haasteita ilman kunnollisia huoltotiloja.