4-Aminopyridine inhibits the neuromuscular effects of nitric oxide and 8-Br-cGMP

The effects induced by nitric oxide (NO) in different tissues depend on direct and/or indirect interactions with K+ channels. The indirect interaction of NO is produced by activation of guanylyl cyclase which increases the intracellular cGMP. Since NO, cGMP and 4-aminopyridine alone induce tetanic fade and increase amplitude of muscular contractions in isolated rat neuromuscular preparations, the present study was undertaken to determine whether or not the neuromuscular effects of NO and 8-Br-cGMP can be modified by 4-aminopyridine. Using the phrenic nerve and diaphragm muscle isolated from male Wistar rats (200-250 g), we observed that L-arginine (4.7 mM) and 8-Br-cGMP (18 µM), in contrast to D-arginine, induced an increase in the amplitude of muscle contraction (10.5 ± 0.7%, N = 10 and 8.0 ± 0.7%, N = 10) and tetanic fade (15 ± 2.0%, N = 8 and 11.6 ± 1.7%, N = 8) at 0.2 and 50 Hz, respectively. N G-nitro-L-arginine (4 mM, N = 8 and 8 mM, N = 8) antagonized the effects of L-arginine. 4-Aminopyridine (1 and 10 µM) caused a dose-dependent increase in the amplitude of muscle contraction (15 ± 1.8%, N = 9 and 40 ± 3.1%, N = 10) and tetanic fade (17.7 ± 3.3%, N = 8 and 37.4 ± 1.3%, N = 8). 4-Aminopyridine (1 µM, N = 8) did not cause any change in muscle contraction amplitude or tetanic fade of preparations previously paralyzed with d-tubocurarine or stimulated directly. The effects induced by 4-aminopyridine alone were similar to those observed when the drug was administered in combination with L-arginine or 8-Br-cGMP. The data suggest that the blockage of K+ channels produced by 4-aminopyridine inhibits the neuromuscular effects induced by NO and 8-Br-cGMP. Therefore, the presynaptic effects induced by NO seem to depend on indirect interactions with K+ channels.

L- and DL-carnitine induce tetanic fade in rat neuromuscular preparation

Carnitine, a structurally choline-like metabolite, has been used to increase athletic performance, although its effects on neuromuscular transmission have not been investigated. It is present in skeletal muscle and its plasma levels are about 30 to 90 µM. Using rat phrenic nerve diaphragm preparations indirectly and directly stimulated with high rate pulses, D-carnitine (30 and 60 µM), L-carnitine (60 µM) and DL-carnitine (60 µM) were shown to induce tetanic fade (D-carnitine = 19.7 ± 3.1%, N = 6; L-carnitine = 16.6 ± 2.4%, N = 6; DL-carnitine = 14.9 ± 2.1%, N = 6) without any reduction of maximal tetanic tension. D-carnitine induced tetanic fade in neuromuscular preparations previously paralyzed with d-tubocurarine and directly stimulated. The effect was greater than that obtained by indirect muscle stimulation. Furthermore, previous addition of atropine (20 to 80 µM) to the bath did not reduce carnitine isomer-induced tetanic fade. In contrast to D-carnitine, the tetanic fade induced by L- and DL-carnitine was antagonized by choline (60 µM). The combined effect of carnitine isomers and hemicholinium-3 (0.01 nM) was similar to the effect of hemicholinium-3 alone. The data suggest that L- and DL-carnitine-induced tetanic fade seems to depend on their transport into the motor nerve terminal.

Evaluation of two 99mTc-DTPA radioaerosols with different characteristics in lung ventilation studies

Two radioaerosol preparations, TechneScan®-DTPA (99mTc-DTPA, 40 mCi/3 ml; IPEN-CNEN, São Paulo, SP, Brazil) and TechneScan®-DTPA/AEROSOL (99mTc-DTPA/A, 15 mCi/1.5 ml with 0.5 ml ethanol; Mallinckrodt Medical, St. Louis, MO, USA), were compared in pulmonary ventilation studies in terms of total radiocounts and clearance after inhalation. An aerosol with ethanol is supposed to better distribute the radioparticles in the lungs. Twenty normal nonsmoking volunteers (10 men and 10 women), mean age of 23.2 years (range: 20 to 35 years), were studied. Images were obtained immediately and 30, 60 and 90 min after inhalation. Total and regional counts were obtained and the clearance half-lives of both lungs were determined. There was no difference in total counts between the two types of radioaerosol at any time (mean of ~188,000 cpm for male and female subjects at time zero in both aerosols). The highest count was obtained in the middle region of both lungs (P<0.001) with both preparations. The clearance half-life did not differ between aerosols (mean of ~80-88 min for male and female subjects for both aerosols). Small nonsignificant regional differences were observed. No differences between genders or between right and left lung were observed. 99mTc-DTPA/A generated the highest output of radioaerosol. 99mTc-DTPA with alcohol costs approximately five times more than the aerosol without alcohol. The present results show that either kind of aerosol may be adopted routinely for use in pulmonary examinations without affecting diagnosis. We suggest that the amount of 740 mBq (20 mCi) of 99mTc-DTPA in 1.5 ml saline can be used for routine examinations resulting in reduction of costs in pulmonary ventilation studies without diagnostic impairment.

Thiol-independent activity of a cholesterol-binding enterohemolysin produced by enteropathogenic Escherichia coli

Enterohemolysin produced by Escherichia coli associated with infant diarrhea showed characteristics similar to those of thiol-activated hemolysins produced by Gram-positive bacteria, including inactivation by cholesterol, lytic activity towards eukaryotic cells and thermoinstability. However, enterohemolysin activity was not inactivated by oxidation or by SH group-blocking agents (1 mM HgCl2, 1 mM iodoacetic acid) and the hemolysin (100 µg/ml) was not lethal to mice, in contrast to the lethality of the thiol-activated hemolysin family to animals. Earlier reports showed that intravenous injection of partially purified streptolysin O preparations (0.2 µg) was rapidly lethal to mice. These results suggest that E. coli enterohemolysin is not a thiol-activated hemolysin, despite its ability to bind cholesterol, probably due to the absence of free thiol-group(s) that characterize the active form of the thiol-activated hemolysin molecule.

Biological evaluation of recombinant human erythropoietin in pharmaceutical products

The potencies of mammalian cell-derived recombinant human erythropoietin pharmaceutical preparations, from a total of five manufacturers, were assessed by in vivo bioassay using standardized protocols. Eight-week-old normocythemic mice received a single subcutaneous injection followed by blood sampling 96 h later or multiple daily injections with blood sampling 24 h after the last injection. Reticulocyte counting by microscopic examination was employed as the end-point using the brilliant cresyl blue or selective hemolysis methods, together with automated flow cytometry. Different injection schedules were investigated and dose-response curves for the European Pharmacopoeia Biological Reference Preparation of erythropoietin were compared. Manual and automated methods of reticulocyte counting were correlated with respect to assay validity and precision. Using 8 mice per treatment group, intra-assay precision determined for all of the assays in the study showed coefficients of variation of 12.1-28.4% for the brilliant cresyl blue method, 14.1-30.8% for the selective hemolysis method and 8.5-19.7% for the flow cytometry method. Applying the single injection protocol, a combination of at least two independent assays was required to achieve the precision potency and confidence limits indicated by the manufacturers, while the multiple daily injection protocol yielded the same acceptable results within a single assay. Although the latter protocol using flow cytometry for reticulocyte counting gave more precise and reproducible results (intra-assay coefficients of variation: 5.9-14.2%), the well-characterized manual methods provide equally valid alternatives for the quality control of recombinant human erythropoietin therapeutic products.

Neuroprotection by flavonoids

The high morbidity, high socioeconomic costs and lack of specific treatments are key factors that define the relevance of brain pathology for human health and the importance of research on neuronal protective agents. Epidemiological studies have shown beneficial effects of flavonoids on arteriosclerosis-related pathology in general and neurodegeneration in particular. Flavonoids can protect the brain by their ability to modulate intracellular signals promoting cellular survival. Quercetin and structurally related flavonoids (myricetin, fisetin, luteolin) showed a marked cytoprotective capacity in in vitro experimental conditions in models of predominantly apoptotic death such as that induced by medium concentrations (200 µM) of H2O2 added to PC12 cells in culture. Nevertheless, quercetin did not protect substantia nigra neurons in vivo from an oxidative insult (6-hydroxydopamine), probably due to difficulties in crossing the blood-brain barrier. On the other hand, treatment of permanent focal ischemia with a lecithin/quercetin preparation decreased lesion volume, showing that preparations that help to cross the blood-brain barrier may be critical for the expression of the effects of flavonoids on the brain. The hypothesis is advanced that a group of quercetin-related flavonoids could become lead molecules for the development of neuroprotective compounds with multitarget anti-ischemic effects.

Cytotoxicity of chlorhexidine digluconate to murine macrophages and its effect on hydrogen peroxide and nitric oxide induction

Chlorhexidine, even at low concentrations, is toxic for a variety of eukaryotic cells; however, its effects on host immune cells are not well known. We evaluated in vitro chlorhexidine-induced cytotoxicity and its effects on reactive oxygen/nitrogen intermediate induction by murine peritoneal macrophages. Thioglycollate-induced cells were obtained from Swiss mice by peritoneal lavage with 5 ml of 10 mM phosphate-buffered saline, washed twice and resuspended (10(6) cells/ml) in appropriate medium for each test. Cell preparations contained more than 95% macrophages. The cytotoxicity was determined by the 3-(4,5-dimethylthiazol-2-yl)-2,5-diphenyl-tetrazolium bromide assay and the presence of hydrogen peroxide (H2O2) and nitric oxide (NO) by the horseradish peroxidase-dependent oxidation of phenol red and Griess reaction, respectively. The midpoint cytotoxicity values for 1- and 24-h exposures were 61.12 ± 2.46 and 21.22 ± 2.44 µg/ml, respectively. Chlorhexidine did not induce synthesis or liberation of reactive oxygen/nitrogen intermediates. When macrophages were treated with various sub-toxic doses for 1 h (1, 5, 10, and 20 µg/ml) and 24 h (0.5, 1, and 5 µg/ml) and stimulated with 200 nM phorbol myristate acetate (PMA) solution, the H2O2 production was not altered; however, the NO production induced by 10 µg/ml lipopolysaccharide (LPS) solution varied from 14.47 ± 1.46 to 22.35 ± 1.94 µmol/l and 13.50 ± 1.42 to 20.44 ± 1.40 µmol/l (N = 5). The results showed that chlorhexidine has no immunostimulating activity and sub-toxic concentrations did not affect the response of macrophages to the soluble stimulus PMA but can interfere with the receptor-dependent stimulus LPS.

Interleukin-5 mediates peritoneal eosinophilia induced by the F1 cell wall fraction of Histoplasma capsulatum

An alkali-insoluble fraction 1 (F1), which contains mainly ß-glucan isolated from the cell wall of Histoplasma capsulatum, induces eosinophil recruitment into the peritoneal cavity of mice. The present study was carried out to determine the participation of interleukin-5 (IL-5) in this process. Inbred C57BL/6 male mice weighing 15-20 g were treated ip with 100 µg of anti-IL-5 monoclonal antibody (TRFK-5, N = 7) or an isotype-matched antibody (N = 7), followed by 300 µg F1 in 1 ml PBS ip 24 h later. Controls (N = 5) received only 1 ml PBS. Two days later, cells from the peritoneal cavity were harvested by injection of 3 ml PBS and total cell counts were determined using diluting fluid in a Neubauer chamber. Differential counts were performed using Rosenfeld-stained cytospin preparations. The F1 injection induced significant (P < 0.01) leukocyte recruitment into the peritoneal cavity (8.4 x 10(6) cells/ml) when compared with PBS alone (5.5 x 10(6) cells/ml). Moreover, F1 selectively (P < 0.01) induced eosinophil recruitment (1 x 10(6) cells/ml) when compared to the control group (0.07 x 10(6) cells/ml). Treatment with TRFK-5 significantly (P < 0.01) inhibited eosinophil recruitment (0.18 x 10(6) cells/ml) by F1 without affecting recruitment of mononuclear cells or neutrophils. We conclude that the F1 fraction of the cell wall of H. capsulatum induces peritoneal eosinophilia by an IL-5-dependent mechanism. Depletion of this cytokine does not have effect on the recruitment of other cell types induced by F1.

Konedirektiivin 2006/42/EY ja SFS-EN 1090- standardin vaatimukset ja soveltaminen teollisuuden kunnossapitotoiminnassa

Tässä diplomityössä tarkastellaan konedirektiivin 2006/42/EY ja SFS-EN 1090- teräsrakennestandardin vaatimuksia teollisuuden kunnossapitotoiminnalle, ja kuinka niitä täytyy soveltaa. Työssä käsitellään koneturvallisuuden perusasioita ja CE-merkintää niin koneissa kuin 1.7.2014 voimaantulleissa SFS-EN 1090 mukaisissa teräsrakenteissa ja rakennustuotteissa. Teoriaosuudessa selvitettiin ja koottiin yhteen muun muassa SFS-EN 1090 standardiin liittyviä vaatimuksia tilaajille, toimittajille ja niihin liittyviä vastuukysymyksiä. Samoin koneturvallisuuden kannalta selvitettiin muun muassa koneiden muuttamista ja valmistamista määrittäviä standardeja ja asetuksia. Työ sisälsi teräsrakenteita valmistaville toimijoille suunnatun haastattelun, jossa kysyttiin SFS-EN 1090 standardin tuomia vaatimuksia, standardin voimaan tuloon valmistautumista, standardin aiheuttamia kustannuksia tuotteiden hintoihin sekä yleisesti standardiin liittyvää tiedotuksen tasoa ja tietolähteitä. Haastattelut toteutettiin Kaakkois-Suomen alueella toimiville yhdeksälle yritykselle, jotka valittiin niiden toimimisestaan erään tilaajaorganisaation toimittajina. Saaduista vastauksista tutkittiin muun muassa yritysten valmistautumista SFS-EN 1090 standardin käyttöönottoon ja sertifiointiin. Valmistautuminen onnistui useiden yritysten kohdalta hyvin, vaikka se jäi monien osalta viimeisiin kuukausiin.

Community-based transconjunctival marginal rotation for cicatricial trachoma in Indians from the Upper Rio Negro basin

The objective of the present study was to describe, for the first time in Brazil, the use by a non-ophthalmologist of a community-based marginal rotation procedure by a posterior approach in the indigenous population from the Upper Rio Negro basin. Seventy-three upper eyelids of 46 Indians (11 males and 35 females) with cicatricial upper eyelid entropion and trichiasis were operated in the Indian communities using a marginal rotational procedure by a posterior approach by a non-ophthalmologist physician who had general surgery experience but only an extremely short period (one week) of ophthalmic training. Subjects were reevaluated 6 months after surgery. Results were classified according to the presence and location of residual trichiasis and symptoms were assessed according to a three-level subjective scale (better, worse or no change). Fifty-six eyelids (76.7%) were free from trichiasis, whereas residual trichiasis was observed in 17 eyelids (23.3%) of 10 subjects. In these cases, trichiasis was either lateral or medial to the central portion of the lid. Of these 10 patients, only 4 reported that the surgery did not improve the irritative symptoms. We conclude that marginal rotation by a posterior approach is an effective and simple procedure with few complications, even when performed by non-specialists. Due to its simplicity the posterior approach is an excellent option for community-based upper eyelid entropion surgery.

Losses of immunoreactive parvalbumin amacrine and immunoreactive alphaprotein kinase C bipolar cells caused by methylmercury chloride intoxication in the retina of the tropical fish Hoplias malabaricus

To quantify the effects of methylmercury (MeHg) on amacrine and on ON-bipolar cells in the retina, experiments were performed in MeHg-exposed groups of adult trahiras (Hoplias malabaricus) at two dose levels (2 and 6 µg/g, ip). The retinas of test and control groups were processed by mouse anti-parvalbumin and rabbit anti-alphaprotein kinase C (alphaPKC) immunocytochemistry. Morphology and soma location in the inner nuclear layer were used to identify immunoreactive parvalbumin (PV-IR) and alphaPKC (alphaPKC-IR) in wholemount preparations. Cell density, topography and isodensity maps were estimated using confocal images. PV-IR was detected in amacrine cells in the inner nuclear layer and in displaced amacrine cells from the ganglion cell layer, and alphaPKC-IR was detected in ON-bipolar cells. The MeHg-treated group (6 µg/g) showed significant reduction of the ON-bipolar alphaPKC-IR cell density (mean density = 1306 ± 393 cells/mm²) compared to control (1886 ± 892 cells/mm²; P < 0.001). The mean densities found for amacrine PV-IR cells in MeHg-treated retinas were 1040 ± 56 cells/mm² (2 µg/g) and 845 ± 82 cells/mm² (6 µg/g), also lower than control (1312 ± 31 cells/mm²; P < 0.05), differently from the data observed in displaced PV-IR amacrine cells. These results show that MeHg changed the PV-IR amacrine cell density in a dose-dependent way, and reduced the density of alphaKC-IR bipolar cells at the dose of 6 µg/g. Further studies are needed to identify the physiological impact of these findings on visual function.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Dexamethasone blocks the migration of the human neuroblastoma cell line SK-N-SH

Glucocorticoids (Gc) influence the differentiation of neural crest-derived cells such as those composing sympathoadrenal tumors like pheochromocytomas, as well as neuroblastomas and gangliomas. In order to obtain further information on the effects of Gc on cells evolving from the neural crest, we have used the human neuroblastoma cell line SK-N-SH to analyze: 1) the presence and the binding characteristics of Gc receptors in these cells, 2) the effect of dexamethasone (Dex) on the migration of SK-N-SH cells, and 3) the effect of Dex on the organization of the cytoskeleton of SK-N-SH cells. We show that: 1) receptors that bind [³H]-Dex with high affinity and high capacity (Kd of 9.6 nM, Bmax of 47 fmol/mg cytosolic protein, corresponding to 28,303 sites/cell) are present in cytosolic preparations of SK-N-SH cells, and 2) treatment with Dex (in the range of 10 nM to 1 µM) has an inhibitory effect (from 100% to 74 and 43%, respectively) on the chemotaxis of SK-N-SH cells elicited by fetal bovine serum. This inhibition is completely reversed by the Gc receptor antagonist RU486 (1 µM), and 3) as demonstrated by fluorescent phalloidin-actin detection, the effect of Dex (100 nM) on SK-N-SH cell migration is accompanied by modifications of the cytoskeleton organization that appear with stress fibers. These modifications did not take place in the presence of 1 µM RU486. The present data demonstrate for the first time that Dex affects the migration of neuroblastoma cells as well as their cytoskeleton organization by interacting with specific receptors. These findings provide new insights on the mechanism(s) of action of Gc on cells originating in the neural crest.

Synthesis and secretion of transferrin by a bovine trabecular meshwork cell line

The trabecular meshwork (TM) is the main outflow pathway in the mammalian eye. Oxidative damage to TM cells has been suggested to be an important cause of impairment of TM functions, leading to deficient drainage of aqueous humor, with deleterious consequences to the eye. Transferrin, a metalloprotein involved in iron transport, has been characterized as an intrinsic eye protein. Since transferrin is implicated in the control of oxidative stress, the objective of the present study was to determine if a bovine TM cell line (CTOB) synthesizes and secretes transferrin. The CTOB cell line was cultured in the presence of 35S-methionine and the incubation medium was submitted to immunoprecipitation. Total RNAs from CTOB and isolated bovine TM (freshly isolated, incubated or not) were subjected to the reverse transcription-polymerase chain reaction and the amplification products were sequenced. Also, both CTOB and histological TM preparations were processed for transferrin immunolocalization. A labeled peptide of about 80 kDa, the expected size for transferrin, was immunopurified from CTOB samples obtained from the incubation assays. The reverse transcription-polymerase chain reaction and sequencing experiments detected the presence of transferrin mRNA in CTOB and isolated bovine TM. Reactivity to antibodies against transferrin was observed both in CTOB and TM. The results obtained in all of these experiments indicated that the TM is capable of synthesizing and secreting transferrin. The possible implications for the physiology of the eye are discussed.