Kansallisen tuolle puolen

Teemanumero 1/2011 : Kauhut ja pelot.

Avaliação das alterações pleuropulmonares após a injeção de óleo de resina de copaíba, extrato aquoso de crajiru e polivinilpirrolidona iodado (PVPI) na pleura e parênquima pulmonar de ratos

OBJETIVO: Avaliar as alterações anatomopatológicas e histopatológicas da pleura e do parênquima pulmonar após a injeção de óleo de copaíba, extrato aquoso de crajiru e polivinilpirrolidona iodado (PVPI) no espaço pleural de ratos. MÉTODO: Foram utilizados 128 Rattus norvegicus var. Wistar, machos, com peso médio 198,9g (± 24,9g), randomizados em quatro grupos: copaíba, PVPI, crajiru e simulação. As substâncias foram injetadas no espaço pleural direito dos animais, os quais foram mortos em 24 h, 48 h, 72 h e 504 h, para análise macro e microscópica da pleura visceral e pulmão direito. RESULTADOS: Macroscopicamente, observou-se intensa reação pleuro-pulmonar no grupo copaíba com significância estatística (p= 0,001) em relação aos outros grupos e entre os diferentes momentos. Microscopicamente, a espessura pleural apresentou maior aumento no grupo copaíba com significância estatística nos tempos 72 h e 504 h. O PVPI provocou reação inflamatória aguda em 24 h e 48 h com melhora em 72 h, porém, na última observação, evidenciou-se lesão crônica pulmonar. O crajiru apresentou-se pouco irritativo e sem significância em relação aos demais. CONCLUSÃO: A copaíba mostrou-se muito irritante; o PVPI, moderadamente irritante, e o extrato aquoso de crajiru apresentou pouca reação inflamatória na pleura e parênquima pulmonar dos animais de experimentação.

Estudo comparativo entre as técnicas de nissen e Boix-Ochoa em ratos

OBJETIVO: Comparar, em ratos, a eficiência das técnicas de Nissen e Boix-Ochoa no tratamento do refluxo gastroesofagiano (RGE) induzido pela operação de Heller. MÉTODO: Foram usados 30 ratos Wistar, com idades entre 40 e 60 dias de vida e peso corporal entre 210 g e 342 g. Os animais foram distribuídos em três Grupos (A, B, C) de 10 ratos. Em todos os animais realizou-se a operação de Heller. No Grupo B ela foi seguida de uma operação de Nissen e, no Grupo C, de uma operação de Boix-Ochoa. A pressão intra-gástrica necessária para produzir RGE foi medida em todos os animais: antes de qualquer procedimento; imediatamente após as operações de Heller, Nissen e Boix-Ochoa; e seis semanas depois, quando os animais foram mortos. RESULTADOS: Verificou-se que tanto a recuperação da perda de peso, que caracteriza o quadro de RGE, como a reconstituição mais fisiológica dos gradientes pressóricos gastroesofagianos são obtidos de forma mais eficiente pela técnica de Boix- Ochoa. CONCLUSÃO: As operações de Nissen e Boix- Ochoa são eficientes no tratamento do RGE induzido pela técnica de Heller, em ratos. A segunda, no entanto, restaurou, de forma mais adequada, os valores fisiológicos dos parâmetros estudados neste trabalho: o peso corporal e os gradientes pressóricos gastroesofagianos.

Virtuaalimallin hyödyntäminen harvesteripään tuotekehityksessä

Virtuaalimallinnuksella tarkoitetaan koneen simulointia, jossa huomioidaan koneen mekaniikka, toimilaitteet ja ohjausjärjestelmä. Työn tavoitteena oli luoda virtuaalimalli harvesteripäästä. Kyseinen virtuaalimalli sisälsi harvesteripään tärkeimmät mekaaniset osat, pituusmittalaitteen hydrauliikkapiirin ja tämän ohjauksen. Luodussa virtuaalimallissa huomioitiin myös harvesteripään ja puun väliset kontaktit. Lisäksi työssä tutkittiin mahdollista virtuaalimallinnuksen implementoimista osaksi yrityksen tuotekehitysprosessia. Työssä suoritettiin verifiointimittaukset pituusmittalaitteen hydrauliikkapiirille sekä virtuaalimallin hydrauliikkakomponentit parametrisoitiin. Mittauksista saatuja tuloksia verrattiin virtuaalimallista saatuihin tuloksiin. Työssä esitellään myös ehdotus kuinka virtuaalimallinnusta kannattaisi hyödyntää osana yrityksen tuotekehitysprosessia. Virtuaalimallin eri osa-alueilla saavutetut tulokset osoittavat, että virtuaalimallinuksen hyödyntäminen tuotekehitysprosessin aikana mahdollistaa harvesteripään toimintojen tarkastelun ennen prototyypin rakentamista ja testaamista. Lisäksi hydrauliikkapiirin parametrisoimisella pystytään tutkimaan parametrien vaikutusta kokonaisuuteen.

Hammaspyörän hampaan täytehitsaus

Tämän työn tarkoituksen on perehtyä hammaspyörän hampaan täytehitsaukseen. Ennen hitsausta on selvitettävä hammaspyörän materiaali sekä mikrorakenne, jonka perusteella tutkitaan hitsattavuutta. Työtä voidaan soveltaa teollisuudessa korjaushitsauksiin, jos laite on saatava nopeasti toimintakuntoon tai uuden hammaspyörän hankinta on mahdotonta tai kallista. Työssä perehdytään lähinnä hitsausprosessin onnistumiseen ja hammaspyörässä tapahtuviin mikrorakennemuutoksiin sekä kerrotaan erilaisia hitsausmenetelmiä lopputuloksen parantamiseksi. Työn alussa kerrotaan lyhyesti hammaspyörän seostuksen selvittämisestä, joka on oleellinen osa hitsausparametrien valinnassa ja hitsauksen onnistumisessa. Seostuksen selvittämiseen on useita keinoja, joista paras ja tarkin menetelmä on etsiä hammaspyörän valmistajan ainestodistus. Yleensä se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska hammaspyörän alkuperää ei tunneta. Tässä työssä on käytetty esimerkkinä Valmet 361-traktorin perän hammaspyörää, josta on murtunut hammas kovassa rasituksessa.

Itseoppineet kirjoittajat, kirjeenvaihdon kulttuuri ja kirjeet egodokumentteina. Tutkimus Janssonin laivuriperheen kirjeenvaihdosta 1860- ja 1870-luvulla

Itseoppineiden kirjoittajien tutkimus on 1900-luvun lopulta, Suomessa erityisesti 2000-luvun alusta, luonut uutta näkökulmaa tavallisten, julkisen elämän ulkopuolella toimivien ihmisten arjen, ajatusmaailman ja kirjoittamisen tapojen tutkimukseen. Systemaattinen arkistoaineistojen kartoitus ja keruut ovat osoittaneet, että jo ennen kansakoululaitoksen vakiintumista myös suomalaisella maaseudulla ihmiset saattoivat hankkia itselleen kirjoitustaidon ja käyttää sitä aktiivisesti. Kustavilaisen laivuri Simon Janssonin (1812–1887) ja Wilhelmina Janssonin o.s. Widbomin (1810–1892) koulutielle lähetetyille pojilleen lähettämät kirjeet 1860- ja 1870- luvuilta ovat säilyneet A. W. Jahnssonin arkistossa SKS:n kirjallisuusarkistossa. Kirjeet ovat suomen- ja ruotsinkielisiä. Kirjeiden kautta on selvitetty, minkälaisia mahdollisuuksia säätyyhteiskunnan murtuminen avasi säätyläistön ulkopuolella oleville ihmisille ja minkälaisia taloudellisia ja sosiaalisia resursseja käyttäen koulua käymättömät vanhemmat onnistuivat siirtämään poikansa yliopistokoulutuksen kautta säätyläistöön. Kirjeitä on tarkasteltu egodokumentteina, historian lähteinä, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään ja ajatuksistaan. Hollantilaisen historioitsija Jacques Presserin luoma ja mm. Rudolf Dekkerin kehittämä egodokumentti-termi käsittää kirjeiden lisäksi omaelämäkerrat, muistelmat ja päiväkirjat. Näkökulma yhdistää historiantutkimukseen mm. kirjallisuustieteen käsitteitä. Yksityisluontoisten tekstien kautta voidaan tutkia sitä, minkälaisia mahdollisuuksia sosiaalinen tila tiettynä aikana tarjoaa. Ne tarjoavat tavan tutkia ihmisten arkea, sosiaalisia suhteita ja paikallisyhteisöä, tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseen sekä ajatusmaailmaa. Yhden perheen kirjeenvaihdon kautta on tarkasteltu niitä mahdollisuuksia ja rajoituksia, joita kirjeenvaihdon käyttämisellä tutkimuksen materiaalina on egodokumenttien kentässä. Kirjeitä on tutkittu osana kirjeenvaihdon kulttuuria. Siihen kuuluvat itse kirjeiden sisällön lisäksi luku- ja kirjoitustaito, kirjekulttuurin oppiminen ja sen konventiot sekä kirjoittamisen materiaaliset edellytykset. Britt Liljewallin tutkimuksia soveltaen Janssonin perheen kirjeenvaihtoa on tarkasteltu sen rituaalisen, informatiivisen, sosiaalisen ja normeja välittävän funktion kautta. Kirjeenvaihdossa esille tulevien aihepiirien joukosta on nostettu esiin viisi keskeisintä: arki ja siihen liittyvä perheen sisäinen huolenpito; koulutus ja siihen liittyvät toiveet ja pettymykset; uskonto: sosiaaliset suhteet ja verkostot sekä viimeisenä terveys, sairaus ja kuolema. Kirjeiden kautta on tutkittu yhteistöllistä tiedonvälitystä ja sitä, ketkä henkilöt ja minkälaiset aiheen ovat kirjeiden uutisoinnissa keskeisiä.

Pienten säiliöalusten luotsinkäyttövelvollisuus

Suomen voimassaolevan luotsauslain mukaan aluksen on käytettävä luotsia, jos aluksen koko tai lastin vaarallisuus sitä edellyttää. Alus voidaan vapauttaa luotsinkäyttövelvollisuudesta, jos aluksen päällikkö suorittaa linjaluotsin tutkinnon tai hänelle on myönnetty erivapaus. Luotsinkäyttövapautusta ei kuitenkaan voida myöntää, jos lastina on vaarallista tai haitallista lastia. Suomessa luotsaus on poikkeuksellisen haasteellista matalien ja mutkaisten väylien ja satamien jokavuotisen jäätymisen vuoksi. Luotsauksessa kyse on ennen kaikkea meriympäristön turvallisuudesta, minkä vuoksi kaikki öljytuotteita ja kemikaaleja irtolastina kuljetettavat alukset ovat luotsausvelvollisia. Luotsauksesta aiheutuu aina liikennöintikustannuksia varustamolle tai aluksen aikarahtaajalle. Luotsauskustannusten suhteellinen suuruus muihin kustannuksiin nähden riippuu mm. aluksen koosta, liikenteen luonteesta ja lastista. Luotsinkäyttövelvollisuus tekee liikenteen esimerkiksi alusten bunkrauspalvelua tarjoaville pienille säiliöaluksille erittäin haasteelliseksi Suomessa. Vaikka myös jääolosuhteet asettavat merkittäviä haasteita aluksella tehtävälle bunkrauspalvelulle, nähdään luotsinkäyttövelvollisuus tätäkin ratkaisevampana esteenä palvelutarjonnan syntymiselle Suomessa. Kysyntää tällaiselle palvelulle uskotaan kuitenkin olevan lähinnä Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Tässä Liikenteen turvallisuusviraston toimeksiannosta toteutetussa selvityksessä on kartoitettu, millaisia riskejä ja edellytyksiä mahdollisella pienille säiliöaluksille myönnettävällä luotsinkäyttövapautuksella olisi. Selvityksessä on vertailtu luotsaus- ja bunkrauskäytäntöjä eräissä Euroopan maissa kirjallisuustutkimuksella ja keskeisille organisaatioille kohdistetulla sähköpostitiedustelulla. Aluksille sattuneita onnettomuuksia ja havereita selvitettiin HELCOMin tietokannan avulla. Käytäntöjä ja tarvetta pienellä säiliöaluksella toteutettavalle liikenteelle Suomessa selvitettiin satamille kohdistetulla kyselyllä. Luotsinkäyttövapautuksen arviointiin liittyen tehtiin useita asiantuntijahaastatteluja luotsauksen ja meriliikenteen kannalta keskeisissä organisaatioissa. Taustaselvityksen ja asiantuntijahaastattelujen perusteella esitetään, millaisia edellytyksiä luotsauslain muutosta harkittaessa tulee ottaa huomioon. Selvityksen perusteella todetaan, että luotsauslakia voidaan muuttaa niin, että luotsinkäyttövapautuksen myöntäminen pienille säiliöaluksille tehdään mahdolliseksi tietyillä ehdoilla, joilla varmistetaan, että meriliikenteen ja -ympäristön turvallisuus ei vaarannu. Luotsinkäyttövapautuksen tulee edellyttää väyläkohtaista linjaluotsin tutkintoa ja aluksen maksimikoon rajoittamista, ja se voidaan myöntää öljytuotteille, lievästi haitallisille kemikaaleille ja LNG:lle. Vapautukseen johtavassa tutkinnossa tulisi erityistä huomiota kiinnittää reittisuunnitelman ymmärtämiseen ja toteutukseen käytännössä sekä kykyyn kommunikoida sujuvasti muun liikenteen kanssa myös poikkeustilanteissa. Erityishuomiota tulee kiinnittää turvallisuuden varmistamiseen sekä aluspäällystön työaikojen noudattamiseen, jotta vältytään väsymisen aiheuttamilta inhimillisiltä virheiltä.

Laiduntarinoita : Härkää sarvista -hankkeen loppujulkaisu

Maatalousmaiseman monimuotoisuus yllättää. Vaihtelevuuden huipulla ovat perinnebiotoopit eli luonnonniityt ja -laitumet. Jokaisella perinnebiotoopilla on omat ominaispiirteensä, ja niillä elää myös lukuisia harvinaisia lajeja. Nämä arvokkaat ympäristöt ovat kuitenkin harvinaistuneet: Niitä on metsitetty, raivattu pelloiksi ja jätetty hoidotta. Perinnebiotooppeja on jäljellä enää murto-osa siitä määrästä, mitä 1950-luvulla oli. Samalla niiden eliölajisto on uhanalaistunut. Jäljellä olevien perinnebiotooppien hoitajat tekevät arvokasta työtä. Hoitamalla perinnebiotooppeja vaalitaan myös perinteistä kansallismaisemaamme, johon avoimet ja harvapuustoiset laitumet ja niityt kuuluvat erottamattomasti. Samalla säilytetään niihin liittyviä monipuolisia kulttuurisia arvoja. Tässä Härkää sarvista -hankkeen loppujulkaisussa kerrotaan tarinoita hankkeemme hoitosuunnittelun kohteista. Hoitajien ja maanomistajien kertomukset valottavat näkökulmia maiseman- ja luonnonhoidon lähtökohtiin, käytänteisiin, palkitsevuuteen ja ennen kaikkea yhteistyön tärkeyteen.

Betesberättelser : Slutpublikation för Härkää sarvista -projektet

Mångfalden i naturen på landsbygden är överraskande stor. I vårdbiotoperna, eller på naturängarna och -betena, finns den största variationen. Alla vårdbiotoper har sina karaktärsdrag och i dem lever ett stort antal sällsynta arter. Dessa värdefulla miljöer har dock blivit allt mer sällsynta: De har beskogats, uppodlats till åker eller lämnats oskötta. Av vårdbiotoperna finns endast en bråkdel kvar, jämfört med den mängd eller areal som fanns på 1950-talet. Samtidigt hotar deras artbestånd att dö ut. De som sköter de kvarvarande biotoperna gör ett värdefullt arbete. Genom att sköta vårdbiotoperna värnar vi också om vårt traditionella nationallandskap till vilket oskiljaktigt hör öppna beten och ängar med glest trädbestånd. Samtidigt bevaras till dem hörande mångsidiga kulturella arv. I detta slutdokument för Härkää sarvista -projektet presenteras berättelser om de objekt som vi planerat inom projektet. Berättelserna belyser de synpunkter som markägarna och skötarna haft på utgångsläget, metoderna, arbetets belöning och framförallt samarbetets betydelse.

The value of digitalization of services in the new service development

The purpose of this thesis is to study factors that have an impact on the company’s capabilities to identify and analyze the value of digitalization of services during the early stages of service development process and evaluate them from the perspective of a case company. The research problem was defined: “How digitalization of services affects delivering the services of the future?” The research method of this thesis was based on the qualitative case study which aimed to study both company’s and customer’s set of values. The study included a literature review and a development study. The empirical research part consisted of analyzing three existing services, specifying a new digital service concept and its feasibility analysis as part of a business requirement phase. To understand the set of values, 10 stakeholder interviews were conducted and earlier customer surveys were utilized, and additionally, a number of meetings were conducted with the case company representatives to develop service concept, and evaluate the findings. The impact of the early stages of service development process discovered to reflect directly in the capabilities of the case company to identify and create customer value were related to the themes presented in the literature review. In order to specify the value achieved from the digitalization the following areas of strategic background elements were deepened during the study: Innovations, customer understanding and business service. Based on the findings, the study aims to enhance the case company’s capability to identify and evaluate the impact of the digitalization in delivering services of the future. Recognizing the value of digital service before the beginning of the development project is important to the businesses of both customer and provider. By exploring the various levels of digitalization one can get the overall picture of the value gained from utilizing digital opportunities. From the development perspective, the process of reviewing and discovering the most promising opportunities and solutions is the key step in order to deliver superior services. Ultimately, a company should understand the value outcome determination of the individual services as well as their digital counterparts.

Harvinaisten maakotiloiden esiintymisestä Lounais-Suomessa ja niiden elinympäristövaatimuksista

Julkaisun tarkoituksena on lisätä tietämystä harvinaisten maakotiloiden (Mollusca, Gastropoda) esiintymisestä ja ekologiasta. Lisäksi tarkoituksena on edistää kotiloharrastusta sekä luoda tietopohjaa mahdollisille suojelupäätöksille. Maakotiloita on tutkittu Suomessa niukasti, joten julkaisuja ja kirjallisuutta on vähän. Tämä raportti on jatkoa aiemmin julkaistulle kahden siemenkotilolajin tarkastelulle (Kapeasiemenkotilon Vertigo angustior ja pienisiemenkotilon Vertigo pygmaea esiintymisestä ja ekologiasta Suomessa. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2008). Julkaistavat tiedot pohjautuvat kirjoittajan kattavasti Lounais-Suomesta keräämien noin 1100:n maaperänäytteen tutkintaan sekä Turun yliopiston eläinmuseon laajoihin kokoelmiin. Kaikki tiedot perustuvat olemassa oleviin talletettuihin kuorinäytteisiin ellei toisin mainita. Tarkemmin esitellään kuusi maakotilolajia: laukkakotilo (Oxychilus alliarius), piikkikotilo (Acanthinula aculeata), poimusulkukotilo (Macrogastra plicatula), uurteiskotilo (Balea perversa), kääpiösarvikotilo (Carychium minimum) ja kaksihammaskotilo (Perforatella bidentata). Havaintopaikat, yksityiskohtainen sijainti, löytövuosi, yksilömäärä, havainnoitsija sekä löydön elinympäristötiedot esitetään taulukkomuodossa. Esiintymiskartoissa havainnot on jaoteltu ennen ja jälkeen vuotta 1990 tehtyihin. Harvinaisten lajien seuralaiskotilot esitetään taulukkomuodossa. Myös esiintymispaikkojen putkilokasvit esitellään kolmen maakotilolajin osalta. Populaatiorakennetta tarkastellaan piikkikotilon lounaissuomalaisilta löytöpaikoilta ja uurteiskotilon osalta yhdeltä saarelta. Lounais-Suomen lehtometsistä esitellään tarkemmin Turun Ruissalon alue. Vuosien 1991 - 2009 tutkimuksissa saarelta löydettiin 40 maakotilolajia, osa harvinaisuuksia.Seitsemän lähteen 11 näytealan tulokset esitellään. Lähdepurojen varsilla, lähdehetteiköissä ja avolähteitten laiteilla elää maakotiloharvinaisuuksia.Kaksihammaskotilo ja laukkakotilo ovat Lounais-Suomessa harvinaisia ja vähälukuisia. Piikkikotilo ja kääpiösarvikotilo ovat melko harvinaisia, mutta esiintymispaikoillaan usein runsaita. Poimusulkukotilo on melko yleinen alueen itäosassa. Uurteiskotilo on yleinen saaristokivikoiden laji, mutta kenties harvinaistumassa. Näin on tapahtunut toiselle Lounais-Suomen kalliolajille nappikotilolle.

Koulukäsityö vuosina 1866–2003. Kodin hyvinvointiin kasvattavista tavoitteista kohti elämänhallinnan taitoja

Suomalaisessa koulussa on erotettu tyttöjen ja poikien koulukäsityö erillisiksi oppiaineiksi ennen peruskoulun tuloa. Kansakouluasetuksessa (1866) oppiaineesta käytettiin nimityksiä nais- ja mieskäsityöt. Käsityökomitean mietinnön jälkeen (1912) oppiaineen virallisina niminä olivat tyttöjen käsityöt ja poikain käsityöt. Peruskouluun siirtymisen jälkeen oppiaineesta on käytetty nimityksiä tekstiilityö ja tekninen työ. Tämän tutkimuksen keskeinen tehtävä oli selittää, miten ja miksi tytöille suunnattu koulukäsityö on muuttunut vuosien 1866–2003 välisenä aikana. Tutkimuksessa pyrittiin selittämään myös, millaisia naiseksi kasvattamiseen liittyviä tehtäviä koulukäsityöllä on ollut. Tutkimuksen keskeisiä lähdeaineistoja ovat olleet komiteamietinnöt, oppikirjat, opettajan oppaat sekä ammattilehti, jota julkaistiin ensin nimellä Käsityönopettaja, sittemmin nimellä Tekstiiliopettaja. Muutoksen selittämisessä on perehdytty koulukäsityön tavoitteisiin. Näkökulma tavoitteiden tarkasteluun oli koulukäsityön kaksinainen kasvatuksellinen ja käytännöllinen tehtävä, joihin jo Cygnaeus viittasi 1800-luvulla kansakoulua perustettaessa. Koulukäsityön tavoitteiden lisäksi muutoksen selittämisessä on tarkasteltu koulukäsityön oppisisältöjä. Tutkimuksessa perehdyttiin oppikirjoissa ja opettajanoppaissa valmistettavaksi ehdotettuihin tuotteisiin sekä niiden valmistamisessa käytettyihin käsityötekniikoihin, työvälineisiin ja materiaaleihin. Tutkimusaineistosta nousi viisi historiallista jaksoa, jotka osoittavat koulukäsityössä tapahtuneet keskeiset muutokset. Alkavan kansakoulun käsityönopetus (1866–1911) valjastettiin kodin hyvinvointia palveleviin tehtäviin, vaikka tavoitteissa koulukäsityön kasvatuksellinen arvo nostettiin esille. Valmistetut tuotteet, niiden valmistamisessa käytetyt käsityötekniikat, materiaalit ja työvälineet osoittivat, että koulukäsityössä keskityttiin naisten arjessa tarvittavien taitojen ja tarve-esineiden valmistamiseen. Käsityökomitean mietinnön (1912) myötä tavoitteiden painopistettä pyrittiin siirtämään kansalaisyhteiskuntaan kasvattavien tavoitteiden suuntaan. Opetuksen tavoitteita uudistettiin kasvatuksellisempaan suuntaan, vaikka tehdyt tuotteet olivat edelleen pääasiassa kodissa tarvittavia tarve-esineitä. Nukke ja sen vaatteet osoittivat kuitenkin uutta kasvatuksellista ajattelua, joka viittasi tyttöjen lapsuuden ja leikin korostamiseen. Varsinaisen kansakoulun (1946–1969) tavoitteista oli taas havaittavissa selvemmin tarve tehdä hyödyllisiä tuotteita. Olihan kyse sotien jälkeisestä kansakoulusta, jossa käsityönopetuksen keskeinen tavoite oli opettaa tuleville kansannaisille arkielämän kätevyyttä. Peruskoulun opetussuunnitelmien myötä (1970–1993) arkielämän taitojen harjoittaminen menetti merkitystään. Tavoitteena ei ollut enää jäljentävä vaan luovaa ajattelua kehittävä koulukäsityö, jolloin produktin merkitys muuttui prosessia korostavaksi. Peruskoulun myötä myös oppiaineen vahvaa sukupuolittuneisuutta pyrittiin kadottamaan muun muassa muuttamalla oppiaineen nimi tytöille suunnatusta oppiaineesta tekstiilityöksi, joka viittaa oppiaineessa käytettyihin materiaaleihin. Vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen tekstiilityön tehtävän hahmottaminen oli huomattavasti vaikeampaa, koska valtakunnallisesta opetussuunnitelmien normiohjauksesta sekä koulujen ja oppikirjojen tarkastustoiminnasta luovuttiin. Opetussuunnitelma tarjosi näin ollen ainoastaan raamit koulutyön suunnittelua varten. Paluuta käsityöteknistä osaamista ja tuotekeskeisyyttä kohti oli kuitenkin havaittavissa 1990-luvun oppikirjojen perusteella, vaikkakin peruskoulun tasa-arvotavoitteita tarkennettiin ja korostettiin edelleen 1990-luvulla. Tutkimus osoittaa, että koulukäsityön kasvatuksellinen arvo on myönnetty koko sen historian ajan. Kouluopetuksen avulla hankittu tekemisen taito ja koulussa valmistettujen tuotteiden käytännöllinen arvo nousivat kuitenkin ajoittain merkittävämmiksi muun muassa käsitöiden taloudellisen hyödyn vuoksi. Kasvatukselliset tavoitteet korostivat usein käsityöprosessia, kun taas käytännölliset tavoitteet korostivat koulukäsityön avulla saatujen tuotteiden merkitystä. Koulukäsityön merkitys muuttui tutkimuksen ajanjaksona prosessipainotteiseen suuntaan. Koulukäsityön tavoitteista ja sisällöistä oli löydettävissä myös kunkin tutkimusaikakauden naiseuden ihanteita ja niiden muuttumista. Naisen elämänpiirin laajenemisen myötä naisen rooli kodin tekstiilien valmistajasta laajeni globaaliksi naiskansalaiseksi. Samaan aikaan tarvittava osaaminen muuttui tekstiilituotteiden valmistamisesta teknologian käyttötaitoja ja tekstiilitietoutta korostaviksi.

Cicatrização da parede abdominal após hepatectomia parcial

OBJETIVO: Avaliar a cicatrização da ferida incisional da parede abdominal de ratos hepatectomizados quanto à concentração de colágeno, reação inflamatória e angiogênese. MÉTODOS: Utilizaram-se 48 ratos distribuídos aleatoriamente para laparotomia com e sem hepatectomia. As cicatrizes foram estudadas no 3º, 7º e 14º dia de pós-operatório. Analisou-se a densidade do colágeno por método histoquímico e a angiogênese por método imunohistoquímico. RESULTADOS: A análise do colágeno total mostrou menor concentração no plano da pele e da tela subcutânea, nas cicatrizes abdominais do grupo experimento (p3=0,011; p7=0,004 e p14=0,008). A densidade de colágeno I foi inferior no grupo hepatectomizado, principalmente no 3º dia, tanto na pele e tela subcutânea (p=0,038) quanto no plano aponeurótico (p=0,026). Houve menor concentração de colágeno III nos dois planos estudados, embora não significante. A resposta inflamatória foi semelhante em todos os tempos, nos dois grupos. Verificou-se que a angiogênese desenvolveu-se mais precocemente no grupo controle (p3=0,005 e p7=0,012) e mais tardiamente no grupo experimento (p14=0,048). CONCLUSÃO: A hepatectomia leva ao atraso do processo cicatricial, interferindo na síntese do colágeno e na angiogênese.

Diskurssitaitureita projektiyhteiskunnassa

Kirjallisuusarvostelu

eELY : ELY-keskusten toiminnan ja palvelujen sähköistäminen

ELY-keskusten palveluiden sähköistämisen kehittämisohjelma (eELY) on osa työ- ja elinkeinoministeriön laaja-alaista, monivuotista eTEM2.0-toimenpideohjelmaa, jonka tavoitteena on sähköisten palvelujen ja järjestelmien yhteentoimivuuden, palveluiden laadun sekä toiminnan tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantaminen. eTEM2.0-toimenpideohjelman tavoitteena on luoda toimintamalli, jolla varmistetaan, että palveluiden ja toiminnan kehittäminen on horisontaalisesti koordinoitua, kokonaisvaltaista sekä toimintaa ja asiakkaille tuotettavia palveluprosesseja uudistavaa ja yhdenmukaistavaa. Tavoitteena on toiminnan ja palveluiden kehittäminen ja tehostaminen sekä tuottavuuden lisääminen. Kyse ei ole yksinomaan teknologiaratkaisuista, vaan ennen kaikkea palveluiden ja toiminnan kehittämisestä, jota tuetaan sähköisten välineiden mahdollisuuksia hyödyntämällä. ELY-keskusten palveluiden ja toiminnan sähköistämisessä on kyse merkittävästä koko toimintaa koskevasta muutosprosessista, jonka edetessä luovutaan vanhoista toimintamalleista ja -käytännöistä. Myös asiakas- ja käyttäjänäkökulmat on huomioitu. eELY-työhön ovat vaikuttaneet myös strategia-asiakirjat, poikkihallinnollisessa valmistelutyössä esiin nousseet kehittämistarpeet sekä eri hallinnonalojen sähköistämissuunnitelmat. Yhtenä merkittävänä tausta-ajurina on valtionhallinnon vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma, joka osaltaan suuntaa taloudellisia resursseja asettaa sähköisten palvelujen kehittämiselle uusia vaatimuksia. eELY – ELY-keskusten toiminnan ja palveluiden sähköistäminen -raportti sisältää kuvauksen sähköisten palvelujen ja sähköistämishankkeiden nykytilasta, sähköistämisen tavoitetilan ja linjaukset, sähköistämisohjelman, ohjelman vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden arvioinnin, sähköistämiseen liittyvät riskit sekä toimenpidesuunnitelman.