1000 resultados para Arvioinnin arvo : suomalaisen perusopetuksen laadunarviointi rehtoreiden ja opettajien kokemana


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa tarkastelen islaminuskonnon opettajien kokemia haasteita. Pyrin myös löytämään mahdollisia ratkaisuja kyseisiin haasteisiin. Aineisto on kerätty teemahaastattelun avulla haastattelemalla kolmea Turussa ja kolmea Helsingissä toimivaa islaminuskonnon opettajaa. Tutkimukseen haastateltiin myös kahta Turun kasvatus- ja opetustoimessa toimivaa katsomusaineiden opetuksen koordinaattoria. Niin peruskoulussa kuin lukiosakin pienuskontoihin kuuluvat oppilaat voivat vuonna 2003 voimaan tulleen lain perusteella saada oman uskontonsa tai elämänkatsomustiedon opetusta. Tämä edellyttää tietynlaisia menettelyjä erityisesti opetuksen käytäntöjen ja opetusta pitävän henkilökunnan kannalta. Tutkielman taustana käsittelen uskonnon opetusta Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta tähän päivään. Lisäksi tarkastellaan uskonnon opetusmalleja Suomessa ja Euroopassa, oman uskonnon opetusta, islamin syntyä Suomessa ja islamin opetusta suomalaisessa peruskoulussa, islamin opetuksen opetussuunnitelmaa sekä opetukseen liittyviä erilaisia käytäntöjä. Tutkielman viitekehys päättyy aihetta käsitteleviin aiempiin tutkimuksiin. Tutkimustulokset, pohdinta ja yhteenveto ovat tutkielmani viimeiset luvut. Lähestyn islamin uskonnon opettajien kokemia haasteita kvalitatiivisesti haastattelulla. Haastattelumenetelmänä hyödynnän teemahaastattelua siitä syystä, etten halua kysyä haastateltavalta suoria kysymyksiä, vaan annan hänelle mahdollisuuden itse kertoa kokemiaan ilmiöitä. Keräsin tutkimukseni aineiston laatimani teemahaastattelurungon avulla. Teemahaastattelurungon laadinnassa olen hyödyntänyt Onniselän 2011 tutkimusta liittyen islamin uskonnon opettajien haasteisiin. Tutkielmani koostuu kahdesta kategoriasta. Yhtäältä haluan selvittää islaminopettajien työssään kokemia haasteita ja toisaalta viranomaisten toimintaa liittyen esille nousseihin haasteisiin. Tutkielmani tulosten valossa nousee kaksi opettajaryhmää: maahanmuuttajataustaiset islamin uskonnon opettajat, jotka ovat vailla korkeakoulututkintoa ja opettajankoulutusta sekä kantasuomalaiset pätevät islamin opettajat. Näiden kahden ryhmän mukaisesti ilmenevät merkittävimmät haasteet ja ratkaisutkin. Voin tutkielmani tulosten pohjalta väittää, että eniten työssään haasteita kokevat maahanmuuttajataustaiset islaminopettajat, jotka eivät ole suorittaneet opettajankoulutusta eivätkä edes korkeakoulututkintoa Suomessa tai kotimaassaan. Näihin opettajien koulutustaustoihin perustuu pitkälti islamin opetuksen laatu sekä opetussuunnitelman noudattaminen. Haasteiden ratkaisuina viranomaiset pitävät opettajan ammatillista taitoa ja pedagogista osaamista. Etäopetus on yksi Turun ratkaisu yhtäältä vähentämään opettajan fyysistä siirtymistä koulusta toiseen ja toisaalta tarjoamaan pätevän opettajan pitämän laadukkaan opetuksen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on laajentaa viranomaisten ja muiden asiasta kiinnostuneiden tietoja siitä, mitä islamin opetuksen oppitunnilla opetetaan ja millaisin erilaisin opetussuunnitelmatulkintojen perustein islaminopettajat pitävät opetustaan. Tutkimukseni tarjoaa selkeän pohjan viranomaisille siitä, kenet islamin opettajaksi kannattaa valita, jotta islamin opetuksesta saadaan yhtä pätevää kuin muistakin oppiaineista. Se voi myös lisätä maahanmuuttajataustaisen (islamin) opettajan opiskelumotivaatiota, kun tietää, että haasteiden synnyn takana on ammatillisen taidon puute. Tästä aiheesta pitäisi kuitenkin tehdä vielä enemmän tutkimusta.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkimus käsittelee keliakian hoitomuotona olevan gluteenittoman ruokavalion noudattamisen kokemuksia perheyhteisössä ja sen ulkopuolella, julkisissa ruoanvalintatilanteissa. Tutkimukseni keskiössä ovat äidin ja tyttären gluteenittomaan ruoan valintaan ja syömisen käytäntöihin liittyvät sosiaaliset haasteet, kuten mahdolliset stigman kokemukset. Tutkimukseni on laadullinen, teoriasidonnainen tapaustutkimus, jonka primaariaineistona ovat suomalaisen kolmihenkisen perheen puolistrukturoidut teemahaastattelut. Tutkimukseni teoreettisina kytkentöinä ovat yhtäältä Riitta Jallinojan näkökulmat perheen yhteisyydestä ja perheen yhteisyyttä uhkaavasta vieraasta, jota tässä tutkimuksessa edustavat sairautena keliakia ja toisaalta sen hoitomuotona oleva gluteenittoman ruokavalion noudattaminen sekä toisaalta Erving Goffmanin stigma- teoria. Käytän tarkasteluni apuna myös perhesukupolveen liittyviä näkökulmia ja Karl Mannheimin yhteiskunnallista (sosiaalista) sukupolvimallia, Matti Virtasen näkökulmasta katsottuna. Keliakia ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen vaikuttavat monin tavoin perheenjäsenten ja perheyhteisön arkeen. Gluteenittoman ruokavalion noudattaminen aiheuttaa sosiaalisia haasteita etenkin perheyhteisön ulkopuolisissa sosiaalisissa kohtaamisissa, kuten kahviloissa ja ravintoloissa tapahtuvissa julkisissa ruoanvalintatilanteissa. Ruoan valinnan ja syömisen suhteen tulee olla jatkuvasti varuillaan gluteenittoman ruoan turvallisuuden kuin ruokatarjonnan rajoittuneisuudenkin suhteen. Henkilökunnan apuun turvautumista voidaan toisaalta pitää kielteisenäkin asiana, sillä yhteisö tulee näin myös tietoiseksi yksilön henkilökohtaisesta terveydentilasta altistaen yksilön huomion kohteeksi ja siten mahdollisen stigman kohteeksi. Tutkimukseni loppupäätelmänä voidaan todeta, että keliakia ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen edustavat samantyyppisestä sairaudesta ja sen hoitomuotona olevasta gluteenittoman ruokavalion noudattamisesta huolimatta hyvinkin yksilöllistä sosiaalista kokemusta (perhe)yhteisössä. Siitä huolimatta, että keliakia ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen mahdollisesti rikkoutuvat hyvinkin erilaisiksi kokemuksiksi, niitä voidaan kuitenkin pitää yhteisenä, yksilöitä yhdistävänä erityisyyden kokemuksena.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena on esitellä sähkökaupan ja erityisesti sähköyhtiöiden kokemia sähkönmyynnin riskejä sekä kuvata sähkönmyyntiin liittyvää riskienhallinnan problematiikkaa. Tarkastelun näkökulmana on tietojärjestelmien ja saatavissa olevan tiedon hyödyntäminen energiayhtiöiden riskienhallinnassa. Toinen päätavoitteista on tutkia, kuinka saatavilla olevaa tiedon hyödyntämistä voidaan kehittää sähkönmyynnin hinnoittelussa sekä suojausten suunnittelussa. Työ toteutettiin työskentelemällä asiantuntijana energia-alaan keskittyneessä ohjelmistoyrityksessä sekä haastattelemalla yhdeksän suomalaisen sähkönmyyntiyhtiön henkilöitä riskienhallinnan haasteiden sekä tietojärjestelmien näkökulmasta. Saatavilla olevien tietojen nykyistä parempi hyödyntäminen ja automatisointi voivat auttaa pienentämään yhtiöiden riskitasoa ja parantaa menestymisen edellytyksiä sähkönmyynnin vähittäismarkkinoilla. Lisäksi kulloiseenkin markkinatilanteeseen sopivat sähkön hankintahinnan suojausstrategiat sekä monipuoliset dynaamiset hinnoittelumallit auttavat pienentämään yhtiön kokemia riskejä tai niiden vaikutuksia. Näiden hyödyntäminen vaatii laajaa ymmärrystä sähkö- ja johdannaismarkkinoiden toiminnasta sekä usein myös nykyisten tietojärjestelmien kehittämistä. Tulevaisuudessa yhä yleistyvä hajautettu tuotanto sekä kysynnän jousto asettavat tietojärjestelmille uusia vaatimuksia, jotka toteutuessaan mahdollistavat uudenlaisten palveluiden käyttöönoton sekä voivat tuoda tilaa myös alan uusille toimijoille. Työssä käsitellään energiayhtiöiden kokemia riskejä sähkönmyynnin näkökulmasta, esitellään alan yleisimmät riskit sekä keinot ja työkalut niiltä suojautumiseen. Työn lopuksi tarkastellaan sähkönmyynnin ja –hankinnan oleellisimpia prosesseja riskienhallinnan kehittämisen näkökulmasta.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tarkastella miten perusopetuksen koulun uudistumiskyvyn eri osa-alueita edistetään osaamisen johtamisen menetelmillä Espoon suomenkielisen tulosyksikön kouluissa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksen teoriaosuus koostui osaamisen johtamisen ja organisaation uudistumiskyvyn teorioista. Teoriaosuuden perusteella laadittiin teemahaastattelun teemarunko ja tarkentavat yksityiskohtaisemmat apukysymykset. Haastatteluissa pyrittiin löytämään osaamisen johtamisen käytäntöjä ja välineitä, joiden avulla perusopetuksen koulujen uudistumiskykyä voitaisiin edistää. Otokseen kuului 11 koulua. Tutkimuksen tulosten perusteella havaittiin, että perusopetuksen kouluissa uudistumiskyvyn osa-alueiden vuorovaikutus, oppimismyönteisyys ja johtaminen edistämiseksi kouluilla oli käytössä monia erilaisia osaamisen johtamisen menetelmiä. Tutkimuksen tärkein tulos oli, että kouluissa panostettiin paljon luottamuksellisen ja avoimen ilmapiirin luomiseen sekä yhdessä tekemiseen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työpaikkakiusaamista esiintyy useissa työpaikoissa sekä organisaation eri tasoilla. Työpaikkakiusaaminen on yleistä myös naisvaltaisissa terveydenhuollon yhteisöissä. Työpaikkakiusaamisella on todettu olevan merkittäviä negatiivisia seurauksia niin yksilön kuin organisaation tasolla. Työpaikkakiusaamisen seuraukset ovat moninaiset, ja ne voivat kohdistua kiusatun ja kiusaajan lisäksi koko työyhteisöön. Työpaikkakiusaaminen on näin uhka työyhteisön toimivuudelle. Keskijohdon tulee tukea lähiesimiehiä työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja näyttää esimerkkiä omalla asennoitumisellaan ja käytöksellään siinä, miten he itse puuttuvat työpaikkakiusaamiseen. Keskijohdon rooli on myös merkittävä työyhteisön toimivuuden turvaamisessa sekä organisaatiokulttuurin rakentamisessa moninaisuutta arvostavaksi. Tässä tutkimuksessa tutkittiin työpaikkakiusaamiseen puuttumista moninaisuusjohtamisen viitekehyksessä. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat Suomen erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohtajat ja tavoitteena oli selvittää, miten moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan saada aikaan toimiva työyhteisö. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kvantitatiivis-kvalitatiivinen kyselytutkimus. Empiirisen aineiston keräämiseksi tehtiin sähköinen Webpropol 2.0-kysely. Kysely lähetetiin 19 sairaanhoitopiiriin erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohdon edustajalle (N=210), ja vastausprosentiksi saatiin 54. Kyselyssä oli sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Strukturoituja kysymyksiä analysoitiin Webropol-ohjelman ja Microsoft Excel-ohjelman analysointityökaluilla, avoimia kysymyksiä analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulosten perusteella moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan edistää toimivan työyhteisön syntymistä. Tulosten mukaan johtamisella oli merkitystä kiusaamisen ennaltaehkäisyssä ja siihen puuttumisessa. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet tulivat melko hyvin esiin ylihoitajien johtamistyössä sekä organisaation toimintamalleissa työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja ratkaisussa. Tuloksista käy selville, että työpaikkakiusaaminen oli uhka työyhteisön toimivuudelle. Toimimaton työyhteisö oli uhka potilaiden hyvälle hoidolle, joten tutkimuksen aihe on tärkeä ja auttaa ymmärtämään kiusaamiseen puuttumisen ja organisaation moninaisuuden tärkeyden. Tulosten mukaan kiusaamiseen puuttumisessa tärkeää oli esimiesten antama tuki, tasa-arvo, yhteiset pelisäännöt, avoin keskustelu, kiusaamisen ilmoittaminen, kunnioittava käytös, sujuva yhteistyö ja ongelmien käsittely. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet ja toimivan työyhteisön peruspilarit ovat hyvin samankaltaisia. Tulosten mukaan kunnioittava ja arvostava käytös, kiusaamisen ilmoittaminen ja tasa-arvo eivät toteutuneet organisaatioissa riittävän hyvin, joten näissä asioissa on organisaatioissa vielä kehitettävää.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Jatkosodan ajalta on tehty paljon taisteluja koskevia tutkimuksia. Sotahistorian tutkimuksen nykyinen suuntaus nojaa kotirintaman ja tavallisen yksilön tutkimukseen. Tutkimukseni käsittelee Lappeenrannan kaupunkia ja sen asukkaiden arkea jatkosodan poikkeusoloissa. Lappeenranta kuului sijaintinsa vuoksi evakuoitaviin paikkakuntiin. Tuon esiin niin viranomaisten kuin tavallisten asukkaiden näkökulmia siitä, mitä sota-ajan poikkeusolot toivat tullessaan, ja miten niistä selvittiin. Käytän tutkimuksessani alkuperäislähteinä Lappeenrannan kaupungin arkistossa säilytettäviä viranomaismateriaaleja sekä yksityisiä arkistoja. Sanomalehti oli sota-aikana lähes ainoa tietolähde. Hyödynnän tutkimuksessa sanomalehti Etelä-Saimaan sotavuosien antia. Viranomais- ja yksityiskirjeiden käyttäminen tutkimuksessa poikkeavat toisistaan. Yksityiskirjeiden käyttäminen tutkimuksessa tarkoittaa asian syvempää eettistä tarkastelua, mutta niiden kokemushistoriallinen arvo on korvaamaton. Tutkimusmetodina käytän historioitsija Ville Kivimäenkin tarkastelemaa sodan kokemushistoriaa. Tutkimukseni osoittaa Lappeenrannan sijainnin itärajan tuntumassa olevan syynä kaupungin erityisasemaan puolustukselliselta kannalta jo ennen sodan alkamista. Viranomaiset joutuivat erityisen vaikeiden tilanteiden eteen kaupunkia evakuoitaessa ja sen aikana. Elintarvikehuolto oli yksi sodan vaikeimmista kysymyksistä, ja Ihmiset olivatkin pääosin tyytymättömiä ostokorttien kullekin osoittamasta elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden määrästä. Kansanhuoltolautakunta saikin ratkaistavakseen vaikeita ongelmia. Yksityisten ihmisten sotakokemukset osoittivat pelon ja ankeuden olleen mieleen painuvimpia muistoja. Pelon, uhkien ja ankeuden lomassa koettiin ilon ja onnen hetkiä. Näihin kuuluivat perheiden ja rakastavaisten kohtaamiset, ja ne olivatkin sotaoloissa harvinaisia ja siksi kallisarvoisia. Tutkimukseni mukaan eri-ikäisten ihmisten sotakokemukset erosivat toisistaan. Surun ja murheen vastapainona toimi sota-ajan viihde, joka oli hyvin monipuolista, ja siihen tartuttiin tilaisuuden tullen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan saksalaisten ja suomalaisten muotoilutoimistojen internetsivuja anglismien näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, esiintyykö toimistojen tarjoamia palveluja kuvaavista teksteistä anglismeja. Englannin kielen asema globaalina valtakielenä heijastuu sekä saksan että suomen yleis- ja erikoiskieliin erityisesti sanastollisesti, ja englanninkielisiä termejä lainataan joko sellaisenaan tai kotoutettuina. Yritysten internetsivut ovat usein ensimmäinen paikka, josta asiakas hankkii tietoa. Asiakkaan näkökulmasta olisi parasta käyttää mahdollisimman selkeää ja eksaktia kieltä, jotta vältytään väärinymmärryksiltä. Anglismien käyttö ei kuitenkaan aina lisää tekstien ymmärrettävyyttä. Työssä pohditaan lyhyesti englannin kielen asemaa sekä sitä, mitä muotoilulla tarkoitetaan ja onko muotoilulla olemassa omaa erikoiskieltä. Lisäksi avataan anglismin käsitettä ja sitä, millaisia lainasanoja löytyy sekä suomen että saksan kielestä. Tutkimuksen aineistona on kahden saksalaisen ja kolmen suomalaisen muotoilutoimiston internetsivuilta löytyviä palvelukuvauksia. Yhteensä analysoitavana on 5,5 sivua saksankielistä ja 6 sivua suomenkielistä tekstiä. Analyysin lähtökohtana on Wenliang Yangin (1990) anglismityyppien jaottelu. Aineistosta etsitään ensin anglismeja laadullisten kriteerien mukaisesti, jonka jälkeen löydetyt lainat luokitellaan eri anglismityyppeihin. Luokittelun jälkeen aineistoa analysoidaan kvantitatiivisesti ja etsitään eroja ja yhteneväisyyksiä anglismityyppien esiintyvyydessä eri muotoilutoimistojen sekä kielien välillä. Analyysissa käy ilmi, että anglismeja esiintyy sekä saksan- että suomenkielisissä palvelukuvauksissa. Löydettyjen anglismien määrä vahvistaa käsitystä siitä, että englanti yhä edelleen dominoi globaalissa viestinnässä ja vaikuttaa eri kielien sanastoon lainojen muodossa. Analyysissä selviää myös, että saksankielisessä aineistossa esiintyy anglismeja enemmän kuin suomenkielisessä. Lisäksi saksankielisissä teksteissä anglismeja on mukautettu saksan kielen vähemmän kuin suomenkielisissä teksteissä. Tutkimus antaa siis osviittaa siitä, kuinka paljon anglismeja esiintyy muotoilun alan teksteissä ja kuinka paljon niitä mukautetaan kuhunkin kohdekieleen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Luokkamuotoista erityisopetusta järjestetään oppilaille, joilla on sosio-emotionaalisia vaikeuksia ja, joiden opetusta ei pystytä yleisopetuksen opetusryhmässä järjestämään. Oppilailla, joilla on sosio-emotionaalisia vaikeuksia, haasteita aiheuttavat niin sosiaaliset kuin emotionaaliset vaikeudet. Näiden ilmenemismuotoja voivat olla mm. haasteet sosiaalisissa suhteissa vertaisten tai koulun aikuisten, opettajien, kanssa, vaikeudet luoda ja ylläpitää ystävyyssuhteita tai yleensä mielekkäitä vuorovaikutussuhteita vertaisiin, itsehillinnän ja impulsiivisuuden haasteet sekä sosiaalisten tilanteiden tulkinnat. Tyttöjen kulttuuri eroaa poikien kulttuurista ja heille asetetaan erilaisia sosiaalisia odotuksia ja tavoitteita kuin pojille. Kilttien ja hiljaisten tyttöjen rooli istuu vahvasti nyky-yhteiskunnassakin. Tytöt edustavat sopeutumattomien opetuksessa selkeää vähemmistöä. Vuonna 2011 Tilastokeskuksen tilaston mukaan tyttöjä oli peruskoulun vuosiluokkien 1-9 luokkamuotoisessa erityisopetuksessa tunne-elämän häiriön tai sosiaalisen sopeutumattomuuden vuoksi vain 6,5 % (Tilastokeskus, tilastoja). Tässä tutkimuksessa on puolistrukturoidun teemahaastattelun keinoin haluttu selvittää sopeutumattomien opetuksen tyttöjen käsityksiä ja kokemuksia sosiaalisista suhteistaan vertaisiin ja opettajiin koulussa. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto on analysoitu teemojen mukaan. Tutkimuksessa on käytetty harkinnanvaraista tutkimusjoukon valintaa ja se on toteutettu eräässä Varsinais-Suomen keskisuuren kaupungin keskitetyn palvelun koulussa (ent. erityiskoulu) sopeutumattomille oppilaille. Tutkimukseen osallistuneet ovat 11-12-vuotiaita ja saaneet itse päättää osallistumisestaan, vaikka huoltajien lupa tutkimuksen tekoon on myös erikseen pyydetty. Tutkija on tyttötutkimuksellaan antaa äänen tytöille itselleen ja heidän käsityksilleen sosiaalisista suhteistaan koulussa. Tutkimustulokset osoittavat tyttöjen onnistuneen solmimaan niin kaveruus- kuin ystävyyssuhteitakin koulussa. Luodut ystävyyssuhteet ovat pääasiallisesti tyttöjen välisiä eivätkä ne ole ristiriidattomia, vaikka ovatkin haastateltujen mukaan pitkäikäisiä. Tyttöjen suhteet myös opettajiin ovat pääasiassa positiivisia. Turvallinen ja empaattinen aikuinen mahdollistaa sen, että tytöt tulevat kuulluiksi, mutta myös sen, että he voivat keskittyä opiskeluunsa koulupäivien aikana.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa tarkastelen islaminuskonnon opettajien kokemia haasteita. Pyrin myös löytämään mahdollisia ratkaisuja kyseisiin haasteisiin. Aineisto on kerätty teemahaastattelun avulla haastattelemalla kolmea Turussa ja kolmea Helsingissä toimivaa islaminuskonnon opettajaa. Tutkimukseen haastateltiin myös kahta Turun kasvatus- ja opetustoimessa toimivaa katsomusaineiden opetuksen koordinaattoria. Niin peruskoulussa kuin lukiosakin pienuskontoihin kuuluvat oppilaat voivat vuonna 2003 voimaan tulleen lain perusteella saada oman uskontonsa tai elämänkatsomustiedon opetusta. Tämä edellyttää tietynlaisia menettelyjä erityisesti opetuksen käytäntöjen ja opetusta pitävän henkilökunnan kannalta. Tutkielman taustana käsittelen uskonnon opetusta Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta tähän päivään. Lisäksi tarkastellaan uskonnon opetusmalleja Suomessa ja Euroopassa, oman uskonnon opetusta, islamin syntyä Suomessa ja islamin opetusta suomalaisessa peruskoulussa, islamin opetuksen opetussuunnitelmaa sekä opetukseen liittyviä erilaisia käytäntöjä. Tutkielman viitekehys päättyy aihetta käsitteleviin aiempiin tutkimuksiin. Tutkimustulokset, pohdinta ja yhteenveto ovat tutkielmani viimeiset luvut. Lähestyn islamin uskonnon opettajien kokemia haasteita kvalitatiivisesti haastattelulla. Haastattelumenetelmänä hyödynnän teemahaastattelua siitä syystä, etten halua kysyä haastateltavalta suoria kysymyksiä, vaan annan hänelle mahdollisuuden itse kertoa kokemiaan ilmiöitä. Keräsin tutkimukseni aineiston laatimani teemahaastattelurungon avulla. Teemahaastattelurungon laadinnassa olen hyödyntänyt Onniselän 2011 tutkimusta liittyen islamin uskonnon opettajien haasteisiin. Tutkielmani koostuu kahdesta kategoriasta. Yhtäältä haluan selvittää islaminopettajien työssään kokemia haasteita ja toisaalta viranomaisten toimintaa liittyen esille nousseihin haasteisiin. Tutkielmani tulosten valossa nousee kaksi opettajaryhmää: maahanmuuttajataustaiset islamin uskonnon opettajat, jotka ovat vailla korkeakoulututkintoa ja opettajankoulutusta sekä kantasuomalaiset pätevät islamin opettajat. Näiden kahden ryhmän mukaisesti ilmenevät merkittävimmät haasteet ja ratkaisutkin. Voin tutkielmani tulosten pohjalta väittää, että eniten työssään haasteita kokevat maahanmuuttajataustaiset islaminopettajat, jotka eivät ole suorittaneet opettajankoulutusta eivätkä edes korkeakoulututkintoa Suomessa tai kotimaassaan. Näihin opettajien koulutustaustoihin perustuu pitkälti islamin opetuksen laatu sekä opetussuunnitelman noudattaminen. Haasteiden ratkaisuina viranomaiset pitävät opettajan ammatillista taitoa ja pedagogista osaamista. Etäopetus on yksi Turun ratkaisu yhtäältä vähentämään opettajan fyysistä siirtymistä koulusta toiseen ja toisaalta tarjoamaan pätevän opettajan pitämän laadukkaan opetuksen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on laajentaa viranomaisten ja muiden asiasta kiinnostuneiden tietoja siitä, mitä islamin opetuksen oppitunnilla opetetaan ja millaisin erilaisin opetussuunnitelmatulkintojen perustein islaminopettajat pitävät opetustaan. Tutkimukseni tarjoaa selkeän pohjan viranomaisille siitä, kenet islamin opettajaksi

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Nimiösivulla myös motto: Opeta lasta, elä anna hänen joutilaana käydä, ett'et tulisi häpeään hänen tähtensä (Syr.).

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän pro gradu –tutkielman aiheena ovat käsityön aineenopettajien asenteet työturvallisuutta koskien. Tutkimuksessa pyritään kuvailemaan näitä asenteita ja pohtimaan niiden välittymistä käsityön oppimisympäristön työturvallisuuskulttuuriin. Tutkimuksen teoriaosa pohjautuu käsityökasvatuksen, kasvatustieteen ja kasvatuspsykologian tutkimustietoon ja kirjallisuuteen. Tutkimuksen painopiste on työturvallisuudessa ja sen vuoksi olemme pyrkineet hakemaan tutkimustietoa juuri työturvallisuuteen liittyen. Osa siitä on myös säädöksiä ja lainsäädäntöä. Tutkimus on lähtökohdiltaan laadullinen, kuvaileva tutkimus. Tutkimusaineiston hankinta on toteutettu puolistrukturoidun haastattelun avulla. Haastatteluihin osallistui 10 käsityön aineenopettajaa. Aineiston yhteenveto on esitetty tutkimustuloksissa. Aineistoa on tarkasteltu teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tuloksista selviää, millaisia asenteita haastatelluilla käsityön aineenopettajilla on työturvallisuutta ja sen osa-alueita kohtaan. Asenteen laatua kuvaamme ja arvioimme asenteen kolmikomponenttimallin ja turvallisuuskulttuurin neljän ulottuvuuden, fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, sekä pedagoginen, avulla. Asenteesta on pyritty erottamaan, onko se positiivinen vai negatiivinen Koska tutkimus on kuvaileva, sen pohjalta ei pyritty yksiselitteisiin, laajasti yleistettäviin, johtopäätöksiin. Tutkimuksesta selviää, mitä työturvallisuuden osa-alueita opettajat painottivat työturvallisuuskasvatuksessa ja mitkä jäivät vähemmälle huomiolle. Tutkimustuloksissa pohdimme myös opettajien työturvallisuusasenteiden vaikutusta turvallisuuskulttuurin rakentumiseen. Päädyimme siihen, että pääsääntöisesti opettajien asenne työturvallisuutta kohtaan on positiivinen, mutta siitä löytyi myös puutteita.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla Suomen ja Ruotsin Puolustusvoimissa käytettäviä johtamisen arviointilomakkeita keskenään, tarkastella näiden lomakkeiden välisiä eroja ja selvittää, onko syväjohtamisen arviointilomaketta mahdollista kehittää ruotsalaisesta arviointilomakkeesta löytyneiden eroavaisuuksien perusteella. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimuksessa käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysia, jonka avulla ruotsalaisen arviointilomakkeen kysymyksiä verrattiin suomalaisen arviointilomakkeen kysymyksiin ja tutkittiin, sopivatko nämä kysymykset syväjohtamisen kymmenen peruspilarin alle ja löytyykö arviointilomakkeesta kysymyksiä, jotka eroavat huomattavasti suomalaisen arviointilomakkeen kysymyksistä. Tutkimuksen perusteella voi sanoa, että ruotsalainen Ja suomalainen johtamisen arviointilomake ovat samankaltaisia keskenään. Tämä johtuu osiltaan siitä, että molempien maiden johtamisen opetus perustuu samaan transformationaalisen johtamisen oppun. Ruotsalaisten arviointilomakkeesta löytyi kuitenkin kymmenen kysymystä, jotka eivät sopineet mihinkään kymmeneen syväjohtamisen osa-alueeseen. Näistä kysymyksistä kahdeksan käsittelevät osa-aluetta, jota ei suomalaisessa johtamisen opetuksessa Ja johtamisen tutkimuksessa ole otettu ollenkaan huomioon. Nämä kahdeksan kysymystä on luokiteltu uuden, tunnejohtamisen osa-alueen alle. Tunnejohtamisen osa-alueen löytyminen viittaa siihen, että suomalainen syväjohtamisen arviointilomake ei ole vielä täydellinen. Ruotsalaisten arviointilomaketta tulisi tutkimuksen perusteella tutkia perusteellisemmin ja selvittää, ovatko jotkin arviointilomakkeen kohdista mahdollista ottaa käyttöön suomalaisessa arviointilomakkeessa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Suomessa pidettiin itsenäisyyden ensimmäisistä vuosista alkaen suurimpana sotilaallisena uhkana itänaapuria. Puna-armeijan määrällinen ylivoima ohjasikin suomalaisen taktiikan kehitystä eräänlaiseksi alivoimaisen taktiikaksi. Sotavuosien jälkeen vihollinen muuttui julkisessa kirjoittelussa anonyymiksi uhkakuvaksi. Uhkan monipuolisuus asetti uusia haasteita suomalaiselle taktiikalle. Yleisiä taktisia periaatteita pyrittiin soveltamaan maastoon ja vallitseviin olosuhteisiin nähden mahdollisimman tehokkaasti. Tärkeintä oli olla taitavampi kuin vihollinen, sillä määrällistä alivoimaa pyrittiin tasoittamaan ennen kaikkea laadullisella ylivoimalla. Tämä tutkimus on tutkimusstrategialtaan hermeneuttinen tutkimus. Tutkimusote on luonteeltaan narratiivinen. Dokumentteihin perustuva aineisto on analysoitu käyttämällä kuvailevaa, aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Lähdeaineisto koostuu suomalaisten upseereiden julkisista, ennen talvisotaa, sotavuosina ja sodan jälkeen julkaistuista kirjoituksista. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty sotilasaikakauslehdistössä ja Tiede ja Ase -julkaisusarjassa julkaistuja artikkeleita. Toisen tärkeän lähdekokonaisuuden muodostavat aikakaudella julkaistut ohjesäännöt ja oppaat sekä niihin rinnastettavat upseereiden kirjoittamat kirjat. Kirjoituksia analysoimalla on luotu kuva aikakauden taktisesta keskustelusta ja erityisesti siitä, mitkä olivat suomalaisen taktiikan menestystekijät upseereiden kirjoitusten perusteella. Suomalaisten upseereiden kirjoituksista voidaan nostaa esille kolme keskeistä teemaa, joilla on yleisesti tunnettua vaikutusta sodankäyntiin ja erityisesti taktiikkaan. Ne ovat 1) vihollisen muodostama uhkakuva, 2) maaston ja olosuhteiden merkitys sekä 3) tuli, liike, liikkuvuus ja suojautuminen. Lisäksi kirjoittelussa voidaan erottaa erillisinä asiakokonaisuuksina nopeus sekä taito koulutuksen lopputuotteena. Nopeus on nähtävä liikkuvuuden osana. Taito puolestaan liittyy osaltaan kaikkeen kirjoitteluun. Alivoimaisen taktiikan menestystekijät ennen talvisotaa olivat talvi, metsä, pimeys, yllätys ja taito. Vastaavasti sotien jälkeen korostuivat suojautuminen, liikkuvuus, joustavuus ja syvyys. Upseereiden kirjoituksissa näkyy, että haasteellisen toimintaympäristön uskottiin tasoittavan voimasuhteita määrällisesti alivoimaisten suomalaisten joukkojen eduksi. Alivoimaisen taktiikan johtoajatuksena säilyi 1920-luvun alusta 1950-luvulle tultaessa pyrkimys esiintyä ajan ja paikan suhteen ratkaisevassa kohdassa koulutuksen tuoman taidon myötä laadullisesti, mutta myös yllätyksen tuoman aloitteen myötä määrällisesti ylivoimaisena. Käytännössä kuitenkin 1950-luvulla aiemmin niin aktiivinen hyökkäyshenkisyys jossain määrin kaivoi itsensä suojaan poteroihin. Samalla tuli alkoi saada yliotetta liikkeestä.