970 resultados para Dixon, Alan J.


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työvoiman määrällinen ja laadullinen tarve kirjastoalalla 2008-2010 -selvitys on tehty kirjastoalan valtakunnallisen koulutustyöryhmän toimeksiannosta 2010 - 2011. Koulutustyöryhmään on kuulunut edustajia eri kirjastosektoreilta sekä alan oppilaitoksista. Selvityksen ensimmäinen osa kartoittaa työvoiman määrällistä tarvetta. Siinä tarkastellaan joitakin kirjastoalan koulutuksen ja työvoimatarpeiden kohtaamisen kannalta keskeisimpiä teki¶itä: suoritettujen kirjastoalan tutkintojen määriä eri koulutusasteilla, työttömien työnhakijoiden ja avointen työpaikkojen keskinäistä suhdetta, toteutunutta eläköitymistä ja tulevaisuuden eläköitymisennusteita. Tietoja on kerätty useista eri lähteistä. Vakinaisen virka- tai työsuhteisen kokopäivätyön lisäksi selvityksessä on pyritty mahdollisuuksien mukaan huomioimaan myös osa-aikaiset ja määräaikaiset työsuhteet, erilaiset harjottelut ja vuokratyö. Selvityksen toinen osa analysoi sitä, millaista osaamista kirjastoissa tällä hetkellä tarvitaan. Aineistona käytetään kirjastot.fi - portaalissa vuosina 2008 - 2010 julkaistuja työpaikkailmoituksia. Aineiston perusteella kirjastoalan työnteki¶ihin kohdistetaan monenlaisia toiveita ja vaatimuksia, jotka liittyvät niin aiempaan työkokemukseen ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kuin varsinaiseen osaamiseenkin. Eri osaamisalueet painottuvat ilmoituksissa sen mukaan, millaista koulutusta tehtävään vaaditaan ja mille kirjastosektorille työ sijoittuu. Julkisen sektorin työvoimatarve on sidoksissa viime kädessä poliittisiin päätöksiin. Suurten ikäluokkien eläköityminen ei automaattisesti luo kirjastoalalle työpaikkoja eikä odotetusta työvoimapulasta selvityksen perusteella näy merkke¤. Kirjastoasetuksen määrittämät kelpoisuusvaatimukset säätelevät henkilöstörakennetta ja henkilöstön osaamisen tasoa yleisissä kirjastoissa. Näiden vaatimusten täyttäminen kunnissa kuitenkin ontuu. Henkilöstösäästöihin liittyvät vaatimukset kuullaan herkemmin. Selvityksen aihepiiri on laaja. Niinpä siinä on ensisijaisesti pyritty paikallistamaan sellaisia avoimeksi ¤Ã¤viä kysymyksiä ja kiinnostavia aineistoja, joiden perusteellinen tarkastelu laajemmassa lisäselvityksessä olisi hyödyllistä. Erityisesti kaivattaisiin laadullista tutkimusta kirjastoissa tehdyn "epätyypillisen" työn sisällöistä ja teki¶istä sekä rekrytointiprosessien tosiasiallisesta kulusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus käsittelee maissin tuotantoon ja markkinoihin vaikuttavia teki¶itä Yhdysvalloissa 2000-luvulla. Yhdysvallat on maailman merkittävin maissin tuottaja. Aikaisemmin maissia on tuotettu suoraan tai välillisesti eläinten rehuna ihmisten ruuantuotannon tarpeisiin. 2000-luvulla maissin käyttö liikenteen polttoaineena käytettävän etanolin raaka-aineena on merkittävästi lisääntynyt. Samaan aikaan maissin hinta on noussut ennätyskorkeaksi. Tässä tutkimuksessa maissimarkkinoihin vaikuttavia teki¶itä tutkittiin ajankohtaisen viranomaistiedon, aiheeseen liittyvän aikaisemman tutkimuksen ja empiirisen ekonometrisen estimoinnin perusteella. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu kysyntä- ja tarjontateoriaan. Lisäksi tässä tutkimuksessa on kerrottu Yhdysvaltojen maatalouspolitiikan lähihistoriasta ja tarkemmin tällä hetkellä rehuviljan tuotantoon vaikuttavasta maatalouspolitiikasta. Tutkimuksessa estimoitiin maissin tuottajien viljelypäätöksiin vaikuttavia teki¶itä käyttäen pienimmän neliösumman menetelmää. Viljelypäätöstä kuvaavaksi selitettäväksi muuttujaksi valittiin maissin viljelypinta-ala. Aineiston saatavuus rajasi tutkimuksen vuosiin 1987 – 2010. Viljelypinta-alaa selittäviä muuttujia valittiin 12. Muuttujien valinta perustui maissin tuotantoon liittyviin teki¶ihin, joita on käytetty muissa alan tutkimuksissa ja joiden käyttöä voidaan perustella talousteorialla. Vähitellen kokeilemalla mallista karsittiin turhat muuttujat pois ja viljelypinta-alaa selittämään ¤i maissin ja soijan viivästetty hintasuhde, viivästetty typpilannoitteen hinta, maissifutuurien ostomäärät sekä viivästetty etanolin tuotanto ja maissin muu teollinen käyttö. Paras ja luotettavin lineaarisella mallilla saatu tulos sai selitysasteeksi 0,85. Tässä mallissa molemmat kysyntää kuvaavat muuttujat olivat alle 1 % virhetasolla tilastollisesti merkitseviä. Alle 10 % virhetasolla tilastollisesti merkitseviä olivat myös maissin ja soijan hintasuhde samoin kuin futuuriostot. Samoilla muuttujilla testattu log-lineaarinen malli antoi tutkimuksen korkeimman selitysasteen 0,87. Selittävistä muuttujista etanolin tuotanto oli edelleen alle 1 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä. Sen sijaan maissin muun teollisen käytön merkitsevyys heikkeni, ollen kuitenkin alle 10 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä. Lannoitteen hinnan p-arvo laski, joten lannoitteen hinta oli nyt alle 5 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä samoin kuin futuuriostot. Log-lineaarinen malli paransi myös maissin ja soijan hintasuhteen merkitsevyyttä. Tutkimustulokset ovat loogisia ja vastaavat teoriaa ja muita tutkimuksia siltä osin, että maissin korkeampi hinta, maissin lisääntynyt kysyntä ja futuuriostot lisäävät maissin viljelypinta-alaa. Tulosten perusteella voi todeta maissin tuotantokustannusten nousun ja soijan hinnan nousun laskevan maissin viljelypinta-alaa. Tutkimuksen tuloksena saadut joustokertoimet ovat pieniä, mikä kertoo maissin viljelypinta-alan vaihtelujen olevan melko joustamattomia markkinoilla tapahtuviin muutoksiin nähden. Tästä voisi päätellä viljeli¶iden tuotantopäätösten olevan melko riippumattomia markkinoiden muutoksista. Tämä voi selittyä maatalouspolitiikan luomalla vahvalla turvaverkolla, rajoitteilla ja kannustimilla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Estrogens the female sex hormones have numerous biological actions. Estradiol is the most abundant estrogen in women before menopause. It influences the development, maturation and function of the female reproductive tract. It also plays a role in mammary cancer. Accordingly determinations of estradiol level in body fluids assist in the evaluation of ovarian function and diagnosis for malignancies. Estriol is the primary estrogen in pregnant women and secreted from the fetoplacental unit. Measurement of estriol in maternal body fluids is the basis of fetoplacental monitoring test. Concentration of estrogens in body fluids is determined by immunoassay. Accuracy of this measurement depends on the availability of a specific antibody. As estrogens are not antigenic, their derivatives (haptens) are coupled with a carrier and this hapten-protein conjugate is used to generate antibodies. Specificity of the generated antibody largely depends on the structure of hapten. Therefore the synthesis of a hapten with a right structure is crucial for the accurate measurement of a steroid. We have synthesised new haptens for estradiol and estriol by adding an alkyl or alkoxy side chain at the C-7 of estrane skeleton. The side chains carry a terminal amino group, which can be used for conjugation with a carrier molecule. Estrogens and their biosynthetic precursor androgens both exist as fatty acid esters. They are known to act as hormone storage but their physiological role is not completely known yet. Our collaborator is studying their effect in cardiovascular diseases. We synthesised fatty acid ester derivatives of several steroids in high yield by a very rapid procedure (in 1 min) under microwave irradiation in an ionic liquid (IL). An expedient regioselective hydrolysis at C-3 of estradiol diesters is also reported. 8-Isoestrogens are compounds of pharmaceutical interests, their synthesis, structure, conformation and biological activity studies are ongoing. 7-Hydroxy-8-isoestradiol and 7-alkyl ether of it were synthesised as well. During this study we have developed a selective O-debenzylation method. A mild route for selective removal of benzylic protection on phenol in presence of benzyl protected alcohol was explored.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tietokonegrafiikan alan tutkielmassa tutkitaan annetun kohteen tai maailman valaistuksen määrittämistä laskennallisesti. Ilmiöt kuvataan fysikaalisesti ja valaistusta mallinnetaan ilmiöitä kuvaavilla yhtälöillä. Yhtälöiden ratkaisu perustuu valonsäteiden etenemisen ja sironnan laskennalliseen seurantaan. Näin johdettua matemaattista mallia tutkitaan ja yhtälöiden ratkaisut muotoillaan tietokoneella laskettavaan muotoon. Lopuksi ohjelmoidaan esiteltyä teoriaa hyödyntävä numeerinen ratkaisija ja esitellään käytetyt menetelmät ja tulokset. Valaistuksen matemaattista mallintamista lähestytään fysikaaliselta pohjalta. Aluksi esitellään valon luonnetta ja yhteyttä sähkömagneettiseen säteilyyn ja ihmisen näkö¤rjestelmään. Tämän ¤lkeen paneudutaan valonsäteiden heijastumiseen ja sirontaan ja yleistetään klassiset ideaaliset sirontamallit huomioimaan pinnan hienorakenne sirontajakaumilla. Tutkittu ongelma muotoillaan matemaattisiksi yhtälöiksi jotka ratkaistaan analyyttisesti. Ratkaisu osoittautuu intuitiiviseksi: valaistus saadaan laskemalla valonlähteistä emittoituvan valon kaikkien kertalukujen heijastukset. Analyyttinen ratkaisu muotoillaan rekursiiviseksi ja ratkaistaan todennäköisyyslaskentaan perustuvalla Monte Carlo -integroinnilla, jonka suppenemista nopeutetaan tärkeysotannalla. Numeerinen ratkaisu osoitetaan odotusarvoisesti harhattomaksi ja ratkaisun virheen osoitetaan puolittuvan laskentapisteiden määrän nelinkertaistuessa. Käytettävä todennäköisyyslaskenta esitellään pääpiirteittäin. Numeerinen ratkaisumenetelmä on stokastista säteenseurantaa yleistävä polunseuranta. Maailma määritellään kolmioverkkona ja pintojen normaalit annetaan kolmioiden kärkipisteissä. Kolmioista muodostetaan kuvaus tasopinnalle, josta voidaan tarvittaessa lukea esimerkiksi pinnan tarkemmat normaalit, sirontaominaisuudet tai absorptiospektri. Numeerisen ratkaisun eniten aikaa vievä osuus on valonsäteen seuraavan osumapisteen selvitys maailman pintojen välillä. Ratkaisua nopeutetaan tallentamalla maailman kolmiot tehokkaaseen tietorakenteeseen, kd-puuhun, joka mahdollistaa valonsäteen ja suurten kolmiojoukkojen nopeat leikkaustarkistukset. Kd-puun ajatus ja toteutus esitellään työssä lyhyesti. Lopuksi esitellään ratkaisun eri vaiheet ja teoria käytännössä ja nähdään konkreettisesti eri menetelmien merkitys numeerisen ratkaisijan tuottamaan kuvaan. Lisäksi esitellään tehokas prioriteettijonoon perustuva adaptiivinen menetelmä kuvaan ¤Ã¤neen kohinan pienentämiseksi tutkimalla näytteistyksen otoskeskihajonnan ja keskiarvon suhdetta kuvapisteittäin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Landscape is shaped by natural environment and increasingly by human activity. In landscape ecology, the concept of landscape can be defined as a kilometre-scale mosaic formed by different land-use types. In Helsinki Metropolitan Region, the landscape change caused by urbanization has accelerated after the 1950s. Prior to that, the landscape of the region was mainly only shaped by agriculture. The goal of this study was in addition to describing the landscape change to discuss the factors impacting the landscape change and evaluate thelandscape ecological impacts of the change. Three study areas at different distances from Helsinki city centre were chosen in order to look at the landscape change. Study areas were Malmi, Espoo and Mäntsälä regions representing different parts of the urban-to-rural gradient in 1955, 1975, 1990 and 2009. Land-use of the maps was then digitized into five classes: agricultural lands, semi-natural grasslands, built areas, waters and others using GIS methods. First, landscape change was studied using landscape ecological indices. Indices used were PLAND i.e. the proportions of the different land-use types in the landscape; MPS, SHEI and SHDI which describe fragmentation and heterogeneity of the landscape; and MSI and ED which are measures of patch shape. Second, landscape change was studied statistically in relation to topography, soil and urban structure of the study areas. Indicators used concerning urban structure were number of residents, car ownership and travel-related zones of urban form which indicate the degree of urban sprawl within the study areas. For the statistical analyses, each of the 9.25 x 9.25 km sized study areas was further divided into grids with resolution of 0.25 x 0.25 kilometres. Third, the changes in the green structure of the study areas were evaluated. The landscape change reflected by the proportions of the land-use types was the most notable in Malmi area where a large amount of agricultural land was developed from 1955 to 2009. The proportion of semi-natural grasslands also showed an interesting pattern in relation to urbanization. When urbanization started, a great number of agricultural lands were abandoned and turned into semi-natural grasslands but as the urbanization accelerated, the number of semi-natural grasslands started to decline because of urban densification. Landscape fragmentation and heterogeneity were the most widespread in Espoo study area which is not only because of the great differences in relative heights within the region but also its location in the rural-urban fringe. According to the results, urbanization induced agricultural lands to be more regular in shape both spatially and temporally whereas for built areas and semi-natural grasslands the impact of urbanization was reverse. Changes in landscape were the most insignificant in the most rural study area Mäntsälä. In Mäntsälä, built area per resident showed the greatest values indicating a widespread urban sprawl. The values were the smallest in highly urbanized Malmi study area. Unlike other study areas, in Mäntsälä the proportion of developing land in the ecologically disadvantageous cardependent zone was on the increase. On the other hand, the green structure of the Mäntsälä study area was the most advantageous whereas Malmi study area showed the most ecologically disadvantageous structure. Considering all the landscape ecological criteria used, the landscape structure of Espoo study area proved to be the best not least because of the great heterogeneity of its landscape. Thus the study confirmed the previous results according to which landscape heterogeneity is the most significant in areas exposed to a moderate human impact.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Reorganizing a dataset so that its hidden structure can be observed is useful in any data analysis task. For example, detecting a regularity in a dataset helps us to interpret the data, compress the data, and explain the processes behind the data. We study datasets that come in the form of binary matrices (tables with 0s and 1s). Our goal is to develop automatic methods that bring out certain patterns by permuting the rows and columns. We concentrate on the following patterns in binary matrices: consecutive-ones (C1P), simultaneous consecutive-ones (SC1P), nestedness, k-nestedness, and bandedness. These patterns reflect specific types of interplay and variation between the rows and columns, such as continuity and hierarchies. Furthermore, their combinatorial properties are interlinked, which helps us to develop the theory of binary matrices and efficient algorithms. Indeed, we can detect all these patterns in a binary matrix efficiently, that is, in polynomial time in the size of the matrix. Since real-world datasets often contain noise and errors, we rarely witness perfect patterns. Therefore we also need to assess how far an input matrix is from a pattern: we count the number of flips (from 0s to 1s or vice versa) needed to bring out the perfect pattern in the matrix. Unfortunately, for most patterns it is an NP-complete problem to find the minimum distance to a matrix that has the perfect pattern, which means that the existence of a polynomial-time algorithm is unlikely. To find patterns in datasets with noise, we need methods that are noise-tolerant and work in practical time with large datasets. The theory of binary matrices gives rise to robust heuristics that have good performance with synthetic data and discover easily interpretable structures in real-world datasets: dialectical variation in the spoken Finnish language, division of European locations by the hierarchies found in mammal occurrences, and co-occuring groups in network data. In addition to determining the distance from a dataset to a pattern, we need to determine whether the pattern is significant or a mere occurrence of a random chance. To this end, we use significance testing: we deem a dataset significant if it appears exceptional when compared to datasets generated from a certain null hypothesis. After detecting a significant pattern in a dataset, it is up to domain experts to interpret the results in the terms of the application.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työ on laajaan dokumenttiaineistoon, haastatteluihin ja havaintoihin perustuva living lab - tyyppisen tuotekehitysprosessin yksityiskohtainen kuvaus. Hankehistoriallisessa tapaustutkimuksessa on käytetty historiantutkimuksen menetelmiä. Vanhustenkeskuksessa toteutetun living lab -hankkeen lopputuloksena syntyi vanhusten liikkeitä monitoroiva hoitotyön apuväline: turvalattia. Living lab -tyyppisessä tuotekehittämisessä on keskeistä teknologian kehittäminen tuotteen todellisessa käyttöympäristössä siten, että käyttä¤t osallistuvat aktiivisesti kehitystyön kaikkiin vaiheisiin. Tutkimuksessa hankkeen etenemistä ja turvalattiateknologian rakentumista tarkastellaan toimijaverkostoteorian ja yhteisöllisen oppimisen käsitteen tarjoamista näkökulmista. Tutkimuksessa kiinnitetään erityisesti huomiota siihen, minkälaisia intresse¤ teknologian kehittämiseen osallistuvilla ryhmillä on ja minkälaisia konflikteja näiden intressien pohjalta syntyy. Lisäksi tarkastelun keskiössä on käyttäjien ja tuotekehittäjien välinen oppiminen, jonka mahdollistaminen ja edistäminen on living lab -kehittämisen päämäärä. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että käyttäjiltä saatu palaute on välttämätöntä käyttökelpoisen sosiaali- ja terveydenhuollon alan teknologian aikaansaamiseksi, ja turvalattian tapauksessa käyttä¤palaute myös uudelleensuuntasi teknologisen ¤rjestelmän innovaatioprosessia. Käyttäjien ja tuotekehittäjien yhteistyön myötä turvalattiaan kehitettiin joukko uusia toiminnallisuuksia ja käsitys tuotteen ydinominaisuuksista sekä hyötylupauksesta muuttuivat. Turvalattian tapaus osoittaa lisäksi yhteisöllisen oppimisen merkityksen innovaatioprosessissa sekä living lab -tyyppisen tuotekehittämisen potentiaalin näiden oppimisprosessien mahdollistajana ja kiihdyttä¤nä. Tapaus myös valottaa sitä, kuinka monimutkainen toimintakenttä vanhustenhuolto on teknologian kehittämisen ja sen käyttöönoton näkökulmasta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että living lab -metodologian avulla voidaan ylittää joitakin geronteknologian kehittämiseen ja myös käyttöönottoon liittyviä haasteita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Viljakylvösiemensektorin toimintaympäristön muutoksiin on hyvä valmistautua ennalta ja pohtia toimintatapoja, joiden turvin toimia muuttuvassa toimintaympäristössä. Suomen kylvösiemenmarkkinat ovat pienentyneet voimakkaasti 1980-luvun lopulta lähtien. 2000-luvulla sertifioidun siemenen käyttöaste on ollut keskimäärin vain 30 % ja viljojen kohdalla käyttöaste on ollut tätäkin alhaisempi. Tulevaisuudessa yhteisen maatalouspolitiikan uudistukset, kiristyvä kilpailu, ilmastonmuutos, teknologian kehitys, kulutustottumusten muutokset sekä lähivuosina uudistava EU:n siemenlainsäädäntö tulevat muokkaamaan alan toimintaympäristöä. Jotta tulevaisuuden haasteisiin voidaan vastata, kartoitettiin tutkimuksessa asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, mitkä ovat tuotantoketjun ongelmakohdat sekä alan toiminnan edistämismahdollisuudet. Työn teoreettisena viitekehyksenä oli toimialan taloustiede. Teorian rakennetta käytettiin siemenalan ongelmakohtien ¤sentämiseen ja toimenpide-ehdotusten kartoittamiseen. Asiantuntijat näkivät sertifioidun siemenen heikkoon kysyntään vaikuttavan korvaavien tuotteiden, eli tilan oman kylvösiemen ja sertifioimattomana markkinoidun kylvösiemenen ns. harmaan siemenen, yleisyys. Tilan oman siemenen kohdalla suurin epäkohta on sen arvottamisessa. Harmaan siemenen käytön suosioon vaikuttavat sen edullisuuden lisäksi myös kaupan asiakaslähtöisyys. Sertifioidun siemenen kysyntää heikentävät myös puutteelliset markkinointitavat, kausivaihtelu sekä siemenmyyjien tietämättömyys viljeli¶iden ostokäyttäytymisestä. Tarjonnan epäkohdiksi nousivat siemenestä saatava hinta, tuotantoteki¤sidonnaisuus sekä hukkakauran leviäminen. Siemenestä saatu hinta ei aina riitä kattamaan paljon tuotantoteki¶itä vaativan siementuotannon kustannuksia. Myös hukkakauran leviäminen vaikeuttaa ja rajoittaa tuotannon lisäämistä. Lisäksi siemenketjun kannalta ongelmia aiheuttivat teknologian ja tuotantoprosessien myönteinen mutta hidas kehitys. Markkinan rakenteen ongelmakohtina olivat markkinoiden oligopolisuisuus sekä tuotteiden tehoton erilaistaminen asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Alan yritysrakenteen todettiin olevan pienyritysvaltainen ja osin tehoton, vaikka rakennekehitystä onkin viime vuosina tapahtunut. Alalle tulon esteet liittyvät siemenviljeli¶iden ja -pakkaajien kohdalla läheisesti tuotantoteki¤sidonnaisuuteen sekä hukkakauran leviämiseen ja hukkakauralainsäädäntöön. Vastaavasti Suomen syr¤inen sijainti ja ilmasto- olosuhteet ovat pitäneet ulkomaisen kilpailun vähäisenä. Toimialan kustannusten todettiin jakaantuneen epätasaisesti siemenketjun toimijoiden välillä. Kustannusrakenteen todettiin olevan nykyisellään kestämätön ja tilanteen todettiin korjaantuvan ainoastaan tuntuvalla volyymin kasvulla. Lisäksi toimijoiden välinen vertikaalinen integraatio nähtiin vähäiseksi, vaikka sillä olisi merkittävä vaikutus tuotannon kannattavuuteen. Asiantuntijat näkivät maatalouspolitiikan sekä markkinoiden ja talouden muutosten etenevän eri suuntiin. Suurimpina epäkohtina nousivat siementuotannon tuen loppuminen sekä lainsäädännön asettamat rajoitukset. Lisäksi isona ongelmana pidettiin ulkoisen tiedottamisen tehottomuutta. Tutkimuksen perusteella viljakylvösiemensektorin toimintaedellytykset liittyvät pääasiallisesti markkinointiosaamisen ja informoinnin kehittämiseen sekä verkostoitumisen lisäämiseen. Tärkeänä osana toimintaedellytysten turvaamisessa on myös vaikuttaminen tulevaan EU:n siemenlainsäädäntöön siten, että kansalliset poikkeukset olisivat mahdollisia myös tulevaisuudessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis report attempts to improve the models for predicting forest stand structure for practical use, e.g. forest management planning (FMP) purposes in Finland. Comparisons were made between Weibull and Johnson s SB distribution and alternative regression estimation methods. Data used for preliminary studies was local but the final models were based on representative data. Models were validated mainly in terms of bias and RMSE in the main stand characteristics (e.g. volume) using independent data. The bivariate SBB distribution model was used to mimic realistic variations in tree dimensions by including within-diameter-class height variation. Using the traditional method, diameter distribution with the expected height resulted in reduced height variation, whereas the alternative bivariate method utilized the error-term of the height model. The lack of models for FMP was covered to some extent by the models for peatland and juvenile stands. The validation of these models showed that the more sophisticated regression estimation methods provided slightly improved accuracy. A flexible prediction and application for stand structure consisted of seemingly unrelated regression models for eight stand characteristics, the parameters of three optional distributions and Näslund s height curve. The cross-model covariance structure was used for linear prediction application, in which the expected values of the models were calibrated with the known stand characteristics. This provided a framework to validate the optional distributions and the optional set of stand characteristics. Height distribution is recommended for the earliest state of stands because of its continuous feature. From the mean height of about 4 m, Weibull dbh-frequency distribution is recommended in young stands if the input variables consist of arithmetic stand characteristics. In advanced stands, basal area-dbh distribution models are recommended. Näslund s height curve proved useful. Some efficient transformations of stand characteristics are introduced, e.g. the shape index, which combined the basal area, the stem number and the median diameter. Shape index enabled SB model for peatland stands to detect large variation in stand densities. This model also demonstrated reasonable behaviour for stands in mineral soils.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This study is about the challenges of learning in the creation and implementation of new sustainable technologies. The system of biogas production in the Programme of Sustainable Swine Production (3S Programme) conducted by the Sadia food processing company in Santa Catarina State, Brazil, is used as a case example for exploring the challenges, possibilities and obstacles of learning in the use of biogas production as a way to increase the environmental sustainability of swine production. The aim is to contribute to the discussion about the possibilities of developing systems of biogas production for sustainability (BPfS). In the study I develop hypotheses concerning the central challenges and possibilities for developing systems of BPfS in three phases. First, I construct a model of the network of activities involved in the BP for sustainability in the case study. Next, I construct a) an idealised model of the historically evolved concepts of BPfS through an analysis of the development of forms of BP and b) a hypothesis of the current central contradictions within and between the activity systems involved in BP for sustainability in the case study. This hypothesis is further developed through two actual empirical analyses: an analysis of the actors senses in taking part in the system, and an analysis of the disturbance processes in the implementation and operation of the BP system in the 3S Programme. The historical analysis shows that BP for sustainability in the 3S Programme emerged as a feasible solution for the contradiction between environmental protection and concentration, intensification and specialisation in swine production. This contradiction created a threat to the supply of swine to the food processing company. In the food production activity, the contradiction was expressed as a contradiction between the desire of the company to become a sustainable company and the situation in the outsourced farms. For the swine producers the contradiction was expressed between the contradictory rules in which the market exerted pressure which pushed for continual increases in scale, specialisation and concentration to keep the production economically viable, while the environmental rules imposed a limit to this expansion. Although the observed disturbances in the biogas system seemed to be merely technical and localised within the farms, the analysis proposed that these disturbances were formed in and between the activity systems involved in the network of BPfS during the implementation. The disturbances observed could be explained by four contradictions: a) contradictions between the new, more expanded activity of sustainable swine production and the old activity, b) a contradiction between the concept of BP for carbon credits and BP for local use in the BPfS that was implemented, c) contradictions between the new UNFCCC1 methodology for applying for carbon credits and the small size of the farms, and d) between the technologies of biogas use and burning available in the market and the small size of the farms. The main finding of this study relates to the zone of proximal development (ZPD) of the BPfS in Sadia food production chain. The model is first developed as a general model of concepts of BPfS and further developed here to the specific case of the BPfS in the 3S Programme. The model is composed of two developmental dimensions: societal and functional integration. The dimension of societal integration refers to the level of integration with other activities outside the farm. At one extreme, biogas production is self-sufficient and highly independent and the products of BP are consumed within the farm, while at the other extreme BP is highly integrated in markets and networks of collaboration, and BP products are exchanged within the markets. The dimension of functional integration refers to the level of integration between products and production processes so that economies of scope can be achieved by combining several functions using the same utility. At one extreme, BP is specialised in only one product, which allows achieving economies of scale, while at the other extreme there is an integrated production in which several biogas products are produced in order to maximise the outcomes from the BP system. The analysis suggests that BP is moving towards a societal integration, towards the market and towards a functional integration in which several biogas products are combined. The model is a hypothesis to be further tested through interventions by collectively constructing the new proposed concept of BPfS. Another important contribution of this study refers to the concept of the learning challenge. Three central learning challenges for developing a sustainable system of BP in the 3S Programme were identified: 1) the development of cheaper and more practical technologies of burning and measuring the gas, as well as the reduction of costs of the process of certification, 2) the development of new ways of using biogas within farms, and 3) the creation of new local markets and networks for selling BP products. One general learning challenge is to find more varied and synergic ways of using BP products than solely for the production of carbon credits. Both the model of the ZPD of BPfS and the identified learning challenges could be used as learning tools to facilitate the development of biogas production systems. The proposed model of the ZPD could be used to analyse different types of agricultural activities that face a similar contradiction. The findings could be used in interventions to help actors to find their own expansive actions and developmental projects for change. Rather than proposing a standardised best concept of BPfS, the idea of these learning tools is to facilitate the analysis of local situations and to help actors to make their activities more sustainable.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This dissertation is a broad study of factors affecting perceptions of CSR issues in multiple stakeholder realms, the main purpose being to determine the effects of the values of individuals on their perceptions regarding CSR. It examines perceptions of CSR both at the emic (observing individuals and stakeholders) and etic levels (conducting cross-cultural comparison) through a descriptive-empirical research strategy. The dissertation is based on quantitative interview data among Chinese, Finnish and US stakeholder groups of industry companies (with an emphasis on the forest industries) and consists of four published articles and two submitted manuscripts. Theoretically, this dissertation provides a valuable and unique philosophical and intellectual perspective on the contemporary study of CSR `The Harmony Approach to CSR'. Empirically, this dissertation does values assessment and CSR evaluation of a wide variety of business activities covering CSR reporting, business ethics, and three dimensions of CSR performance. From the multi-stakeholder perspective, this dissertation use survey methods to examine the perceptions and stakeholder salience in the context of CSR by describing, comparing the differences between demographic factors as well as hypothetical drivers behind perceptions. The results of study suggest that the CSR objective of a corporation's top management should be to manage the divergent and conflicting interests of multiple stakeholders, taking others than key stakeholders into account as well. The importance of values as a driver of ethical behaviour and decision-making has been generally recognized. This dissertation provides more empirical proof of this theory by highlighting the effects of values on CSR perceptions. It suggests that since the way to encourage responsible behaviour and develop CSR is to develop individual values and cultivate their virtues, it is time to invoke the critical role of moral (ethics) education. The specific studies of China and comparison between Finland and the US contribute to a common understanding of the emerging CSR issues, problems and opportunities for the future of sustainability. The similarities among these countries can enhance international cooperation, while the differences will open up opportunities and diversified solutions for CSR in local conditions.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lokakuussa 2002 voimaan astunut laki yksityisistä turvallisuuspalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi uudisti yksityistä turvallisuusalaa määrittävän lainsäädännön Suomessa. Tämän työn tarkoitus on avata kyseisen lakiuudistuksen valmistelua ja taustaa. Tarkastelun painopiste on ‘yleisen edun’ käsitteen käytössä. Tutkimuskysymyksiä ovat muun muassa kuka yleisen edun käsitettä käytti, mitä sillä perusteltiin ja mitä merkityksiä sille annettiin. Alkuperäislähteinä on käytetty lain valmistelun yhteydessä syntyneitä muistioita, mietintö¤, pöytäkirjoja ja lausuntoja. Tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat lakia valmistelleelle hallintovaliokunnalle ¤tetyt niin kutsutut ‘asiantuntijalausunnot’. Näissä lausunnoissa kattava joukko turvallisuusalaan vaikuttavia organisaatioita työmarkkina¤rjestöistä viranomaisiin esitti näkemyksensä lakiesitykseen. Asiantuntijalausuntojen ryhmittelyssä on käytetty apuna Jorma Hakalan kansainväliseen vertailuun perustuvaa, yksityisen turvallisuusalan säätelyn perustelujen jaottelua. Aineiston esittelyn, ryhmittelyn, tarkastelun ja havaintojen pohtimisen tuloksena työn keskeisimmät väitteet ovat seuraavat: 1) Lain valmistelu oli kaikkiaan kymmenen vuotta kestänyt prosessi, ja suhtautuminen yksityisen turvallisuusalan säätelyn kiristämiseen jakoi alan yrityksiä. Pienet yritykset ja maaseudulla toimivat yritykset vastustivat lakiehdotusta. Suurimmat toimijat ajoivat mahdollisimman tiukkaa säätelyä. Säätelyn kiristämisellä on merkittävä vaikutus alan kilpailutilanteeseen. 2) Asiantuntijalausuntojen antajat perustelevat mitä erinäisimpiä, jopa keskenään ristiriitaisia näkemyksiä yleisellä edulla. Lausuntoja voikin tarkastella kilpailutilanteena, jossa eri yleisen edun määritelmät kamppailevat käsitteen sisällöstä. 3) Yleinen etu - yksityinen etu vastakkainasettelu purkautuu lain voimaan astuessa lisääntyvänä julkisen ja yksityisen turvallisuussektorin yhteistyönä. 4) Laki on eräänlainen vedenjakaja, joka ilmentää turvallisuuden tuottamisen muutosta Suomessa. Lain myötä yksityinen turvallisuusala siirtyi osin asetuspohjaisesta säätelystä lakiperusteisen, systemaattisemman viranomaisvalvonnan alle. Laki havainnollistaa yksityisen turvallisuusalan kasvanutta yhteiskunnallista merkitystä ja Suomessa tapahtuvaa kehitystä kohti moninapaista turvallisuuden tuottamista, jossa yksityinen sektori on poliisin kumppani, ei nuorempi apulainen. Yksityinen turvallisuusala on huomattavan vanha palveluliiketoiminnan muoto. Yksityistä turvallisuusalaa määrittävän lainsäädännön kehittymiseen Suomessa on vaikuttanut muun muassa turvallisuusalan nopea kasvu ja palveluiden siirtyminen yksityisistä tiloista julkisiin tiloihin. Kehitys kohti moninapaista turvallisuuden tuottamista pakottaa määrittämään yksityisen turvallisuusalan aseman suhteessa julkiseen valtaan ja kansalaisten perusoikeuksiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa sovelletaan aineiston edustavuutta mittaavaa laatuindikaattoria Suomen uhritutkimuspilottiin tilanteessa, jossa ilmenee vastauskatoa. Vastauskato on kasvava ongelma tilastotutkimuksissa: jos tutkimukseen osallistuneet eivät edusta otosjoukkoa tutkittavan asian suhteen, voi vastauskadosta aiheutuva harha olla estimoiduissa tunnusluvuissa hyvinkin suuri. Tutkimuksissa näkee usein julkaistavan vastausasteen ikään kuin se kertoisi aukottomasti tutkimuksen laadusta. Pelkkä korkea vastausaste ei kuitenkaan välttämättä takaa estimaattien harhattomuutta, sillä se ei kerro mitään vastanneiden ja vastaamattomien eroista tutkittavan asian suhteen. Tarvitaan siis muita mittareita, joilla vastanneiden laatua voitaisiin paremmin arvioida, ja R-indikaattori tarjoaa yhden vaihtoehdon. R-indikaattori mittaa otosalkioiden vastausalttiuksien välistä vaihtelua. R-indikaattorin estimoiminen edellyttää siis vastausalttiuksien estimointia, mikä puolestaan edellyttää apumuuttujien olemassaoloa kaikille otosalkioille. Vastausalttiuksien estimoimiseen käytettiin linkkifunktiona sekä logistista mallia että ja Särndalin ja Lundströmin (2008) vastausvaikutusten mallia. Vastauskäyttäytymiseen vaikuttavan apumuuttujajoukon valinta tehtiin alan kirjallisuuteen perustuen (Groves & Couper 1998). Koska R-indikaattorin estimaattori on satunnaismuuttuja, täytyi sille estimoida varianssi ja mahdollinen harha (Shlomo ym. 2009). Estimoinnissa käytettiin Bootstrap-pseudotoistomenetelmää, jossa alkuperäisestä aineistosta poimitaan niin kutsuttuja pseudo-otoksia, joiden avulla R-indikaattorin estimaattorille voidaan laskea keskivirhe. Suomen uhritutkimuspilotti koostui kolmesta eri tiedonkeruumenetelmällä poimitusta otoksesta: CAPI-, CATI- CAVVIotoksesta. Vastausasteet vaihtelivat aineistoissa paljon, mutta R-indikaattorin estimaatit olivat kaikille aineistoille liki samat. Suurempi vastausaste ei siis merkinnyt parempaa edustavuutta. Lisäksi CAVVI-aineistossa muistutusviestein ja -kirjein suoritettu vastausasteen kasvattaminen huononsi edustavuutta R-indikaattorin näkökulmasta. Mielivaltainen vastausasteen kasvattaminen ei siis ole välttämättä perusteltua. R-indikaattorin estimaattorin ominaisuuksien osalta empiiriset tulokset vahvistivat RISQ-projektin aiempia tutkimustuloksia. Estimaattorin arvo oli sitä pienempi mitä enemmän vastausalttiuden mallissa oli selittäjiä, koska tällöin vastausalttiuksien varianssi kasvoi (Schouten ym. 2009). Otoskoko vaikutti merkittävästi varianssin suuruuteen: mitä pienempi otoskoko oli, sitä leveämmät olivat luottamusvälit ja sitä vaikeampi oli tehdä johtopäätöksiä edustavuudesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on selvittää Metsähallituksen luonnonsuojeluorganisaation yksiköiden nimitysten ja tärkeimpien ammattinimikkeiden venä¤nkieliset vastineet. Yleensä terminologiset pro gradu -tutkielmat käsittelevät yleiskäsitteitä ja niitä vastaavia terme¤. Omassa työssäni painotus on poikkeuksellisesti sellaisissa käsitteissä, jotka eivät ole puhtaita yleiskäsitteitä vaan joilla on rajatumpi, tiettyyn organisaatioon rajoittuva sisältö ja joita kielellisellä tasolla vastaavat termien sijasta joko erisnimet (luontopalvelujen yksiköiden nimitykset) tai nimikkeet (eri työtehtävien nimitykset, ammattinimikkeet). Terminologisen sanastotyön lähtökohtana on käsite ja käsiteanalyysi. Tutkielmani perustuu Metsähallituksen luonnonsuojeluorganisaation käsitteisiin ja niihin viittaaviin suomenkielisiin nimityksiin. Käsiteanalyysi tehdään tutkittavan aineiston lähde- ja vastinekielellä. Se perustuu käsitepiirteisiin ja käsitteiden välisiin suhteisiin sekä näiden suhteiden perusteella muodostuviin käsite¤rjestelmiin, jotka jaetaan kolmeen perusmalliin: geneerinen, koostumussuhteinen ja funktiosuhteinen käsite¤rjestelmä. Määritelmä on käsitteen kielellinen kuvaus. Se rajaa käsitteen antamalla tietoa sen sisällöstä ja alasta sekä suhteista muihin käsitteisiin. Viestintää varten tarvitaan käsitettä vastaava kielellinen ilmaus, nimitys. Nimitys voi olla termi, nimike tai erisnimi. Sanastotöissä nimikkeitä on käsitelty vain vähän, sillä terminologian asiantuntijatkaan eivät ole yhtä mieltä nimikkeen asemasta suhteessa termiin ja erisnimeen. Tutkielmassani käsittelen termiä, nimikettä ja erisnimeä nimityksen alalajina. Sanastotyössä nimikkeelle ei anneta määritelmää kuten termille, vaan ainoastaan kuvaus suhteessa ylempään käsitteeseen. Sanastotyössä vastineet jaetaan luontaisiin ja keinotekoisiin vastineisiin. Luontaisia vastineita ovat täydet vastineet ja lähivastineet eli osittaiset vastineet. Keinotekoista vastinetta tarvitaan, kun vastinekielessä ei ole lähdekielen käsitettä vastaavaa käsitettä. Keinotekoinen vastine voidaan muodostaa kääntämällä, lainaamalla, selittämällä tai liittämällä selitys suoraan käännökseen. Metsähallituksen luontopalveluyksiköiden ja ammattinimikkeiden venä¤nkielisten vastineiden löytämistä hankaloitti se, että Suomen ja Venä¤n luonnonsuojeluorganisaatiot poikkeavat toisistaan huomattavasti ja käsitteiden vastaavuus vaihtelee. Nimikkeille on vaikea löytää täysiä vastineita, koska nimikkeen kuvaus sisältää viittauksia piirteisiin, jotka ovat eri maissa erilaisia. Eri maiden nimikkeistä puhuttaessa kyse on analogeista ja usein vain näennäisistä vastineista. Siksi tutkielmassa esittämäni vastineet ovat pääasiassa lähivastineita tai suoria käännöksiä. Metsähallituksella on paljon luonnonsuojeluyhteistyötä Venä¤n kanssa. Tiedon välittämiseksi mahdollisimman tarkasti ja tarkoituksenmukaisesti tarvitaan nimityksiä, jotka viittaavat kyseisen alan käsitteisiin systemaattisesti. Tutkielmaani toivat haasteita käsite¤rjestelmien laatiminen, käsitteiden analysointi ja niiden välisten suhteiden selvittäminen sekä vastine-ehdokkaiden kerääminen ja karsiminen. Työn tuloksena syntyi käsiteanalyysin avulla koottu sanasto Metsähallituksen luontopalvelujen käyttöön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

"Eroottinen opettaja - erotiikka osana teatteriopettajan työtä" on katsaus teatteriopettajan työn vaietumpaan puoleen. Teksti käsittelee opettajan ja täysi-­ikäisen opiskelijan välisiä suhteita ja erotiikkaa monilla eri tasoilla ihastumisesta aina seksisuhteisiin. Työn tarkoituksena on nostaa aihetta ammatilliseen keskusteluun ja herättää ajatuksia. Työn pyrkimyksenä on myös esitellä aihetta arvottamatta sitä automaattisesti hyväksi tai pahaksi, sekä pohdiskella aihetta niin opettajan kuin opiskelijankin näkökulmasta. Aineistona opinnäytetyössä käytetään opettajien ja opiskelijoiden haastatteluita, muutamaa alan teosta sekä kirjoittajan omia kokemuksia. Opinnäytetyö toteaa, ettei aiheesta vaikeneminen auta, ja vaatii avointa keskustelua aiheesta niin opettajakoulutuksessa kuin työpaikoillakin.