Victims’ status at international and hybrid criminal courts : victims’ status as witnesses, victim participants/civil parties and reparations claimants

Bestraffning av internationella brott vid internationella och hybrida straffrättsliga domstolar har traditionellt och huvudsakligen grundat sig på principen om retributiv (vedergällande) rättvisa och ackusatorisk process snarare än återuppbyggande rättvisa och en inkvisitorisk modell. Därav har brottsoffrens ställning vid dessa straffrättsliga domstolar begränsat sig till den som innehas av vittnen vid Tribunalen som behandlar brott som begåtts i det forna Jugoslavien (ICTY), Internationella krigsförbrytartribunalen för Rwanda (ICTR) och Specialdomstolen för Sierra Leone (SCSL). Internationella brottmålsdomstolen (ICC), å sin sida, har medfört en viktig förändring gällande brottsoffrens ställning i internationella straffrättsliga fora, vilket innebär att de från att ha betraktats endast i egenskap av vittnen nu även har en rätt att delta och lämna sina synpunkter (i egenskap av brottsofferdeltagare) samt kräva gottgörelse. Denna trend har fortsatt inom området för internationell straffrätt, vilket manifesterats vid hybridtribunaler som tillsatts efter ICC såsom Kambodjadomstolen (ECCC) vid vilken brottsoffer kan agera civilrättsliga parter och Specialdomstolen för Libanon (STL) där brottsoffer kan inneha en deltagande roll. Den föreliggande studien behandlar två huvudsakliga frågeställningar, av vilka den första lyder: Vilken ställning tillskrivs brottsoffren vid internationella domstolar och hybridtribunaler? I detta hänseende argumenterar författaren, sammanfattningsvis, för att brottsoffrens ställning vid internationella straffrättsliga domstolar och hybridtribunaler huvudsakligen tar sig uttryck på tre sätt, d.v.s. som brottsoffer i egenskap av vittnen, som brottsoffer i egenskap av deltagande brottsoffer/civilrättsliga parter samt som brottsoffer som kräver gottgörelse. Den andra frågeställningen för denna studie lyder: På vilket sätt fungerar brottsoffrens ställning som vittnen, brottsofferdeltagande/civilrättsliga parter och gottgörelsekrävande vid internationella och hybrida straffrättsliga domstolar? -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Kansainvälisten rikosten rankaiseminen kansainvälisissä rikostuomioistuimissa ja hybridituomioistuimissa on perinteisesti enimmäkseen perustunut retributiivisen oikeuden ja akkusatorisen menetelmän soveltamiseen pikemmin kuin restoratiivisen oikeuden ja inkvisitorisen menetelmän soveltamiseen. Niinpä uhrien asema kansainvälisissä rikostuomioistuimissa ja hybridituomioistuimissa on rajoittunut todistajan asemaan entisen Jugoslavian kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa (ICTY), Ruandan kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa (ICTR) ja Sierra Leonen erikoistuomioistuimessa (SCSL). Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perustaminen on kuitenkin merkinnyt tärkeää muutosta uhrien asemaan kansainvälisen rikosoikeuden alalla siten, että kun uhrit aiemmin nähtiin vain todistajina, heillä on nyt myös mahdollisuus tuoda esiin omat näkökantansa (osallistumisoikeus) ja vaatia hyvitystä. Tämä suuntaus on jatkunut kansainvälisen rikosoikeuden alalla ICC:n jälkeen perustetuissa hybridituomioistuimissa, kuten Kambodzhan erityistuomioistuimessa (ECCC), missä uhrit voivat olla asianosaisen asemassa, sekä Libanonin erityistuomioistuimessa (STL), missä uhrit voivat osallistua prosessiin. Tämä tutkimus käsittelee kahta keskeistä kysymystä. Ensinnäkin: Mikä on rikoksen uhrien asema kansainvälisissä rikostuomioistuimissa ja hybridituomioistuimissa? Tutkimuksessa päädytään mm. siihen, että uhrien asema kansainvälisissä rikostuomioistuimissa ja hybridituomioistuimissa voi koostua pääosin kolmesta ulottuvuudesta eli uhrit todistajina, uhrit prosessiin osallistujina/asianosaisina ja uhrit hyvityksen hakijoina. Tutkimuksen toinen keskeinen kysymys on: Miten uhrien asema todistajina, prosessiin osallistujina/ asianosaisina ja hyvityksen hakijoina toimii kansainvälisissä rikostuomioistuimissa ja hybridituomioistuimissa?

Reiterando o pacto: história, teologias políticas cristãs e a religião civil americana em uma era de multiculturalismo e império

Há 40 anos, em plena Guerra Fria, Robert Bellah concluiu seu célebre artigo sobre a religião civil americana com a seguinte pergunta: como conceber a aplicabilidade legítima dos valores-chave que suportam o imaginário nacional americano para além dos confins territoriais do seu Estado-nação? O presente artigo quer revisitar esta questão criticamente à luz de incursões regulatórias recentes dos EUA sobre o campo da liberdade religiosa no globo. Primeiramente, reviso a história da relação entre secularismo, identidade nacional e cristianismo nos EUA. A seguir, analiso as articulações político-religiosas que dão origem ao International Freedom of Religion Act (IRFA), em 1998. Por fim, tento destacar como este exercício pode fornecer contribuições mais gerais para o estudo da relação entre religião, nacionalismo e poder secular na contemporaeidade, com ênfase na relação entre estes e o princípio de soberania do estado de direito.

Karta öfver Uleåborgs stad upprättad år 1886 i enlighet med af aflidne Civil-Ingenieur C. Kjerrström år 1876 öfver staden upprättade karta jemte tilläg af: G. Wilh. Liljeblad

Mittakaava laskettu janamittakaavasta

Typing class I HLA-A gene using a nested PCR-RFLP procedure

In order to detect several new HLA-A class I alleles that have been described since 1998, the original PCR-RFLP method developed to identify the 78 alleles recognized at that time at high resolution level was adapted by us for low and medium resolution levels using a nested PCR-RFLP approach. The results obtained from blood samples of 23 subjects using both the PCR-RFLP method and a commercial kit (MicroSSP1A®, One Lambda Inc.) showed an agreement higher than 95%. The PCR-RFLP adapted method was effective in low and medium resolution histocompatibility evaluations.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

De fide historica, exercitatio gradualis, qvam cum consensu ampliss. facult. philos. Aboens. praeside, v. cl. dn. Algotho A. Scarin, histor. & philosoph. civil. profess. reg. & ord. Publice ventilandam sistit Gerhardus P. Hällbergh, Ostrobotniensis. Ad diem XV. Junii, anni MDCCXLVIII. loco horisqve consvetis

Invokaatio: Quod bene vertat!

De principis primogeniti jure & officio aphorismos politicos consentiente ampliss. facult. phil. Aboens. praeside viro cl. mag. Algotho A. Scarin, histor. & philos. civil. profess. reg. & ord. Ad diem XII. Aprilis anno 1738, dissertatione graduali publicae disquisitioni submittit Michael Lebell Ostrobotniensis

Invokaatio: Q.B.V.

Transtracheal puncture: a forgotten procedure

Transtracheal puncture has long been known as a safe, low-cost procedure. However, with the advent of bronchoscopy, it has largely been forgotten. Two researchers have suggested the use of α-amylase activity to diagnose salivary aspiration, but the normal values of this enzyme in tracheobronchial secretions are unknown. We aimed to define the normal values of α-amylase activity in tracheobronchial secretions and verify the rate of major complications of transtracheal puncture. From October 2009 to June 2011, we prospectively evaluated 118 patients without clinical or radiological signs of salivary aspiration who underwent transtracheal puncture before bronchoscopy. The patients were sedated with a solution of lidocaine and diazepam until they reached a Ramsay sedation score of 2 or 3. We then cleaned the cervical region and anesthetized the superficial planes with lidocaine. Next, we injected 10 mL of 2% lidocaine into the tracheobronchial tree. Finally, we injected 10 mL of normal saline into the tracheobronchial tree and immediately aspirated the saline with maximum vacuum pressure to collect samples for measurement of the α-amylase level. The α-amylase level mean ± SE, median, and range were 1914 ± 240, 1056, and 24-10,000 IU/L, respectively. No major complications (peripheral desaturation, subcutaneous emphysema, cardiac arrhythmia, or hemoptysis) occurred among 118 patients who underwent this procedure. Transtracheal aspiration is a safe, low-cost procedure. We herein define for the first time the normal α-amylase levels in the tracheobronchial secretions of humans.

A novel procedure to measure the antioxidant capacity of Yerba maté extracts

Yerba maté extracts have in vitro antioxidant capacity attributed to the presence of polyphenolic compounds, mainly chlorogenic acids and dicaffeoylquinic acid derivatives. DPPH is one of the most used assays to measure the antioxidant capacity of pure compounds and plant extracts. It is difficult to compare the results between studies because this assay is applied in too many different conditions by the different research groups. Thus, in order to assess the antioxidant capacity of yerba maté extracts, the following procedure is proposed: 100 µL of an aqueous dilution of the extracts is mixed in duplicate with 3.0 mL of a DPPH 'work solution in absolute methanol (100 µM.L-1), with an incubation time of 120 minutes in darkness at 37 ± 1 °C, and then absorbance is read at 517 nm against absolute methanol. The results should be expressed as ascorbic acid equivalents or Trolox equivalents in mass percentage (g% dm, dry matter) in order to facilitate comparisons. The AOC of the ethanolic extracts ranged between 12.8 and 23.1 g TE % dm and from 9.1 to 16.4 g AAE % dm. The AOC determined by the DPPH assay proposed in the present study can be related to the total polyphenolic content determined by the Folin-Ciocalteu assay.

La libertad civil como condición de posibilidad de la autonomía moral: sobre la aportación de Freud al planteamiento práctico de Kant

Es frecuente buscar en Freud a un crítico de la Ilustración y, en particular, del modo de pensar la moral heredero del planteamiento kantiano. Sin embargo, Freud se limita a descubrir en la naturaleza humana un importante obstáculo del que el proyecto ilustrado no se podrá ya desentender. Este obstáculo, que afecta de un modo decisivo al modo como entender el paso a la mayoría de edad, remite a la existencia de un determinado reino de la heteronomía cuyo rasgo más característico es su capacidad para suplantar la voz de la autonomía moral: al igual que la ley moral en Kant, el superyó -una vez ha interiorizado en la infancia y asumido como propios determinados contenidos de cultura (independientemente de su racionalidad y de su posible validez como leyes universales)- también ordena poderosamente sin prometer nada (externo) ni amenazar con nada (externo). En estas condiciones, el proyecto de investir a la razón como autoridad suprema (proyecto que Freud y Kant comparten) depende de la existencia de una organización republicana que garantice un programa pedagógico para el que "mayoría de edad" no signifique llamar "yo" a la cristalización interior de las costumbres de los ancestros sino a la capacidad efectiva de guiarse por la propia razón (lo cual, tras el descubrimiento de los mecanismos elementales del psiquismo, se convierte en un imperativo no sólo moral sino también terapéutico).

Has social justice any legitimacy in Kant's theory of right? The empirical conditions of the legal state as a civil union

This paper aims at shedding light on an obscure point in Kant's theory of the state. It discusses whether Kant's rational theory of the state recognises the fact that certain exceptional social situations, such as the extreme poverty of some parts of the population, could request institutional state support in order to guarantee the attainment of a minimum threshold of civil independence. It has three aims: 1) to show that Kant's Doctrine of Right can offer solutions for the complex relation between economics and politics in our present time; 2) to demonstrate the claim that Kant embraces a pragmatic standpoint when he tackles the social concerns of the state, and so to refute the idea that he argues for an abstract conception of politics; and 3) to suggest that a non-paternalistic theory of rights is not necessarily incompatible with the basic tenets of a welfare state.

Répertoire général pratique de notariat, de droit civil et fiscal et de formules d'actes : recueil périodique 1° de lois et décrets, avec commentaires ; 2° de jugements, arrêts, solutions, décisions, etc. ; 3° et de formules d'actes notariés : faisant suite au Traité-pratique et formulaire général du notariat / par A. Defrénois

1878 (T3,N2172)- (T3,N3883).

Répertoire général pratique de notariat, de droit civil et fiscal et de formules d'actes : recueil périodique 1° de lois et décrets, avec commentaires ; 2° de jugements, arrêts, solutions, décisions, etc. ; 3° et de formules d'actes notariés : faisant suite au Traité-pratique et formulaire général du notariat / par A. Defrénois

Etat de collection : retirages de 1877-1878

Répertoire général pratique de notariat, de droit civil et fiscal et de formules d'actes : recueil périodique 1° de lois et décrets, avec commentaires ; 2° de jugements, arrêts, solutions, décisions, etc. ; 3° et de formules d'actes notariés : faisant suite au Traité-pratique et formulaire général du notariat / par A. Defrénois

1877 (T2,N1073)- (T2,N2171).