Alokkaiden käsityksiä motivaatiosta : fenomenografinen tutkimus motivaatioon vaikuttavista tekijöistä peruskoulutuskaudella

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varusmiesten käsityksiä motivaatioon vaikuttavista tekijöistä peruskoulutuskaudella. Motivaatiota on tutkittu paljon puolustusvoimissa, mutta siihen on liitetty usein jokin yksittäinen tekijä, kuten kouluttaja. Tutkimuksessa halusin saada varusmiesten mielipiteet esiin löytääkseni motivaatioon vaikuttavien tekijöiden kokonaiskuvan. Päätutkimustehtävä tutkimuksessa oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat varusmiesten motivaatioon peruskoulutuskaudella joko positiivisesti tai negatiivisesti. Vastauksen tutkimustehtävään pyrin saavuttamaan kvalitatiivisella eli laadullisella tutkimuksella, jonka tein fenomenografisella tutkimusotteella. Keräsin aineiston käyttämällä passiivista eläytymismenetelmää. Tutkimukseen osallistui 100 alokasta Panssariprikaatin yhdestä perusyksiköstä, jotka saivat vapaasti kirjoittaa jatkon lyhyelle kehyskertomukselle. Kehyskertomuksia oli kaksi, joista toinen kuvasi motivaatioon positiivisesti vaikuttanutta tapahtumaa ja toinen motivaatioon negatiivisesti vaikuttanutta tapahtumaa sekä niihin liittyviä tekijöitä. Alokkaat olivat vastanneet annettuun tehtävään onnistuneesti. Vastauksista ilmeni useita eri tekijöitä, joiden koettiin vaikuttavan motivaatioon. Näitä tekijöitä olivat muun muassa palkkiot, näyttämisen- ja menestymisen halu, tavoitteet, kouluttajan toiminta ja ympäristö sekä kilpailuhenkisyys. Tuloksista käy ilmi, että ulkoisella palkkiolla on merkittävä vaikutus alokkaiden motivaatioon. Alokkaat kokivat, että pelkästään ulkoinen palkkio riitti motivoi-maan heitä, mutta sen koettiin myös vahvistavan sisäistä motivaatiota. Ulkoisen palkkion odotus saattoi kuitenkin lisätä jännitystä suorituksen tekemiseen. Kouluttajalla on keskeinen rooli alokkaiden motivaatioon vaikuttavana tekijänä. Tämä asia tuli esille niin negatiivisissa kuin positiivisissa tarinoissa. Kouluttajan käyttäytyminen koet-tiin motivaatiota kohottavana tekijänä silloin, kun kouluttaja antoi kehuja ja positiivista sekä rakentavaa palautetta. Negatiivisesti vaikuttavana tekijänä kouluttaja koettiin silloin, kun kouluttaja antoi ristiriitaisia ohjeita tai käskyjä, haukkui suorituksia tai antoi huonoksi koettua palautetta.

Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteiden kehittyminen vuosina 1985-2006

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteen kehittyminen vuosien 1985–2006 välisenä aikana. Yhdysvaltain asevoimat alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen ylläpitää maailmanlaajuista ja jatkuvaa sotilaallista valmiutta merijalkaväen ja laivaston yhteisten osastojen avulla. Sodan kuvan muuttuminen matalan intensiteetin operaatioihin vaati erikoisoperaatioihin kykenevien konventionaalisten joukkojen perustamista. Tutkimusmenetelmä oli luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin miksi erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston ohjelma luotiin. Kehittymisprosessin tutkiminen vaati historiallisten murroskohtien tunnistamista, joiden avulla selvitettiin muutostarpeen syntyä ja kehittymistä seuraavaan murroskohtaan verraten. Näihin kohtiin vaikuttivat tekniikan kehittyminen, sotakokemuksien ja sodan kuvan vaikutukset suorituskykyvaatimuksiin. Vaatimukset vaikuttivat lopulta organisaation rakenteeseen. Tutkittavia murroskohtia olivat sodat, sodan kaltaiset konfliktit, erikoisoperaatiot, sodan kuvan muuttuminen sekä kaluston ja taktiikan vaikutukset kokoonpanomuutoksiin. Korean sodan jälkeen merijalkaväen tarpeellisuus kyseenalaistettiin. Tarpeellisuutensa osoittamiseksi merijalkaväen täytyi hyödyntää Yhdysvaltain tarvetta vaikuttaa maailmanlaajuisesti sotilaallisella voimalla ja siihen merijalkaväki perusti täysin uudenlaiset joukot. Muilla puolustushaaroilla ei ollut mahdollisuutta toimia Yhdysvaltain ulkopuolella yhtä pitkäaikaisesti. Ylläpitokykyyn lisättiin maa- meri- ja ilmakomponenttien yhdenaikainen toiminta sekä yhteisen taktisen ja operatiivisen tavoitteen saavuttaminen. Beirutin pommitusten ja Teheranin panttivankien vapautusoperaatioiden epäonnistuttua havaittiin, ettei konventionaalisilla joukoilla voitu enää vastata muuttuneeseen sodan kuvaan. Merijalkaväki loi erikoisoperaatioihin kykenevien joukkojen ohjelman, jonka tavoitteena oli lisätä suorituskykyjä konventionaalisten merijalkaväkitaisteluosastojen repertuaariin. Tarkoituksena oli pienentää kriisien vasteaikoja ja lisätä tehtävien onnistumisprosenttia. Ohjelma loi sotatoimialueiden komentajille ja kansallisen turvallisuusviraston käyttöön joukon, jota voitiin käyttää muista joukoista erillään mihin tahansa tehtävään. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona on, että erikoisoperaatiokykyiset merijalkaväkitaisteluosastot rakennettiin aina edellisten joukkojen rotaatiokokemusten, uhka-arvion ja käytettävissä olleiden laivaston alusten mukaan. Vaihtelevuus peruskokoonpanoista oli vähäistä. Tekniikan kehittyminen vaikutti suuresti ennen kaikkea operatiivisiin käyttöperiaatteisiin. Käyttöperiaatteet taas kehittyivät hyvin nopeasti sodan kuvan muututtua.

Eletty, koettu ja muisteltu Selkämeri. Selkämeren alueen muisteluiden ja kerronnan tutkimus

Tämä tutkimus liittyy yhtenä osana Merikarvian historia-hankkeeseen joka toimitetaan kulttuuriperinnön ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa Porin yliopistokeskuksessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty Satakunnan museoon arkistoituja, vuonna 2013 kerättyjä kertomuksia ja muisteluita Selkämerestä. Muistelut on kerätty Metsähallituksen ja yhteistyökumppaneiden toimesta: ”Minun Selkämereni” kilpakirjoituksena. Tutkimus on fenomenografinen kerronnan ja muisteluiden tutkimus, jossa tarkastellaan meren merkityksiä ihmisten elämysten, kokemusten ja identiteetin kautta. Erityisenä tutkimuskohteena ovat myös Merikarvian ja Ouran kertomukset. Historiallinen konteksti kulkee mukana kerronnan ja paikkojen tarkastelussa. Tutkimus on myös hermeneuttisen ymmärtävää ja kerronnan ja muistitiedon tutkimusta. Muistitiedosta etsitään merkityksiä ja käsityksiä ja se toimii sosiaalisen tiedon välittäjänä. Tutkimuksen tulosten kautta hahmottuu Merikarvian Ouran muodostuminen paikkakunnan yhteiseksi kulttuuriperinnöksi ja muistin paikaksi, sekä meren merkityksiä ihmisille luonnon kohtaamisen, kalastuksen, kesämökkeilyn ja veneilyn teemojen kautta tutkittuna. Meri osana identiteettiä valottaa meren vaikuttavuutta kulttuurisena, sukupolvien yli ulottuvana ja elämäntapaan olennaisesti kuuluvana elementtinä. Kulttuuriperintö on alati muuttuvaa, menneestä ammentavaa ja samalla tulevaisuuden odotushorisonttiin suuntautuvaa. Tunnepitoiset ja positiiviset muistot kiinnittävät paikkaan ja siirtyvät paikkaa eläen ja kokien perinteenä, tapoina ja ajattomina arvoina eteenpäin

Nettinatiivit Muumilaaksossa. Tutkimus muumeista suomalaisissa verkkokulttuureissa vastakulttuurisina esityksinä

Pro gradu -tutkielmani aiheena ovat suomalaisten verkkokulttuurien vastakulttuuriset muumiesitykset. Päätutkimuskysymykseni on, miten muumiesitykset verkossa näyttäytyvät vastakulttuurisuutena. Lisäksi kysyn alatutkimuskysymyksinäni, millaisin tavoinmuumi näyttäytyy suomalaisissa verkkokulttuureissa ja mikä on kulttuuriperinnön javastakulttuurisuuden suhde verkon muumiesityksissä. Muumihahmot ovat tehneet ensiesiintymisensä suomalaisissa verkkoaineistoissa jo 1990-luvun loppupuolella, ja sosiaalisten medioiden sekä yhteisöpalveluiden ajalla jamediakonvergenssin eli medioiden yhdistymisen ja monikanavaisuuden kiihtyessä verkon muumiaines on runsastunut ja monipuolistunut. Primaariaineistonani ovat kahdelle suomalaiselle viihdesivustolle ladatut muumiesitykset, suomen suurimman kuvalaudantoistuvat muumimeemit, reaktiokuvat ja -äänet sekä YouTuben muumivideot. Aineistoni pääpaino on kuvallisissa ja audiovisuaalisissa esityksissä sekä niihin sisältyvien kulttuuristen merkitysten analysoinnissa, ja tutkimukseni fokus painottuu niihin kulttuurisiin prosesseihin, joissa muumista muotoutuu vastakulttuurisia esityksiä verkossa.Tutkimusmetodini on osallistumaton havainnointi, jonka tuloksena keräämäni aineiston tulkintaa määrittää hermeneutiikka; hermeneuttisen tutkimusstrategian päämääränä on ihmisen toiminnan ja kulttuurin syvällinen ymmärtäminen, johon tähdätään hermeneuttiseksi kehäksi kutsutulla systemaattisella tulkintojen tekemisen prosessilla. Tutkimukseni rakentuu johdantoluvun jälkeen kolmesta luvusta. Luvussa kaksi käsittelen muumia suomalaisissa verkkokulttuureissa kulttuuriperinnön ja kulttuurin perinnöllisyyden käsitteiden kautta. Tuon esille niitä tapoja, joilla muumi tutkimukseni kohteena olevilla verkkosivustoilla esiintyy sekä pohjustan lyhyesti näiden ulkopuolisen silmiin mahdollisesti hyvin triviaaleilta vaikuttavien kulttuurin fragmenttien merkityksellisyyttä niitä viestinnässään sekä ilmaisussaan käyttäville yksilöille ja heidän muodostamilleen yhteisöille. Esittelen lukijalle kulttuuriperinnön ja kulttuurin perinnöllisyyden käsitteiden lisäksi myös kulttuurisen kestävyyden käsitteen; nämä kolme yhdessä luovat pohjan aineistoni myöhemmälle käsittelylle valitsemani teoreettisen viitekehyksen puitteissa. Luvussa kolme käsittelen muumia nettinatiivien folklorena esimerkiksi yhteisöllisen taiteen tekemisen ja institutionaalisen tuottamisen kanssa vastakkain asemoituvan fanikulttuurisuuden kautta. Luvussa neljä selvennän muumin vastakulttuurisuuteen kytkeytyviä esitystapoja ja niihin johtaneita prosesseja sekä pohdin kulttuuriperinnön ja vastakulttuurisuuden suhdetta verkon muumiesityksissä. Näissä kahdessa luvussa taustalla kulkevat koko ajan luvussa kaksi esille tuomani kulttuuriperintöön kytkeytyvät teemat, verkkotilan kokeminen sekä yhteisöllisyyden tematiikka. Jatkotutkimusta ajatellen esilletuomiani näkökulmia, erityisesti toistaiseksi vähemmän tutkittuja, voisi entisestään syventää aineistollisen, analyyttisen ja/tai menetelmällisen triangulaation avulla.

Kirkko turvapaikkana: tutkimus kirkon yhteiskunnallista toimijuutta koskevasta keskustelusta

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee keskustelua, joka on syntynyt Suomen ev.lut. kir-kon edustajien osallistuttua karkotuspäätösten saaneiden turvapaikanhakijoiden auttami-seen. Keskustelua kantavana teemana on kirkon yhteiskunnallinen toimijuus. Tutkiel¬man teoreettisena viitekehyksenä toimii uskontososiologinen näkökulma, joka tutkii uskonnon ja yhteiskunnan suhteita. Keskustelun merkityksenantoja jäljittävinä työka-luina olen käyttänyt diskurssianalyysiä sekä teoriaa pyhästä. Kieli ilmaisee sen takana olevia sosiaalisia toimintoja sekä ilmentää vallitsevan kulttuu¬rin ja yhteiskunnan arvoja ja normeja. Tässä työssä keskustelua ja erilaisia merkityksenan¬toja on analysoitu haastattelemalla turvapaikkatyöhön osallistunutta Tu¬run Mikaelinseurakunnan kirkkoherraa sekä Lounais-Suomen ulkomaalaisyksikön komisa-riota. Olen myös analysoinut Mikaelinseurakunnan ja kirkkoherran saamia palaut¬teita, joita on yhteensä 24 kappaletta. Lisäksi aineistoon kuuluu suomi24.fi sekä uskojaelama.net -sivustoilta keräämääni neljä viestiketjua, joissa käydään keskustelua kirkon roolista turvapaikan tarjoajana. Aineistossa toistuvat teemat ovat antaneet mahdolli¬suuden paikantaa erilaisia näkemyksiä. Olen jäljittänyt aineistosta neljä näkemyk¬sellistä kategoriaa, jotka hahmottuvat osaksi kahta laajempaa diskurssia turvapai¬kanhakijoista ja kirkosta. Lisäksi näiden diskurssien pohjalta olen paikantanut erilaisia maailmankuvallisia elementtejä sekä pyhäkäsityksiä, joihin erilaiset näkemyk¬set nojaavat. Paikantamani näkemykset kytkeytyvät teemoihin auttamisesta, autettavista, tottelemattomuu¬desta sekä kirkon tehtävästä. Näkökulmista on nähtävissä kahtiajakoi-suutta, joiden kautta näkemykset muodostavat turvapaikanhakijoista ja kirkosta haas¬teen sekä mahdollisuuden diskurssin. Myös pyhäkäsitykset, jotka vaikuttavat erilaisten näkemysten takana, jakautuvat kahteen leiriin. Toisaalta on pyhä, joka koostuu kristilli-sen sanoman mukaisista asioista, toisaalta maallinen pyhä, jossa esim. olemassa olevat lait ja oikeusjärjestelmä nähdään yhteiskuntaa erehtymättömästi suojaavina. Kirkon edustajien toimista syntyneessä keskustelussa eriäviä näkökulmia on syntynyt niin kirkkoon kuuluvien sekä kuulumattomien välille kuin kirkon sisälläkin. Erilaiset kannat, tulkinnat ja merkityksenannot kumpuavat erilaisista maailmankuvallisista elemen¬teistä ja pyhäkäsityksistä. Ihmiset ja yhteisöt omaavat erilaisia identiteettejä ja pienoismaailmankuvia, joiden läpi kutkin tahot hahmottavat ympäröivän todellisuuden ilmiöitä.

Eletty, koettu ja muisteltu Selkämeri. Selkämeren alueen muisteluiden ja kerronnan tutkimus

Tämä tutkimus liittyy yhtenä osana Merikarvian historia-hankkeeseen joka toimitetaan kulttuuriperinnön ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa Porin yliopistokeskuksessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty Satakunnan museoon arkistoituja, vuonna 2013 kerättyjä kertomuksia ja muisteluita Selkämerestä. Muistelut on kerätty Metsähallituksen ja yhteistyökumppaneiden toimesta: ”Minun Selkämereni” kilpakirjoituksena. Tutkimus on fenomenografinen kerronnan ja muisteluiden tutkimus, jossa tarkastellaan meren merkityksiä ihmisten elämysten, kokemusten ja identiteetin kautta. Erityisenä tutkimuskohteena ovat myös Merikarvian ja Ouran kertomukset. Historiallinen konteksti kulkee mukana kerronnan ja paikkojen tarkastelussa. Tutkimus on myös hermeneuttisen ymmärtävää ja kerronnan ja muistitiedon tutkimusta. Muistitiedosta etsitään merkityksiä ja käsityksiä ja se toimii sosiaalisen tiedon välittäjänä. Tutkimuksen tulosten kautta hahmottuu Merikarvian Ouran muodostuminen paikkakunnan yhteiseksi kulttuuriperinnöksi ja muistin paikaksi, sekä meren merkityksiä ihmisille luonnon kohtaamisen, kalastuksen, kesämökkeilyn ja veneilyn teemojen kautta tutkittuna. Meri osana identiteettiä valottaa meren vaikuttavuutta kulttuurisena, sukupolvien yli ulottuvana ja elämäntapaan olennaisesti kuuluvana elementtinä. Kulttuuriperintö on alati muuttuvaa, menneestä ammentavaa ja samalla tulevaisuuden odotushorisonttiin suuntautuvaa. Tunnepitoiset ja positiiviset muistot kiinnittävät paikkaan ja siirtyvät paikkaa eläen ja kokien perinteenä, tapoina ja ajattomina arvoina eteenpäin.