Panssarivaunujoukkojen koulutus Panssariprikaatissa 1942–1944

Vuosi 1942 oli suomalaisille panssarivaunujoukoille suuren kehittymisen aikaa. Helmikuussa perustettiin Panssariprikaati, joka liitettiin myöhemmin kesän aikana perustettuun Panssaridivisioonaan. Panssariprikaatin perustamisen mahdollisti jatkosodan hyökkäysvaiheessa saatu runsas sotasaaliskaluston määrä. Panssariprikaatin komentajaksi määrättiin Panssaripataljoonan komentajana toiminut everstiluutnantti Sven Björkman. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää miten panssarivaunujoukkojen koulutus kehittyi Panssariprikaatissa 1942–1944 välisenä aikana. Perustamisensa jälkeen Panssariprikaati oli pääosan tarkasteltavasta ajanjaksosta Äänislinnassa reservissä. Tämä mahdollisti koulutuksen järjestämisen tehokkaasti. Tutkimuksen pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien alakysymysten avulla: millaista oli panssarivaunukoulutus Suomessa ennen jatkosotaa, mitkä tekijät vaikuttivat panssarivaunukoulutuksen kehittymiseen, miten koulutus järjestettiin ja miten koulutus näkyi kesän 1944 taisteluissa. Tutkimus on asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä on aineistoanalyysi. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet ovat Kansallisarkiston arkistomateriaalia. Lähteinä mainittakoon Panssaridivisioonan, Panssariprikaatin, panssaripataljoonien ja niiden perusyksiköiden asiakirjat, sotapäiväkirjat ja taistelukertomukset. Arkistolähteisiin lukeutuvat myös sodanaikana laaditut koulutusohjeet ja koulutusmatkakertomukset. Työssä on keskitytty koulutuksen sisältöön, toteutukseen ja siihen vaikuttaneisiin tekijöihin. Tutkimus käsittelee panssarivaunukoulutusta myös ennen vuotta 1942, mikä toimii vertailupohjana tarkasteltavalle ajanjaksolle. Lisäksi käsitellään panssarivaunujoukkojen tärkeimmät taistelutapahtumat kesällä 1944, joiden kautta selvitetään koulutuksen näkymistä joukkojen toiminnassa. Koulutukseen vaikuttivat olennaisesti hyökkäysvaiheen kokemukset, sekä käytettävissä ollut kalusto ja sen määrä. Myös saksalaisella panssariaseella oli oma vaikutuksensa koulutukseen. Oppia haettiin saksasta opintomatkojen muodossa. Lisäksi Saksasta saatiin runsaasti materiaalia koulutuksen kehittämiseksi. Koulutus panssarijoukoissa oli vahvasti komentajajohtoista. Panssaridivisioonassa annettua koulutusta johti divisioonankomentaja kenraalimajuri Ruben Lagus. Koulutuksessa ei keskitytty ainoastaan panssarivaunujen toimintaan, vaan olennainen osa panssarivaunumiesten koulutusta oli yhteistoiminta jääkärijoukkojen kanssa. Kesällä 1944 Panssariprikaati osallistui Karjalankannaksen torjuntataisteluihin osana Panssaridivisioonaa. Joukoilla oli takana tiivis koulutusjakso, jonka vaikutus joutui koetukselle kesän ankarissa taisteluissa.

Öljyntorjunnan johtaminen rajavartiolaitoksessa

Itämeren rantavaltioiden yhteistyö, Suomessa tehdyt poliittiset päätökset ja Rajavartiolaitoksen strategia 2022 konkretisoivat yhteisen tavoitteen: torjua mahdollisesti tulevaisuudessa tapahtuva alusöljyonnettomuus Itämerellä. Suomen ympäristökeskuksella on johtovastuu öljyntorjuntaoperaatiosta Suomessa. Rajavartiolaitos, johtavana meripelastusviranomaisena, on keskeinen johtamista tukeva yhteistyöviranomainen merellisessä öljyntorjuntaoperaatiossa. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten öljyntorjuntaa johdetaan rajavartiolaitoksessa koska emme ole päävastuuviranomainen tällä hetkellä. Tutkimus on laadullinen ja tutkimusaineisto analysoidaan teorialähtöisellä laadullisella sisällönanalyysillä. Tutkimusaineisto muodostuu kirjallisesta aineistosta, kyselyn kautta saadusta materiaalista ja toteuttamalla havainnointia Suomenlahdella järjestetyssä kansainvälisessä öljyntorjuntaharjoituksessa. Tutkimuksen kirjallinen aineisto koostuu pääosin johtamisenteoriaan keskittyvistä teoksista. Johtamisen tutkiminen perustuu johtamisen nelikentän osa-alueisiin: johtamiseen (management), johtajuuteen (leadership), organisaatiorakenteeseen ja organisaatiokulttuuriin. Muu tutkimuksessa käytetty kirjallinen aineisto koostuu aihealueesta tehdyistä raporteista ja ohjeistuksista. Johtamisen kannalta alusöljyvahinkojen torjunnassa korostuvat rajavartiolaitoksen näkökulmasta kaikki nelikentän osa-alueet siten, että itse johtamisprosessin keskiössä ovat johtaminen ja johtajuus. Alusöljyonnettomuuden torjuntaoperaatiossa rajavartiolaitoksen rooli olisi toimia tukevana viranomaisena. Laki antaa rajavartiolaitokselle mahdollisuuden toimia yleisjohtovastuullisena viranomaisena, mutta käytännössä näin ei välttämättä olisi. Rajavartiolaitoksen näkökulmasta on huomioitava laissa määrätyt ensisijaiset merelliset tehtävät, joiden kautta on järkevää, että rajavartiolaitos ei sitoudu liiallisesti öljyntorjuntavaiheen johtamiseen.

Upseerioppilaiden johtajaprofiilin yhteys opintomenestykseen Reserviupseerikoulun pioneerikomppaniassa

Kvantitatiivisen poikittaistutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen yhteys johtajaprofiilin ja opintomenestyksen välillä vallitsee Reserviupseerikoulun pioneerikomppaniassa (N = 136). Samalla kartoitettiin opintomenestykseen vaikuttavia tekijöitä, arvioitiin reserviupseerikurssin rakennetta ja arviointikäytäntöjä suhteessa koulutettavien oppimiseen sekä tehtiin johtopäätöksiä johtajaprofiilin soveltuvuudesta valintakriteeriksi reserviupseerikurssille. Kvantitatiivinen aineisto muodostui tutkittavien johtajaprofiileista sekä reserviupseerikurssin loppuarvioinnin mukaisista arvosanoista. Aineiston analysointiin käytettiin korrelaatio-, regressio-, ryhmittely- ja varianssianalyysiä. Näillä menetelmillä selvitettiin tutkittavien yhteyksien voimakkuutta, yhteyksiä selittäviä tekijöitä sekä eri ryhmien välisiä tilastollisia eroavaisuuksia. Johtajaprofiilin ja opintomenestyksen välillä havaittiin tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys. Voimakkain yhteys oli suhteessa johtaja- ja kouluttajakoulutuksen arvosanaan ja heikoin yhteys fyysisen koulutuksen arvosanaan. Ammattitaito oli johtamisen ulottuvuuksista voimakkaimmin ja yksilöllinen kohtaaminen heikoimmin yhteydessä opintomenestykseen. Opintomenestystä kuvaavia oppiainekohtaisia arvosanoja pystyttiin parhaimmillaan selittämään noin 46 %. Syväjohtamisen mallin mukaisella, erinomaisella johtamiskäyttäytymisellä havaittiin olevan tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys opintomenestykseen. Löydettyihin yhteyksiin sekä selittäviin tekijöihin on tutkimusaineiston rajallisuudesta suhtauduttava tietyllä varauksella. Tulosten luotettavuuden kasvattamiseksi tutkimusta on syytä jatkaa laajemmalla aineistolla, pidemmällä tarkasteluvälillä sekä metodologisen triangulaation avulla.

Kyberanarkismi : kyberuhkakuvan turvallistaminen Suomen turvallisuuspolitiikassa

Yhä suurempi osa yhteiskunnan kriittisestä infrastruktuurista ja päivittäisistä toiminnoista on riippuvaista tietoverkkojen häiriöttömästä toiminnasta. Kybertoimintaympäristö ja kyberuhkat ovat tulleet osaksi niin Suomen, kuin muidenkin kehittyneiden valtioiden turvallisuuspolitiikan uhkakuvia. Samanaikaisesti yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä laillisissa, että laittomissa muodoissaan on ottanut jalansijaa kybertoimintaympäristössä. Kyberaktivismi on jaettavissa verkkovahvisteiseen ja verkkoperustaiseen, joista jälkimmäisen piirissä esiintyvät haktivismi, infoanarkismi ja kryptoanarkismi voidaan luokitella kuuluvaksi kyberanarkismin kokonaisuuteen. Tutkimuksen tutkimusongelma on: Onko tarkastellulla ajanjaksolla Suomen turvallisuuspoliittisissa virallisasiakirjoissa havaittavissa kyberanarkismin tai sen osatekijöiden turvallistamista, ja nähdäänkö kyberanarkismin liittyvän anarkismin poliittiseen ideologiaan? Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Mitä on kyberanarkismi ja mikä erottaa kyberanarkismin kyberrikollisuudesta sekä -terrorismista, onko suomalaisessa kyberanarkismissa havaittavissa eriäviä piirteitä verrattuna kansainväliseen kyberanarkismiin, onko kyberanarkismin tai sen osatekijöiden turvallistamista havaittavissa tutkitussa turvallisuuspoliittisessa asiakirja-aineistossa? Tämä tutkimus on kvalitatiivinen, eli laadullinen. Tutkimusmetodit ovat sisällönanalyysi ja teemoittelu. Tutkimuksen päälähdeainestona on kirjallisuus, aikaisemmat tutkimukset ja turvallisuuspoliittinen asiakirja-aineisto. Tutkimusaiheen luonteen vuoksi internetistä hankitulla lähdeaineistolla on tutkimuksessa merkittävä asema. Tutkimuksen teoreettinen paradigma noudattelee Kööpenhaminan koulukunnan teoriakokonaisuutta. Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian mukaisesti mikään reaalimaailman todellinen tai kuviteltu ilmiö ei ole itsessään turvallisuusuhka, vaan ilmiö vaatii uhkaksi muuttuakseen onnistuneen turvallistamisen; väitteen ilmiön uhkaavuudesta ja tämän väitteen hyväksymisen. Turvallistamisen ohella Kööpenhaminan koulukunnan teorioihin kuuluvat alueelliset turvallisuuskompleksit ja tähän liittyvä turvallisuuden analyysitasot. Koulukunta edustaa laajan turvallisuuden käsitettä, jakaen turvallisuuden ilmiöt sotilas-, politiikka-, talous-, yhteiskunta- ja ympäristösektoreihin. Kyberanarkismi näyttäytyy verkkoperustaisena aktivismina, jonka merkittävimpiä osatekijöitä ovat haktivismi, infoanarkismi ja kryptoanarkismi. Tämän tutkimuksen valossa kyberanarkismi vaikuttaa kuuluvan anarkistisen ideologian piiriin. Kyberanarkismilla ja reaalimaailman anarkistisella toiminnalla ei ole selkeää yhteyttä, vaikka molempien toimijoiden motiivit, kohteet ja päämäärät ovat usein samankaltaisia. Suomessa kyberanarkismi näyttäytyy muita länsimaita kehittymättömämpänä, eikä useiden muiden länsimaiden kokemia, kyberanarkistien suorittamia merkittäviä kyberhyökkäyksiä olla koettu Suomessa. Tämän tutkimuksen valossa Suomen turvallisuuspolitiikassa kyberanarkismia ei nähdä anarkismin poliittiseen ideologiaan liittyväksi ilmiöksi. Tämän sijaan kyberanarkismi luokitellaan yleisesti rikollisuudeksi, eikä ilmiön poliittista motiivia ole nähty merkittävänä tekijänä. Kyberanarkismin osatekijöiden, erityisesti haktivismin ja infoanarkismin, turvallistaminen on ollut tarkastellussa asiakirja-aineistossa ajallisesti kattavaa ja määrällisesti runsasta. Kyberanarkismin osatekijöiden välisiä yhteyksiä ja kyberanarkismin kokonaisuuden dynamiikkaa ei kuitenkaan ole tunnistettu, eikä ilmiötä kokonaisuudessaan ole näin ollen turvallistettu.

Iranin islamilaisen tasavallan sotilasstrategia

Sotilasstrategia tarkoittaa tapaa, jolla asevoimia käytetään valtion tai liittouman poliittisen johdon määrittämien päämäärien saavuttamiseksi. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Iranin islamilaisen tasavallan sotilasstrategiaa ja Iranin sotilasstrategista valintaa selittäviä taustatekijöitä. Tutkimuksen päämääränä on selvittää mikä on Iranin sotilasstrategia. Tutkimuksen päämenetelminä käytetään aluetutkimusta ja operaatioanalyysiä. Sotilasstrategiaan vaikuttavia taustatekijöitä tarkastellaan aluetutkimuksen näkökulmasta. Aluetutkimus on monitieteellinen koulukunta joka pyrkii maantieteen, kulttuurin, lingvistiikan, historian ja politiikan tutkimuksen keinoin lisäämään ymmärrystä maantieteellisesti rajatusta alueesta. Iranin sotilasstrategian olemusta tarkastellaan operaatioanalyyttisellä menetelmällä, jolla pyritään selvittämään tarkastelun kohteen poliittisia ja sotilaallisia toimia, erityisesti sitä mihin kohde voi kyetä. Tutkimuksen primäärilähteistönä käytetään turvallisuuspolitiikan tutkimuslaitosten dokumentteja. Muita merkittäviä lähteitä ovat kansainväliset uutistoimistot sekä Iranin asevoimien toimintaa avoimista lähteistä seuraavat yksilöt ja yhteisöt. Iranin sotilasstrategia on hybridisodankäynnin muoto johon sisältyy konventionaalinen asevoima ja pelote, epäsymmetrinen sodankäynti sekä ulkomaisten aseellisten ryhmittymien aseistaminen, rahoittaminen ja kouluttaminen. Laajasta turvallisuusnäkökulmasta Iranin sotilasstrategiaan liittyy läheisesti myös terrorismi, aseiden salakuljetus ja informaatiosodankäynti. Sotilasstrategisia valintoja selittävät Iranin vallankumouskaartin vahva asema maan sisäpolitiikassa, valtionjohdon pelko vastavallankumouksesta ja etnisistä jännitteistä, sotateknologiset ja – taloudelliset puutteet, maan vuoristoinen topografia sekä maan ulkopoliittinen eristyneisyys. Iranin varsin puolustuksellisen sotilasstrategian perusteella maan turvallisuuspoliittisena päämääränä on vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen niin kotimaisilta kuin ulkomaisilta uhkilta. Sotilaallisten toimien lisäksi Iran pyrkii lisäämään turvallisuuttaan parantamalla suhteitaan lähinaapureihin diplomaattisin ja taloudellisin keinoin.

Merivoimien varautuminen Neuvostoliiton Hangon tukikohtaa vastaan välirauhan aikana

Talvisodan päätyttyä 13.3.1939 Suomi joutui vuokraamaan Hankoniemen saaristoalueineen Neuvostoliitolle 30 vuodeksi laivastotukikohtaa varten. Vuokra-alueen kokonaispinta-ala oli yhteensä 115 neliökilometriä. Neuvostoliitto rakensi välirauhan aikana tukikohdasta vahvan rannikkolinnoituksen, jonka miesvahvuus oli jatkosodan alkaessa lähes 27 000 miestä. Sijaintinsa ja merellisen luonteensa takia päävastuu puolustuksesta Hangon vuokra-aluetta vastaan annettiin merivoimille. Merivoimien komentaja antoi joukoilleen tehtävän ryhmittyä puolustukseen ja eristää sekä varmentaa Hangon vuokra-alue. Varautumistehtävänä oli vuokra-alueen valtaus heti sodan alettua. Operatiivisia valmisteluja ja suunnittelua varten perustettiin 28.4.1940 Karjaan sotilaslääni, joka alistettiin myöhemmin merivoimille. Karjaan sotilasläänillä oli käytössään merivoimien rannikkopuolustuksen joukkoja sekä maavoimien yksiköitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten merivoimat varautui Neuvostoliiton Hangon tukikohtaa vastaan välirauhan aikana. Tähän tutkimuksen pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: millaisen uhan tukikohta asetti, millaisia suunnitelmia merivoimat teki Hankoa vastaan, miten puolustus oli järjestetty Hangon lohkolla, mitä joukkoja merivoimilla oli asettaa tukikohtaa vastaan sekä miten ne oli perustettu ja koulutettu? Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus, jossa lähdeaineiston sisältöä on analysoitu teemoittelemalla. Teemoina on käytetty tutkimuksen pää- ja apukysymyksiä. Tutkimuksen tärkeimpänä lähteenä on käytetty Kansallisarkiston arkistomateriaalia. Keskeisimpiä kokonaisuuksia ovat pääesikunnan, merivoimien esikunnan sekä Karjaan sotilasläänin esikunnan materiaalit. Tärkeän lähdekokonaisuuden muodostaa myös julkaistu kirjallisuus aiheeseen liittyen. Työssä on pyritty selvittämään mitä toimenpiteitä merivoimat tekivät vastatakseen siihen vaatimukseen minkä päämaja oli sille asettanut. Hangon tukikohta tuotti merivoimille suuria haasteita toimia Suomen rannikolla. Tukikohta jakoi rannikon kahtia ja hallitsi olemassaolollaan Suomenlahden suuta. Merivoimat aloitti varautumistoimenpiteet ryhmittämällä joukot puolustukseen ja aloittamalla linnoitustoimenpiteet tukikohdan ympärillä. Kesällä 1940 perustettu Karjaan sotilaslääni vastasi operatiivisista valmisteluista Hangon lohkolla merivoimien alaisuudessa. Karjaan sotilaslääni vastasi puolustusjärjestelyiden toteuttamisesta, perustamissuunnitelmista sekä hyökkäysoperaation suunnittelusta ja valmistelusta. Merivoimien joukoilla oli oltava korkea valmius vastata maahan kohdistuviin merellisiin uhkiin, mutta Hangon kohdalla valmius oli erittäin korkea. Joukkojen koulutukseen kiinnitettiin erityistä huomiota, sillä talvisodasta oli saatu paljon kokemuksia saaristotaisteluista. Puolustusvalmistelut ja kantalinnoittaminen eteni varsinkin Hankoniemen alueella ripeästi. Jatkosodan alkaessa varautumistoimenpiteet osoittautuivat riittäviksi, sillä vuokra-alue jouduttiin evakuoimaan 2.12.1941.

Suomen huoltovarmuus ja yritysten kansainvälistyminen

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Suomen huoltovarmuuden ja yritysten kansainvälistymisen välistä suhdetta, joka on seurausta globalisaation ja talouden avautumisesta. Tätä kehitystä ilmentää hyvinvointivaltioiden muutos kilpailukykyvaltioiksi. Ulkoistamisen myötä suomalaiset yritykset ovat siirtäneet globaaleissa arvoketjuissa aineellisen valmistuksen osuutta halvemman tuotannon maihin ja keskittäneet aineetonta osaamista ja johtamistaitoa Suomeen. Tämän tutkimustyön tarkoituksena on selvittää yritysten kansainvälistymisen vaikutusta Suomen huoltovarmuuteen. Tutkimuksen teoreettinen paradigma perustuu keskinäisriippuvaiseen liberalismiin. Tässä tutkielmassa käytetään aineistopohjaista sisällönanalyysia. Tutkimustyössä käytetään keskeisenä lähdemateriaalina kokonaisturvallisuuden hallinnalle tärkeitä valtion virallisdokumentteja. Tämän lisäksi tutkimusaineisto koostuu myös kriisilainsäädännöstä ja varautumiseen liittyvistä muista laista ja asetuksista. Tämän tutkimuksen johtopäätöksinä suomalaisten yritysten kansainvälistymisen tuo huoltovarmuuden näkökulmasta sekä haasteita että hyötyjä. Haasteita huoltovarmuudelle ovat yritysten omistajarakenteen monikansallistuminen ja omavaraisuusasteen pieneneminen. Häiriötilanteessa monikansallisten yritysten omistajien edut voivat olla ristiriidassa Suomen huoltovarmuustarpeiden kanssa. Kansainvälistyminen myötä yritysten tuotanto voi siirtyvät ulkomaille, mikä lisää Suomen riippuvuutta muista toimijoista. Keskinäisriippuvuus voidaan toisaalta nähdä hyötynä huoltovarmuudelle, koska se vähentää valtioiden välisten konfliktien mahdollisuutta. Monimuotoinen elinkeinoelämä yhdessä kansainvälistymisen kanssa takaavat tulevaisuudessa toimivan huoltovarmuuden Suomessa.

Euroopan Unionin taisteluosastokonsepti : Pohjoismaisiin taisteluosastoihin osallistuvien maiden tarkoitusperät

Euroopan unionin taisteluosastot perustuvat vuonna 1999 Helsingissä pidettyyn Eurooppa - neuvoston kokoukseen, jolloin Eurooppa -neuvosto päätti 60 000 sotilaan kriisinhallintajoukkojen kokoamisesta vuoteen 2003 mennessä. Tuolloin todettiin myös tarve EU:n nopean toiminnan joukkojen kehittämiseen. EU:n taisteluosastokonseptin yleinen kehys hyväksyttiin kesäkuussa vuonna 2004. EU:n taisteluosastot ovat itsenäiseen toimintaa kykeneviä nopean toiminnan joukkoja, jotka ovat korkeassa lähtövalmiudessa ja soveltuvat laaja-alaisiin kriisinhallintatehtäviin. Tässä tutkimuksessa käsiteltiin Pohjoismaisia taisteluosastoja. Pohjoismaisiin taisteluosastoihin osallistuvat maat olivat Ruotsi, Suomi, Norja, Irlanti ja Viro. Tutkimuksessa tarkasteltiin valtiojohdon puheita. Puheista etsittiin perusteltuja vastauksia kysymykseen, mitkä ovat Pohjoismaiseen taisteluosastoon osallistuvan valtion tarkoitusperät? Puheista saatuja vastauksia vertailtiin osallistuvien maiden kesken. Tutkimukseen valitut puhujat olivat Pohjoismaisen taisteluosaston jäsenmaiden pääministerit, ulkoministerit, puolustusministerit ja ase- ja puolustusvoimien komentajat. Tutkimuksessa käytettiin kahta laadullisen tutkimuksen menetelmää, sisällönanalyysia ja vertailevaa menetelmää. Teoreettisena näkökulmana tässä tutkimuksessa oli konstruktivismi. Tutkimuksessa käytettävällä teorialla selvitettiin, tulkittiin ja ymmärrettiin lähdeaineistosta löytyviä perusteluita siitä, mitkä ovat valtion tarkoitusperät osallistua Pohjoismaiseen taisteluosastoon. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että jäsenmaiden osallistumisen tarkoitusperät olivat samankaltaisia esimerkiksi Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta. Eroavaisuuksiakin löytyi, esimerkiksi Norja ei perustellut osallistumistaan Pohjoismaiseen taisteluosastoon hyödyttävän sitä kansallisella tasolla, kuten muut maat tekivät. Irlanti ja Norja olivat jäsenmaita jotka korostivat oman osallistumisensa hyödyttävän myös Yhdistyneitä Kansakuntia ja sen johtamia kriisinhallintaoperaatioita. Ruotsin osallistumisen tarkoitusperiin heijastui meneillään oleva puolustusvoimien reformi. Suomen valtiojohto vertasi muun muassa Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoja Naton nopean toiminnan joukkoja keskenään, sekä huomioi näiden kahden organisaation välisen yhteistyön.

Kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään siirtymisen vaikutukset rajavartioaseman johtamiseen Lapin rajavartiostossa

Rajavartiolaitoksessa siirryttiin kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään vuoden 2011 alussa. Organisaatiorakenteen muutoksessa raja- ja merivartioalueet poistuivat ja raja- ja merivartioasemat toimivat nykyään suoraan vartioston komentajan alaisuudessa. Muutoksen tavoitteena oli kohdentaa henkilöstöä operatiiviseen toimintaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten rajavartioaseman päällikön johtamistoiminta on muuttunut vuoden 2011 alusta siirryttäessä uuteen kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään. Tutkimuksessa tarkastellaan rajavartioaseman päällikön johtamistoimintaa johtamisen nelikentän ja päällikön toimintakyvyn kautta. Tutkimus on tehty Lapin rajavartiostossa, joka on rajavartiolaitoksen painopistealueen ulkopuolinen rajavartiosto. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on käytetty fenomenografiaa. Fenomenografialla pyritään saamaan esille tutkittavaan ilmiöön (rajavartioaseman johtaminen) liittyvien erilaisten käsitysten ja kokemusten kirjo. Tutkimuksen pääaineistona ovat rajavartioasemien päälliköille tehdyt teemahaastattelut. Kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään siirtyminen ei itsessään ole vaikuttanut merkittävästi rajavartioaseman johtamiseen. Muutoksen mukana käyttöön otetulla kenttä- ja tilannejohtojärjestelmällä on ollut suurin vaikutus johtamistoimintaan. Rajavartioaseman päällikkö ei enää sitoudu päivittäiseen operatiiviseen johtamiseen johtokeskuksen vastatessa siitä. Rajavartioalueen lakkauttamisen myötä osa sen tehtävistä on siirtynyt rajavartioasemien hoidettavaksi. Nämä tehtävät eivät kuitenkaan kuormita liikaa rajavartioasemaa tai sen päällikköä. Uudet tehtävät lisäävät kiinnostusta ja motivaatiota työtä kohtaan. Siirtyminen kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään onnistui hyvin. Osa rajavartioasemien päälliköistä oli mukana muutoksen suunnittelussa, mikä osaltaan helpotti uuteen johtamisjärjestelmään siirtymistä. Lapin rajavartiostossa olisi oltu valmiita tähän muutokseen jo useita vuosia aiemmin. Rajavartioalueet olivat turha ja työllistävä porras. Enää ei tarvitse tehdä kaksinkertaista työtä. Rajavartioaseman päällikön johtamistoimintaa selkeyttävät vastuu sekä yksi toimintalinja. Hänen tulee kyetä toimimaan itsenäisesti ja tekemään omia ratkaisuja. Lähin esimies on kauempana ja yhteydenoton kynnys on korkeampi. Aiemmin rajavartioalueelta oli mahdollista saada tukea johtamistoimintaan. Päällikön päätehtävä on toimia henkilöstöjohtajana. Hänen tulee olla ammattitaitoinen, luotettava, tasapuolinen, alaiset huomioon ottava ja kenttätyöhän aktiivisesti osallistuva johtaja. Johtajaksi koulutetaan ja esimieheksi kasvetaan. Hyvällä esimiehellä on paljon kokemuksen tuomaa ammattitaitoa, jota myös alaiset arvostavat. Tulevaisuudessa korostuu ammattitaidon merkitys niin johtajien kuin henkilöstönkin osalta. Henkilöstövalinnoissa tulee ottaa huomioon koulutuksen lisäksi myös henkilön kokemus erilaisista työtehtävistä. Hyvällä johtajalla tulee olla kyky hyödyntää monipuolisesti alaistensa ammattitaitoa. Hänen tulee myös pyrkiä tukemaan alaisiaan ammattitaidon kehittymisessä. Lapin rajavartioston yhtenä haasteena ja kokemuksen osalta vahvuutena on henkilöstön korkea keski-ikä. Viime vuosien aikana on tapahtunut paljon muutoksia ja tapahtuu edelleen. Tulevat muutokset vaikuttavat aiempaa enemmän ja rajavartioaseman päällikön tulee olla kykenevä muutosjohtamiseen. Lapin rajavartioston toiminta-alue on hyvin laaja. Jatkuva viranomaisten määrän vähentyminen pakottavat yhä tiiviimpään yhteistyöhön niin rajavartioston sisällä kuin muidenkin viranomaisten kanssa. Tiivis yhteistyö takaa, että vähenevillä resursseilla kyetään toimimaan tehokkaasti. Rajavartioaseman päällikkö vastaa omalla alueellaan yhteistyöstä. Yhteistyötä helpottaa oman alueen ja siellä toimivien ihmisten tunteminen.

Puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen vaikutukset johtamiskäyttäytymisen kehittämiseen

Puolustusvoimien vallitseva johtajakoulutus perustuu transformationaaliseen, eli vuorovaikutukselliseen johtamiseen. Transformationaalinen johtaminen lanseerattiin puolustusvoimiin 1990-luvun lopulla syväjohtamisen nimellä, tieteellisen tutkimuksen tuloksena. 2000-luvulla aloitettiin syväjohtamiseen perustuva puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennus, jonka tavoitteena oli vastata muutosjohtamisen ja henkilöstöjohtamisen haasteisiin. Esimiesja vuorovaikutusvalmennus haluttiin mahdollistaa kaikille henkilöstöryhmille puolustusvoimissa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin kvantitatiivisella primaariaineistolla puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen vaikutuksia johtamiskäyttäytymisen kehittämiseen. Tutkimuksella täydennettiin puolustusvoimissa tehtyjen esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen vaikuttavuustutkimuksien vähäistä määrää. Mittarina käytettiin sovellettua vaikuttavuuskyselyä, joka kohdistettiin valmennusprosessin tavoitteisiin, eli välittömiin vaikutuksiin. Mitattuja kokonaisuuksia olivat: johtamiskäyttäytymisen kehittymisen kokeminen, johtamiskäyttäytymisen kehittämisen työkalujen osaaminen ja käyttö sekä yksilöissä kehittymiseen vaikuttavat sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät. Pääesikunnan päätös rajasi tutkimuksen perusjoukon Tykistöprikaatissa valmennettuihin henkilöihin. Tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto kerättiin syksyllä 2012. Perusjoukosta 34 prosenttia koki, että heidän johtamiskäyttäytyminen oli kehittynyt puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen jälkeen. 66 prosenttia perusjoukosta koki, että kehittymistä ei ollut tapahtunut. Perusjoukosta muodostettiin tutkimukseen ryhmät: ”Kokevat kehittyneensä” ja ”Eivät koe kehittyneensä”. Tutkimustuloksena havaittiin, että johtamiskäyttäytymisen kehittämisen työkalujen käyttö vaikuttaa suoraan kehittymisen kokemiseen. Huomattava osa tutkitusta perusjoukosta ei ollut koskaan hyödyntänyt mitään johtamiskäyttäytymisen kehittämisen työkalua, vaikka valmennuksessa toisin opetettiin. Perusjoukosta muodostetut ryhmät eivät poikenneet toisistaan työkalujen käytön osaamisessa. Perusjoukosta muodostetut ryhmät poikkesivat toisistaan tilastollisesti merkittävästi sisäisten ja ulkoisten motivaatiotekijöiden suhteen. ”Kokevat kehittyneensä” ryhmän henkilöt olivat saaneet sisäisiä palkkioita ja onnistumisen elämyksiä johtamiskäyttäytymisen kehittymisestä. Ulkoiset motivaatiotekijät, kuten käsky kehittää johtamiskäyttäytymistä ja arvostuksen lisääntyminen työyhteisössä olivat vaikuttaneet positiivisella tavalla johtamiskäyttäytymisen kehittymiseen ”Kokevat kehittyneensä” ryhmässä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että valmennetut henkilöt toimivat syväjohtamisen johtamiskäyttäytymisen mukaisesti. Johtamiskäyttäytymisen kehittäminen vaatii erilaisten kehittämiseen liittyvien työkalujen käyttöä puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen opettamalla tavalla. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan esittää, että sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät vaikuttavat johtamiskäyttäytymisen kehittymisen kokemiseen. Puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksessa olisi hyödyllistä tunnistaa yksilön johtamiskäyttäytymisen kehittämiseen vaikuttavat sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät esimerkiksi erillisellä oppimistehtävällä. Tykistöprikaatissa valmennetuille henkilöille tulisi järjestää johtamiskäyttäytymisen kehittämisen osalta jatkokoulutusta.

Ase- ja ampumakouluttajaksi : maanpuolustuskorkeakoulun antamat valmiudet perusyksikön ase- ja ampumakouluttajaksi

Tutkimuksen aiheena oli sotatieteen kandidaateille Maanpuolustuskorkeakoulussa annettavan ase- ja ampumakoulutuksen riittävyyden tarkastelu. Tutkimuksella haluttiin selvittää kandidaattien saaman koulutuksen riittävyyttä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtäviin. Riittävyyttä tarkasteltiin kandidaattien ja varapäälliköinä toimivien upseerien käsityksien kautta. Tutkimuksen pääkysymykset olivat: 1. Onko sotatieteiden kandidaatin tutkintoon sisältynyt ase- ja ampumakoulutus koettu riittäväksi? 2. Miten riittävyyden kokemus muodostuu? - Miten riittävyyden osatekijät ovat yhteydessä toisiinsa? Tutkimuksessa hyödynnetään oppimiskäsityksen, motivaation, minäpystyvyyden sekä tiedon ja taidon käsitteitä. Näistä on rakennettu kokonaiskuva riittävyyden määrittelylle. Oppimiskäsitys mittaa henkilöiden uskomuksia siitä, mitä vaaditaan uusien asioiden oppimiseksi. Eli voidaan ajatella, että mitä paremmin henkilöt tiedostavat oppimiskäsityksen, sitä paremmin he kykenevät kehittämään itseään. Motivaatiota pidetään kaiken toiminnan alullepanijana. Mikäli henkilöt ovat kiinnostuneet tai kokevat opetettavan asian tärkeäksi, voidaan heidän katsoa olevan motivoituneita tekemään työtään, joka johtaa parempiin tuloksiin. Minäpystyvyyden termein tarkastellaan tutkittavien käsityksiä siitä, kuinka hyvin he kokevat selviytyvänsä ase- ja ampumakouluttajan tehtävistä. Aineisto kerättiin 93. – 95. kadettikurssien maasotalinjalta valmistuneilta sotatieteiden kandidaateilta. Kohderyhmän henkilöt palvelivat kaikissa Suomen varuskunnissa. Sotatieteiden kandidaattien virassaoloajat vaihtelivat puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Varapäälliköiden tehtävässä olon vaihteluväli oli alle vuodesta yli kahteen vuoteen. Aineisto tiivistettiin faktorianalyysillä. Tutkimusongelmiin haettiin vastauksia varianssi- ja regressioanalyysillä sekä T-testillä. Varianssianalyysillä selvitettiin eri kadettikurssien välisiä eroja sekä tehtävässä oloajan mukaisesti jaoteltujen varapäälliköiden välisiä eroja ase- ja ampumakoulutuksen riittävyydestä kouluttajan tehtävässä toimimiseen. T-testillä verrattiin muuttujien otoskeskiarvoja kyselyiden teoreettiseen keskiarvoon. Regressioanalyysillä selvitettiin kyselyistä muodostettujen summamuuttujien välisiä yhteyksiä. Riittävyyttä mitanneiden summamuuttujien asteikkoon peilaten varapäälliköiden keskiarvot eivät olleet kovin korkeita Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa opetusta kohtaan. Näin ollen voidaan ajatella, että varapäälliköt kokevat, että kandidaattien saama opetus on riittämätöntä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtävään. Kandidaattien osalta keskiarvot jäivät melko alhaisiksi kouluttamisen tiedoissa ja minäpystyvyydessä. Henkilökohtaiset taitonsa he kokivat keskimääräisiksi. Minäpystyvyyttä kyettiin selittämään parhaiten kouluttamisen tiedoilla ja mahdollistavilla, kun taas henkilökohtaisia taitoja selittivät parhaiten oppimiskäsitys ja mahdollistavat. Tutkimuksen perusteella Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa ase- ja ampumakoulutusta tulisi tarkastella kriittisesti ja sen kehittämisestä tulisi keskustella. Tulisi myös tarkastella, onko kadettien kompetenssissa joitain selkeitä puutteita, joihin tulee pyrkiä vaikuttamaan.

Panssariajo-opettajien organisaatiokulttuuri Porin prikaatissa

Organisaatiokulttuurin tutkimus on viime vuosina lisääntynyt sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Pyrittäessä muuttamaan organisaation kulttuuria, siten että se kykenee entistä paremmin kohtaamaan tulevaisuuden sille kohdistamat haasteet, on ensin ymmärrettävä millainen kulttuuri organisaatiossa vallitsee nykyhetkellä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millainen organisaatiokulttuuri Porin Prikaatin panssariajo-opettajien keskuuteen on muodostunut. Tutkimus on toteutettu sotatieteiden maisterikurssiin kuuluvana pro gradu työnä ja se on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimuksen haastatteluaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelumenetelmällä ja analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä hyödyntäen. Ohjaavana teoriana käytettiin Edgar Scheinin kolmitasoista organisaatiokulttuurimallia. Tutkimustulosten perusteella löydettiin ammattitaitoa ja omaa ryhmää arvostava kulttuuri, joka näkee itsensä ylemmän organisaatiotason kantavana voimana mutta ei koe saavansa siitä riittävää arvostusta.

Panssarijoukkojen taktinen johtaminen jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941

Kesäkuun lopussa vuonna 1941 antoi Saksan Maavoimien Esikunta Päämajalle ehdotuksen Suomen armeijan päähyökkäyksen suuntaamisesta. Tätä tehtävää varten perustettiin Laatokan pohjoispuolelle Karjalan Armeija, jonka tehtävänä oli hyökkäyksellä saavuttaa Syväri. Hyökkäyksen edetessä Tuulosjoelle saakka, perustettiin eversti Ruben Laguksen komentaman 1. Jääkäriprikaatin ympärille Osasto Lagus. Tähän osastoon liitettiin myös Panssaripataljoona. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Osasto Laguksen taisteluosastojen komentajat johtivat heille alistettuja panssariyksiköitä jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Aiemmat kokemukset taisteluista olivat talvisodasta, eikä sen taistelun lopputulos tehnyt oikeutta panssarijoukkojen nykytilalle. Välirauhan aikana olivat joukot keskittyneet omien aselajien koulutuksen kehittämiseen. Yhteistoimintaharjoituksia oli ollut muutamia, mutta niiden varaan ei kannattanut laskea. Hyökkäyksen nopea eteneminen pakotti johtajat omaksumaan käyttöön tulleen hyökkäystaktiikan varsin nopeasti. Sekä joukot, että kalusto joutuivat henkisten, fyysisten ja teknisten ongelmien eteen toteuttaessaan annettuja vaatimuksia ja käskyjä. Lisärasitteena toimivat pitkät johtamisyhteydet, huoltoyhteyksien epävarmuus, sekä tuntematon maasto. Taisteluosastojen komentajat olivat kokeneita sotilaita ja he olivat ehtineet saamaan havainnon vihollisen toimintatavoista jo ennen panssareiden mukaantuloa. Panssarimiehet puolestaan astuivat ensimmäistä kertaa taistelukentälle Tuulosjoen läpimurtohyökkäyksessä. Nyt heillä oli siis mahdollisuus lunastaa paikkansa yhtenä aselajina. Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus ja menetelmänä on käytetty sisältöanalyysia. Keskeisimpinä lähteinä ovat Kansallisarkiston arkistot, joista mainittakoon Osasto Laguksen, Panssaripataljoonan, sekä näiden alajohtoportaiden materiaali.

Stressinhallinnan koulutuksen kehittäminen kriisinhallintaoperaatioon valmistavassa koulutus- ja valintatilaisuudessa

Tämä tutkimus tarkastelee 2000-luvun kriisinhallintaoperaation vaatimuksia rauhanturvaajan henkiselle toimintakyvylle. Tutkimuksessa tutkittiin kriisinhallintaoperaation muodostamaa stressikuormitusta, stressin syntymistä sekä miten koulutus- ja valintatilaisuuden stressinhallinnankoulutus vastaa kriisinhallintaoperaation vaatimuksiin. Tutkimuksen teoreettinen tavoite oli selvittää stressin ja stressinhallinnan käsitesisältö ja se, miten niitä on pyritty käytännöllistämään sotilas- ja kriisinhallintakoulutuksessa. Tutkimuksen käytännöllinen tavoite oli laatia kaksivaiheinen stressinhallintaohjelma, jonka toimivuutta ja toteutusmahdollisuuksia tutkitaan haastattelemalla kriisinhallintakouluttajia ja koulutettavia sekä ISAF-operaatiosta vasta palanneita rauhanturvaajia. Tutkimuksen viitekehyksen muodostavat sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot, joihin Suomi lähettää ja on lähettänyt rauhanturvaajia. Tutkimuksen primäärioperaatio oli ISAF-operaatio Afganistanissa. Kyselyn perusteella vastaajat kokivat stressinhallinnankoulutuksen erittäin tärkeäksi osaksi koulutusta. Stressinhallinnankoulutuksen tulisi antaa rauhanturvaajille valmiuksia stressin tunnistamiseen sekä itsessä että muissa rauhanturvaajissa ja kyvyn aloittaa henkinen ensiapu ryhmä/joukkotasolla. Tutkimuksen perusteella stressinhallinnankoulutus vastasi verraten hyvin toimialueen vaatimuksiin ottaen huomioon, että stressinhallinnankoulutus toteutui lähes tiedostamattomasti kriisinhallintaoperaatioon valmistavassa koulutuksessa. Kehitettävä ohjelma koostuu teoriaosuudesta (luennot ja demonstraatiot) ja käytännön harjoitteista (simuloidut stressitilanteet maastoharjoitusten yhteydessä sekä purkutilaisuudet). Tutkimuksen perusteella stressinhallinnan käytännön sovellukseksi tarkoituksenmukaisimmaksi osoittautui yhdysvaltalaisten stressitutkijoiden kehittämä Stress Exposure Training. Tämän niin sanotun tilannelähtöisen lähestymistavan vahvuus on kyky muodostaa koulutettaville ymmärrys todennäköisesti kohdattavista stressitekijöistä jo koulutusvaiheessa ja antaa mahdollisuus toimia niiden vaikutusten alaisuudessa kontrolloiduissa olosuhteissa. Stressinhallinnan koulutusohjelma on integroitavissa osaksi kriisinhallintajoukolle annettavaa tehtäväkohtaista käytännönkoulutusta.