Syvää vai pelkästään tiheää : neuvostoliittolaisen ja venäläisen sotataidollisen ajattelun lähtökohdat, kehittyminen, soveltaminen käytäntöön ja nykytilanne. Näkökulmana 1920- ja 1930-luvun syvän taistelun ja operaation opit

Sosialistisen vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjän oli monien muiden kysymysten ohella ratkaistava sosialismin saavutusten puolustaminen. Aluksi ratkaisuksi suunniteltiin vapaaehtoisuuteen perustuvaa punakaartia, mutta riittävän miesvahvuuden turvaamiseksi päädyttiin yleiseen asevelvollisuuteen. Pian Venäjän sisällissodan jälkeen sotataidon suunta painottui enemmän vanhan armeijan asiantuntijoiden näkemysten kuin vallankumoussankarien kokemusten mukaiseksi, vaikka Frunzen puna-armeijalle kirjoittama doktriini perustui luokkataisteluun ja korosti sisällissodassa hyväksi koettua operatiivista liikkuvuutta. Neuvostoliiton ja Venäjän sotataidon perustana on Pietari I:n aloittama länsimainen suuntaus, jota kuitenkin täydentävät vahvat kansalliset piirteet. Venäläisen sotataidon henkisenä isänä voidaan hyvällä syyllä pitää Aleksandr Suvorovia, jonka opetukset näkyvät tekstilainausten lisäksi myös periaatteissa ja sotilaskasvatuksessa. Napoleonin sotien jälkeen perustettu Keisarillinen yleisesikunta-akatemia loi Venäjälle sotatieteellisen tutkimuksen ja opetuksen. Sotatieteen mahdollisuuksia ei 1800-luvun Venäjällä osattu täysin hyödyntää. Aseistuksen kasvavan tehon merkitystä vähättelevä asenne johti sotataidon taantumisen ja katastrofiin Venäjän–Japanin sodassa. Sen kokemuksia analysoidessaan Aleksandr Neznamov kehitti edelleen saksalaista operaation käsitettä ja loi perustan Neuvostoliitossa 1920-luvulla kehitetylle operaatiotaidolle. Neuvostoliittolaisen sotataidon päämääränä oli kehittää taktinen ja operatiivinen ratkaisu aseistuksen tehon kasvun aikaansaamaan puolustuksen ylivoimaisuuteen. Ratkaisussa hyödynnettiin brittien kokemuksia ja tutkimusta. Neuvostoliittolainen taktiikka ja operaatiotaito eivät kuitenkaan olleet brittiläisen mekanisoidun sodankäynnin tai saksalaisen salamasodan itäinen kopioita vaan itsenäisiin ratkaisuihin pohjautuvia. Syvän taistelun ja operaation teoriaa kokeiltiin harjoituksissa, ja sitä kehitettiin Stalinin vuoden 1937 puhdistuksiin saakka. Toisen maailmansodan taisteluissa puna-armeija sovelsi alkuvaiheen katastrofin jälkeen syvän taistelun ja syvän operaation oppeja. Komentajien ja joukkojen taito ei riittänyt teorian vaatimusten mukaiseen toimintaan, siksi syväksi aiotusta taistelusta tuli ajoittain ainoastaan tiheää. Suuren isänmaallisen sodan kokemusten perusteella neuvostoliittolainen sotatiede kehitti yleisjoukkojen taistelun periaatteet, jotka ovat säilyneet muuttumattomina nykypäivään saakka. Kylmän sodan aikakaudella ydin- ja tavanomaisen aseistuksen merkitys sodan ja taistelun kuvassa vaihteli. Lännen sotataidon ja aseteknologian kehitys pakotti Neuvostoliiton siirtymään 1980-luvulla sotilaallisessa ajattelussaan hyökkäyksestä puolustukseen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän sotilaallisen turvallisuuden takaajana on ydinaseistus. Yhdysvaltain tavanomainen ilma-avaruushyökkäyskyky vaatii Venäjää kehittämään torjuntajärjestelmiä. Tavanomaisten joukkojen rakentamisessa Venäjä seuraa tarkasti läntisen sotataidon kehittymistä, mutta pitäytyy omaperäisiin ratkaisuihin, joiden kehittämisessä sen vahvalla sotatieteellisellä järjestelmällä ja dialektisen materialismin metodilla on edelleen olennaisen tärkeä merkitys.

Postimerkit merisotataidon dokumentteina : Britannian ja Saksan laivastojen varustelu maailmansotien välisenä aikana

Merisodassa tapahtunut muutos – erityisesti konevoiman syrjäyttäessä purjeet ja raudan korvatessa puumateriaalin 1800-luvun loppupuolella – johti nykypäivänäkin merkittäviin merisodan teoreettisiin tarkasteluihin. Teorioihin pohjautuneet merisotataidon yleisperiaatteet saivat ensimmäisen maailmansodan aikana käytännön testauksensa. Voittajat ja häviäjät analysoivat taistelut sekä maailmalla vallinneen ripeän teknisen kehityksen, minkä seurauksena laivastojen varustelu kiihtyi uudestaan valtapolitiikan tueksi. Maailmansotien välisenä aikana pyrittiin kansainvälisin sopimuksin säätelemään suurten laivastojen, kuten Britannian, Ranskan, Italian, Japanin ja Yhdysvaltojen varustelukilpailua. Versaillesin rauhansopimus rajoitti samanaikaisesti Saksan merivoimien kokoa. Tässä työssä tutkitaan Britannian ja Saksan merivoimien varustelua ja merisotataidon kehittymistä maailmansotien välisenä aikana. Merisotataidon kehittymisen tarkastelu tapahtuu postimerkkien avulla. Postimerkki syntyi Englannissa vuonna 1840 ja sen käyttö yleistyi ympäri maailman lähes samanaikaisesti konevoimaa käyttäneiden laivojen kanssa. Postimerkkien kuva-aiheet olivat aluksi valtioiden päämiehiä, heraldiikkaa, maisemia tai abstrakteja aiheita. Vasta 1900-luvun alkupuolella kuva-aiheina saattoi olla lähes mitä vain, myös sotalaivojen kuvia. Postimerkkikokoelmastani erottuu tutkimusaiheeseen 335 merkkiä. Britannian ja Saksan kansallisarkistojen alkuperäislähteiden ja tutkimuskirjallisuuden dokumenttianalyysiin perustuvaa merisotataidon moninaista kehitystä verrataan tutkimuksessani postimerkkien kuva-aiheisiin ja niiden yksityiskohtiin 3 300 kertaa. Tällä menettelyllä pyrin selvittämään voiko postimerkkejä käyttää ja pitää merisotaidon kehityksen kattavina dokumentteina. Postimerkeissä satunnaisiksi jääneet virheet tai propaganda eivät vähennä merisotataidon kehityksen kuvaamisen dokumenttiarvoa. Postimerkkien sotalaivoihin liittyvät kuvat kattavat muutamaa laivaluokkaa lukuunottamatta molempien maiden kaikki taistelualuslajit- ja luokat. Postimerkeistä voidaan nähdä vanhat sotalaivat, niiden peruskorjaukset ja uudet luokat lentotukialuksista sukellusveneisiin. Alusten kuvat voidaan liittää Britannian kansainyhteisön muuttuneisiin strategisiin ja taktisiin tavoitteisiin niin Atlantilla kuin Kaukoidässä. Saksan merivoimien nousu Versaillesin rauhanehtojen rajoituksista ja lopulta pyrkimys Britannian kauppamerenkulun tuhoajaksi välittyy myös postimerkeistä. Yleinen sotatekninen kehitys, lentoneiden tulo merisotanäyttämölle ja aikanaan kansainvälisten tonnistorajoitusten poistuminen näkyvät postimerkeissä. Kokopostimerkin historian aikana vuoteen 2012 mennessä purjeettomien, nykyaikaisten sotalaivojen kuvia on julkaistu noin 3 350 postimerkillä, jotka on koottu Maailman suurin laivasto-osasto -postimerkkikokoelmaani noin 35 vuoden aikana

On the Beautiful and the Ugly

Classical aesthetics sees the experience of the beautiful as an anthropological necessity. But, in fact, the beautiful is rather the central category designating classical art, and one can question the relevance of this category considering contemporary art. The reference term most frequently used for contemporary art is interesting: works of art solicit the interests of my faculties (the cognitive-intellectual, the pragmatic community-oriented moral, the affective aesthetic faculties). It is interesting to notice that the categories of the beautiful and the ugly have an axiological-moral value. It looks as if the qualities of contemporary art works are judged according to the intensity of the impact on the interests of our faculties. It reveals important, in this respect, to distinguish the ugly from the sublime and the monstrous. Kant’s Third Critique is of some importance in defining these categories.

Tower and Pedestrian Mall

The original Master Plan of 1964 called for the campus to stretch out 1 1/4 miles across the escarpment with arts buildings west of the tower and science buildings to the east. This plan laid out the development of Brock for the next 10 or 11 years by which time enrollment was expected to be near 8000 students. Pictured here is the tower and university centre. The view is looking east towards a cluster of science buildings and residences in the background.

Amphitheatre and Tower

The original Master Plan of 1964 called for the campus to stretch out 1 1/4 miles across the escarpment with arts buildings west of the tower and science buildings to the east. This plan laid out the development of Brock for the next 10 or 11 years by which time enrollment was expected to be near 8000 students. Pictured here is the tower and behind it, in the lower left portion of the picture, the planned outdoor amphitheatre. This view is from the edge of the escarpment facing southward or southeast.

Developmental patterns of individiuals within a sensory-based learning environment in art education : insights emerging from a case study /

My research permitted me to reexamine my recent evaluations of the Leaf Project given to the Foundation Year students during the fall semester of 1997. My personal description of the drawing curriculum formed part of the matrix of the Foundation Core Studies at the Ontario College of Art and Design. Research was based on the random selection of 1 8 students distributed over six of my teaching groups. The entire process included a representation of all grade levels. The intent of the research was to provide a pattern of alternative insights that could provide a more meaningful method of evaluation for visual learners in an art education setting. Visual methods of learning are indeed complex and involve the interplay of many sensory modalities of input. Using a qualitative method of research analysis, a series of queries were proposed into a structured matrix grid for seeking out possible and emerging patterns of learning. The grid provided for interrelated visual and linguistic analysis with emphasis in reflection and interconnectedness. Sensory-based modes of learning are currently being studied and discussed amongst educators as alternative approaches to learning. As patterns emerged from the research, it became apparent that a paradigm for evaluation would have to be a progressive profile of the learning that would take into account many of the different and evolving learning processes of the individual. A broader review of the student's entire development within the Foundation Year Program would have to have a shared evaluation through a cross section of representative faculty in the program. The results from the research were never intended to be conclusive. We realized from the start that sensory-based learning is a difficult process to evaluate from traditional standards used in education. The potential of such a process of inquiry permits the researcher to ask for a set of queries that might provide for a deeper form of evaluation unique to the students and their related learning environment. Only in this context can qualitative methods be used to profile their learning experiences in an expressive and meaningful manner.

An exploration of transformation theory and the western tradition: a critical evaluation of a graduate studies class

This qualitative study is an exploration of transformation theory, the Western tradition, and a critical evaluation of a graduate studies class at a university. It is an exploration of assumptions that are embedded in experience, that influence the experience and provide meaning about the experience. An attempt has been made to identify assumptions that are embedded in Western experience and connect them with assumptions that shape the graduate class experience. The focus is on assumptions that facilitate and impede large group discussions. Jungian psychology of personality type and archetype and developmental psychology is used to analyze the group experience. The pragmatic problem solving model, developed by Knoop, is used to guide thinking about the Western tradition. It is used to guide the analysis, synthesis and writing of the experience of the graduate studies class members. A search through Western history, philosophy. and science revealed assumptions about the nature of truth, reality, and the self. Assumptions embedded in Western thinking about the subject-object relationship, unity and diversity are made explicit. An attempt is made to identify Western tradition assumptions underlying transformation theory. The critical evaluation of the graduate studies class experience focuses upon issues associated with group process, self-directed learning, the educator-learner transaction and the definition of adult education. The advantages of making implicit assumptions explicit is explored.

Completing the picture: the effects of video game practice on verbal and performance I.Q. scores in high functioning children

The strength and nature of the video game practice effect on tests of visual and perceptual skills were examined using high functioning Grades Four and Five students who had been tested with the WISC-R .for the purpose of gifted identification and placement. The control group, who did not own and .play video games on a sustained basis, and the experimental group, who did own a video game system and had some mastery of video games, including the -Nintendo game, "Tetris", were each composed of 18 juniorg:r;-ade students and were chosen from pre-existing conditions. The experimental group corresponded to the control group in terms of age, sex, and community. Data on the Verbal and Performance I.Q. Scores were· collected for both groups and the author was interested in the difference between the Verbal and Performance Scores within each group, anticipating a P > V outcome for the experimental group. The results showed a significant P > V difference in the experimental, video game playing group, as expected, but no significant difference between the Performance $cores of the control and experimental groups. The results, thus, indicated lower Verbal I.Q. Scores in the experimental group relat'ive to 'the control group.' The study conclu~ed that information about a sUbject's video game experience and "learhing style pref~rence is important for a clear interpretation of the Verbal and Performance I.Q. Scores of the WISC-R. Although the time spent on video game play may, 'indeed, increase P~rformance Scores relative to Verbal Scores for an individual, the possibilities exist that the time borrowed and spent away from language based activities may retard verbal growth and/or that the cognitive style associated with some Performance I.Q.subtests may have a negative effect on the approach to the tasks on the Verbal I.Q. Scale. The study also discussed the possibility that exposure to ,the video game experience, in pre-puberty, can provide spatial instruction which will result in improved spatial skills. strong spatial skills have been linked to improved performance and preference in mathematics, science, and engineering and it was suggested that appropriate video game play might be a way to involve girls more in the fields of mathematics and science.

Groundbreaking for Hashinger Hall, Chapman University, Orange, California

Groundbreaking for Hashinger Hall, Chapman University, Orange, California. Art Flint, geologist and science department chairman is at the far right, with President John Davis next to him. The late Dr. Edward H. Hashinger, former trustee and past chairman of the board is the man whose name has graced the walls of this building since 1969. The Hashinger Science Center (3 floors, 65,364 sq.ft.) houses all science departments including biology, natural and applied sciences, environmental and chemical sciences, food science and nutrition, kinesiology and physical therapy.

The Art of Resisting Colonial Education

This thesis explores the efforts of discipline and resistance in the Indian Residential School (IRS) system in Canada. The IRS has origins in eighteenth and nineteenth century colonial policies of assimilation. While its goals aimed to transform Aboriginal children into Euro-Canadian adults the system has largely been proven ineffective and highly damaging to First Nation communities. This research discusses the complex connection between colonial curriculum and student resistance within the IRS. The discussion emphasizes students‟ abilities to creatively subvert disciplinary tactics and the methods of resistance used in the IRS context - with a focus on art and cultural persistence. It highlights a complicated relationship of disciplinary tactics and student resistance within the context of the IRS focusing on the relationship between curriculum and student product.

How Learning Styles, Chemistry Attitudes and Experiences, Confidence, and Demographics Correlate with Academic Success in First and Second Year Chemistry Courses

At Brock University, the Faculty of Mathematics and Science currently has one of the highest percentages of students on academic probation, with many students reporting the most difficulty with Introductory Chemistry in first year and Organic Chemistry in second year. To identify strategies to improve students' performance and reduce the number of students on academic probation, a multi-year research project was undertaken involving several chemistry courses. Students were asked to complete three questionnaires, and provide consent to obtain their final Chemistry grade from the Registrar's Office. Research began at the end of the 2007-08 academic year with CHEM IPOO, and in the 2008-09 academic year, students in the larger CHEM IF92 Introductory Chemistry course were invited to participate in this research near the beginning of the academic year. Students who went on to take second year Organic and Analytical Chemistry were asked to complete these questionnaires in each second year course. The three questionnaires included the Kolb Learning Styles Inventory (Kolb, 1984) modified to include specific reference to Chemistry in each question, Dalgety, ColI, and Jones' (2002) Chemistry Attitudes and Experiences Questionnaire (CAEQ), and lastly, a demographic survey. Correlations were found between learning style and academic success; concrete learners were not as successful as abstract learners. Differences were noted between females and males with respect to learning styles, academic success, and confidence. Several differences were also noted between those who are the First in the Family to attend university and those who are not First in the Family to attend university.

La Petite danseuse de quatorze ans : une analyse de la fonction subversive de l’œuvre

La Petite danseuse de quatorze ans (1881) de l’artiste français Edgar Degas (1834-1917) représente et déforme plusieurs catégories sociales et artistiques de son époque. L’œuvre peut ainsi être lue comme une mise en abyme à la fois des changements sociaux et des peurs qu’ils suscitent quant aux redéfinitions du rôle et de la place de la sculpture dans l’art et de l’art, des classes sociales, de la science et de la femme dans la société qui s’opèrent dans la seconde moitié du 19e siècle. D’une mise en contexte de l’œuvre à une analyse de la figure de la ballerine, en passant par une lecture du monde de la poupée et de la criminalité, nous chercherons à montrer comment l’œuvre offre une lecture subversive des valeurs qui sous-tendent ces catégories structurelles du Paris industriel. Ce jeu des catégories fait de la Petite danseuse une œuvre instable et ambiguë à l’image, peut-être exacerbée, de la société. La sculpture de Degas joue avec et surtout entre ces divers pôles de la société parisienne, décloisonnant ceux-ci et proposant une autre façon de comprendre la société contemporaine. Prenant ancrage dans un discours critique postmoderne, féministe et postcolonialist, le présent travail se propose ainsi de réactualiser la fonction critique de l’œuvre.

Le primitivisme et l'art des enfants dans l'oeuvre de Léon Bellefleur (1945-1950)

Les illustrations ont été retirées de la version numérique pour des raisons de droit d'auteur.

Adorno et le projet d'une théorie dialectique de l'oeuvre d'art

Le projet d’une théorie dialectique de l’œuvre d’art est sans doute un des plus complexes que Theodor Adorno ait tenu en haleine, projet qui table sur les horizons théoriques les plus diversifiés du philosophe de Francfort. Il ne s’agit donc pas ici d’en résumer la pertinence et les prémisses, de rendre justice à sa pleine complexité. Ce que je propose bien plutôt de faire c’est de développer trois façons inter-reliées de comprendre ce projet. En partant d’abord de la situation de l’esthétique contemporaine à Adorno, nous voudrions regarder en face la solution qu’offre la Théorie esthétique pour revitaliser l’esthétique philosophique. Il s’agit donc d’abord de questionner les catégories traditionnelles de l’esthétique qui semblent inadéquates à la réalité de l’art moderne « à l’époque où il devient objet de réflexion ». Le second aspect concerne l’interprétation et la méthode de présentation. « L’essai comme forme » qu’Adorno exécute et développe de pair avec la tendance parataxique de la poésie d’Hölderlin est l’objet des Notes sur la littérature. Ces travaux font écho à des notions clefs de la Théorie esthétique, déjà en germes dans « L’actualité de la philosophie » : l’interprétation, le contenu de vérité et le caractère énigmatique. Je propose finalement de restituer une certaine évolution du matériau-dissonance, ce qui recoupe et « matérialise » les deux premières perspectives.

De l'animation des images fixes dans "Me and You and Everyone we Know" : photographie, vidéo, cinéma

Ce mémoire de maîtrise porte sur l’animation des images fixes dans le film Me and You and Everyone we Know réalisé en 2005 par Miranda July, et tout particulièrement sur les pratiques artistiques de la protagoniste Christine Jeperson, qui est artiste vidéaste. L’objet de cette étude se fonde sur les matériaux utilisés par l’artiste-protagoniste elle-même, et vise en premier la photographie, puisqu’elle travaille toujours à partir de photos amateur, de clichés, d’images banales, qu’elle tente d’animer par le biais de la vidéo et de leur mise en récit. Ces deux dispositifs d’animation, qui à leur façon redonnent du temps et du mouvement aux images, réalisent un déplacement de valeur en en faisant de l’art et déploient du même coup un espace propre à une certaine expérience esthétique du spectateur, car c’est dans son imaginaire que peut véritablement se produire l’animation de ces images. Ainsi, dans ce mémoire, je tenterai tout à la fois de me concentrer sur ce détail du film que sont les œuvres de Christine, mais en cherchant à les mettre en relation avec d’autres moments du film, avec ce qui semble être les motifs privilégiés de la pratique de Miranda July, de même qu’avec d’autres moments de l’histoire de l’art, afin d’en historiciser la démarche. Ce travail servira donc à éclairer une pratique d’images contemporaine singulière, à la croisée entre photographie, vidéo et film.