From Iron Horse to Rauta-airot - a Semiotic View on the Domestication of Metaphors in Literary Translation

The thesis concentrates on two questions: the translation of metaphors in literary texts, and the use of semiotic models and tools in translation studies. The aim of the thesis is to present a semiotic, text based model designed to ease the translation of metaphors and to analyze translated metaphors. In the translation of metaphors I will concentrate on the central problem of metaphor translations: in addition to its denotation and connotation, a single metaphor may contain numerous culture or genre specific meanings. How can a translator ensure the translation of all meanings relevant to the text as a whole? I will approach the question from two directions. Umberto Eco's holistic text analysis model provides an opportunity to concentrate on the problematic nature of metaphor translation from the level of a text as a specific entity, while George Lakoff's and Mark Johnson's metaphor research makes it possible to approach the question from the level of individual metaphors. On the semiotic side, the model utilizes Eero Tarasti's existential semiotics supported by Algirdas Greimas' actant model and Yuri Lotman's theory of cultural semiotics. In the model introduced in the thesis, individual texts are deconstructed through Eco's model into elements. The textual roles and features of these elements are distilled further through Tarasti's model into their coexistent meaning levels. The priorization and analysis of these meaning levels provide an opportunity to consider the contents and significance of specific metaphors in relation to the needs of the text as a whole. As example texts, I will use Motörhead's hard rock classic Iron Horse/Born to Lose and its translation into Rauta-airot by Viikate. I will use the introduced model to analyze the metaphors in the source and target texts, and to consider the transfer of culture specific elements between the languages and cultural borders. In addition, I will use the analysis process to examine the validity of the model introduced in the thesis.

« Le roman est agréablement traduit » : Étude comparative sur la visibilité des traductions et des traducteurs en Finlande et en France à travers des critiques des livres

Pro gradu -työssä tutkitaan ja vertaillaan käännöskirjallisuuden arvosteluja Ranskassa ja Suomessa. Empiirinen aineisto koostuu kaikista Helsingin Sanomien ja Le Monden vuonna 2003 julkaisemista arvosteluista. Lehdissä oli yhteensä 2691 arvosteltua kirjaa, joista 845 oli käännöksiä. Päätavoite on ollut selvittää näiden valtasanomalehtien kritiikkejä tutkimalla, kummassa maassa kääntäjän ja käännöksen asema on näkyvämpi ja minkälaisia julkaistut käännöskritiikit ovat. Lisäksi tavoitteena on ollut tutkia, kumpi lehdistä on avoimempi vieraskielisiä kirjoja ja käännöksiä kohtaan. Kirja-arvostelujen lähemmälle tutkimiselle luodaan pohjaa perehtymällä kääntäjän ja käännöksen näkyvyyteen liittyviin seikkoihin. Tässä käytetään hyväksi Koskisen (2000) tutkimusta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millainen on hyvä käännös eri kääntäjien ja tutkijoiden mielestä, sekä muita saman aihepiirin tutkimuksia ja aiheesta vallalla ollutta keskustelua. Lisäksi selvitetään, miksi laadukkaat käännösarvostelut ovat harvinaisia ja mistä tämä johtuu. Analyysivaiheen kvantitatiivisessa osassa perehdytään käännösten määrälliseen osuuteen sekä aineistossa että Ranskan ja Suomen kokonaisjulkaisumäärissä. Aineiston käännösarvostelut luokitellaan niiden sisällön mukaan. Tässä on käytetty soveltuvin osin Gullinin (1998) kehittelemää mallia. Käännösarvostelujen sisältöanalyysissa kiinnitetään huomiota niiden käännöstä ja kääntäjää koskeviin kommentteihin. Arvostelujen laadun ja kriitikkojen käyttämien arvosteluperusteiden pohdinta nojautuu aiheesta aikaisemmin tehtyihin teoreettisiin sekä empiirisiin tutkimuksiin. Pro gradu -työ sisältää myös erillisen katsauksen käännettyjen lastenkirjojen arvosteluihin sekä arvostelujen ulkopuolisiin kääntäjiin ja kääntämiseen liittyviin artikkeleihin. Koko tutkimuksen ajan lähestymistapa on vertaileva Le Monden ja Helsingin Sanomien välillä. Tutkimuksesta selviää, että Le Monde julkaisee huomattavasti enemmän kirja-arvosteluja. Molemmat lehdet sisältävät kuitenkin suhteellisesti yhtä paljon arvosteluja käännöskirjoista. Helsingin Sanomissa on enemmän vieraskielisten teosten arvosteluja, ja käännösten ja kääntäjän asema on huomattavasti näkyvämpi lehden kritiikeissä. Suurin osa Le Monden käännösarvosteluista sisältää vain kääntäjän nimen bibliografisissa tiedoissa. Helsingin Sanomissa vain alle puolet käännöskirjoista on arvosteltu tällä tavoin. Myös kritiikit, joissa kääntäjän nimeä ei mainita ollenkaan, ovat yleisempiä ranskalaislehdessä. Suhteellisen pieni osa käännösarvosteluista arvioi käännöksen laatua. Näille arvioille on ominaista perustelujen ja analyysin puuttuminen ja ne ovat usein lyhyitä. Arviot ovat sävyltään enimmäkseen positiivisia tai neutraaleja. Hyvin yleistä on myös se, että kriitikko sekoittaa kaksi eri asiaa: kääntäjän ja kirjailijan tyylin. Yleisin kriitikkojen käyttämä arviointikriteeri on tutkia käännöksen ja kohdekielen tai käännöksen ja lähtötekstin suhdetta. Monesti arviointikriteeri jää täysin epäselväksi. Helsingin Sanomien kritiikeissä kääntäjiin viitataan huomattavasti useammin myös itse arvostelutekstissä. Lehti tuo näkyvästi esille kääntäjiä muissakin kuin kirja-arvosteluartikkeleissaan. Sen sijaan Le Mondessa ei ole pelkästään kääntäjiä käsitteleviä tekstejä.

Translation of Allusions in the Animated Cartoon The Simpsons

Tässä tutkielmassa tarkastellaan The Simpsons (Simpsonit) animaatiosarjassa esiintyvien sanallisten alluusioiden kääntymistä suomenkielisiksi tekstityksiksi. Tarkoituksena on selvittää kvantitatiivisen analyysin keinoin, miten kääntäjä Sari Luhtanen käyttää eri käännösstrategioita hyväkseen. Tutkimusaineisto on kerätty kuudesta Simpsonit-sarjan jaksosta esityskausilta 7-11. Työn teoriaosiossa määritellään aluksi intertekstuaalisuuden sekä alluusion käsitteet, jonka jälkeen käsitellään alluusiota huumorin välineenä. Mahdollisten käännösstrategioiden määrittely tukeutuu Ritva Leppihalmeen alluusioiden kääntämistä käsittelevään tutkimukseen. Leppihalmeen terminologiaa mukaillen alluusiot jaetaan erisnimialluusioihin ja suoriin tekstilainoihin. Simpsonit-sarjan olemusta ja tekijöiden tarkoitusperiä pohtii oma lukunsa, joka sisältää myös kääntäjä Luhtasen ajatuksia käännöstyöstä, sekä haastattelussa esiintulleita yksityiskohtia käännösprosessista. Tekstittämisen erityispiirteitä kääntämisen alalajina käsitellään Henrik Gottliebin sekä Jan Ivarssonin määritelmien kautta. Gottliebin määritelmää elokuvasta polysemioottisena, neljästä eri viestintäkanavasta koostuvana kokonaisuutena sovelletaan myös tutkimuksen empiirisessä osuudessa. Tekstittämiseen todetaan kohdistuvan merkittäviä teknisiä rajoituksia, jotka tehokkaasti estävät kääntäjää pyrkimästä muodolliseen vastaavuuteen lähdetekstin kanssa. Koska tekstitys kuitenkin esitetään aina alkuperäisen materiaalin yhteydessä, sen voi mieltää ylimääräiseksi viestintäkanavaksi jonka avulla kääntäjä auttaa kohdeyleisöä kokemaan tekstitetyn ohjelman alkuperäisen yleisön kokemusta vastaavalla tavalla (dynaaminen vastaavuus). Tutkimuksen empiirinen osuus tarkastelee materiaalissa esiintyviä alluusioiden käännöksiä kvantitatiivisen analyysin muodossa, jonka jälkeen Luhtasen tekemiä käännösvalintoja käsitellään yksityiskohtaisemmin esimerkkien avulla. Luhtasen todetaan sisällyttävän dialogissa esiintyvät alluusiot tekstityksiin lähes aina, mutta useimmiten jättävän tekstityksistä pois pelkästään visuaalisella kanavalla esiintyvät sanallisen alluusiot. Erisnimialluusiot Luhtanen kääntää tyypillisesti muuttumattomina, mutta harkintansa mukaan saattaa Suomessa täysin tuntemattomien nimien kohdalla tarjota myös selittävän käännöksen. Suoria tekstilainoja kääntäessään hän ei näytä suosivan mitään tiettyä strategiaa. Erillisiä selityksiä sisältäviä strategioita Luhtanen ei käytä. Yleisen alluusioiden runsauden lisäksi Simpsonit-sarjan erityispiirteenä näyttävät olevan visuaalisella kanavalla ajoittain esiintyvät, nopeasti ohi menevät sanallisten alluusioiden keskittymät. Näiden alluusiokeskittymien edessä kääntäjä on usein voimaton, ja Luhtanen onkin lähes aina jättänyt tällaiset alluusiokeskittymät kokonaan suomentamatta.

Intermediate Past BE : A Paradigm Reshaped With Data Drawn From HARES

In this paper, I look into a grammatical phenomenon found among speakers of the Cambridgeshire dialect of English. According to my hypothesis, the phenomenon is a new entry into the past BE verb paradigm in the English language. In my paper, I claim that the structure I have found complements the existing two verb forms, was and were, with a third verb form that I have labelled ‘intermediate past BE’. The paper is divided into two parts. In the first section, I introduce the theoretical ground for the study of variation, which is founded on empiricist principles. In variationist linguistics, the main claim is that heterogeneous language use is structured and ordered. In the last 50 years of history in modern linguistics, this claim is controversial. In the 1960s, the generativist movement spearheaded by Noam Chomsky diverted attention away from grammatical theories that are based on empirical observations. The generativists steered away from language diversity, variation and change in favour of generalisations, abstractions and universalist claims. The theoretical part of my paper goes through the main points of the variationist agenda and concludes that abandoning the concept of language variation in linguistics is harmful for both theory and methodology. In the method part of the paper, I present the Helsinki Archive of Regional English Speech (HARES) corpus. It is an audio archive that contains interviews conducted in England in the 1970s and 1980s. The interviews were done in accordance to methods used generally in traditional dialectology. The informants are mostly elderly male people who have lived in the same region throughout their lives and who have left school at an early age. The interviews are actually conversations: the interviewer allowed the informant to pick the topic of conversation to induce a maximally relaxed and comfortable atmosphere and thus allow the most natural dialect variant to emerge in the informant’s speech. In the paper, the corpus chapter introduces some of the transcription and annotation problems associated with spoken language corpora (especially those containing dialectal speech). Questions surrounding the concept of variation are present in this part of the paper too, as especially transcription work is troubled by the fundamental problem of having to describe the fluctuations of everyday speech in text. In the empirical section of the paper, I use HARES to analyse the speech of four informants, with special focus on the emergence of the intermediate past BE variant. My observations and the subsequent analysis permit me to claim that my hypothesis seems to hold. The intermediate variant occupies almost all contexts where one would expect was or were in the informants’ speech. This means that the new variant is integrated into the speakers’ grammars and exemplifies the kind of variation that is at the heart of this paper.

Relocating the American Dream : The America of the 1960s as Portrayed by the New Journalists Norman Mailer, Hunter S. Thompson, and Tom Wolfe

The concept of the American Dream was subject to a strong re-evaluation process in the 1960s, as counterculture became a prominent force in American society. A massive generation of young people, moved by the Vietnam War, the hippie movement, and psychedelic experimentation, created substantial social turbulence in their efforts to break out of conventional patterns and to create a new kind of society. This thesis outlines and analyses the concept of the American Dream in popular imagination through three works of new journalism. My primary data consists of Tom Wolfe’s The Electric Kool-Aid Acid Test (1967), Hunter S. Thompson’s Fear and Loathing in Las Vegas: A Savage Journey to the Heart of the American Dream (1971), and Norman Mailer’s Armies of the Night: History as a Novel, the Novel as History (1968). In defining the American Dream, I discuss the history of the concept as well as its manifestations in popular culture. Because of its elusive and amorphous nature, the concept of the American Dream can only be examined in cultural texts that portray the values, sentiments, and customs of a certain era. I have divided the analytical section of my thesis into three parts. In the first part I examine how the authors discuss the American society of their time in relation to ideology, capitalism, and the media. In the second part I focus on the Vietnam War and the controversy it creates in relation to the notions of freedom and patriotism. In the third part I discuss how the authors portray the countercultural visions of a better America that challenged the traditional interpretations of the American Dream. I also discuss the dark side of the new dream: the problems and disillusions that came with the effort to change the world. This thesis is an effort to trace the relocation of the American Dream in the context of the 1960s counterculture and new journalism. It hopes to provide a valuable addition to the cultural history of the sixties and to the effort of conceptualizing the American Dream.

“We live in in a house of blo- in a block of flats.” – Self-repair in EFL Spoken Language

Tämä tutkielma on osa Helsingin yliopiston rahoittamaa HY-talk -tutkimusprojektia, jonka tavoite on vankentaa puheviestinnän, erityisesti vieraiden kielten suullisen taidon opetusta ja arviointia yleissivistävässä koulutuksessa ja korkeakouluasteella. Tämän tutkielman tavoite on selvittää millaisia korjauksia englantia vieraana kielenä puhuvat ihmiset tekevät puheeseensa ja tutkia itsekorjauksen ja sujuvuuden välistä suhdetta. Korjausjäsennystä ja itsekorjausta on aiemmin tutkittu sekä keskustelunanalyysin että psykolingvistiikan aloilla, ja vaikka tämä tutkielma onkin lähempänä aiempaa keskustelunanalyyttistä kuin psykolingvististä tutkimusta, siinä hyödynnetään molempia suuntauksia. Itsekorjausta on yleisesti pidetty merkkinä erityisesti ei-natiivien kielenpuhujien sujuvuuden puutteesta. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, kuinka läheisesti itsekorjaus todella liittyy sujuvuuteen tai sen puutteeseen. Tutkielman materiaali koostuu HY-talk -projektia varten kerätyistä puhenäytteistä ja niiden pohjalta tehdyistä taitotasoarvioinneista. Puhenäytteet kerättiin vuonna 2007 projektia varten järjestettyjen puhekielen testaustilanteiden yhteydessä kolmessa eteläsuomalaisessa koulussa. Koska projektin tavoitteena on tutkia ja parantaa kielten suullisen taidon arviointia, projektissa mukana olleet kieliammattilaiset arvioivat puhujien taitotasot projektia varten (Eurooppalaisen Viitekehyksen taitotasokuvainten pohjalta) koottujen arviointiasteikoiden perusteella, ja nämä arvioinnit tallennettiin osaksi projektin materiaalia. Tutkielmassa analysoidaan itsekorjauksia aiemman psykolingvistisen tutkimuksen pohjalta kootun korjaustyyppiluokituksen sekä tätä tutkielmaa varten luodun korjausten oikeellisuutta vertailevan luokituksen avulla. Lisäksi siinä vertaillaan kahden korkeamman ja kahden matalamman taitotasoarvioinnin saaneen puhujan itsekorjauksia. Tulokset osoittavat, että ei-natiivien puheessa esiintyy monenlaisia eri korjaustyyppejä, ja että yleisimpiä korjauksia ovat alkuperäisen lausuman toistot. Yleisiä ovat myös korjaukset, joissa puhuja korjaa virheen tai keskeyttää puheensa ja aloittaa kokonaan uuden lausuman. Lisäksi tuloksista käy ilmi, ettei suurin osa korjauksista todennäköisesti johdu puhujien sujuvuuden puutteesta. Yleisimmät korjaustyypit voivat johtua suurimmaksi osaksi yksilön puhetyylistä, siitä, että puhuja hakee jotain tiettyä sanaa tai ilmausta mielessään tai siitä, että puhuja korjaa puheessaan huomaamansa kieliopillisen, sanastollisen tai äänteellisen virheen. Vertailu korkeammalle ja matalammalle taitotasolle arvioitujen puhujien välillä osoittaa selkeimmin, ettei suurin osa itsekorjauksista ole yhteydessä puhujan sujuvuuteen. Vertailusta käy ilmi, ettei pelkkä itsekorjausten määrä kerro kuinka sujuvasti puhuja käyttää kieltä, sillä toinen korkeammalle taitotasolle arvioiduista puhujista korjaa puhettaan lähes yhtä monesti kuin matalammalle tasolle arvioidut puhujat. Lisäksi korjausten oikeellisuutta vertailevan luokituksen tulokset viittaavat siihen, etteivät niin korkeammalle kuin matalammallekaan tasolle arvioidut puhujat useimmiten korjaa puhettaan siksi, etteivät pystyisi ilmaisemaan viestiään oikein ja ymmärrettävästi.