Viranomaisyhteistyön johtaminen suuronnettomuustilanteissa

Tässä Pro Gradu -työssä käsiteltiin turvallisuusviranomaisten ja -toimijoiden yhteistyötä ja sen johtamista mahdollisessa suuronnettomuustilanteessa. Tarkastelu painottui pelastustoiminnan johtamisen näkökulmaan. Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida ja selkeyttää suuronnettomuuksissa tapahtuvaa viranomaisyhteistyön johtamista sekä selvittää johtamiselle ja johtajalle asetettavia vaatimuksia. Työn tutkimusaineisto muodostui onnettomuustutkintaraporteista (n=10, yht. 1083 s.) sekä asiantuntijoiden yksilöhaastatteluista (n=15, n. 45 min/haastattelu). Kolme onnettomuusske-naariota (Heinä-elokuun myrskyt vuonna 2010, Laukaan Vihtavuorella kesällä 2013 ollut räjähdysvaara sekä Ruotsin Västmanlandin suurmetsäpalo kesällä 2014) analysoitiin Pearsonin & Clairin kriisijohtamisen arviointimallia hyödyntäen. Haastattelut täydensivät skenaariotarkastelusta saatavaa tietoa. Haastateltavat olivat toimineet joko kyseisissä tai vastaavankaltaisissa onnettomuuksissa tai niiden vaaratilanteissa johtovastuussa, tukea antavan toimijan edustajana tai vaihtoehtoisesti asiantuntijatehtävissä viranomaisyhteistyön ja suuronnettomuusharjoitusten parissa. Tutkimuksessa selvisi, että viranomaisyhteistyötä on tehtävä ja koordinoitava kriisijohtamisprosessin kaikissa vaiheissa sekä kaikilla johtamistasoilla aina ministeriöitä myöten. Erityisesti varautumisen ja etukäteisharjoittelun merkitys korostui. Yhteistyön tulee olla siis jatkuvaa ja vastavuoroista sekä siihen tulee resursoida riittävästi voimavaroja. Pelastustoiminnan johtaminen suuronnettomuustilanteessa on vaativa ja moniulotteinen tehtävä, johon on syytä valmentautua tunnollisesti. Viranomaisyhteistyön ja pelastustoiminnan johtamista voidaan mallintaa ja arvioida tutkimuksessa käytettyjen teoreettisten mallien avulla.

ITO05-simulaattorijärjestelmän varusmieskoulutuksen sisällön kehittäminen

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää oppimisen teorioiden ja simulaattorikoulutukseen vakiintuneiden koulutusmenetelmien suhteita ITO05-simulaattorikoulutuksessa. Tutkimusasetelma muodostui yhden tapauksen, 1/14 saapumiserälle SALPITPSTO:ssa toteutetun simulaattorikoulutuksen ympärille. Toimenpide- tai asejärjestelmäkohtaista oppimisympäristötutkimusta on tehty Puolustusvoimissa aikaisemmin varsin vähän, joten tutkimuskentällä oli tilaa tämän kaltaiselle tutkimustyölle. Tutkimustehtäväksi muodostui simulaattorikoulutuksen perusteiden tarkastelu yleisellä tasolla sekä ITO05-simulaattorilla annettavana koulutuksena tapausesimerkkinä didaktisesta, eli koulutussisältöjen näkökulmasta. Näistä lähtökohdista käsin oli luonnollista laatia tutkimus laadullisena ja asettaa tavoitteeksi kehitysehdotusten laadinta ITO05-simulaattorikoulutuksen sisällön parantamiseksi. Aineisto kerättiin sekä teemahaastatteluin että avoimella kyselyllä, joiden sisältö analysoitiin teoriasidonnaisesti. Tutkimukseen osallistui viisi Puolustusvoimien palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa, joukkotuotantotehtävää toteuttavan perusyksikön sotilasta sekä 47 varusmiestä. Aineistokeruun pyrkimyksenä oli selvittää niitä vakiintuneita kokemuspohjaisia käsityksiä, joita simulaattorijärjestelmän kouluttajilla on simulaattorikoulutuksen toteuttamisesta. Kouluttajien käsityksiä verrattiin sekä teoriataustaan että varusmiesten kyselyvastauksiin, jotka laadittiin passiivisen eläytymismenetelmän keinoin kehystarinan jatkeeksi. Empiirisen aineiston perusteella pyrittiin muodostamaan kokonaiskuva toteutuneesta ITO05-simulaattorikoulutuksesta perusteineen, vahvuuksineen ja kehittämiskohteineen. Teoriasidonnaisen analyysin perusteella ilmeni, että ITO05 simulaattorikoulutus toteutettiin 1/14 saapumiserälle resurssit huomioiden tehokkaasti ja koulutustavoitteet saavuttaen. Tässä tapauksessa koulutus toteutui pääsääntöisesti simulaattorikoulutuksen yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. Tehokkaalla ajankäytöllä, nousujohteisuudella, avoimella palautekulttuurilla, sosiaalisella yhteistoimintaharjoittelulla, vahvalla situationaalisella kognitiolla ja harjoitusten selkeällä vaiheistuksella tuetaan varusmiesten oppimista. Merkittävimmät kehityskohteet liittyivät simulaattorijärjestelmän tekniseen epäluotettavuuteen, ärsykevariaation vähäisyyteen, tilannekirjaston nousujohteisuuden vähäisyyteen ja koulutuksen osittaiseen eriämiseen perustaistelumenetelmistä, joka voi aiheuttaa poisoppimista varsinaisten maalilentojen aikana tai kriisitilanteessa.

Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosten vaikutuksia Suomen kansalliseen puolustuspolitiikkaan

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Euroopan puolustusteollisia markkinoita ovat muokanneet poliittiset, taloudelliset ja teknologiset muutosvoimat. Tässä tutkimuksessa selvitetään Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosten vaikutuksia Suomen kansalliseen puolustuspolitiikkaan. Tämä tutkimus sijoittuu tieteellisessä tutkimuskentässä kansainvälisten suhteiden ja strategian tutkimusalaan. Tutkimuksen teoriapohja rakentuu konstruktivismin varaan. Tutkimuksessa kuvataan sosiaalisen rakentumisen tasojen avulla Euroopan puolustusteollisilla markkinoilla tapahtuneiden muutosten vaikuttaneen Suomen puolustuspolitiikkaan. Tutkimus toteutetaan monitapauksisena tapaustutkimuksena. Suomen puolustuspolitiikkaa mallinnetaan kolmen yksittäisen tapauksen avulla, jotka ovat: kansainvälisen yhteistyön perustelut puolustuspoliittisen eliitin puheissa, kotimainen ruuti- ja ammustuotanto osana ulkoja turvallisuuspoliittisia selontekoja ja F-18 -torjuntahävittäjän kunnossapidon kustannuskehitys. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa havaittiin, että Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosta kuvaavista analyysiyksiköistä suurimmat vaikutukset Suomen puolustuspolitiikkaan oli kustannustehokkuuden lisäämisellä ja puolustusmäärärahojen pienentymisellä. Puolustusteollisuuden rakenteellisilla muutoksilla havaittiin olevan yllättävän selkeät vaikutukset ulko- ja turvallisuuspoliittisiin selontekoihin kotimaisen ruuti- ja ampumatarviketeollisuuden kautta. F-18 - torjuntahävittäjän kunnossapidon varaosavaje on osa puolustusvoimien varaosavajetta, jonka kautta puolustusmateriaalin kallistuminen vaikuttaa puolustuspolitiikkaan, koska torjuntahävittäjien suorituskyvystä ei ole tingitty. Puolustuspoliittisen eliitin puheiden analyysissä huomattiin kustannustehokkuuden olevan käytetyin peruste kansainväliselle yhteistyölle. Muista Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosta mallintavista analyysiyksiköistä kansainvälistä yhteistyötä perusteltiin yleisimmin huoltovarmuudella, puolustusmäärärahojen pienenemisellä ja suorituskykyjen yhteisellä kehittämisellä. Pohjoismaisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä käytetyissä perusteissa ei havaittu olevan suuria eroja.

Virhebudjetin soveltaminen osaksi avoimen radan tutkaherätemittausjärjestelmän luotettavuustarkastelua

Tutkimuksessa selvitetään virhebudjetin soveltuvuutta tutkaherätemittausjärjestelmän luotettavuustarkasteluun. Virhebudjetti on rajattu kalibroinnin osa-alueeseen. Lakialan avoimen radan tutkaherätemittausjärjestelmän epävarmuuksia ei ole aiemmin kattavasti selvitetty. Tässä tutkimuksessa on pilotoitu Lakialaan ensimmäistä kirjallista luotettavuustarkastelua, jonka tuloksena esitetään karkeimpia virheitä. Virhebudjetin valitseminen tehdään kirjallisuuskatsauksella, joka kohdistetaan yhdysvaltalaisten häiveyhteisöjen tietokantoihin. Sopivan virhebudjetin valinnan jälkeen se pilotoidaan tarkastelemalla jokaista testikohdetta. Tutkimusta varten suunniteltujen mittausten perusteella testikohteille tehdään virhearviot. Mittauksilla kartoitettiin myös muita järjestelmän käyttäjän havaitsemia mahdollisia virheitä kalibroinnin kehittämiseksi. Kirjallisuuskatsauksessa valittu Yhdysvalloissa laajalti käytetty avoimen tutkaherätemittausradan virhebudjetti on joustava ja tarvittaessa erittäin tarkka. Virhebudjetin ja mittaustulosten avulla voitiin järjestelmälle muodostaa perusteltu kokonaisvirhearvio. Mittauksissa todettiin, että nykyinen kalibrointiasetelma aiheuttaa isoja turhia virheitä. Mittausten tuloksena havaittiin myös antennitelineen pystytason kiinnikkeiden riittämätön tukevuus pienelläkin tuulella. Tulosten perusteella voidaan todeta, että virhebudjetti soveltuu hyvin Lakialan järjestelmän luotettavuustarkasteluun. Tutkimuksen perusteella suositellaan, että kalibrointikohde siirretään mittausalueen etäisyydelle, jossa se kiinnitetään paremmilla häiveominaisuuksilla varustettuun tukeen kiinteäksi kalibrointikohteeksi. Toisena kehitys-ehdotuksena voidaan suositella antennitelineen vahvistamista. Jatkotutkimuskohteeksi suositellaan järjestelmän kalibrointimenetelmien kehittämistä tutkimuksen lähteistä löytyvän sylinterikalibroinnin avulla, mikä mahdollistaisi tarkemmat mittaukset häivekohteille.

Kadetista kouluttajaksi : nuoren kouluttajan kehittyminen työelämän haasteissa

Tutkielmassa tarkastellaan työelämässä vuoden olleita tuoreita sotatieteen kandidaatteja ja heidän kokemuksiaan työn aloituksesta perusyksikön kouluttajan tehtävissä. Tarkoituksena oli selvittää, miten kouluaikana hankitut valmiudet palvelivat työelämän vaatimuksia ja miten ammatillinen kehittyminen oli lähtenyt käyntiin. Vastauksia haettiin seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Miten upseerin kandidaatin koulutuksessa saadut valmiudet valmistavat nuorta upseeria työtehtäviin ensimmäisen työvuoden aikana? 2. Millaisia kokemuksia nuorella upseerilla on työnsä aloittamisesta perusyksikön kouluttajan tehtävässä? 3. Millaisia haasteita vastavalmistuneet upseerit ovat kohdanneet ensimmäisen työvuotensa aikana työelämässä? sekä 4. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet nuorten upseerien työssä oppimiseen ja ammattitaidon kehittymiseen? Teoreettisessa kehyksessä esitellään elinikäisen oppimisen periaatteita mukailevia näkökulmia oppimisesta ja työssä oppimisesta. Lisäksi tarkastellaan ammatillisen kasvun kehittymistä ja reflektion merkitystä osana oppimisprosessia. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimusaineisto kerättiin kahdella eri menetelmällä; sähköpostihaastattelu toimi esitutkimuksena ja varsinainen tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelun avulla. Tutkimusjoukko oli aineiston keräämishetkellä ollut työelämässä noin vuoden ajan. Aineiston analysointi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin. Haastateltavat kokevat saaneensa kandidaatin koulutuksesta pääosin riittävät valmiudet ensimmäisiin työtehtäviin ja ovat tyytyväisiä ammatilliseen osaamiseensa. Riittävät valmiudet ilmenevät haastateltavien vastauksista omaan kouluttajuuteen ja kykyihin luottamisena. Luottamusta lisää erityisesti kokemukset käytännön koulutustilanteista. Kandidaatin koulutuksesta saatuja työkaluja on helppo käyttää ja niiden kehittäminen on pitkälti omasta aktiivisuudesta kiinni. Haasteena haastateltavat näkevät koulutuksesta saadun tietoperustan ja työelämän vaatimusten välisen kuilun. Nuoren upseerin ammattitaidon kehittymisen kannalta on tärkeää, että perehdyttäminen ja työssä oppimisen tukeminen on suunnitelmallista ja jatkuvaa. Tutkimuksessa nousee esille tarve laadukkaaseen perehdytyskoulutukseen nuoren upseeriin siirtyessä työelämään. Perehdytys tulisi olla tavoitteellista ja uuden työntekijän sopeuttamiseen tähtäävää. Laadukkaasti toteutettu perehdyttäminen tukee perusyksikön johtamistoimintaa ja organisaatiolle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Perusyksiköissä tapahtuva perehdytys ja työhön opastaminen edesauttavat nuoren upseerin sopeutumista työelämään ja osaltaan keventävät työn aloitukseen liittyvää taakkaa. Tämän toteutumiseksi työssä oppiminen tulisi nähdä tärkeänä voimavarana koko organisaatiossa.

Varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kehittäminen Porin prikaatin perusyksiköissä

Tässä opinnäytetyössä tutkitaan varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kehittämistä Porin prikaatin perusyksiköissä johtajakaudella. Tutkimus avaa koulutuksen teoriaa ja yleisiä vaatimuksia. Tavoitteena on selvittää Porin prikaatin perusyksiköiden varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällön ja toteutuksen nykytilaa, eri haasteita ja niiden syitä sekä kehittämisvaihtoehtoja. Tutkimustuloksia selvitetään päätutkimusongelman kautta, joka on ”Miten varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutusta ja sen toteutusta voitai-siin kehittää Porin prikaatissa johtajakaudella?” Tutkimuksen teoriapohja rakentuu puolustusvoimien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen yleisistä ohjeista, vaatimuksista ja normiasiakirjoista sekä keskeisimmistä syväjohtamisen ja johtamisen teorioista. Varusmiesjohtajien näkemyksiä ja mielipiteitä kartoitetaan loppukyselyiden kautta. Porin prikaatin palkatulle henkilöstölle suunnatun kyselyn kautta tutkitaan perusyksiköiden varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällön ja toteutuksen nykytilaa sekä eri haasteita ja niiden syitä. Loppukyselyiden palautteiden ja kyselyiden tuloksia tarkastellaan ja verrataan tutkimuksen teoriapohjan ja johtaja- ja kouluttajakoulutuksen ohjeistusten kautta aiempien tutkimusten tuloksiin. Aineisto on analysoitu systemaattisella kirjallisuuskatsauksella, sisällönanalyysillä ja fenomenologialla. Näiden tekijöiden kautta ja tutkimusmenetelmien avulla esitetään koulutukselle kehittämisvaihtoehtoja. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että Porin prikaatin varusmiesjohtajien johtajakaudella tapahtuvaa johtaja- ja kouluttajakoulutusta ja sen toteutusta voitaisiin kehittää parantamalla aika- ja henkilöstöresursseja. Palkatun henkilöstön määrä ja aika eivät riitä kaikkeen vaadittavaan. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen normiasiakirjan antamat perusteet ovat hyvät, mutta joukkoyksiköiltä ja -osastolta toivotaan koulutusta tarkentavaa ohjeistusta, yhteisiä linjauksia ja koulutusresurssien yhdistämistä. Koulutuksenseuranta- ja palautejärjestelmää tulisi uudistaa helpommaksi, esimerkiksi toteutettavaksi sähköisessä muodossa. Avoimeen ja sanalliseen palautteeseen ja sen laatuun tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Johtaja- ja koulutussuoritusten mekaaninen ”kirjaaminen” koetaan työlääksi ja osittain turhaksi. Varusmiesjohtajia tulee aktivoida sekä innostaa johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta ja johtajana kehittymisestä. Varusmiesjohtajille pitää antaa enemmän vastuuta. Jokaisen kouluttajan on saatava ymmärtämään oma osuutensa koulutettavan kehittymisessä.

Jalkaväkirykmentin raskaiden aseiden organisointi ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1918-1939

Ensimmäinen maailmansota sekä Suomen vapaussota vuonna 1918 loivat pohjan suomalaiselle sotaväelle ja sen aseistuksen kehittymiselle. Vapaussodan loppupuolella joukot organisoitiin jalkaväkirykmenteiksi, etupäässä saksalaisen mallin mukaisesti, ja aseistettiin kiväärein sekä harvalukuisin konekiväärein. Seuraavat kaksi vuosikymmentä talvisotaan saakka olivat Suomessa kiivasta kehittämisen ja varustamisen aikaa, jolloin kokoonpanoja ja niiden aseistusta testattiin koulutuksessa, harjoituksissa sekä erillisissä kokeiluissa. Kokeilutoiminnan lisäksi kokoonpanojen muodostamiseen vaikuttivat koko sotien välisen ajan ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneiden maiden kokemukset sodasta sekä teollistumisen myötä alkanut voimakas sotatekninen kehitys. Jalkaväen tulivoimaa kasvatettiin aluksi lisäämällä konekiväärien määrää rykmenteissä, mutta pian huomattiin kranaatinheittimien tarjoamat mahdollisuudet jalkaväen tukemiseen ja ne liitettiin osaksi joukkojen aseistusta. 1930-luvun puolivälissä suoritettujen kokeilujen tuloksena havahduttiin panssarintorjunta-aseistuksen tarpeeseen, mutta viivästykset tuotannon aloittamisessa ja ulkomaisissa hankinnoissa vaikeuttivat niiden liittämistä jalkaväkirykmentteihin ennen talvisotaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten jalkaväen raskaiden aseiden sijoittaminen sodanajan jalkaväkirykmentteihin toteutettiin itsenäisyyden alkuvuosista talvisotaan ulottuvalla jaksolla ja mitkä tekijät vaikuttivat niiden sijoittamiseen. Päätutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan tarkastelemalla seuraavia organisaatiomuodostukseen vaikuttaneita tekijöitä: tutkimus- ja kokeilutoiminta, ulkomaiset vaikutteet, sotatekninen kehitys sekä sotakokemukset ja muutokset uhkakuvassa. Päätutkimusmenetelmä on analysoiva asiakirjatutkimus. Kokonaiskuva tutkimusaiheesta muo-dostetaan sekundaarilähteiden kuten kirjallisuuden, lehtiartikkelien ja aikaisemman tutkimuk-sen pohjalta. Sekundaarilähteiden avulla päästään arkistoperäisten primaarilähteiden kuten asiakirjojen ja virkakirjeiden luo, joita analysoimalla ja sekundaarilähteisiin vertaamalla muodostetaan yksityiskohtainen kuva tutkimusaiheesta. Vapaussodan ja talvisodan välisenä aikana tapahtuneessa jalkaväkirykmentin kehitystyössä otettiin huomioon ulkomaiset vaikutteet, sotakokemukset, tutkimus- ja kokeilutyö, sotatekninen kehitys sekä Suomeen mahdollisesti kohdistuva uhka. Ulkomaista erityisesti Saksalla ja Venäjällä oli tärkeä rooli jalkaväkirykmenttien muotoutumisessa. Saksalaisten organisaatiorakenteesta ja aseistuksesta otettiin tarkasti mallia Suomen tuoreeseen sotaväkeen, kun taas Venäjän toimia seurattiin mahdollisen uhkan näkökulmasta. Vapaussodan ja ensimmäisen maailmansodan perintönä puolustus rakennettiin konekiväärien varaan ja epäsuorat tulitukiaseet omaksuttiin vähitellen osaksi jalkaväkeä. Kotimaassa ja ulkomailla suoritettujen asejärjestelmätutkimusten ja kokeilujen tulokset osoittautuivat ensiarvoisen tärkeiksi koko sotien välisen ajan, ja niiden perusteella tehtiin merkittäviä muutoksia organisaatioissa ja joukon aseistuksessa.

Aseellinen voima Yhdysvaltojen strategisena instrumenttina 2000-luvulla

Tutkimuksen kohteena on Yhdysvaltojen aseellinen voimankäyttö 2000-luvulla. Tavoitteena on ymmärtää miten Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön merkitys kansallisten etujen tavoittelussa on muuttunut George W. Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana. Muutos liittyy myös laajempaan sodankuvan muutokseen länsimaissa kylmän sodan jälkeisellä ajanjaksolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu modernin konstruktivismin ja tieteellisen realismin varaan. Analyysissa tarkastellaan sekä Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön tilanteita ja tapoja että virallisia puheita ja lausuntoja, joissa Yhdysvallat on toimiaan perustellut. Teoreettisen viitekehyksen mukaisesti Yhdysvaltojen presidenttien puheiden katsotaan liittyvän yhdysvaltalaisiin käsityksiin aseellisesta voimankäytöstä ja samalla yhdessä aseellisen voimankäytön kanssa muokkaavan edelleen näitä käsityksiä. Ajallisesti tutkimus rajattiin presidenttien George W. Bush ja Barack Obama hallintokausille aikavälille 20.01.2001‒4.3.2014. Aseelliseen voimaan ja sen käyttöön liittyviä käsityksiä etsittiin presidenttien puheista ja empiirisen analyysin kohteiksi valittiin tilanteet, joissa Yhdysvallat oli käyttänyt aseellista voimaa tai aseellisen voiman käyttämättä jättäminen oli aiheuttanut keskustelua. Aseellisen voimankäytön merkityksen muuttuminen kansallisten intressien tavoittelussa ilmenee tarkastelulla ajanjaksolla monella tavalla. Tarkastelujakson alussa Yhdysvalloilla oli yleisen, 1990-luvun kuluessa vakiintuneen käsityksen mukaan ennen kaikkea teknologisen etumatkansa vuoksi maailman tehokkaimmat asevoimat, mutta käsitykset sodasta eivät muodostaneet koherenttia kokonaisuutta. Vuoden 2001 jälkeen terrorisminvastaisesta sodasta muodostui tärkein Yhdysvaltojen johtaja-asemaa ja aseellisen voiman käyttöä kansainvälisessä järjestelmässä selittävä viitekehys. Sotilaalliset takaiskut ja liittolaisten painostaminen kuitenkin kuluttivat voimavaroja ja heikensivät sodan oikeutusta kansainvälisessä järjestelmän piirissä. Obama pyrki esiintymään vaihtoehtona Bushin politiikalle erityisesti suhtautumisellaan aseellisen voiman käyttöön ja terrorismin muodostamaan uhkaan. Yhdysvaltojen toiminta perustuu kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön ja kynnys aseellisen voiman käyttöön on kasvanut. Vaikka konkreettinen voimankäyttö on vähentynyt Obaman kausilla, monet sotaan ja aseelliseen voimaan liittyvät käsitykset ovat kuitenkin pysyneet miltei muuttumattomina verrattuna Bushin kausiin. Yhdysvaltojen tapa käyttää voimaa Obaman kausilla osoittaa että käsitykset aseellisesta voimasta perustuvat edelleen vahvasti teknologian tuottamaan suorituskykyyn. Mikäli Yhdysvallat käyttää aseellista voimaansa lähitulevaisuudessa, perustuvat toimintaa ohjaavat periaatteet yhteistyöhön alueellisten toimijoiden kanssa ja teknologiakeskeiseen sodankäyntiin.

Yhteistoiminnallinen ja yksilömerkityksinen palautevaikutus : substantiivinen teoria palautteesta varusmiesten kouluttajien toimintaympäristössä

Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa substantiivinen teoria palautteesta varusmiesten kouluttajien toimintaympäristössä. Tavoitteena oli kuvata, minkälaisessa palauteympäristössä varusmiesten kouluttaja työskentelee, miten siellä palaute esiintyy ja minkälainen käytännön teoria varusmiesten kouluttajien näkemyksistä voidaan muodostaa palautteesta heidän toimintaympäristössään. Tutkimuksessa haettiin vastausta siihen, mitkä käsitteet kuvaavat varusmiesten kouluttajien perusteella palautetta varusmieskoulutuksen palauteympäristössä, miten käsitteet suhtautuvat toisiinsa nähden ja minkälainen substantiivinen teoria muodostuu palautteesta varusmiesten kouluttajien toimintaympäristössä. Tutkimus on empiiriseen aineistoon perustuva, jossa on induktiivis-deduktiivisesti käytetty grounded theory -menetelmää straussilaisen suuntauksen periaattein. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 14 eri varusmiesten kouluttajaa teemahaastatteluin. Haastattelut toteutettiin ensin kahdella ryhmähaastattelulla. Saatua aineistoa hyödynnettiin siten, että aineiston analyysin ensimmäisessä vaiheessa avoimella koodauksella saatuja alakategorioita hyödynnettiin yksilöhaastattelurungon laatimisessa. Kaikkien haastattelujen litteroitu aineisto analysoitiin koodaamalla, muodostamalla alakategoriat, kategoriat ja yläkategoriat sekä tunnistamalla niiden väliset suhteet. Substantiivinen teoria kehittyi muodostuneen ydinkategorian ympärille yhdessä edellä mainittujen tekijöiden perusteella. Tutkimuksen tuloksena saatiin yläkategoriat Henkinen voima, Asennekapasiteetti, Palautteen kohtaaminen, Jokapäiväinen vaikuttaminen ja Yhteinen kehittyminen, jotka ovat substantiivi-sen teorian teoreettiset käsitteet. Käsitteiden välisten suhteiden perusteella muodostettiin ydinkategoria Yksilövoimainen ja yksilömerkityksinen palautevaikutus. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että palautevaikutus ulottuu laajalle varusmieskoulutuksen toimintaympäristössä ja että monilla tekijöillä on vaikutusta palautevaikutuksen toteutumiseen. Muodostetut teoreettiset käsitteet korostavat yksilöllisellä tasolla asenteen ja palautteen arvostamisen merkitystä palautevaikutuksen toteutumisessa tai toteutumattomuudessa. Yhteistoiminnallisella tasolla korostuu nimensä mukaisesti yhteinen toiminta eli palautevaikutuksen molemminpuolinen työ onnistumisen eteen. Tutkimuksen avulla saatua tietoa voidaan käyttää varusmiesten ja varusmiesten kouluttajien palautetoiminnan ja -osaamisen kehittämiseen sekä vastaamaan varusmiesyksiköiden haasteelliseen koulutustoimintaan ja palautekulttuuriin toimivien käytäntöjen jatkuvassa kehittämisessä.