Määräaikaisten kouluttajien käytettävyys Rajavartiolaitoksen perusyksikössä

Tutkielmassa tarkastellaan sopimussotilaiden käytettävyyttä Rajavartiolaitoksen perusyksikössä yksikön johtamisen näkökulmasta. Sopimussotilaiden ammattitaidon kehittymiselle luodaan pohja varusmiespalveluksen aikana. Tehokas ja optimaalinen kasvu uuteen asemaan ja sen mukanaan tuomien tehtävien sisäistäminen ovat tärkeää työn jouhevuuden kannalta. Tutkielmassa selvitetään, ovatko sopimussotilaat yksikössä käytettävyydeltään positiivinen voimavara ja resurssi, ja mitkä tekijät vaikuttavat tämän resurssin kasvamiseen työsuhteen aikana. Tutkimus on laadullinen johtamisen tutkimus, ja tutkimusmenetelmänä toimii laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimus nojautuu henkilöstöjohtamisen teoriaan, jossa osaamisen kehittämistä pidetään yhtenä tärkeimmistä työkaluista. Tutkimuksen aineiston muodostavat henkilöstöjohtamisen teoriaa käsittelevä kirjallisuus, Puolustusvoimien sekä Rajavartiolaitoksen pysyväisasiakirjat ja oppaat sekä Rajavartiolaitoksen varusmiesyksiköiden johto-osille ja Raja- ja merivartiokoulun valitulle henkilöstölle suoritetut haastattelut. Tutkimuksessa käy ilmi, että sopimussotilaiden käytettävyyteen vaikuttaa kaikista eniten oikeuksien puuttuminen. Muuten käytettävyys vastaa hyvin pitkälti peruskoulutettua upseeria. Sopimussotilaan kehittäminen vaatii perehdyttämistä, perehtymistä, työn ohjausta ja työssä oppimista. Oikein koulutettu ja hyvin perehdytetty sopimussotilas pystyy toimimaan tehokkaasti kouluttajana oikeudelliset rajoitteet huomioon ottaen. Sopimussotilaiden asema henkilökunnan ja varusmiesten välisellä harmaalla alueella helpottaa tiedon ja epäkohtien kulkemista muiden kouluttajien ja päällikön tietoisuuteen. Kouluttajan tehtävissä palvelevat sopimussotilaat ovat myös rekrytoinnin kannalta erittäin tärkeä kohderyhmä. Tutkimuksessa käytettävän henkilöstöjohtamisen nelikentän avulla saadaan selville, että sopimussotilaiden käytettävyys on yksikön johtamisen kannalta enemmän positiivinen kuin negatiivinen asia.

Liikkuvuus osana sotilaan fyysistä toimintakykyä

Sotilaan fyysiseen toimintakykyyn vaikuttavat useat eri tekijät. Merkittävimpiä näistä ovat maksimaalinen hapenottokyky ja lihaskunto. Liikkuvuus voi kuitenkin olla monissa tilanteissa rajoittava tekijänä, vaikka lihaksiston sekä verenkierto- ja hengityselimistön toiminta olisi riittävällä tasolla. Lisäksi tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat sairauspoissaoloja Puolustusvoimissa niin henkilökunnalle kuin varusmiehillekin. Tutkielman tavoitteena on selvittää millä tavalla liikkuvuus on yhteydessä sotilaan fyysiseen toimintakykyyn. Tarkoituksena on myös selvittää, miten sotilaan tulisi ylläpitää ja kehittää omaa liikkuvuuttaan. Liikkuvuusharjoittelun osalta tutkielmassa on käsitelty eri venytystekniikoita, sekä liikkuvuusharjoittelun hyötyjä ja haittoja. Tutkielma on tehty kirjallisuuskatsauksena. Lähteinä on käytetty lääketieteellisiä ja sotilaallisia tutkimuksia, alan kirjallisuutta ja artikkeleja. Puolustusvoimien oppaita on myös käytetty, liittyen sotilaan fyysisiin vaatimuksiin sekä lihashuollon suorittamiseen. Tutkielma on rajattu pääosin suomalaiseen jalkaväen taistelijaan sekä alaraajojen niveliin. Liikkuvuus on useissa eri sotilaan tekemissä suorituksissa rajoittava tekijä. Vasta todella huono liikkuvuus estää suorittamasta erilaisia liikkeitä, jolloin liikkuvuuden merkitys vammojen ennaltaehkäisyssä korostuu. Yliliikkuvat nivelet tai kireät lihakset estävät turvallisen liikkumisen, kantamisen tai muun vastaavan fyysisen suorituksen. Oikein suoritetuilla liikkuvuusharjoitteilla pystytään kehittämään aktiivista ja passiivista liikkuvuutta. Toisaalta väärin tai väärään aikaan suoritetut harjoitteet voivat lisätä loukkaantumisriskiä tai heikentää fyysistä suorituskykyä hetkellisesti. Liikkuvuusharjoittelussa tulisi kiinnittää huomiota venytystekniikkaan, venytyksen kestoon ja tuntemuksiin. Venytystekniikka tulee valita tarkoituksen mukaan. Tavoitteena voi olla esimerkiksi aktiivisen tai passiivisen liikkuvuuden kehittäminen. Kantamukset vaikuttavat myös sotilaan fyysiseen toimintakykyyn. Liikkuvuus kärsii ylimääräisen kuorman lisääntyessä, jolloin sotilaan liike on hitaampaa. Tällöin myös niveliin kohdistuu enemmän rasitusta. Sotilas voi vaikuttaa omaan fyysiseen toimintakykyynsä huolehtimalla omasta liikkuvuu-destaan. Fyysiseen harjoitteluun voidaan vaikuttaa positiivisesti venyttelyllä. Varusmiesten tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisemiseksi liikkuvuuteen ja liikkuvuusharjoitteluun tulisi kiinnittää enemmän huomiota niin henkilökohtaisella tasolla kuin kouluttajienkin toimesta. Kouluttajan tulee toimia esimerkkinä alaisilleen, joten esimerkiksi liikunta-koulutuksissa vaaditaan näiden asioiden hallintaa. Liikkuvuustesteillä pystyttäisiin seuraamaan liikkuvuuden kehittymistä sekä mahdollisesti vähentämään rasitusvammoja. Tällä hetkellä Puolustusvoimilla ei ole käytössä liikkuvuustestejä.

Ryhmäkiinteyttä rakentamassa : päälliköiden käsityksiä ryhmäkiinteydestä ilmatorjunta-aselajissa

Ryhmäkiinteys koetaan sotilasorganisaatioiden suorituskyvyn kannalta merkittäväksi tekijäksi, sillä kiinteät ryhmät toimivat yleensä tehokkaasti ja saavuttavat asetetut tavoitteet. Ryhmäkiinteydellä on positiivisia vaikutuksia myös muun muassa joukon taistelustressin hallintaan ja luottamuksen rakentumiseen. Tutkimuksessa ryhmäkiinteyttä käsitellään laaja-alaisena kokonaisuutena, joka jakautuu neljään tasoon. Nämä neljä tasoa ovat vertikaalinen kiinteys, horisontaalinen kiinteys, organisatorinen kiinteys sekä institutionaalinen kiinteys. Nämä neljä tasoa jaetaan vielä kahteen erilaiseen ryhmäkiinteyden muotoon, jotka ovat sosiaalinen (affektiivinen) ja tehtäväsidonnainen (instrumentaalinen) ryhmäkiinteys. Ryhmäkiinteys muodostuu siis aina vähintään näistä kahdeksasta osasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten ilmatorjuntayksiköiden päälliköt käsittävät ryhmäkiinteyden ja millaista ryhmäkiinteyttä ilmatorjunta-aselajissa ilmenee. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla. Aineiston keruuta varten haastateltiin yhteensä viittä ilmatorjuntayksiköiden päällikön tehtävissä toiminutta henkilöä. Kerätty aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Analyysissa käytettiin aineiston analyysimenetelmänä induktiivista eli aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tehty analyysi perustuu tulkintaan ja päättelyyn, jossa aineistosta lähdettiin etenemään kohti käsitteellisempää näkemystä tutkittavasta ilmiöstä. Kaikissa analyysin vaiheissa pyrittiin ymmärtämään haastateltuja päälliköitä heidän omasta näkökulmastaan, jotta päälliköiden oma ”ääni” pääsisi esille tutkimuksessa. Tutkimuksen tuloksina esitetään päälliköiden käsityksiä ilmatorjunta-aselajin ryhmäkiinteydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Päälliköiden mukaan kotiutettaviin ilmatorjuntayksiköihin saadaan luotua varusmiespalveluksessa kohtuullisesta aina kiitettävään tasoon asti oleva ryhmäkiinteys. Ryhmäkiinteyden muodostumiseen vaikuttaa kuitenkin aina monenlaiset tekijät. Päälliköt kokevat voivansa itse vaikuttaa kohtuullisen vähän ryhmäkiinteyden muodostumiseen. Suurin vaikutus, siihen millaisen ryhmäkiinteyden reserviin marssiva joukko omaa, on päälliköiden mukaan varusmiesjoukolla itsellään. Varusmiesten valmiudet toimia ryhmässä ja rakentaa ryhmäkiinteyttä ovat päälliköiden mukaan hyvät tai vähintään kohtuulliset. Päälliköiden kuvauksista on havaittavissa se, että ilmatorjunta-aselajissa ilmenee kaikki ryhmäkiinteyden tasot ja se miten niiden avulla ryhmäkiinteys rakentuu portaittain. Ilmatorjunta-aselajissa näyttäisi ilmenevän sekä sosiaalista että tehtäväsidonnaista ryhmäkiinteyttä. Ryhmäkiinteys voi parhaassa tapauksessa syntyä joukkoon melkein itsestään ja joukkotuotantokoulutus itsessään näyttäisi edesauttavan ryhmäkiinteyden muodostumista.