85 resultados para taistelukyvyn ylläpito
Resumo:
Sodanajan organisaatioiden kehitys on keskeisessä asemassa tarkasteltaessa suomalaisen sotataidon kehittymistä. Kysymys on kokoonpanojen lisäksi sotavarustuksen ja liikkuvuuden sekä taktiikan muodostamasta kokonaisuudesta. Tutkielman aiheena on kiväärikomppanian kehittyminen jatkosodasta 1970-luvulle. Tutkimuksessa selvitetään miten kiväärikomppania kehittyi jatkosodasta 1970-luvulle ja mitkä syyt vaikuttivat kehitykseen. Kiväärikomppanian kehitystä tutkitaan selvittämällä minkälaisia muutoksia kiväärikomppanian kokoonpanossa ja sotavarustuksessa tapahtui, ja miten komppanian liikkuvuus ja jalkaväkitaktiikka kehittyivät tarkasteluajanjaksolla. Tutkimuksen pääasiallisena tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä, analysoivaa asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta. Tutkimuksen keskeisimpänä lähdeaineistona käytettiin Pääesikunnan eri osastojen alkuperäisasiakirjoja sekä tarkasteluajanjakson ohjesääntöjä ja oppaita. Primäärilähteiden lisäksi lähteinä käytettiin aiempia tutkimuksia, opinnäytetöitä ja kirjallisuutta sekä tarkasteluajanajakson lehdistön ja muiden julkaisujen artikkeleita. Suomalaisessa jalkaväessä tapahtunut kehitys oli hidasta. Syinä hitauteen voidaan katsoa olleen, etenkin tarkasteluajanjakson alkupuolella, taloudelliset sekä poliittiset syyt. Sotien jälkeen Puolustusvoimien upseeristolla oli vahva halu kehittää joukkoja, taktiikkaa ja sotava-rustusta mutta valtion taloustilanne sekä rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen moninaiset tulkinnat eivät luoneet optimaalisia olosuhteita kehitykselle. Sotakokemusten hyödyntämistä jalkaväen kehittämiseen haittasivat myös upseeriston sisäiset mielipideristiriidat. Ruotsin jalkaväessä tapahtuneen kehityksen seuraamisen voidaan katsoa vaikuttaneen myös suomalaisen jalkaväen kehittymiseen, etenkin kokoonpanojen ja liikkuvuusratkaisujen osalta. Kiväärikomppanian kokoonpanon osalta suurimmat muutokset tarkasteluajanjaksolla olivat nelijakoisuudesta luopuminen ja muutokset komppanian tulitukiaseiden sijoittelussa. Kiväärikomppanian liikkuvuus parani tarkasteluajanjaksolla polkupyörien ja maataloustraktoreiden käyttöön siirtymisen myötä. Kiväärikomppanian sotavarustus kehittyi merkittävästi jalkaväen kevytaseuudistuksen myötä ja komppanian tulivoima kasvoi moninkertaiseksi aiempaan ver-rattuna. Jalkaväkitaktiikka kehittyi tarkasteluajanjaksolla, sotilaallisen uhkakuvan muututtua, etenkin puolustustaistelun osalta. Jäykän torjuvasta linjapuolustuksesta siirryttiin vaiheittain joustavampaan, puolustusryhmityksen syvyyttä korostavaan, alueelliseen taistelutapaan. Kiväärikomppania kehittyi tarkasteluajanjaksolla jatkosodan aikaiseen komppaniaan verrattuna tulivoimaiseksi ja itsenäisemmän taistelukyvyn omaavaksi joukoksi, jonka polkupyörien ja traktoreiden käyttöön perustuva liikkuvuus mahdollisti aiempaa aktiivisempaan toimintaan perustuvan taistelutavan.
Resumo:
Skaalautuvien web-sivujen merkitys kasvaa nykypäivänä, koska web-sivuja katsotaan hyvin erikokoisilla ja -resoluutiosilla laitteilla. Sivujen skaalautuessa eri laitteille ei tarvitse erikseen tehdä mobiilisivuja tai perinteistä natiivia ohjelmistoa joka laitteelle, vaan yksi sivu toimii kaikilla laitteilla. Ongelmana on saada web-sovellukset toimimaan eri laitteilla, koska laitteiden selaimissa saattaa olla pieni eroja, joiden vuoksi on työlästä saada skaalautuva käyttöliittymä toimimaan kaikilla eri laitteilla. Skaalautuvien sivujen kehittämisen avuksi on luotu erilaisia käyttöliittymä- ja grafiikkakirjastoja, jotka auttavat sivun skaalautuvuuden toteuttamisessa. Kirjastoja käyttämällä säästetään kehitystyöhön käytettävää aikaa ja ulkoistetaan kirjaston ylläpito kolmannelle osapuolelle. Tällöin jää enemmän aikaa varsinaisten sovelluksen kehitystyölle. Tässä työssä tutkitaan eri käyttöliittymä- ja grafiikkakirjastovaihtoehtoja käyttöliittymän toteuttamiseksi. Työssä toteutetaan yksinkertainen verkkoseurantajärjestelmän prototyyppi ja valitaan sille skaalautuva käyttöliittymä- ja grafiikkakirjasto. Järjestelmä koostuu kolmesta osasta: käyttöliittymästä, palvelusta ja tietolähteistä, joista palvelu kerää tietoa käyttöliittymälle näytettäväksi.
Resumo:
Vuonna 2012 puolustusvoimat julkaisi uudistavansa maavoimien taistelutavan. Maavoimien taistelu 2015 perustuu hallitsevien maastonkohtien pitämisen sijaan liikkuvaan taisteluun sekä tappioiden tuottamiseen. Puolustavien joukkojen taistelu muuttuu liikkuvammaksi ja sen myötä taistelijoiden fyysinen kuormittuminen saattaa lisääntyä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää asettaako maavoimien taistelu 2015 erilaiset vaatimukset alueellisen taisteluosaston taistelijan maksimaaliselle hapenottokyvylle verrattuna perinteiseen taisteluun. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laajennettua kirjallisuuskatsausta, jossa aineistona toimivat aikaisemmin aihealueesta tehdyt tutkimukset. Sotilas-, pelastus- ja urheilualan tutkimuksista saatua tietoa jäsenneltiin kokonaisuudeksi, joka vastaa asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Aineistona on käytetty sekä kansainvälisiä että kotimaisia tutkimuksia ja kirjallisuutta. Sotilaan fyysinen toimintakyky koostuu kolmesta osa-alueesta, jotka ovat voima, nopeus ja kestävyys. Hyvä kestävyyskunto on sotilaille pitkäaikaisen toiminnan ja nopean palautumisen mahdollistava ominaisuus. Maksimaalinen hapenottokyky (VO2max) kuvaa ihmisen maksimaalista aerobista kapasiteettia. Se on hyvä kestävyyskunnon mittari myös sotilaille. Suomen puolustusvoimissa maksimaalista hapenottokykyä testataan 12-minuutin juoksutestillä. Tutkimuksessa taisteluiden kuormittavuutta arvioitiin kuuden kuormitustekijän avulla. Näitä ovat henkilökohtainen varustus, taistelutilan muokkaaminen, taistelu, liikemäärät, aika taistelussa sekä taistelukyvyn palauttaminen. Maavoimien taistelussa 2015 taistelutilan muokkaaminen tai taistelussa oltu aika, ei näyttäisi lisäävän taistelijoiden kokonaiskuormitusta. Varustuksen keskipaino lisääntyy noin kolmella kilolla. Taistelutilanteet muuttuvat intensiivisimmiksi, koska taisteluun liittyvät irtautumiset yleistyvät. Liikemäärät kasvavat taistelutavan muuttuessa. Välimatkojen pidentyminen ja taistelutilan sirpaloituminen vaikeuttaa taistelijoiden huoltamista ja näin toimintakyvyn palauttaminen hidastuu. Tutkimus tuo esille, että Maavoimien taistelussa 2015 alueellisten jalkaväkijoukkojen taistelu on fyysisesti kuormittavampaa kuin perinteinen taistelutapa. Maavoimien taistelu 2015 edellyttänee taistelijoilta korkeampaa maksimaalista hapenottokykyä. Varmaa ja tarkkaa tulosta tämän tutkimuksen avulla ei kuitenkaan saatu, koska tutkimukseen ei sisältynyt käytännön mittauksia. Aiheesta tarvitaan lisää empiiristä tutkimustietoa.
Resumo:
Kognitiiviteknologialla on ennustettu olevan disruptiivisia vaikutuksia sodankäyntiin. Kognitiiviteknologian avulla pyritään löytämään myös ratkaisu kasvavista datansiirtovaatimuksista aiheutuvaan radiotaajuisen spektrin ahtauteen. Tämän tutkimuksen keskiössä on kognitiivinen radio. Diplomityössä ennakoidaan niitä muutoksia, joita radion kognitiiviset ominaisuudet tuovat sotilaalliseen toimintaympäristöön. Tutkimuksessa etsitään kognitiivisen radion suorituskykyyn, suorituskyvyn rakentamiseen ja käyttöön liittyviä tekijöitä, jotka ovat merkityksellisiä sotilaallisesta näkökulmasta. Radion kognitiivisuutta käsitellään kongitiivisten ominaisuuksien, kuten adaptiivisuuden tai tilannetietoisuuden, kautta. Painopisteenä on kognitiivisten ominaisuuksien keskinäinen arvottaminen, mahdollisten vaikutusten tarkastelu operatiivisessa viitekehyksessä sekä tarvittavien toimenpiteiden kartoittaminen kognitiivisen tekniikan operatiivisen käytön mahdollistamiseksi. Tutkimuksen pohjalta esitetään kognitiivisten ominaisuuksien tärkeysjärjestys suorituskyvyn ja johtamisjärjestelmien kehittämisen näkökulmista ja alustavia operatiivisia vaatimuksia kognitiiviselle radiolle sekä kuvataan spektrin hallinnan kehittämismahdollisuuksia. Operatiivisia vaikutuksia tutkitaan myös uhkalähtöisesti eli arvioimalla, miten tietty kognitiivinen ominaisuus vaikuttaisi yleisimpiin tiedonsiirtoverkkoihin kohdistuviin uhkiin. Lisäksi työssä arvioidaan kognitiivisen radion käyttöönoton esteitä Puolustusvoimissa. Tutkimuksen päämenetelmä on delfoi, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluin sekä -arvioin. Kognitiiviselle radiolle on useita erilaisia määritelmiä. Kaikkia kriteerejä täyttävää kognitiivista radiota ei ole vielä olemassa, vaikka kognitiivisia ominaisuuksia radioissa on ollut pitkään. Kognitiivinen radio, tai jo pelkästään ohjelmistoradio kehittyneillä kognitiivisilla ominaisuuksilla, tuo huomattavia mahdollisuuksia parantaa langattoman tiedonsiirron toimintakykyä sotilaallisessa käyttöympäristössä. Merkittävin suorituskykylisä sotilaallisessa käyttöympäristössä saadaan seuraavista kognitiivisista ominaisuuksista: 1) dynaaminen spektrin hyväksikäyttö (DSA) 2) yhteyksien adaptiivisuus ja radioresurssien hallinta (SLA ja RRM) sekä 3) älykäs verkonmuodostus (SON ja RBR). Tiedonsiirtojärjestelmien ylläpito ja rakentaminen vaativat aiempaa enemmän suunnittelua ja ammattitaitoa, mutta toisaalta loppukäyttäjän osaamistasovaatimuksia voidaan laskea sitä mukaa, kun lähestytään 0-konfiguraatiojärjestelmiä. Radioiden kognitiivisuuden myötä voidaan myös passiivisiin uhkiin, esimerkiksi elektroniseen tiedusteluun, varautua aiempaa tehokkaammin. Aktiivisiin uhkiin, kuten häirintään, kognitiiviset ominaisuudet vaikuttavat jopa toiminnan fundamentteja muuttavasti. Tiedonsiirtojärjestelmien ohjelmistopohjaisuus nostaa kyberin merkitttävyyttä arvioitaessa eri uhkien kokonaismerkityksiä. Onnistunut kyberoperaatio voi tarkoittaa koko järjestelmän lamautumista tai vakavaa tietovuotoa. Kognitiivisten ominaisuuksien liittäminen osaksi sotilasradiojärjestelmiä on haasteellista. Käyttöönoton esteitä ovat osaamisen puute, lainsäädännön ja regulaation jäykkyys, tekniikan osittainen kypsymättömyys sekä tietoturvan hallinta. Spektri on muutoksessa, mikä tulee näkymään spektrin sirpaloitumisena vuoteen 2020 mennessä. Paine taajuushallinnan muuttamisesta kognitiivitekniikkaa sallivampaan suuntaan nousee erityisesti siviilipuolen kehittyvien mobiililaitteiden datansiirtomäärien kasvaessa. Lainsäädäntö antaa viranomai-sille suuret valtuudet säädellä spektrin käyttöä poikkeusoloissa. Tämä mahdollistaa sotilaallisten järjestelmien suunnittelun ja kehittämisen taajuusriippumattomasti jo normaalioloissa. Haasteena on spektrin hallinnoinnin kehittäminen esimerkiksi ennakoitua nopeammassa tilannekehityksessä. Spektriä tulisi hallita kokonaisturvallisuuden näkökulmasta joustavasti viranomaisten yhteisillä päätöksillä. Kognitiivisen radion tulisi tulevaisuudessa voida käyttää muille järjestelmille osoitettuja taajuusresursseja taajuuksien ollessa käyttämättömänä. Kognitiivista radiota kannattaisi kehittää taajuusvapaasti. Spektri tullee olemaan tulevaisuudessa yhä ahtaampi, ja tähän haasteeseen kognitiivinen radio tarjoaa osaltaan ratkaisun.
Resumo:
Tehokas työvoiman hallinta on elintärkeää erityisesti palvelualan yrityksille, joiden liiketoimintamalli perustuu täysin henkilöstön panokseen ja liiketoiminnan suurin kuluerä muodostuu palkoista. Yritykset ovat pyrkineet automatisoimaan työvoiman hallintaansa jo vuosikymmeniä, ja liike-elämä pyrkii tarjoamaan jatkuvasti uusia tapoja organisoida ja hallita työvoimaa. Tämä tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka työvoiman hallintajärjestelmän käyttöönotto on vaikuttanut sen pääasiallisten käyttäjien liiketoimintatiedon hallintaan. Tutkimuksen kohdeyrityksenä on kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys, joka tarjoaa erilaisia tukipalveluita, joista suurin osa kiinteistön ylläpito- ja siivouspalveluina. Kohdeyrityksessä on otettu käyttöön uusi työvoiman hallintajärjestelmä, joka on muuttanut siivouspalveluiden esimiesten työskentelytapoja olennaisesti. Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan ja analysoimaan siivouspalveluiden esimiesten työn muutoksia. Teoreettisena lähestymistapana on käytetty työvoiman hallinnan ja liiketoimintatiedon hallinnan teorioita. Tutkimuksen toteutuksessa on hyödynnetty sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmetodeja. Aluksi on haastateltu kohdeyrityksen esimiehiä, jonka jälkeen kaikille esimiehille, jotka käyttävät järjestelmää, on lähetetty kyselylomake. Reilu kaksi kolmasosaa vastaajista koki saaneensa toiminnan organisoimisen kannalta hyödynnettävää tietoa, mutta melkein puolet vastaajista ei ollut tehnyt minkäänlaisia muutoksia alueensa kohteisiin ja työmääräyksiin. Esimiehistä enemmistö koki järjestelmän käyttöönoton parantaneen asiakastyytyväisyyttä sekä reklamaatioiden vähentyneen, mikä on merkittävä parannus entiseen toimintatapaan verrattuna. Voidaan sanoa, että vastaajat ovat jakaantuneet kahteen leiriin; osa on ottanut järjestelmän onnistuneesti omaan ja alaistensa käyttöön ja kokee siitä saatavan paljonkin hyötyä. Toinen osa ei koe hyötyvänsä järjestelmästä tarpeeksi sen työmäärään nähden, tai sitten hyötyä ei koeta ollenkaan. Tutkimuskysymyksenä oli, miten työvoiman hallintajärjestelmän käyttöönotto on vaikuttanut liiketoimintatiedon hallintaan. Vastauksena on, että järjestelmä on lisännyt niiden esimiesten tiedon määrää, jotka ovat onnistuneesti ottaneet järjestelmän osaksi omaa toimintaansa ja kokevat saavansa hyötyä järjestelmästä. Osa esimiehistä on myös hyödyntänyt saamaansa tietoa päätöksenteossaan. Selkeää on, että vaikutukset eivät koske kaikkia esimiehiä samalla tavoin. Esimiesten työn prosesseja, kuten työajanseurantaa ja työvuorosuunnittelua, järjestelmä on osittain muuttanut radikaalistikin. Työvuorosuunnittelu ei kokenut samanlaista muutosta kuin työajanseuranta, joka muuttui olennaisesti järjestelmän käyttöönoton myötä. Järjestelmä on tuonut mitattavia hyötyjä, mutta kaikkia esimiehiä nämä hyödyt eivät koske. Voidaan siis sanoa, että potentiaalia on, mutta ongelmaksi muodostuu, miten hyödyt saadaan koskettamaan kaikkia järjestelmän tämänhetkisiä ja myös tulevia käyttäjiä.
Resumo:
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Kärsämäen, Hirvensalon ja Raunistulan kansakoulujen valvontaa ja tarkastusta vuosina 1899–1921. Kansakoulut kuuluivat vuonna 1868 perustettuun Maarian kuntaan ja näin ollen niiden valvonta ja tarkastus järjestettiin muiden maalaiskansakoulujen tapaan. Kansakouluja valvoivat vuoden 1866 kansakouluasetuksen mukaisesti koulutoimen ylihallitus (vuodesta 1918 kouluhallitus), kansakouluntarkastajat ja kansakoulujen johtokunnat. Vuoden 1865 kunnallisasetuksessa kansakoulujen perustaminen ja ylläpito määrättiin kunnan tehtäväksi, joten tutkimusajalla kansakoulujen hallinto ja valvonta jaettiin valtion ja kunnan kesken. Tutkimuksen tarkoituksena on antaa kokonaiskuva Kärsämäen, Hirvensalon ja Raunistulan kansakoulujen valvonnasta ja tarkastuksesta. Lähestyn tutkimusaihetta kolmesta eri näkökulmasta: kansakoulujen johtokuntien, Maarian kunnan ja kansakouluntarkastajien näkökulmista. Päälähteinä tutkimuksessa ovat kansakoulujen, Maarian kunnan ja kouluhallituksen arkistojen asiakirjat. Tutkimuksen metodina käytän vertailevaa menetelmää, jonka mukaisesti tutkin, miten Kärsämäen, Hirvensalon ja Raunistulan kansakoulujen valvonta ja tarkastus ilmiöinä erosivat toisistaan ja mitä samankaltaisuuksia niihin liittyi. Koulujen välinen vertailu sekä erojen ja samankaltaisuuksien selittäminen toimivat tutkielman ”punaisena lankana”. Maarian kunta oli tutkimusajalla alueiltaan epäyhtenäinen, mikä vaikutti kunnan kansakoululaitokseen. Hirvensalon saarelle perustettu Hirvensalon kansakoulu kuului toimintansa alusta lähtien emäpitäjästä riippumattomaan koulupiiriin. Aiemmassa tutkimuksessa on korostunut kansakoulujen valvonnan ja tarkastuksen tarkastelu ylemmän tason, kouluhallituksen ja kansakouluntarkastajien, näkökulmasta. Kansakoulujen tarkastuksella ja valvonnalla oli kuitenkin myös kansakouluille itselleen merkitystä. Tämä näkyi esimerkiksi opettajien taloudellisen ja oikeudellisen aseman kehittämisenä, koulurakennusten ja niiden tilojen parantamisena, opetusvälineiden monipuolistumisena ja kurinpito- ja järjestysongelmien selvittämisenä. Paikalliset olot, joissa koulut toimivat, vaikuttivat siihen, että kansakoulujen valvonnalla ja tarkastuksella oli Kärsämäen, Hirvensalon ja Raunistulan kansakoulujen toiminnalle erilainen merkitys.
Resumo:
Niskapietiläntien museotie on Ruokolahden ja Rautjärven kuntien alueella tiellä 3891. Museotiejakso on pituudeltaan 19,5 kilometriä. Sen länsipää on levähdysalueen kohdalla, jonka tierekisteriosoite on 3981/1/6330. Itäpäässä museotie liittyy Miettiläntiehen (tie 3991). Niskapietiläntien museotien ulkopuolinen itäosa Ruokolahden Immolan ja Huhtasen kohdalla sijoittuu tiiviiseen taajamarakenteeseen. Immolassa on entisen sotilaslentokentän kasarmialue, joka on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö (RKY). Museokohteena Niskapietiläntie on periaatteessa helposti saavutettava, mutta käytännössä vaikeasti löytyvä siitäkin huolimatta, että sille ohjaavat museotieopasteiden lisäksi Via Karelia-tien opasteet. Museotien opastaulut ovat uusia ja asianmukaisia, mutta niissä museotiejakso on merkitty virheellisesti, liian pitkäksi länsiosastaan. Niskapietiläntie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1989. Se edustaa kokoelmapolitiikassa mainittuja tieliikennehistoriallisia ajanjaksoja, ”1600- ja 1700-lukujen tieverkon rakentuminen” ja ”1800-luvun tieverkon täydentyminen”. Tietopohja on ollut hatara sekä museokohdetta valittaessa että kokoelmapolitiikan arvotuksessa. Tämän hoito- ja ylläpitosuunnitelman yhteydessä on käynyt ilmeiseksi, että tie on syntynyt vasta 1700-luvun puolivälin tienoilla ja liittyy Venäjän ensisijaisesti sotilaallisiin tavoitteisiin. Tien merkitys valtakunnalliselle liikenteelle alkaa 1800-luvulta, kun postin kuljetus aloitettiin ja tielle perustettiin kestikievarit, mitä on yleensä pidetty maantien tunnusmerkkinä. Vuosina 1938–1957 Niskapietiläntien museojakso oli osa valtateitä 6 ja 14. Selkeimmin se edustaa kokoelmapolitiikan ajanjaksoa: ”Vuoden 1938 valtatieluokitus ja sen merkitys”. Tien sotilaallinen arvo oli keskeinen vuonna 1936, kun Viipurin läänin kansanedustajat esittivät tien parantamista. Tien parantaminen aloitettiin vuonna 1938. Jatkosodan alussa Niskapietiläntien maasto oli suomalaisten sotajoukkojen lähtöalue. Tienvarren asukkaiden kylätoiminta on poikkeuksellisen aktiivista, mikä huipentuu vuosittaiseen, jo perinteiseen Museotiepäivään. Tien sotilaallista perinnettä on myös elävöitetty ja reservikasarmialue on kunnostettu muistomerkiksi. Niskapietiläntie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Niskapietilän museotien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena ja kuvaavat edustavasti suomalaisia maanteitä 1800-1900-lukujen taitteen molemmin puolin sekä valtateitä 1930-luvulta 1950-luvulle. Tien kunto on museaalisessa näkökulmassa hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoaan. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Niskapietiläntie ensisijaisesti todisteena Suomen ensimmäisistä valtateistä. Tien säilyneisyys museointihetken (1989) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.
Resumo:
Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie sijaitsee Haminan ja Virolahden kunnissa. Museotiejakson pituus on noin 35 kilometriä. Museotieksi poikkeuksellisesti tie 3513 (Tallinmäki ̶ Virojoki) on koko pituudeltaan museotie. Se on osa Suurta Rantatietä, joka johtaa Turusta historiallisesti Viipuriin, nykyisin Vaalimaalle. Suuren Rantatien historia ulottuu Turun lähiympäristössä jopa 800-luvulle saakka. Viipurin linnan rakentamisen aloittaminen vuonna 1293 on ollut ajankohta, jolloin yhtenäistä maakulkureittiä Ruotsin itärajan rajalinnaan on tarvittu. Tie on syntynyt valtakunnalliseksi maantieksi hallinnollisista ja sotilaallisista tarpeista. Suuri Rantatie on yksi harvoista Suomen historiallisista teistä, jotka on inventoitu. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie on säilynyt linjaukseltaan ja korkeussuhteiltaan melko samanlaisena, mitä se on ollut 1700-luvulla. Tie kaartelee laajoja maanviljelysmaisemia, mutta sen varrella on myös metsäisiä jaksoja. Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”Tien varhaisvaiheet 800-1400-luvulla, Jaakko Teitin luettelon keskiaikaiset tiet”. Museotie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) osana Suurta Rantatietä. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotiejakso on ollut vuoteen 1966 osana valtatietä 7. On luonnollista, että noin 800 vuotta vanhoja tien tunnusmerkkejä ei enää löydy. Tie on säilynyt museointihetkensä (1982) asussa melko hyvin. Autoliikenteen vaatimukset ovat muokanneet tietä 1930-luvulta alkaen. Tiehen keskeisesti liittyy edelleenkin havaittava sotilaallinen rakennelma, Salpa-linja, mikä jatkaa tien syntyhistorian perinnettä. Museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien keskeinen arvo on sen ajallinen ja ilmiöllinen kerrostuneisuus. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena ovat 1900-luvun alussa rakennetut kivisillat. Niiden kunnon tarkkailu ja kunnossapito ovat tien historialliselle arvolle tärkeitä. Museotien opastaulut ovat uusia ja siistissä kunnossa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelmassa esitetään yhtä lisätaulua Klamilan kylään perusteella, että sillä kohdalla on säilynyt tien alkuperäistä linjausta muutaman sadan metrin matkalla maantienä. Klamilan kaupan ja kylätalon pihan kulmasta lähtee ja palaa myöhemmin museotielle (3513) Uuno Klamin tie, jonka tienumero on 14709. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Tallinmäki ̶ Virojoki-tie todisteena Suomen teiden varhaisvaiheista kerrostuneena valtatieksi vuosina 1938-1966. Tien säilyneisyys museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.
Resumo:
Designhuonekaluala on suuressa digitalisaation aikaansaamassa murroksessa, ja myös kuluttajakäyttäytyminen muuttuu sen myötä. Yritysten on muotoiltava kuluttajakäyttäytymisen muutoksen huomioivia monikanavaisuusstrategioita ja toimittava useilla kanavilla. Tutkimus keskittyy designhuonekalujen kuluttajamarkkinoihin. Laadullinen tutkimus toteutettiin teemahaastatteluin, joissa haastateltiin sekä yritysten henkilöstöä, että myymälässä asioivia asiakkaita. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella monikanavaisuutta designhuonekalualalla yrityksen ja asiakkaan näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoitus jaettiin seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Mitä on monikanavainen vähittäiskauppa? 2. Mitä on hybridikuluttaminen ja millainen on hybridiasiakas? 3. Miten designhuonekalualan yritys ja sen asiakas hyötyvät monikanavaisuudesta ja mitä haasteita se aiheuttaa? Vähittäiskaupan monikanavaisuus tarkoittaa sitä, että yritys käyttää integroidusti online- ja offline-kanavia. Monikanavainen yritys pyrkii tarjoamaan asiakkailleen saumattoman, brändin mukaisen kulutuskokemuksen asiakkaan haluamassa kanavassa, lisäämään sitä kautta asiakkaiden tyytyväisyyttä ja asiakasuskollisuutta yritystä kohtaan ja luomaan kilpailuetua. Monikanavaisuus mahdollistaa asiakkaalle hybridikuluttamisen, eli eri ostoprosessien vaiheiden suorittamisen eri kanavissa. Hybridikuluttajat on jatkuvasti kasvava segmentti ja se kasvaa sitä mukaan kun kuluttajien Internetin käyttö monipuolistuu. Kuluttajat eivät etsi pelkästään tuotteita, joiden käyttö aiheuttaa mielihyvää, vaan myös nautinnollista ostokokemusta. Designtuotteiden kuluttaminen liittyy käytännöllisten ja esteettisten tarpeiden toteuttamiseen, sekä kuluttamisen elämyksellisyyteen. Hybridikuluttajat arvostavat kuluttamisen joustavuutta ja mahdollisuutta valita sopiva kanava kuhunkin ostoprosessin vaiheeseen. Sosiaalisessa mediassa asiakkaat voivat kommunikoida yritykseen liittyvistä asioista niin yrityksen kuin muiden asiakkaiden kanssa. Suurimpana huolenaiheena on henkilökohtaisten tietojen joutuminen vääriin tarkoituksiin, mikä vähentää verkossa ostamista. Designhuonekalualan yritykselle aito monikanavaisuus mahdollistaa paremman asiakassuhteiden hallinnan, kun asiakkaista voidaan kerätä tietoa läpi kanavien. Tiedon perusteella asiakkaita voidaan paremmin segmentoida ja tarjota kohdistetumpaa markkinointia ja palvella asiakkaita yksilöllisemmin. Informaatioteknologiset tekijät aiheuttavat haasteita, koska näiden järjestelmien rakentaminen ja ylläpito vaatii paljon henkilöresursseja ja on kallista, sekä saattaa aiheuttaa sisäisiä konflikteja. Onnistuessaan monikanavaisuusstrategia avaa maailmanlaajuiset markkinat, ja lisää yrityksen kilpailukykyä, ja siksi siihen kannattaa panostaa.