Responding to Changing Student Demographics in Finland: A Study of Teachers’ Developing Cultural Competence

The aim of this dissertation was to examine the skills and knowledge that pre-service teachers and teachers have and need about working with multilingual and multicultural students from immigrant backgrounds. The specific goals were to identify pre-service teachers’ and practising teachers’ current knowledge and awareness of culturally and linguistically responsive teaching, identify a profile of their strengths and needs, and devise appropriate professional development support and ways to prepare teachers to become equitable culturally responsive practitioners. To investigate these issues, the dissertation reports on six original empirical studies within two groups of teachers: international pre-service teacher education students from over 25 different countries as well as pre-service and practising Finnish teachers. The international pre-service teacher sample consisted of (n = 38, study I; and n = 45, studies II-IV) and the pre-service and practising Finnish teachers sample encompassed (n = 89, study V; and n = 380, study VI). The data used were multi-source including both qualitative (students’ written work from the course including journals, final reflections, pre- and post-definition of key terms, as well as course evaluation and focus group transcripts) and quantitative (multi-item questionnaires with open-ended options), which enhanced the credibility of the findings resulting in the triangulation of data. Cluster analytic procedures, multivariate analysis of variance (MANOVA), and qualitative analyses mostly Constant Comparative Approach were used to understand pre-service teachers’ and practising teachers’ developing cultural understandings. The results revealed that the mainly white / mainstream teacher candidates in teacher education programmes bring limited background experiences, prior socialisation, and skills about diversity. Taking a multicultural education course where identity development was a focus, positively influenced teacher candidates’ knowledge and attitudes toward diversity. The results revealed approaches and strategies that matter most in preparing teachers for culturally responsive teaching, including but not exclusively, small group activities and discussions, critical reflection, and field immersion. This suggests that there are already some tools to address the need for the support needed to teach successfully a diversity of pupils and provide in-service training for those already practising the teaching profession. The results provide insight into aspects of teachers’ knowledge about both the linguistic and cultural needs of their students, as well as what constitutes a repertoire of approaches and strategies to assure students’ academic success. Teachers’ knowledge of diversity can be categorised into sound awareness, average awareness, and low awareness. Knowledge of diversity was important in teachers’ abilities to use students’ language and culture to enhance acquisition of academic content, work effectively with multilingual learners’ parents/guardians, learn about the cultural backgrounds of multilingual learners, link multilingual learners’ prior knowledge and experience to instruction, and modify classroom instruction for multilingual learners. These findings support the development of a competency based model and can be used to frame the studies of pre-service teachers, as well as the professional development of practising teachers in increasingly diverse contexts. The present set of studies take on new significance in the current context of increasing waves of migration to Europe in general and Finland in particular. They suggest that teacher education programmes can equip teachers with the necessary attitudes, skills, and knowledge to enable them work effectively with students from different ethnic and language backgrounds as they enter the teaching profession. The findings also help to refine the tools and approaches to measuring the competencies of teachers teaching in mainstream classrooms and candidates in preparation.

Barns rädslor i förskolan: en studie av förskolebarns rädslor i förskolemiljö och vardag

I min empiriska undersökning är huvudsyftet att redogöra för förskolebarns rädslor i vardagen. I min undersökning deltog 54 respondenter från olika österbottniska förskolor. Jag har använt mig av intervju och teckning för att samla in datamaterial. Inledningsvis skulle eleverna rita en teckning av deras tankar om rädsla. Följande moment bestod av att varje enskild elev blev intervjuad och jag kunde få en djupare förståelse av vad förskolebarnen hade tecknat. Teckningarna fungerade som ett diskussionsunderlag till mina intervjufrågor. Det insamlade datamaterialet är kvalitativt men kan också betraktas som kvantitativt i resultatanalysen med de procentuella enheterna. Studien har grundats på följande frågeställningar: 1) Vilka rädslor har förskolebarn? a) Hur beskriver de dem i ord? b) Hur beskriver de dem i teckning? 2) Hur hanterar förskolebarn sina rädslor? I undersökningen framkom det att alla barn har en känsla om hur rädsla uppfattas och att barnen har en rädsla för någonting. De flesta rädslorna eleverna upplever är rädsla för ormar och spindlar, som räknas till kategorin rädslor som finns nära och är realistiska. En annan rädsla i kategorin nära men inte realistiska är björnar och vargar. Kategorin rädslor som är på distans och inte realistiska är rädsla för spöken. Den sista kategorin med rädslor som är nära men inte realistiska är rädsla för mörker. Resultaten hur barnen hanterar sina rädslor fann jag speciellt intressanta, eftersom det inte är så många barn som vänder sig till en vuxen för att be om hjälp med sina rädslor. De barn som ville behandla sina rädslor tyckte det bästa alternativet var genom att samtala med en vuxen. Vidare finner jag ett intresse av likheterna jag finner i min undersökning och Sylvia Gustavssons avhandling om barns rädslor i förskole och skolåldern och pedagogers och arbetsförhållningssätt. Där finns det likheter i resultaten hur eleverna skrämmer bort rädslan. Resultaten visar att de flesta av barnens svar finns i kategorin med rädslor som finns nära dem och är realistiska, t.ex. rädsla för humlor och bin. Det framkommer även i resultaten att alla förskolebarn har en känsla av hur rädsla upplevs.

”Tää on vaa niinku hauska koulu, mä viihdyn tääl” Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden koulukokemukset alakoulussa

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia koulukokemuksia maahanmuuttajataustaisilla oppilailla oli ollut alakoulussa. Tutkimuskysymykset olivat ”Millaisia koulukokemuksia maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on alakoulusta?” ja ”Millaisia ongelma maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on alakoulussa?” Tutkimuksen kohteena olivat 5.-6.-luokkalaiset maahanmuuttajaoppilaat. Tutkimus toteutettiin yhdessä varsinaissuomalaisessa alakoulussa. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla yhdeksää maahanmuuttajataustaista oppilasta, joista viisi oli tyttöjä ja neljä poikia. Aineisto analysoitiin fenomenologisen psykologian analyysimenetelmällä. Tutkimukseen osallistuneilla maahanmuuttajataustaisilla oppilailla oli ollut pääasiassa positiivisia koulukokemuksia kyseisestä alakoulusta. He kaikki viihtyivät koulussa kivojen opettajien ja koulukavereiden vuoksi. Oppilaat kokivat, että koulussa oli haastatteluhetkellä kaikki hyvin. Koulussa ilmentyneet ongelmat liittyivät sosiaalisiin suhteisiin (kiusaaminen) sekä oppilaan oman huonon käytöksen seurauksiin. Oppilaat olivat saaneet aina apua ongelmatilanteisiin ja riitatilanteet oli ratkaistu koulun toimesta.

Islamin uskonnon opettajien kokemat haasteet suomalaisessa peruskoulussa

Tässä tutkielmassa tarkastelen islaminuskonnon opettajien kokemia haasteita. Pyrin myös löytämään mahdollisia ratkaisuja kyseisiin haasteisiin. Aineisto on kerätty teemahaastattelun avulla haastattelemalla kolmea Turussa ja kolmea Helsingissä toimivaa islaminuskonnon opettajaa. Tutkimukseen haastateltiin myös kahta Turun kasvatus- ja opetustoimessa toimivaa katsomusaineiden opetuksen koordinaattoria. Niin peruskoulussa kuin lukiosakin pienuskontoihin kuuluvat oppilaat voivat vuonna 2003 voimaan tulleen lain perusteella saada oman uskontonsa tai elämänkatsomustiedon opetusta. Tämä edellyttää tietynlaisia menettelyjä erityisesti opetuksen käytäntöjen ja opetusta pitävän henkilökunnan kannalta. Tutkielman taustana käsittelen uskonnon opetusta Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta tähän päivään. Lisäksi tarkastellaan uskonnon opetusmalleja Suomessa ja Euroopassa, oman uskonnon opetusta, islamin syntyä Suomessa ja islamin opetusta suomalaisessa peruskoulussa, islamin opetuksen opetussuunnitelmaa sekä opetukseen liittyviä erilaisia käytäntöjä. Tutkielman viitekehys päättyy aihetta käsitteleviin aiempiin tutkimuksiin. Tutkimustulokset, pohdinta ja yhteenveto ovat tutkielmani viimeiset luvut. Lähestyn islamin uskonnon opettajien kokemia haasteita kvalitatiivisesti haastattelulla. Haastattelumenetelmänä hyödynnän teemahaastattelua siitä syystä, etten halua kysyä haastateltavalta suoria kysymyksiä, vaan annan hänelle mahdollisuuden itse kertoa kokemiaan ilmiöitä. Keräsin tutkimukseni aineiston laatimani teemahaastattelurungon avulla. Teemahaastattelurungon laadinnassa olen hyödyntänyt Onniselän 2011 tutkimusta liittyen islamin uskonnon opettajien haasteisiin. Tutkielmani koostuu kahdesta kategoriasta. Yhtäältä haluan selvittää islaminopettajien työssään kokemia haasteita ja toisaalta viranomaisten toimintaa liittyen esille nousseihin haasteisiin. Tutkielmani tulosten valossa nousee kaksi opettajaryhmää: maahanmuuttajataustaiset islamin uskonnon opettajat, jotka ovat vailla korkeakoulututkintoa ja opettajankoulutusta sekä kantasuomalaiset pätevät islamin opettajat. Näiden kahden ryhmän mukaisesti ilmenevät merkittävimmät haasteet ja ratkaisutkin. Voin tutkielmani tulosten pohjalta väittää, että eniten työssään haasteita kokevat maahanmuuttajataustaiset islaminopettajat, jotka eivät ole suorittaneet opettajankoulutusta eivätkä edes korkeakoulututkintoa Suomessa tai kotimaassaan. Näihin opettajien koulutustaustoihin perustuu pitkälti islamin opetuksen laatu sekä opetussuunnitelman noudattaminen. Haasteiden ratkaisuina viranomaiset pitävät opettajan ammatillista taitoa ja pedagogista osaamista. Etäopetus on yksi Turun ratkaisu yhtäältä vähentämään opettajan fyysistä siirtymistä koulusta toiseen ja toisaalta tarjoamaan pätevän opettajan pitämän laadukkaan opetuksen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on laajentaa viranomaisten ja muiden asiasta kiinnostuneiden tietoja siitä, mitä islamin opetuksen oppitunnilla opetetaan ja millaisin erilaisin opetussuunnitelmatulkintojen perustein islaminopettajat pitävät opetustaan. Tutkimukseni tarjoaa selkeän pohjan viranomaisille siitä, kenet islamin opettajaksi

Tavoitteellisen digitaalisen pelaamisen, matemaattisen ongelmanratkaisutaidon ja koulumenestyksen väliset yhteydet

Tutkimuksessa selvitettiin tavoitteellisen digitaalisen pelaamisen, matemaattisen ongelmanratkaisutaidon sekä koulumenestyksen välisiä yhteyksiä. Lisäksi tarkasteltiin tyttöjen ja poikien välisiä eroja matemaattisessa ongelmanratkaisutaidossa, koulumenestyksessä ja pelitottumuksissa. Tutkimuksen kohderyhmä oli suomalaiset yhdeksäsluokkalaiset oppilaat. Tutkimukseen osallistui 230 oppilaasta, joista 125 oli tyttöjä ja 105 poikia. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena kolmessa varsinaissuomalaisessa yläkoulussa keväällä 2014. Tutkimuksessa käytetty kyselylomake sisälsi pelaamisen tavoitteellisuuden kartoitukseen kehitetyn väittämäosan sekä matemaattisen ongelmanratkaisutestin. Kyselomakkeen avulla selvitettiin myös vastaajien pelitottumukset. Koulumenestyksen mittaamiseksi kerättiin tutkittavien arvosanatiedot. Tavoitteellinen pelaaminen on itse määrittelemämme termi. Se käsittää kaikenlaisen digitaalisen pelaamisen, jossa on pelissä kehittymiseen tähtäävä päämäärä. Päämääränä voi olla esimerkiksi pelissä mahdollisimman taitavaksi kehittyminen, huippupisteiden saavuttaminen tai pelin läpäiseminen haastavalla vaikeusasteella. Tavoitteellinen pelaaminen oli yhteydessä matemaattiseen ongelmanratkaisutaitoon. On mahdollista, että tavoitteellinen pelaaminen kehittää matemaattisessa ongelmanratkaisussa tarvittavia taitoja. Toisaalta matemaattisesta ongelmanratkaisusta kiinnostuneet oppilaat saattavat harrastaa muita enemmän tavoitteellista pelaamista, koska ne molemmat sisältävät samankaltaisia elementtejä, esimerkiksi haasteiden voittamista. Tavoitteellinen pelaaminen ei ollut yhteydessä koulumenestykseen mutta korreloi voimakkaasti pelaamisen määrän ja useuden kanssa. Pelaamisen määrä ja useus olivat yhteydessä heikompaan koulumenestykseen. Erittäin paljon pelaavien koulumenestys ja ongelmanratkaisutaito olivat heikkoja, vaikka he pelasivatkin tavoitteellisesti. Nämä tulokset viittaavat siihen, että pelaamisen tavoitteellisuudella voi olla merkitystä pelaamisen vaikutuksiin. Tavoitteellinen pelaaminen saattaa kumota pelaamisen määrästä aiheutuvia haittoja, kunhan pelaamiseen käytetty aika pysyy kohtuuden rajoissa. Pojat pelasivat tyttöjä enemmän, useammin ja tavoitteellisemmin. Pojat pelasivat eniten tietokoneella ja pelikonsolilla, tytöt mobiililaitteilla. Tytöt menestyivät poikia paremmin kakissa oppiaineissa. 2000-luvulla suoritettujen, suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten matemaattista osaamista mittaavien tutkimusten tuloksista poiketen, pojat olivat tyttöjä parempia matemaattisessa ongelmanratkaisussa. Tytöillä matematiikan arvosana oli kuitenkin parempi kuin pojilla. Aiemman tutkimuksen mukaan tyttöjä suositaan matematiikan arvioinnissa. Opettajan olisikin syytä tarkastella omaa arviointiaan kriittisesti sekä varmistua ongelmanratkaisutaitojen riittävästä huomioimisesta matematiikan opetuksessaan. Lisäksi jokaisen tulisi pohtia omia ennakkoasenteitaan digitaalista pelaamista kohtaan ja huomioida usein uutisoitujen pelaamisen haittojen lisäksi myös pelaamisen hyödyt.

Sopeutumattomien oppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen kehittyminen: Oppilaiden ja opettajien arvioita ja kokemuksia Aggression portaat -interventiosta

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sopeutumattomien erityisoppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen kehittymistä Aggression portaat -interventio-ohjelman avulla kolmen vuoden tutkimusjakson aikana. Käsite sopeutumaton oppilas ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä, mutta tässä tutkimuksessa sillä tarkoitetaan yleisopetussuunnitelman mukaan opiskelevaa oppilasta, joka käyttäytymiseen ja tunne-elämään liittyvien haasteidensa vuoksi on saanut siirron erityisopetuksen oppilaaksi ja saa enintään 10 oppilaan opetusryhmässä erityistä pedagogista tukea. Tutkimuksen yksi keskeinen tehtävä oli tutkia, onko tunne- ja itsesäätelytaitojen opettamisesta hyötyä sopeutumattomien oppilaiden tunteiden hallinnan ja käyttäytymisen itsesäätelyn kannalta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on Rose-Krasnorin (1997) malli yksilön sosioemotionaalisesta kompetenssista täydennettynä muiden tutkijoiden näkemyksillä. Sosioemotionaalinen kompetenssi on yläkäsite, johon kuuluvat alakäsitteinä tunne- ja itsesäätelytaidot, sosiokognitiiviset taidot ja sosiaaliset taidot. Lisäksi sosioemotionaaliseen kompetenssiin vaikuttavat kiintymyssuhteet ja osallisuus sekä tavoitteet vuorovaikutuksessa ja konteksti. Tässä tutkimuksessa keskitytään tunne- ja itsesäätelytaitoihin. Interventioryhmän (N=36) muodostivat Varsinais-Suomen alueella opiskelevat sopeutumattomien oppilaiden erityiskoulun 8-13-vuotiaat oppilaat, joille opetettiin tunne- ja itsesäätelytaitoja Aggression portaat -opetusmateriaaliin (Cacciatore 2007) pohjautuvan intervention avulla. Kontrolliryhmän (N=26) oppilaat olivat interventioryhmän oppilaiden ikäisiä ja he opiskelivat Varsinais-Suomen alueen kouluissa pienluokissa myös käyttäytymiseen ja tunne-elämään liittyvien haasteidensa vuoksi. Kontrolliryhmän oppilaat eivät saaneet tutkimusjakson aikana interventio-ohjelman mukaista opetusta. Interventioryhmän oppilaat kävivät erityiskoulua, jossa kaikilla oppilailla oli sopeutumisongelmia ja kontrolliryhmän oppilaat opiskelivat yleisopetuksen koulujen yhteydessä olevilla sopeutumattomien oppilaiden pienluokilla. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2010-2012. Tutkimusmetodeina olivat sekä oppilaille että opettajille laaditut Webropol-alustaiset kyselyt ja oppilaiden kirjoittamat väkivalta-aiheiset tekstit. Tutkimus- ja kontrolliryhmän oppilaille pidettiin ”Tunteiden hallinta ja käyttäytyminen”- kyselyn avulla alkumittaus syksyllä 2009 ja mittaus toistettiin keväällä 2010, 2011 ja 2012. Kyselyiden avulla selvitettiin, miten oppilaiden tunteiden kokeminen ja ilmaiseminen sekä tunteiden hallinta ja käyttäytymisen itsesäätely muuttuivat tutkimusjakson aikana. Kyselyssä kartoitettiin myös oppilaiden kokemuksia kiusaamisena ilmenevästä väkivallasta. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla selvitettiin oppilaiden kirjoitelmista heidän ajatuksiaan ja näkemyksiään väkivallasta ja ehdotuksia keinoista väkivallan vähentämiseksi. Keväällä 2012 interventioryhmän oppilaille ja opettajille laadittujen erillisten kyselyiden avulla selvitettiin sekä oppilaiden että opettajien arvioita ja kokemuksia oppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen muutoksesta interventio-ohjelman avulla. Lisäksi oppilaat ja opettajat arvioivat pidettyjen tunnetaitotuntien hyödyllisyyttä oppilaille. Interventioryhmän opettajat arvioivat myös Aggression portaat -interventiomateriaalin käyttökelpoisuutta. Vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa esitetyt velvoitteet opettaa kouluissa oppilaille tunne- ja vuorovaikutustaitoja edellyttävät tietoa konkreettisista käytänteistä ja tutkimusperustaisista interventio-ohjelmista. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että interventioryhmän muodostaneet sopeutumattomat oppilaat hyötyivät Aggression portaat -interventiosta. Heidän tunne- ja itsesäätelytaidoissaan tapahtui myönteistä kehitystä etenkin myönteisten tunnekokemusten lisääntymisen ja toisiin kohdistuneen fyysisen väkivallan vähenemisen osalta. Myös suhtautuminen väkivaltapelien ikärajoihin oli merkittävästi myönteisempää kuin kontrolliryhmän oppilailla, joilla kielteinen asenne lisääntyi selvästi tutkimusjakson aikana. Lisäksi interventioryhmän oppilailla oli keinoja itsensä rentouttamiseksi, päinvastoin kuin kontrolliryhmän oppilailla, joilla keinottomuuden kokemus jopa lisääntyi. Interventioryhmän oppilaat suhtautuivat hyvin kielteisesti toisen yllyttämiseen väkivaltaiseen tekoon ja kirjoittivat enemmän ajatuksiaan väkivallasta tuoden esille runsaasti ehdotuksia keinoista väkivallan vähentämiseksi. Myös oppilaat ja opettajat kokivat interventio-ohjelman oppilaiden kehityksen kannalta hyödylliseksi ja opettajat myös interventiomateriaalin käyttökelpoiseksi.

Minä ja liikuntaryhmäni. Alakoulun oppilaiden käsityksiä itsestään ja vertaisistaan koulun liikuntatunneilla vuosina 2009 ja 2011

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten erään uusimaalaisen alakoulun oppilaat kokevat itsensä sekä vertaisensa koulun liikuntatunneilla, sekä muuttuivatko oppilaiden käsitykset kahden lukuvuoden aikana. Tutkimus toteutettiin lomakekyselynä vuosina 2009 ja 2011. Tutkimuksen otos oli (N=34) ja koostui kahden eri luokan oppilaista, joita tutkittiin kahtena eri tutkimuskertana. Seurattavat oppilaat olivat 1.tutkimuskerralla 3.- ja 4.luokilla ja 2.tutkimuskerralla 5.- ja 6.luokilla. Ensimmäistä oppilaryhmää (ryhmä A) seurattiin 3. luokalla ja 5. luokalla. Toista oppilasryhmää (ryhmä B) heidän ollessaan 4. ja 6. luokalla. Tutkimuslomake koostui minäkäsitystä ja vertaiskokemuksia mittaavista väittämistä, joihin vastattiin Likertin asteikon mukaisesti. Tutkimuksessa ilmeni, että molempien tutkittavien luokkien oppilaat kokivat itsensä keskimäärin myönteisesti koulun liikuntatunneilla ollessaan. Vertaiset koettiin koulun liikuntatunneilla myös yleisesti positiivisesti. Luokkien välillä ei minäkäsityksissä esiintynyt merkitsevää eroa. Ryhmä B koki vertaisensa keskimäärin negatiivisemmin kuin ryhmä A. Minäkäsityksessä liikuntatunneilla ei esiintynyt ryhmien välillä tilastollisesti merkitsevää eroa. Tulosten mukaan oppilasjoukosta erottui kuitenkin yksittäisiä oppilaita, jotka kokivat itsensä erityisen negatiivisesti koulun liikuntatunneilla molempina tutkimuskertoina. Ryhmä B:ssä esiintyi enemmän hajontaa ryhmän sisällä. Muutokset vertaisten kokemisessa liikuntatunneilla tutkimuskertojen välillä olivat ryhmässä B suurempia.

Noviisiopettajan jaksaminen työyhteisössä

Tutkimuksen aiheena on noviisiopettajien kokema jaksaminen työyhteisössä ja opettajayhteisön vuorovaikutus. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten noviisiopettajat kokevat oman jaksamisensa ja opettajien välisen vuorovaikutuksen opettajayhteisössä. Tutkimuksessa selvitetään, mitkä opettajan työssä jaksamiseen liittyvät tekijät vaikuttavat noviisiopettajan kokemaan jaksamiseen työyhteisössään. Jaksamista vähentäviä ja lisääviä tekijöitä tarkastellaan viiden eri työolotekijän avulla, joita ovat työn kuormittavuus, vaikutusmahdollisuudet, palkkiot, yhteisöllisyys ja oikeudenmukaisuus. Lisäksi selvitetään, missä määrin jaksamiseen liittyvät tekijät selittävät tutkittujen noviisiopettajien työssään kokemaa jaksamista. Tutkimukseen osallistui yhteensä kymmenen noviisiopettajaa, jotka olivat olleet työelämässä puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Noviisiopettajista yhdeksän oli Satakunnan alueelta ja yksi Uudeltamaalta. Tutkimusote oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin teemahaastatteluin ja analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin mukaisesti. Aineiston analyysia jatkettiin vielä kvantifioimisella ja tyypittelyllä. Tutkimustulosten mukaan noviisiopettajien koettu työn määrä vaihteli sopivasta suureen työmäärään. Noviisiopettajien vaikutusmahdollisuudet olivat hyvät työyhteisöissä. Opettajan työssä eniten palkitsivat oppilaat. Noviisiopettajien palkka koettiin melko hyvänä, mutta heidän työnsä ehdot olivat huonot. Työyhteisön yhteisöllisyys ja oikeudenmukaisuus liittyivät aina toisiinsa. Hyvässä työyhteisössä oli yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja hyvä johtaja. Hyvä työyhteisö oli myös oikeudenmukainen, joka näkyi yhteisenä päätöksentekona, työyhteisön tasapuolisuutena ja kunnioituksena toisia työntekijöitä kohtaan. Huonossa työyhteisössä asiat olivat päinvastoin. Tutkimustuloksista syntyi kolme erilaista noviisiopettajien työyhteisön jaksamisprofiilia, jotka olivat haastavan, myönteisen ja yhteisöllisen työyhteisön jaksamisprofiilit. Tämän laadullisen tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää, mutta tulokset antavat viitteitä siitä, että työyhteisöt ovat hyvin erilaisia työhyvinvoinniltaan. Työyhteisöissä tulisi kiinnittää huomiota sen yhteisöllisyyden ja oikeudenmukaisuuden parantamiseen. Hyvän työyhteisön avulla noviisiopettajan työn kuormittavuus vähenee, koska hänellä on hyvä tukiverkosto ympärillään. Tulokset voivat auttaa noviisiopettajaa huomaamaan, että työyhteisön hyvinvointi on merkittävässä roolissa omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Suomi toisena kielenä – opettajien näkemyksiä opetuksen merkityksestä, opetussuunnitelmista ja koulutuksellisesta tasa-arvosta

Tutkimuksessa selvitettiin suomi toisena kielenä (S2) -opettajien näkemyksiä kolmesta keskeisestä kysymyksestä, jotka liittyvät peruskoulun S2-oppimäärään: mitä merkitystä heidän mielestään erillisellä S2-opetuksella on, kuinka toimivina he pitävät oppimäärän nykyistä ja tulevaa opetussuunnitelmaa ja millaisena he näkevät S2-oppilaiden tämänhetkisen aseman koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla kevään 2015 aikana. Haastateltaviksi valikoitui viisi S2-opettajaa, joilla oli monipuolista kokemusta eri-ikäisten maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tai opiskelijoiden kielenopetuksesta. Haastatteluaineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysinä. Ensimmäisen kysymyksen osalta haastateltavat pitivät erillistä S2-opetusta tärkeänä ensisijaisesti siksi, että sen ansiosta S2-oppilaat saavat tarvitsemaansa kielellistä tukea kielitaidon kaikilla osa-alueilla. Toisen kysymyksen osalta haastateltavat esittivät osin vastakkaisia näkemyksiä esimerkiksi opetussuunnitelmien arviointikriteerien toimivuudesta. He olivat kuitenkin yksimielisesti tyytyväisiä tulevan opetussuunnitelman monipuoliseen tekstikäsitykseen sekä siinä esiintyviin muihin opetuksen periaatteisiin kuten funktionaaliseen kielenoppimiseen. Tulevan opetussuunnitelman suurimpana puutteena nähtiin oppilaiden eri lähtötasojen vähäinen huomiointi. Kolmannen kysymyksen osalta haastateltavien keskeisin huoli oli, että puutteellisten resurssien vuoksi suuri osa S2-oppilaista ei saa riittävää määrää S2-opetusta. Lisäksi haastateltavat näkivät oppilaiden olevan eri kouluissa ja kunnissa keskenään epätasa-arvoisessa asemassa saadun kielellisen tuen suhteen. Tämän tutkimuksen perusteella voi suositella, että S2-opetuksen resursseja tulee jatkossa lisätä ja tuen määrän tulisi perustua myös oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Opettajien koulutusta tulisi kehittää niin, että valmistuvat opettajat pystyisivät nykyistä paremmin tukemaan S2-oppilaita suomen kielen oppimisessa. Koulujen tulisi harkita ryhmäkokojen rajaamista tai koulunkäynnin ohjaajien lisäämistä S2-oppilaita sisältävissä luokissa. S2-oppilaille tulisi tarjota nykyistä enemmän tukea eri nivelvaiheissa kuten peruskoulun ja lukion sekä toisen asteen koulutuksen ja korkeakoulun välissä. Jatkossa huoltajien lisäksi myös koululla ja opettajilla tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa oppimäärän valintaan. Lisäksi ehdotuksena voi esittää, että Suomessa tulisi käydä vielä laajaa yhteiskunnallista keskustelua S2-oppilaiden ja S2-opetuksen asemasta.

Kuudesluokkalaisten mielipiteitä opetuksessa käytettävistä työtavoista

Tutkimuksessa tarkastellaan kuudesluokkalaisten oppilaiden mielipiteitä koulussa käytettävistä työtavoista. Tutkimuksessa selvitetään, mitä työtapoja he pitävät toimivina ja mitä mieluisina, sekä kokevatko oppilaat samat työtavat mieluisiksi ja toimiviksi. Lisäksi tarkastellaan tyttöjen ja poikien mielipiteiden eroja. Tutkimuksessa selvitetään myös, millaisen oppitunnin he suunnittelisivat, jos saisivat itse päättää, ja mitä työtapoja he valitsisivat. Sopivien työtapojen valinnoilla voidaan muun muassa vahvistaa oppilaiden motivaatiota ja tukea yhteisöllistä oppimista. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014) korostaa, että oppilaiden tulisi olla mukana työtapojen valinnassa. Tässä tutkimuksessa tutkitaan opettajajohtoista työskentelyä, ryhmä- ja parityöskentelyä, itsenäistä työskentelyä ja tietotekniikka-avusteista työskentelyä. Tutkimusaineistona on 58 oppilaan (28 tyttöä ja 30 poikaa) kyselyllä saadut testivastaukset. Tuloksia syvennetään kahden pienryhmän keskustelutilanteilla. Oppilaat kokevat teknologia-avusteisen työskentelyn kaikkein mieluisimmaksi työtavaksi. Kaikkein toimivimpana työtapana oppilaat pitävät ryhmätyöskentelyä. Itsenäinen työskentely koetaan epämieluisimmaksi ja vähiten toimivaksi työtavaksi. Pojat kokevat samat työtavat sekä toimiviksi että mieluisiksi. Tyttöjen mielipiteissä taas mieluisat työtavat eroavat toimiviksi koetuista. Saadessaan itse suunnitella oppituntia oppilaat haluaisivat kuitenkin paljon opettajajohtoista työskentelyä. Asiasanat: alakoulu, työtapa, mieluisuus, toimivuus, kuudesluokkalainen, opetussuunnitelma, opettajajohtoinen työskentely, ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely, teknologia-avusteinen työskentely

Alakoulun kolmannen luokan oppilaiden kokemuksia mobiilioppimisesta

Tablet-laitteet ovat nopeasti yleistyneet opetuskäytössä. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tarkoituksena on selvittää alakoulun kolmannen luokan oppilaiden kokemuksia tablet-laitteiden käytöstä haastattelun avulla. Haastattelun kohteena oli kaksi toisistaan tablet-laitteen käytön suhteen eroavaa luokkaa. Ensimmäisellä luokista tablet-laitteet olivat pääasiallinen opetuksen ja oppimisen väline ja toisella luokista tablet-laitteita käytettiin noin kerran kuukaudessa. Haastateltavat oppilaat valikoitiin esikyselyn perusteella. Haastattelujen pohjalta, molempien luokkien oppilaiden tablet-laitteiden koulukäyttö on pitkälti samankaltaista kuin perinteisempien oppimisvälineiden käyttö. Molemmilla luokilla oli oppilaita, jotka vastasivat suosivansa sähköisten oppimisympäristöjen sijaan perinteisempiä oppimisympäristöjä ja -välineitä. Tästä huolimatta tablet-laitteiden käyttö on oppilaiden mukaan pääasiassa innostavaa sekä toimintaa helpottavaa ja nopeuttavaa. Erityisesti matikkapelit erottuivat edukseen oppilaiden haastatteluvastauksissa. Myös aiemmissa tutkimuksissa matikkapelien hyödyt ovat korostuneet. Oppilaat vastasivat haastattelussa käyttävänsä mobiililaitteita koulun ulkopuolella pääasiassa viihdekäyttöön. Suurimmat erot tulivat esiin oppilaiden välisessä yksilöllisessä vapaa-ajan mobiililaitteiden käytössä. Toisaalta mobiililaitteiden parissa käytetty aika näyttää jakavan oppilaita enemmän ja vähemmän laitteita käyttäviin. Keskeisiä luokkien välisiä eroja olivat koetut ongelmatilanteet ja ongelmanratkaisutaidot. Mobiilioppimisen ratkaisutaidot olivat parempia paljon tablet-laitteita käyttävällä luokalla. Suurin osa oppilaiden kohtaamista ongelmista on heidän vaikutusmahdollisuutensa ulottumattomissa. Laitteet aiheuttivat myös häiriöitä vähän laitteita käyttävässä luokassa. Opettajan rooli mobiilioppimisessa ja sähköisten oppimisympäristöjen käytössä nousee monin tavoin keskeiseksi ongelmanratkaisusta ja ennakoinnista lähtien aina sisältöjen ja materiaalien suunnitteluun ja laitteen käytön opastukseen asti.

English L2 Learners’ Speech – And How the Spoken Language Course Affects Its Lexical Richness

Tässä sivuaineen tutkielmassa tarkasteltiin englannin kielen sanaston kehitystä lukion vieraan kielen syventävän suullisen kurssin aikana. Tutkimuksessa selvitettiin, miten oppilaiden sanastollinen rikkaus muuttuu puhutussa kielessä. Sanastollista rikkautta analysoitiin sanastollisen variaation ja sanastollisen tiheyden mittareilla. Työssä hyödynnettiin pitkittäistutkimusasetelmaa eli verrattiin yhden oppilasryhmän puhetta sekä ennen lukion englannin kielen suullista kurssia että sen jälkeen. Osanottajia oli yhteensä yhdeksän, jotka kaikki olivat lukion toisella vuosikurssilla. Osallistujien tekemät suulliset testit olivat osa Turun yliopiston keräämää tutkimuskäyttöön tarkoitettua materiaalia. Äänitteistä tehdyt transkriptiot muokattiin tätä tutkimusta varten sopiviksi, jonka jälkeen niistä mitattiin sanastollista rikkautta erilaisilla mittareilla. Aineistoa tutkittiin määrällisin menetelmin. Tulokset osoittavat, että keskimääräisesti sekä puheen sanastollinen variaatio että sanastollinen tiheys kehittyivät kurssin aikana hiukan. Toisin sanoen oppilaat käyttivät kurssin jälkeen tehdyssä testissä aavistuksen verran monipuolisempaa sanastoa, ja sisältösanojen osuus kieliopillisiin sanoihin nähden oli hieman suurempi kuin ennen kurssia. Kurssin aikana oppilaiden aktiivisessa sanavarastossa tapahtunut kehitys ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää. Lisäksi tutkimus osoitti, että osallistujien väliset erot olivat suuria, mutta erot tasoittuivat jonkin verran kurssin jälkeen. Tutkimustulosten perusteella voidaan olettaa englannin kielen suullisen kurssin sekä lisänneen oppilaiden sanastollista rikkautta että tasoittaneen yksilöllisiä eroja, yhdessä monien muiden mahdollisten tekijöiden kanssa. Tutkimusotoksen pienuuden vuoksi tuloksia ei kuitenkaan voida yleistää. Jatkossa olisi mielenkiintoista laajentaa tutkimusnäkökulmaa koskemaan muitakin sanastollisen rikkauden osa-alueita kuten sanastollista sofistikaatiota. Olisi myös mielenkiintoista sisällyttää tutkimukseen oppilaiden passsiivisen sanavaraston mittaaminen ja mahdollisesti tutkia englannin kielen suullisen kurssin vaikutuksia oppilaiden suullisen kielitaidon kehittymiseen laajemminkin kuin vain sanavaraston osalta.

Museossa lapsikin on asiakas. Museo Aboa Vetus & Ars Novan koululaisryhmille tarjoamat pedagogiset palvelut.

Tutkimus tarkastelee, millaiset edellytykset museo tarjoaa koulujen identiteettityölle sekä millaisia museopedagogisia palveluja ammatillisesti hoidettu museo tarjoaa koululaisryhmille. Tutkimuksen tavoitteena on osoittaa kouluille suunnattujen museopedagogisten palvelujen monipuolisuus ja monimuotoisuus sekä tuoda esiin niin palvelujen tuottajan, ammatillisesti hoidetun museon kuin palvelujen käyttäjien, luokanopettajien ja oppilaiden näkökulmat. Olen rajannut tutkimusaiheeni koskemaan vain museon peruskouluille tarjoamia museopedagogisia palveluja säilyttääkseni tutkimuksen sopivan kokoisena ja hallittavana kokonaisuutena. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii omaksuvan, monumentalisoivan ja historioivan identiteettityön teoria. Tutkimuksen tapaustutkimuskohteena toimii Turussa sijaitseva historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Nova. Tapaustutkimuskohteeksi valittiin museo, jolla oli jo useampi toimintavuosikymmen takanaan. Kohteen valinnassa oli tärkeää myös se, ettei tutkimuskohteeksi valittava museo tai sen tarjoamat museopedagogiset palvelut olleet minulle työympäristönä entuudestaan tuttuja. Näin ollen pystytyin tutkimaan museon tarjoamia palveluja ulkopuolisena ja puolueettomana tahona. Työni kannalta keskeisiä metodeja aineiston kokoamiseksi olivat haastattelu, havainnointi ja kysely. Tutkimukseni aineistona käytän museo Aboa Vetus & Ars Novan palveluja esittelevien esitteiden ja kotisivuosioiden lisäksi itse tuottamaani tutkimusaineis-toa. Tähän kuuluvat kahden nykyisen ja yhden entisen Aboa Vetus & Ars Nova -museon henkilökunnan jäsenen haastattelut, kolmen museossa vierailleen koululaisryhmän museo-opastuskierroksen havainnointi, näiden koululaisryhmien opettajien lyhyet haastattelut sekä oppilailla teettämäni anonyymi kysely. Aineiston kokoaminen tapahtui kevättalven 2015 aikana. Tutkimukseni tulosten mukaan museot ovat erinomaisia paikkoja koulujen identiteettityön kannalta. Museopedagogiikalla on nykyisin monenlaisia muotoja, joita museot hyödyntävät yleisötyössään. Tapaustutkimuskohteena toimineen museon koululaisille suunnatut pedagogiset palvelut on suunniteltu alkujaan niin, että suuria muutoksia ei ole tarvinnut tehdä. Museo markkinoi palvelujaan opettajille lähinnä sähköisiä markkinointiväyliä käyttäen ja osallistumalla sekä järjestämällä opettajille suunnattuja tapahtumia. Opettajat olivat tyytyväisiä museon tarjoamiin luokkaretkipaketteihin ja oppilaat kokivat pääasiassa museovierailun positiiviseksi.

Laadullinen tutkimus yhtenäiskoulun erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden koulukäynnistä oppilaiden itsensä kokemana sekä heidän vanhempiensa silmin

Suomalainen yhtenäinen peruskoulujärjestelmä on koulun sisällä jakautunut pitkään kahdeksi rinnakkaisjärjestelmäksi, yleis- ja erityisopetuksesksi. Uuden perusopetuslain (2010) myötä erityisopetusnimikkeestä luovuttiin ja erityisluokat yhdistettiin nimellisesti yleisopetuksen kouluihin. Myös erityisoppilaita alettiin kutsua joko tehostetun- tai erityistä tukea tarvitseviksi oppilaiksi. Vuosikymmenten aikana tämä rinnakkaiskoulujärjestelmä on taannut sen, että yleisopetus on voinut valikoida oppilaansa tietojen, taitojen tai sopeutumattomuutensa mukaan. Viimeisten kymmenien vuosien aikana niin meillä kuin maailmalla, on käyty keskustelua yhä enenevässä määrin jokaisen lapsen oikeudesta osallistua yleisopetukseen ja lähikouluun. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ovatko ison yhtenäiskoulun erityistä tukea tarvitsevat ala- ja yläkoulun oppilaat integroituneet koko kouluun. Tutkimushetkellä oppilaat olivat viidennellä ja kahdeksannella luokalla. Aineisto kerättiin haastattelemalla neljää oppilasta sekä heidän vanhempiaan. Oppilailta kysyttiin koulun opetusmenetelmistä- ja tavoista, opettajista, tuen tarpeista sekä kouluviihtyvyydestä. Vanhemmilta vastaavasti kysyttiin koulunkäynnin tuesta- ja resursseita, koulun ilmapiiristä- ja opettajista sekä kodin- ja koulun välisestä yhteistyöstä. Tutkimus on laadullinen ja menetelminä käytettiin teemahaastattelua ja teemoittelua. Tutkimustulokseksi saatiin, että oppilaat ovat ja eivät ole integroituneet koko kouluun, integraatioprosessi on ikäänkuin vielä kesken Positiivista koulussa on myöteinen suhtautuminen erityistä tukea tarvitsevia oppilaita kohtaan sekä koulun avoin ilmapiiri. Koulussa on halua ja tahtoa kehittää opetusta integroivaan suuntaan, mutta asenneilmapiiri opetuksen järjestämistä kohtaan on vielä perinteinen. Koulun tavassa tuottaa opetuspalveluja on sekä integroivia että segrekoivia piirteitä, mutta inklusiivisesta koulusta ei voida vielä puhua.

Liikuntarajoitteisten oppilaiden tunteet ja motivaatio koululiikuntaa kohtaan

Tutkimme liikuntarajoitteisten oppilaiden kokemia tunteita ja motivaatiota koululiikunnassa. Keskityimme analysoimaan myönteisiä ja luokkayhteisöön liittyviä tunteita kuten iloa, minäpystyvyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Pelko, epäonnistuminen sekä pettymyksen tunteet kuvasivat oppilaiden kielteisiä tunteita. Tapaustutkimukseen osallistui neljä liikuntarajoitteista oppilasta. Oppilaat olivat integroituneina yleisopetuksen liikuntaan. Liikuntarajoitteella tarkoitamme tässä tutkimuksessa sairautta, vammaa tai jotakin muuta syytä, joka on otettava huomioon liikuntatunneilla. Liikuntarajoite voi olla joko synnynnäinen, tapaturman aiheuttama tai tilapäisempi vamma. Aineiston keräsimme keväällä 2015 neljästä eri varsinaissuomalaisesta alakoulusta. Tutkimusaineistona oli neljän oppilaan analysointi ja kysely koululiikunnan herättämistä tunteista. Haastattelimme myös oppilaiden liikunnanopettajia ja kysyimme heidän kokemuksiaan ja havaintojaan oppilaiden tunteista ja motivaatiosta koululiikuntaa kohtaan. Vaikka liikuntarajoitteiset oppilaat liikkuivat muusta ryhmästä poikkeavalla tavalla, he pitivät koulun liikuntatunneilla mukana olosta ja kokivat kuuluvansa ryhmään. Tutkimukseen osallistuneet oppilaat kokivat koululiikunnan suurimmaksi osaksi myönteisenä asiana. Tämä näkyi korkeana motivaationa ja myönteisenä suhtautumisena koululiikuntaa kohtaan. Oppilaat kokivat pääsääntöisesti iloa ja minäpystyvyyttä osallistuessaan koululiikuntatunteihin. Osalla oppilaista ilmeni myös kielteisiä tunteita kuten pelkoa ja epäonnistumista koululiikuntaa kohtaan. Pohdinnassa tarkastelemme liikuntarajoitteisten oppilaiden tunteita ja motivaatiota koulun liikuntatunneilla.