Yhteiskunnan toiminta uusia uhkia vastaan

Tutkimuksessa tutkittiin miten suomalainen yhteiskunta toimii uusia uhkia vastaan. Tutkimuksen rajauksena käytettiin uhkana ainoastaan kyberuhkaa, mitä vastaan yhteiskunnan toimia tutkittiin. Kyberuhka on tietoyhteiskunnan uusin uhkatekijä, joka on noussut voimakkaasti vanhojen uhkakuvien rinnalle. Tutkimus on ajankohtainen, koska Suomi on saanut ensimmäisen kansallisen kyberstrategian tammikuussa 2013. Kyberstrategian antamia suuntaviivoja ei ole vielä ehditty saattaa kunnolla käytäntöön, mutta kyberstrategia on osoitus yhteiskunnan toimista. Kyberturvallisuus on ollut esillä mediassa voimakkaasti viime aikoina erilaisten palvelunestohyökkäysten ja varautumistoimenpiteiden vuoksi. Tutkimus on toteutettu laadullisena, teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla tehtynä tutkimuksena, jossa uhkana toimi kyberuhka ja viitekehyksenä toimi suomalainen yhteiskunta. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä oli tiedonhankinta julkisista kirjallisista lähteistä, asiakirjoista ja internet-lähteistä. Tutkimuksessa on määritettyjen tutkimuskysymysten kautta vastattu keskeiseen tutkimusongelmaan, jossa on selvitetty miten uudet uhkat vaikuttavat yhteiskunnan varautumiseen. Keskeisen tutkimusongelman selvittämistä varten tutkimuksen pääkysymykseni oli miten yhteiskunta varautuu uusiin uhkiin? Saavuttaakseni kattavan vastauksen määritin päätutkimuskysymystä tukemaan alatutkimuskysymyksiä jotka olivat: Mitä ovat uudet uhkat ja miten kyberturvallisuusstrategia huomio kyberuhkan? Tutkimus on osoittanut, että suomalainen yhteiskunta on ottanut selkeän askeleen varautumis1 toimenpiteissä uusia uhkia vastaan. Oma kansallinen kyberturvallisuusstrategia on omalta osaltaan voimakas kannanotto ja teko toimissa uusia uhkia vastaan. Kyberturvallisuusstrategia ei anna valmiita toimintamalleja kuinka erilaisissa tilanteissa toimitaan, mutta sen avulla määritetään toimivaltuuksia ja toimijoita, jotka toimivat tilanteen niin vaatiessa. Suomeen perustettavan kyberturvallisuuskeskuksen toiminta on tärkeässä osassa yhteiskunnan toimia varten. Kyberturvallisuuskeskuksesta on tarkoitus muodostaan järjestelmän ydin, joka koordinoi kaikkea kyberturvallisuuteen liittyviä asioita Suomessa. Vahvuutena tulevalla keskuksella on sen luominen viestintäviraston luomalle CERT-FI -pohjalle, joten toimintaa ei tarvitse kehittää alkutekijöistä. Tutkimuksesta käy ilmi, että mikään keskus ei yksin kykene toimimaan, vaan se vaatii vahvasti yhteistyötä yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Kyberturvallisuuskeskuksen tehtävänä onkin vakuuttaa eri tahot kyberturvallisuuden tärkeydestä. Tutkimus on mielestäni osoittanut aihetta jatkotutkimukselle, jossa tutkittaisin yksittäisen kansalaisen toiminnan vaikutusta kyberturvallisuuteen ja kuinka kansalaisen ymmärrystä asian tärkeydestä saataisiin lisättyä.

Suomen ilmavalvonta talvisodassa : toiminta ja kokemukset

Ilmavalvonta, joka oli osa ilmatorjuntaa, liitettiin osaksi ilmapuolustuksen päällikön johtamaa ilmapuolustusta vuonna 1938. Ylimääräisen harjoituksen alkaessa lokakuussa 1939 olivat ilmavalvonnan sodan ajan valmistelutyöt edelleen kesken, ja valmistelutöiden keskeneräisyyden vuoksi ilmavalvontaverkko rakennettiin toimintakuntoiseksi vasta ylimääräisen harjoituksen aikana. Ylimääräisen harjoituksen suoma kahden kuukauden valmistautumisaika mahdollisti ilmavalvonnan tyydyttävän valmiuden talvisodan syttyessä. Tämä pro gradu -tutkielma selvittää ilmavalvonnan järjestelyjä talvisodan syttyessä, ilmavalvonnan toimintaa talvisodan aikana, ilmavalvonnasta talvisodan aikana saatuja kokemuksia sekä näiden kokemusten hyödyntämistä sotien välisenä aikana. Lisäksi tarkastelen, mitkä tekijät vaikuttivat ilmavalvonnan talvisodan aikaisiin järjestelyihin ja valmiuteen ylimääräisen harjoituksen alkaessa ja millainen oli ilmavalvonnan valmius ilmapuolustuksen uudelleenjärjestelyn jälkeen kesäkuussa 1941. Tutkimuksen perustutkimusongelma on seuraava: Millainen oli Suomen ilmavalvontajärjestelmä ja miten se toimi talvisodan aikana? Tutkielma on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet, sotapäiväkirjat ja Suomen ilmapuolustukseen liittyvä tutkimuskirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty ilmapuolustusta käsitteleviä opinnäytetöitä ja tutkimusartikkeleja. Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden tutkimiseen ja keskinäiseen vertailuun – sisällönanalyysiin. Aikaisempaa tieteellistä tutkimusta aiheesta on niukasti, vaikka ilmapuolustuksesta vuosina 1939–1944 on kirjoitettu paljon. Ilmavalvonnan tehtävänä oli seurata valtakunnan ilmatilaa sekä tehdä havainnot vihollisen, omien ja tarvittaessa myös muiden valtioiden lentokoneiden liikkeistä ilmatilassamme. Kerätyt ilmatilannetiedot tuli välittää kaikille ennalta määritellyille tiedon tarvitsijoille. Tehtävänä oli antaa ennakkovaroitus lentokoneista kaikille yhteistoimintaosapuolille. Suomi jakautui talvisodan aikana ilmapuolustusalueisiin, jotka olivat alueellisia ilmavalvonnallisia ja -torjunnallisia kokonaisuuksia. Ilmapuolustusalueiden johtoeliminä toimivat johtoilmapuolustus- ja ilmapuolustusaluekeskukset, joiden alaisuudessa toimivat ilmavartiopalvelusta suorittavat ilmavartioasemat. Johtosuhteiden mukaan ilmavalvonta jakautui kotiseutuun ja sotatoimialueeseen. Ilmavalvontalotat muodostivat pääosan ilmavalvontaelimien henkilöstöstä. Ilmatilannetiedot viestitettiin pääosin puhelinkeskusten kautta kulkevia puhelinyhteyksiä pitkin. Ilmavalvontaviestitys jakautui ilmapuolustusalueiden sisäiseen lähiviestitykseen, ilmavalvonnan keskuselinten väliseen naapuri- ja kaukoviestitykseen sekä hälytysviestitykseen. Ilmavalvonta teki talvisodan aikana tiivistä yhteistyötä ilmatorjunnan, hävittäjätorjunnan, väestönsuojeluorganisaation ja rautatieviranomaisten kanssa. Talvisota osoitti ilmavalvonnan järjestelyssä ja toiminnassa lukuisia puutteita, mutta kokonaisuutena ilmapuolustuksen johdon ja ilmavalvontaorganisaation kokemukset ilmavalvonnan toiminnasta olivat myönteisiä. Ilmavalvontaverkko kykeni pääsääntöisesti täyttämään sille annetut tehtävät. Suurimmat puutteet talvisodan aikana olivat viestiyhteyksissä, lähiviestitysmenettelyssä, ilmavalvontaelimien kalustossa sekä henkilöstön koulutustasossa. Ilmavalvonnan yhteistoiminnan järjestelyt hävittäjätorjunnan ja väestönsuojeluorganisaation kanssa olivat talvisodan alkaessa puutteelliset, ja kehityksestä huolimatta yhteistoiminnassa ilmeni hankauksia talvisodan loppuun asti. Sotien välisenä aikana ilmapuolustusalueet muuttuivat ilmavalvonta-alueiksi. Ilmapuolustusaluekeskukset korvanneet ilmavalvonta-aluekeskukset ja ilmavalvonnan viestinkeräyspaikat olivat yksinomaan ilmavalvonnan keskuselimiä. Ilmavalvontaverkko tiivistyi, ja ilmavalvontaviestitystä pyrittiin kehittämään. Ilmavalvonnan järjestelyt kehittyivät sotien välisenä aikana, ja ilmavalvontajoukoilla oli hyvä valmius defensiivisten ilmavalvontasuunnitelmien määrittämiin tehtäviin ylimääräisen harjoituksen alkaessa kesäkuussa 1941.

Viron johtavat sotilasorganisaatiot ja niitten toiminta kansallisjoukkojen perustamisessa vuosina 1917-1918

Vuonna 1917 keväällä Venäjän vallankumouksen tuloksena ruvettiin Venäjän armeijan joukkoyksiköissä ja esikunnissa perustamaan sotilasedustuksia. Samaan aikaan venäläiset tarjoisivat Tallinnassa paikallisille virolaisille sotilaille mahdollisuuden perustaa omia kansallisjoukkoja Keisari Pietari Suuren merilinnakkeen yhteydessä. Näiden tuloksena perustettiin Tallinnassa Viron Sotilaiden Byro, joka johti Viron kansallisjoukkojen perustamista. Vaikka paikalliset bolsevikit ja Venäjän keskusjohto vastustivat voimakkaasti Viron kansallisrykmenttien luomista Tallinnassa, kasvoi Viron 1. jalkaväkirykmentin perustamisen myötä Venäjän armeijassa voimakaan virolaisten sotilaiden organisoitunut kansallinen liike.. Armeijan yhteydessä perustettiin lähes sata Viron sotilaiden edustusta. Kesällä 1917 koko Venäjän kattavassa sotilaskonferenssissa valittiin yhtenäinen ja kaikkia sotilasedustuksia yhdistävä ja johtava sotilasedustus, Viron Sotilaiden Ylin Neuvosto. Valittuun sotilasedustuksen päämääränä oli perustaa uusia Viron kansallisjoukkoja Venäjän armeijan yhteydessä yhteistyössä Viron paikallisten poliitikoiden sekä muun siviiliyhteiskunnan avulla. Vaikka Viron sotilasedustukset olivat aktiivisia ja yrittivät painostaa Venäjän poliittista ja sotilaallista johtoa, Viron 1.jalkaväkidivisioonan perustamista ei onnistuttu aloittamaan ennen vuoden 1917 joulukuuta. Vasta sitten, kun Venäjän sotilaallinen tilanne kehittyi Pohjan rintamalla niin huonoksi, että se oli suoranainen uhka pääkaupungille Pietarille, Venäjän poliittinen ja sotilaallinen johto oli valmis myöntämään luvan Viron kansallisen armeijakunnan perustamiseen. Bolsevikkien vallankaappauksen jälkeen lokakuussa 1917 ruvettiin lakkauttamaan vanhaa tsaarinarmeijaa ja sen myötä Viron Ylin Neuvosto ei onnistunut perustamaan taistelukykyistä Viron jalkaväkidivisioonaa. Päämääräksi nousi Viron sotilaiden pelastaminen Venäjältä ja I MS rintamilta sekä oman kotipihan puolustaminen peräntyvien Venäjän sotilaiden ryöstöltä. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on selvittää, miten Viron sotilaiden johtavat sotilasorganisaatiot perustettiin ja mitä ne saivat aikaiseksi sekä ketä olivat ne henkilöt, jotka silloin työskentelivät niissä?

Suomalainen CIMIC -toiminta Afganistanissa : tarinoita klinikoista, penaaleista ja vastavallankumouksellisesta strategista

CIMIC on useimmille sotilaallista kriisinhallintaa seuranneelle tuttu ilmiö, ainakin pintapuo-lisesti. Kun suomalaista CIMIC-toimintaa kuvataan mediassa, saa usein kuvan pyyteettömäs-tä, paikallisten ihmisten ahdinkoa helpottavasta hyväntekeväisyydestä. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan sisäisen roolijaon näkökulmasta tämänkaltainen sotilaiden ja humanitaarisen toiminnan sekoittaminen vaikuttaa kuitenkin oudolta. Mitä muuta CIMIC:istä kerrotaan? Mi-tä sillä tavoitellaan? Onnistutaanko siinä? Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia suomalaista CIMIC-toimintaa. Pääongelmana oli selvit-tää, millaiseksi kokonaiskuva suomalaisesta CIMIC-toiminnasta sotilasjohtamisen apuväli-neenä Afganistanissa muodostuu. Tutkimuksen kohteena olivat erilaiset suomalaista CIMIC-toimintaa kuvaavat tarinat sekä niiden suhde sotilasjohtamiseen ja erityisesti suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajaan. Tutkimusmenetelmä on narratiivinen aineistoanalyysi. Tutkimuksen aineisto jaetaan kolmeen ryhmään, jotka yhdessä kattavat ilmiön ongelmakentän. Aineisto puretaan aineistoryhmittäin osiksi, tarinallisiksi elementeiksi. Tarinallisista elementeistä kootaan ilmiötä kuvaavia uusia tarinoita. Tutkimusongelma ratkaistaan vertailemalla tarinoita ja tulkitsemalla niiden kautta syntyvää kuvaa suomalaisesta CIMIC-toiminnasta Afganistanissa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suomalaisen CIMIC-toiminnan luonne on muuttunut Afganistanissa reilun vuosikymmenen aikana useita kertoja. Suomalaista CIMIC-toimintaa on ollut niin tiedon kerääminen tiedusteluanalyysin pohjaksi, tyttökoulujen rakentaminen, luonnonmullistukseen liittyvä humanitaarinen hätäapu, operaatioissa tapahtuneiden oheisva-hinkojen korvaaminen kuin COIN-strategian mukaiseen taisteluun osallistuminenkin. Ilmiön kirjo on valtava. Suomalaisen CIMIC-toiminnan sisäiseen painottumiseen ovat vaikuttaneet operaation vaihe, operatiivinen tilanne ja tehtävät, muiden toimijoiden tavoitteet sekä komentajien tahto. Suo-malaisesta CIMIC-toiminnasta on ollut eniten tukea sotilasjoukolle operaation alussa ja ope-ratiivisen tilanteen heikentymisen jälkeisinä aikoina. Muina aikoina suomalainen CIMIC-toiminta on tukenut sotilasoperaatiota vähemmän ja keskittynyt siviiliympäristön tukemiseen.

Puolustusvoimien lessons learned -toiminta oppivan organisaation ilmentäjänä suomalaisissa kriisinhallintajoukoissa

Kansainvälinen kriisinhallinta on yksi puolustusvoimien kolmesta päätehtävästä. Suomi on osallistunut kansainvälisiin rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioihin jo yli puolen vuosisadan ajan. Jokaisessa operaatiossa joukon organisaatio on ollut erilainen, tehtävästä ja mandaatista riippuen. Myös joukkojen koulutuksessa on tapahtunut muutoksia vuosien varrella, lähinnä suoritustasovaatimusten ja edellisistä operaatioista saatujen kokemusten myötä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan lessons learned -toimintaa ja sen roolia oppivan organisaation ilmentäjänä ja miten puolustusvoimat asiasta käskee liittyen sotilaallisten kriisinhallintajoukkojen toimintaan. Tutkimuksesta on rajattu pois siviilikriisinhallinnan käsittely. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten puolustusvoimat käskee kriisinhallintajoukon toiminnasta liittyen operaatioista saatujen kokemusten raportointiin ja koulutuksen kehittämiseen. Pääkysymykseen, millaisia oppivan organisaation tunnusmerkkejä puolustusvoimien lessons learned -toiminnasta kriisinhallintajoukkojen osalta on löydettävissä, saadaan vastaus selvittämällä seuraavat alakysymykset: 1. Miten lessons learned -toiminta ilmentää oppivan organisaation mallia? 2. Miten lessons learned -toiminta ilmenee puolustusvoimien toiminnassa ja erityisesti kriisinhallintaoperaatioissa? 3. Mitä puolustusvoimat käskee kriisinhallintajoukoille operaatioalueelta saatujen kokemusten keräämisestä ja kuka/ketkä sen suorittaa/-tavat? Tutkimuksen näkökulma on sotilaspedagoginen. Tutkimuksessa keskitytään kriisinhallintajoukon saamien kokemusten jalostamiseen edelleen koulutukseen lessons learned -toiminnan kautta oppivan organisaation ilmentäjänä. Tutkimus toteutetaan käyttämällä sisällönanalyysimenetelmää paneutumalla kirjallisuuslähteisiin ja vertailemalla niitä. Lisäksi perehdytään Puolustusvoimien asiakirjoihin ja asetuksiin/ normeihin.

Nonprofit-organisaation toiminta-ajatuksen uudistaminen: konstruktiivinen tutkimus case: Suomen Sotaveteraaniliitto ry

Sotiemme veteraanien määrä vähenee vuosi vuodelta, mikä on odotettua ottaen huomioon viime sodista kuluneen ajan. Suomen Sotaveteraaniliitto ry on toiminut, aina perustamisestaan vuodesta 1957 asti, sotaveteraanien tuki-, edunvalvonta- ja veljesjärjestönä. Veteraanien väheneminen johtaa kuitenkin vääjäämättä siihen, että Suomen Sotaveteraaniliiton on uudistettava toiminta-ajatustaan vastaamaan tulevaisuuden haasteita. Tämän konstruktiivisen tutkielman tarkoituksena on muodostaa Suomen Sotaveteraaniliitolle uudistettu toiminta-ajatus tulevaisuuden toiminnan pohjaksi. Tutkielmassa rakennettiin ensiksi teoreettiseksi viitekehykseksi kaksiosainen malli ”nonprofit-organisaation toiminta-ajatuksen uudistamisesta”, jonka perusteella Suomen Sotaveteraaniliiton toiminta-ajatus voidaan uudistaa toteuttamalla mallin ensimmäinen osa. Tutkielman teoriaosuudessa tarkasteltiin aluksi nonprofit-organisaatiota, jonka jälkeen tutustuttiin toiminta-ajatukseen ja organisaation uudistamisprosessiin liittyvään teoriaan. Tutkielman empiirinen osuus koostuu sitä varten toteutetuista teemahaastatteluista. Teemahaastattelut toteutettiin vuoden 2013 toukokuun ja syyskuun välillä. Tutkimuksen ulkopuolelle on rajattu tässä vaiheessa suurempi yleisö, jota olisi tarkoitus kuulla mahdollisissa jatkotutkimuksissa. Tutkielman tuloksena syntyi Suomen Sotaveteraaniliiton uudistettu toiminta-ajatus. Tutkielman teoreettiseksi viitekehykseksi rakennettu nonprofit-organisaation toiminta-ajatuksen uudistamismalli, sekä sen pohjalta toteutettu toiminta-ajatuksen uudistamisen ensimmäinen vaihe, esiteltiin tutkielman toimeksiantajaorganisaatiolle, eli Suomen Sotaveteraaniliitolle ja se läpäisi heikon markkinatestin.

"Toiminta muuttaa maailmaa, ei kyselyt". Opettajien ja vanhempien tietämys valtakunnallisesta kouluterveyskyselystä

Tutkimuksen aiheena on opettajien ja vanhempien tietämys Kouluterveyskyselystä ja sen tulosten hyödyntämisestä koulussa. Tavoitteena on kartoittaa Kouluterveyskyselyn toimimista yhtenä nuorten terveyden edistämisen keinona Porin kolmessa yläkoulussa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin opettajat ja vanhemmat tuntevat Kouluterveyskyselyn, sen tulokset sekä mahdolliset tulosten pohjalta tehdyt jatkotoimet. Lisäksi selvitetään opettajien ja vanhempien yleistä suhtautumista Kouluterveyskyselyyn sekä sen tulosten käsittelyyn ja hyödyntämiseen. Tutkimuksen kohteena olivat yläkoulujen opettajat sekä 8. ja 9. luokkalaisten oppilaiden vanhemmat. Tutkimus oli kvantitatiivinen ja sen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin kyselylomaketta. Aineisto kerättiin opettajilta sähköisenä www-kyselynä ja vanhemmilta kirjekyselynä. Kysely toteutettiin marras–joulukuun aikana vuonna 2013. Aineisto analysoitiin käyttämällä SPSS for Windows 21.0 -ohjelmaa. Tutkimuksen tulosten mukaan Kouluterveyskyselyn tulokset ovat olleet kouluissa esillä vaihtelevasti. Opettajat tiesivät tulosten käsittelystä kouluissa useammin kuin niiden pohjalta järjestetyistä jatkotoimenpiteistä, mutta heistä vain harva oli hyödyntänyt tuloksia omassa työssään. Tutkimukseen vastanneiden vanhempien tiedot kyselystä olivat ristiriitaisia; heistä puolet oli kuullut Kouluterveyskyselystä, mutta vain harva tiesi, miksi kysely toteutetaan tai oli itse tutustunut tuloksiin. Suurin osa vanhemmista ei osannut sanoa tulosten käsittelystä kouluilla tai niiden pohjalta järjestetyistä jatkotoimenpiteistä. Heistä vain pieni osa ilmoitti, että tuloksista oli tiedotettu vanhemmille tai niitä oli käsitelty vanhempainilloissa. Vanhemmilla ei välttämättä ollut tietoa, minkä kyselyn pohjalta heidän tulisi tutkimukseen vastata. Kouluterveyskyselyn tuloksia on opettajien ja vanhempien mukaan käsitelty kouluilla vaihtelevasti. Mahdolliset jatkotoimenpiteet eivät kuitenkaan ole kaikkien opettajien ja vanhempien tiedossa. Todennäköisesti koulut eivät ole tiedottaneet kaikkia yläkoululaisten vanhempia Kouluterveyskyselystä ja sen tuloksista. Tulosten perusteella voidaan todeta, että koulujen tulisi panostaa kodin tiedottamiseen sekä vanhempien osallistamiseen Kouluterveyskyselyn osalta. Tuloksia voisi tutkimukseen osallistuneissa kouluissa käsitellä ja hyödyntää systemaattisemmin, jolloin ne palvelisivat paremmin koko koulu-yhteisöä ja sen terveyden edistämistä. Tulosten analysointi sekä ongelmakohtien selvittäminen omassa koulussa tarjoaisivat näkökohtia ja aihealueita koulussa tehtävälle, niin oppituntien sisäiselle kuin niiden ulkopuolisellekin toiminnalle.