Opportunistisen sopimusrikkomuksen ongelmasta, erityisesti Suomen vahingonkorvaus- ja rikoslainsäädännön näkökulmasta tarkasteltuna. Law and Economics -näkökulma.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee opportunistisen sopimusrikkomuksen ongelmaa erityisesti Suomen vahingonkorvaus- ja rikoslainsäädännön näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielman lähestymistapa on oikeustaloustieteellinen (engl. Law and Economics). Opportunistisella sopimusrikkomuksella tarkoitetaan toimintaa, jossa sopimusosapuoli rikkoo sopimuksen tarkoituksellisesti, pyrkimyksenään tällä toiminnalla saavuttaa enemmän hyötyä kuin sopimuksessa pysymällä. Opportunistinen sopimusrikkomus on mahdollista toteuttaa tilanteessa, jossa sopimusasetelma itsessään antaa mahdollisuuden enemmän hyödyn saavuttamiseen rikkomus toteuttamalla kuin sopimus asianmukaisesti täyttämällä. Suomalaisessa vahingonkorvausjärjestelmässä sovelletaan sopimusrikkomusten osalla positiivisen sopimusedun mukaista vahingonkorvausta, joka hyvittää rikotulle osapuolelle sopimussuhteeseen ryhtymisestä syntyneet kustannukset sekä sopimusrikkomuksen johdosta saamatta jääneen tuoton. Positiivisen sopimusedun soveltaminen ei kuitenkaan ole opportunistisen sopimusrikkomuksen ehkäisemiseksi riittävää, sillä opportunistisesti toimiva sopimusosapuoli voi jäädä rikkomuksensa johdosta voitolle vielä sen jälkeenkin, kun kärsineelle osapuolelle on jo positiivista sopimusetua noudattaen korvattu sopimussuhteessa syntyneet kustannukset sekä rikkomuksen johdosta saamatta jäänyt tuotto. Keskeinen ongelma koskien opportunististen sopimusrikkomustilanteiden syntyä onkin juuri vallitsevan sääntelyn liiallinen keskittyminen rikotun osapuolen kärsimän vahingon kompensoimiseen, ei rikkomustilanteiden synnyn ennaltaehkäisemiseen. Suomen vahingonkorvausjärjestelmää tulisi kehittää suuntaan, jossa järjestelmä paremmin ennaltaehkäisisi opportunististen sopimusrikkomustilanteiden syntyä. Common law -oikeusjärjestelmässä käytössä olevan disgorgement principle -suuntaisen ajattelun, jossa korvauksen perustana toimisi rikkomuksella saatu hyöty kärsityn vahingon sijaan, omaksuminen olisi yksi mahdollinen kehityskulku. Olennaista olisi kuitenkin se, että järjestelmää kehitettäisiin suuntaan, jossa rikkomus ei enää voisi tulla rikkojalle kannattavaksi. Opportunistisen toiminnan kannustimet tulisi lainsäädäntöä tarkistamalla poistaa. Tällä olisi sekä sopimusinstituutiota turvaavaa että vaihdantaa edistävää vaikutusta.

Pyramidit, pyhät raamit. Sigurd Wettenhovi-Aspan (1870–1946) näkemykset suomen kielestä ja suomalaisten historiasta

Tutkielma käsittelee suomalaisen kuvataiteilijan, kirjailijan ja originellin kansallisromantikon Sigurd Wettenhovi-Aspan (1870–1946) näkemyksiä suomen kielestä ja suomalaisten historiasta. Wettenhovi-Aspan mukaan maailman kaikki kielet polveutuivat suomen kielestä, joka nykymuodossaan oli kaikista kielistä lähimpänä raamatullista alkukieltä. Tämän Wettenhovi-Aspa osoitti 1910–1930-luvulla julkaisemissaan tutkimuksissa mielikuvituksellisilla etymologioilla, joilla hän kykeni selittämään vaikkapa eurooppalaiset paikannimet suomen kielestä polveutuviksi. Tutkielman pääasiallisina lähteinä ovat Wettenhovi-Aspan julkaistut kirjoitukset, kirjat ja artikkelit. Tutkielman lähdeaineistona on käytetty myös aikalaiskirjallisuutta, kirjeitä ja päiväkirjoja sekä Turun yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmiin kuuluvaa Sigurd Wettenhovi-Aspan käsikirjoituskokoelmaa. Wettenhovi-Aspan kielihistoriallisiin käsityksiin kytkeytyi hänen käsityksensä Suomen kansan historiasta. Hänen mukaansa muun muassa muinaisen Egyptin korkeakulttuuri oli suomalainen. Wettenhovi-Aspan tavoitteena oli rakentaa suomalaisille suuri menneisyys. Tutkielmassa tarkastellaan myös hänen suhdettaan kirjailija August Strindbergiin (1849– 1912), joka tahollaan etsi maailman alkukieltä hepreasta. Strindberg ja hänen tutkimuksensa vaikuttivat suuresti Wettenhovi-Aspaan ja he kävivät 1910-luvulla keskustelua maailman kielten alkuperästä sekä kirjeitse että lehtien palstoilla. Wettenhovi-Aspan tutkimukset liittyivät aatehistoriallisesti menneiden vuosisatojen tiedonkäsityksiin, esimerkiksi Ruotsin suurvaltakauden gööttiläiseen historiankirjoitukseen. Toisaalta historiallinen tieto oli hänelle myös väline esittää poliittisia vaatimuksia nykyhetkessä. Hän perusteli suomalaisten suurella menneisyydellä esimerkiksi suomenkielisen valtionyliopiston tarvetta. Samoilla argumenteilla hän hyökkäsi pangermanistisia suomenruotsalaisia ylioppilaita vastaan 1915, kun nämä korostivat suomenruotsalaisen kulttuurin ylivertaisuutta suomalaiseen nähden. Tutkielmassa käsitellään sekä Wettenhovi- Aspan näkemysten historiallisia edeltäjiä että hänen historiapolitiikkaansa oman aikansa kontekstissa. Hänen näkemyksissään ilmeni myös yhteyksiä teosofiaan ja 1930-luvulla hänet liitettiin julkisuudessa myös kansallissosialistisen Saksan arjalaista alkuperää etsineeseen tutkimukseen. Tutkielmassa valaistaan niitä keskusteluja, joihin Wettenhovi-Aspa teksteillään osallistui. Wettenhovi-Aspa toteutti renessanssiajalta periytyviä originellitaitelijan ja yleisneron myyttejä, hän oli eksentrikko jolla oli oikeus toimia ”kummallisesti” – yksilönä poliittisen, taiteellisen ja tieteellisen toiminnan kentässä näitä yhdistäen. Wettenhovi-Aspaa voisi luonnehtia mikrohistorian termein tyypilliseksi poikkeukseksi, henkilöksi, joka toimi aikansa yhteiskunnallisen rationaliteetin ulkopuolella, mutta kuitenkin monella tapaa saman yhteiskunnan ajatusmaailman tuottamana.

”Suomessa mä olen Suomen bosnialainen ja Bosniassa mä olen Bosnian suomalainen”. Bosnialaistaustaisten nuorten aikuisten monimuotoinen etninen ja paikallinen identiteetti uudessa asuinympäristössä

Tutkimukseni aiheena on Suomessa asuvien bosnialaistaustaisten nuorten aikuisten nykyidentiteetti sekä kulttuurisen monimuotoisuuden ja etnisen murroksen näkyminen arjessa. Kotoutumistutkimuksen sijaan olen kiinnostunut ennen kaikkea identiteetin kokemisesta ja muovautumisesta silloin, kun etnisyys on määrittävä tekijä sekä lähtö- että tulomaassa. Tutkimuskysymyksenäni on, kuinka kansallisuus, etnisyys ja kulttuurinen monimuotoisuus näkyvät sekä muovaavat arkea ja identiteettiä pakolaistaustaisten nuorten aikuisten uudessa elinympäristössä, kun lähtösyyt kotimaasta ovat olleet pitkälti etnisyyteen pohjautuvia. Kuinka etninen identiteetti muotoutuu ja mikä on kahden kulttuurin merkitys etnisyyden määrittelyssä? Mikä on kahden eri kotimaan ja kahden eri kulttuurin rooli arjessa ja identiteettipuhunnassa? Tärkeimpänä tutkimusaineistona ovat bosnialaistaustaisten nuorten aikuisten parissa tekemäni teemahaastattelut. Haastateltavani ovat vuosina 1992–1995 käydyn Bosnian sodan vuoksi pakolaisina Suomeen muuttaneita tai heidän jälkeläisiään. Tein kymmenen teemahaastattelua haastatellen viittä naista ja viittä miestä, jotka kaikki asuvat Varsinais-Suomen alueella. Lisäksi vierailin Bosniassa ymmärtääkseni paremmin sekä haastattelemieni nuorten aikuisten taustaa ja lähtökohtia että heidän ylirajaista arkeaan. Olen lähestynyt identiteetin kokemista kulttuurin, etnisyyden, uskonnon, paikan ja paikallisuuden sekä kodin ja kotimaan käsitteiden kautta. Näistä kaikilla on oma merkityksensä identiteetin muovautumisessa, ja identiteetin kokemiseen vaikuttavat sekä entinen että nykyinen kotimaa. Bosnialaisuus vaikuttaa vahvana taustalla identiteetin kokemisessa, mutta myös suomalainen kulttuuri ja arki muovaavat etnistä ja paikallista identiteettiä. Samalla on kuitenkin huomattava, että identiteettiä ei voi nähdä tiukkarajaisena eikä sitä voi asettaa selviin rajoihin. Identiteetti on jatkuvassa prosessissa ja sidoksissa myös muihin arjen tekijöihin kuin etnisyyteen, paikallisuuteen ja yhteisön kulttuuriin. Lopulta kyse on aina ihmisyksilöistä ja heidän persoonallisesta identiteetin kokemuksestaan.

Kansainvälistyvän Suomen sukupuolitettu ja rodullistettu historia

Kirjallisuusarvostelu

Suomen kielen ja kansanperinteen asialla

Kirjallisuusarvostelu

Liikuntakoulutus Suomen Puolustusvoimissa ja Yhdysvaltain armeijassa peruskoulutuskaudella

Tässä kandidaatintutkielmassa olen tutkinut Suomen Puolustusvoimien ja Yhdysvaltain armeijan peruskoulutuskauden liikuntakoulutusta. Liikuntakoulutuksella kehitetään sotilaiden fyysistä toimintakykyä, joka tarkoittaa sotilaan kykyä selvitä taistelukentän haasteita fyysisesti. Fyysisen toimintakyvyn osa-alueita ovat muun muassa kestävyys, voima ja nopeus. Suomen Puolustusvoimat mainostaa itseään Suomen suurimpana kuntokouluna ja Yhdysvaltain armeija on aktiivisesti sodissa ja konflikteissa toimiva organisaatio, joka tuottaa vakavasta ylipainoisuusongelmasta kärsivästä kansasta toimintakykyisiä sotilaita. Omilla liikuntakoulutusohjelmillaan asevoimat pyrkivät suurin piirtein samaan tavoitteeseen. Tutkimuksessa vertaillaan koulutusohjelmien heikkouksia ja vahvuuksia ja pohditaan, voisiko harjoitteita omaksua keskenään. Tutkielma on katsaus molempien asevoimien ohjeisiin ja oppaisiin sekä koulutusohjelmista tehtyihin muihin tutkimuksiin. Lisäksi molempien maiden tapoja ja metodeja analysoidaan käyttäen hyväksi urheiluvalmennukseen ja liikuntaan liittyviä teoksia. Suomen Puolustusvoimien liikuntakoulutuksen tavoite peruskoulutuskaudella on kehittää alokkaiden fyysinen toimintakyky (peruskestävyys, kestovoima) kestämään erikoiskoulutuskauden vaatimuksia. Lajikirjo on melko laaja sauvakävelystä, hiihdosta, suunnistuksesta joukkuepeleihin ja kuntopiireihin. Tarkoituksena on myös virkistää, rentouttaa ja kannustaa liikunnan harrastamiseen vapaa-ajalla. Yhdysvaltain armeijan liikuntakoulutusohjelma kulkee nimellä Army Physical Readiness Training. Basic Combat Trainingin kymmenelle viikolle on tarkka ohjelma harjoitteineen ja toistomäärineen. Yhdysvaltain armeijan liikuntakoulutus koostuu kestävyys-, voima-, liikkuvuus- ja erikoiskuntoharjoituksista, joihin on annettu tarkat ohjeet. Harjoitteet ovat tarkasti sulkeismuodossa toteutettavia ja valvottuja. Molemmat koulutusohjelmat keskittyvät kestovoiman ja peruskestävyyden kehittämiseen, Yhteistä on, pyrkimys tehokkaaseen harjoitukseen pienillä resursseilla Toisaalta Yhdysvaltojen koulutusohjelman kestävyysharjoitteet voivat olla liian rajuja ja korkeasykkeisiä huonokuntoisimmille alokkaille. Lisäksi haittapuolena molemmissa koulutusohjelmissa on, että ne eivät välttämättä ole tarpeeksi haastavia kovakuntoisimmille alokkaille. Molempien maiden koulutusohjelmat soveltuvat omiin konteksteihinsa. Yhdysvallat voisi omaksua peruskestävyysharjoitteita Suomesta ja Suomi joitakin kuntopiirejä Yhdysvalloista. Molempien maiden koulutusohjelmiin olisi hyvä lisä toiminnallinen harjoittelu, joka on tämän päivän harjoittelun muoti-ilmiö.

Suomen, Kaukokarjalan ja Kuolan niemimaan kartta /

1 kartta :, vär. ;, 78 x 61 cm, kansi 28 x 16 cm

Turvallisuuskäsityksen muutos euroatlanttisessa turvallisuusyhteistyössä vuosien 1987-2015 välillä ja sen vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Tutkimuksen kohteena on Turvallisuuskäsityksen muutos euroatlanttisessa turvallisuusyhteisössä ja sen vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tutkimuksen ymmärtää turvallisuuskäsityksen rakentumiseen vaikuttavat tekijät ja miksi turvallisuuskäsitys on rakentunut tietyllä tavalla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehyksen perusta on maltillisen jälkipositivismiin perustuvassa sosiaalisessa konstruktivismissa. Teoreettista viitekehystä on täydennetty konstruktivismiin perustuvilla turvallisuusyhteisöteorialla ja turvallistamisteorialla. Historiallisella prosessinjäljittämismenetelmällä ajalliset tapahtumat kytkettiin laadullisessa sisällön analyysissä teoreettiseen viitekehykseen. Rakennetulla metodologisella asetelmalla tarkasteltiin vuosien 1987-2015 välillä tapahtunutta turvallisuuskäsityksen muutosta kolmessa tapauksessa, jotka olivat Suomi, EU ja Nato. Tutkimuksen tapausten turvallisuuskäsitysten rakentumista verrat-tiin johtopäätöksissä toisiinsa. Kylmän sodan aikana turvallisuuskäsitystä dominoi käsitys totaalisesta sodasta, jossa valtio aiheutti uhan toiselle valtiolle ja tähän uhkaan vastattiin sotilaallisen keinoin. 1990-luvulla käsitys jäsentyi toiseutena suhteessa valtiolliseen näkökulmaan ja humanitäärisistä interven-tioista ja inhimillisestä turvallisuuskäsityksestä rakennettiin uusionäkökulma turvallisuuteen jota nimitettiin laajaksi. 2000-luvulla turvallisuuskäsitystä leimaavaksi diskurssiksi muodostui terrorismin vastainen toiminta, sotilaallinen toiminta laajennettiin perinteisen euroatlanttisen alueen ulkopuolelle. Turvallisuuteen suhtauduttiin hallinnollisesti laajemmin kuin 1990 luvulla. Uutena toimintaympäristönä nousee esille informaation merkitys. 2010-luvulla turvallisuuskäsityksen vaikuttaa voimakas globaali keskinäisriippuvuus ja sotilaallisen sektoriin toiminta jäsennetään osittain suhteessa maantieteellisiin etäisyyksiin. Informaatioympäristö jäsentyy kybertoimintaympäristöksi. 2010-luvulla turvallisuusuhkien katsotaan kohdistuvan sekä yksilöön että valtiotoimijaan. Monipuolisuudessaan ja keskinäisriippuvuudessaan turvallisuuskäsitys on tasapainottunut. Naton turvallisuuskäsityksen materiaalisena peruselementtinä on kautta tarkastelujakson säilynyt alueellinen puolustus vaikkakin sen määritelmä on ajoittain muuttunut ja ydinaseet viimeisenä sotilaallisen voimankäytönkeinona. EU:n turvallisuuskäsityksessä pehmeiden mutta kokonaisvaltaisten keinojen käyttö on leimallista koko tarkastelujaksolle. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yleiseen asevelvollisuuteen perustuva alueellinen puolustus on eri painotuksineen turvallisuuskäsityksen materiaalinen peruselementti. Muiden turvallisuusulottuvuuksien painotukset ja vaikutukset poliittisissa päätöksissä ovat vaihdelleet tarkasteluajanjaksolla.