1000 resultados para Sihvola, Juha: Toivon vuosituhat. Eurooppalainen ihmiskuva ja suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on osallistua liiketaloustieteissä käytävään keskusteluun osuustoimintayritysten kilpailuedun lähteistä. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen haastattelututkimus ja tutkielman empiirisenä aineistona toimivat kohdeorganisaatioiden S-ryhmän ABC-ketjun ja Suomalaisen Energiaosuuskunnan (SEO) johtajien haastattelut. Tutkimuksen tavoitteena on kirjallisuuden ja haastattelujen pohjalta ymmärtää ja kuvata, mitä on osuustoiminnan kilpailuetu ja tarjoaako osuustoiminnallisuus itsessään sekä yritysmuotona kilpailuetua Suomen huoltoasemaliiketoiminnassa. Tutkimuksen mukaan osuustoiminta tarjoaa kilpailuetua huoltoasemaliiketoiminnassa erityisesti organisaatiomuodon vuoksi. S-ryhmän ABC-ketjun keskeisiä kilpailuetuja ovat paikallisuus, asiakasomistajuus, bonusjärjestelmä, asemaverkosto, huoltoasemakonsepti ja toimitusketjun kustannustehokkuus. Suomalaisen Energiaosuuskunnan (SEO) kilpailuetuja ovat puolestaan suomalaisuus, paikallisuus ja yrittäjävetoisuus.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Georgian sota elokuussa 2008 oli Venäjän ja Georgian välinen sotatoimi, jossa Venäjän joukot kukistivat Georgian armeijan nopealla hyökkäyksellä ja tulenkäytöllä. Strateginen isku, suomalainen uhkamalli, on yllätykseen pyrkivä, vahvennetuilla normaaliolojen joukoilla toteutettava sotatoimi, jolla pyritään pakottamaan valtakunnan johto haluttuihin ratkaisuihin. Tutkimuksen tavoitteena oli suomalaisen uhkamallin analysointi Georgian sodan ja siitä saatujen oppien perusteella. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena. Tapauksena käsiteltiin Georgian sotaa ja tutkimuksen kohteina taistelutilassa esiintyviä ilmiöitä. Ilmiöitä ja niiden toteutumista tutkittiin strategisen iskun toteutuksen ja torjunnan näkökulmasta. Venäjän operaatiolla ja suomalaisen strategisen iskun uhkamallin teorialla on paljon yhtäläisyyksiä. Kuvaavampi nimi Venäjän asevoimien operaatiolle uhkamallina olisi ”välittömästi alkava ajallisesti synkronoitu operaatio”. Operaatio aloitettaisiin korkean valmiuden joukoilla ilman vaatimusten esittämistä kohdemaalle. Tällä saavutettaisiin yllätysmomentti ja maksimoitaisiin iskun strateginen vaikutus. Georgian sodan oppien perusteella hyökkäysoperaation menestystekijöitä ovat joukkojen koulutustason ja valmiuden kehittäminen, tilannekuvan muodostaminen ja kohteiden maalittaminen, kyberulottuvuuden hyödyntäminen operaation kaikissa vaiheissa, ajallinen ja alueellinen ilmanherruus, kahden operaatiosuunnan hyökkäys, voiman nopea kasvattaminen taistelutilassa sekä operaatiotempo, jolla kyetään hyökkäämään puolustajan suunnitelmia vastaan. Puolustussuunnittelun tulee perustua realistisille uhka-arvioille. Suunnittelussa on varauduttava myös suunnitellusta poikkeavaan tilannekehitykseen. Epäedullisessa tilanteessa vastustaja on vallannut alueita Suomen valtakunnanrajan sisältä jo siinä vaiheessa, kun joukkoja aletaan ryhmittää puolustukseen. Hyökkäyksen torjunnan menestystekijöitä ovat ennakkovaroitus tulevasta hyökkäyksestä, realistinen arvio siihen käytettävästä voimasta, joukkojen perustaminen ja koulutus, puolustusvalmistelut keskeisillä alueilla, hyökkääjän pysäyttäminen ja kuluttaminen, reservien operatiivinen liikkuvuus ja oikea-aikainen käyttö, merenherruuden ja ilmanherruuden kiistäminen sekä kyky turvata oma toiminta ja vaikuttaa vastustajan toimintaan myös kyberulottuvuudessa. Merkittäviksi tekijöiksi voidaan nostaa myös vihollisen ja omien suorituskykyjen tunteminen, ylimmän sotilaallisen ja poliittisen johdon harjoittelu sekä suurien joukkokokonaisuuksien johtamisen harjoittelu. Tämä tutkimus on hyödynnettävissä sotataidon opetuksessa käsiteltäessä nykyaikaisen sodan ja taistelun kuvaa, taistelutilan ilmiöitä sekä puolustussuunnittelussa käytettäviä uhkamalleja. Johtopäätöksiä hyödynnettäessä on huomioitava, että tutkimuksessa laadittu tarkastelu perustuu erilaisissa olosuhteissa toimeenpantuun operaatioon.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Globaali ilmaston lämpeneminen ja tunnettujen energiavarojen ehtyminen ovat lisääntyvässä määrin maailmanlaajuisia huolenaiheita. Tietoisuus kulutuksen kasvun ja fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamasta ympäristönmuutoksesta on merkittävästi kasvanut, ja osana kestävää kehitystä Euroopan Unionin vuoden 2020 välitavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta, parantaa energiatehokkuutta 20 prosentilla, ja lisätä uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin. Suomen sitovaksi tavoitteeksi EU on määritellyt uusiutuvan energian osuudeksi 38 % kokonaisenergian kulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Suomen tavoitetta voi pitää varsin haasteellisena ja näin ollen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää myös, että Suomessa käyttöönotetaan monipuolisia energiatehokkuutta parantavia ja erilaista tuotantoteknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja. Biopolttoaineita käyttävä pienen kokoluokan yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto (CHP) voi osaltaan tarjota yhden ratkaisun varmistaa kestävä kehitys. Hajautetusti toimivat kiinteää biopolttoainetta, kuten metsätähdehaketta esimerkiksi maatiloilla, kasvihuoneilla ja pkteollisuudessa käyttävät pien-CHP laitokset lisäävät energiaomavaraisuutta, työllisyyttä ja maaseudun elinvoimaa. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto – hankekokonaisuus sisälsi kolme erillistä projektia; (1) Bio-CHP tutkimus- ja opetuslaboratorion kehittäminen, (2) Biovoima Innoverkko, ja (3) Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biopolttoaineilla, alueellinen selvitys. Näissä projekteissa on (1) tutkittu, koekäytetty, testattu ja mallinnettu pienen kokoluokan (laitoksen polttoaineteho alle 3 MW) CHP-laitteistoa laboratorio-olosuhteissa, (2) koulutettu ja konsultoitu potentiaalisia asiakkaita, laitevalmistajia ja energiayrityksiä sekä (3) kartoitettu markkinapotentiaalia, potentiaalisia asiakkaita ja alan toimijoita sekä tehty esiselvityksiä käyttökohteiden kannattavuudesta. Hankekokonaisuuden yhteydessä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa laboratoriossa koekäytössä oleva CHPratkaisu perustuu Stirling-moottorin tai vaihtoehtoisesti mikroturbiinin käyttöön hakelämmityskattilalaitoksen yhteydessä. Kaupalliseen vaiheeseen edetessään pienen kokoluokan CHP-tuotanto voidaan arvioida kannattavaksi, koska sen avulla voidaan muun muassa saavuttaa kustannussäästöjä, vähentää päästöjä, ja lisätä sähköntuotannon omavaraisuutta sekä tukea alueellista työllisyyttä. Tässä hankkeessa (3) tutkittiin pienen kokoluokan hajautetun CHP-teknologian markkinapotentiaalia yleisesti Suomessa ja Kaakkois-Suomessa, tarkasteltiin alueellisia primäärienergialähteitä, ja tutkittiin laitetoimittajia, energiayrityksiä sekä niiden liiketoimintaverkostoja. Alueellisen selvityksen tueksi tutkittavia asioita tarkasteltiin osittain myös laajemmin muun muassa vertaisarvioinnin ja riittävän suuren otoskoon varmistamiseksi. Hankkeessa konsultoitiin potentiaalisia CHP-käyttökohteita ja tehtiin esiselvitykset kahdeksan kohteen teknis-taloudellisesta kannattavuudesta. Konsultoinneissa ja esiselvityksissä hyödynnettiin kehitettyä teknis-taloudellista laskentamallia. Hankkeen tulosten pohjalta laadittiin yleisohje soveltuvuusselvitysten tekemiseksi sekä suositus bioenergian alueelliseksi kehittämiseksi hajautetussa CHP-tuotannossa. Vuoden 2011 alussa voimaan tullut laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta on tarkoitettu tukemaan tuulivoimalla, biokaasulla ja puupolttoaineella tuotettua sähkön tuotantoa. Syöttötariffijärjestelmään hyväksytty sähkön tuottaja osallistuisi sähkömarkkinoille, ja tuottajalle maksettaisiin määräajan tukea markkinahinnan ja tuotantokustannusten välisen eron kattamiseksi. Jotta metsähakevoimala yleisten kelpoisuusehtojen täytyttyä voitaisiin hyväksyä syöttötariffin piiriin, pitää lisäksi laitoksen generaattoreiden nimellistehon olla vähintään 100 kW. Nykytekniikalla ja nykyisillä laitosten hyötysuhteilla tämä tarkoittaa sitä, että CHP-laitoksen kokonaistehon tulisi olla suuruusluokaltaan noin 500 kW. Näin ollen syöttötariffijärjestelmä ei kannusta pienimpiä laitoksia bioenergialla tuotetun sähkön myyntiin, ja näissä tapauksissa onkin arvioitava ainoastaan omakäyttösähkön merkitystä. Lämpö- ja CHP-laitosten polttoaineen hankintaketjua tuleva laki pienpuun energiatuesta (Petu) on hyväksytty eduskunnassa ja tulee voimaan asetuksella, mikäli Euroopan komissio hyväksyy uuden valtiontukijärjestelmän. Pienpuun energiatuki korvaa aiemmat Kemera-lain mukaiset korjuu- ja haketustuet. Tukea maksetaan nuoren metsän hoidon tai ensiharvennuksen yhteydessä saatavasta energiapuusta, mutta ei päätehakkuiden energiapuusta. Maa- ja puutarhataloudessa potentiaalisimpia käyttökohteita ovat suurehkot sika- ja siipikarjatilat, joiden lämmön ja sähkön kulutus on jo merkittävää. Kasvihuoneet ovat jo keskikokoisina huomattavia sähkön ja lämmön kuluttajia, ja siten potentiaalisia kohteita. Yleisesti tilojen määrän ennustetaan jo lähivuosien aikana vähenevän ja tilakoon kasvavan merkittävästi. Suurempi yksikkökoko luonnollisesti merkitsee mahdollisesti parantuneesta energiatehokkuudesta huolimatta yleensä suurempaa energian tarvetta ja siten potentiaalista kiinteää biomassaa käyttävää CHP-kohdetta. Pk-teollisuudessa luontevia käyttökohteita ovat esimerkiksi mekaanisen metsäteollisuuden laitokset sekä yleisestikin teollisuuskohteet, joiden energian kulutus on kohtalainen ja suhteellisen tasainen. Niin ikään suurehkot kiinteistöt, kuten esimerkiksi hotellit ja vanhainkodit, ovat potentiaalisia käyttökohteita. Olemassa olevat aluelämpölaitokset voivat ottaa CHP-teknologian käyttöön esimerkiksi laitoksen peruskorjauksen tai uusimisen yhteydessä. Kaiken kaikkiaan Kaakkois-Suomessa voidaan arvioida olevan maatiloilla, kasvihuoneissa, pk-teollisuudessa ja lämpölaitoksissa yhteensä useita kymmeniä potentiaalisia käyttökohteita. Arvioitaessa Kaakkois-Suomen kiinteitä bioenergiapotentiaaleja, keskeisin on metsäenergia, jonka teknistaloudellinen potentiaali on arvioitu olevan alle 2000 GWh, mitä voidaan pitää varsin konservatiivisena arviona. Peltoenergiapotentiaaliksi on arvioitu noin 400 GWh. Metsätähdehaketta kuljetetaan myös maakuntien välillä, vaikka kuljetusmatkat tulisi rajoittaa enintään 50–100 km etäisyydelle käyttöpaikasta kannattavuuden turvaamiseksi. Energiapuun voidaan arvioida riittävän pienen kokoluokan CHPteknologian lisääntyvään tarpeeseen, mutta alueellisesti polttoaineen saatavuuteen ja hintaan vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi suurten CHP-laitosten mahdollisesti lisääntyvä metsähakkeen käyttö. Metsäteollisuuden ainespuun käytöllä on keskeinen rooli energiapuun saantoon. Lisäksi metsänomistajien todellinen halukkuus energiapuun myyntiin vaihtelee, ja esimerkiksi kantojen hyödyntäminen biopolttoaineena jakaa mielipiteitä. Hankkeessa tutkittiin ja haastateltiin 26 lämpöyritystä ja 26 lämpölaitostoimittajaa eri puolella Suomea sekä 19 potentiaalista CHP-laitevalmistajaa Kaakkois-Suomessa. Lämpöyrittäjyys on varsin paikallista toimintaa, joka on voimakkaasti kasvamassa. Lämpöyrittäjien hoitamia kohteita on Suomessa tällä hetkellä noin 450. Lämpölaitoksen ja lämpöverkon omistaa usein esimerkiksi kunta, ja lämpöyrittäjä hankkii polttoaineen, huolehtii laitoksen toiminnasta ja saa tuoton myydystä energiasta. Tyypillisesti lämpöyrityksellä ja –yrittäjällä on yhteistyötä paitsi polttoainetoimittajien ja asiakkaidensa kanssa, niin myös erilaisia huolto- ja muita palveluita tarjoavien tahojen, lämpölaitoksen kokonais- ja komponenttitoimittajien, ja muiden lämpöyrittäjien kanssa. Merkittävimmät laitevalmistajat ovat maantieteellisesti painottuneet Länsi- ja Etelä- Suomeen. Valmistajat ovat pääosin pk-yrityksiä, joista muutama on osa isompaa konsernia. Yritykset valmistavat tyypillisesti muun muassa lämpökattiloita, poltinteknologiaa, kuljettimia ja automaatiojärjestelmiä. Harva yritys valmistaa kaikki lämpölaitoksen komponentit itse, mutta useat kykenevät suunnittelemaan ja toimittamaan asiakkaille kokonaisia laitoksia avaimet käteen periaatteella liiketoimintaverkostojaan hyödyntäen. Laajimmillaan yritysten liiketoimintaverkostoihin voi kuulua asiakkaita, alihankkijoita, muita laitevalmistajia, kilpailijoita ja muita palveluiden tarjoajia. Kaakkois-Suomessa on huomattava yrityskanta konepaja-, automaatio-, hydrauliikka-, sähkö- ja LVI-yrityksiä, ja osa näistä yrityksistä on toiminut muun muassa metsäteollisuuden alihankkijoina. Metsäteollisuuden rakennemuutoksen myötä yritykset joutuvat osittain suuntaamaan liiketoimintaansa muualle, ja kyseisillä yrityksillä on perusosaamista ja kyvykkyyttä palvella energia-alaa, kuten esimerkiksi toimittaa komponentteja, laitteita tai palveluita CHP-laitostoimituksiin. Liiketoiminnan suuntaaminen uudelle toimialalle ja mahdollisten omien tuotteiden suunnittelu, valmistus ja markkinointi edellyttää kuitenkin merkittäviä panostuksia ja riskinsietokykyä. Kaiken kaikkiaan tutkitut lämpöyritykset, laitostoimittajat ja potentiaaliset laitetoimittajat suhtautuivat varovaisen positiivisesti pien-CHP:n tarjoamiin mahdollisuuksiin. Pien-CHP teknologian todettiin vielä vaativan kuitenkin kehittämistä, ja toisaalta yhteiskunnan tukitoimenpiteet nähtiin välttämättöminä, jotta bioenergiaa hyödyntävät pien-CHP ratkaisut voisivat yleistyä. Hankkeessa tutkittiin syvällisemmin erityyppisiä potentiaalisia bio-CHP kohteita, joista tehtiin esiselvitystasoiset soveltuvuus- ja kannattavuusarviot. Halukkuutta esiselvitysten tekemiseen olisi potentiaalisilta asiakkailta todennäköisesti löytynyt enemmän, mikäli bioenergiaa hyödyntävät pienen kokoluokan CHP-ratkaisut olisivat olleet lähempänä kaupallista sovellusta ja yhteiskunnan tukijärjestelmät bioenergialle valmiimpia sekä kattaneet paremmin myös pienen kokoluokan laitokset. Käyttökohteet olivat hyvin yksilöllisiä eikä niiden perusteella ollut mahdollista muodostaa yleispätevää mallia soveltuvuuden ja kannattavuuden arvioimiseksi. Teknologisten ratkaisujen vielä kehittyessä tarkkoja arvioita laitekustannuksista ei niin ikään ollut mahdollista esittää. Voidaan kuitenkin arvioida, että laitehinnat tulevat merkittävästi alenemaan kaupallisten ratkaisujen yleistyessä. Käyttökohteen kannattavuutta eivät itsestään selvästi turvaa myöskään yhteiskunnan tukijärjestelmät, vaikka laitos kuuluisikin kyseisten tukien piiriin. Olennaista investoinnin kannattavuuden kannalta on riittävän iso ja tasainen sähkön ja lämmön kulutus käyttökohteessa sekä polttoaineen ja energiahintojen tuleva kehitys. Kiinteitä biopolttoaineita kuten metsähaketta käyttävä pienen kokoluokan hajautettu CHP-teknologia on vielä kehittymässä, ja mennee vielä muutama vuosi ennen kuin kaupalliset ratkaisut yleistyvät merkittävästi. Yhteiskunnan tukimuodot kuten esimerkiksi syöttötariffijärjestelmä eivät niin ikään parhaalla mahdollisella tavalla tue kaikkein pienimmän kokoluokan CHP-investointeja. Pien-CHP ratkaisujen kaupallistumisen myötä Kaakkois-Suomella on yhtäläiset mahdollisuudet yhdessä muun Suomen kanssa kehittyä hajautetun bioenergian entistä kokonaisvaltaisemmaksi hyödyntäjäksi Avainsanat: sähkön ja lämmön yhteistuotanto, combined heat and power (CHP), mikroturbiini, stirling, syöttötariffi, biopolttoaine, metsähake, lämpöyrittäjä, lämpölaitosvalmistaja, maatila

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Sotilaspedagogiikan juuret ulottuvat suomessa aina Maanpuolustuskorkeakoulun syntyajoille 1700-luvulle saakka. Tämä pitkä historia on monin tavoin aistittavissa. Sotilaspedagogiikan ala liittyy sotilaalliseen tutkimukseen, laajalti ihmistieteisiin ja yleiseen filosofis-kulttuuriseen keskusteluun. Tämä tekee sotilaspedagogiikasta erityisen kiehtovan, mutta samalla haastavan tutkimusalan. Sotilaspedagogiikka on kytkeytynyt ajankohtaiseen tieteelliseen ja kulttuuriseen keskusteluun, kuitenkin samalla pitänyt elävän yhteyden sekä tieteen historiaan että sotilaskulttuuriin. Tämä on tehnyt sotilaspedagogiikasta laajalti kiinnostavan tutkimusalan. Professori Juha Mäkinen täyttää 50 vuotta 16.10.2014. Juha on tehnyt vaativaa empiiris-tieteellistä ja syvällistä filosofis-käsitteellistä tutkimusta, mutta osallistunut myös ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tutkimuksissaan Juha on etsinyt tieteenalaa edistäviä kysymyksenasetteluja, hakenut aktiivisesti uusia yhteistyöaloja ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuessaan hän on pureutunut tärkeisiin ja usein myös vaikeisiin kantaaottaviin asioihin. Tämä on juuri sellaista työtä, jota sivistysyliopisto parhaimmillaan tuottaa: tarkkaa, syvällistä ja tiedeperustaisesti kantaaottavaa. Me kollegat, opiskelijat ja ystävät päätimme julistaa juhlapäivää tämän kirjan muodossa. On selvää, ettei ollut järkevää keskittää artikkeleiden teemoja vain Juhan omien tutkimusten teemoihin, vaan halusimme samalla tuoda esiin sotilaspedagogiikan laaja-alaisuuden. Tämä myös mahdollistaa tuoda esiin sitä verkostomaista tapaa tieteen tekemiseen, joka on ollut sotilaspedagogiikalle pitkään luontevaa. Lisäksi tämä on mahdollistanut tuoda esiin myös sotilaspedagogiikan yleisenä kantaaottavana ja subjektiivisenakin kulttuuritieteenä. Valintamme ei tee oikeutta Juhan oman työn esittelyn kannalta, mutta tuo esiin Juhan tavan tehdä tiedettä yhteistoiminnassa erilaisissa verkostoissa perinteitä kunnioittaen, mikä on pitänyt sotilaspedagogiikan syvällisenä kulttuuritieteenä. Toivotamme tämän kirjan muodossa sinulle Juha erinomaisen hyvää 50-vuotissyntymäpäivää ja menestystä tulevissa toimissasi.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Yhteiskunnan muutoksen myötä käsitykset turvallisuudesta ovat muuttuneet. 1900-luvun maatalous- ja teollisuusyhteiskunnassa turvallisuus käsitettiin vielä hyvin valtiojohtoisesti. Nykyisessä tieto- ja hyvinvointiyhteiskunnassa turvallisuus merkitsee kaikkea yksilöiden turvallisesta arjesta yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojeluun. Samalla kun suomalainen yhteiskunta on muuttunut, myös suomalainen asevelvollisuus on rakentanut omaa tarinaansa. Yhteiskunnan muutoksen myötä myös asevelvollisuutta on alettu arvostella ja sen oikeutusta kritisoida. Suomessa on alettu keskustella siitä, mikä merkitys asevelvollisuudella on nyky-yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Tämän tutkielman tavoitteena oli analysoida 2010-luvun julkista asevelvollisuuskeskustelua. Analyysi kohdistui niihin merkityksiin, mitä asevelvollisuudelle on annettu suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Kysymys oli siis siitä, miten suomalainen yhteiskunta näkee asevelvollisuuden turvallisuuden tuottajana 2010-luvulla. Lisäksi havainnoitiin yhteiskunnan muutoksen vaikutusta näihin merkityksiin. Tutkielman ylempänä teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta sekä merkityksiä. Näitä kielen rakentamia merkityksiä pyrittiin tarkastelemaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Kriittisen diskurssianalyysin konteksti muodostettiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman aineisto oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan muodosti alan tutkimuskirjallisuu-den lisäksi valtiohallinnon julkaisemat asiakirjat. Näistä merkittävimpinä olivat Suomen tur-vallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot. Aineiston toisen osan muodosti 2010-luvun julkinen asevelvollisuuskeskustelu, joka kerättiin Suomen kymmenen suurimman sanomalehden internetarkistoista. Lisäksi aineiston toisen osan muodostivat tasavallan presidentin puheet, puolustusvoimien komentajan puheet, maavoimien tiedotuskampanja syksyltä 2013, valtiohallinnon asevelvollisuutta kehittävät raportit sekä ”ohi on” –kampanjan tukijoiden ja kampanjaan osallistuneiden järjestöjen kannanotot. Tutkielman perusteella 2010-luvun asevelvollisuuskeskustelussa käydään valtakamppailua ideologioiden välillä. Perinteisen realistisen turvallisuuskäsityksen mukainen sotilaallinen ideologia on yleisen asevelvollisuuden kannattajien keskuudessa merkityksellinen. Yhteiskunnan muutoksen vuoksi asevelvollisuutta kuitenkin perustellaan enenevässä määrin sen yksilöä ja yhteiskuntaa hyödyttävillä vaikutuksilla. Tällä tavoin pyritään rakentamaan yleinen asevelvollisuus legitiimiksi sosiaaliseksi ja poliittiseksi instituutioksi. Valtakamppailun toisen puolen muodostavat yleisen asevelvollisuuden kritisoijat, jotka kritisoivat asevelvollisuutta yksilön ja yhteisöjen turvallisuuden kautta. Heidän turvallisuuskäsitykseensä pakkoon perustuva yleinen asevelvollisuus ei sovi. Tästä johtuen he ehdottavat asevelvollisuudesta luopumista ja sen korvaamista vapaaehtoisuuteen perustuvalla maanpuolustusmallilla.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani aiheena on suomalaisen konsensusyhteiskunnan muotoutuminen vuosina 1975–77. Tutkin Suomen sosialidemokraattisen puolueen, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön ja suomalaista elinkeinoelämää (Elinkeinoelämän valtuuskunta ja Teollisuuden keskusliitto) sekä työnantajia (Suomen työnantajien keskusliitto) edustaneiden järjestöjen välisten suhteiden muutosta. Keskiössä on edellä mainittujen järjestöjen talous- ja yhteiskuntapoliittisen ajattelun ja toiminnan kehittyminen ja vuorovaikutus aikana, jolloin Suomea kohtasi ensimmäinen merkittävä talouslama sitten toisen maailmansodan. Tutkimukseni perustuu arkistolähteiden erittelyyn ja vertailuun. Täydennän tätä eräillä valtio-opillisilla ja sosiologisilla teorioilla. Tutkielmani primääriaineistona toimivat SDP:n, SAK:n ja elinkeinoelämän johdon jälkeensä jättämä arkistomateriaali. Tutkielmassani tulen siihen päätelmään, että elinkeinoelämän aktiivinen vaikutustyö, yhteyksien avaaminen SDP:n ylimpään johtoon, SDP:n johdon talouspoliittisen ajattelun muuttuminen ja vaikeat taloudelliset olosuhteet yhdessä vaikuttivat niin sanotun ”Korpilammen konsensuksen” syntyyn. Konsensuksen keskiöön nostettiin ajatus teollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn ensisijaisuudesta muihin politiikkatavoitteisiin nähden. Prosessissa reaktiivisempi rooli jäi SAK:lle ja talouspoliittisesti keynesiläisille. Tutkielmani perusteella konsensus herätti myös vastustusta. Laajassa kuvassa konsensus silti läpäisi suomalaisen yhteiskunnan eliitit. Radikaalien talouspoliittisten tavoitteiden työntövoima sen sijaan hiipu

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmani tutkimuskeskiöön sijoittuu suomalainen, kansalliseksi merkki-henkilöksi muodostunut säveltäjä Jean Sibelius ja hänen taiteilijakuvansa. Pitkän elä-mänsä aikana Sibeliuksesta tehtiin lukuisia muotokuvia, joista jokainen sukupolvi 1800-luvun lopulta lähtien on muodostanut oman mielikuvansa Sibeliuksesta. Mie-lenkiintoni kohdistuu tämän melko laajasti tunnistetun Sibelius-kuvan tarkasteluun 1940-luvulla armenialais-kanadalaisen valokuvaaja Yousuf Karshin ja suomalaisen kirjailija-harrastajavalokuvaaja Santeri Levaksen ottamien valokuvamuotokuvien väli-tyksellä. Tutkimusaineistoni koostuu Yousuf Karshin sekä Santeri Levaksen Jean Sibeliuksesta ottamista valokuvamuotokuvista. Karsh on tiettävästi julkaissut vain kolme Sibeliuk-sesta ottamaansa mustavalkoista valokuvaa, jotka hän valokuvasi kesällä 1949 Sibe-liuksen kotona Ainolassa, Järvenpäässä. Kuvat muodostavat tutkimukseni pääaineis-ton. Vertailuaineistonani toimii kolme Santeri Levaksen, kirjoittamassaan elämäkerta-teoksessa Jean Sibelius ja hänen Ainolansa (1945) julkaisemaa Sibeliuksen valoku-vamuotokuvaa. Valokuvamuotokuvia ja valokuvaajia ei ole aiemmin laajasti tutkittu, joten tutkimuksessani esittelen lyhyesti valokuvaajat, heidän taiteellisia intentioita ja analysoin valokuvamuotokuvia kuvarakenteellisesti sekä sisällöllisesti. Jean Sibeliuksesta välitetty taiteilijakuva 1900-luvun alussa miellettiin yleisesti anka-ran oloiseksi, kurttuotsaiseksi hyllyn päälle kuuluneeksi marmoripääksi. Toisen maa-ilman sodan jälkeen ko. taiteilijakuva koettiin liian rajoittavaksi, jolloin heräsi toive Sibelius-kuvan tietoisesta muuttamisesta lempeämmäksi. Tutkimuksessani tarkastelen Sibeliuksen valokuvamuotokuvia itsenäisinä valokuvina, mutta myös esimerkkeinä sodan jälkeisestä Sibelius-kuvasta, tehden vertailua niiden esittämien taiteilijakuvien välillä. Valokuvamuotokuvien tarkastelu sijoittuu osaksi valokuva- ja muotokuvatutkimusta, jonka puitteissa on tarkasteltava valokuvien totuuden diskurssin, representaation ja esityskonventioiden tulkintoja ajan- ja paikan kontekstissa. Nämä myös vaikuttavat kuvissa esiintyvän/esitetyn henkilön tulkintaan, jonka vuoksi tarkastelen niiden aset-tamia vaateita Sibelius-valokuvamuotokuvien välittämää Sibelius-kuvaa analysoides-sani. Tutkimukseni perusteella molemmat valokuvaajista onnistuivat muotokuvillaan luomaan uudenlaisen, perinteistä Sibelius-kuvaa uudistavan taiteilijakuvan.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytteessäni tarkastelen uutta musiikkia osana muusikon koulutusta Stadiassa ja Hogeschool Gentissä Belgiassa. Uuden musiikin opiskelu on avartanut käsitystäni (klassisesta) musiikista ja omasta instrumentistani harpusta. Opintojen keskiössä on kuitenkin ollut klassisen musiikin vahvan perinteen jatkaminen. Pidetään täysin itsestään selvänä, että opiskelija tuntee vuosisatoja vanhan musiikin esityskäytännöt, mutta ei osaa tulkita oman aikansa teoksia. Haluan pohtia ja herättää keskustelua siitä, miksi oman aikamme musiikki on niin pieni osa muusikon koulutusta. Lähestyn aihetta muusikon näkökulmasta, omia opintojani kartoittamalla. Omat kokemukseni ovat työn keskeistä aineistoa. Kuvailen suorittamiani uuden musiikin teoriaopintoja, kokemuksiani improvisaatiosta ja Luciano Berion Sequenza II:n oppimisprosessia. Lisäksi peilaan omia kokemuksiani Tuomas Malin taiteellisen tohtoritutkinnon kirjalliseen työhön. Työni liitteenä on Berion Sequenza II:n taltiointi kahdesta konsertista, joissa esitin kappaleen. Työn valmistuminen on ollut minulle merkittävä prosessi, jossa olen saanut jäsentää opiskeluaikani minua puhutelleita asioita ja kartoittaa tämänhetkisiä tilannettani. Uskon, että moni musiikin opiskelija tunnistaa opinnäytetyössäni kuvailemiani kokemuksia. Toivon, että myös musiikkipedagogit ja koulutuksen suunnittelijat heräisivat työni luettuaan pohtimaan nykymusiikin asemaa osana musiikkikoulutusta.