Kertomuksia kohtaamisista ja kohtaamisen vaikeuksista

Kirjallisuusarvostelu

Romanssien ja runouden aikakausi. Thomas Warton keskiaikaa määrittelemässä 1750–1790

Tutkimukseni käsittelee keskiajan nousua historian tärkeäksi periodiksi 1700-luvun Englannissa näkökulmanaan Thomas Wartonin (1726–1790) kirjoitukset. Warton oli Oxfordin yliopistossa toiminut oppinut antikvaari. Wartonin pääteos History of English Poetry (1774–1781) ei nimestään huolimatta ollut moderni kirjallisuushistoria vaan 1000–1500-luvun kirjoitettua kulttuuria laajasti käsitellyt vernakulaariin kirjallisuuteen pohjautunut esitys. Warton ja hänen lähipiiriinsä kuuluneet tutkijat tarjoavat erityisen mahdollisuuden tarkastella, miten käsitys keskiajasta omana aikakautenaanmuodostui 1700-luvun lopulla. Tutkin Wartonin ja hänen aikalaistensa toisen vuosituhannen alusta kirjoittamia arvioita Michel de Certeaun historiografisen operaation käsitteen avulla. Se koostuu kolmesta vaiheesta: Alue määrittelee sosiaaliset riippuvuussuhteet ja vaikuttimet, jotka ohjaavat tutkimusta. Käytäntö viittaa siihen, miten historioitsija valitsee materiaalinsa ja muokkaa siitä historiankirjoituksena hahmottuvan kokonaisuuden. Lopuksi kirjoitus konkreettisena ja fyysisenä ilmiönä luo illuusion lopullisuudesta ja huonosti sopivien osien yhteenkuuluvuudesta. de Certeaun teoria soveltuu paremmin vanhemman historiankirjoituksen ja oppineisuuden tarkasteluun kuin historiantutkimuksen narratiiveja analysoivat teokset, koska se kontekstualisoi laajemmin historiankirjoitukseen vaikuttavat ilmiöt. Thomas Warton ja muut 1700-luvun puolivälin oppineet määrittelivät keskiajan fiktiivisten tekstien avulla. Warton tutustui tarkasti romansseihin ja kronikoihin. Erityisen suuri merkitys keskiajan hahmottamisen kannalta oli Geoffrey Monmouthilaisen kronikalla Historia regum britanniae, joka esitteli Englannin myyttisen varhaisen historian yhdistämällä Rooman ja oman kansallisen perinteen. Geoffreyn kronikan avulla Warton huomasi keskiaikaisten tarinoiden laajan vaikutuksen; hän kirjoitti erityisesti kuningas Arthuriin liittyneiden kertomusten merkityksestä, joka jatkui aina 1500-luvulle asti. Näin Warton löysi antiikin perinteelle haastajan keskiaikaisesta kulttuurista. Wartonin tapa esitellä keskiaikaa perustui osittain valistusajan sulavasti kirjoitetuille universaalihistorioille, osittain oppineelle luettelomaiselle esitystavalle. Käytännössä Wartonin pitkät johdantotutkielmat kuitenkin johdattavat lukijaa keskeisiin teemoihin. Niitä ovat mielikuvituksen väheneminen uusimmassa kirjallisuudessa ja toisaalta hienostuneisuuden ja tiedon kasvu. Warton ei missään vaiheessa kerro, liittyvätkö nämä teemat yhteen, mutta tulkintani mukaan ne liittyivät. Warton ajatteli kirjallisuuden menettäneen olennaisen mielikuvituksen samaan aikaan, kun yhteiskunta oli kehittynyt. Tämä auttaa hahmottamaan koko kirjallisuuden historiaa: Warton etsi alkuperäistä mielikuvitusta niin antiikin Kreikasta, Orientista kuin muinaisesta Skandinaviasta. History of English Poetry ei pohtinut vain kirjallisuuden ja yhteiskunnan suhdetta, sillä Warton ajatteli voivansa tutkia keskiajan yhteiskuntaa kronikoiden ja romanssien avulla. Hänen käsityksensä feodalismista, hovien elämästä ja keskiaikaisista tavoista perustuivat niihin. Warton ei huomannut, että hänen käyttämänsä lähteet olivat tietoisia kirjallisia konstruktioita vaan hän piti niitä totuudenmukaisina kuvauksina. Toisaalta Wartonin tulkintaan heijastuivat myös 1700-luvun käsitykset yhteiskunnasta. Keskiajan lähteiden kuvaukset ja 1700-luvun ideaalit vaikuttivat lopulta siihen, millaiseksi populaari kuva keskiajasta kehittyi.

”Hollywood-syndromi”, jazzia ja dodekafoniaa : elokuvamusiikin funktioanalyysi neljässä 1950- ja 1960-luvun vaihteen suomalaisessa elokuvassa

Musiken som hördes i de finländska filmerna vid skiftet av 1950- och 1960-talet var mycket varierande. Det fanns till exempel jazzschlager, modern konstmusik som innovativt kombinerats med Hollywood-klichéer, dodekafonisk musik och mainstream jazz. Gällande stilval, kompositionssätt, instrumentering, harmonisering och användningssätt av filmmusik rådde det då möjligen en större frihet än någonsin i Finland. Anu Juvas avhandling behandlar musiken till fyra filmer genom filmmusikens funktionsanalys och i sitt kulturhistoriska sammanhang. Näranalyserna har gjorts av Lasisydän ( Glashjärtat 1959) och Komisario Palmun erehdys ( Mysteriet Rygseck [sic!] 1960), som Matti Kassila har regisserat, Maunu Kurkvaaras Yksityisalue ( Privatområde 1962) och Erkko Kivikoskis Kesällä kello 5 ( Klockan 5 denna sommar 1963). Musiken till dessa filmer har komponerats av Jaakko Salo, Osmo Lindeman, Usko Meriläinen och Pentti Lasanen. Regissörerna och kompositörerna till dessa filmer var alla på olika sätt förnyare av sin tids konventioner. Funktionsanalysen avslöjar, hur musiken i filmerna fungerar, dvs. vilka dess uppgifter är i dessa filmer som låter mycket olika. Vidare granskas det, hur musik valdes till olika filmer samt de olika genrernas ställning inom det kulturella fältet. Undersökningen öppnar en utsikt över en av de mest intressanta tidpunkterna inom finländsk filmmusik.

[Kineettinen runo pianolle ja orkesterille] : kenraali[harjoitus]

Soitinnus: piano, orkesteri.

Kun sanat eivät riitä. Rytmi, modernismi ja Eila Kivikk’ahon runous

Tutkimusta ohjaa kysymys siitä, miten runojen rytmi toiminnallaan vaikuttaa. Rytmiä luonnehtivat toisto, vaihtelu ja liike, ja tällaista rytminäkemystä kehystetään toisiinsa kytköksissä olevilla lähestymistavoilla. Tällä tavoin liikkeessä oleva tutkimuskäytäntö toimii lisäksi vuorovaikutuksessa aineiston, Eila Kivikk’ahon (1921-2004) runouden (1942-1995) kanssa. Rytmi osoittautuu tutkimuksessa yhteydenpidon muodoksi: ilmaisutavaksi, joka vaikuttaa vastaanottajiinsa ja sitoutuu tapaan, jolla rytmi kulloinkin ymmärretään. Kun sanat eivät riitä. Rytmi, modernismi ja Eila Kivikk'ahon runous osoittaa, että runous on kiinni ajassa. Eila Kivikk’ahon runoja voidaan lukea kannanottoina niiden ilmestymisaikaan, joskaan kannanotot eivät esiinny välttämättä suoraan sanottuina, ilmaistuina kylläkin. Ruumiillisuus ja sen sukupuolittuneisuus, modernismin katvealue ja sanomisen ehdot ovat asioita, jotka luetaan tutkimuksessa kannanottojen piiriin ja jotka kiertyvät rytmin kysymykseen. Kannanotot eivät silti redusoidu runojen ilmestymisaikaan vaan ulottuvat luennan hetkeen, tähän ja nyt, vaihtuvan nykyajan aikalaisuuteen. Joidenkin kannanottojen havaitseminen mahdollistuneekin aikojen kuluttua. Runot tarttuvat ja liikuttavat lukemista rytmin voimin. Vuorovaikutus toteutuu tietyin ehdoin ja antaa samalla tilaa uusille tulkintamahdollisuuksille. Keskeiseksi tutkimuksessa tulee rytmin ruumiillisuus, aistimellisuus ja materiaalisuus. Rytmi ei toimi irrallaan sanoista, vaikkakin rytmin toiminnan ja sanallisen merkityksen välinen eronteko on tutkimuksellisesti myös paikallaan. Näin voidaan pohtia sitä, miten rytmi kielen materiaalisuutena ja materiaalisen ilmaisuna viittaa lisäksi sanallisen ilmaisun problematiikkaan, sen rajoihin ja ehtoihin. Sanomaton käsitetään tällöin olennaiseksi osaksi ilmaisua, joka ilmenee eri tavoin. Sanomaton on jotakin, josta ei voi – kenties vielä – puhua suoraan. Suhtautumistapa rytmiin kertoo osaltaan siitä, missä ilmaisun rajojen ja normien nähdään sijaitsevan. Tutkimuksen mukaan nuo rajat ja normit kertovat osaltaan suhtautumisesta ”toiseen sukupuoleen”, naisiin, ja siihen, mikä mielletään naiselliseksi ja naispuoliseksi. Modernismin "kutsumattomana haltiattarena" rytmi sisältää myös uhan ja vaaran mahdollisuuden: ylikäyvä rytminen toisto viettelee mukaansa samanistisessa hengessä, joskin runoudessa tällaisesta harvoin lienee kyse. Sukupuolittunutta normittamista luonnehtii negatiivinen suhtautuminen toistoon, joka liitetään arkiseen, ruumiilliseen ja ”vanhaan”, ja tällöin modernistisen runouden uudistumisen tarve tulee uhatuksi. Vanhan toisto on kuitenkin aina jossakin määrin välttämätöntä, mikä koskee kaikkea ilmaisua. Tästä aiheutuu ratkeamattomuutta, joka on myös läpikäyvä piirre Kivikk’ahon runoissa ja kietoutuu sanomattomaan. Ratkeamattoman ilmaisu ja käsittely voidaan ymmärtää osaksi rytmipolitiikkaa, jossa selittymättömälle annetaan tilaa. Se tekee sanomattoman ilmeiseksi ja ilmaisullisesti vaikuttavaksi tekijäksi. Sotienjälkeinen suomenkielinen modernismi, oikeammin modernistinen lukutapa, on muokannut vahvasti nykykäsityksiä runouden rytmistä. 1940-luvulla vapaa rytmi tarjosi mahdollisuuksia irtaantua mitallisen rytmin kontrollista. Toisaalta ruumiillisuutta kontrolloitiin edelleen. Tutkimus tuo esiin, että tulkintakontekstilla on olennainen sijansa, kun sanallistetaan sanomatonta, ruumiillista rytmiä. 1950-luvun alussa, jolloin modernistinen lukutapa valtasi alaa, rytmi alkoi siirtyä marginaaliin. Kun sanasto ja kuvallisuus nostettiin keskiöön, rytmi asettui samalla ei-sanallisen kommunikaation mahdollistajaksi, joka ei kiellä tradition vaikutusta. Edelleen 1960-luvulla informaation painotus toiseutti rytmiä, joka kuitenkin osoitti kykynsä ilmaista sitä, mihin sanat eivät riitä. 1990-luvun muuttuneissa tilanteissa rytmi, ja laajemmin kielen materiaalinen tuntu, nousi uudella tavalla esiin vaikuttaen yhä 2000-luvulla. Myös taukojen liike on nähtävissä rytmisenä toimintatapana, jota voisi luonnehtia runon kädenojennukseksi, jälleen erääksi tavaksi tarttua lukijaan ja kuulijaan Kun sanat eivät riitä on voinut irtaantua joistakin modernistisen lukutavan sokeista tai kuuroista pisteistä, koska käsitteellistä kehikkoa jäsentävät modernismin jälkeiset näkökulmat. Rytmin toiseuttamisen ja samalla sen potentiaalin kartoittaminen osoittautuu näkökulmaksi, joka mahdollistaa sotienjälkeisen suomenkielisen modernismin uudelleen järjestelyä ja ajattelemista. ”Kova ja kuiva” modernismi on ollut esteettinen ihanne ja kategoria, joka ei kerro riittävästi lähimenneisyytemme runoudesta. Modernismin ideologiaan on kuulunut, osin aivan aiheellisesti, vapauden juhlinta: vihdoinkin irrottaudutaan runoutta kahlitsevasta mitan ikeestä. On totta, että mitallisuus voi kahlita. Rajoja ja sääntöjä muodostettiin kuitenkin yhtä lailla muodon vallankumousta tehtäessä, ja vapaallakin rytmillä on toiston kuvionsa. Lisäksi on huomattava, että modernistisen runouden käyttövoimana ovat ristiriitaisuus ja paradoksit. Niihin kuuluvat sekä epäusko sanoihin että usko ilmaisun mahdollisuuksien etsimiseen epätodennäköisiltä alueilta: sieltä, mikä ei antaudu suoraan sanoiksi.

Englannin papit ja naisasia

11 x 18 cm

Lähtö ja paluu : inkerinsuomalaisten oloista Inkerissä ja Suomessa 1900-luvulla

Kirjallisuusarvostelu

Kirkon tutkimuskeskus on tulkinnut ja tutkinut aikaansa

Kirjallisuusarvostelu

Susanna vaimon ja naisen kuvana 1500-luvun Venetsiassa - siveellisyyden ihanteita ja uhkia Tintoretton Susanna-maalauksissa

Tässä tutkielmassa selvitän Jacopo Tintoretton Susanna-aiheisten maalausten ilmentämää kuvaa naisesta ja vaimosta ja heihin liitettyjä siveellisyyden ihanteita ja uhkia venetsialaisessa 1500-luvun kontekstissa. Maalausten aihe liittyy Vanhan Testamentin apokryfikirjan kertomukseen kauniista ja siveellisestä Susannasta, joka joutui vanhojen miesten ahdistelemaksi miehensä puutarhassa. Aiheesta on tehty historian saatossa useiden eri tekijöiden toimesta monia maalauksia. Tarkasteluni kohteena on neljä maa-lausta, jotka Tintoretto on tehnyt 1550—1575 välisenä aikana. Apokryfikirjan kertomuksen lisäksi olen käyttänyt aikalaiskirjallisuutta, kuten Castiglionen Hovimies-teosta ja Leon Battista Albertin teosta Maalaustaiteesta. Näen maalaukset osana aikakauden visuaalista kulttuuria ja niiden avulla pyrittiin ilmentämään ja kertomaan katsojalle, lähinnä naiselle ja vaimolle, siveellisen ja hyveellisen elämän merkityksiä. Toisaalta teokset on nähtävä myös viihteellisenä ja osin eroottisina maalauksina. Osaltaan eroottisuuteen vaikuttaa teosten alastoman naisen kuvaus. Alastomuus on myös tulkittavissa ilmaukseksi puhtaasta synnittömästä hyveen kuvauksesta. Alastomuus on kuin sielu ja kristillinen usko, jotka ovat kaiken paljastavana ja puhtaina Jumalan edessä. Teosten tilaajat ja tilausten tarkoitus eivät ole tiedossa, joten tulkitsen niiden olleen myös osana avioliiton solmimista, avioliittoteoksina. Teoksissa esiintyy miehiä ja naisia, joten sukupuolella on merkityksensä maalausten sanomassa. Teokset olivat tulkintani mukaan tarkoitettu naisille esimerkiksi ja opastukseksi, joten ne ovat sukupuolittuneet aiheensa perusteella. Susanna yhdistyy myös Venetsian kaupunkivaltioon kuvaten sen sekä siveellistä että siveetöntä puolta. Teokset loivat ja muokkasivat osaltaan naisille, kuten myös miehille, tarkoitettuja käytösmalleja. Metodologisena lähtökohtana olen käyttänyt maalausten tulkitsemista suhteutettuna kertomuksessa ilmeneviin teemoihin. Kertomus on toiminut taustana maalausten tulkin-nalle. Taustalla on ollut myös aikalaiskirjallisuutta. Tutkimuksen kannalta on tärkeää kysyä, miten maalaukset ilmentävät vaimoon ja naiseen liitettyjä siveellisyyden ihanteita ja uhkia? Kysymyksiä tarkastellaan maalausten ja kertomuksen pohjalta jakaen ne maalauksen tarkoituksen ja käytön, avioliiton ja aviovaimon hyveen ja siveellisen nai-sen ihanteiden ja uhkien tarkasteluun. Tarkastelun tuloksena luodaan kulttuurihistoriallinen näkökulma venetsialaiseen 1500-luvun ylhäisönaisen elämään ja hänen siveellisyytensä määrittelyyn. Maalaukset kulttuurisina tuotteina mahdollistavat kulttuurihistoriallisen lähestymistavan. Tutkielmassa yhdistellään kulttuurihistoria, kuvantutkimusta, kerronnallisuudentutkimusta ja sukupuolentutkimusta siveellisyyden merkityksen selvittämiseksi 1500-luvun venetsialaisessa kulttuurissa.

Verenluovuttajien rekisteritiedon hyödyntäminen ja kontaktoinnin kehittäminen CRM-järjestelmän avulla

Diplomityön tavoitteena on kartoittaa Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun verenluovutustoiminnan luovuttajahallinnan nyky- ja tavoitetilaa haastattelujen, havainnoinnin sekä dokumentaation perusteella. Kartoituksen ja kuiluanalyysin avulla voidaan arvioida Microsoftin asiakassuhteiden hallintaan tarkoitetun järjestelmän soveltuvuutta Veripalvelun käyttöön. Lisäksi arvioidaan strategisen CRM-viitekehyksen soveltamista Veripalvelun luovuttajasuhteiden hallintaan, joka tarjoaa kokonaisvaltaisen ja poikkifunktionaalisen näkemyksen kriittisiin prosesseihin ja aktiviteetteihin. Asiakassuhteiden hallinta pitää nähdä kokonaisvaltaisena, koko organisaatiota koskevana jatkuvan kehittämisen kohteena olevana toimintona joka tuo lisäarvoa sekä organisaatiolle itselleen että sen asiakkaille. Voittoa tavoittelemattoman organisaation toimintaympäristössä Veripalvelulla ei ole suoraa kilpailua, joka on otettava huomioon luovuttajasuhteiden hallinnassa. Tulevaisuuden tavoitteet kartoittamalla voi kohdeorganisaatio huomioida strategisesti tärkeä osa-alueet, jotka takaavat kilpailukyvyn ja mahdollistavat arvonluonnin asiakasprosesseissa.

Turvallisuuskulttuurin vaikutus operatiiviseen riskienhallintaan : jaetut arvot, asenteet ja ja toimintatavat

Tutkimuksen keskiössä oli turvallisuuskulttuuri, jonka taustalla on Edgar Scheinin kolmitasoinen kulttuuriteoria artefakteista, julkilausutuista uskomuksista sekä perusoletuksista. Hen-kilöstön kokemuksia turvallisuudesta ja operatiivisesta riskienhallinnasta kartoitettiin turval-lisuuskulttuurin eri teorioiden pohjalta haastattelun avulla. Haastattelumenetelminä olivat ryhmä- sekä yksilöhaastattelut, jotka analysoitiin laadullisesti teoriaohjaavalla analyysilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, miten yhden ilmavoimien lennoston turvallisuuskulttuuri eli jaetut arvot, asenteet ja toimintatavat vaikuttavat operatiivisen riskienhallinnan (ORM – Operational Risk Management) käyttöön. Tutkimuskohteena olivat taistelunjohtajat, lentotekninen henkilöstö sekä ohjaajat. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että toimintatapojen, ohjeistuksen ja turvallisuusjohtamisen aiheuttamia riskejä ei ole tunnistettu koko organisaatiossa. Riskit ovat niiden ryhmien tiedossa, joille ne ovat arkipäivää, mutta riskit eivät välttämättä päädy turvallisuusorganisaatiolle ja operatiiviseen riskienhallintaan puutteellisen seurantamenettelyn, kiireen ja viestinnän puutteiden vuoksi. Lennoston turvallisuuskulttuuri tukee turvallista toimintaa ja organi-saatiolla on resilientin organisaation ominaispiirteitä, mutta organisaatio ei kykene kokonaisvaltaiseen riskienhallintaan. Turvallisuuden ollessa koko organisaation asia kaikkien on annettava oma panoksensa turvallisuuden eteen. Ilmavoimallisessa organisaatiossa pitää löytää tasapaino toiminnanvapauden ja itsenäisyyden sekä byrokratian ja hierarkian välillä, jotta tässä voidaan onnistua. Organisaation turvallisuuden kunto-ohjelman on keskityttävä eri osa-alueiden kokonaisvaltaiseen kehittämiseen riskien hallitsemiseksi ja se vaatii sitoutumista, kykyä sekä tietoisuutta. Organisaatiossa on paljon tekijöitä, jotka edistävät hyvää turvallisuuskulttuuria, mutta ilma-voimien itsenäinen ja toimintavapaa kulttuuri vaikuttavat siihen, että turvallisuusjohtamisen pitäisi olla hallitumpaa. Turvallisuusjohtamisen avulla operatiivinen riskienhallintaprosessi voitaisiin viedä alusta loppuun tehokkaasti ja näin ollen siitä saataisiin hyöty paremmin irti. Samoin henkilöstön usko operatiiviseen riskienhallintaan kasvaisi. Lisäksi henkilöstön oikea asennoituminen turvallisuuteen paranisi entisestään. Jatkotutkimushaasteena on tutkia aihetta laajemmassa mittakaavassa, jotta voidaan yleistää ilmiöitä sekä myös kartoittaa paremmin turvallisuuskulttuurin kautta ilmeneviä riskejä organisaatiolle.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Perheistä, lapsuudesta ja äitiydestä sekä niistä selviytymisestä vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä

Kirjallisuusarvostelu

Cunnialiselle ja christilliselle Jumalan seuracunnalle, Jumalan armo ja ystäwuys Jesuen [sic] Caristuyen [sic] cautta

Arkit: A4.

Pörssiyritysten taloudellinen raportointi ja konkurssiyritysten vuosikertomusten sisällönanalyysi

Listattuja yrityksiä käsittelevä konkurssitutkimus on ollut vähäistä aineiston niukkuuden vuoksi. Perinteiset tutkimusmenetelmät ovat soveltaneet pitkälti kvantitatiivista lähestymistapaa, jonka historiallisesti keskeisinä vaikuttajina ovat olleet Edward I. Altman (1968) ja William H. Beaver (1966). Näiden vanavedessä suomalaiset Aatto Prihti ja Erkki K. Laitinen (1990) ovat tehneet omaa tutkimustyötään konkurssitutkimuksen parissa. Kvantitatiivisen tutkimuksen rinnalle on kuitenkin nostettu kvalitatiivinen lähestymistapa, erityisesti sisällönanalyysi. Tuoreet tutkimukset puoltavat tämänkaltaisen lähestymistavan käyttökelpoisuutta, sillä metodi perustuu ei-numeerisen tiedon, esimerkiksi vuosikertomusnarratiivien analysointiin. Narratiivien on todettu sisältävän informaatiota, joka indikoi mahdollista konkurssia jopa aiemmin kuin numeerinen tunnuslukuinformaatio Tässä tutkielmassa analysoidaan kolmen suomalaisen konkurssiin menneen pörssiyrityksen tuottamaa ei-numeerista taloudellista informaatiota viideltä vuodelta ennen konkurssia. Aineisto on rajattu johdon katsausosioihin. Lähestymistavasta huolimatta numeerista tunnuslukuinformaatiota ei ole sivuutettu tutkielmassa, vaan se kulkee rinnalla läpi työn. Tarkastelunäkökulman avulla on pyritty vertailemaan yrityksen tilinpäätöksestä johdettujen tunnuslukujen ja toisaalta yrityksen oman sanallisen kerronnan välisiä mahdollisia ristiriitaisuuksia. Tutkimusmetodina sovelletaan teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jonka valinta perustuu tutkimusaineistoon ja sen luonteeseen. Narrattivisen aineiston teemoittelu pohjautuu Osgoodin ym. (1957) sekä Houghtonin (1988) luomaan teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimustulokset osoittavat, että kunkin case-yrityksen narratiivisessa viestinnässä korostuu optimismi, positiiviset odotukset sekä vahva usko toiminnan jatkuvuuteen, vaikka tunnuslukuinformaatio viestii varsin mittavista taloudellisista haasteista. Yrityksen toimintaympäristöstä kumpuavat haasteet tuodaan myös esille, mutta myös epäonnistumiset omassa operatiivisessa toiminnassa viestitään. Samanaikaisesti viitataan kuitenkin toimenpiteisiin liiketoiminnan suunnan kääntämiseksi positiiviseksi ja asenne on tulevaisuusorientoitunut. Toimenpiteet ovat kuitenkin ennemmin rationalisointihankkeita kuin varsinaisia kehitysaktiviteetteja. Identtiset piirteet yritysten narratiivien kesken eivät kuitenkaan viesti siitä, että sanallinen kerronta olisi ristiriidassa tunnuslukuinformaation kanssa. Lisäksi johdon katsausosion vapaamuotoinen luonne tilintarkastamattomana kertomuksena antaa tietynlaisen vapauden kertoa asioista kirjoittajan toivomalla tavalla, joka hyvin tyypillisesti on katsausosiossa ollut varsinaisia tunnuslukuja väistävä.