Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kerjäämisen vastustaminen Helsingissä 1930-luvun laman aikana ja kontrollin diskurssit.

Opinnäytetyössäni tarkastelen kerjuun kontrollin muotoja Helsingissä 1930-luvun laman aikana. Kontrollitoimenpiteiden lisäksi tutkin kerjuun määrittelemistä ongelmaksi ja ilmiön tuomitsemista. Poimin moniäänisestä diskurssista keskeisiä argumentteja, jotka määrittivät kerjäämistä ja sen kitkemiseksi valittuja keinoja. Diskursseja analysoimalla pyrin paljastamaan sosiaalisiin ongelmiin ja poikkeavuuden kontrolloimiseen liittyneitä pyrkimyksiä ja valtarakenteita. 1930-luvun lama saattoi Suomessa kymmenet tuhannet henkilöt työttömiksi ja köyhäinhoidon varaan. Köyhäinhoidossa ja irtolaishuollossa työnteon rooli oli ensisijainen ja tilannetta pyrittiin lievittämään varatyöjärjestelmin. Kerjuu oli tarkasteluajanjaksolla kielletty vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksella. Kerjuu kuitenkin lisääntyi huomattavasti. Maanteillä liikkuvat kulkurit ja ovilla pyytävät kerjäläiset herättivät virkamiesten, papiston ja kansalaisten huomion ja köyhyydestä tuli paitsi sosiaalinen, myös hyvin poliittinen ongelma. Helsingissä poliisi pidätti pahimpina aikoina yhdeksän kertaa enemmän kerjäläisiä kuin normaaliaikana. Useimmiten pidätetyt lähetettiin kotipaikkakunnalleen, heille annettiin köyhäinhoitoviranomaisten varoitus tai heidät alistettiin maaherran kuulusteluihin. Kerjäämisestä myös tuomittiin yleiseen pakkotyöhön. Seurakunnat ryhtyivät valtion työttömyyskomitean sihteerin pyynnöstä organisoimaan pula-ajan avustustoimenpiteitä ja vastustamaan kerjuuta Helsingissä. Vuonna 1931 perustettiin Diakoniakeskus johtamaan tätä työtä. Propagandallaan Diakoniakeskus pyrki lopettamaan almujen antamisen ovilla, keskittämään avustustoimintaa ja saamaan myös yleisöstä kannattavia jäseniä toiminnalleen. Diakoniakeskuksen toiminta perustui hätäapuaseman ja yösuojan ylläpitämiseen ja se asettui yhteistyöhön myös köyhäinhoitoviranomaisten kanssa. Vallitsevissa diskursseissa kerjääminen esitettiin paheksuttavana ja demoralisoivana toimintana ja sen katsottiin kulkevan käsi kädessä valehtelemisen ja rikollisuuden kanssa. Myös viittaukset nälkävuosiin ja sisällissotaan nousivat esiin viranomaisten esittämissä vaatimuksissa kerjäämisen hillitsemiseksi. Diskursseista ja toiminnasta paljastui voimakkaita kerjäläisten seulomiseen ja laitostamiseen tähdänneitä pyrkimyksiä. Sopeutumattomiksi määritellyt yksilöt tuli alistaa holhouksen ja kontrollin alaisiksi, ja heidät tuli siivota arkipäivän yhteiskunnasta jopa pakkotyölaitoksiin. Diakoniakeskus, viranomaiset ja yleisö olivat kaikki osapuolia siinä kerjuun yhteiskunnalle vahingollisena määrittelevässä diskurssissa, joka heijasteli myös ajan henkeä. Diskursseista nousevatkin esiin ajan hengen mukaiset medikalisoituneen moralismin diskurssit sekä vallanpitäjien moraalinen paniikki köyhyyden äärellä. Vuonna 1937 astuivat voimaan uudet huoltolait, jolloin kerjääminen muuttui köyhäinhoidollisesta kysymyksestä järjestyskysymykseksi ja osaksi irtolaisuutta. Kerjuun vähetessä myös Diakoniakeskuksen toiminnan kannattavuus väheni ja se siirsikin propagandansa painopistettä pois kerjäämisen vastustamisesta. Tutkielman lopussa tarkastelen vielä lyhyesti 2000-luvun romanikerjäläisdiskurssia ja sen yhteneväisyyksiä 1930-luvun keskusteluun ja toimenpiteisiin. Keskeisen lähdeaineiston tutkielmalle muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän arkistossa säilytettävät Diakoniakeskuksen lentolehtiset, pöytäkirjat, kirjeet ja lehtileikekokoelma, virallisjulkaisut sekä Huoltaja- ja Poliisimies-lehdissä sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistu aikalaiskirjallisuus. Muun lähdeaineiston hankkimisessa olen käyttänyt aineistoja huoltoviraston arkistosta, Helsingin poliisilaitoksen arkistosta sekä Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmista.

Variation i kvinnors namnfraser i officiella dokument i Helsingfors 1780-1930 : Socioonomastiska synvinklar på makt och identitet

This dissertation is an onomastic study of variation in women s name phrases in official documents in Finland during the period 1780−1930. The aim is to discuss from a socio-onomastic perspective both the changeover from patronymics to inherited family names and the use of surnames after marriage (i.e. whether women adopted their husbands family names or retained their maiden names), before new laws in this area entered into force in Finland in the early 20th century. In 1920, a law on family names that required fixed names put an end to the use of the patronymic as a person s only surname. After 1929, it was no longer possible for a married woman to retain her maiden name. Methodologically, to explain this development from a socio-onomastic perspective, I have based my study on a syntactic-semantic analysis of the actual name phrases. To be able to demonstrate the extensive material, I have elaborated a scheme to divide the 115 different types of name phrases into 13 main categories. The analysis of the material for Helsinki is based on frequency calculations of the different types of name phrases every thirtieth year, as well as on describing variation in the structure and semantic content of the name phrases, e.g. social variation in the use of titles and epithets. In addition to this, by applying a biographic-genealogical method, I have conducted two case studies of the usage of women s name phrases in the two chosen families. The study is based on parish registers from the period 1780−1929, estate inventory documents from the period 1780−1928, registration forms for liberty of trade from the period 1880−1908, family announcements on newspapers from the period 1829−1888, gravestones from the period 1796−1929 and diaries from the periods 1799−1801 and 1818−1820 providing a corpus of 5 950 name phrases. The syntactic-semantic analysis has revealed the overall picture of various ways of denoting women in official documents. In Helsinki, towards the end of the 19th century, the use of inherited family names seems to be almost fully developed in official contexts. At the late 19th century, a patronymic still appears as the only surname of some working-class women whereas in the early 20th century patronymics were only entered in the parish register as a kind of middle name. In the beginning of the 19th century, most married women were still registered under their maiden names, with a few exceptions among the bourgeoisie and upper class. The comparative analysis of name phrases in diaries, however, indicates that the use of the husband s family name by married women was a much earlier phenomenon in private contexts than in official documents. Keywords: socio-onomastics, syntactic-semantic analysis, name phrase, patronymic, maiden name, husband s family name

Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936

Tutkimuksessa lähestytään oikeusvaltion paradoksia tarkastelemalla sen ilmenemistä valtiopäiväkeskusteluissa, joita käytiin hallituksen esityksistä tasavallan suojelulaiksi vuosina 1930 ja 1936. Oikeusvaltion paradoksin ytimessä on kysymys siitä, miten yksityisen oikeussubjektin myös valtion harjoittamalta mielivallalta nauttima suoja voidaan taata, kun eduskunta on ylin lainsäätäjä ja voi muuttaa myös perustuslakia, jossa tuo suoja taataan. Tämä kysymys korostuu etenkin poikkeusoloissa, jolloin toimeenpanovallalla tulisi olla riittävät valtuudet vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Oikeusvaltion paradoksin kannalta keskeisiä ovat muodollinen, laillisuutta ja muotoja painottava sekä materiaalinen, oikeusjärjestyksen sisällöllisiä periaatteita, kuten perusoikeuksia painottava oikeusvaltiotulkinta. Nämä kaksi tulkintaa ovat vaikeissa tilanteissa toistensa kanssa ristiriidassa ja päättäjät joutuvat tasapainoilemaan niiden välillä: toimiako tehokkaasti yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi, jolloin on riski valtion sisältä käsin tapahtuvasta oikeusvaltion murenemisesta, vai kunnioittaako perusoikeuksia ja altistaa valtakunta ulkoiselle vallankaappaukselle tai muille järjestyshäiriöille. Tutkimuskysymystä tarkastellaan vuosina 1930 ja 1936 eduskunnalle annettujen hallituksen tasavallan suojelulakiesitysten myötä. Esitykset tasavallan suojelulaiksi antoivat presidentille oikeuden, mikäli valtakuntaa uhkasi vaara tai yleinen järjestys ja turvallisuus olivat uhattuina, rajoittaa tiettyjä hallitusmuodon toisessa luvussa taattuja perusoikeuksia. Vuonna 1930 lapuanliikkeen aiheuttama vallankaappauksen uhka oli todellinen ja hallituksen oli pakko antaa sen vaatimia säädöksiä kommunistisen toiminnan tukahduttamiseksi. Paradoksaalisesti laki oli samanaikaisesti lapuanliikkeen painostuksen tulos että yritys ottaa tilanne haltuun poikkeuslailla. Vuonna 1936 tilanne oli huomattavasti rauhallisempi. Lakia perusteltiin sekä maailmanpoliittisen tilanteen epävakaudella että tarpeella säätää poikkeustilanteista etukäteen osana pysyvää lainsäädäntöä. Valtuuksia ei kuitenkaan haluttu säätää osaksi valtiosääntöä, vaan säädös annettiin erillisenä poikkeuslakina. Eduskuntakeskustelussa kannat jakautuivat yleisesti ottaen siten, että lakien vastustajat esittivät materiaaliseen oikeusvaltiotulkintaan ja kannattajat muodolliseen oikeusvaltiotulkintaan lukeutuvia argumentteja. Vastustajien mielestä oli tärkeää kunnioittaa kansalaisten perusoikeuksia ja perustuslakien pysyvyyttä. He myös pelkäsivät lakien mahdollistamaa hallinnollista mielivaltaa. Lakien kannattajat puolestaan korostivat demokratian itsepuolustuksen tärkeyttä: oli yksilön kannalta parasta oikeusturvaa, että kumoukselliset voimat voitiin pitää kurissa. Vuoden 1930 laki jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin lopullisesti syksyllä 1930. Se oli osa kommunistilakipakettia, mutta sitä käytettiin lapuanliikkeen hillitsemiseksi ja Mäntsälän kapinan kukistamiseksi vuonna 1932. Vuoden 1936 laki hylättiin eduskunnassa. Vuonna 1939 annettiin vielä kolmas hallituksen esitys tasavallan suojelulaiksi. Se jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin syksyllä 1939. Hallituksen laajennettuja valtuuksia tarvittiin tällä kertaa sellaisia henkilöitä vastaan, joista voisi olla uhkaa Suomen ulkoiselle turvallisuudelle. Lain nojalla tehtiin satoja poliittiseen vasemmistoon kohdistuneita turvasäilöpidätyksiä sodan aikana. Tämä laki on kuitenkin rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

Revision of the scolopendrid centipede digitipes Attems, 1930, from India (Chilopoda: Scolopendromorpha): reconciling molecular and morphological estimates of species diversity

Recent work on molecular phylogenetics of Scolopendridae from the Western Ghats, Peninsular India, has suggested the presence of six cryptic species of the otostigmine Digitipes Attems, 1930, together with three species described in previous taxonomic work by Jangi and Dass (1984). Digitipes is the correct generic attribution for a monophyletic group of Indian species, these being united with three species from tropical Africa (including the type) that share a distomedial process on the ultimate leg femur of males that is otherwise unknown in Otostigminae. Second maxillary characters previously used in the diagnosis of Digitipes are dismissed because Indian species do not possess the putatively diagnostic character states. Two new species from the Western Ghats that correspond to groupings identified based on monophyly, sequence divergence and coalescent analysis using molecular data are diagnosed based on distinct morphological characters. They are D. jangii and D. periyarensis n. spp. Three species named by Jangi and Dass (Digitipes barnabasi, D. coonoorensis and D. indicus) are revised based on new collections; D. indicus is a junior subjective synonym of Arthrorhabdus jonesii Verhoeff, 1938, the combination becoming Digitipes jonesii (Verhoeff, 1938) n. comb. The presence of Arthrorhabdus in India is accordingly refuted. Three putative species delimited by molecular and ecological data remain cryptic from the perspective of diagnostic morphological characters and are presently retained in D. barnabasi, D. jangii and D. jonesii. A molecularly-delimited species that resolved as sister group to a well-supported clade of Indian Digitipes is identified as Otostigmus ruficeps Pocock, 1890, originally described from a single specimen and revised herein. One Indian species originally assigned to Digitipes, D. gravelyi, deviates from confidently-assigned Digitipes with respect to several characters and is reassigned to Otostigmus, as O. gravelyi (Jangi and Dass, 1984) n. comb.

Forgotten records of Chrysopelea taprobanica Smith, 1943 (Squamata: Colubridae) from India

The colubrid snake Chrysopelea taprobanica Smith, 1943 was described from a holotype from Kanthali (= Kantalai) and paratypes from Kurunegala, both localities in Sri Lanka (formerly Ceylon) (Smith 1943). Since its description, literature pertaining to Sri Lankan snake fauna considered this taxon to be endemic to the island (Taylor 1950, Deraniyagala 1955, de Silva 1980, de Silva 1990, Somaweera 2004, Somaweera 2006, de Silva 2009, Pyron et al. 2013). In addition, earlier efforts on the Indian peninsula (e.g. Das 1994, 1997, Das 2003, Whitaker & Captain 2004, Aengals et al. 2012) and global data compilations (e.g. Wallach et al. 2014, Uetz & Hošek 2015) did not identify any record from mainland India until Guptha et al. (2015) recorded a specimen (voucher BLT 076 housed at Bio-Lab of Seshachalam Hills, Tirupathi, India) in the dry deciduous forest of Chamala, Seshachalam Biosphere Reserve in Andhra Pradesh, India in November 2013. Guptha et al. (2015) further mentioned an individual previously photographed in 2000 at Rishi Valley, Andhra Pradesh, but with no voucher specimen collected. Guptha’s record, assumed to be the first confirmed record of C. taprobanica in India, is noteworthy as it results in a large range extension, from northern Sri Lanka to eastern India with an Euclidean distance of over 400 km, as well as a change of status, i.e., species not endemic to Sri Lanka. However, at least three little-known previous records of this species from India evaded most literature and were overlooked by the researchers including ourselves.

Apuntes sobre el exilio antiperonista en Montevideo entre 1943 y 1945

Resumen: Entre fines de agosto de 1943 y septiembre de 1945, numerosos opositores al régimen militar vigente en la Argentina se exiliaron en Montevideo. Ellos pertenecían a diversos partidos políticos unidos por un fuerte rechazo y condena al régimen político autoritario. Desarrollaron una prolífica actividad política e intelectual a través de dos organizaciones, Patria Libre y Asociación de Mayo, desde las cuales publicaban respectivamente Pueblo Argentino y Voz Argentina. Si bien los principales opositores al régimen militar que se exiliaron desarrollaron diversas actividades políticas y periodísticas, aún no se han producido estudios detallados sobre las mismas. Teniendo en cuenta la ausencia de conocimiento al respecto, en este artículo presentamos un análisis preliminar sobre el exilio de estos políticos en el Uruguay en el período 1943-1955. En particular, nuestro objetivo específico consiste en analizar todos los artículos que Luciano Molinas, Nicolás Repetto, Santiago Nudelman y José Aguirre Cámara publicaron en Voz Argentina para reflexionar sobre cómo estos actores se percibían a sí mismos frente al gobierno militar argentino y cómo conceptualizaban los fenómenos políticos que ocurrían en su país

Ecos de la obra de José Manuel Estrada en el constitucionalismo brasileño de la Primeira República (1889-1930)

Tras la caída del emperador Pedro II, el modelo constitucional argentino inspirado en el pensamiento alberdiano ejerció una fuerte influencia sobre los próceres republicanos brasileños… y doctrinarios argentinos de ese momento, como José Manuel Estrada, fueron apreciados como autoridades intelectuales por los operadores jurídicos...

La crisis de 1930 y las políticas del New Deal : un examen desde la economía y las instituciones

Resumen: La presente investigación consiste en un análisis, desde la perspectiva de la economía y las instituciones, de las políticas del New Deal, implementado por Franklin D. Roosevelt en los Estados Unidos durante la crisis económica de los años 30. Para realizar dicho análisis se presentan los elementos principales de la crisis de 1930, luego se realiza un estudio de las políticas económicas aplicadas en el contexto de un marco de gran innovación institucional, y concluye evaluando las políticas expuestas, tanto desde el enfoque de sus resultados macroeconómicos como de su desempeño institucional. De esta manera el presente documento incluye un diagnóstico histórico del contexto norteamericano en aquel entonces y resalta los aspectos que motivaron a dicha administración a la aplicación de New Deal. Finalmente, se realiza un análisis del impacto macroeconómico de las políticas aplicadas. La conclusión sintetiza las principales enseñanzas de la experiencia desde la perspectiva de política económica y del diseño de la regulación, para concluir con algunas reflexiones acerca de su posible implementación en la actualidad.

La influencia de Diego Abad de Santillán en la conformación de una red intelectual libertaria latinoamericana, 1920-1930

Resumen: El anarquismo encontró en el internacionalismo un elemento esencial para la unión del movimiento libertario, pues consideraba que una alianza universal se lograría sólo atravesando las fronteras. Fueron numerosos los pensadores ácratas que buscaron cumplir este objetivo y que, desde su papel de teóricos-militantes, no sólo contribuyeron a la conformación del universo intelectual anarquista en Buenos Aires en las primeras décadas del siglo XX sino que, a través de su rol de agentes activos en el proceso de gestación, recepción y circulación de ideas, intentaron relacionar el anarquismo local con el latinoamericano y el europeo. Dentro de este grupo se destacó, entre los años 1920 y 1930, Diego Abad de Santillán quien, tanto en su papel de teórico como de militante, periodista, escritor, editor y traductor, constituyó una pieza fundamental para el engranaje intelectual libertario desplegado entre Europa y América Latina, e integró el conjunto de pensadores que lideraron el anarquismo argentino. Al cruzar ambos movimientos, no sólo actuó como nexo sino que también buscó representar, y dar respuestas, a los múltiples y variados intereses de la clase trabajadora.

La dirigencia y la formación de recursos especializados para el desarrollo comercial, en la ciudad puerto de Rosario y su región, 1890-1943

Resumen: La ciudad de Rosario y su región experimentó en las primeras décadas del siglo XX un proceso de modernización institucional sin precedentes por su magnitud. En el presente artículo se analiza la interrelación entre sectores de la dirigencia, puntualmente la vinculada al sistema educativo provincial y la Bolsa de Comercio de Rosario, por generar recursos especializados que acompañaran el crecimiento de la actividad mercantil y la transferencia de dichos recursos a una de las principales ramas de la producción: la comercialización de cereales. De allí que el trabajo consta de tres partes: el movimiento Pro Escuela de Comercio, el movimiento pro universidad y el inicio del proceso de transferencia de las primeras investigaciones académicas del área.

Temas de historia argentina y americana, 2008, n° 12 (número completo)

Intelectuales y poder: la influencia de Carlos Nino en la presidencia de Alfonsín / Cristina Basombrío -- Notas sobre la influencia de las ideas políticas españolas en la Argentina. Siglo XIX / Miguel Ángel De Marco -- El significado de La rosa blindada en el ámbito intelectual argentino de la década de 1960 / María Victoria Carsen -- Una alternativa diferente. El teatro libertario (1910-1930) / María Fernanda De La Rosa -- El límite, la marca y la huella. Reflexiones acerca de la construcción de identidades socioculturales en América Latina / Valeria M. Elizalde -- Crisis política y realineamientos partidarios en los años en los años treinta. Partidos políticos en Catamarca (1928-1932) / Carlos Humberto Ibáñez, Luis Alejandro Alvero -- El doctor Dick Edgar Ibarra Grasso y el hallazgo y desciframiento de la escritura indígena andina / Julio M. Luqui Lagleyze -- El ocaso de la UCR Antipersonalista y el aporte del radicalismo a la construcción del peronismo (1943-1946) / Elena T. Piñeiro -- Leyes de Reforma de Regulares, extinción de los agustinos cuyanos y algunos modelos de secularización / Emiliano Sánchez Pérez, Osa -- Reseñas Bibliográficas