999 resultados para naiset - työ - Sardinia
Resumo:
Työ käsittelee tietohallintoa tietointensiivisenä yrityspalveluna Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Yliopiston tulee keskittyä omaan ydinosaamiseensa sekä erottaa sisäiset yrityspalvelut omiksi kokonaisuuksikseen. Tähän on käytetty tietohallinnon osalta tilaaja tuottajamallia. Mallin puitteissa tietohallintoyksikkö on kattavasti tunnistanut ja määritellyt oman toimintansa sekä asiakkaidensa perustarpeet. Tietohallinnon palvelut ovat tietointensiivisiä yrityspalveluita, joiden tarkoituksena on täydentää asiakkaiden osaamista ja kykyä tuottaa innovaatioita sekä välittää muualla tuotettua tietoa ja teknisiä ratkaisuja tähän tarpeeseen. Tietointensiivisen palveluntuottajan asiantuntijuus on kokemusperäistä ja hiljaista tietoa, jota on lähtökohtaisesti vaikea muuttaa organisatoriseksi tiedoksi eli lisäarvoksi organisaation toiminnalle. Tuotteistamista on hyödynnetty tietohallinnon prosessien muuttamiseksi eksplisiittisiksi. Tuotteistamalla standardoidaan prosesseihin liittyvät parhaat käytänteet, joka tarkoittaa kokemusperäisesti hyväksi havaittujen toimintatapojen rutinoimista. Tuotetut palvelut on tuotteistettu palvelupaketeiksi, joista on laadittu yksityiskohtainen palvelukuvaus sekä laskettu tuotekohtainen hinta. Palvelumallin soveltaminen takaa yksikkökustannusten, skaalaetujen, riskin jakaantumisen ja teknologisen kehityksen optimoinnin yliopistossa.
Resumo:
Työ jakaantuu kirjalliseen tutkimukseen sekä kokeelliseen osaan. Työn kirjallisuustutkimus käsittelee laserleikkausta yleisesti ja kartoittaa tämän hetken tilannetta kuitulaserin mahdollisuuksista ruostumattomien terästen leikkauksessa. Työn kokeellinen osuus käsittelee ruostumattomien terästen kuitulaserleikkauksesta levypaksuuksilla 3 mm ja 6 mm. Kokeissa tutkitaan leikkauspään leikkaussuunnan mukaisen kulman muutoksen vaikutusta leikkausnopeuteen. Leikkauksissa määritetään neljälle eri leikkauspään kulmalle suurin mahdollinen leikkausnopeus.
Resumo:
Työn aihe on noussut kirjoittajan tarpeesta selvittää itselleen eroja erilaisten näyttelemisen tekniikoiden välillä. Hän kokee käyttävänsä rooliensa rakentamiseen aina samanlaista prosessia, joka ei ole minkään tietyn tekniikan kaltainen, vaan käytännön työn opettama. Vaikka prosessi on tuttu, se ei ole jäsennelty. Työn tarkoituksena on selvittää, mistä kirjoittajan näyttelemisen ja roolinrakennuksen tapa koostuu ja saada vastauksia häntä vaivanneisiin kysymyksiin, kuten nojaako hän tekniikoihin, onko oma tapa toimiva ja ovatko roolit toistensa kaltaisia. Työ käsittelee näyttelemisen tekniikoita ja kirjoittajan suhdetta niihin. Työssä näyttelemisen tekniikat jaetaan eläytyviin ja teknisiin tapoihin. Esittelemällä pääkohtia kolmesta eläytyvästä ja kolmesta teknisestä lähestymistavasta, työ antaa näkökulmia näyttelemiseen ja roolinrakentamiseen. Työ esittelee Laurence Olivierin, Yoshi Oidan, David Mamet'n, Konstantin Stanislavskin ja Lee Starsbergin käsityksiä näyttelemisestä. Se esittelee lyhyesti myös hahmometodisen tavan lähestyä näyttelijäntyötä ja esiintymistä. Tekniikoiden esittelyn kautta kirjoittaja tutustuu omaan näyttelemisen tekniikkaansa. Hän esittelee oman vakiintuneen roolinrakentamisen tapansa ja pohtii oman näyttelemisensä teknisiä ja eläytyviä osia. Vakiintunen tavan toimivuuteen tutustutaan kolmen lyhyen omakohtaisen roolianalyysin kautta. Ne auttavat kirjoittajaa tunnistamaan oman roolinrakentamisen tekniikkansa ja näkemään sen hyvät ja huonot puolet. Johtopäätelmät käsittelevät huomioita erilaisten tekniikan tunnistettavuuksista kirjoittajan omassa näyttelemisestä. Se on osaltaan myös kuvaus tiedostamattomasta oppimisprosessista ja asenteiden muutoksesta produktioissa näyttelemisen kautta.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa esittelen kassamyyjän työtä tämän päivän päivittäistavarakaupassa. Tämä kuuluu kaupunkikansatieteellisen tutkimuksen ja erityisesti työpaikkatutkimukseen. Tutkimusote on luonteeltaan empiirinen, refleksiivinen ja kulttuurianalyyttinen. Pääasiallisena lähteenä olen käyttänyt tekemiäni haastatteluja sekä omaa kokemustani kaupan kassan työstä. Osalla haastateltavistani on kymmeniä vuosia kestänyt kokemus kaupantyöstä ja joku on ollut kaupassa töissä vain muutaman vuoden. Ajallista perspektiiviä tämän päivän myyjän työhön saan myös historioitsija Marjaliisa Hentilän väitöskirjatutkimuksesta, joka kertoo myyjän työn kehittymisestä vuosisatojen kuluessa aina automarkettien yleistymiseen saakka. Määriteltyäni ensin myyjä -käsitteen ja esiteltyäni tutkimusmateriaaliani, esittelen kolmannessa luvussa kulttuurianalyysi -menetelmän, jota käytän tutkimuksessani. Kulttuurianalyysin esittelivät ruotsalaiset kansatieteilijät B. Ehn ja O. Löfgren. Käytän heidän vuonna 1982 esittelemäänsä teemaluetteloa tutkimuksessani. Kulttuurianalyysin teemojen avulla tutkija pystyy etäännyttämään itseään tutkimuskohteestaan. Tutkimuksessani löytyy näistä teemoista kahdeksan. Esittelen teemoja, ja pohdin niiden välityksellä kaupan kassamyyjän työn työkulttuuria. Aloitan analyysini paikan kuvailulla ja etenen kassamyyjän työn sisällön kuvailemisen päätyen myyjän vaatetuksen kuvailemiseen. Teemat joita käytän, ovat aikaan, paikkaan ja sosiaaliseen kontekstiin liittyviä. Aika- ja paikka -teemat ovat työpisteen kuvailemista ja työajan ja vapaa-ajan pohtimista myyjän työn kannalta. Sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluvat käsitykset moraalista, yksilön ja ryhmän eroja maskuliinisuutta tai tässä enemmänkin feminiinisyyttä. Se kuka käyttää valtaa ja kuinka hierarkia näkyy ja toimii kassalla kuuluvat myyjän työn sosiaaliseen kontekstiin. Lopuksi tutkielmassani pohdin sitä, mitä olen saanut haastattelujani analysoimalla selvitettyä kassamyyjän työstä: myyjän työ on muuttunut paljon monen haastateltavani työuran aikana. Tulevaisuudessa on yhä vähemmän kaupan kassoja. Se johtuu jo siitä että kaupassa koulutetaan monitaitoisia kaupan työntekijöitä.
Resumo:
Internet-verkon sisältöpalvelut ovat viime vuosina kehittyneet siten, että yhä suurempi osa sisällöstä on käyttäjäyhteisön itse tuottamaa. Esimerkkejä tällaisista uusista palveluista ovat verkkopäiväkirjat eli blogit, valokuva- ja videotietokannat Flickr ja YouTube sekä nk. wiki- sivustot. kuten Wikipedia-tietosanakirja. Tässä työssä tutkittiin, onko vastaavaa sisällöntuotannon muutosta tapahtunut avoimissa alueverkoissa. Työssä myös esitetään eräät määritelmät avoimille ja operaattorineutraaleille verkoille. Toisena tavoitteena oli tutkia, hyödynnetäänkö avoimien alueverkkojen palveluissa verkon alueellisuutta. Työ toteutettiin kyselytutkimuksina alueverkkojen ylläpitäjille sekä käyttäjille. Kyselystä saatujen tulosten mukaan avoimissa alueverkoissa ei ole laajalti tarjolla käyttäjälähtöisiä sisältöpalveluja, mutta paikallisuutta hyödyntäviä palveluja on tarjolla. Toisaalta kyselytulosten mukaan käyttäjät toivovatkin alueverkoilta nimenomaan paikallisuutta hyödyntäviä palveluja. Käyttäjälähtöisiä sisältöpalveluja käytetään runsaasti, mutta ilmeisesti laajemman Internet-verkon tasolla.
Resumo:
Työssä tutkittiin pienpuhdistamon ylijäämälietteen ominaisuuksia ja käyttäytymistä pienpuhdistamon ylijäämälietteen tiivistys- tai kuivausmenetelmän kehittämisen teoriapohjaksi. Työ sisältää myös lietteiden tiivistysmenetelmien kustannustarkastelua. Kokeellisessa osuudessa käytettiin työn teettäjän Oy KWH Pipe Ab:n valmistamien pienpuhdistamojen ylijäämälietettä. Tutkittava ylijäämäliete oli peräisin asukasvastineluvultaan 5–95 pienistä aktiivilietelaitepuhdistamoista. Tiivistys- tai kuivausmenetelmän kehittämisen tarkoituksena on saavuttaa kustannussäästöjä pienpuhdistamon ylijäämälietteen kuljetusmatkojen vähentämisen kautta. Soveltuvia vertailtavia sovelluksia ovat staattiseen laskeuttamiseen perustuvat menetelmät, mekaaniset ruuvi- ja linkokuivaimet, kuivauslava ja flotaatio. Tarkasteltavien menetelmien tuli olla käytöltä ja huollolta sekä käyttökuluiltaan edullisia ja yksinkertaisia. Ylijäämälietteiden ominaisuuksia ja käyttäytymistä tutkittiin kirjallisuuslähteistä ja käytännön kokein. Kokeissa tarkasteltiin ylijäämälietteen laskeutumis- ja nousuominaisuuksia, redox-potentiaalin vaihtelua seisovassa näytteessä ja flotaation onnistumista testattavalle lietteelle. Kokeet tehtiin kullakin kerralla eri ajankohtana otetuille lietenäytteille, käytettyjä puhdistamoja oli useita ja mitoitus, kuormitus sekä jäteveden laatu vaihteli paljon.
Resumo:
The objective of the research was to study the influence of temperature, oxygen pressure, catalysts loading and initial COD concentration of debarking wastewater on the pollutants during the catalytic oxidation. More importantly, how the addition of catalyst affects the wet oxidation process. The whole work was divided into two main sections, theoretical and experimental parts. The theoretical part reviews the pulp and paper industry from wood processing to paper production as well as operations that generate wastes. Treatment methods applicable for industrial pulp and paper mill effluents were also discussed. Wet oxidation and catalytic wet oxidation processes including mechanism, reactions, kinetics and industrial applications were previewed. In the experimental part, catalytic wet oxidation process were studied at 120-180°C, 0-10 bar oxygen pressure, 0-1 g/L catalyst concentration and 1000-3000 mg/L initial COD concentration. Responses, such as Chemical oxygen demand (COD), Total organic carbon (TOC), colour, lignin/tannin, Biochemical oxygen demand (BOD) and pH were measured. In the experiment, the best conditions occurred at 180°C, 10 bar, l g/L catalyst concentration and 3000mg/L initial COD. At these conditions; 74% COD, 97% lignin/tannin, 54% TOC, 90% colour were removed from the wastewater. pH was greatly reduced from 7 to 4.6. Lignin/tannin was removed most. Lignin/tannin showed linear dependency with colour during oxidation. Temperature made the most impact in reducing contaminants in debarked wastewater.
Resumo:
Diplomityössä suunnitellaan eristekourujen ponttauslaite, jolla pystytään ponttaamaan eristekouruja. Pontattavien eristekourujen pituus ja halkaisija muuttuvat. Suunnittelun lähtökohtana on nykyisin käytössä olevien ponttauslaitteiden ergonomia- ja työturvallisuusongelmat. Työssä käydään läpi erilaisia mahdollisuuksia ponttauslaitteen toteutukseen ja kehitellään kaksi periaatteellista ratkaisua toimiviksi kokoonpanoiksi. Kokoonpanoista valitaan perustellusti parempi vaihtoehto jatkokehitykseen ja se kehitellään valmiiksi ponttauslaitteeksi. Työ käsittää laitteen mekaniikkasuunnittelun, automaatiosuunnittelu rajataan työn ulkopuolelle. Työn eteneminen seuraa järjestelmällisen koneensuunnitteluprosessin vaiheita. Lopputuloksena suunniteltiin laite, joka toteuttaa sille asetetut suoritusvaatimukset. Suunniteltu laite on turvallinen ja ergonomiset vaatimukset täyttävä. Lisäksi laitteen rungolle tehtiin värähtelytarkasteluja, joiden perusteella analysoitiin ominais- ja herätetaajuuksien suhteita sekä rungon jäykistämisen vaikutuksia.
Resumo:
Stable isotope fractionation analysis of contaminants is a promising method for assessing biodegradation of contaminants in natural systems. However, standard procedures to determine stable isotope fractionation factors, so far, neglect the influence of pollutant bioavailability on stable isotope fractionation. On a microscale, bioavailability may vary due to the spatio-temporal variability of local contaminant concentrations, limited effective diffusivities of the contaminants and cell densities, and thus, the pollutant supply might not meet the intrinsic degradation capacity of the microorganisms. The aim of this study was to demonstrate the effect of bioavailability on the apparent stable isotope fractionation, using a multiphase laboratory setup. The data gained show that the apparent isotope fractionation factors observed during biodegradation processes depend on the amount of biomass and/or the rate of toluene mass transfer from a second to the aqueous phase. They indicate that physico-chemical processes need to be taken into account when stable isotope fractionation analysis is used for the quantification of environmental contaminant degradation.
Resumo:
Uusiutuvan energian tuottamisen lisääminen on edellytys saavuttaaksemme EU:n asettamat tavoitteet. Tämän takia on syytä tutkia kaikki mahdollisuudet uusiutuvan energian tuottamisen lisäämiseksi jopa aivan pienimmistä laitoksista lähtien. Tämän työn tarkoituksena on tutkia pienvesivoiman taloudellisuutta ja kannattavuutta energiantuotannossa. Työssä suoritetaan myös kustannuslaskenta, jossa pohditaan käytöstä poistetun laitoksen palauttamista takaisin sähkön tuotantoon. Samalla käydään läpi teknisiä, taloudellisia ja lakisääteisiä kysymyksiä, joita pienvoiman verkkoonliittäminen aiheuttaa. Tämä työ on eräänlainen käsikirja pienvesivoimasta. Pienvesivoiman liittäminen jakeluverkkoon on sinällään suojausteknisesti yksinkertaista, mutta kaikkien eri taloudellisten ja lakiteknisten tekijöiden huomioonottaminen on puolestaan haastavaa. Laitosten käyttö ja kunnossapito eivät sinällään vaadi sähköteknistä osaamista, kunhan turvallisuusseikat otetaan visusti huomioon. Työssä havaittiin, että pienvesivoima ei pienissä laitoksissa riitä kattamaan suuria työvoimakustannuksia, joita syntyy, kun yritysten henkilökunta ottaa osaa laitoksen toimintaan. Toisaalta pienvesivoima on erinomainen tapa tuottaa sähköä yksityiselle ihmiselle, mikäli hän on itse valmis operoimaan laitosta eikä laske omalle työlleen suuria kustannuksia. Edellytyksenä on, että omalta maa‐alueelta löytyy pienikin puro suhteellisen läheltä jakeluverkkoa.
Resumo:
Tässä työssä kuvataan menetelmä, jonka avulla on mahdollista sorvausprosessista mitattujen signaalien perusteella muokata lastuamisprosessin parametreja siten, että prosessissa mahdollisesti esiintyvät ongelmatilanteet korjataan. Työ on tehty osana Feedchip-tutkimushanketta ja tukeutuu tutkimushankkeessa aiemmin tehtyyn työhön vaadittavien korjaustoimenpiteiden, signaaleja mittaavien antureiden instrumentoinnin sekä alustavan ongelmatilanteiden ominaispiirteiden signaaleista tunnistuksen osalta. Tämä työ keskittyy esittelemään toiminnot, joiden avulla aiemmat tulokset voidaan koota yhteen kokonaisuuteen. Järjestelmän toiminta edellyttää sen osien toiminnan korkean tason koordinointia. Lisäksi määritellään päättelyjärjestelmä, joka kykenee mitatuista arvoista tunnistettujen ongelmatilanteiden esiintymisasteiden perusteella määrittämään tarvittavat toimenpiteet ongelmatilanteiden poistamiseksi. Kandidaatintyön rinnalla toteutetaan ohjelmisto Lappeenrannan teknillisen yliopiston konepajatekniikan laboratorion sorvausjärjestelmän yhteyteen rakennetun prototyyppilaitteiston ohjaamiseksi.
Resumo:
The level of health care in Russia is mostly still below the western standards, but lately it has been developing quite positively. Many ICT solutions (telemedicine applications) have been developed for health care in Finland, but since the domestic market is so small, it’s necessary to expand to foreign markets to make the Finnish R&D projects more profitable. Telemedicine applications are not yet widely used in Russia, but since the health care system is going through fast changes, leapfrog effects can be expected and new modern applications and technologies will be implemented. This will open numerous business opportunities for Finnish technology developers. This thesis aims to be the first evaluation of the market and form an outlook of the health care system and telemedicine applications already utilized in Russia. The results of this study can be used for focusing further research ultimately aiming at technology implementation. The study showed that there is potential for many types of telemedicine solutions, e.g. electronic patient records and home monitoring systems; providing that further research in this field is needed.
Resumo:
Sales configurators are essential tools for companies that offer complicated case specifically crafted products for customers. Most sophisticated of them are able to design an entire end product on the fly according to given constraints, calculate price for the offer and move the order into production. This thesis covers a sales configurator acquisition project in a large industrial company that offers cranes for its customers. The study spans the preliminary stages of a large-scale software purchase project starting from the specification of problem domain and ending up presenting the most viable software solution that fulfils the requirements for the new system. The project consists of mapping usage environment, use cases, and collecting requirements that are expected from the new system. The collected requirements involve fitting the new sales system into enterprise application infrastructure, mitigating the risks involved in the project and specifying new features to the application whilst preserving all of the admired features of the old sales system currently used in the company. The collected requirements were presented to a number of different sales software vendors who were asked to provide solution suggestions that would fulfil all the demands. All of the received solution proposals were exposed to an evaluation to determine the most feasible solutions, and the construction of evaluation criteria itself was a part of the study. The final outcome of this study is a short-list of the most feasible sales configurator solutions together with a description of how software purchase process in large enterprises work, and which aspects should be paid attention in large projects of similar kind.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on muodostaa yleinen kustannusrakenneviitekehys aaltopahvituotteelle. Lisäksi työ määrittelee ja dokumentoi kustannusrakenteeseen liittyvät tärkeimmät tietolähteet. Diplomityö on tehty erään aaltopahviteollisuusyrityksen toimeksiantona ja liittyy kohdeyrityksessä tehtävään toiminnanohjausjärjestelmän uusimisprojektiin. Teoriaosassa muodostettua kustannusrakenneviitekehystä sovelletaan empiriaosassa työn kohdeyritykseen. Edellä mainittua sovellusta testataan vertailemalla vanhaa ja uutta laskentajärjestelmää toisiinsa kolmen erilaisen tuotteen avulla. Empirian kautta syntyneet työn tulokset osoittavat, että kustannusrakennetta määriteltäessä tärkeintä on huomioida päätöksenteon tietotarpeet ja turvata niiden täyttäminen. Aaltopahvituotteen yleisen kustannusrakenteen määrittäminen osoittautuu myös haastavaksi, koska aaltopahviteollisuusyritysten erilaiset ydinosaamisalueet vaikuttavat voimakkaasti siihen millainen määrittelystä lopulta tulee.
Resumo:
Soittotunnin vuorovaikusta on tutkittu hyvin vähän, ja puhetta tunneilla ei oikeastaan lainkaan. Puhe on olennaisen tärkeä osa soitonopetusta, joten tunnin puhutun osuuden tarkempi tarkastelu olisi opettajille ja opettajaksi opiskeleville hyödyksi. Tässä opinnäytetyössä esittelen keinoja soittotunnin kielellisen osuuden tutkimiseen. Tutkimuskohteina ovat erityisesti palaute sekä korjauspuhe. Työn aineistona on reilu kaksi tuntia pääosin Stadian opetusharjoittelun puitteissa koottua videokuvaa. Teoreettisen taustan muodostavat kaksi kielitieteen suuntausta, diskurssianalyysi ja keskustelunanalyysi. Näitä menetelmiä on aiemmin sovellettu monenlaisten keskustelutilanteiden tutkimiseen. Työ jakautuu taustan kuvailuun, aineiston esittelyyn sekä sen analyysiin kahta erilaista menetelmää soveltaen. Lopuksi pohdin, miten hyvin menetelmät sopivat soittotuntikielen käsittelyyn. Diskurssianalyyttisessa tarkastelussa sovellan soittotuntikieleen analyysimenetelmää, joka on alunperin kehitetty koululuokan kielen tutkimista varten, ja vertailen palautetta soittotuntiaineistossa ja koulu-luokkakeskustelussa. Menetelmä on sovellettavissa soittotuntikielen tutkimiseen ja sen avulla saa selkeitä, taulukoitavia tuloksia. Siinä on kuitenkin myös hankaluutensa, kuten analyysin tulkinnanvaraisuus ja se, ettei soittotunnin kieli ole yhtä selkeän kaavamaista kuin koululuokan. Keskustelunanalyyttisessa tarkastelussa vertailukohtanani on tutkimus, joka käsittelee korjauspuhetta orkesteriharjoituksissa. Opinnäytetyössäni keskityn selvittämään kyseisen mallin sopivuutta soittotuntipuheen tarkasteluun, joten menetelmä ei tuota selkeitä tuloksia. Se huomioi hyvin musiikillisen tilanteen erikoispiirteet, mutta rajaa tarkastelun ulkopuolelle kaiken paitsi korjauspuheen. Kaiken kaikkiaan opinnäytteeni osoittaa, että soittotunnin puhetta on mahdollista tarkastella monella eri tavalla. Työssä esitellyillä keinoilla on hyvät ja huonot puolensa, eikä kumpikaan niistä ole sellaisenaan täydellinen soittotunnin kielen kuvaamiseen. Mahdollisimman hyvän, tarkan ja hyödyllisen soittotuntipuheen analyysimenetelmän kehittäminen vaatisikin vielä paljon lisätutkimusta.