Taisteluteknisen osaamisen kehittyminen Virtual Battlespace 2-koulutuksessa

Diplomityöni tavoitteena oli tutkia Panssariprikaatin Panssarijääkärikomppaniassa vuonna 2012 toteutetun Virtual Battlespace 2 – simulaattorijärjestelmän hyötypilotoinnin yhteyttä yksikössä palvelleiden varusmiesten taisteluteknisen osaamisen kehittymiseen. Tutkimuksella on liityntäpintoja Puolustusvoimien maapuolustuksen kehittämisohjelmaan ja se tukee jalkaväen taistelukoulutuksen kehittämistä. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa tutkittava ilmiö on VBS2-järjestelmän koulutuskäytön yhteys ja mahdollinen vaikutus koulutettavien oppimiseen. Ilmiötä tarkastellaan koulutettavien henkilökohtaisten kokemusten ja oppimisen reflektion näkökulmasta. Tutkimuksen viitekehys on muodostettu toimintakyvyn kehittämistä, taisteluteknisen osaamisen rakentumista sekä virtuaalisia oppimisympäristöjä käsittelevistä teorioista. Tutkimusmenetelmänä sovellettiin tapaustutkimusta, jonka empiirinen aineisto kerättiin Panssarijääkärikomppanian varusmiesten ja henkilökunnan teemahaastatteluin. Aineisto käsiteltiin aineistolähtöisen analyysin periaattein. Tutkimuksen tuloksina ilmeni, että VBS2:n käytöllä ja Panssarijääkärikomppanian varusmiesten oppimisella oli heidän kokemuksensa perusteella havaittavissa yhteys. Keskeisenä havaintona VBS2-koulutus auttoi koulutettavia luomaan itselleen mielikuvan tavoitellusta toiminnasta, joka toimi sisäisenä vertailukohtana maastossa toteutettavassa taistelukoulutuksessa. Varusmiesten näkemykset VBS2-koulutuksen vaikutuksista oman taisteluteknisen osaamisensa kehittymiseen vaihtelevat hieman koulutustason ja tehtävän mukaan. Upseerikokelailla ja ryhmänjohtajilla oppimisessa korostuivat taistelukentän tapahtumien sekä oman joukon toiminnan kokonaisuuden hahmottamisen merkitys, jota tuki virtuaalisen oppimisympäristön avulla aikaan saatu poikkeuksellinen havainnollisuus. Miehistön jäsenet kiinnittivät johtajia enemmän huomiota järjestelmän tekniseen toimivuuteen liittyviin seikkoihin sekä eri toiminnallisuuksien realistisuuteen. Henkilökunta koki VBS2-koulutuksen vähentävän erityisesti teoriaoppituntien tarvetta ja nopeuttavan varusmiesten taisteluteknisten aiheiden oppimisprosessia siten, että maastossa toteutettaville soveltaville taisteluharjoituksille on käytettävissä aiempaa enemmän aikaa. VBS2-koulutus tukee käytännön kokemusten perusteella pitkävaikutteisesti maastossa tapahtuvaa taistelukoulutusta. Käytännön taisteluharjoitusten laadun koettiin lisäksi parantuneen varusmiesten ollessa totuttua aiemmin valmiita soveltamaan oppimaansa, sillä tyypillisimmät virheet oli saatu karsittua jo hyvin lyhytkestoisen VBS2-koulutuksen avulla. Yleisesti haastatellut varusmiehet pitivät VBS2:ta mielekkäänä ja motivoivana välineenä nykyaikaisen taistelukentän olosuhteiden ja oman sekä vihollisen toiminnan havainnollistamiseen ja opettamiseen. Myönteisten koulutustulosten aikaan saaminen edellyttää kouluttajilta korkeaa ammattitaitoa sekä VBS2:n käytön monipuolista hallintaa. Järjestelmäalustan tekniseen laatuun, toimivuuteen ja luotettavuuteen on panostettava, sillä erilaisista laitteisto-ongelmista johtuneet häiriötilanteet koettiin yhtenä eniten oppimista haittaavana ja motivaatiota laskevana tekijänä.

Rajavartiolaitoksen strategian toimeenpano 2005–2012 : kohti vahvempaa merellistä roolia?

Rajavartiolaitoksen julkaistua ensimmäisen strategiansa 2005 on sen toimeenpanon aloittamisesta kulunut tätä tutkimusta tehtäessä kahdeksan vuotta. Rajavartiolaitoksen strategia asetti viraston merelliselle roolille ja sen kehittämiselle eri toimialoittain joukon strategisia tavoitteita ja niitä tukevia toimenpiteitä, joilla pyrittiin vastaamaan tulevaisuuden turvallisuushaasteisiin ja vahvistamaan rajavartiolaitoksen roolia merellisen turvallisuuden keskeisenä viranomaisena. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ensisijaisesti, miten rajavartiolaitos on onnistunut strategiansa toimeenpanossa merellisen turvallisuuden näkökulmasta. Tämä edellytti ensinnäkin viraston toimeenpanoprosesseihin perehtymistä sekä niiden ymmärtämistä ja toiseksi tiettyjen valittujen toimeenpanon ilmiöön liittyvien tekijöiden mittaamista. Sen lisäksi, että tutkimuksella pyrittiin vastaamaan, miten strategia on toimeenpantu, oli sen tarkoituksena selvittää myös syitä, miksi tiettyyn lopputulokseen ja toimeenpanon vaikuttavuuteen oli päädytty. Tutkimuksella haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Tutkimuksen pääkysymyksiksi muodostui: i. Miten rajavartiolaitoksen strategian toimeenpano on toteutunut valitun teoriataustan valossa ja mikä on ollut strategian toimenpiteiden vaikuttavuus merellisen turvallisuuden näkökulmasta vuosina 2006–2011? ii. Miten toimeenpanon onnistumisen edellytykset täyttyivät ja miten toimeenpanoa voidaan kehittää parempien tulosten saavuttamiseksi? Pääkysymykseen vastatakseni muodostin seuraavat alakysymykset: iii. Miten rajavartiolaitoksen strategiaa on käytännössä toimeenpantu niin rajavartiolaitoksen esikunnassa kuin merellisissä hallintoyksiköissä ja miten se näyttäytyy niiden toiminnan suunnittelussa? iv. Miten julkishallinnon ja rajavartiolaitoksen käytössä olevat ohjausmekanismit ja prosessit ovat mahdollistaneet strategian toimeenpanon organisaatiossa? v. Mitä puutteita tai merkittäviä onnistumisia toimeenpanossa on havaittu ja tunnistettu? vi. Ovatko laaditun teoreettisen viitekehyksen tekijät relevantteja tutkittaessa strategian toimeenpanoa rajavartiolaitoksessa? Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona olivat toteutetun kyselytutkimuksen (n=47) aineisto, teemahaastattelut ja rajavartiolaitoksen julkinen asiakirja-aineisto. Aiempaa tutkimusta rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanosta ei ollut tehty. Tutkimuksessa ilmeni rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanon jäsentymättömyys. Toimeenpanoa tuki useita eri prosesseja, jotka saivat kuitenkin eri merkityksen riippuen, millä hallinnon tasolla liikuttiin. Strategian konkretisoituminen ei tapahtunut prosessin avulla, vaan yksittäisten virkamiesten kyvyllä toteuttaa strategiaa tukevia hankkeita. Merellistä turvallisuutta edistävät kehittämishankkeet lakkasivat olemasta tarkastelujaksolla niiden toimeenpanovaikutuksen jäädessä vähäiseksi. Rajavartiolaitoksen toimintakulttuuri koettiin erityisenä vahvuutena. Virastossa vallitsee toimeenpanon kulttuuri, jolla varmistetaan ainakin perustason toimeenpano. Jäsentyneemmällä toimeenpanorakenteella vastaavat toimenpiteet tuottaisivat arvioiden mukaan kuitenkin paremman tuloksen. Johtopäätöksenä olikin tiettyjen organisaatiorakenteiden korostuminen muiden ohi, jolloin strategisiin tavoitteisiin pyrittiin epäjohdonmukaisesti ja ehkä puutteellisella vaikuttavuusanalyysillä. Tutkimus osoitti rajavartiolaitoksen merellisen roolin kehittyneen tarkastelujaksolla, mutta toimeenpanoprosessin aikaansaannokset nähtiin kokonaisuudessa laihoina. Kahdeksan vuoden aikana on toteutettu laaja kirjo hajanaisia toimenpiteitä, joiden kokonaisuus jäi epäyhtenäiseksi ja jäsentymättömäksi. Keskeisimpänä tutkimuksen havaintona oli selkeä tarve toimeenpanoa tukevien prosessien määrittämisestä ja organisaation muokkaamista näitä prosesseja tukevaksi. Toisaalta rajavartiolaitos on onnistunut strategisessa viestinnässä resurssit antavan tahon suuntaan, mistä kertoo järjestelmällinen viraston toiminnan turvaaminen lisämäärärahoin sekä merkittävät kalustohankinnat tarkastelujaksolla.

Viron johtavat sotilasorganisaatiot ja niitten toiminta kansallisjoukkojen perustamisessa vuosina 1917-1918

Vuonna 1917 keväällä Venäjän vallankumouksen tuloksena ruvettiin Venäjän armeijan joukkoyksiköissä ja esikunnissa perustamaan sotilasedustuksia. Samaan aikaan venäläiset tarjoisivat Tallinnassa paikallisille virolaisille sotilaille mahdollisuuden perustaa omia kansallisjoukkoja Keisari Pietari Suuren merilinnakkeen yhteydessä. Näiden tuloksena perustettiin Tallinnassa Viron Sotilaiden Byro, joka johti Viron kansallisjoukkojen perustamista. Vaikka paikalliset bolsevikit ja Venäjän keskusjohto vastustivat voimakkaasti Viron kansallisrykmenttien luomista Tallinnassa, kasvoi Viron 1. jalkaväkirykmentin perustamisen myötä Venäjän armeijassa voimakaan virolaisten sotilaiden organisoitunut kansallinen liike.. Armeijan yhteydessä perustettiin lähes sata Viron sotilaiden edustusta. Kesällä 1917 koko Venäjän kattavassa sotilaskonferenssissa valittiin yhtenäinen ja kaikkia sotilasedustuksia yhdistävä ja johtava sotilasedustus, Viron Sotilaiden Ylin Neuvosto. Valittuun sotilasedustuksen päämääränä oli perustaa uusia Viron kansallisjoukkoja Venäjän armeijan yhteydessä yhteistyössä Viron paikallisten poliitikoiden sekä muun siviiliyhteiskunnan avulla. Vaikka Viron sotilasedustukset olivat aktiivisia ja yrittivät painostaa Venäjän poliittista ja sotilaallista johtoa, Viron 1.jalkaväkidivisioonan perustamista ei onnistuttu aloittamaan ennen vuoden 1917 joulukuuta. Vasta sitten, kun Venäjän sotilaallinen tilanne kehittyi Pohjan rintamalla niin huonoksi, että se oli suoranainen uhka pääkaupungille Pietarille, Venäjän poliittinen ja sotilaallinen johto oli valmis myöntämään luvan Viron kansallisen armeijakunnan perustamiseen. Bolsevikkien vallankaappauksen jälkeen lokakuussa 1917 ruvettiin lakkauttamaan vanhaa tsaarinarmeijaa ja sen myötä Viron Ylin Neuvosto ei onnistunut perustamaan taistelukykyistä Viron jalkaväkidivisioonaa. Päämääräksi nousi Viron sotilaiden pelastaminen Venäjältä ja I MS rintamilta sekä oman kotipihan puolustaminen peräntyvien Venäjän sotilaiden ryöstöltä. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on selvittää, miten Viron sotilaiden johtavat sotilasorganisaatiot perustettiin ja mitä ne saivat aikaiseksi sekä ketä olivat ne henkilöt, jotka silloin työskentelivät niissä?

Psykologiset operaatiot ja joukkokäyttäytyminen internetissä

Tieto- ja viestintäteknologian kehityksen myötä informaatioympäristöstämme on tullut globaali ja verkottunut. Digitaalisessa muodossa oleva tieto voi levitä sekunneissa ympäri maailmaa kenen tahansa saataville. Mielikuvilla on usein suurempi merkitys kuin faktoilla. Internetillä on kasvava rooli kansalaisten vuorovaikutuksessa ja tiedonhaussa; sieltä saatu informaatio vaikuttaa mielipiteisiin ja käyttäytymiseen. Internet on osa kybertoimintaympäristöä. Sen virtuaalisissa väkijoukoissa esiintyy samanlaisia joukkokäyttäytymisen ilmiöitä kuin fyysisessä maailmassa: kollektiivista älykkyyttä, massojen typeryyttä, villityksiä ja mellakoita. Tutkielman tavoitteena on selvittää kuinka internetissä ilmenevää joukkokäyttäytymistä voidaan hyödyntää psykologisissa operaatioissa. Näkökulma on psykologinen vaikuttaminen asevoimien kannalta kybertoimintaympäristössä ja sen välityksellä. Tutkielmassa tarkastellaan ensin psykologisen vaikuttamisen ja joukkokäyttäytymisen teoreettista taustaa. Toiseksi kuvaillaan internetin ominaisuuksia viestinnän ja vaikuttamisen välineenä sekä joukkokäyttäytymisen toimintaympäristönä. Kolmanneksi havainnot sidotaan käytäntöön esimerkkien avulla. Neljänneksi johtopäätöksinä pohditaan internetin joukkokäyttäytymistä hyödyntävien psykologisten operaatioiden heikkouksia, vahvuuksia, mahdollisuuksia ja uhkia sekä arvioidaan operaatioiden toteuttamisen toimintamahdollisuuksia. Tutkielman aineisto koostuu kirjallisista dokumenteista: tutkimuksista, artikkeleista, doktriineista ja oppaista. Aineisto analysoitiin tulkintaa varten teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Teoreettinen tausta muodostuu viestinnän prosessimallien sekä emergentin normin, sosiaalisen identiteetin ja sosiaalisen vertailun teorioista. Johtopäätöksinä todetaan, että psykologisilla operaatioilla voidaan vaikuttaa virtuaalisissa joukoissa syntyviin normeihin ja ryhmäidentiteettiin joko tukemalla tai heikentämällä haluttuja piirteitä. Operaation sanoma voidaan joko aktiivisesti viestiä kohdeyleisölle tai passiivisemmin saattaa esille valittuun internetpalveluun kohdeyleisön löydettäväksi. Joukkokäyttäytymistä voidaan hyödyntää niin proaktiivisessa vaikuttamisessa kuin reaktiivisessa vastapropagandassa. Joukkokäyttäytyminen voi edistää psykologisen operaation sanoman leviämistä, luoda kuvaa massojen mielipiteestä, synnyttää johtajattomia joukkoja tai toisaalta paljastaa psykologisen operaation. Internetin joukkokäyttäytymisen ilmiöt ovat usein spontaaneja, nopeita sekä vaikeasti ennakoitavia. Psykologisilla operaatioilla aikaansaatava vaikutus arvioidaan lyhytkestoiseksi ja aikakriittiseksi.

Strategisen kumppanin osaamisen arviointi

Julkisen hallinnon organisaatioissa on eletty voimakasta muutosten aikaa. Myös puolustusvoimat, perinteisenä julkisen sektorin organisaationa on kohdannut muutospaineet ja toimintojen kehittämiseksi on lähdetty etsimään ratkaisuja verkostoitumisesta ja osaamisen johtamisesta. Kehittämistyö on toteutettu osana puolustushallinnon kehittämisohjelmia. Viime vuosina verkostoituminen ja osaamisen johtaminen ovat olleet voimakkaasti esillä myös yksityisellä sektorilla, jossa ne on nähty tärkeänä elementtinä kilpailukyvyn kehittämisessä. Tämä tutkimus käsittelee osaamisen varmistamiseen liittyvän osaamisen arvioinnin mahdollisuuksia julkisen ja yksityisen sektorin organisaation välisessä kumppanuudessa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisilla perusteilla kumppanin osaaminen on mahdollista arvioida strategisessa kumppanuudessa. Tutkimus kuuluu laadulliseen tutkimusperinteeseen, jossa tutkittavaa ilmiötä tarkasteltiin konstruktiivista tutkimusotetta soveltaen. Tutkittavina kohteina olivat strategisen kumppanuuden verkostoitumisen ja sekä osaamisen johtamiseen liittyvät teoreettiset viitekehykset. Empiirisen aineiston kerääminen toteutettiin haastatteluilla. Empiirisen aineiston osia liitettiin tutkimusraporttiin. Tutkimuksen perusteella saatiin kuva tutkimusasetelmaan valittujen teoreettisten soveltumisesta osaamisen arviointimenetelmien kehittämisen pohjaksi ja luotiin perusteet strategisen kumppanin osaamisen arvioinnin kehittämiselle. Osaamisen johtamisen oppirakenteista tunnistettiin, että tietojohtamisen, kyvykkyyksien- ja ydinosaamisen johtamisen sekä oppivan organisaation oppisuunnat soveltuvat arviointimenetelmien jatkokehittämisen pohjaksi. Verkostoitumisessa vaikuttavista teorioista dynaamisten kyvykkyyksien näkökulma arvioitiin soveltuvaksi jatkokehittämisen taustalle. Tutkimuksessa löydettiin myös jatkotutkimuksen ja kehittämisen kohteita, joiden perusteella tutkimusta tulisi kohdentaa esimerkiksi kumppanin osaamisen arviointikriteerien määrittämiseen dynaamisten kyvykkyyksien näkökulmasta, käytettävyysperusteisuuden määrittely ja operatiivisen sekä teknisen käytettävyyden osaamisalueiden määrittäminen osaamisen näkökulmasta.

Viron Puolustusvoimien liikekannallepanotietojärjestelmän käyttäjävaatimukset ja tietojärjestelmän kehittämistarpeet

Viron puolustusministereossa ja puolustusvoimissa on tiedostettu liikekannallepanon tietojärjestelmän kehittämistarve yleisen valmiuden kehittämisen myötä 2000 – luvuilta lähtien. Liikekannallepanon tietojärjestelmän kehittäminen nähdään yhtenä keskeisenä sodan ajan joukkojen perustamisvalmiuden kehittämiskohteena. Tarve on johtanut puolustusvoimien kehittämissuunnitelmiin siten, että järjestelmän käyttöönotto Viron puolustusvoimien ja suojeluskunnan vaatimissa esikunnissa sekä laitoksissa aikautuisi viimeistään vuonna 2015. Tutkimustyön kokonaistavoitteena oli nykyisen liikekannallepanotietojärjestelmän määrittelyn tarkentaminen ja kehittämisehdotuksien esittäminen käyttäjävaatimusten täydentämisen kautta. Tutkimuksessa keskityttiin alustavien käyttäjävaatimusten selvittämiseen ja tutkimustyön pääkysymystä lähestyttiin vaatimusmäärittelyn lähtökohdista ja liikekannallepanojärjestelmän tarpeista. Tutkimustyössä oli siis etusialla suorituskyvyn kehittämiseen liittyvä lähestymistapa. Varsinainen tutkimuskohde oli liikekannallepanojärjestelmä ja sen suorituskyky. Lisäksi selvitettiin pääsääntöisesti käyttäjävaatimusten merkitys tietojärjestelmien kehittämisessä ja rooli organisaatiotoiminnan strategian sekä tietohallinnon ratkaisujen välillä. Käytännössä analysoitiin Viron liikekannallepanotietojärjestelmän nykytilaa ja tuloksia verrattiin tietojärjestelmän kehittämisen yleisen teoriaan sekä kansainvälisen suorituskykyjen suunnittelun ohjeistukseen, jota kautta havaittiin kehitettävää tämän tutkimuksen tekohetkellä. Tutkimustyö on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksessa kartoitetaan ja kuvataan tutkijan oman kokemuksen ja kirjallisuuden perusteella havainnot käsiteltävästä tutkimusaiheesta. Kirjallisista lähteistä saatua aineistoa on täydennetty asiantuntijan teemahaastattelulla. Tutkimustyön tuloksena on tunnistettu kolme oleellista osakokonaisuutta, joiden huomioiminen parantaisi tietojärjestelmien hyödynnettävyyttä ja kehittämisen lähtökohtia Viron puolustusvoimissa: 1) tietotekniikkaa tulisi tarkastella toimintojen uudelleen arvioinnin kannalta, hyödyntämällä sitä uudenlaisten toimintomallien toteutuksessa; 2) vaatimusmäärittelyn kehittämisessä kansallisille tarpeille lisäksi kansainvälisten tarpeitten, rajapintojen sekä vaikutusten huomioiminen ja tarkastelu; 3) suoristuskykylähtöisyyteen ja vaatimusmäärittelyyn perustuvan hanketoiminnan kokonaisvaltainen soveltaminen puolustusvoimissa sekä tietojenkäsittelyn kehittämisen kokonaissuunnittelu ja kehittämistoimenpiteiden koordinoinnin toteuttaminen puolustusvoimissa.

Puolustusvoimien palkkausjärjestelmä

Puolustusvoimissa on siirrytty työn vaativuuden arviointiin ja työssä suoriutumiseen perustuvaan palkkausjärjestelmään viimeisen vuosikymmenen kuluessa. Muutoksella on tavoiteltu organisaation tuloksellista toimintaa ja johtamista sekä pyritty luomaan oikeudenmukaiset ja kannustavat palkkasuhteet, joiden perusteet ovat henkilöstön tiedossa ja sen hyväksymiä. Muutoksen on lisäksi katsottu edistävän miesten ja naisten samapalkkaisuutta. Aikaisempi tutkimus kuitenkin osoittaa, että palkkauksellista epätasa-arvoa koetaan Puolustusvoimissa niin miesten ja naisten kuin myös henkilöstöryhmien välillä. Tutkimuksessa on selvitetty Puolustusvoimien palkkausjärjestelmän rakenteellista toimivuutta sekä työn vaativuuden arviointia osana järjestelmän rakennetta. Opinnäyte on tapaustutkimus. Laadullisen sisällönanalyysin ja tilastollisten tunnuslukujen avulla kuvataan tutkimuksen kohde ja siinä tapahtunut muutos. Yhteensopivuusteorian mukaisesti palkitsemisjärjestelmän ja palkkarakenteen tulee olla yhteensopivia organisaation strategian kanssa, jotta ne tukevat organisaation tavoitteiden saavuttamista. Tutkimuksessa arvioidaan vaativuudenarviointijärjestelmän ja palkkauksen rakenteellista yhteensopivuutta sekä palkitsemisjärjestelmän yhteensopivuutta organisaation palkkapolitiikkaan. Palkkauksellista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuuden toteutumista arvioidaan sukupuolten ja henkilöstöryhmien välisen palkkauksellisen tasa-arvon näkökulmasta. Näiden periaatteiden toteutumista arvioidaan työn vaativuuden arvioinnin tuloksena muodostuneiden tehtävien vaativuusrakenteen sekä palkkaporrastuksen avulla. Tutkimuksessa havaittiin, että epätasa-arvoon johtava ongelma ei ole niinkään vaativuudenarvioinnin toimivuudessa, vaan vaativuusportaiden yhdistämisessä oikeudenmukaiseksi palkkarakenteeksi. Palkkauksen tason Puolustusvoimien palkkausjärjestelmässä määrittää ensisijaisesti sovellettava vaativuudenarviointijärjestelmä. Tehtävien vaativuudenarvioinnin avulla voidaan saavuttaa järjestelmien kesken johdonmukainen vaativuusrakenne, mutta tämä ei johda keskinäisesti oikeudenmukaiseen palkkarakenteeseen, vaan aiheuttaa sukupuolten, henkilöstöryhmien ja sopimusalojen välistä epätasa-arvoa. Palkkarakenteen kehittyminen ei ole parantanut järjestelmien välistä yhteensopivuutta ja tasa-arvoisuutta. Tutkimuksessa havaittiin, että palkkausjärjestelmän rakenteelliset ominaisuudet ovat merkittävin este sen sisäiselle ja ulkoiselle yhteensopivuudelle sekä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumiselle.

Ilmavoimat ulko- ja turvallisuuspolitiikan välineenä Suomessa vuonna 2025

Suomen puolustuspolitiikka nojaa tulevaisuudessa yhä enemmän kansainväliseen yhteistyöhön ja verkottuneen puolustuksen periaatteisiin. Puolustusmateriaalikustannusten kasvaminen ohjaa kumppaneita hakemaan uusia yhteistoimintatapoja ns. Pooling & Sharing ja Smart Defense-periaatteiden mukaisesti. Viimeisen vuosikymmenen aikana Suomen asema turvallisuuspoliittisessa kontekstissa on merkittävästi muuttunut eurooppalaisen, pohjoismaisen sekä Suomen ja Yhdysvaltojen tiivistyneen yhteistyön seurauksena. Suomen saavuttama asema Naton rauhankumppanina, pohjoismainen NORDEFCO-sotilasyhteistyö sekä kumppanuus Yhdysvaltojen kanssa muodostavat merkittävän ulkopoliittisen viestin geopoliittiseen ympäristöömme. Eräs Suomen ulkopolitiikan tärkeimmistä tavoitteista on sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutumisen välttäminen. Päämäärä pyritään saavuttamaan ulkopolitiikan ja diplomatian keinoin sekä ylläpitämällä uskottavaa kansallista puolustuskykyä. Keskeinen tekijä Suomen puolustuksen uskottavuudelle on kansainvälinen sotilasyhteistyö ja asevoimien järjestelmien sekä käyttö- ja toimintaperiaatteiden yhteentoimivuus. Puolustusvoimille hankittava pitkän kantaman ilmasta maahan –kyky, JASSM-ohjus (Joint Air-to-Surface Standoff Missile), mahdollistaa tulevaisuudessa operaatioiden ulottamisen vastustajan syvyyteen. Tällä suorituskyvyllä voi olla ennaltaehkäisevä vaikutus Suomen joutumiseksi sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi tai Suomen alueen hyväksi käyttämiseksi sotilaallisen uhkan kohdistuessa lähialueen Nato jäsenmaihin. Arvioitaessa Suomen puolustuksen uskottavuutta tarkastellaan useimmiten Venäjän sotilaspoliittista ja materiaalista kehitystä Suomen lähialueella. Tarkastelu rajoittuu usein geopoliittisesti Itämeren ympäristöön, jolloin globaalit muutostekijät tai Suomen muuttunut asema kansainvälisessä järjestelmässä jäävät huomioimatta. Asevoimien käyttäminen valtion ulkopoliittisten päämäärien tukemiseksi on kuulunut erityisesti suurvaltojen politiikkaan. Ranskassa la diplomatie aérienne ja Yhdysvalloissa Air Diplomacy käsittävät yleiseen diplomatiaan perustuvia toiminnan osa-alueita, joilla ilmavoimat voivat joko yhteistyön tai sotilaallisen pelotteen keinoin vaikuttaa valtioidensa ulkopolitiikkaan tai kansallisiin intresseihin. Tämän tutkimuksen pääongelmaksi muodostui kysymys, miten Suomen ilmavoimat voisi tukea ulkopoliittisten päämäärien saavuttamista Suomessa vuonna 2025. Ongelman ratkaisemiseksi selvitettiin, millainen on mahdollinen Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö vuonna 2025 ja mitä tarkoittavat käsitteet la diplomatie aérienne ja Air Diplomacy. Tutkimus toteutettiin tulevaisuuden tutkimuksen menetelmin luomalla tutkittavasta ilmiöstä systeeminen malli (systeemiajattelu) sekä toteuttamalla 18 asiantuntijan argumentoiva Delfoi-paneeli. Systeemissä huomioitiin Suomen geopoliittiseen ympäristöön vaikuttavia muutostekijöitä. Tutkimus osoitti, että suomalainen sotilasstrategia sekä ulkopolitiikan ja puolustusvoimien välinen suhde toisiinsa ovat osittain jäsentymättä. Puolustusvoimien tehtävät eivät nykyisessä muodossaan tue kenttäohjesäännössä määriteltyjen Suomen puolustuksen ulottuvuuksien mukaisia ulkopoliittisia päämääriä. Puolustusvoimien tehtäviin eivät sisälly Islannin ilmavalvonnan tyyppiset, ulkopoliittisia päämääriä tavoittelevat tehtävät. Asevoimadiplomatian keinoin on mahdollista nostaa Suomen painoarvoa kansainvälisessä järjestelmässä ja vahvistaa uskottavaa puolustuskykyä suhteessa muihin valtioihin. Geopoliittisessa ympäristössämme asevoimadiplomatia voi lisätä lähialueen vakautta ja korottaa mahdollisen vastustajan kynnystä kohdistaa Suomeen sotilaallisia operaatioita jopa ilman sotilaallista liittoutumista. Ilmavoimadiplomatia-käsitteelle ei toistaiseksi koettu tarvetta. Tutkimus osoitti, että Suomen ilmavoimien korkea yhteensopivuus, tiivis kansainvälinen yhteistyö sekä monipuolinen keinovalikoima mahdollistavat tulevaisuudessa valtion ulkopoliittisten päämäärien tukemisen. Tärkeimpiä ilmavoimadiplomatian keinoja vuonna 2025 ovat osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan, kansainvälinen harjoitusyhteistyö, ilmavoimien korkean valmiuden ja suorituskyvyn osoittaminen ulkovalloille sekä sotilaallinen tiedonvaihto. 2020-luvulla ulkopoliittisesti merkittävä ratkaisu on päätös Hornetin seuraajan hankinnasta.

Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän kehittyminen ja niitä koskevat ennusteet poliittisen realismin näkökulmasta

Valtiollisten instituutioiden laatiman tulevaisuustutkimuksen tarkoituksena on palvella poliittisia päämääriä luomalla pohjaa hallinnon suunnitelmille tavoitteiden saavuttamiseksi. Tulevaisuudentutkimuksen taustalla on uskomus siihen, että tulevaisuustiedon muodostaminen ei ole arvovapaata ja tulevaisuustiedon tarkoituksena on toimia suunnitelmien tai strategioiden lähtökohtana. Kansainvälisen politiikan tutkimuksen kohteena olevat ilmiöt ovat sijoittuneet perinteisesti nykyhetkeen tai menneisyyteen. Tulevaisuussuuntautuneisuuden haasteena on pidetty metodologian heikkoutta. Tässä tutkimuksessa selvitetään integroivan kirjallisuuskatsauksen avulla, miten Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän kehitystä arvioidaan Yhdysvaltojen tiedustelun, Britannian puolustusministeriön, Venäjän tiedeakatemian ja Yhdistyneiden Kansakuntien laatimissa tulevaisuustutkimuksissa. Tutkimuksessa selvitetään, mitä keskeisiä eroja valtioiden kehityksestä esitettyjen ennusteiden välillä on löydettävissä, ja mistä erot voivat johtua. Samalla tutkimuksessa tiivistetään kyseisten valtioiden kehitystä koskevaa tietoa. Tutkimuksen analyysiä tukeva, sekundäärinen aineisto muodostuu valtiokohtaisista ennusteista, tieteellisistä artikkeleista ja julkaisuista. Tutkimuksen näkökulman muodostaa poliittisen realismin teoria. Tutkimukset tarkastelevat tulevaisuutta eri näkökulmista. Erilaisen näkökulman vuoksi niissä käytetään osin erilaisia tekijöitä muutoksen analyysin kohteina. Selkeimmin muista tutkimuksista eroaa Venäjän tiedeakatemian tutkimus. Myös YK:n tutkimus eroaa muista, varsinkin metodologian, mutta myös institutionaalisen taustansa vuoksi. Molempien edellä mainittujen tutkimuksellisia tausta olettamia voidaan pitää liberalistisina. Britannian puolustusministeriön tutkimus on toteutettu selkeimmin realismin perusolettamuksien näkökulmasta ja sen päämäärää voidaan pitää osin uhkien turvallistamiseen tähtäävänä. Yhdysvaltojen tiedustelun tutkimuksessa voidaan nähdä pyrkimys suunnan näyttämisestä kohti toivottua tulevaisuutta. Tutkimuksessa esitetään muille valtioille ikään kuin tulevaisuuskartta, jota seuraamalla kaikki voivat voittaa. Brasilian osalta suurvalta-aseman tavoittelussa haasteeksi voi muodostua poliittinen tahto sotilaallisen voiman kehittämiseen. Intialla on nopeasti kasvavan talouden ja väestön lisäksi myös haasteita. Intian kehityksessä on ehkä kohdevaltioista eniten sellaisia tekijöitä, joiden johdosta kehityksen arvioiminen on muita haasteellisempaa. Myös Venäjän tulevaisuus näyttäytyy haasteellisena. Erityisesti talouden uudistamiseen ja väestönkehitykseen liittyvät ongelmat korostuivat kaikissa tutkimuksissa Venäjän tiedeakatemiaa lukuun ottamatta, sen käsitellessä pääosin Venäjän tulevaisuutta poliittisesta näkökulmasta. Venäjästä muodostuu tutkimusten valossa kuva valtiona, jonka merkitystä globaalissa kehityksessä ei pidetä kovin suurena sen joutuessa keskittymään sisäisten ongelmiensa ratkaisemiseen. Kiinan tulevaisuutta käsiteltiin jokaisessa tutkimuksessa eniten. Kiinan tulevaisuus tuntuukin olevan koko kansainvälisen järjestelmän kannalta ratkaisevassa roolissa. Keskeisimpänä havaintona voidaan todeta, että tuloksien perusteella arviot Kiinan valta-aseman kasvusta vaihtelevat, mutta niitä voidaan pitää pääosin liian optimistisina.

Sotilaallinen suorituskyky ja asevelvollisuuden jatkuvuus Suomessa ja Israelissa

Yleinen asevelvollisuus on ollut yhtenä asevoimien henkilöstönhankinnan tapana noin 200 vuoden ajan. Asevelvollisuus ei kuitenkaan ole enää itsestäänselvyys. Etenkin kylmän sodan päättyminen on johtanut siihen, että asevelvollisuutta käytetään yhä harvemmassa maassa. Tutkimus sai alkunsa tutkijan mielenkiinnosta selvittää, miksi kahdessa niin erilaisessa tur-vallisuustilanteessa olevassa maassa kuin Suomessa ja Israelissa käytetään edelleen asevel-vollisuutta. Suomessa pakollinen asevelvollisuus koskettaa miespuolista ikäluokkaa ja Israe-lissa sekä miehiä että naisia. Tutkimuksessa tuodaan esille ja vertaillaan asevelvollisuuden jatkuvuuteen vaikuttavia teki-jöitä. Tutkimusongelmana on selvittää poliittisesti asetettujen sotilaallisten suorituskykyvaa-timuksien vaikutus asevelvollisuusjärjestelmän jatkuvuuteen Suomessa ja Israelissa.

Jatkuvan neuvottelun periaate : avaimet parempaan vuorovaikutukseen

Rajavartiolaitoksen monipuolinen tehtäväkenttä sekä koko valtakunnan alueelle ulottuva haastava toimintaympäristö yhdistettynä laajaan henkilöstörakenteeseen edellyttävät palvelussuhteen ehdoilta paljon. Rajavartiolaitoksessa työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen välistä vuorovaikutussuhdetta ja sen lopputuotteena syntyviä virastokohtaisia palvelussuhteen ehtoja on avoimesti kritisoitu. Vuorovaikutussuhteen kehittäminen on kuitenkin yhteisesti koettu tärkeäksi ja ratkaisua ongelmiin on haettu viraston ulkopuolisellakin avulla. Yhdeksi keinoksi neuvottelu- ja sopimustoiminnan kehittämiseksi on usein mainittu jatkuvan neuvottelun periaate. Jatkuvan neuvottelun periaate on käsitteenä epäselvä, eikä sitä ole aikaisemmin määritetty tarkkarajaisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää fenomenografisen tutkimusmetodin avulla Rajavartiolaitoksen neuvotteluosapuolten käsitykset paikallisesta sopimisesta ja jatkuvan neuvottelun periaatteesta sekä tuottaa vuorovaikutussuhteen ongelmia ja kehittämismahdollisuuksia analysoimalla toimenpidesuosituksia Rajavartiolaitoksen neuvottelu- ja sopimustoiminnan kehittämiseksi. Tutkittavan ilmiön selvittämistä tukemaan muodostetaan tutkimuksen lähtökohdaksi paikallisen sopimisen teoreettinen viitekehys. Tärkeimpänä tutkimusaineiston hankintamenetelmänä on teemahaastattelu. Tutkimuksen mukaan Rajavartiolaitoksen neuvotteluosapuolet ymmärtävät jatkuvan neuvottelun periaatteen osapuolten välisenä aktiivisena vuorovaikutussuhteena, jonka painopiste on varsinaisten virkaehtosopimusneuvotteluiden ulkopuolella. Periaatteen avulla valmistaudutaan varsinaisiin virkaehtosopimusneuvotteluihin sekä parannetaan virkaehtosopimuksiin liittyvää soveltamis- ja tulkintamenettelyä. Tutkimus osoittaa, että käsitykset jatkuvan neuvottelun periaatteen taustalla olevasta paikallisen sopimisen kokonaisuudesta vaihtelevat. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että keskeisimmät vuorovaikutussuhteen ongelmat liittyvät neuvotteluosapuolten resursseihin ja tavoiteasetteluun. Neuvottelu- ja sopimustoimintaan liittyvä osaaminen, sotilaallinen linjaorganisaatio sekä osapuolten välinen luottamus ovat muut ongelmakokonaisuudet. Osapuolet näkevät ongelmiin liittyvinä kehittämismahdollisuuksina säännöllisen vuorovaikutussuhteen, joka perustuu aktiiviseen työryhmätyöskentelyyn, tapaamiseen sekä yhteisiin toimintamuotoihin. Esimerkkeinä ovat koulutus, työryhmätyöskentely ja tiedottaminen. Kehittämismahdollisuudeksi nähdään myös uudet avoimemmat ja vapaamuotoisemmat yhteistyömuodot. Tutkimuksen tuloksena syntyi kolme toimenpidesuositusta, jotka käsittelevät aktiivista ja säännöllistä vuorovaikutusta, yhteisiä toimintamuotoja sekä avointa ja tasavertaista ilmapiiriä. Toimenpidesuositusten perusteella voidaan todeta neuvotteluosapuolten määrittämän jatkuvan neuvottelun periaatteen tukevan neuvottelu- ja sopimustoimintaan liittyvän vuorovaikutussuhteen kehittämistä. Neuvotteluosapuolilla on kaikki jatkuvan neuvottelun periaatteen elementit käsissään ja kehittämisen edellytyksenä onkin osapuolten välinen yhteinen tavoiteasettelu ja tahtotila.

Suomalainen CIMIC -toiminta Afganistanissa : tarinoita klinikoista, penaaleista ja vastavallankumouksellisesta strategista

CIMIC on useimmille sotilaallista kriisinhallintaa seuranneelle tuttu ilmiö, ainakin pintapuo-lisesti. Kun suomalaista CIMIC-toimintaa kuvataan mediassa, saa usein kuvan pyyteettömäs-tä, paikallisten ihmisten ahdinkoa helpottavasta hyväntekeväisyydestä. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan sisäisen roolijaon näkökulmasta tämänkaltainen sotilaiden ja humanitaarisen toiminnan sekoittaminen vaikuttaa kuitenkin oudolta. Mitä muuta CIMIC:istä kerrotaan? Mi-tä sillä tavoitellaan? Onnistutaanko siinä? Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia suomalaista CIMIC-toimintaa. Pääongelmana oli selvit-tää, millaiseksi kokonaiskuva suomalaisesta CIMIC-toiminnasta sotilasjohtamisen apuväli-neenä Afganistanissa muodostuu. Tutkimuksen kohteena olivat erilaiset suomalaista CIMIC-toimintaa kuvaavat tarinat sekä niiden suhde sotilasjohtamiseen ja erityisesti suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajaan. Tutkimusmenetelmä on narratiivinen aineistoanalyysi. Tutkimuksen aineisto jaetaan kolmeen ryhmään, jotka yhdessä kattavat ilmiön ongelmakentän. Aineisto puretaan aineistoryhmittäin osiksi, tarinallisiksi elementeiksi. Tarinallisista elementeistä kootaan ilmiötä kuvaavia uusia tarinoita. Tutkimusongelma ratkaistaan vertailemalla tarinoita ja tulkitsemalla niiden kautta syntyvää kuvaa suomalaisesta CIMIC-toiminnasta Afganistanissa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suomalaisen CIMIC-toiminnan luonne on muuttunut Afganistanissa reilun vuosikymmenen aikana useita kertoja. Suomalaista CIMIC-toimintaa on ollut niin tiedon kerääminen tiedusteluanalyysin pohjaksi, tyttökoulujen rakentaminen, luonnonmullistukseen liittyvä humanitaarinen hätäapu, operaatioissa tapahtuneiden oheisva-hinkojen korvaaminen kuin COIN-strategian mukaiseen taisteluun osallistuminenkin. Ilmiön kirjo on valtava. Suomalaisen CIMIC-toiminnan sisäiseen painottumiseen ovat vaikuttaneet operaation vaihe, operatiivinen tilanne ja tehtävät, muiden toimijoiden tavoitteet sekä komentajien tahto. Suo-malaisesta CIMIC-toiminnasta on ollut eniten tukea sotilasjoukolle operaation alussa ja ope-ratiivisen tilanteen heikentymisen jälkeisinä aikoina. Muina aikoina suomalainen CIMIC-toiminta on tukenut sotilasoperaatiota vähemmän ja keskittynyt siviiliympäristön tukemiseen.

Suomen sotilaallinen huoltovarmuus

Suomessa on vahva varautumisen perinne kriisiaikaa varten. Kansallinen huoltovarmuus pyrkii turvaamaan yhteiskunnan toiminnan ja ihmisten elinmahdollisuudet kaikissa tilanteissa. Sotilaallinen huoltovarmuus tukeutuu kansalliseen huoltovarmuuteen. Se mahdollistaa puolustusjärjestelmän materiaalisen suorituskyvyn ylläpitämisen. Sotilaallisen huoltovarmuuteen vaikuttaa useita muutostekijöitä. Valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista uusitaan vuoden 2013 kuluessa. Puolustusvoimauudistuksessa perustettavan logistiikkalaitoksen tehtävänä on sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen. Kotimainen puolustustarviketeollisuus joutuu sopeutumaan muuttuvaan kilpailulainsäädäntöön, mikä saattaa heikentää sen toimintamahdollisuuksia. Tutkimus on kvalitatiivinen ja perustuu asiakirjojen analysointiin. Tavoitteena on ymmärtää Suomen sotilaallista huoltovarmuutta ilmiönä ja kokonaisuutena systeemiajattelun avulla. Päätutkimuskysymyksenä on: ”Mitä on Suomen sotilaallinen huoltovarmuus?” Kysymykseen vastataan luomalla Zachmanin arkkitehtuurikehikkoon perustuva kokonaismalli ja arvioimalla sen perusteella sotilaallista huoltovarmuutta. Mallin tavoitteena on lisätä ymmärrystä sotilaallisen huoltovarmuuden kokonaisuudesta sekä parantaa kommunikaatioita sotilaallisen huoltovarmuuden toimijoiden kesken. Malli ei anna yksityiskohtaisia vastauksia toiminnan kehittämiseksi, vaan se pyrkii tukemaan sotilaallisesta huoltovarmuudesta käytävää keskustelua.

Euroopan unionin merelliset turvallisuushankkeet

Ihmiskunta on tänä päivänä riippuvaisempi merellisten liikennevirtojen turvallisuudesta kuin koskaan aikaisemmin sen historiassa ja Euroopan unionia voidaan hyvällä syyllä kut-sua merelliseksi suurvallaksi. Merellinen toimintaympäristö (engl. Maritime Domain) on erittäin kompleksinen kokonaisuus, jonka osatekijöiden välisiä vuorovaikutussuhteita on hyvin vaikea kattavasti määritellä tai edes tyydyttävällä tasolla kuvata. Kun merellisen toimintaympäristön turvallisuusulottuvuuden yhdistää Euroopan Unionin monitasoisen ja -ulotteisen hallinta- ja hallintojärjestelmän kanssa, on loppuasetelma entistäkin vaikeammin kokonaisvaltaisesti lähestyttävissä ja analysoitavissa. Tämän tutkimustyön tarkoituksena on selvittää, onko yhdennetyn meripolitiikan, yhdenne-tyn rajaturvallisuuden ja yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan rinnakkain etenevissä merellisissä turvallisuushankkeissa huomioitu niiden väliset kytkennät päällekkäisyyksien välttämiseksi, sekä synergiaetujen maksimoimiseksi ja onko Euroopan Unionin yhdenne-tyn meripolitiikan kehittämisessä tunnistettavissa meren ja sen vapaan käytön merkityksen turvallistamista integraation syventämiseen johtavan kehityksen osana? Tutkimustyön johtopäätökset osoittavat selkeän tarpeen EU -tason merellisten turvalli-suushankkeiden nykyistä vahvemmalle koordinoinnille jopa uusin institutionaalisin järjes-telyin Euroopan Unionin merellisen turvallisuusstrategian tukemana. Tutkijan näkemyksen mukaan kyse ei kuitenkaan ole turvallistamisesta sen perinteisessä merkityksessä, vaan strategisen tason poliittisesta päätöksenteosta ylikansallisessa ohjauksessa.