974 resultados para Schweinitz, Lewis David von, 1780-1834.
Resumo:
Tutkielma keskittyy tarkastelemaan, kuinka Helsingin erilaiset paikannimet on välitetty kaunokirjallisuuden saksannoksissa kohdekieliselle lukijalle. Helsingin paikannimiin lukeutuvat tutkielmassa mm. Helsingissä tai pääkau-punkiseudulla sijaitsevien katujen, kaupunginosien, tunnettujen tavaratalojen ja ravintoloiden, julkisten rakennusten ja patsaiden nimet. Tutkimusmateriaalina on kolme suomenkielistä romaania ja niiden saksankieliset käännökset: Joel Haahtelan Perhoskerääjä (Der Schmetterlingssammler), Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie (Aus dem Leben eines unglücklichen Mannes) ja Outi Pakkasen Punainen pallotuoli (Der rote Sessel). Yhteistä näille kolmelle kaunokirjalliselle teokselle on, että niiden tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin. Tutkimusmateriaalin keskeisenä valintakriteerinä on ollut, että kunkin romaanin on saksantanut eri kääntäjä. Tutkielman tarkoitus on havainnollistaa esimerkein deskriptiivis-kvalitatiivisesti, kuinka kääntäjä voi toimia, kun lähtöteksti sisältää pulmia tuottavia kulttuurisidonnaisia paikannimiä. Tutkielman teoriaosuudessa tarkastellaan paikannimiä kulttuurisidonnaisina käännösongelmina sekä esitellään, millaisia funktioita paikannimillä voi olla kaunokirjallisessa teoksessa. Teoriaosuudessa pohditaan myös aiempien teorioiden avulla, ovatko paikannimet ylipäätään käännettävissä vieraalle kielelle. Lisäksi esitetään käännöstieteellisiä näkemyksiä siitä, kuinka kääntäjän olisi välitettävä kaunokirjallisen lähtötekstin paikannimet kohdekieleen. Helsingin katujen nimeämisperiaatteita esitellään lyhyesti historian ja nykyajan valossa keskittyen tutkielman kannalta relevantteihin nimiin. Tutkimusmateriaalin analyysin yhtenä perustana on Bödekerin ja Freesen (1987) luoma prototypologia, jossa käännösratkaisuja tarkastellaan ensin leksikaalisella tasolla ja sitten lähtö- ja kohdekielen välisenä etäisyytenä. Kujamäki (1998) on omassa tutkimuksessaan kehittänyt tätä prototypologiaa eteenpäin sulauttamalla yhteen nämä molemmat ulottuvuudet. Samalla hän on jakanut käännösstrategiat yksityiskohtaisempiin luokkiin: vieras-sanalaina (Fremdwortübernahme), käännöslaina (Lehnübersetzung), selittävä kääntäminen (erklärendes Übersetzen), analogia (Anwendung einer Analogie in der Zielsprache), hyperonyyminen käännös (hyperonymische Übersetzung), kohyponyyminen käännös (kohyponymische Übersetzung), assosioiva käännös (assoziative Übersetzung), poisto (Auslassung) ja lisäys (Hinzufügung), jotka toimivat tässä tutkielmassa käännösratkaisujen tarkastelun lähtökohtana. Kujamäen (1998) luokituksesta poiketen lisään luokitukseen puolittaisen käännöslainan (Halblehnübersetzung), määrittelen selittävän kääntämisen luokan siten, että siihen sisältyvät sekä eksplikaatio (Explikation) että kiertoilmaus (Umschreibung), ja jätän Kujamäen käyttämän lisäyksen pois. Analyysissä pyritään esittelemään kulloisenkin paikannimen funktio tekstiympäristössään, minkä pohjalta tarkastellaan kääntäjien tekemiä ratkaisuja. Edellä mainitun luokituksen ohella tuon jokaisen käännösratkaisun kohdalla esiin Bödekerin ja Freesen (1987) luokituksen mukaisen luokkayhdistelmän, jota kulloinenkin kääntäjän tekemä valinta edustaa. Lopputuloksena on pääteltävissä, että ensisijaisesti paikannimen funktio tekstissä vaikuttaa siihen, kuinka nimi välitetään käännöksessä kohdekieliselle lukijalle. Lopuksi todetaan vielä, ettei tämän tutkielman perusteella voi antaa suosituksia, kuinka tulisi toimia välitettäessä kaunokirjallisen tekstin paikannimiä kohdekieleen, vaan tarkoitus havainnollistaa, mitä mahdollisuuksia kääntäjällä on, ja jokainen ratkaisu on punnittava kontekstissaan.
Resumo:
Organocatalysis, the use of organic molecules as catalysts, is attracting increasing attention as one of the most modern and rapidly growing areas of organic chemistry, with countless research groups in both academia and the pharmaceutical industry around the world working on this subject. The literature review of this thesis mainly focuses on metal-free systems for hydrogen activation and organocatalytic reduction. Since these research topics are relatively new, the literature review also highlights the basic principles of the use of Lewis acid-Lewis base pairs, which do not react irreversibly with each other, as a trap for small molecules. The experimental section progresses from the first observation of the facile heterolytical cleavage of hydrogen gas by amines and B(C6F5)3 to highly active non-metal catalysts for both enantioselective and racemic hydrogenation of unsaturated nitrogen-containing compounds. Moreover, detailed studies of structure-reactivity relationships of these systems by X-ray, neutron diffraction, NMR methods and quantum chemical calculations were performed to gain further insight into the mechanism of hydrogen activation and hydrogenation by boron-nitrogen compounds.
Resumo:
This thesis in the field of translation studies focusses on the role of norms in the work of a literary translator. Norms are seen as guidelines for the translator; they also reflect the way the target audience either accepts or rejects the translation. Thus they are of an intersubjective nature. The theoretical background of the study is based on the views on norms of Andrew Chesterman and Gideon Toury. The writer makes use of her own editing and publishing experience, as well as her experience in translating Lewis Carroll, considering these in respect to theoretical views of norms and vice versa. The aim is also to bring to light some of the tacit knowledge related to translating, editing and publishing in Finland. The study has three angles. First, the writer introduces the norms of Finnish literary translation as gathered from her own working experience. The sources from which these norms arise and which affect them are briefly described. Six central translation norms emerge; they are described and exemplified through cases of Carroll translation. Secondly, a small-scale questionnaire study is presented. This was carried out in order to sound the normative views of other translators and to limit the role of subjectivity. The views of the informants largely support the set of norms presented by the writer, although the norms of quotability and harmony between translation and illustration do not arise. Instead, the answers give rise to a seventh, ethical norm, which is labelled the norm of integrity. Thirdly, there is a brief presentation of Lewis Carroll, his Alice books and their translation history in Finland. The retranslation hypothesis and the motives of retranslation are considered in the light of the work of Outi Paloposki and Kaisa Koskinen. The final part of the thesis plunges into actual translation work. It includes one and a half chapters of Through the Looking-Glass (Alicen seikkailut peilintakamaassa) as translated into Finnish by the writer. The translation commentary first discusses a number of recurring and general translation points; the running commentary then analyses 77 individual translation solutions and their justifications. The writer uses introspection as a way of reflecting on her own translation process, its decisive points and the role of norms therein. Keywords: Translation studies, Carroll, norms
Resumo:
The dissertation examines aspects of asymmetrical warfare in the war-making of the German military entrepreneur Ernst von Mansfeld during his involvement in the Thirty Years War. Due to the nature of the inquiry, which combines history with military-political theory, the methodological approach of the dissertation is interdisciplinary. The theoretical framework used is that of asymmetrical warfare. The primary sources used in the dissertation are mostly political pamphlets and newsletters. Other sources include letters, documents, and contemporaneous chronicles. The secondary sources are divided into two categories, literature on the history of the Thirty Years War and textbooks covering the theory of asymmetrical warfare. The first category includes biographical works on Ernst von Mansfeld, as well as general histories of the Thirty Years War and seventeenth-century warfare. The second category combines military theory and political science. The structure of the dissertation consists of eight lead chapters, including an introduction and conclusion. The introduction covers the theoretical approach and aims of the dissertation, and provides a brief overlook of the sources and previous research on Ernst von Mansfeld and asymmetrical warfare in the Thirty Years War. The second chapter covers aspects of Mansfeld s asymmetrical warfare from the perspective of operational art. The third chapter investigates the illegal and immoral aspects of Mansfeld s war-making. The fourth chapter compares the differing methods by which Mansfeld and his enemies raised and financed their armies. The fifth chapter investigates Mansfeld s involvement in indirect warfare. The sixth chapter presents Mansfeld as an object and an agent of image and information war. The seventh chapter looks into the counter-reactions, which Mansfeld s asymmetrical warfare provoked from his enemies. The eighth chapter offers a conclusion of the findings. The dissertation argues that asymmetrical warfare presented itself in all the aforementioned areas of Mansfeld s conduct during the Thirty Years War. The operational asymmetry arose from the freedom of movement that Mansfeld enjoyed, while his enemies were constrained by the limits of positional warfare. As a non-state operator Mansfeld was also free to flout the rules of seventeenth-century warfare, which his enemies could not do with equal ease. The raising and financing of military forces was another source of asymmetry, because the nature of early seventeenth-century warfare favoured private military entrepreneurs rather than embryonic fiscal-military states. The dissertation also argues that other powers fought their own asymmetrical and indirect wars against the Habsburgs through Mansfeld s agency. Image and information were asymmetrical weapons, which were both aimed against Mansfeld and utilized by him. Finally, Mansfeld s asymmetrical threat forced the Habsburgs to adapt to his methods, which ultimately lead to the formation of a subcontracted Imperial Army under the management and leadership of Albrecht von Wallenstein. Therefore Mansfeld s asymmetrical warfare ultimately paved way for the kind of state-monopolized, organised, and symmetrical warfare that has prevailed from 1648 onwards. The conclusion is that Mansfeld s conduct in the Thirty Years War matched the criteria for asymmetrical warfare. While traditional historiography treated Mansfeld as an anomaly in the age of European state formation, his asymmetrical warfare has begun to bear resemblance to the contemporary conflicts, where nation states no longer hold the monopoly of violence.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen hahmojen etnisyyttä Wladimir Kaminerin kahdessa kertomuskokoelmassa. Kaminerin, saksalaistuneen venäjänjuutalaisen, esikoisteos Russendisko kuvaa kertojan kotiutumista itäiseen Berliiniin sekä värikästä arkea monikulttuurisessa pääkaupungissa. Mein deutsches Dschungelbuchissa Kaminer matkustaa ympäri Saksaa esittämässä tekstejään ja kirjoittaa havainnoistaan kirjaa. Vitsikkään tyylin lisäksi kokoelmien kertomuksia yhdistävänä tekijänä toimii autobiografisia piirteitä omaava kertojahahmo, yleensä nimettyjä etnisyyksiä edustavien ja ohueksi jäävien sivuhenkilöiden tullessa ja mennessä. Näistä piirteistä nousevat tutkielmani kaksi näkökulmaa etnisyyteen: tutkin, miten etnisyys suhteutuu ensinnäkin kertojahahmoon ja toiseksi eri ihmisryhmien stereotyyppiseen esittämiseen. Tutkielmani lähtökohtana on käsitys etnisyydestä – kuulumisesta johonkin kansaan tai heimoon – luonnollisen sijasta kulttuurisesti konstruoituna ilmiönä. Kertojahahmon etnisyyden tutkimisessa hyödynnän hybridin käsitettä, jolla viitataan selvärajaisten etnisyyksien sijaan niiden sekoittumiseen. Kertojahahmon juutalaisuus paljastuu useiden diskurssien jännitteiseksi risteyspaikaksi: kertojahahmo vastustaa pyrkimyksiä kiinnittää itseään uskonnollisesti ja kulttuurisesti rajattuun etniseen kompleksiin, mutta yhdistyy kaupunkielämästä inspiraationsa löytävänä individualistisena intellektuellina urbaanin juutalaiskirjallisuuden traditioon. Kertojahahmon etnisyyden ulottuvuuksista korostuu teksteissä selkeimmin venäläisyys, joka osoittautuu tietoisen performatiiviseksi ja saksalaisille suunnatuksi. Kielellisesti assimiloituneen mutta venäläisenä esiintyvän kertojahahmon asema useampien etnisyyksien kartoittamattomassa välitilassa avaa mahdollisuuden pinttyneiden etnisten vastakkainasetteluiden kritiikille. Kertojahahmo sijoittaa itsensä intertekstuaaliseen tilaan tavalla, joka kyseenalaistaa korkeakulttuuristen kaanonien lisäksi ajatuksen puhtaista kansallisista kirjallisuuksista. Relevantiksi kehykseksi Kaminerin tekstien tulkinnassa osoittautuukin transeurooppalainen pikareski-genre, jonka veijarisankareita naiivin ulkopuolisuutensa satiirin palvelukseen valjastava kertojahahmo läheisesti muistuttaa. Kertojahahmon hybridi etnisyys on yhteydessä myös siihen, miten tekstien oletetaan esittävän ja edustavan erilaisia ihmisryhmiä: se mahdollistaa hankalienkin teemojen häpeilemättömän käsittelyn. Etnisiä stereotypioita – etnistä ryhmää koskevia pinttyneitä representaatioita, joihin ihmiset turvautuvat pyrkiessään selittämään tai hallitsemaan toisia – tarkastelen imagologian ja kriittisen kulttuurintutkimuksen välinein. Etniset stereotypiat ovatkin keskeisiä Kaminerin rakentaessa lukuisia sivuhenkilöitään, jotka pelkistyvät useimmiten litteiksi, jopa karikatyyrinomaisiksi etnisyyksiensä edustajiksi. Kaminerin tekstit kiertyvät kuitenkin myös samaisten etnisten stereotypioiden satiiriksi. Yhtäältä ironian kohteena on stereotyypittelyn prosessi, jossa toisen määrittely essentialistisin termein ja yleistyksien kautta johtaa absurdeihinkin virhetulkintoihin. Toisaalta kertojahahmon toteava kuvailutapa paljastaa etnisten stereotypioiden haitalliset yhteiskunnalliset vaikutukset. Kaminerin satiirin terä kohdistuu kantasaksalaisiin, jotka näkevät muut etnisyydet pitkälti omia tarpeitaan, pelkojaan ja fantasioitaan palvelevien stereotypioiden kautta. Tutkielmani kuitenkin osoittaa, että maahanmuuttajataustaiset henkilöhahmot kykenevät myös tuotteistamaan etnisiä stereotypioita – toki ahtaissa, yhteiskunnallisten valtarakenteiden määrittämissä rajoissa. Olennaista on etnisiin stereotypioihin sisältyvä kaksiteräisyys: sama ennakko-oletusten kimppu saatetaan yhteydestä riippuen esittää ja tulkita joko negatiiviseksi tai positiiviseksi. Kaminerin tekstit tarjoavat huumorin kautta luvallisen kanavan käsitellä ja purkaa etnisyyden akseleilla liikkuvia odotuksia, pelkoja ja aggressioita, jotka ovat pitkään olleet lähes tabuja saksalaisessa yhteiskunnassa. Samalla Kaminerin tekstit puhuvat sellaisen maailman puolesta, jossa etnisyys pikemminkin mahdollistaisi kuin sitoisi inhimillistä vuorovaikutusta.
Resumo:
A von Mises truss with stochastically varying material properties is investigated for snapthrough instability. The variability of the snap-through load is calculated analytically as a function of the material property variability represented as a stochastic process. The bounds are established which are independent of the knowledge of the complete description of correlation structure which is seldom possible using the experimental data. Two processes are considered to represent the material property variability and the results are presented graphically. Ein von Mises Fachwerk mit stochastisch verteilten Materialeigenschaften wird bezüglich der Durchschlagsinstabilität untersucht. Die Spannbreite der Durchschlagslast wird analytisch als Funktion der Spannbreite der Materialeigenschaften berechnet, die stochastisch verteilt angenommen werden. Eine explizite Gesamtbeschreibung der Struktur ist bei Benutzung experimenteller Daten selten möglich. Deshalb werden Grenzen für die Durchschlagskraft entwickelt, die von der Kenntnis dieser Gesamtbeschreibung unabhängig sind. Zwei Grenzfälle werden betrachtet, um die Spannbreite der Materialeigenschaften darzustellen. Die Ergebnisse werden grafisch dargestellt.
Resumo:
The finite resolution of joint drives or sensors imparts a discrete nature to the joints of a manipulator. Because of this an arbitrary point in the workspace cannot be reached without error even in ideal mechanical environment. This paper investigates the effect of this discrete nature of the joints on the accuracy of performance of a manipulator and develops a method to select the joint states to reach a point with least error. It is shown that the configuration leading to least error cannot, in general, be found from configuration space, especially when there is large variation in the link lengths or joint resolutions or both. The anomaly becomes severe when the gross motion of the end-effector approaches the local resolution of the workspace. The paper also shows how to distinguish two workspaces which may be identical so far as the boundary points are concerned, taking the joint resolutions into account. Finally, the concepts have been extended to define continuous space global and local performance indices for general multi degree of freedom manipulators.
Resumo:
A regioselective reductive demethoxylation of dimethyl and mixed ketals, using sodium cyanoborohydride in the presence of a catalytic amount of tributylchlorostannane as Lewis acid in refluxing tert-butanol is described.
Resumo:
Spontaneous halide ejection from a three-coordinate Lewis acid has been shown to offer a remarkable new route to cationic metal complexes featuring a linear, multiply bonded boron-donor Ligand. The exploitation of electron-rich [CpM(PR3)(2)] fragments within boryl systems of the type LnMB(hal)NR2 leads to the spontaneous formation in polar solvents of chemically robust borylene complexes, [LnM(BNR2)](+), with exceptionally low electrophilicity and short M-B bonds. This is reflected by M-B distances (ca. 1.80 angstrom for FeB systems) which are more akin to alkyl-/aryl-substituted borylene complexes and, perhaps most strikingly, by the very low exothermicity associated with the binding of pyridine to the two-coordinate boron center (Delta H = -7.4 kcal mol(-1), cf. -40.7 kcal mol(-1) for BCl3). Despite the strong pi electron release from the metal fragment implied by this suppressed reactivity and by such short M-B bonds, the barrier to rotation about the Fe=B bond in the unsymmetrical variant [CpFe(dmpe)(BN{C6H4OMe-4}Me)](+) is found to be very small (ca. 2.9 kcal mol(-1)). This apparent contradiction is rationalized by the orthogonal orientations of the HOMO and HOMO-2 orbitals of the [CpML2](+) fragment, which mean that the M-B pi interaction does not fall to zero even in the highest energy conformation.