VII armeijakunnan keskittäminen Persianlahden sodassa 1990-1991

Irak hyökkäsi Kuwaitiin elokuussa 1990 ja 48 tunnin kuluessa Kuwait oli miehitetty. Kansainvälinen yhteisö reagoi invaasioon nopeasti ja vaati Irakia poistumaan Kuwaitista. Yhdistyneiden kansakuntien Turvallisuusneuvoston langettamista pakotteista ja toistuvista vaatimuksista huolimatta Irak ei antanut periksi. Jo heti hyökkäystä seuranneina päivinä aloitettiin kansainvälisen koalition muodostaminen Yhdysvaltojen johtamana. Ensimmäisessä vaiheessa tarkoituksena oli Saudi-Arabian suojeleminen. Sen jälkeen, kun kävi todennäköiseksi, ettei Irak poistuisi Kuwaitista ilman voimankäyttöä, aloitettiin Saudi-Arabiassa olevan joukon vahventaminen siten, että voima riittäisi Irakin pakottamiseen pois Kuwaitista. Tässä vaiheessa päätettiin VII armeijakunnan keskittämisestä. Tutkimuksen pääkysymys on miten VII armeijakunnan keskittäminen toteutettiin. Lisäksi selvitetään miten huolto oli toteutettu yhdysvaltalaisten joukkojen osalta Saudi-Arabiassa. Tutkimusmenetelmänä on lähdekritiikki ja lähteinä julkiset asiakirjat. Tutkimuksen näkökulma on huollollinen. Ensimmäisessä pääluvussa selvitetään kriisin kehittymistä sekä muita tapahtumia ennen päätöstä VII armeijakunnan keskittämisestä. Lisäksi luvussa on käsitelty yhdysvaltalaisten joukkojen huollon toteutus Saudi-Arabiassa. Toisessa pääluvussa keskitytään VII armeijakunnan keskittämiseen ja vastataan tutkimuksen pääkysymykseen sekä pääosaan alakysymyksistä. Kolmannessa pääluvussa on yhdistelmä johon on koottu tutkimuskysymysten vastaukset tiivistettynä.

Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyvyn kehitys Persianlahden sodan 1990-1991 jälkeen

Tutkimuksessa selvitetään Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyvyn kehityksen uutta trendiä Persianlahden sodan 1990–1991 jälkeen. Miinantorjunnan lähtökohtatilanne sodan jälkeen mukaili hyvin pitkälle kylmän sodan doktriinia, jossa Yhdysvallat tukeutui liittolaistensa miinantorjuntakykyyn rannikkoalueilla. Lisäksi omien yksiköiden käyttö oli suunniteltu valtamerialueille ja uhkakuvana pidettiin Neuvostoliiton merivoimien yksiköitä. Persianlahden sodan kokemukset kuitenkin osoittivat Yhdysvaltain laivaston puutteet itsenäisen miinantorjuntakyvyn toteuttamisesta sekä miinantorjunnan merkityksen osana joint-operaatioita. Laivaston sodasta saamat kokemukset osoittivat merkittäviä puutteita ammattitaidossa, johtamisessa ja kalustossa. Lisäksi osaltaan vanhan doktriiniin johdosta miinantorjuntaa ei käsitetty osana yhteisoperaatioita. Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston yhdessä Vuonna 1992 laatima asiakirja määritteli uuden doktriinin, joka muutti tapaa suhtautua konflikteihin etenkin voimaa mereltä maalle projisoitaessa. Toimintaympäristö siirtyi valtamerialueilta lähemmäs rannikkoalueita ja entistä matalampia vesialueita. Lisäksi Yhdysvaltain laivasto laati vuonna 1992 ns. ”lessons learned” -selonteon havaituista puutteista ja tulevaisuuden kehitystarpeista. Suurempina suuntalinjoina doktriinin myötä voidaan pitää sodankäynnin ja toimintaympäristön muutosta, jonka myötä paneuduttiin sellaisiin osakokonaisuuksiin kuten johtaminen ja organisaatiomuutokset, materiaalihankinnat, koulutusuudistus sekä taktiikka. Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyky oli matalilla vesialueilla 1990-luvun alussa heikko. Pinta-aluskalusto järjestelmineen oli suunniteltu syviin vesiolosuhteisiin ja kaluston herätetasot olivat sen mukaiset. Vaikkakin kehityssuuntauksena vuoden 1992 jälkeen oli toiminnan kehittäminen matalilla ja erittäin matalilla vesialueilla, ei miinantorjunnan toteutunut kyky kyennyt vastaamaan sille asetettuihin haasteisiin. Vielä vuonna 1997 matalien vesien raivaus ja etsintäkyky oli helikopterikaluston varassa. Kalusto puolestaan oli erittäin haavoittuvainen säälle ja valaistusolosuhteille. Uuden Osprey-luokan pintaraivauskaluston myötä kyseistä kykyä pyrittiin siirtämään helikopterikalustolta pois. Helikoptereiden kyky heräteraivaukseen matalilla vesialueilla oli niin ikään heikkoa. 2000-luvulle suuntautuvat kehitysnäkymät painottavat edelleen matalien vesien ja rantavesialueiden miinantorjuntakyvyn kehittämistä. Rantavesialueiden raivauskykyä pidetään haasteellisimpana. Uuden trendin myötä tulleina miinantorjunnan vahvuuksina voidaan pitää johtamiskyvyn paranemista uusien järjestelmien sekä varsinaisen miinantorjunnan johtoaluksen käyttöönoton myötä. Johtamisen tukemiseksi miinantorjunta sai lisäksi kattavahkon ja uuden organisaation. Uuden koulutuskeskuksen perustaminen ja koulutuksen räätälöiminen antavat ehdottomasti mahdollisuudet osaamistason kohottamiselle Yhdysvaltain laivastossa. Kun miinantorjunta miellettiin tärkeäksi osaksi yhteisoperaatioiden toteuttamista, sille merkittäviksi koettujen lisävoimavarojen käyttö helpottui.

Osakkeiden hintojen muutokset reaalitalouden muutoksia ennakoivina tekijöinä Suomessa ja Saksassa 1991-2010 sekä Norjassa 1996-2010

Kandidaatintutkielman tarkoituksena oli tutkia voiko osakkeiden hintojen muutoksilla ennakoida reaalitalouden muutoksia, kun talouskasvun muutosta tarkastellaan bruttokansantuotteen ja teollisuus-tuotannon volyymin muutoksilla. Kohdemaita ovat Suomi, Saksa ja Norja. Tätä tutkitaan OLS-regression ja viivejakaumamallin avulla, joita ennen tutkitaan osakkeiden hintojen muutosten ja talouskasvun muutosten yhteisintegraatiota sekä kausaliteettisuhdetta. Tutkielman idea lähti siitä, kun kehittyviä maita mainostetaan tuottavina sijoituskohteina. Tarkoituksena on tutkia voiko osakkeiden hinnoilla ennakoida reaalitalouden muutoksia Suomessa, Saksassa ja Norjassa ja sen jälkeen vetää johtopäätöksiä voivatko sijoittajat todella odottaa suurempia tuottoja maissa, joissa odotetaan suurta talouskasvua. Tutkielman tulokset antavat viitteitä sille, että osakkeiden hintojen muutoksilla voi ennakoida jonkin verran talouskasvun muutoksia. Jotta voitaisiin vastata siihen ovatko kehittyvät maat tuottavimpia sijoituskohteita kuin muut maat tarvittaisiin lisätutkimusta asian saralla.

Marketed recordings of hymns: old wine in new wineskins? : a musico-sociological study of developments and reception in the Nordic region since 1991

Artikkeli on julkaistu Hymnologi - Nordiskt tidskirft -lehden numerossa 3-4 / 2012.

Atividade residual de (imazethapyr+imazapic) sobre azevém anual (Lolium multiflorum), semeado em sucessão ao arroz irrigado, sistema clearfield®

Este trabalho teve por objetivo avaliar a atividade residual da mistura comercial (imazethapyr+imazapic) sobre azevém semeado em sucessão em áreas antes cultivadas com arroz Clearfield® (CL) por um, dois ou três anos consecutivos. Os experimentos foram conduzidos em campo, no município de Capão do Leão, RS. O arroz cv. IRGA 422 CL foi considerado cultura principal, e o azevém, variedade indefinida, cultura sucessora. O delineamento experimental utilizado foi o de blocos ao acaso, com quatro repetições. Os tratamentos foram arranjados em esquema fatorial, em que o fator A, dentro da mesma safra, comparou resíduos de (imazethapyr+imazapic) em um, dois e três anos de cultivo de arroz CL, e o fator B avaliou o efeito de dose sobre a atividade residual do herbicida. Os blocos foram constituídos por quatro unidades experimentais, que haviam recebido a mistura (imazethapyr+imazapic) nas doses de 0; 25+75; 37,5+112,5; e 50+150 g ha-1, acrescidos de Dash a 0,5% v/v. A análise conjunta dos dados, gerados nos três ambientes (A1, A2 e A3), acusou interação entre dose herbicida (imazethapyr+imazapic) e ambientes para as variáveis-resposta estatura de plantas e rendimento biológico. Para as variáveis peso de grãos e poder germinativo, as diferenças ocorreram somente entre as doses do herbicida. Os resultados demonstram que todas as variáveis-resposta avaliadas foram alteradas negativamente pela presença de resíduos da mistura (imazethapyr+imazapic) no solo, sendo maiores as injúrias com o incremento da dose. Foi observado que o cultivo de arroz irrigado no sistema CL deixa resíduos dos herbicidas (imazethapyr+imazapic) no solo, capazes de causar danos ao azevém cultivado em sucessão. Além disso, o sistema de sucessão envolvendo o arroz CL e azevém requer intervalos superiores a 180 dias entre a aplicação inicial do herbicida na primeira cultura e a semeadura do cultivo sucessor.

Diameter and height distributions in a gallery forest tree community and some of its main species in central Brazil over a six-year period (1985-1991)

(Diameter and height distributions in a gallery forest tree community and some of its main species in central Brazil over a six-year period (1985-1991)). The diameter and height structure were studied over six years in approximately 64 ha of the Gama gallery forest in Brasília, DF. Trees from 10 cm dbh were measured every three years from 1985 in 151 (10 x 20 m) permanent plots. Natural regeneration (individuals under 10 cm dbh) was measured in subplots within the 200 m² plots. Most individuals and species were under 45 cm diameter and 20 m high while the maximum diameter for individual species ranged from 30 to 95 cm. The diameter structure was typical of a mixed tropical forest with the number of individuals decreasing with increasing size classes and showing little change over the six years. The most abundant species occupy different positions in the canopy and have different size structures.

Estudo fenológico de Stryphnodendron adstringens (Mart.) Coville no cerrado sensu stricto da Fazenda Água Limpa no Distrito Federal, Brasil

Stryphnodendron adstringens, conhecida como barbatimão, é uma espécie de distribuição geográfica ampla no bioma cerrado, ocorrendo desde o Pará, pelo planalto central, até Minas Gerais e São Paulo. Sua casca e frutos contêm tanino e apresentam propriedades medicinais. É uma espécie de baixa exigência nutricional e não acumuladora de alumínio. É hermafrodita e polinizada por pequenos insetos, especialmente abelhas. Está entre as principais espécies lenhosas encontradas na área de estudo. O objetivo deste estudo foi avaliar os eventos fenológicos desta espécie, numa área de cerrado sensu stricto na Fazenda Água Limpa (15°56'S e 47°46'W), durante cinco anos (1987-1991). Dez árvores foram selecionadas e observadas de 18/01/1987 até 07/11/1991 a intervalos quinzenais. A estacionalidade pluvial do clima foi bem definida durante o período de observação. Os padrões fenológicos foram analisados graficamente, pelo teste de Kruskall-Wallis a 5% e pelo coeficiente de correlação de Spearman. Todos os indivíduos floriram anualmente exceto dois que não floriram em 1990, provavelmente como conseqüência da queimada em 1989. A floração ocorreu entre julho e novembro, sendo que os picos variaram entre os anos. Todos os indivíduos frutificaram até 1989 quando os frutos foram abortados pela queimada. Nenhuma frutificação foi observada no ano seguinte e em 1991 a produção de frutos atingiu apenas a metade daquela observada nos dois primeiros anos. A espécie apresenta modelo fenológico anual com floração, frutificação, dispersão de sementes e picos de senescência e de emissão de folhas novas, todos na estação seca. Seus frutos requerem um longo período de maturação, cerca de 12 meses, alcançando a maturidade na época seca do ano seguinte. Queimadas ocasionais afetaram, de maneira acentuada, as atividades reprodutivas, especialmente a frutificação.